Mainos

Alpo Suhonen Ässien uusi valmentaja

  • 816 691
  • 3 183

Luiro

Jäsen
Suhonen kunioittaa pelaajaa ihmisenä ja vaatii häneltä urheilijana. Pitkässä juoksussa, mitä tarvitaan todellakin porilaisessa kiekkoilussa, Alpon tapa toimia on erinomainen. Uskon vahvasti siihen, että jos Suhonen olisi saanut jatkaa ensi kauden, niin Ässien pelaajien kehitys olisi jatkunut noususuhdanteisena ja olisimme saaneet nähdä melko porilaisen palyoff- joukkueen. Suhosen kommentit tänään joukkueesta olivat kannustavia ja myös nuorten pelaajien tekemät jatkosopimukset osoittavat, että arvostus tulee myös pelureiden keskuudesta. Muottiin sopimattomien pelaajien, lähinnä juuri kokeneimmat kaverit, tuleekin lähteä.

Lähtökohtiin nähden Ässät pelasi erinomaisen kauden, siitä ei pääse mihinkään. Playoutit ja karsintojen alku meni perseelleen, mutta tän illan pelillä olisi voitettu säälipleijareissakin yksi ottelusarja, piste.

Kaikki pelaajat eivät sovellu Alpon pelitapaan, mutta aikanaan esim. Tuomo Ruutu teki lopullisen läpimurtonsa nimenomaan Apen valmennuksessa. Se vaatii pelaajan, jolla on huippu-urheilijan asenne. Ape ei yleensäkään ota kunniaa itselleen, vaan tänäänkin kiitti joukkuetta.

Hienoin ottelusarja näin penkkiurheilijan kannalta koskaan. Kaksi todellista valmentajalegendaa vastakkain, todella kova tunnetaso. Näitä lisää.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lähtökohtiin nähden Ässät pelasi erinomaisen kauden, siitä ei pääse mihinkään. Playoutit ja karsintojen alku meni perseelleen, mutta tän illan pelillä olisi voitettu säälipleijareissakin yksi ottelusarja, piste.

Runkosarja Ässillä meni yli odotusten mutta jostain syystä sitten jatkopeleissä nähtiin taisteleva Ässät oikeastaan vasta ihan viimeisessä pelissä. Tapparaa ja Lukkoa vastaan oli aika flegmaattisia esityksiä, ja samoin osa karsintasarjan peleistä, mutta onneksi saivat kunnon latauksen näihin viimeisiin peleihin ja sitä kautta sarjapaikka säilyi. Kyllä minä näkisin että kun joukkueen vaihtuvuus on aika pientä, ja pelaajat oppivat näistä tiukoista peleistä jotakin niin Ässät tulee parantamaan reilusti ensi kauteen ja saattaa olla jopa kauden yllättäjiä. Toivottavasti ei kuitenkaan Lukon edellä...
 
Paitsi jos valmentajaksi palkataan joku Jari Härkälän kaltainen velho, niin saattaa tehä tiukkaa sarjapaikan kanssa. Mielestäni paras ratkaisu olisi antaa Suhosen jatkaa hyvää työtään. Myönnetään toki, että kevään pelit epäonnistuivat täysin, mutta eiköhän Ässät ensi kaudella hoida ittensä kuitenkin kympin sakkiin, niin ei tarvitse miettiä karsintoja enää.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Kaikki pelaajat eivät sovellu Alpon pelitapaan, mutta aikanaan esim. Tuomo Ruutu teki lopullisen läpimurtonsa nimenomaan Apen valmennuksessa. Se vaatii pelaajan, jolla on huippu-urheilijan asenne. Ape ei yleensäkään ota kunniaa itselleen, vaan tänäänkin kiitti joukkuetta...

Tässä on se ongelma. Ässiin ei koskaan saada joukkueellista pelaajia, joilla on huippu-urheilijan asenne, ei edes kahta kentällistä. Valitettavasti materiaali millä täällä operoidaan vaatii valvomista ja vaatimista. Tämä ei ole Apen tyyli. Ja kun asiat eivät mene, kuten pitäisi, Apella ei ole kykyä/ halua puuttua tähän, hän luottaa pelaajaan.
 
Toisaalta nuorilla ja eteenpäin pyrkivillä pelaajilla on usein parempi asenne pelaamiseen kuin vanhoilla parroilla. Näitä enemmän, niin Ässät olisi todellinen yllättäjä seuraavalla kaudella.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toisaalta nuorilla ja eteenpäin pyrkivillä pelaajilla on usein parempi asenne pelaamiseen kuin vanhoilla parroilla. Näitä enemmän, niin Ässät olisi todellinen yllättäjä seuraavalla kaudella.

Ei asenne ole iästä kiinni, Ässien parhaimmat junnut, Jyrkkiö ja Salminen voivat todistaa sen. Heidän viime kesäiset omaehtoiset harjoitteet olivat enemmänkin päiväkerhotoimintaa, kuin todellista halua kehittyä.
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eiköhän lähiviikkoina kuitenkin ilmoiteta Kiven pestistä ens kauden joukkueen käskijänä. Ainakin, tuanoiniin toivottavasti.
 
Stern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eli kuten jo aiemmin mainittu, Ahola ei ainakaan ole ollut Suhosta pois potkimassa. Ketäs muita jää jäljelle? Hirsimäki, Matikainen, Pieniniemi vai ketä?
Luultavasti Hirsimäki, joka antoi hiukan omaleimaisia kommentteja jo aiemmin, ja joka lehdistön mukaan ei alun perinkään halunnut palkata Suhosta. Saattaapa käydä niin, että Ahola heittää Hirsin pihalle kauden päätteeksi. Onneksi voimme hyvällä syyllä uskoa myös, että Alpo lähtee siinä samalla (joskin eri syistä, omasta tahdostaan), joten tästä en osaa tuntea kauheasti sääliä.

Uskomattoman hieno fiilis, että Ässät säilyi liigassa kyllä. Olin pelin aikaan hiukan eri aikavyöhykkeellä, joten nukkumaan mennessä tiesin, että aamulla tulos on selvillä. No, aamulla sit nousi ylös, tsekkasi kännykän ja katsoi että kaveri on lähettänyt viestin "Ässät säilyi". Mielettömän hyvä fiilis, jee jee... KUNNES herään ja tajuan, että aiempi herääminen ja kännykän tsekkaaminen olikin vain unta - kello on niin vähän, ettei peli oo Suomessa vielä alkanut. Hetkellinen paniikki, onneks päättyi hyvin :)
 
30/30150

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Näin se menee:

1. yksilötaito

2. viisikon kurinalainen yv-harjoittelu erillaisten variaatioiden mukaan

Jne.
No sieltähän sitä tavaraa tulee kuin Urheilulehden artikkelista tai paikallisen D-junnujoukkueen mailankantajalta.

Vaikea uskoa, että Ässilläkään on sitä jääaikaa tarjolla niin paljon, että YV-AV:ta harjoitellaan aamusta iltaan, veikkaanpa, ettei kovinkaan monella muullakaan liigajoukkueella ole sitä aikaa niin paljoa.

Uskoisin, että tällä sarjatasolla sitä YV:tä käydään paljon läpi fläpillä ja jonkin verran treeneissä, se kohta 1. ratkaisee sitten pelitilanteessa tuleeko maaleja vai ei.

Tässä vähän ikäänkuin kumoat omassa kirjoituksessasi aikaisemman väitteesi.
"Ylivoimapelaaminen perustuu täysin ennalta sovittuun pelitaktiikkaan." ja "Viisikon pitää liikkua ja tehdä aktiivisesti töitä. Se on kaiken perusta."

Sikäli kumoat, että jälkimmäinen sitaatti on täysin oikein. Missään vaiheessa en ole väittänyt, että joukkueella ei tarvitse olla ylivoimapeliin taktiikkaa ja sovittuja kuvioita. Todellisuudessa kuitenkin pelitilanteessa koko homma ratkeaa yksilöiden tekemiin ratkaisuihin, ihan silläkin uhalla, että aika monet variaatiot voidaan tehdä tyhjäksi pelaamalla AV riittävän hyvin.
 
Pikherz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
30/30150 kirjoitti:
Uskoisin, että tällä sarjatasolla sitä YV:tä käydään paljon läpi fläpillä ja jonkin verran treeneissä, se kohta 1. ratkaisee sitten pelitilanteessa tuleeko maaleja vai ei.

Yksilötaito ei ole YV:llä niin ratkaisevaa. Muistelkaapa Pelicansia 07-08, jolla 3 ketjua pelasi YV:tä, joka oli tuolloin liigan tappavinta. Tällä aseelle Pelsut sitten menivätkin pitkälle. Ja taitavia yksilöitä ei ollut kuin pari(Loppi, Jantunen, Koivunen..).

Yv pitää saada kuntoon ensi kaudella!
 
30/30150

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Voi kilin perse jne.
No ainakin Ässien ylivoimalla tuli ratkaiseva maali nimenomaan Kivenmäen yksilötaidolla (kuljetus/katseharhautus/syöttö) ja Salmisen yksilötaidolla (elämänsä laukaus).

Kuinkahan paljon siinä oli sovittua taktiikkaa tai yleensä sellaista tavaraa, mitä voidaan harjoitella. En ainakaan usko, että tätä kuviota oltiin juurikaan treenattu, vaan siinä pelikäsitys+yksilötaito toi sen tarvittavan maalin.

Toisaalta meni sekin tiukalle, Salminen ei saanut kiekkoa samantien hollille ja vetoa nopeasti, kassari oli valmiina ja laukaus oli tosiaan niin täydellinen, että seuraavaa saadaan odottaa.

No kuten sanottua, Suhonen on valinnut sen tyylin, ettei kovinkaan paljoa ohjaa pelaajia kesken pelin, Tammisen tyyli on sitten sitä toista äärilaitaa. Aika vähän loppujen lopuksi pelaajatkaan tositilanteessa niitä ohjeita pystyy vastaanottamaan, joten siinähän sitä kukin punnitsee, mikä se itselleen sopivin toimintatapa on.

Suhosella se tuntuu olevan sitä, että pelaajat valmistellaan ja vastuutetaan lopputuloksesta ja pelin jälkeen (ja erätauoilla) katsotaan miten kävi. En tiedä onko Suhonen kova ottamaan aikalisiä, veikkaan että ei.

Tottakai kaikki voi arvostella ketä haluaa, mutta jos sille haluaa päävalmentaja-tason uskottavuutta, niin pitää olla päävalmentaja jne. Usein täällä tosin seuraillaan vähän yleistä mielipidettä ja viimeisintä trendiä ja sitten arvostellaan vähän siltä pohjalta miten pelien tulokset menee.
Loppu toteamuksista ja väitteistä oli niin sekavaa, etten ymmärtänyt.

Kaikkia faktoja voi kyllä käyttää keskustelussa ilman lähteen tarkistamista tai löytämistä. Vähän kuten väittäisi, että Suomen ja Venäjän sodassa suomalaisilla oli parempi ampumataito, tietämättä tarkkaa osumaprosenttia.
Faktan lähde liittyy kyllä reilusti urheiluvalmennukseen.

No tästä motivoinnista ja vaikuttamisen tasosta on olemassa kanssa erialisia filosofioita, joista ainakin yhdessä on tämänkaltaisia prosentteja, että 10% siitä mitä sanoo 20% siitä mitä tekee 70% siitä minkälainen on.
Vähän "Suhosmaisesti" ajatellen, tämä 30% on sitä käytännön ohjaamista ja neuvomista ja tilanteessa toimimista, mutta suurin osa uskottavuudesta tulee siitä, kuinka hyvin noudattaa sitä, että ohjaa oman persoonansa kautta juuri sillä tavalla, mikä on itselleen kaikkein omin tapa toimia.

Olisihan se tietyllä tapaa kornia nähdä vaikkapa Summanen/Jortikka/Tamminen jollain käytöskurssilla sen takia, että pitää ottaa vähän rauhallisemmin ja kuvitella, että se Tammisen sanoma menee perille Tammisen suusta muutoin kuin juuri niillä eleillä mitä sillä miehellä on.
Toisaalta yhtä vaikeaa kuvitella Aravirtaa tai Suhosta heittelemässä roskiksia pelaajia päin sen takia, että fanit ja seurajohto haluaa jömäkämpää otetta.

Sen verran neuvon tästäkin lähteestä, että kaikki mitä ihmiset tietää ja on jostain kuullut suuntaa antavina faktoina, ei ole välttämättä wikipediatason tietoa.
 
Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
No ainakin Ässien ylivoimalla tuli ratkaiseva maali nimenomaan Kivenmäen yksilötaidolla (kuljetus/katseharhautus/syöttö) ja Salmisen yksilötaidolla (elämänsä laukaus).
No olisihan se kumma, jos Ässät ei ollenkaan ylivoimalla maaleja tekisi? POinttihan on lähinnä siinä, että ei minulla ainakaan kauhean toiveikas olo ollut Ässien päästessä ylivoimalle. Kentällä näkyi toki se, että vastustajia oli yksi vähemmän, mutta mitään todellista uhkaa Ässät ei luonut. Ylivoimapeli tökki. Selkeitä kuvioita ei ollut. Niitä tarvitaan.

Tottakai kaikki voi arvostella ketä haluaa, mutta jos sille haluaa päävalmentaja-tason uskottavuutta, niin pitää olla päävalmentaja jne. Usein täällä tosin seuraillaan vähän yleistä mielipidettä ja viimeisintä trendiä ja sitten arvostellaan vähän siltä pohjalta miten pelien tulokset menee.

Joo. Mä seuraan viimeisimpiä trendejä niin, että jos joukkue ei pärjää pitkällä juoksulla, jotakin on pielessä. Aikoja sitten voitetut mestarit eivät ole mikään mittari kiekon pudotessa jäähän. Sinänsä mielenkiintoinen väitä sulla toki. Miltä pohjalta pitäisi arvostella? Onko Alpo mielestäsi onnistunut? Kuka sitten epäonnistui? Jos kukaan ei epäonnistunut, miksei Yön Olli laulata patasydäntä torilla liigapaikan kunniaksi?

Loppu toteamuksista ja väitteistä oli niin sekavaa, etten ymmärtänyt.

Esim. tuo toteamus, että vanhat meriitit eivät auta nykyistä tarkkaillessa? Kerrothan minulle mikä Sinulta meni yli?
Kaikkia faktoja voi kyllä käyttää keskustelussa ilman lähteen tarkistamista tai löytämistä.
Kenelle nyt tarkkaan suuntaat tämän puukon?
 
30/30150

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Yksilötaito ei ole YV:llä niin ratkaisevaa. Muistelkaapa Pelicansia 07-08, jolla 3 ketjua pelasi YV:tä, joka oli tuolloin liigan tappavinta. Tällä aseelle Pelsut sitten menivätkin pitkälle. Ja taitavia yksilöitä ei ollut kuin pari(Loppi, Jantunen, Koivunen..).

Yv pitää saada kuntoon ensi kaudella!

Siinä mielessä se on ratkaisevaa, että jokaisella pitää olla riittävästi sitä laittaakseen kiekon maaliin. 07-08 Pelicansin YV:llä nämä veljet teki 15 maalia.

Yksilötaidolla ei tarkoiteta aina sitä pelintekemisen taitoa, vaan mm. syöttö, laukaus, maski, ohjaus, rebound taitoja, joilla niitä maaleja tulee.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Todetaan nyt tähän ketjuun, että henk.koht en halua Alpon jatkavan Ässien päävalmentajana enää otteluakaan, mutta Ässien organisaatiossa, kenties junioreiden parissa, haluisin miehen jatkavan. Tämä idea pälkähti päähäni kun luin jääkiekkolehden (2/2009), jossa oli iso juttu Alposta ja hänen ajatuksistaan. Sen perusteella mies on hiukan liian fiksu tavalliseksi liigatason kiekkovalmentajaksi, mutta nuorten parissa miehellä voisi olla paljonkin annettavaa. Alpo on muutenkin sen tyylinen kaveri, ettei hänen metodiensa tulokset näy yhden, eikä ehkä kahdenkaan kauden aikana, mutta pidemmällä aikavälillä nuoret lupaukset voisivatkin kehittyä Alpon koulussa.
 
Redcoat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Yksilötaito ei ole YV:llä niin ratkaisevaa. Muistelkaapa Pelicansia 07-08, jolla 3 ketjua pelasi YV:tä, joka oli tuolloin liigan tappavinta. Tällä aseelle Pelsut sitten menivätkin pitkälle. Ja taitavia yksilöitä ei ollut kuin pari(Loppi, Jantunen, Koivunen..).

Yv pitää saada kuntoon ensi kaudella!

Toki paljon voi paikata määrätietoisella harjoittelulla ja taktisten kuvioiden luonnilla, mutta jos joukkueessa ei esim. ole yhtään laukaisutaitoista pakkia, niin se tekee hommasta turhan vaikeaa. Kunnon yv-pakin löytäminen olisi ehkä suurin yksittäinen askel kohti toimivaa ylivoimaa ensi kaudeksi.
 
Zauli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja Red Wings

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ahola ei vapaaehtoisesti lähde mihinkään ja ei näin ollen lähde myöskään Suhonen. Hirsimäen paikka taas saattaa olla uhattuna, kun meni lausumaan näitä "Suhosen toistaiseksi sopimus on oikeasti 1+1-mallinen"... ainakin Ahola ihmetteli näitä lausuntoja, koska hänen mukaansa taas Suhosen sopimus on oikeasti jatkuvasti voimassa oleva ilman takarajaa.

Aika sopalta vaikuttaa taas koko Ässäjohdon toiminta, yrittäkää nyt edes saada omat rivit ensin kuntoon ja sitten on joukkueen vuoro!
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
No sieltähän sitä tavaraa tulee kuin Urheilulehden artikkelista tai paikallisen D-junnujoukkueen mailankantajalta.

Tässä vähän ikäänkuin kumoat omassa kirjoituksessasi aikaisemman väitteesi.
"Ylivoimapelaaminen perustuu täysin ennalta sovittuun pelitaktiikkaan." ja "Viisikon pitää liikkua ja tehdä aktiivisesti töitä. Se on kaiken perusta."

Sikäli kumoat, että jälkimmäinen sitaatti on täysin oikein. Missään vaiheessa en ole väittänyt, että joukkueella ei tarvitse olla ylivoimapeliin taktiikkaa ja sovittuja kuvioita. Todellisuudessa kuitenkin pelitilanteessa koko homma ratkeaa yksilöiden tekemiin ratkaisuihin, ihan silläkin uhalla, että aika monet variaatiot voidaan tehdä tyhjäksi pelaamalla AV riittävän hyvin.
Pelitapa, liike ja kova työ..? Mikä kumoaa minkä? En ymmärrä.

Mulla on ollut ässien ylivoimasta "punainen lanka" kateissa koko kauden.
Jos ei ole käsiä ja jalkoja, niin vastustajan AV näyttää hyvältä.

Jos ei ole sovittua pelitapaa niin AV ei näytä enää niin hyvältä, vaan oma ylivoima näyttää umpisurkealta. Ässien ongelma on jälkimmäinen

Kyllä niitä käsiä ja jalkoja voidaan harjoitella vielä aikuisiällä. Isoin ongelma on myöntää niiden puute ja harjoitella niitä kaukalon ulkopuolella.

Sanokaa minun sanoneen, että tulevaisuudessa Sm-liiga joukkueet treenaavat kaukalon ulkopuolella tennis/puu palloilla mailatekniikkaa.
2-3 vuotta, ei kauempaa.

Ja Ässät ei ole ensimmäinen, joka aloittaa..
 
Karl Benz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tottenham, vuorikauriit ja kiritykit
Pistetäänpä taas pahemmanlaatuinen skenaario esille: Hirsimäki saa potkut ja Matikaisesta tehdään tj. Alpo tietenkin jatkaa, kuten myös Ahola.

Kuulostaako pahalta? Kannattaa totuttautua ajatukseen...
 
Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Pistetäänpä taas pahemmanlaatuinen skenaario esille: Hirsimäki saa potkut ja Matikaisesta tehdään tj. Alpo tietenkin jatkaa, kuten myös Ahola.

Kuulostaako pahalta? Kannattaa totuttautua ajatukseen...

Ässien tapauksessa tämä saattaisi olla varsin mahdollinen skenaario. Aholan ensi kommentit kyllä viittaavat siihen, ettei mitään konkreettista meinata tehdä. No, ensi vuonna tavataan taas Vaasalaiset.

No täysin mahdollista toki on, että Alpo jättää nämä kuviot omatoimisesti. Siinä tapauksessa Aholan tuntien Suhosen tilalle on todennäköisesti ykkösvaihtoehtona Rindell.
 
corppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Ässät

Kyllähän se niin saattaa olla,ettei Suhosella valmennushommissa just nyt ole kovin kovaa huutia. Ei Rindellikään mikään sateentekijä oo, mutta vois herättää eri tavalla ensi kauteen. Jotenkin vain tuntuu hassulta kommentit, mitä joukkueen pelaajiltakin on tullut kuultua. Tuntuu ettei luotto ole sieltäkään käsin ihan kohdallaan Alpoon.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Seuran johdon kannalta valmentajakysymys on kaiketi tällä hetkellä pohdiskelua siitä pelataanko varman päälle vai otetaanko riski.

Alpon kohdalla tiedetään tämän kauden runkosarjan perusteella tarkalleen mitä saadaan. Hyvällä tasolla pelaava joukkue, jolla on mahdollisuudet päästä kymmenen joukkoon, mutta sen jälkeen ottelusarjan voittaminen ketä tahansa vastaan vaatisi ihmeen, koska minkäänlaista tunnetta ei aikaiseksi saada.

Kun taas esim. Kiven kohdalla otettaisiin miehen näytöistä huolimatta jonkinasteinen riski, joka tosin saattaisi onnistuessaan tuoda ns jackpotin.

Porissa otettiin pari vuotta sitten riskejä ja tulos oli kassillinen paskaa. Vaikka nyt näkymät ovat täysin toisenlaiset ja uskallusta pitäisi olla, niin pelko tässä hieman on perseen alla, että päätetään pelata varman päälle.

Toisin sanoen nyt mielestäni Ässät tekee linjanvedon siitä, onko sen tavoitteena Liigassa oikeasti menestyä vai ainoastaan välttää jumbosijat.
 
Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Apen mahdollisesta jatkosta on melko ristiriitaisia tuntemuksia. Mietittäessä ensi kautta Apen tai Kiven johdolla, niin Kivessä piilee paljon suuremmat riskit kuin Alpossa. Ei kokemusta päävalmentajana aikuisten sarjasta paljon paskaakaan, mutta saattaa olla kultakimpale. Menestysmahdollisuudet ensi kaudella Alpon luotsaamana saattavat olla hitusen paremmat kuin Kivellä, mutta persoonana Kiveen on taas helpompi kallistua.
Apen jatkaessa tiedetään mitä saadaan, vai tiedetäänkö? Kyllähän sen homman on pitänyt mennä niin, että Apen jatkoa on pidetty selvänä koko kauden. Alku-kevääseen osuneen hienot otteet vahvisti toimistolla Alpon jatkoa. Sopimuksetkin on tehty varmasti Alpon ensi kautta varten. Nyt on sitten taas asiat revitty uudestaan auki ja mietitään, voidaanko tuollaisen katastrofin jälkeen jatkaa sopimusta.
Luopuisin mielelläni Alposta, jos olisin varma että saadaan parempi valmennus tilalle, mutta kun en voi varma olla. Olisi sekin ikävä tilanne jos lokakuussa Kiveä ollaan potkimassa pihalle 15 ottelun tappioputken jälkeen, ja sitten kirottaisiin, että "mihin jäi pitkäjänteisyys", ja "olisi pitänyt olla kokenut valmentaja."

Vasta päättynyt painajainen ei kerro läheskään koko totuutta Ässien nykytilanteesta. Se on parempi kuin moniin vuosiin. Ainoa mikä pelottaa on mahdollinen sekasorto johtohenkilöiden välillä. Melko ikävää tekstiä heti sarjapaikan säilyttyä (Minua yritettiin potkia pihalle) kertoo toivottavasti vain ymmärrettävästä paniikki tilanteesta, kuin suuremmista ristiriidoista johdon sisällä.
Jos Ape jatkaa, olen hieman pettynyt, mutta toisaalta myös luottavainen.
 
Vradavw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mua enemmän kiinnostaa mitä tuolla Starkin takapihalla oikeasti tapahtuu, kun ahola ja hirsi antaa erinäisiä väitteitä.. Mitä tapahtuu, jatkaako ape? Kivi? lähteekö Hirsi? Tuleeko saunakaveri Rindell? Joors?

Äkkiseltään viimeisimpien SK:n sähkeiden mukaan alkoi pelottaa että Hirsi potkitaan pois, Ape jää, Ahola ja matikainen saunottelee Rindellin UTJ:ksi ja faksi matikainen ottaa "pelastavana enkelinä" hirsin paikan?
Tähän lisätään vielä päälle nykyisistä pelaajista koostuva runko (ihan ok, kai) ja sen suhtautuminen apen Ying&Yang pelityyliin. Myös Matikaisen HIFK seikkailut ei oo unohtuneet.. Mites kassa? Otetaanko riskejä?

Ei viddu, tää menee taas tähän.. paljon kysymyksiä.. Johto pitää vanhaa sosialismisalailu linjaa jossa köyhän ei tarvi tietää mitään muuta kuin lipunhinnat (ja niiden korotukset).

Noh ei tässä pojat sitten voida kun toivoa parasta ja pelätä pahinta.. palataan asiaan kun jotain ilmenee..

post scriptum: Sitten kiinnostaa myös että mikähän on tulevaisuuden tavoite? "Taistellaanko" taas paikoista 12-14? Vai otetttaisko kerrankin riskiä ja koitettais saada seurasta menestyvä.. Fanien kusetusta taas parhaimmillaan..

Loppu.
 
Timitri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt on saumat ihan mihin vaan. Pelottaa kyllä noitten SK:n juttujen pohjalta, että se ainoa nykyjohdosta, joka on tehnyt mielestäni hyvää työtä erotetaan ilmoittamalla, että "toimitusjohtaja Hirsimäki ei enää nauti hallituksen luottamusta". Hirsi on kuitenkin näistä miehistä se, joka on tehnyt seuran kannalta pidemmällä ajanjaksolla hyviä tuloksia (taloudellisesti), joskin siinä on ollut paljon sattumaakin mukana (hopeakausi).

Ahola ilmeisesti luulee olevansa kiekkomessias, jolla on joku jumalainen visio SM-liigaseuran toiminnasta ja sitten sen mukaan mennään helvettiin (mestikseen) asti. Tästä miehestä olisi syytä päästä ensimmäisenä eroon!

Pikku-Pena on tehnyt kohtuullista työtä, kunhan rooli pysyy nykyisessä eikä vaan aleta työntämään Hirsimäen paikalle. Penan meriitit toimitusjohtajana ja koko seuran taloudesta vastaavana on nähty ja täälläkin HIFK-osiossa tunnustettu.

Sitten on tämä valmentajakysymys. Oikeasti paha paikka. Alpo teki runkosarjan perusteella ihan hyvää työtä, mutta voiko tämän loppukauden jälkeen olla enää uskottavuutta? Kallistuisin nyt kyllä Karri Kiven suuntaan tässä. Tietynlainen riski, mutta mukana on monta Kiven junnuissa hyvällä menestyksellä valmentamaa kaveria ja muutamat kokeneemmat ovat kokeneet hänet jo Toivolan kakkosena, jolloin tuli hieman tulostakin. Lisäksi pelityyli ainakin A:n perusteella hieman räväkämpi ja Ässäkiekkoon sopivampi kuin Alpolla.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös