Alpo Suhonen Ässien uusi valmentaja

  • 809 573
  • 3 183

ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Huonokuntoinen joukkue ei nouse 0-2- ja 0-3 -tappioasemista voittoon (TPS- JYP-pelit syksyllä), jos alla on peli edelliseltä päivältä ja vastustajalla ei ole.

Pääkopassa ne pahimmat ongelmat tällä kaudella on olleet.

Niin, tai sitten kyse on ollut nimenomaan henkisen puolen "oivalluksista". Tuo kyseinen TPS-pelihän, mitä tarkoitat, olisi sinetöinyt Härtsyn taipaleen jo lokakuussa ilman Nickersonin kilahdusta toisessa erässä. Ainakin JJ sanoi ottelun jälkeen, että kyseinen tempaus herätti kyllä porukkaa ihan kiitettävästi.

Siitä olen tosin samaa mieltä, että henkisellä puolella on ollut paljonkin pielessä. Tästä karuimpana esimerkkinä tulee mieleen Kalpalta saatu seitsemän maalin selkäsauna Kuopiossa. Vai tekivätkö ne kahdeksan häkkiä? No, turpaanhan siinä tuli niin että roikasi, eikä ketään tainnut pahemmin kiinnostaa.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Myös suunta Apen joukkueella on näistä ainoana ylöspäin.
Sarjataulukosta sitä ei ainakaan näy, sillä alpon aikanahan Ässät juuri putosi liigan hännille.

Usko pitää olla kyllä suunnattoman kova alpoon, jos meinaa että alpo tulevalla kaudella nostaa Ässät lentoon. Jotenkin tuntuu nyt vaan, että liian paljon yritetään laittaa tuon huonon kesäharjoittelun piikkiin.
 
mic82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja lentävät mikroautonrenkaat
Sarjataulukosta sitä ei ainakaan näy, sillä alpon aikanahan Ässät juuri putosi liigan hännille.

Usko pitää olla kyllä suunnattoman kova alpoon, jos meinaa että alpo tulevalla kaudella nostaa Ässät lentoon. Jotenkin tuntuu nyt vaan, että liian paljon yritetään laittaa tuon huonon kesäharjoittelun piikkiin.
Puhuu henkilö, jonka parhaat lähteet Ässien toiminnalle löytyvät jatkoajasta. Kausi oli katastrofi jo ennen kun se kerkesi edes alkamaan. Ja huono kesäharjoittelu on se perisynti johon Ässät tänä vuonna kaatui. Onhan niitä muitakin virheitä tapahtunut ja hommat olisi voitu tehdä erilailla, mutta kaikki se on enää jossittelua.

Alpo on kuitenkin saanut nimettömän junioriporukan pelaamaan ja viimeiset ottelut ovat olleet kaikki tasaisia vääntöjä ja asennetta on löytynyt. Hommahan on nousujohteista, mutta olen sitä mieltä, että meidän kuuluu olla tänä vuonna viimeisiä, niin ei jää mitään jossittelun varaa. Kausi on mennyt perseelleen ja tästä pitää ottaa oikeasti opiksi. Mikään näistä ei kuitenkaan ole Apen vika. Hän on tehnyt työnsä erittäin hyvin ja olen tyytyväinen, että ainakaan valmennuksesta ei tule ensi kauden menestys jäämään kiinni.
 
Bud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän syksyllä saavutetut mestaruudet
Sarjataulukosta sitä ei ainakaan näy, sillä alpon aikanahan Ässät juuri putosi liigan hännille.

Usko pitää olla kyllä suunnattoman kova alpoon, jos meinaa että alpo tulevalla kaudella nostaa Ässät lentoon. Jotenkin tuntuu nyt vaan, että liian paljon yritetään laittaa tuon huonon kesäharjoittelun piikkiin.
Tällä viestillä oli tuskin muuta tarkoitusta, kun "näpäyttää" sitä että arvostelin Lukon touhuja toisella puolella vai olenko aivan väärässä?
 
Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Tällä viestillä oli tuskin muuta tarkoitusta, kun "näpäyttää" sitä että arvostelin Lukon touhuja toisella puolella vai olenko aivan väärässä?

En voi ainakaan itse tuota allekirjoittaa. Lukon touhu on tänä vuonna ollut niin rectumista, että sitä sietääkin arvostella.

Mutta tuo sinun lausahduksesi, että Apen joukkue on mennyt eteenpäin on aika absurdi. Joukkue, joka on kasannut Apen alaisuudessa vähemmän pisteitä/ ottelu kuin Härtsyn tai Pajuojan, ei voi olla mennyt eteenpäin.

Vaikka peli saattaa näyttää paremmalta kun nuo Saarelat ja muut ovat ulostettu sieltä surffaamasta ja junnut ovat tuoneet yritteliäisyyden tilalle, niin pisteet ne kuitenkin vielä nykypäivänä tuon sarjataulukon ratkaisee. Pelkkä yritys ei valitettavasti riitä.

Itse luulen niin, että jos Ässät lähtee nuorella porukalla ensi kauteen käy niin, että peli on kyllä yritteliästä ja voittojakin tulee varmasti sillä yrityksellä aina silloin tällöin, mutta sarjatilanne ei oletettavasti muutu tästä kaudesta.

Lukko tuota "omat pojat"- juttua yritti ja peli olikin ihan yritteliästä, mutta ei se vaan riitä. Nuorilla on taipumus aina kuitenkin hieman "jännittää" enemmän tärkeissä vaiheissa peliä, kuin kokeneimmilla pelaajilla.

Hyppäys junnuista liigaan on kuitenkin äärettömän iso. Kovin moni superlahjakkuuksista ei ole vielä parilla ekalla kaudella valmiita ottamaan isoa roolia joukkueesta. Toisilla se vie useamman vuoden. Vrt. Joensuu.

Tietysti jos Ässien hankinnat osuvat aivan nappiin ja loukkaantumisilta vältytään, niin kaikki on mahdollista, mutta suuri riski epäonnistumiseen on myös olemassa.

Itse toivon Ässien antavan junnuille peliaikaa ensi kaudella ja toivon myös raumalla niin tehtävän. Parempi se on omia poikia joukkueessa, kuin noita juntusia ja tähtisaloja. Mutta katsellaan miten ensi kausi lähtee, koska tämä kausi on taputeltu Satakunnassa kokonaisuudessaan.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, tai sitten kyse on ollut nimenomaan henkisen puolen "oivalluksista". Tuo kyseinen TPS-pelihän, mitä tarkoitat, olisi sinetöinyt Härtsyn taipaleen jo lokakuussa ilman Nickersonin kilahdusta toisessa erässä. Ainakin JJ sanoi ottelun jälkeen, että kyseinen tempaus herätti kyllä porukkaa ihan kiitettävästi.
Nickerson taikoi samalla maitohapot pois pohkeista?

En vieläkään ole saanut kunnon selitystä, että miten paskakuntoiselta joukkueelta voi tuollaiset nousut onnistua.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En vieläkään ole saanut kunnon selitystä, että miten paskakuntoiselta joukkueelta voi tuollaiset nousut onnistua.

No ei se kuitenkaan täysin mahdotontakaan ole. Yksittäisessä pelissä voi sattua mitä vaan ja jo pelkällä helvetillisellä tsempillä tehdään paljon. En nyt väitä, että Ässät ei olisi ollut huonossa kunnossa, mutta ei näitä kahta matsia voi minään erikoisena todisteenakaan asiasta pitää.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
- TPS pelaajat paskoivat totaalisesti housuunsa viimeistään silloin, kun kannattajilla alkoi olla vähän enemmän asiaa vaihtoaitioon. Vastaavanlaista en ole nähnyt koskaan aikaisemmin.
Oliko tuo nyt ihan ensimmäinen kerta kun vaihtoaitioon muka huudellaan Porissa?

Tosin en kyllä pullistelisi kauheasti, jos järkkäritoiminta on ollut noin huonoa. Enkä usko myöskään, että pelaajilta housuihin menee. Toki keskittyminen voi kohdistua vääriin asioihin ja siten heijastua myös kentällä.
 
Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Oliko tuo nyt ihan ensimmäinen kerta kun vaihtoaitioon muka huudellaan Porissa?

Ei. Muistaakseni tässä pelissä muutama TheHitsari koitti ihan sinne änkeä. Joku pleksi taisi mennä paskaksi

Ja joo. Luokatontahan se on se järkkäritoiminta. Tiedossa on.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tosin en kyllä pullistelisi kauheasti, jos järkkäritoiminta on ollut noin huonoa.

Eiköhän tässä kaiketi haettu syitä sille miksi Ässät tuon matsin voitti. Mitään pullistelua en havainnut missään kohtaa.

Aihetta sivuten todettakoon, että lugun peli oli eilen luokatonta paskaa. Kerrankin taisi käydä tuuri, kun Toivolaa ei Ässiin takaisin saatu(?). Nyt se varmaankin vinkuu jo kynsin hampain takaisin Poriin, mutta kyllä tässä mieluummin kannata pysyä vaikkapa Apen luotsattavana.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tilastot ovat kivoja, mutta myös harhaanjohtavia. Jos joku väittää tosissaan, että Ässät oli syksyllä parempi kuin nyt, on väärässä. Ja tämä perustuu omiin havaintoihin katsomosta.

Syy miksi Ässät häviää, on materiaali.
 
Ahwenlampi

ja hopeaa voitti kaikkien aikojen huonoimpana pidetty ässänippu.Elämä ja hockey on ihmeellistä.
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Missä näin on sanottu??

En itse ollut Jatkoajan käyttäjä vielä syksyllä 2005, mutta esimerkiksi porilaiset urheilutoimittajat sekä jopa Lindholmin Olli piti lähtökohtaista ässäpakkaa jopa heikoimpana moneen vuoteen. Samaten Ilta-Sanomien Holopaisen Pekka myönsi kevään 2006 kolumnissaan, ettei olisi ikipäivänä kauteen lähtiessä uskonut, että "hokin lentojätkät" saavat porukalla tuommoista meininkiä aikaiseksi. Ja kuuluihan tähän porukkaan totta kai myös Sihvosen Petteri, jolle Lindholmin Olli oli Tampereella käynyt elokuussa 2005 sanomassakin että "Petteri, tämä on huonoin ässäjoukkue mitä olen nähnyt pitkään aikaan".

Toisenlaista asiaa. Kiekko-Kansan yhdessä blogimerkinnässä nimimerkki "Juha" kertoo "varmana tietona" Ässien ensi kauden sopimuksista. Kaveri väittää, että ensi kauden "uusia" sopimuspelaajia olisivat Pavel Patera, Janne Laakkonen, Joonas Vihko ja Matt Nickerson, jolle olisi tehty kolmivuotinen sopimus NHL-pykälällä. Lähinnä nimimerkki verolta kyselisin, että onko kaveri nyt vetänyt vain jotain nimiä hatusta, vai mistä ihmeestä tällainen nyt on peräisin? Lisäksi kaveri mainitsee, että Kapasen Kimmo lähtee ensi vuodeksi ulkomaille ja maalin suulle olisi tulossa Pasi Häkkinen Ilveksestä.

Monenlaisia juttuja liikkuu, mutta mitenköhän juuri noihin nimiin on sitten mielikuvitus päätynyt, jos on päätynyt? Noh, kattellaan. Loppuisipa tuo kausi nyt kohta, niin jospa se Hirsi ehtisi sitten pitää pressiä että mikä nyt on oikein homman nimi.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Aika huisit blogimerkinnät sinänsä, koska kyllä kaveri on aika tarkkaan miettinyt sitä mille paikoille Ässät tarvitsee pelaajia. Oikeasti tuskin kukaan noista on tulossa, mutta kaikki kelpaisivat ihan kybällä. Ei tuo silti tee Ässien puolustuksesta yhtään parempaa...
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei herran jestas... Patera, Laakkonen ja Vihko... Jos näin on, niin Hirsimäelle patsas torille.

Näistä nimistä huolimatta suurin ihmetys koskee tätä, Olli Lindholm, jääkiekko asiantuntija... Vittu, mikä teitä porilaisia vaivaa!! Olli Lindholm on Yö yhtyeen solisti, mutta ei ymmärrä jääkiekosta sen enempää kun keskiverto fani.
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Ei herran jestas... Patera, Laakkonen ja Vihko... Jos näin on, niin Hirsimäelle patsas torille.

Näistä nimistä huolimatta suurin ihmetys koskee tätä, Olli Lindholm, jääkiekko asiantuntija... Vittu, mikä teitä porilaisia vaivaa!! Olli Lindholm on Yö yhtyeen solisti, mutta ei ymmärrä jääkiekosta sen enempää kun keskiverto fani.

Niin no, kyllähän tuo Olli tuon ässäorganisaation kanssa hengaa ihan kiitettävästi. Tuolloinen lausunto taisi olla alunperin peräisin seuran sisältä, eli Kaukorannan Pasilta toisin sanoen.
En ole ihan samaa mieltä tuosta keskivertofanista. Sen verran paljon Olli on kuitenkin noiden kanssa hillunut, että kyllä siinä väkisinkin tietämys kehittyy.
 
Olli ei ole itse koskaan junnuna pelannut, ei ole saanut valmennusta, ei valmentanut, ei kouluttautunut jne. Ei ymmärrä peliä, ainoastaan tunteen katsomossa. Olli osaa, ei opi.
 
Suosikkijoukkue
RL, CC, MS, SB-A, MN, CO, GL, ST,HG, BG
Kiekko-kansan blogimerkintöjä ei välttämättä kannata niin vakavissaan ottaa. Nimet myös kuulostavat melkoisen omituisilta, Patera ja Häkkinen pääasiassa, sekä Kapasen ulkomaansiirto.

Ässillä on nyt sellainen junnuarsenaali käytössä, etten usko että hetkeen tulee olemaan, tälläisiä ei kannata tuhlata. 1-2 kautta ehkä heikommalla menestyksellä, mutta kantaa hedelmää, mikäli kärsivällisyys riittää. Taloudellinen tilannekin antanee anteeksi parille hiljaiselle kaudelle.
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Olli ei ole itse koskaan junnuna pelannut, ei ole saanut valmennusta, ei valmentanut, ei kouluttautunut jne. Ei ymmärrä peliä, ainoastaan tunteen katsomossa. Olli osaa, ei opi.

Kyllähän tuo omien sanojensa mukaan oli jossain vaiheessa jonkun tamperelaisen puulaakijengin valmentamistakin kokeillut. Oliko tämä nyt sitten se sama sakki, josta Olli kertoili tarvinneensa jotain tekemistä, kun oli jossain vaiheessa ottelusta toiseen pelikiellossa?

Kieltämättä itsekin tulee suhtauduttua Ollin vouhkaamiseen välillä varsin huvittuneesti, mutta mies, joka sai soitettua Kaipaisen Matin Ässiin pelaamaan, on hyvä ihminen porilaisen jääkiekon kannalta jo tästä syystä.
 
Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Kyllähän tuo omien sanojensa mukaan oli jossain vaiheessa jonkun tamperelaisen puulaakijengin valmentamistakin kokeillut. Oliko tämä nyt sitten se sama sakki, josta Olli kertoili tarvinneensa jotain tekemistä, kun oli jossain vaiheessa ottelusta toiseen pelikiellossa?

Voi herran perkele. Tässäkö on Ässien uusi valmentaja? Olli Lindholm! Mies joka tekee paskaa musiikkia ja on koittanut valmentaa joskus alasarjoissa? Sama kuin Tappara palkkaisi itsensä Pate "Ikurin Turbiini" Mustajärven valmentajaksi.
Vaikka Olli olisikin saanut puhuttua Kaipaisen Ässiin, niin minkä ihmeen velhon se miehestä tekee? Kertoo ennemmin Ässäjohdon kädettömyydestä hommata itse tarvitsemiaan pelaajia.

Ja asiaan. Olisi kyllä oivat pelinappulat Apella käsissä, jos tosiaan Ässät saisi sainattua Vihkon, Pateran ja vaikka Laakkosen. Häkkisellä kukaan ei tee mitään ja Nickerson on Nickerson. Eli hyvä lisä Ässä-puolustukseen, mutta jotain se puolustus kaipaisi Mattinkin jälkeen.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Voi herran perkele. Tässäkö on Ässien uusi valmentaja? Olli Lindholm! Mies joka tekee paskaa musiikkia ja on koittanut valmentaa joskus alasarjoissa?

Mielestäni aika kurjaa piikittelyä. Pitää kuitenkin muistaa, että Ollin Sopranos-DVD:n ansiosta kuningas Mattikin palasi Poriin. Jos rehellisiä ollaan, niin onhan Yön Ollilla kokemusta siitä miten orkesteri saadaan soittamaan ns. voittavaa duuripitoista musiikkia. Olli toisi aimo annoksen voittamisen kulttuuria Ässä-ryhmään.

Ollilla ei ole lontoon taitoa, mutta vieraspelaajien kanssa Olli pärjää ihan hyvin vaikka ei kieltä ymmärräkään. Kyllähän katujen haukka toisen tunnistaa.

Mielestäni ihan varteenotettava vaihtoehto.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ompahan joukkueelle ainakin musiikkiterapeutti omasta takaa. Mites raumalla, saadaanko siellä raumalainen, menestynyt muusikko mukaan toimintaan. Mikä sellainen edes on... (Eiköhän sieltä suunnalta kannattaisi pitää se turpa kiinni niin kauan kuin oma pesä on yhtä huonossa kunnossa...)
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Varmaan on Laakkosia ja Pateroita kyselty, mutta Juhan jutulta vie sopimusten kestot aikalailla pohjaa pois. Laakkonen 3, Vihko 2+1, Patera 2+1, Häkkinen 2 ja Nickerson 3. En nyt sano etteikö nuo mahdollisia pituuksia olisi, mutta oudolta se kieltämättä vaikuttaisi, jos moiset kaverit sitouttaisivat itsensä Ässiin noin pitkiksi ajoiksi. Nicken 3-vuotisessa pahvissa NHL-pykälällä ei toki sinäänsä mitään niin ihmeellistä olisi.

Positiivista toki, jos näitä herroja olisi kyselty ja Laakkonen olisi varmasti hieno hankinta varsinkin, jos Mave ei pysty pelaamaan.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Näkkäri kirjoitti:
Laakkonen olisi varmasti hieno hankinta varsinkin, jos Mave ei pysty pelaamaan.

Laakkonen muuttuisi hienosta-, loistohankinnaksi jos Mave pystyy pelamaan. Saattaisi olla aikalailla pitelemätön parivaljakko, höystettynä puolustavalla sentterillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös