Mainos

Aluevaalit 2022

  • 107 246
  • 1 478

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mutta se yhteiskunnan sivistymättömämpään kansanosaan kuuluva tyyppi, joka katsoo televisiosta Kaarojen kaksintaistelua, jää todennäköisemmin kotiin kuin lähtee äänestämään – paitsi siinä tapauksessa, jos se aktivoituu vaaleista kuullessaan kansanedustajan puhuvan polttoaineesta ja vihervasemmistolaisuudesta, sekä kiroavan parlamentaristisella arvokkuudella.
Ja yhteiskunnan "sivistyneempään" kansanosaan kuuluva tyyppi, joka katselee lämmöllä vasemmistojohtajia heidän valehdellessaan turvallisuuspolitiikasta uskoen näihin valheisiin, uskoo myös pyhään syömävelkaan, ja pitää vain oikeudenmukaisena vaatimusta kaikille aluetyöntekijöille 1 000 lisää.

Kun tämän onnellisen sosialistisen Suomen äärioikeistoon sijoittama Elina Valtonen kysee telkkarista, mistä rahat palkkoihin ja terveyskeskuksiin joka kuntaan, onkin aika sulkea tv ja lopettaa suurpääoman propagandan kuunteleminen. Onhan se vastoin työväen etuja.
 
4

444

Ihan varmasti Perussuomalaissa on fiksuja ja päteviä ehdokkaita siinä missä muissakin puolueissa, mutta medioissa keskitytään pääasiassa populismiin ja kaikenmaailman öyhöttäjät vie tilaa.

Menee vähän aiheen ohi, mutta suurin painajainen Perussuomalaisille taitaisi olla vaalivoitto eduskuntavaaleissa jolloin se lopultakin joutuisi ottamaan hallitusvastuuta eikä keskittyä oppositiossa räksyttämiseen.
Tietenkin se voi sanella taas täysin järjettömät ehdot ja tällätavoin pystyisi laistamaan todellista vastuunkantoa.

Se on vähän sama urheilukatsomoissa. Parhaat oikeudenjakajat löytyy seisomakatsomoista, mutta sitten kun pitäisi pilli pistää suuhun ja oikeasti tehdä päätöksiä niin hiljaista on.
Jos joutuisi hallitusvastuuseen, niin aina voi ”hajota” ja selitellä ”uutena” puolueena, kuinka koskaan ei olla oltu hallituksessa, kun ihan eri puolue se silloin oli. Logiikka, joka ei päde kuitenkaan muihin puolueisiin, joissa on tapahtunut puheenjohtajan vaihtumista tai ylipäänsä jäsenet vaihtaneet muualle.
 
kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eduskuntavaalit 2019 olivat Vihreiden toimesta ilmastovaalit, kuntavaalit 2021 olivat ilmastovaalit (mm. Vihreät ja WWF), joten bensavaalit 2022 aluevaaleihin on suora jatkumo perussuomalaisten silmin, joiden tähtäin on eduskuntavaaleissa 2023. Bensavaalit ärsyttää vihervasemmistoa ja haastaa Keskustaa. Eihän PS:n tarvitse oikeastaan tehdä mitään, kun nämä mainitut pitävät teemaa somessa yllä.
En nyt oikein saanut koppia vastauksestasi... toisaalta omakin viestini oli aika pikaisesti laadittu ja näin jälkeenpäin luettuna viimeinen kappale taisi saada suuremman roolin kuin oli tarkoitus?

Varsinaisesti mielenkiintoni kohdistui siihen kuinka persut ja keskusta vaikuttavat käyttävän muita puolueita selkeästi enemmän rahaa tv-mainontaan. Tuota seikkaa oli viestissäni tarkoitus pähkäillä. Miksi muut puolueet eivät vaikuta olevan kiinnostuneita tv-mainoksista? Katsovatko ne/he(?), että katumainonta, vaaliteltat ym. ovat tehokkaampi tapa tavoittaa äänestäjät? Mistä taas tällainen jako puolueiden kesken johtuu? Miten itse käyttäisin vaalibudjetin?

(Johtuisikohan siitä, että sinulla ja minulla vaikuttaisi olevan niin monissa asioissa hyvin vastakkaiset mielipiteet, että suhtaudumme nykyään toistemme viesteihin jo valmiiksi tietyllä asenteella, ja jos viestiä ei ole laadittu ihan huolella, on suuri vaara virheellisiin tulkintoihin?)
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
(Johtuisikohan siitä, että sinulla ja minulla vaikuttaisi olevan niin monissa asioissa hyvin vastakkaiset mielipiteet, että suhtaudumme nykyään toistemme viesteihin jo valmiiksi tietyllä asenteella, ja jos viestiä ei ole laadittu ihan huolella, on suuri vaara virheellisiin tulkintoihin?)
Lihavoit viestistäsi PS:n puoluesihteeriä lainaten kohdan ”Me lähdemme nostamaan äänestysprosenttia omassa porukassamme ja kertomaan, mitkä nämä vaalit ovat".

Tuli mieleeni, että koit sen tärkeänä (koska lihavoit sen). Käsittelin aihetta, miten PS kokee nämä vaalit ja miksi he reagoivat kuten reagoivat. Käsittelin samaa asiaa myös PS:n ketjussa.
 
Kyllä, eli kiireessä laaditun viestin sivuhuomio vei pääosan. Ihan muuhun tarkoitin kuitenkin keskittyä, eli omassa viestin muotoilussani oli vika, ja kun ps-ketjua en ollut niin tarkkaan seurannut, ei se helpottanut vastauksesi tulkintaa (+se ennakkoasenne viestejäsi kohtaan)

Mutta palatakseni viestini varsinaiseen tarkoitukseen: ovatko puolueet käyttäneet vaalibudjettinsa hyvin?
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Onhan Vihreiden "talouspolitiikka" jotain aivan uskomatonta. Ei noiden avausten jälkeen ole kyllä varaa arvostella muiden tekemisiä. Tuollainen jos joku on todella vastuutonta talousasioiden hoitoa.

Kun puoluejohtaja Harry Harkimo (liik) tivasi Suomelalta, mistä rahat soteuudistuksen myötä tulevaan palkkaharmonisointiin otetaan, Suomela väläytti, että koronapandemian takia menokehykset voitaisiin vielä ylittää.

Keskusta on uhannut lähteä hallituksesta keväällä, jos hallitus ei sovitusti palaa menokehyksiin vuonna 2023.

– Hallituksen liima on se, mitä paperille on yhdessä sovittu, eikä kehyssopu tee tästä poikkeusta. Suomelan mukaan Sote-työntekijöiden palkkaharmonisoinnin voisi kuitata kehyksiä rikkomalla, joka selitettäisiin korona-pandemian pitkittymisellä. Asia ei liity mitenkään korona-pandemiaan. Suomelan logiikka ja talousoppi on todella heikoissa kantimissa, Könttä totesi.

– Koronan aiheuttamat ylimääräiset kulut hoidetaan kuten oikein kuuluukin ja linjattu on. Mutta mikään Pandoran lipas korona ei ole, jonka varjolla saisi aina lisää rahaa kaikkeen kivaan, Könttä jatkoi.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ja yhteiskunnan "sivistyneempään" kansanosaan kuuluva tyyppi, joka katselee lämmöllä vasemmistojohtajia…
Huomattava osa suomalaisista miehistä kärsii puna-vihersokeudesta, mutta sinä taas et muuta näekään. Tai sitten sulla on ymmärryksessä vikaa, sillä nyt puhuttiin persuista ja heidän mainoksestaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Huomattava osa suomalaisista miehistä kärsii puna-vihersokeudesta, mutta sinä taas et muuta näekään. Tai sitten sulla on ymmärryksessä vikaa, sillä nyt puhuttiin persuista ja heidän mainoksestaan.
Avasin useamman kerran PS:n ja aluevaalimainontansa. Ei ole minun vikani, jos et ymmärrä. Sinä tunnut kärsivän persuvihasta, kuten vihervasemmisto yleensä. Mitään hyvää sieltä et löydä. Itse näen asian toisin. Ylimielinen vihervasemmisto on tämän(kin) maan ongelma. On parempi, että aluevaaleista saataisiin ponnahdus Kok + PS hallituspohjaan lisäpuoluein.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mutta palatakseni viestini varsinaiseen tarkoitukseen: ovatko puolueet käyttäneet vaalibudjettinsa hyvin?
Kun viestiäni lainasit, ohitan kysymyksesi. En tiedä, millaiset budjetit ovat tai sitä, miten rahat on käytetty. Ei kiinnosta lainkaan. Marinin hallituksen luoma hallinnollinen sotehäkkyrä ei mielestäni edistä demokratiaa, vaan päinvastoin.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Avasin useamman kerran PS:n ja aluevaalimainontansa.
Mutta vastasit minun viestiini mainoksesta jotain punaviherjargoniaa. Sinun on ehkä vaikea uskoa, mutta ei kaikki keskustelu pyöri sinun ympärilläsi. Eihän kenelläkään muulla edes ole aikaa tuottaa vastaavaa vientimäärää kuin sinulla. Ainakin minulla on muutakin elämää.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mutta vastasit minun viestiini mainoksesta jotain punaviherjargoniaa. Sinun on ehkä vaikea uskoa, mutta ei kaikki keskustelu pyöri sinun ympärilläsi. Eihän kenelläkään muulla edes ole aikaa tuottaa vastaavaa vientimäärää kuin sinulla. Ainakin minulla on muutakin elämää.
Sinun viestisi oli mielestäni osoitus ylimielisen ja heikot tiedot omaavan vihervasemmistolaisen tekstistä:

"Mutta se yhteiskunnan sivistymättömämpään kansanosaan kuuluva tyyppi, joka katsoo televisiosta Kaarojen kaksintaistelua, jää todennäköisemmin kotiin kuin lähtee äänestämään – paitsi siinä tapauksessa, jos se aktivoituu vaaleista kuullessaan kansanedustajan puhuvan polttoaineesta ja vihervasemmistolaisuudesta, sekä kiroavan parlamentaristisella arvokkuudella".

Vastasin kuten tuollaiseen kuuluukin vastata. Olen pahoillani, jos koet mielesi särkyneen.

Faktana voi kertoa, että SDP:n kannatus on vuoden 2019 vaalien jälkeen suurinta matalammin koulutettujen keskuudessa.
PS sai suurimman osan (22 %) keskiasteen koulutuksen suorittaneiden äänestäjistä ja sai Kokoomuksen jälkeen toiseksi eniten ääniä (18 %) ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneilta äänestäjiltä.

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Sinun viestisi oli mielestäni osoitus ylimielisen ja heikot tiedot omaavan vihervasemmistolaisen tekstistä:
Se on sinun subjektiivinen mielipiteesi. Suurin osa tänne kirjoitetuista viesteistä on subjektiivisia, mutta ilmeisesti vain sinä pidät omiasi objektiivisina.
 
kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kun viestiäni lainasit, ohitan kysymyksesi. En tiedä, millaiset budjetit ovat tai sitä, miten rahat on käytetty. Ei kiinnosta lainkaan. Marinin hallituksen luoma hallinnollinen sotehäkkyrä ei mielestäni edistä demokratiaa, vaan päinvastoin.
Ei hätää, en ollut missään vaiheessa noita mainospohdintoja mitenkään korvamerkinnyt tietyille nimimerkeille. Jos muuten sallit pienenä sivuhuomiona, niin nuo sinun vihervasemmisto-jutut uhkaavat lähteä taas hieman laukalle...
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei hätää, en ollut missään vaiheessa noita mainospohdintoja mitenkään korvamerkinnyt tietyille nimimerkeille. Jos muuten sallit pienenä sivuhuomiona, niin nuo sinun vihervasemmisto-jutut uhkaavat lähteä taas hieman laukalle...

Ihan hyvä huomio. Kun vastaa viesteihin, joissa persut ovat yhteiskunnan sivistymättömin osa tai ainakin rikollisia, valehtelijoita yms, ehkä voisi itse olla fiksumpi ja todeta, että onneksi ihan koko vihervasemmisto ei ajattele samoin (hymiö).

Näkyy aika hyvin somessa ja Jatkoajassa (erityisesti PS-ketju), millaiseksi tyypillinen persu koetaan heidän vasemmalla olevien vastustajiensa toimesta. Se vähän hymyilyttää, että kun hiemankin toimii samalla tavalla (leimaa ehkä kerran syyttä vihervasemmistoa), loukkaantuneita riittää.

Palataanpa aluevaaleihin.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Pari vaalikonetta oon yrittäny täyttää, ja kysymykset menee näin alle 30-vuotiaalle yli ymmärryksen. Palveluseteleitä sun muita juttuja joihin en osaa sanoa juuta enkä jaata.

Joten ekaa kertaa tulin siiten tulokseen, että en käy äänestämässä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ihan hyvä huomio. Kun vastaa viesteihin, joissa persut ovat yhteiskunnan sivistymättömin osa…
Ihan vain täsmennyksenä, että ainakaan minä en vihjannut näin. Minä vihjasin, että persujen potentiaalisiin äänestäjiin kuuluu ihmisiä, joita kiinnostaa vaaleja enemmän kotisohva ja television roskaviihde. He kuuluvat kansan sivistymättömämpään kansanosaan.

Ja koska oletettavasti tämä joukko on suuri, sitä kannattaa herättää vaalimainoksella, jossa kauhistellaan terveydenhoidon tilan sijaan heille helpommin käsitettävällä asialla kuten bensanhinnalla. Ja jotta tämä viesti menisi kyseiselle ryhmälle perille mahdollisimman hyvin, pitää mainoksessa vielä kiroilla, koska sitä tämä Irwiniä jossain tehdashallin pihalla tupakkaa polttava porukka pitää uskottavana, vaikka aluevaaleista ei mitään ymmärräkään.

Persujen pahin vihollinen vaaleissa on nukkuva äänestäjä, mikä nähtiin kuntavaaleissa. Puolueen tarkoitus on nyt herättää tätä väkeä, sillä eduskuntavaaleihin on enää vuosi ja pari kuukautta. Siksi aluevaalimainoksessa puhutaan bensanhinnasta, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä aluevaalien kanssa.

Kuvaus koski siis nukkuvia persuja, ei kaikkia persuja.

Mutta koska Jatkoajan keskustelupalsta näyttää olevan sinulle niin tärkeä, voidaan minun puolestani sopia, että Peltomäen mainos on oikein asiallinen ja se vetoaa niihin, jotka ymmärtävät mistä aluevaaleista on kysymys. Siis kaikkiin muihin paitsi vihervasemmistolaisiin, eiks niin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mutta koska Jatkoajan keskustelupalsta näyttää olevan sinulle niin tärkeä, voidaan minun puolestani sopia, että Peltomäen mainos on oikein asiallinen ja se vetoaa niihin, jotka ymmärtävät mistä aluevaaleista on kysymys. Siis kaikkiin muihin paitsi vihervasemmistolaisiin, eiks niin.
Jatkoajan keskustelupalsta on mielestäni hyvä paikka. Kun teen erilaisia verkkohommia (monitorointia, softakehitystä, joista muutama tietääkin jne), tämä toimii vastapainona ja siinä sivussa.

PS:n mainontaa aluevaaleissa avasin pari kertaa.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Persujen aluevaaleissa oleva mainos on herättänyt paljon huomiota ja on sitten erittäin hyvä. Puhutaan mitä puhutaan niin se on tärkeintä mainoksen ja mainostajan kannalta. Mitäänsanomaton mainos on yhtä tyhjän kanssa.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Kävin uurnalla. Ääneni sai sama mies kuin kunnallisvaaleissakin, silloin jäi varasijalle. Toivottavasti nyt pääsee läpi.

Olin muuten tänään yksi niistä (tulospalvelun mukaan 11:00:02) 26786:sta ennakkoäänestäjästä. Menty yli 20% äänesysaktiivisuuden, ehkä päästään kuitenkin sinne yli 40%:iin ja pahimmat skenaariot jää toteutumatta. Kahtellaan.
 
Salama44

Jäsen
Persujen aluevaaleissa oleva mainos on herättänyt paljon huomiota ja on sitten erittäin hyvä. Puhutaan mitä puhutaan niin se on tärkeintä mainoksen ja mainostajan kannalta. Mitäänsanomaton mainos on yhtä tyhjän kanssa.
On herättynyt huomiota siksi että on niin kaukana siitä mistä aluevaaleissa onkysymys kuin vain. voi olla . Sehän on vain hyvä muiden kannalta että keskittyvät ihan muuhun mistä vaaleissa on kysymys.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
On herättynyt huomiota siksi että on niin kaukana siitä mistä aluevaaleissa onkysymys kuin vain. voi olla . Sehän on vain hyvä muiden kannalta että keskittyvät ihan muuhun mistä vaaleissa on kysymys.
Mainos on varmaankin suunnattu omille kannattajille. Ainakin on saatu medianäkyvyyttä ja samalla on saatu omia kannattajia ehkä käymään äänestämässä aluevaaleissa.
 
Alejandro

Jäsen
Mainos on varmaankin suunnattu omille kannattajille. Ainakin on saatu medianäkyvyyttä ja samalla on saatu omia kannattajia ehkä käymään äänestämässä aluevaaleissa.
Tämäpä juuri. Mainos on kaikessa typeryydessään loppujen lopuksi todella nerokas. Minkä muun puolueen vaalimainosta ollaan käsitelty yhtä tarmokkaasti uutisissa, keskustelupalstoilla tai kahvipöydissä? Niinpä niin. Ei minkään muun.

Sitä en kyllä osaa arvioida, että oliko tämä kylmästi laskelmoitua vai tahatonta toimintaa. Lopputulos on kuitenkin sama. Saa nähdä tosin realisoituuko mainoksen saama huomio vaaliuurnilla vai jäävätkö bensa-autot kotipihaan ensi sunnuntaina.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Ääni meni. Jopa kesti pohtia, kuka se paras olisikaan. Tuli kyllä perehdyttyä ehdokkaan omiin ajatuksiin enemmän kuin muissa vaaleissa. Puolue tuli lähinnä rinnalla isomman linjansa kanssa.

Mutta tosiaan, mielenkiintoinen ja toivottavasti todella viihdyttävä tentti illalla.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Tänään on Ylen TV1:ssä pienpuoluetentti klo 21 alkaen. Nämä yleensä ihan viihdyttävää settiä ja joskus lähtee aavistuksen mopo laukalle, toivottavasti ei petä tälläkään kertaa.
Toivottavasti saadaan hyvä keskustelu aikaiseksi. Turhia lupauksia tulisi välttää ilman, että samalla tuodaan esille se miten rahoitus hoidetaan. Turha luvata jokaiseen kuntaan terveyskeskusta, koska se on loppujen lopuksi mahdoton toteuttaa. Hyvä jos saadaan edes Sote-asema aikaiseksi syrjäseutujen kuntiin.

Syrjäseutujen asukasluku pienenee ja väki ikääntyy nopeasti. Senioreita tulee olemaan tulevaisuudessa todella paljon Suomessa. Siinä on todellinen ongelma nyt ja tulevaisuudessa Suomessa. Osaajia tarvitaan aina vain lisää ympäri Suomea. Nyt olisi korkea aika kertoa miten tämä ongelma saadaan hoidettua parhainpäin.

Nyt on turha puhua mitään 0,7 hoitajamitoituksesta. Se ei tule toteutumaan lähitulevaisuudessa, jos tarvittavia korjaus toimenpiteitä ei tehdä pikaisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös