Mainos

Aluevaalit 2022

  • 107 214
  • 1 478

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Artikkeli taitaa olla maksumuurin takana ja olisi mielenkiintoista lukea tuo, olisiko mahdollista laittaa kyseinen artikkeli tänne? Referaatissa taidettiin puhua tuulivoiman kiinteistöveroista ja tuo asia on yhtä ajankohtainen kuin vaikka kaivos joka kylään ja talous nousuun.

Itse asiaan, se on täysin varma että maakuntavero tulee ja paikkaa vähintään kunnallisveron osuuden veronmaksajan näkökulmasta. Persaukiset pienet alueet ei muutu sen rikkaammiksi samalla väestöpohjalla, toki osa häviää ja osa voittaa. Osalle kunnista jää kiinteistömassaa mutta "peränykiöllä" nuo eivät ole juurikaan rahaksi muutettavissa. Ylläpito tietenkin täytyy hoitaa.

Toinen vaihtoehto on siirtää rikkaammilta alueilta köyhimmille ja tilanne ei nykyisestä muutu kuin paperilla ja viemällä pankkitililtä enemmän rahaa peränykiöille. Jokunen maajussi ja kommunisti saa parempaa leikkelettä näkkileivän päälle kokouspalkkioilla sekä jokunen uusi uuvatti pääsee päättämään kansakuntamme asioista.

Luin sen paperilehdestä enkä taida alkaa kuvia tänne ottamaan. Mutta olet oikeassa, se oli mielenkiintoinen artikkeli ja avasi minun silmiäni millaiseen uuteen tilanteeseen kunnat ovat siirtymässä. Artikkelin perusteella pahimmassa liemessä on seutukaupungit (esimerkiksi annettiin Savonlinna), joilla on kehittämishaluja mutta veropohja ei enää riitä siihen.

Tuulivoima nostettiin esille, koska se loppujen lopuksi on aika suurikin asia kuntatasolla ja alleviivaa missä eri tilanteissa kunnat sitten ovatkaan. Koko Pohjanlahden rannikko on tuulivoima-aluetta kun Puolustusvoimat ei blokkaa rakentamista siellä ja tuuleekin jonkin verran. Itä-Suomessa tuo ei ole mahdollista.

Artikkelissa tuotiin myös esille ettei kellään ole vankkaa tietoa miten hyvinvointialueet ja kunnat pärjäävät taloudellisesti 2023 eteenpäin. Niin paljon palloja on ilmassa ja ristivaikutuksia on vaikea arvioida.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto

Juurikin näin. Elämme epävarmuudessa. Kukaan ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Miten korona käyttääntyy tulevaisuudessa niin Suomessa kuin muuallakin. Muitakin epävarmuutta aiheuttavia kysymyksiä on yllin kyllin joka paikassa maapallolla.

Se on varmaa, että lisää tuulimyllyjä ja tuulipuistoja rakennetaan Suomessa. Lisääkö se hyvinvointia ja varallisuutta Suomessa; mene ja tiedä.

Infran rakentamista on lisättävä ja samanaikaisesti infran korjausrakentamista on lisättävä, jotta yhteiskunnan näkökulmasta sen toimintaedellytykset olisivat kunnossa. Miten tämä liittyy sitten aluevaaleihin. Sote-uudistus maksaa maltaita. Sote- ja terveydenhuollon toimintaa on tehostetta joka puolella Suomea. Turha byrokratia on poistettava ja samalla sotealan henkilöstö on saatava toimimaan järkevämmin ja tehokkaammin siten, että terveydenhuollon tarpeet tulee hoidetuksi erinomaisesti joka puolella Suomessa.
 
Avuton tunari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vähän kaikki.
Iltalehdestä kopioitu aluevaalien ehdokkaiden tilastoja ( linkki lopussa):

Iltalehti sai oikeusministeriöstä tilastot puolueiden ehdokkaista (ks. alla). Eniten ehdokkaita aluevaaleissa on SDP:llä, 1632 ehdokasta. Kokoomuksella ehdokkaita on kolme vähemmän eli 1629.

Kolmanneksi eniten ehdokkaita on perussuomalaisilla 1562. Keskustalla ehdokkaita on 1466.

Vasemmistoliitto sai kokoon 1185 ja vihreät 1073 ehdokasta.

KD sai valtakunnalliseen kannatukseensa nähden ison ehdokasmäärän, 936 ehdokasta. Sen jälkeen tulee Liike Nyt 345 ehdokkaallaan. RKP:llä on 306 ehdokasta.

Syyskuussa puoluerekisteriin hyväksytty Valta kuuluu kansalle (VKK) sai 204 ehdokasta.

Eduskuntapuolueiden ulkopuolelta eniten ehdokkaita onnistui haalimaan SKP. Sillä on 53 ehdokasta.

Perussuomalaisista 2017 irtautuneet siniset saivat kokoon ainoastaan 11 ehdokasta.

Aluevaaleissa on yhteensä 10 584 ehdokasta.

Puolue Yht. Miehiä Naisia Keski-ikä

SDP 1632 775 857 52

Kokoomus 1629 909 720 50

Perussuomalaiset 1562 1138 424 50

Keskusta 1466 781 685 52

Vasemmistoliitto 1185 614 571 50

Vihreät 1073 439 634 45

Krist. demokraatit 936 465 471 53

Liike Nyt 345 239 106 48

RKP 306 154 152 51

VKK 204 113 91 46

SKP 53 36 17 61

Piraattipuolue 44 40 4 37

Kristallipuolue 28 5 23 44

Liberaalipuolue 24 20 4 40

Siniset 11 6 5 62

Eläinoikeuspuolue 11 7 4 45

Muut 75

4

444

Parin vaalikoneen perusteella lähimpänä ovat Vihreät, Kokoomus ja RKP. Kauimpana kaikkien yllätykseksi Persut, VKK ja Vasemmistoliitto. Sitten vain kohti vaaliuurnia ja homma pois päiväjärjestyksestä. Ei tää hei oo niin vaikeeta.
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On pieniä kuntia, joissa tuulivoiman kiinteistövero kattaa kaiken kunnallisverotarpeen (joissain jopa yli!) eikä asukkailta tarvitsisi siis kerätä lainkaan kunnallisveroa.

No valtiontasausjärjestelmä pitää huolen, että tuulivoima kunnat pääsevät tukemaan muita kepulaisia tukikuntia. Turhaa utopiaa.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Parin vaalikoneen perusteella lähimpänä ovat Vihreät, Kokoomus ja RKP. Kauimpana kaikkien yllätykseksi Persut, VKK ja Vasemmistoliitto. Sitten vain kohti vaaliuurnia ja homma pois päiväjärjestyksestä. Ei tää hei oo niin vaikeeta.
Helppoa kuin heinän teko. Vaalikoneen tulos: Kokoomus ja RKP kärjessä. Ei yllätä tulos...
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
7,7 prosenttia äänioikeutuista on käynyt äänestämässä. Vilkkainta äänestys on ollut Etelä-Savon hyvinvointialueella, jossa 9,9 prosenttia äänioikeutetuista on käynyt äänestämässä. Matalinta äänestys on ollut Vantaa-Keravan hyvinvointialueella, jossa puolestaan 5,8 prosenttia on käynyt äänestämässä.

Lähde: Koko maa, ennakkoäänestysaktiivisuus
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tuntuu niin ulkopuoliselta helsinkiläisenä... Miksi emme ole osa kehittyvien maakuntien Suomea??? Ihan epistä tämä.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Tuntuu niin ulkopuoliselta helsinkiläisenä... Miksi emme ole osa kehittyvien maakuntien Suomea??? Ihan epistä tämä.

Pyysitte erikoisjärjestelyä ja sen myös saitte. Mukavaa täällä maakunnissa on asua.
 
msg

Jäsen
Aina voi mennä Kaisaniemen tai Lanternan Maskuun, niin pääsee edes vähän sellaiseen kehittyvien maakuntien vaalirahojen ja liikemiesten maksullisen arvovaikuttamisen fiilikseen. Sehän on melkein kun pääsisi äänestämään itsekin
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Minä kyllä noin itte pyytäisin sellaista erityisjärjestelyä, että olisi viisi (5) yliopistollisiin keskussairaaloihin perustuvaa sotealuetta, jotka kaikki oikeasti tulisivat toimeen itsenäisesti.

Eli Helsinki, Turku, Tampere, Oulu ja Kuopio? Tulisi aika pitkät välimatkat sairaaloihin, etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa, jos noiden mukaan menisi ja sairaaloita lakkautettaisiin noiden sotealueiden kunnissa.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Minä kyllä noin itte pyytäisin sellaista erityisjärjestelyä, että olisi viisi (5) yliopistollisiin keskussairaaloihin perustuvaa sotealuetta, jotka kaikki oikeasti tulisivat toimeen itsenäisesti.

Jo 12 aluetta olisi ollut perustuslain vastainen.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Eli Helsinki, Turku, Tampere, Oulu ja Kuopio? Tulisi aika pitkät välimatkat sairaaloihin, etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa, jos noiden mukaan menisi ja sairaaloita lakkautettaisiin noiden sotealueiden kunnissa.
Ei se nyt siis noin menisi, toki maahan jäisi paljon muitakin sairaaloita. Mutta nykyiset alueet eivät pysty itsenäiseen palvelutarjontaan vaan tarvitsevat isompien apua mikä sotii koko perusperiaatetta vastaan.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jo 12 aluetta olisi ollut perustuslain vastainen.
Ei vakavasti edes selvitetty asiaa ja yritetty löytää ratkaisuja ja järjestelyjä, jotka mahdollistaisivat sen ylivoimaisesti järkevimmän ja kustannustehokkaimman ratkaisun, eikä tämä siis koska perustuslaki vaan koska Suomen Keskusta kummassakin hallituksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Eli Helsinki, Turku, Tampere, Oulu ja Kuopio? Tulisi aika pitkät välimatkat sairaaloihin, etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa, jos noiden mukaan menisi ja sairaaloita lakkautettaisiin noiden sotealueiden kunnissa.
Ei niitä kaikkia sairaaloita lakkautettaisi tai edes valtaosaa. Ei minusta kaikissa kaupungeissa ja kunnissa kuulu olla samoja palveluita samalla tasolla. Jos asiantuntijat ovat sitä mieltä että 5 olisi ideaali niin luotan asiantuntijoihin, enkä Keskustaan.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Ei se nyt siis noin menisi, toki maahan jäisi paljon muitakin sairaaloita. Mutta nykyiset alueet eivät pysty itsenäiseen palvelutarjontaan vaan tarvitsevat isompien apua mikä sotii koko perusperiaatetta vastaan.

Esimerkiksi Kemin Länsi-Pohjan keskussairaala on ollut pitkään lakkautusuhan alla. Jos se lakkautettaisiin, niin pitäisi aika monen kunnan sillä suunnalla ajaa synnyttämään joko Rovaniemen Lapin keskussairaalaan tai Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Tulisi yli tunnin matkat synnytykseen.
 
No ihan normi aika se on täällä etelässäkin synnyttymään.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Esimerkiksi Kemin Länsi-Pohjan keskussairaala on ollut pitkään lakkautusuhan alla. Jos se lakkautettaisiin, niin pitäisi aika monen kunnan sillä suunnalla ajaa synnyttämään joko Rovaniemen Lapin keskussairaalaan tai Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Tulisi yli tunnin matkat synnytykseen.
Itse asiassa satun jonkin verran tuntemaan Kemin tilannetta ja vaikuttaisi siltä, että Länsi-Pohjan keskussairaala on uhattuna joka tapauksessa, siis tässäkin tilanteessa. Eikä tälläinen yksittäinen paikallinen kysymys juuri vaikuta siihen, mikä on järkevin ja tehokkain tapa hoitaa sote-palvelut tässä maassa - aika yksiselitteistä on että se järkevin tapa perustuu viidelle yliopistolliselle keskussairaalalle.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kun tuota Purraa kuuntelee YLE:n vaalitentissä niin kyllä tulee Halla-ahoa ikävä.
Purralla ei ole karismaa, Halla-aho oli outo, kaunainen lintu, mutta kuitenkin omaperäinen ja itsenäinen: siinä yhdistelmässä oli kieltämättä jotain vetovoimaa. Purralla on lähinnä vain se outous ja kaunaisuus ilman sitä vetovoima-osuutta...
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Purralla ei ole karismaa, Halla-aho oli outo, kaunainen lintu, mutta kuitenkin omaperäinen ja itsenäinen: siinä yhdistelmässä oli kieltämättä jotain vetovoimaa. Purralla on lähinnä vain se outous ja kaunaisuus ilman sitä vetovoima-osuutta...
Lisäksi Halla-aho on älykäs ja Purra ei. Tämä vain hokee kehitysyhteistyö- ja maahanmuuttomantraansa kuin papukaija.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Lisäksi Halla-aho on älykäs ja Purra ei. Tämä vain hokee kehitysyhteistyö- ja maahanmuuttomantraansa kuin papukaija.
Se on kyllä totta, Halla-aho on kieltämättä älykäs - paljon potentiaalia meni hukkaan siinä miehessä. Tai siis se suuri potentiaali kääntyi vahingolliseen ja myrkylliseen suuntaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös