Alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2015–2016: Suomi

  • 282 159
  • 1 264
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ruotsi saattais olla ehkä se kaikista pahin. Niillä voi olla vähän revanssihenkeä jäänyt 2014 kisoista.

Itse olen kädet ristissä, että tulisi Ruotsi. Ja jos ei Ruotsi, niin sitten Kanada. Ruotsi oli ainakin tänään sen kaksi erää mitä katsoin aivan köysissä, ja sen perusteella 1-0 voitto ei ollut mitenkään oikeudenmukainen.

Aika väsynyttä muuten lietsoa paniikkia ja taivaan putoamista kymmenen minuutin sulamisen takia. Veskari ei ollut tänään voittava, joukkue meni ihan kipsiin, ja näin.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Virveliä kainaloon kirjoitti:
Aika väsynyttä muuten lietsoa paniikkia ja taivaan putoamista kymmenen minuutin sulamisen takia. Veskari ei ollut tänään voittava, joukkue meni ihan kipsiin, ja näin.
Samaa mieltä. Suomi oli aivan fantastinen siihen 2-3 maaliin asti. Oliko toi sitten jotain henkistä juttua, että tuommoinen sulaminen tuli, en minä tiedä, mutta olihan tuo kun jostain katkaisimesta olisi kääntänyt koko pelin virtauksen aivan päinvastaiseksi.

Jos pystyvät unohtamaan kokonaan tämän sulamisen ja pelaavat tasollaan, niin minusta kaikki on mahdollista ja kaikki on voitettavissa tässä turnauksessa. Toki tuossa oman alueen puolustamisessa on reippaasti parannettavaa ja kyllähän tuo Vehviläinenkin suli ihan rehellisesti katsottuna aika tavalla. Epävarma oli kerta kaikkiaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Heikon oman alueen pelaamisen lisäksi huolestuttaa kyllä eniten Suomen maalivahtitilanne. Harvoin on sellaista matsia nähty, missä Venäjän veskari on ylivoimaisesti parempi kuin suomalainen virkaveljensä. Vehviläinen vuoroin yli- ja alipelaa aivan holtittomasti. Välillä on takanurkka auki ja välillä etunurkka.

Lisäksi Vehviläisellä on monen liigaveskarin perisynti eli hän lysähtää kasaan pudottaessaan polvilleen ja roikottaa samalla käsiä alhaalla. Näin yläkulmissa on aivan järjettömästi tilaa. Keskiverto liigapelaajilla on niin huono laukaisutaito ettei se juuri haittaa, mutta kv. peleissä ylänurkat soi armotta. Sama ongelma vaivaa esimerkiksi kotimaassa tähtistatuksella pelannutta Jussi Rynnästä, mutta hän pystyy koollaan sentään vähän kompensoimaan.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Ei kyllä vakuuta tämä Jalosen Suomi? Liekö totta tuo kuulemani huhu, että Jalosta kiinnostaa enemmän jo
Jokerien ensi kauden kuviot, tiedä häntä.

Nämä sun sisäpiiritiedot on kyllä aina rautaa. Meinaat että Jalonen on jollekin jo todennut, että "perkele, kun ei jaksa kiinnostaa näiden teinien kanssa pelleily, tulisi jo se ensi kausi."

Harmillisesti Suomen peli hajosi tuohon Venäjän av-maaliin. Täysin voitettavissa oli tuo ottelu, mutta kyllä minusta Venäjäkin näytti ettei heitäkään voi sulkea pois mestarisuosikeista. Tappio toki vituttaa, mutta melkein yhtä paljon vitutti Törmäsen harmittelu, että kyllä nyt on hankalampi voittaa mestaruutta kun puolivälierässä saattaa tulla kovempi joukkue.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Itsellänihän ei ole puolivälierävastustajasta mitään muuta toivetta kuin, se, että se voitetaan. Se ei ole kylläkään helppoa tuolla erikoistilennepelaamisella ja aloittamisella. Noinkohan keskiviikkona on Kalapudas jo mukana kun osaa ainakin aloittaa. Toisaalta kenen paikalle menisi...Itse liputtaisin vaikkapa sitten Nättisen ja Hintzin paikkojen vaihtamista tai jopa niin rajua, että Aho otettaisiin Rantasen sentteriksi sillä mielestäni nuo Laine ja Puljujärvi ovat itsessään sen tasoisia, että olisi tärkeämpää saada Aho nostamaan joidenkin muiden pelitasoa.
Mistä näistä tietää, ei tarvii onneksi ite päättää...
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minä uskon Lauri Marjamäkeen!
Jalonen on yhtä paha muumio ja suolapatsas kuin Aravirta oli. Ei mitään reagointia siinä vaiheessa kun peli on lähdössä täysin lapasesta.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuo Ahon analyysi että innostuivat liikaa on varmasti ihan oikea. Siltä se tänne tämmöiselle sohvalta seuraajallekin vaikutti. Olivat jo mielessään kaiken sen dominoinnin keskellä menneet asioiden edelle ja alkaneet ajatella että täähän voitetaan ihan itsestään. Siihen kun tuli sitten se 2-3 maali niin Venäjä saikin siitä hengen päälle ja kohta soi lisää ja kaikki kääntyi ihan päälaelleen. Vehviläisestä paistoi ihan päivänselvästi epävarmuus ja koko henkinen yliote kääntyi yhtäkkiä Venäjälle.

Näitähän ei miesten peleissä nähdä juuri ikinä, paitsi Helsingissä 2003. Miehet ovat jo sen verran kypsyneempiä käsittelemään asioita ja vastaavia pettymyksiä on kokemuksen kautta karttunut vyölle, joista osataan ammentaa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ja pitäähän tuosta pelistä kyllä toisaalta antaa tunnustus Venäjällekin, että miten ne pystyi noin nopeasti kääntämään ihan sillasta itsensä peliin mukaan.

Joku muu saa tarkentaa jos muistaa tarkemmin, mutta eihän tästä taida kovinkaan montaa vuotta olla kun finaalissa voittivat Kanadan oltuaan ensin 3-0 tai jotain vastaavaa tappiolla ja kaikki näytti siltä että on tulossa ihan täysi perseraiskaus? Se matsi päättyi sitten lopulta 5-3 Venäjälle tai jotain semmoista ja voittivat mestaruuden. Tarasenko pelasi ainakin silloin Venäjän joukkueessa.
 
Anyways, yhden ketjun joukkue, alivoimat, aloitukset jne umpisurkeita. Läheskään kaikki eivät hallitsen pelitapaa. Parhailta pelaajilta myös loppui puhti jo 40min jälkeen.

Minusta 2. ketjun (jos nyt sitä tarkoitit?) pimentoon jäämisessä ei ollut kyse puhdin loppumisesta, vaan Laineen ja Ahon 3 rangaistusta sekoittivat ketjun peliä ja osin syy oli tyhmässä peluutuksessa, kun jollekin ykkösketjulle annettiin reilusti lisää peliaikaa, vaikka kaikki näki ettei toimi. Kuuma ketju kylmeni.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Nämä sun sisäpiiritiedot on kyllä aina rautaa. Meinaat että Jalonen on jollekin jo todennut, että "perkele, kun ei jaksa kiinnostaa näiden teinien kanssa pelleily, tulisi jo se ensi kausi."

Mihin sisäpiiritietoihini viittaat? Ainoastaan kerran olen tällä palstalla tällaista tarjonnut (Hjalliksen ja Sanoman riita) ja tuolloin tietoni osoittautuivat oikeaksi.

Kyseisen spekulaation Jalosen motiivin puutteista olen kuullut tutulta toimittajalta viikko sitten maanantaina. Aiheella on kuulemma spekuloitu myös Jatkiksen toimituksen kesken, mutta vaikea sanoa tästä mitään, kun en sieltä juuri ketään tunne.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Minusta 2. ketjun (jos nyt sitä tarkoitit?) pimentoon jäämisessä ei ollut kyse puhdin loppumisesta, vaan Laineen ja Ahon 3 rangaistusta sekoittivat ketjun peliä ja osin syy oli tyhmässä peluutuksessa, kun jollekin ykkösketjulle annettiin reilusti lisää peliaikaa, vaikka kaikki näki ettei toimi. Kuuma ketju kylmeni.

Tätä voi käännellä miten haluaa - et välttämättä ole väärässä - mutta oli syy mikä tahansa, niin kakkonen katosi kuvista ratkaisuhetkillä ja osa vastuusta on eittämättä valmennuksella.
 
Schadowan

Jäsen
Sellainen peli. Hemmetin viihdyttävää ainakin,jos ei nyt muuta jäänyt käteen. Nyt vaan tarvittavat muutokset rosteriin ja katse seuraavaan peliin.

Mutta..Patrik Laine. Tuli seurattua kaveria ja aikamoinen sälli on kyseessä. 1+2, muutama painava taklaus, pari jäähyä ja jatkuvaa jutustelua venäläisten kanssa. Lopussa vielä rannari rimaan. Huikea, huikea pelaaja.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Joku muu saa tarkentaa jos muistaa tarkemmin, mutta eihän tästä taida kovinkaan montaa vuotta olla kun finaalissa voittivat Kanadan oltuaan ensin 3-0 tai jotain vastaavaa tappiolla ja kaikki näytti siltä että on tulossa ihan täysi perseraiskaus? Se matsi päättyi sitten lopulta 5-3 Venäjälle tai jotain semmoista ja voittivat mestaruuden. Tarasenko pelasi ainakin silloin Venäjän joukkueessa.
Näin siinä kävi.

Muistaakseni Venäjän koutsi laittoi kolmannessa erässä Jevgeni Kuznetsovin, Artemi Panarinin ja Vladimir Tarasenkon samaan ketjuun ja Venäjä teki viimeisessä erässä 5 maalia nousten 0-3 tappioasemasta 5-3 voittoon. Eikä tuota viimeistä maalia edes tehty tyhjiin.
 
Pewros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi

Oliko Bragin silloinkin päävalmentajana? Hfboardsin venäläisten mukaan Braginilla aikamoinen historia näiden nousujen kanssa.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Heikon oman alueen pelaamisen lisäksi huolestuttaa kyllä eniten Suomen maalivahtitilanne. Harvoin on sellaista matsia nähty, missä Venäjän veskari on ylivoimaisesti parempi kuin suomalainen virkaveljensä. Vehviläinen vuoroin yli- ja alipelaa aivan holtittomasti. Välillä on takanurkka auki ja välillä etunurkka.

Vehviläinen oli kyllä luvattoman huono. Ei yhtään gamesaveria tänään ja jo ensimmäisessä erässä näytti siltä, että kaikki maalille asti päätyvät vedot ovat vaarallisia. Jopa pienimmistä mahdollisista kulmista tulleet vedot meinasivat hörpsähtää sisään.

Voisiko Saarelan ja Hintzin vaihtaa päittäin seuraavaan peliin? Saarela vei hyvin aloituksia ja toisaalta Rantasen ja Hintzin yhteispeli ei suju millään tavalla.
 
sinikettu

Jäsen
.Itse liputtaisin vaikkapa sitten Nättisen ja Hintzin paikkojen vaihtamista tai jopa niin rajua, että Aho otettaisiin Rantasen sentteriksi sillä mielestäni nuo Laine ja Puljujärvi ovat itsessään sen tasoisia, että olisi tärkeämpää saada Aho nostamaan joidenkin muiden pelitasoa.
Mielestäni tämä voisi olla hyvä idea. Mitä pidemmälle mennään niin aina on parempi vaihtoehto, että on kaksi hyvää ketjua kuin yksi todella hyvä. Sitten kovemmissa matseissa kovempia joukkueita vastaan on liiankin helppo saada yksi ketju ainakin osittain pois pelistä. Yhden ottelun vähintäänkin voisi kokeilla, jos ei onnistu, niin seuraavaan otteluun samat takaisin.
 
ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Näin siinä kävi.

Muistaakseni Venäjän koutsi laittoi kolmannessa erässä Jevgeni Kuznetsovin, Artemi Panarinin ja Vladimir Tarasenkon samaan ketjuun ja Venäjä teki viimeisessä erässä 5 maalia nousten 0-3 tappioasemasta 5-3 voittoon. Eikä tuota viimeistä maalia edes tehty tyhjiin.

Kyseessähän on vuoden 2011 junnukisat. Venäjä oli aikaisemmin samoissa kisoissa voittanut Suomen puolivälierässä jatkoajalla, vaikka Suomi johti ottelua kahdella maalilla neljä minuuttia ennen loppua.

Tästä muuten vuosi eteenpäin niin Suomi suli kolmannessa erässä välierässä Ruotsia vastaan kahden maalin johdosta. On nämä hommat näköjään junnukisoissa ennenkin osattu. No, jos tällainen nyt olisi näiden kisojen osalta tässä.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Mihin sisäpiiritietoihini viittaat? Ainoastaan kerran olen tällä palstalla tällaista tarjonnut (Hjalliksen ja Sanoman riita) ja tuolloin tietoni osoittautuivat oikeaksi.

Kyseisen spekulaation Jalosen motiivin puutteista olen kuullut tutulta toimittajalta viikko sitten maanantaina. Aiheella on kuulemma spekuloitu myös Jatkiksen toimituksen kesken, mutta vaikea sanoa tästä mitään, kun en sieltä juuri ketään tunne.

Joo, pahoittelut provosoitumisesta sinänsä mitättömän asian äärellä. Jotenkin vain tuntuu vaikealta nähdä että Jalosen motivaatiossa tähän projektiin olisi puutteita, puhumattakaan että se olisi ulospäin jotenkin nähtävissä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mutta jos lisää posia haetaan, niin ainakin Puljujärvi ja Laine on vetäneet ihan vähintään kaikkien odotusten mukaan. Tästä vaan itseluottamusta mukaan sitten liigapeleihinkin ja se draftinumero molemmille sinne 5 joukkoon kesäksi.

Ainakin joku Tkachuk jota on kaavailtu tappelemaan samoista sijoista siellä on minusta ollut aika vaisu tässä turnauksessa, kuten on koko USA:n joukkue. Kanadaa vastaan eivät päässeet yhtään maalintekosektorista ampumaan vaikka sen pelin voittivatkin ja Ruotsia vastaan olivat epätyypillisen surkeita maalinteossa.
 
Heijastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Sibir Novosibirsk, Pittsburg P
Joo... Joku ratas siinä meni nyt tältä 2.kentältä jumiin ja peli jotenki hajos just tuossa kakkoserän loppupuolella. Harmi sinänsä, että oli ainoo kenttä siihen asti joka sai pelin painettua tai no Nättisen ja Siikosen kentillä oli oma "momentuminsa" ja saivat pelattua kiekkoa väkevästi maalia kohden välillä. Tietysti Venäjän hyvyyttäkin, että Suomi ei oikeen saanu enää 3. erässä suoria hyökkäyksiä tehtyä ja ne tyrehty keskialueelle.

Rantanen on kyllä ollu pettymys, ei voi mitään. Eikä voi sanoa mun mielestä, että johtuu ketjukavereiden paskuudesta. Kiekko polttelee jatkuvasti lavassa, kamppailupelaaminen on vähän väsynyttä ja sitten jos nyt joku paikka tulee niin tuhrimista. No toivotaan, että menee vieläkin aikaerojen sun muiden piikkiin mutta on sitten Rantanen istutettu mihin kokoonpanoon tahansa niin tän kaverin tehoja tarvitaan. Kaikki kunnia taas tälle kärppä-tappara triolle mutta ei me niiden tehoilla pelkästään pärjätä. Tietysti voi Kapastakin siitä kritisoida, ettei pysty ottamaan Suomea kantaakseen, eikä realisoimaan omia vahvuuksiaan tehopisteiks mutta en jaksa tästä jätkästä jauhaa enempää vaan toivon, että hänelläkin ketsuppipullo aukee

Jotenki ylivoima on edelleen jotenki mielikuvituksetonta, varsinkin ygönen. Kiekko liikkuu ihan liian hitaasti ja tulee millon liian eteen tai liian taakse, ei oikeen ajatukset natsaa ja on kun kattelis hidastusfilmiä.

No paljon oli puhetta tästä Suomen puolustuksesta ja nyt se sitten nähtiin.... ei kestäny. Harmi, että kokoa on mutta silti kamppailupelaaminen on aika shaibaa ja välillä näitä Venäjän hyökkääjiä ei sitten millään saatu kuriin laidoissa vaan monta kertaa pääsivät punnertamaan maalia kohti. Noihin yli- ja alivoimiin on keksittävä jtn muuten tulee noutaja, ei voi ottaa 3 ylivoimamaalia pataan vaikka hyvä ylivoima oliski. Alivoimasta nyt puhumattakaan.

No all in all. Ei kannata laittaa päätä pensaaseen sillä hyviäkin juttuja oli ja Venäjä oli voitettavissa ja silti voi sanoa, ettei me keskimäärin oltu ottavana osapuolena ja "purjeissa" juurikin näitä muutamia vaihtoja lukuunottamatta.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Parhaimmillaan joukkue näyttää siltä, että voi mennä ties kuin pitkälle, mutta oli tuo toisen erän romahdus todella huolestuttava. Onneksi tämä nyt oli niitä pelejä, jotka vielä "sai" hävitä, niin ehtii laittaa vielä puutteita kuntoon. Jos a) Vehviläisellä olisi ollut parempi ilta tai b) muutama karmea puolustuspään virhe olisi vältetty, kyllä tuosta olisi ainakin jatkoajalle päässyt. A:n ja B:n molempien toteutuessa 3 pistettä.

Kähkönen olisi varmaan pelannut joka tapauksessa seuraavan pelin - nyt jos tulee onnistuminen, voi sitten ehkä pelata alkulohkon viimeisenkin pelin. Kähkösellä on tosin historiaa tiukassa paikassa sulamisesta. Ennen tätä iltaa luotin Vehviläiseen enemmän, ehkä edelleenkin - ei yksi huono peli koko kisoja kaada. Silti välillä maajoukkueissa veskarin vaihtamisen kynnys on käsittämättömän korkealla. Äkkiseltään tulee junnuista mieleen 2013-14, kun Husso vaihdettiin Sarokseen Sveitsi-matsissa ja miesten kisoista 2011, kun niin Lassila kuin Vehanen saivat väistyä kesken pelin. Mikähän yhdistävä tekijä noilla kisoilla mahtaa olla?

Ykköskenttä on edelleen aika unessa, mutta Kapasella oli edes puolustuspäässä ajoittain hyvää pelaamista. Kaipa Hintz-Rantanen-akselin hajoittamista pitäisi kokeilla, kun se ei nyt vain toimi. Astukoot tärkeissä peleissä kunnolla esiin kuten Ristolainen 2014.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kyllä, Bragin oli silloinkin valmentaja.

Venäjän valmennukselta hyvä peliliike ottaa aikalisä 1-3 tilanteessa. Peli oli luisumassa Suomelle ja venäläisnuorista näkyi turhautuminen. Tuon jälkeen alivoimamaali ja ottelun suunta kääntyi täysin. Suomen puolustajat eivät pärjänneet venäläishyökkääjille 1 vs. 1 tilanteissa omalla alueella. Paljon pitää Suomen parantaa jos mitalipeleihin mielivät, maalivahtipelikin petti pahasti.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Mutta jos lisää posia haetaan, niin ainakin Puljujärvi ja Laine on vetäneet ihan vähintään kaikkien odotusten mukaan. Tästä vaan itseluottamusta mukaan sitten liigapeleihinkin ja se draftinumero molemmille sinne 5 joukkoon kesäksi.

Ainakin joku Tkachuk jota on kaavailtu tappelemaan samoista sijoista siellä on minusta ollut aika vaisu tässä turnauksessa, kuten on koko USA:n joukkue. Kanadaa vastaan eivät päässeet yhtään maalintekosektorista ampumaan vaikka sen pelin voittivatkin ja Ruotsia vastaan olivat epätyypillisen surkeita maalinteossa.
Tkachuk tuntuu olevan aika hidas luistelija verrattuna esim. Puljuun ja Laineeseen. Tämä yhden pelin otannalla sanottuna. Eikä ollut edes niin kova mitä Tkachukista odotin pisteiden valossa. Toki seurakin on OHL:ssä London Knights ja pelikavereina Dvorakia ja Marneria. Ja vastassakin oli muuan Kanada.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös