Mainos

Alle varausikäiset tulevaisuuden lupaukset

  • 747 605
  • 1 128
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kauppisen edellinen ikäluokka vanheni, joten piti alkaa taas alusta. Eikai tuossa sen ihmeellisempää.
Itse en ison epäonnistumisen jälkeen antaisi heti uutta mahdollisuutta. Varsinkin, kun epäonnistuminen johtui ongelmista sekä pelitavassa (Suomen taktiikka oli sekava ja vaihtui ottelusta toiseen) että pelaajavalinnoissa (joukkueen ulkopuolelle jäivät Miettinen, Soini, Muhonen, Viita ja Puolanne)

Kyllähän Suomessa riittää vapailla markkinoilla valmentajia, esimerkiksi Karri Kivi, Tero Lehterä ja Marko Virtanen.
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
…jotka ovat kiinnostuneita ottamaan tuollaisen 3-vuotisen projektin vastaan?
Kyllä ainakin itse uskoisin kiinnostuneita olevan, jos korvaus on kunnossa. Maajoukkuevalmentajiksi pitäisi pyrkiä valitsemaan valmentajia, jotka ovat ainakin jollain lailla osaamisensa todistaneet. Tuomo Ropo on tästä mielestäni hyvä esimerkki, hän onnistui Ketterän kanssa erinomaisesti.

Kauppinen valmensi Liigassa kaksi kautta Jukureita, silloin joukkue sijoittui kolmanneksi viimeiseksi ja toiseksi viimeiseksi.
 
Kyllä ainakin itse uskoisin kiinnostuneita olevan, jos korvaus on kunnossa. Maajoukkuevalmentajiksi pitäisi pyrkiä valitsemaan valmentajia, jotka ovat ainakin jollain lailla osaamisensa todistaneet.

En ole ollenkaan eri mieltä tästä. Vaan kun ei tiedetä millaista korvausta tuosta hommasta saa ja toisaalta onko tuo mitenkään kiinnostava pesti noille jo näyttöjä antaneille valmentajille niin….hankala sanoa. Vaikea nähdä, että esim. Karri Kivi kiinnostuisi U16-maajoukkueen valmentamisesta, mutta tämäkin on pelkkää arvailua.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Marko Kauppisen pesti uuden U16-ikäluokan kanssa julkistettiin jo 5.12.2023 vaikka ensimmäinen virallinen tapahtuma on nyt lokakuussa 2024. En tiedä minkä takia tuo valinta pitää tehdä jo noin aikaisin.
 

Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Marko Kauppisen pesti uuden U16-ikäluokan kanssa julkistettiin jo 5.12.2023 vaikka ensimmäinen virallinen tapahtuma on nyt lokakuussa 2024. En tiedä minkä takia tuo valinta pitää tehdä jo noin aikaisin.
Osittain varmaan siksi, että uudelle päävalmentajalle jää riittävästi aikaa tarkkailla läpi koko ikäluokka ennen syksyn Pohjola Pre-Camp tapahtumaa. Kesällä ei hirveästi tapahdu ja syksy on aika lyhyt aika.
 

Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tähän syy on U16 SM-sarjan järjettömissä alkukarsintalohkoissa, joihin otetaan mukaan aivan luokattoman huonoja joukkueita. Puolet niistä kuuluisi suoraan U16 Mestikseen, koska huipulle tähtääviä junnuja ei sellaiset läpsyttelyt kehitä pätkän vertaa.
Tää on just näin. Nyt meneillään olevissa U16 SM-karsinnoissa on mukana 29 joukkuetta ja 12 saa paikan SM-sarjaan. Noista 12 jengistä 10 pystyy nimeämään etukäteen. Jos mentäisiin pelaajakehitys edellä, niin esimerkiksi ylempi ja alempi alkukarsintasarja voisi olla vaihtoehto, jotta vältetään 18-0 ottelut.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Osittain varmaan siksi, että uudelle päävalmentajalle jää riittävästi aikaa tarkkailla läpi koko ikäluokka ennen syksyn Pohjola Pre-Camp tapahtumaa. Kesällä ei hirveästi tapahdu ja syksy on aika lyhyt aika.

Tuskin Kauppinen hirveästi on pistänyt paukkuja ikäluokkaan keväällä. Kyllä silloin varmasti tähtäimessä ollut kuitenkin ne U18-kisat.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Pitää kyllä ihmetellä, että miksi 2006-ikäluokan kanssa keväällä pahasti epäonnistunut Kauppinen saa vastuulleen todella lupaavalta vaikuttavan 2009-ikäluokan valmentamisen Leijonat - Alle 16-vuotiaiden maajoukkueen johtoryhmä valittu – Ikäluokan yhteinen taival alkaa Pohjola-leiriltä
Siksi että tunnet oikeat tyypit joidenka pillin mukaan hypit. Et saa mistään seurajoukkueesta sopimusta, ja vietät helpot 3 kautta pestissä jossa toimit motivoituneiden poikien kanssa.

Viime keväänä Kauppiselle kerrottiin kuinka toimia valintojen kanssa.. ja hän toimi ja hommat jatkuu.
 

Miikali

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Leijonat
Olen seurannut nuorten kisoja 2016 asti, ja tätä ketjua aina Kotkaniemestä, Kuparista ja Kakkosta asti. Viime vuoden tähtipoiminnat jäivät jossain määrin ohi, vaikka taisi olla kyseessä erityisen hyvä ikäluokka, joskin palaan niihin nimiin vielä.

Tässä nykyisessä Pohjolanleiri kokoonpanossa mieleen painunut nimi on Karjanlahti. Ketäs muita kannattaisi seurata?
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko
Olen seurannut nuorten kisoja 2016 asti, ja tätä ketjua aina Kotkaniemestä, Kuparista ja Kakkosta asti. Viime vuoden tähtipoiminnat jäivät jossain määrin ohi, vaikka taisi olla kyseessä erityisen hyvä ikäluokka, joskin palaan niihin nimiin vielä.

Tässä nykyisessä Pohjolanleiri kokoonpanossa mieleen painunut nimi on Karjanlahti. Ketäs muita kannattaisi seurata?
Lähtökohtaisesti U18-sarjoissa täysin tai pääsääntöisesti pelanneita kundeja, kuten Karjalahti ja näitä ei aivan liikaa ole. U16-sarja on vielä aika vitsi eli siellä pelaavien pelaajien tekeminen voi vaihdella paljonkin, kun taso nyt hieman nousee. Toki leirillä on statisteja edelleen.
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tässä nykyisessä Pohjolanleiri kokoonpanossa mieleen painunut nimi on Karjanlahti. Ketäs muita kannattaisi seurata?
Jere Inkinen on todella kovan luokan lupaus, mielestäni ihan samalla viivalla Karjalahden kanssa.

Muita lupaavia pelaajia ovat esimerkiksi puolustajat Max Syrjäläinen ja Otto Boman sekä hyökkääjät Paavo Fugleberg ja Luca Santala
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jere Inkinen on todella kovan luokan lupaus, mielestäni ihan samalla viivalla Karjalahden kanssa.

Muita lupaavia pelaajia ovat esimerkiksi puolustajat Max Syrjäläinen ja Otto Boman sekä hyökkääjät Paavo Fugleberg ja Luca Santala
Tähän listaan voisi varmaankin vielä lisätä Oliver Raimovaaran, Anton Langenskiöldin, Niklas Borgströmin, Luukas Kokkosen, Joakim Torvisen, Miko Valtatien ja Benjamin Lehtisen. Lista äkkiä kasvaa aika pitkäksi, mutta kyse on kuitenkin vielä niin nuorista, että kenestä tahansa näistä voi tulla ammattikiekkoilijoita tai olla tulematta. Suomessa 09-ikäluokka taitaa olla aiempia jonkin verran parempi ja myös hyviä 2010- ja 2011-syntyneitä pelaajia löytyy.
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Pohjola-leirillä palkitut

Eniten tähtiä: Paavo Fugleberg
Paras pelaaja: Luca Santala

All star -kenttä:

Benjamin Lehtinen-L. Santala-Aatu Vuohijoki

Aaro Fräntilä-Roni Kuukasjärvi

Vertti Saastamoinen
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Lättykeisari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diamond Geezers
Pohjola-leirillä palkitut

Eniten tähtiä: Paavo Fugleberg
Paras pelaaja: Luca Santala

All star -kenttä:

Benjamin Lehtinen-L. Santala-Aatu Vuohijoki

Aaro Fräntilä-Roni Kuukasjärvi

Vertti Saastamoinen
Frans Karjalahtea oletin näihin tulevaksi jopa kaikkiin. Muutaman hänen joukkueen pelin katsoin Vierumäeltä leijonatv:n välityksellä ja kovin piippuun jäi pelaaminen hänen osalta. Olisiko ollut kipeänä tai pelannut jonkun peliä haittaavan vamman kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Frans Karjalahtea oletin näihin tulevaksi jopa kaikkiin. Muutaman hänen joukkueen pelin katsoin Vierumäeltä leijonatv:n välityksellä ja kovin piippuun jäi pelaaminen hänen osalta. Olisiko ollut kipeänä tai pelannut jonkun peliä haittaavan vamman kanssa.
Hyvin mahdollista, startti U18-sarjassa on kuitenkin ollut hänellä hyvä. Toki Karjalahti on myös loppuvuodesta syntynyt ja 2009-ikäluokan materiaali vaikuttaa ainakin tällä hetkellä yleisestikin aika tasokkaalta
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko
Eipä tuolla kukaan ihmeemmin vammojen kanssa tai kipeänä pelaa, koska maajoukkuepelit jo ensi viikolla. Pois sieltä joutuu kipeät, kuten tänäkin vuonna kävi parille pojalle ja tilalle tuli varamiehiä. Osa hyvistä pojista vaan pelasi vaisusti, osa omalla tasollaan. Maajoukkueessa kaikki kuitenkin ihan ansaitusti tämän kauden näytöillään. Pohjola-leirin pelit ovat mitä ovat ja niitä ei kannata sen kummemmin miettiä. Iso osa maajoukkueestakin on varmasti ollut jo ennakkoon suht selvillä.
 

McHoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
All
Kyllä nää valinnat on niin turisteja monilta osin. Ennalta päätettyjä ja pohjolaleiri näytöil mitää virkaa. Lähtökohta kaikki B:ssä pelaavat on maajoukkueessa.piste. vaikkei siellä pärjäisi millään tasolla ja näistä parhaat esimerkit ovat maalivahdit. " Aikasempaan viitaten" seuratkaa tuota FK:n peliä esimerkiksi. Jos oikeasti tuota lahjakkaampia hyökkääjiä meillä ei ole, niin lirissä ollaan. Eihän se pojan vika ole, mutta isät ja agentit painavat päälle seuroissa ja seurajohdot panikoi ja pojat laitetaan paikkoihin minne ei pitäisi. Tämä on koko Suomikiekon ongelma seuratouhuista maajoukkueisiin. Avot!
 

Röörinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki
Samaa mieltä kuin McHoki, ennalta päätettyjä. Pohjola leirillä haettiin nopeutta ja räjähtyvyyttä mutta nyt ainakaan kärkiketjujen pelaajilta ei näitä nähty. Nelosketjussa ja pakistossa muutama hyvä luistelija. Kun olen katsonut ruotsin u16 otteluita niin nopeus ja määrätietoisuus maalintekoon huomattavasti parempaa. Loppu
 

InnerCircle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans juniorijoukkueet, yleensä juniorikiekko
On aika luonnollista, että päätöksiä on tehty ennen Pohjola -leiriä. Sekin on totta, että toiminta jollain tapaa politisoituu, kun mukaan tulevat eri sidosryhmät. Huomattavaa on sekin, että muutoksia tulee takuuvarmasti maajoukkueissa. Tarkoittaa sitä, että sinne pääsee jatkossa myös niitä, joita ei Pohjola -leirillä valittu.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös