Kaivelin arkistoista 2012 huhtikuun U18-kisojen ketjun. Sieltä löytyi ihan mielenkiintoista tekstiä tämän vuoden joukkuetta ajatellen, esim. toistaiseksi kisoissa vähän alisuorittanut Ristolainen ei onnistunut myöskään U18-kisoissa aikanaan varmasti ihan niin hyvin kuin odotettiin. Juuso Ikosen ja Sasha juniorin kisat eivät menneet tuolloin alaikäisenä nappiin, kun pojat olivat pelanneet jo liigaa. Maalivahtipeli ei onnistunut niissä kisoissa. Joukkuetta tuolloin kannatteli hyvän pakiston (erityisesti Pokka) edessä Lehkonen, Kulmala, Haapala ja Teräväinen.
Eli kyseisiin kisoihin nähden maalivahdit ovat vaihtuneet täysin. Pakistossa ainoastaan Honka ja Vainio ovat nousseet Mäkisen ja Tikkisen ohitse. Hyökkääjissä vaihtuvuutta enemmän, kun 6/13 tuosta joukkueesta ei päässyt näihin karkeloihin.
Lisäksi kannattaa huomioida parin Sakun (joiden etunimen esikuvaa ei ole vaikea arvata) erilainen kehitys. Saku Salminen pelasi vielä viime vuonna U20-kisoissa, mutta häipyi totaalisesti kuvioista tällä syyskaudella. Toisaalta, Saku Mäenalanen on nyt joukkueen parhaita, vaikka ei omannut liigakokemustakaan ennen tätä kautta.
Mäenalanen on joukkueen kiintoisin nimi. Täytyy sikäli ihmetellä, miten tyhminä maikkarin kiekkotoimittajat kiekkofaneja pitävät, kun antavat Tamin höperehtiä tapahtumassa, josta hänellä on hyvin köykäiset taustatiedot. Mäenalanen rinnastuu helposti kiekkoilumme kahteen suurlupaukseen, Jani Ritaan ja Lauri Tukoseen, jotka myös loistivat viimeisissä U20-kisoissaan. Kumpikin oli ykköskierroksen varaus, mutta ilmeinen potentiaali jäi lunastamatta. Sakun lähtökohdat ovat sikäli helpommat, että menestyspaineita ei ainakaan suuren yleisön taholta liikoja tule.
Suomen joukkue on pelannut hyvät kisat. Kiitos kiekkoslaavien, paikka neljän joukossa lunastettiin aivan ansiosta. Mutta tästä eteenpäin realistisesti ajatellen Suomen tie nousee vääjäämättä pystyyn. Kanadaa vastaan tarvitaan ratkaisijoita ja paikkoja ei tarjoilla edes tshekkimatsin verran. "Kinnusiin" ei ole varaa, jos maalipaikka kerran tulee.
Herkullista on jälkikäteen miettiä, mitä Kivi olisi tehnyt viime vuonna paremmin tai ylipäätään koko 10-luvun aikana. Ehkä se pieni marginaali olisi ollut Suomen puolella. Viime vuoden joukkueen kovuuttakaan ei kannata silti liioitella, sillä hyökkääjistön kahtiajako (kiitos osin päävalmentajan valintojen) oli harvinaisen selvä: 2 ketjua huippuja ja 2 ketjua divarikamaa.
Nykyistä joukkuetta voidaan verrata vaikkapa edelliseen mitalijoukkueeseen. V. 2006 joukkueessa oli Rask ja pari ketjullista laatuhyökkääjiä. Joukkue oli epätasainen, mutta ratkaisijoitakin silti oli ja oma maali oli harvinaisen hyvin vahdittu. V.2012 joukkue oli (4.s) varsin kovatasoinen maalivahtia myöten. Puolustus oli hieman heikompi kuin nykyjoukkueella. On tavallaan hieno asia, että tämä joukkue ei kuitenkaan ole niin riippuvainen maalivahdeista kuin v. 2006. Joukkue on kyennyt tekemään odotuksiin nähden yllättävän paljon maaleja. Finaaleissa näemme sitten, pystyykö 2-ketju vielä ylittämään itsensä, kun vastassa on maailman ehdoton juniorieliitti. Tämän joukkueen lähtotilanne on kuitenkin paras mahdollinen menestyksiin: ei suuria odotuksia, huippumaalivahti ja kova joukkuehenki ja työnteon meininki. Näinhän ne Suomen menestystarinatkin usein ovat syntyneet.