Mainos

Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Ruotsissa 2013–2014

  • 351 220
  • 701
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Heipä hei täältä jääkiekkofaniuden ulkopuolisesta maailmasta.

Se mitä täällä tilitetään on tietysti tämän keskustelupalstan odotustason mukaista, mutta tuo Suomen päävalmentaja, mitä vittua, onko hän ihan oikeasti aikuinen ihminen? Kysymyksessä on NUORTEN maajoukkue, ja äijä on valmis panemaan kaikki seulattavaksi seinää vasten jonkun mitättömän nuorisokisa-rankkutappion jälkeen. Great, tällähän se Suomi taas nousee alakulostaan. Viimeinen sammuttaa valot.

Eikös kaikki Suomen pelaajatkin ole aikuisia? Näkisin, että Karri K. on myös aikuinen, uskoakseni ollut jo huomattavasti pelaajia pidempään.

Kysymyksessä on maajoukkue. Saatan kuulostaa yltiöisänmaalliselta, mutta maajoukkueessa pelattaessa suorittaminen pitää olla aina tilanteen edellyttämällä tasolla. Tänään se ei ollut. Suomi sai riittävän tuloksen, mutta pelillinen anti jätti paljon kysymyksiä.

U20-kisoja en ikinä missään tilanteessa sanoisi mitättömiksi nuorisokisoiksi. Ymmärtänet, että esimerkiksi P-Amerikan maissa nuorten MM-kisat ovat MM-kisoja arvostetummat. Rankkarikisan häviämisellä ei sinänsä ollut merkitystä.

Mielestäni Kivi antoi täysin rehellistä palautetta, ja pelaajat tietävät itsekin, mikä meni vikaan. Jos valmentaja tekisi "Tepsit" ja väittäisi, että kaikki toimii hienosti, voitaisiin esittää kielikuva omiin muroihin kusemisesta. Huomaa konditionaali edellisessä virkkeessä, nythän ei tarvitse miettiä, mitä tapahtuisi, sillä asiat puhuttiin suoraselkäisesti auki ja tästä voidaan jatkaa eteenpäin. Sveitsiä vastaan käydystä nuorten jääkiekkourhojen taistosta jäi kuntokäyrälle muutosmarginaalia vain positiiviselle puolelle.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Jaahas jaahas. Nyt kun näissä kisoissa katsellut Hussoa kaksi peliä en kyllä näe enkä ymmärrä mikä hänen pelissään on sen kaiken hehkutuksen arvoista. Ruotsi pelissä Husso oli ok, mutta ei mitenkään loistava. Mutta ei Ruotsi pelissä, eikä eilisessä pelissä Husso pystynyt varsinaisesti kantamaan joukkuettaan.

Odotin pitkään näitä kisoja ihan vain Saros-Husso kaksintaistelun kannalta, kun halusin vahvistusta käsitykselleni että Saros on parempi näistä kahdesta. Ja kyllähän Juuse on lattiaa Hussolla pyyhkinytkin. Tämä ei ole mitään pois Hussolta, Juusen taso on käsittämättömän korkea. Husso olisi poikkeuksellinen maalivahti jos Juusea ei olisi. Tavallaan on aiheuttanut pitkin kautta hilpeyttä kun median mukaan on Sensaatio-Husso ja HPK:n nuori maalivahti Juuse Saros, mutta tämähän onkin tätä median pääkaupunki suuntautumista. Omasta mielestäni Saros on suurin maalivahti talentti sitten Kari Lehtosen, jopa paremmalla asenteella.

Jos liigan vuoden tulokas on tänä vuonna maalivahti sen pitäisi olla ilman muuta Saros koska, paremmat tilastot liigassa, paskempi puolustus edessä ja ennenkaikkea varmemman oloista peliä. Asetelme voi toki muuttua jos Saros sulaisi ja Husso nostaisi tasoaan vielä monta pykälää. Mutta hyvät on tulevaisuuden näkymät Hussolla ja Saroksella!
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Husso-Saros

Mielestäni turha yhden turnauksen perusteella toista nostaa jalustalle ja toista painaa alas. Näissä kisoissa toki ollut selvää kumpi ollut parempi.

Mukavaa vain, että parin vuoden jälkeen löytyy todellakin laatua maalista. Ja kummallakin ihan mahdollisuudet NHL-uraan, harmi vaan ettei Saros ole vähän pidempi. Sen verran vähän lyhyitä maalivahteja on NHL:ssä.

Siitä toki samaa mieltä, että jos Saros olisi esim. Jokereiden maalivahti, niin mediassa ei muusta puhuttaisikaan.

Sveitsi-matsi kertoi hyvin kyllä sen toisaalta missä Suomessa nuorisojääkiekossa ollaan menty. Eli Suomi oli paremmin liikkuva joukkue, mutta ei juurikaan taitavampi, vaan esim. omiin silmiin kentän taitavin kaveri löytyi, Teräväisen jälkeen ainakin, Sveitsin jengistä pelaamassa häkki päässään.

Ruotsi-matsi oli sinänsä kuvaavaa, että Ruotsi oli niissä Suomen vahvuuksissakin vähintään samalla tasolla ja taas Suomen heikkouksissa(henkilötaito/pelitaito) selvästi edellä. Noh toki Suomelta puuttuu kisoista paras puolustaja ja paras hyökkääjä, mutta ei se kokonaiskuvaa juurikaan muuta.
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Suomen otteissa Sveitsiä vastaan näkyi voittamisen halun sijasta pelko hävitä. Mitä pitemmälle peli eteni, sitä enemmän näin kävi. Rankkuskabassa pelko suorastaan jähmetti laukojat. Ei uskallettu edes mokata.

Jotenkin tuntuu, että parempi olisi ollut saada vastaan USA kuin 'helpompi' Tshekki. Tshekkiä vastaan pelko hävitä voi taas ottaa vallan.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Suomen otteissa Sveitsiä vastaan näkyi voittamisen halun sijasta pelko hävitä. Mitä pitemmälle peli eteni, sitä enemmän näin kävi. Rankkuskabassa pelko suorastaan jähmetti laukojat. Ei uskallettu edes mokata.

Jos koko junnuaika pelaajalle toitotetaan että "älä vaan menetä" "älä tee virheitä" jne. niin kyllähän se jossain vaiheessa tarttuu sinne takaraivoon. Suomessahan tuo on valmentajien tärkein ohje pelaajille. Luovu kiekosta, ettet vaan menetä sitä.
 

Hindenburg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sharks, Lexaa
Minkä takia tästä on pitänyt tehdä joku Saros-Husso kaksintaistelu? Suomella on kaksi LOISTAVAA maalivahtia, joista Saros on pelannut paremmin. Kumpaankaan peluriin Suomi ei ole toistaiseksi kaatunut. Mistä se vittuilu kumpuaa jota Husso on saanut tässä muutaman päivän aikana osakseen? Onko täällä eräille tärkeämpää se, että oma suosikki pärjää paremmin kuin mikä on joukkueen menestys? Mitäpäs se minulle kuuluu, kunhan ihmettelen.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Minkä takia tästä on pitänyt tehdä joku Saros-Husso kaksintaistelu? Suomella on kaksi LOISTAVAA maalivahtia, joista Saros on pelannut paremmin. Kumpaankaan peluriin Suomi ei ole toistaiseksi kaatunut. Mistä se vittuilu kumpuaa jota Husso on saanut tässä muutaman päivän aikana osakseen? Onko täällä eräille tärkeämpää se, että oma suosikki pärjää paremmin kuin mikä on joukkueen menestys? Mitäpäs se minulle kuuluu, kunhan ihmettelen.
Ei tästä kai muut olekkaan tehnyt mitään kaksintaistelua, yhden yksittäisen kirjoittajan näkemys, ei muuta. Kuten kirjoitin muutama päivä sitten ennen Ruotsi peliä, niin jos puolustuspään työskentely ei parane huomattavasti, niin se on ihan se ja sama kuka sinne maalille menee, niin se 3 häkkiä on aika normi omiin. Niin paljon on päässeet vastustajat hakkaamaan ripareita maalinedestä ja seisomaan yksin avopaikoissa. Kyllä tässä maassa riittää maalivahtien taso ottamaan sen ensimmäisen vedon järjestään, mutta kun kakkoskiekotkin pitäis hoitaa ja se niiden hoitaminen kuuluu kenttäpelaajille, eikä maalivahdille.

Oli oikeastaan onni että se Venäjä peli tuli Ruotsi pelin jälkeen, Venäläiset sitten turhautuivat ja alkoivat kuljetella kiekkoa, joka taas toimii erittäin hyvin kun puolustuksella on ongelmia miesvartioinnissa ja maalineduspelaamisessa, mutta maalivahdit hoitaa ne yksittäiset tilanteet. Nyt kun sieltä olisi tullut joku USA vastaan niin selkäsauna olisi varma, ne kun pelaa sitä kiekkoa maalille ja hakkaa riparit sisään. Onkin oikeastaan onni että vastaan tulee Tsekki ja puolustuksen tiivistämiselle jää aikaa, koska mahdotonta se ei ole, nyt tarvii saada se yhteinen merkkaus peli ja työmoraali vaan kohdilleen, olettaen siis että Tsekki klaarataan.
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Minkä takia tästä on pitänyt tehdä joku Saros-Husso kaksintaistelu? Suomella on kaksi LOISTAVAA maalivahtia, joista Saros on pelannut paremmin. Kumpaankaan peluriin Suomi ei ole toistaiseksi kaatunut. Mistä se vittuilu kumpuaa jota Husso on saanut tässä muutaman päivän aikana osakseen? Onko täällä eräille tärkeämpää se, että oma suosikki pärjää paremmin kuin mikä on joukkueen menestys? Mitäpäs se minulle kuuluu, kunhan ihmettelen.
Tällainen kaksintaisteluhan on hyvä tilanne. Pojat varmasti tietävät että ykkösveskarin paikka pitää ansaita pelaamalla hyvin, mikä varmasti kannustaa vielä vähän nostaa tasoa. Eilen Husso epäonnistui ja päästi kolme löysää maalia ja nyt Saros on ykkönen. Ei se mitään vittuilua ole.
 
Suomen otteissa Sveitsiä vastaan näkyi voittamisen halun sijasta pelko hävitä. Mitä pitemmälle peli eteni, sitä enemmän näin kävi. Rankkuskabassa pelko suorastaan jähmetti laukojat. Ei uskallettu edes mokata.

Tuosta olen eri mieltä. Suomihan pelasi tappioasemassa tai tasatilanteessa pitkän tovin ja oli kyllä nälkäisempi joukkue voittamaan tuon ottelun. Ja olisi sen myös kuulunut voittaa, sillä minusta Ikosen maali hylättiin virheellisesti.

Sitten kun ottelu ja sijoitus oli 60 minuutin jälkeen ratkennut, niin sen jälkeen oli lopulta ihan sama miten kävi. Okei, rankkareissa suomalaisten yritykset olivat kehnoja, mutta niin olivat sveitsiläistenkin.

Eli eli, en kyllä allekirjoita ollenkaan, että Suomen esitys Sveitsiä vastaan olisi ollut jotenkin alistunut tai pelokas. Päinvastoin näytti siltä, että jokainen kundi tiesi, että kyllä Sveitsi kaatuu (tai tässä tapauksessa vähintään tasuri) kunhan pelataan omilla vahvuuksilla.

Eihän tuo Sveitsi-ottelu Suomelta mikään huippupeli ollut, mutta riittävän hyvä kuitenkin.
 
Se mitä täällä tilitetään on tietysti tämän keskustelupalstan odotustason mukaista, mutta tuo Suomen päävalmentaja, mitä vittua, onko hän ihan oikeasti aikuinen ihminen? Kysymyksessä on NUORTEN maajoukkue, ja äijä on valmis panemaan kaikki seulattavaksi seinää vasten jonkun mitättömän nuorisokisa-rankkutappion jälkeen. Great, tällähän se Suomi taas nousee alakulostaan. Viimeinen sammuttaa valot.

En tiedä viittaatko nyt MTV Sportin tekemään Kiven haastatteluun heti ottelun jälkeen vai johonkin muuhun? Jos tuohon ensinmainittuun, niin itse kyllä näin tuon ihan eri lailla. Kivi totesi, että pelistä ei jäänyt käteen muutakuin se pakollinen piste, jolla varmistettiin lohkon kakkossija. Lisäksi hän sanoi, että tämä oli Suomelta kisojen huonoin peli ja ensimmäinen huono peli. Tästäkin olen täysin samaa mieltä päävalmentajan kanssa. En minä ainakaan nähnyt tai kuullut mitään seinää vasten seulaamista (mitä tuo ikinä tarkoittaakaan?). Mutta ehkäpä ihmiset tulkitsevat näitä haastatteluita sitten eri tavalla.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Minkä takia tästä on pitänyt tehdä joku Saros-Husso kaksintaistelu? Suomella on kaksi LOISTAVAA maalivahtia, joista Saros on pelannut paremmin. Kumpaankaan peluriin Suomi ei ole toistaiseksi kaatunut. Mistä se vittuilu kumpuaa jota Husso on saanut tässä muutaman päivän aikana osakseen? Onko täällä eräille tärkeämpää se, että oma suosikki pärjää paremmin kuin mikä on joukkueen menestys? Mitäpäs se minulle kuuluu, kunhan ihmettelen.
Oma viestini oli ehkä hieman kärjistäen kirjoitettu, mutta ihmettelen miksi näitä kahta ei saisi verrata ja viestini ei ollut ainakaan tarkoitus sisältää mitään vittuilua vaikka se kyllä aika provokatiivinen on. Ehkä myös viestini kirjoitusajankohta saa sen näyttämään vittuilulta. En kuitenkaan perusta mielepidettäni että Saros on parempi tällä kaudella näihin kisoihin vaan koko kauteen. Kuitenkin poikien pelejä nähnyt 13-vuotiaasta asti ja kiinnittänyt heihin huomiota.. Molemmilla on vaiheita jolloin toinen on ollut niskanpäällä, mutta väitän että näin tulee olemaan läpi poikien uran.

Oikeastaan kavereilla on niin samanlainen urapolku että huhhuh. C-junnuissa kolme kovaa olivat Husso, Saros ja Lankinen. Husso ja Saros ovat painaneet huolella ohi Lankisesta. Molemmilla B-junnuissa pelaaminen käytännössä skippaantui kun huomattiin että perkele pojathan pärjäisivät hyvin A-junnuissakin.. Molemmilta löytyy A-junnujen mestaruus.. Molemmat ovat tänä vuonna ekaa kertaa A-ikäisiä mutta ovat jo liigaseurojensa selkeät ja kiistattomat ykkösvahdit.

Syy miksi Saros on tällä hetkellä parempi kuin Husso on Juusen loistava tekniikka, jolla hän kompensoi puuttuvia senttejään. Ne puuttuvat sentit eivät ainakaan vielä ole ongelma, mutta niistä saattaa olla haittaa NHL-yrityksellä. Husson ongelma taas ei ole sentit vaan, pienet tekniikkaongelmat ja riparikontrollit. Näitä voi kuitenkin hioa, mutta senttejä ei kauheasti kaupasta osteta. Näissä asioissa tulee tämän hetken erot, mutta mitä sitten vaikka eroa on? Pojat ovat kuitenkin vasta 18-vuotiaita, joten kehitettävää pitääkin olla! Olen myös melko varma että molemmat pojat pelaavat tulevaisuudessa NHL:ää vähintään pari peliä.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Sveitsimatsi meni miten meni ja eikä siinä pelissä paljon kehuttavaa ollut, kuten Kivi mainitsikin. Mutta muutkin joukkueet ovat pelanneet Ruotsia lukuunottamatta huonoja pelejä, joten se siitä. Tavoite saavutettiin ja koska Suomi ansaitsi helpomman puolivälierävastustajan, nuorille pitää jakaa myös tunnustusta.

Tshekkipelistä tulee äärimmäisen tasainen. Vuodesta 2000 Suomi on kohdannut Tshekin kaksi kertaa puoliälierässä, voitot 1-1 ja muissa finaalipeleissä mukaanlukien 5-6 sijat neljä kertaa, voitot 1-3. Alkusarjassa taas Suomen voitot ovat 4-2 ja yksi tasapeli.

Suomen etuna ovat Saros, hyvät pakit ja Teräväinen. Mäenalanen on ollut Teuvolle hyvä adjutantti, mutta kyllähän TT on niitä paikkojakin luonut monille pelaajille. Suomen heikkoudet tulevat esiin pistepörssiä tuijottaessa: hajonta on melkoinen ja varsinkin tiukassa play offs-taistossa tuskin löytyy maalintekoon tarpeeksi laatua muista ketjuista. Bonuksena toki Ristolaisen ja Lehkosen tervehtyminen. Jospa ykkönen kantaisi välierään asti. Mahdollisuuksia siihen on, sillä jos Saros sulkee maalinsuun, ei tarvita kuin 1-2 onnistumista ykköseltä ja voitto tulee. Mutta kaikkea voi tapahtua eikä häviö olisi Tshekkiä vastaan missään tapauksessa realistisesti ajatellen pettymys. Toki odotusaika mitaleihin on ollut hirveän pitkä - mutta kannattaa muistaa, että pronssikaan ei irtoa näissä peleissä kumartamalla.

Tshekki on ollut on/off-joukkue vielä Suomea enemmän. Potentiaalia on Suomea enemmän, koska kaatoi Kanadankin, mutta vastaavasti katastrofiaineksiakin riittää enemmän. Uskon kuitenkin, että Tshekki tulee matsiin kovalla ryminällä eikä lähde soitellen sotaan tällä kertaa.
 

Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Mutta kaikkea voi tapahtua eikä häviö olisi Tshekkiä vastaan missään tapauksessa realistisesti ajatellen pettymys.

Tästä olen eri mieltä. Suomi oli lohkokakkonen, ja eväät on todella pitkälle jos päästään käyttämään omia vahvuuksia ja mukana on ehkä hieman tuuriakin. Tshekkiä vastaan tappio olisi ilman muuta pettymys niin joukkueelle kuin kiekkofaneillekin. Pojat pelasivat oikeat pelit voittamalla itselleen helpomman puolivälierävastuksen ja tottakai odotetaan voittoa. Tappio ei välttämättä ole epäonnistuminen, koska Tshekin joukkueella on paljon potentiaalia, mutta pettymys se kyllä on jos tie katkeaa ennen mitalipelejä kun turnaus on tuloksellisesti alkanut näin hyvin vaikkapa viimevuotiseen verrattuna.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tämä kun ei enää liity mitenkään olympialaisiin, niin vastaan tänne

Reaalimaailmassa absoluuttiselta tasoltaan EHT on selkeästi Liigaan edellä ja Liiga on taas selkeästi U20-kisoja edellä. Jokainen meistä ymmärtää, että jos tuo Suomen nykyinen U20-joukkue olisi ollut Suomen joukkue Sotshin EHT-turnauksessa, niin sitä olisi kylvetetty ja todella rankasti. Nyt se pystyy U20-kisoissa tasapäisesti pelaamaan huippumaita vastaan.

Onhan se nyt ajatuksenakin aivan naurettava, että kaiken maailman Mestiksistä tulee Suomen, keskikastin joukkueeseen, pelaajia ja sitten nämä pystyisivät pelaamaan absoluuttisesti kovempia pelejä kuin Euroopan kermasta kasatut EHT-joukkueet.

Tästä on todella typerää vääntää, mutta väännän silti,

Turnauksen absoluuttinen taso tulee määritellä, onko turnaus niin hyvä, kuin sen paras joukkue, vai niin hyvä kuin sen huonoin joukkue, vai mitataanko sitä jonkinlaisella keskiarvolla. Mikäli keskimmäinen vaihtoehto, EHT on hyvin lähellä World cupin jälkeen kovin turnaus. Turnauksen parhaasta joukkueesta puhuttaessa, väittäisin, että ainakin USA:n,Kanadan ja Ruotsin U20-joukkueet olisivat voittaneet Venäjän EHT-turnauksen, sillä oletuksella, että Venäjän EHT-joukkue olisi pelannut samalla asenteella, kuin oikeasti pelasi. Junnujoukkueet pelaavat useita turnauksia suht samalla rungolla, kun taas esim. Suomella ja Ruotsilla oli hyvinkin "erikoiset" joukkueet. Aiemminhan erotin muista EHT-turnauksista ne, joissa ollaan antamassa kovia näyttöjä. Kyllähän nuo Wennbergit ja McDavidit vielä tällä hetkellä on ihan paperia, jos Suomi, Ruotsi, Tshekki ja Venäjä luisteluttaa jäälle parhaat Euroopassa pelaavat.

Tässä kohtaa pitää muistaa, että Suomen ja Venäjän EHT-joukkueet olisivat valmennuksen niin halutessa MM-tasoa pelaajiston osalta, mutta jos yli puolet Suomen pelaajista tulee Liigasta, niin tappio tulee about 8 kertaa kymmenestä em. junnumaajoukkueita vastaan.

Mikäli turnauksen tason määrittää joukkueiden keskimääräinen taso, on EHT toki edellä, selvästi, mutta jos EHT:lle otettaisiin mukaan Slovakia, Norja, Sveitsi ja Saksa, niin tilanne muuttuisi hieman tiukemmaksi, mutta johtuen Norjan, Saksan ja Slovakian junnutuotannosta, tilanne pysyisi EHT:n kannalta edullisena.

Kärjistetysti: Karjala-turnaus oli kaikilla mittareilla U20-kisoja kovatasoisempi, Venäjän turnaus ei ollut.
Siinä olet oikeassa, ettei Suomen U20-joukkueella olisi mitään palaa EHT:lla, ainoastaan maalivahdit, pakeista Ristolainen, Pokka ja Honka, ja hyökkääjistä Teräväinen ja Lehkonen olisivat tarpeeksi hyviä EHT:lle
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Turnauksen absoluuttinen taso tulee määritellä, onko turnaus niin hyvä, kuin sen paras joukkue, vai niin hyvä kuin sen huonoin joukkue, vai mitataanko sitä jonkinlaisella keskiarvolla. Mikäli keskimmäinen vaihtoehto, EHT on hyvin lähellä World cupin jälkeen kovin turnaus. Turnauksen parhaasta joukkueesta puhuttaessa, väittäisin, että ainakin USA:n,Kanadan ja Ruotsin U20-joukkueet olisivat voittaneet Venäjän EHT-turnauksen, sillä oletuksella, että Venäjän EHT-joukkue olisi pelannut samalla asenteella, kuin oikeasti pelasi. Junnujoukkueet pelaavat useita turnauksia suht samalla rungolla, kun taas esim. Suomella ja Ruotsilla oli hyvinkin "erikoiset" joukkueet.

Ruotsi junnujen MM-kisoissa: Eliteprospects.com - Sweden U20

Ruotsi Sotshin EHT:llä: Ruotsi nimesi tuoreen EHT-joukkueensa SuomiKiekko

Junnujen joukkueesta löytyy pelaajia jopa Allsvenskanista. En muista, että Ruotsin EHT-ryhmässä olisi hetkeen ollut pelaajia sieltä, sitten Kenny Jönssonin aikojen. Lisäksi nopealla tilastoscouttauksella pystyy huomioimaan, että moni SHL:ssä pelaavasta junnu-MM-pelaajasta on tällä kaudella vetänyt osan kaudesta A-junnujen liigaa tai sitten pelannut hyvin pienessä roolissa vähäisin tehoin. Ymmärrän, että nuorten maajoukkueilla löytyy enemmän keskinäisiä kemioita, mutta onhan tuo yksilöiden tasoero noiden joukkueiden välillä sitä luokkaa, että aika pihalla täytyy olla jos ajattelee junnumaajoukkueen olevan lähtökohtaisesti parempi kuin tuon EHT-ryhmän. Tuosta junnumaajoukkuesta nähdään korkeintaan pari pelaajaa mukana kevään MM-kisoissa Minskissä, mutta EHT-ryhmästä ehkä sellaiset 8-10. Kaipa tuokin nyt jotain kertoo.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Ymmärrän, että nuorten maajoukkueilla löytyy enemmän keskinäisiä kemioita, mutta onhan tuo yksilöiden tasoero noiden joukkueiden välillä sitä luokkaa, että aika pihalla täytyy olla jos ajattelee junnumaajoukkueen olevan lähtökohtaisesti parempi kuin tuon EHT-ryhmän.

Näinhän se menee, eli junnut on junnuja ja pärjääminen mestiksessä ei välttämättä näiltä U20-jengeiltä onnistu.

Jos puhutaan junnujengien kemiasta, niin pitää muistaa myös se toinen puoli. Yksittäinen junnu menee miesten mukana ihan ok, mutta joukkue täynnä raakileita ei miesten peleissä pärjää. Toki junnukisoissa tempo on hurja, mutta järki on usein jossain muualla kuin kentällä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt kun katsoin play-off kaaviota niin Suomellahan on eväät jopa finaaliin.

Tsekki on täysin kaadettavissa koska tahansa ja jos Kanada joskus on "heikko" niin tänä vuonna se on sitä. Oikeasti heikkohan Kanada ei ole koskaan mutta omaan tasoonsa nähden tänä vuonna Kanada ei ole the Kanada. Se nähtiin jo alkusarjassa kun Tsekki yllätti vaahteralehdet ja Slovakiakin oli melko lähellä tehdä saman tempun.

Jos lähdetään siitä että Suomi voittaa Tsekin ja välierissä on pakko kohdata joku nelikosta Ruotsi, USA, Venäjä, Kanada niin henk.koht. valitsisin Kanadan tänä vuonna, siitäkin huolimatta että Suomi on Venäjän jo kertaalleen voittanut.

Kaikki kunnia Connor McDavidille mutta jos hän on 16-vuotiaana Kanadan parhaita pelaajia niin se kertoo kyllä enemmän Kanadan joukkueen tasosta kuin McDavidista itsestään. Kunhan Drouinin ketju pidetään kurissa niin kanukit on täysin lyötävissä. Veskaripeli menee Saroksen ollessa maalilla Suomelle, oli sitten kanukeilla maalissa Paterson tai Fucale ja se on jo paljon se.
 

Kulmapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teukat, Jokerit, Flyers
En ostanut maikkarin pakettia kisoihin. Katsoin Sveitsiottelun kisapaketin kautta kaverin luona ja pieni katumus heräsi. Kun Saukkonen ei ollut selostamassa, oli ottelutapahtuma mielestäni onnistuneesti toteutettu. Erityistä kiitosta lähetyksen rakenteelle, joka on sama kuin kevään kisoissa. Niikko on loistava studioisäntä. Lehterä on mitä parhain asiantuntija junnukisoihin. Hän löytää jatkuvasti hyviä näkökulmia eri asioihin. Onko jollekin katsojalle epäselvää, kumpi on nykyään jääkiekkovalmentaja Tertsi vai Tami?

Tamin siirtäisin studiosta Tamikorneriin kalapaidan ja sen MM-kisoissa nähdyn loistavan haastattelijan kanssa. Husson heittäminen rekan alle studiossa oli mielestäni Tamilta luokatonta kommentointia. On päivänselvää, että Husso epäonnistui eikä ollut omalla tasollaan Sveitsiä vastaan. Maalissa ei vain ole varaa huonoihin päiviin, kuten Hussolle kävi. Tamin kokemuksella luulisi ymmärtävän tämän. Asia pitäisi avata niille katsojille, jotka sitä ei ymmärrä, eikä päinvastoin tehdä maalivahdista syyllistä. Ja kun Pokka tekee maalin hienolla laukauksella, ei tarvitse keskustella Tamin kenkälaatikosta. Tami joko A) ei tiedä mistä pitäisi puhua ja puhuu mitä sattuu tai sitten B) tietää itse, ettei tiedä mistä puhua ja puhuu sen vuoksi mitä sattuu.

Kaikki kunnia Tamille ja hänen teoilleen suomikiekon puolesta, mutta menneet on menneitä ja tämän päivän pelit ratkaistaan tänään. Olisi kiva myös kuulla studiossa puhuttavan tämän päivän pelistä.
 
En ostanut maikkarin pakettia kisoihin. Katsoin Sveitsiottelun kisapaketin kautta kaverin luona ja pieni katumus heräsi. Kun Saukkonen ei ollut selostamassa, oli ottelutapahtuma mielestäni onnistuneesti toteutettu. Niikko on loistava studioisäntä. Lehterä on mitä parhain asiantuntija junnukisoihin. Hän löytää jatkuvasti hyviä näkökulmia eri asioihin. Onko jollekin katsojalle epäselvää, kumpi on nykyään jääkiekkovalmentaja Tertsi vai Tami?
Husson heittäminen rekan alle studiossa oli mielestäni Tamilta luokatonta kommentointia. On päivänselvää, että Husso epäonnistui eikä ollut omalla tasollaan Sveitsiä vastaan. Maalissa ei vain ole varaa huonoihin päiviin, kuten Hussolle kävi. Tamin kokemuksella luulisi ymmärtävän tämän. Asia pitäisi avata niille katsojille, jotka sitä ei ymmärrä, eikä päinvastoin tehdä maalivahdista syyllistä. Ja kun Pokka tekee maalin hienolla laukauksella, ei tarvitse keskustella Tamin kenkälaatikosta.

No älä. Ei jaksa edes luetella juhanijuhanin koottuja älyttömyyksiä, mutta myös Sveitsin maalivahdin mollaaminen "surkeaksi" oli sen sortin puusilmäistä idiotismia, johon ei sorru edes kaljapäinen satunnaiskatsoja. Jos yhtään ymmärtää mv-pelistä tai koko lajista.

Mutta asiaan: kyllä on taas kerran ilo katsoa kisoja ja myös Suomea. Aktiivinen, aggressiivinen ja sutena maalille ja joka paikkaan ajava ryhmä, jossa päät eivät painu virheistä ja joka osaa säätää pelitapaa ja -toimintaa vastustajan mukaan - eikä himmaile, nysväile, siirtele tai peruuttele turhaan. Välillä on tietysti enemmän vauhtia kuin järkeä ja tulee pahojakin hasardeja, mutta so not? Suurin osa pelaajista on poikia, joiden kehitys on vasta alussa, ei miehiä; pelejä pitää ymmärtää katsoa sen mukaan. Uutta usvaa vaan putkeen:)
Myös ammattitaitoinen ja käytäntö edellä menevä päävalmentaja, jolla ei ole tarvetta nostaa itseään pelin ja pelaajien yläpuolelle, on oikein miellyttävä poikkeus Suomi-kiekon maajoukkuetasolla.
Ei keksi muuta nillitettävää kuin etten itse päässyt paikan päälle (mutta yksi osa sitäkin dilemmaa tuli sitten hoidetuksi laillaan etukät... no niin;).
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jkiekko - Ilta-Sanomat

Iltasanomien Antti Pärnäseltä huikea kirjoitus nuorten MM-kisoista ja erityisesti sen pelillisestä identiteetistä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyvää pohdiskelua Pärnäseltä. Paljon asiaa tuossa kirjoituksessa.
 

Jatzerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Minnesota Wild, Chicago Blackhawks
Olipas taas huikea nousu takaa ja ohi. Ehdin vasta toisen erän loppuun, joten pelin kääntymistä oli mukava katsella. Jotenkin oli tunne 1-3-tilanteessa, että erän loppuun maali ja homma kääntyy vielä. ;)
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Hieno nousu joukkueelta välillä jo epätoivoisen näköisestä tilanteesta. Ristolainen ja Lehkonen eivät vielä todellakaan ole 100%:ssa kunnossa, mutta onneksi tässä on edes yksi välipäivä kisojen taas toistaiseksi tärkeimpään otteluun.

J. Ikonen on kyllä pakko ottaa onnistujapuolelta esiin. Piskuinen ja diivamaiseksikin väitetty "kohupelaaja" otti joukkueen harteilleen kun se sitä kipeimmin tarvitsi. Elintärkeä kavennusmaali ja päälle vielä virtuoosimainen esityö voittomaaliin. Ottelun hahmosta ei mitään epäselvyyksiä.

Tsekki oli paljon kovempi kuin odotin. Tosin osittain laittaisin tämän pakkienkin piikkiin, esim. Lindell pelasi aivan ylipassiivisesti monet 2 vs. 2-tilanteet, joissa kiekollinen pääsi sitten usein suorastaan kävelemään vetopaikkaan. Onneksi takatukat rummuttivat tänään paljon pleksejä.

Kanadakin on kaadettavissa, se on jo tässä turnauksessa nähty. Aivan absoluuttista onnistumista se kuitenkin vaatii ja - kyllä - maalivahtipeliinkin tarvitaan parannusta. Nyt pitäisi pystyttää muuri sinne oman maalin eteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös