Ilmoitukset

Nimimerkki mountainsnaken viestien kirjoitusasussa on reilusti parantamisen varaa. Olemme huomauttaneet samasta asiasta jo lukuisia kertoja ja sen vuoksi annoimme hänelle nyt kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki lake79 on saanut kuukauden pelikiellon hyvän maun vastaisesta viestistä. Hän kirjoitti Liigan kurinpitopäätöksiä käsittelevässä ketjussa viestin, jossa toivottiin vastustajan pelaajan vahingoittamista. Kyseinen nimimerkki oli juuri vapautunut hyvän maun vastaisen viestin vuoksi langetetusta pelikiellosta ja tämä vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Nick on passitettu kuukauden ajaksi huilaamaan. Hän rikkoi toistuvasti sääntöjen 10§:ää arvuuttelemalla toista nimimerkkiä moderaattoriksi ja kirjoitti useamman henkilökohtaisen hyökkäyksen. Juuri päättynyt pelikielto vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki nahkis kirjoitti viestin, jossa arvuutteli nimimerkin oikeaa henkilöllisyyttä. Tämä ei ole sallittua edes huumorin varjolla. Tämän rikkeen ja aiemman rikehistorian vuoksi olemme passittaneet kyseisen nimimerkin kuukauden pelikieltoon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Puke on seuraavan viikon ajan poissa muonavahvuudesta hyvän maun vastaisen viestin vuoksi. Kyseinen viesti löytyy Lukko-osion Oskari Setänen -ketjusta.

Sulje ilmoitus

Alle 18-vuotiaiden MM-kilpailut Venäjällä 19.–29.4.2018

Viestiketju osiossa 'Maajoukkue' , aloittajana adolf, 20.10.2017 klo 22.10.

  1. mikkelson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS
    Tietääkö joku mikä on Matias Maccellin tilanne? Eikö vain mahtunut leiritykseen vai onko kausi vielä kesken?
     
  2. Barky Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Panthers, Jets, Tappara
    Lainaus:
    USHL-playoffit kesken.
     
  3. Noma Jäsen

    Lainaus:
    Kiekkoareenassa on ainakin julkaistuna ennakkojutut Suomesta ja muista maista.
     
  4. Pardus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Lainaus:
    Onko tietoa miksi Grigori Denisenko ei ole edes Venäjän entry listillä?
     
  5. Mängimies Jäsen

    Lainaus:
    Huhujen mukaan jokin hiertää pelaajan ja Venäjän liiton välejä ja siksi ei ole mukana. Ei ole loukkaantunut ja tasonsa puolesta mahtuisi helposti mukaan.
     
  6. Pardus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    @Mängimies Jaa että sellainen hommeli. Harmillista, kun olisi tosiaan ollut yksi mielenkiintoisimmista pelaajista kisoissa.
     
  7. Mängimies Jäsen

    Lainaus:
    No kyllä, todella harmi. Denisenko on rankattu eri lähteissä 1. kierrokselle, jopa alkupuoliskolle tämän kesän draftissa. Vastikaan julkaistulla NHL:n Central Scoutingin listalla hän oli Euroopassa pelaavien kenttäpelaajien listalla 7.
     
  8. Mängimies Jäsen

    Huomenna alkaa Suomen pelit ja tänään leimattiin 3 maalivahdin, 6 puolustajan ja 12 hyökkääjän passit. Näin ollen kahdelle kenttäpelaajalle jätettiin vielä ovi auki.

    Kisapaikalle matkustaneesta joukkueesta lähetettiin jo eilen takaisin kotiin puolustaja Elias Laitamäki ja hyökkääjät Patrik Siikanen ja Pekka Suhonen. Lisäksi joukkueen kanssa harjoittelevat, mutta toistaiseksi ilman kisapassin leimaa jäivät puolustajat Peetro Seppälä ja Ville Heinola sekä hyökkääjä Severi Immonen.

    Kapteeniksi valittiin Toni Utunen ja varakapteenit Santeri Salmela sekä Kristian Tanus.

    Huomenna tosiaan Slovakia vastassa ja toivotaan heti onnistumisia laajalla rintamalla.
     
  9. Lico Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Chicago Blackhawks
    Lainaus:
    Varmasti tämän huomasit, mutta Svechnikov ei tosiaan kisoihin lähde. Barrie Coltsin mukaan pojalla vammaa eikä päästä kisoihin.

    En tiedä Barrien oikeuksia tässä tilanteessa varsinkin kun Coltsin paitaa tuskin enää koskaan päällensä pukee, mutta kyllä Svechnikov äiti-Venäjää lähtisi edustamaan, jos olisi kunnossa.

    Poika itse tosin on sanonut olevansa valmis kisoihin.
     
  10. red.machine Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Slovakia, Hurricanes
    Lainaus:
    Kyllä, HfBoardsilta tämän tiedon pongasin. Tilanne on kuitenkin vielä auki ja ainakin teoreettinen mahdollisuus on, että Svetšnikov kisoihin saapuu. En kyllä ymmärrä tätä Barrien nihkeyttä kun Andrei ei suurella todennäköisyydellä enää koskaan seurassa pelaa, kuten itsekin totesit ja kaiken lisäksi ainutlaatuiset kotikisat kyseessä.
     
  11. heavylutaa18 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Saimaa
    Voi voi voi. Suomen hallintaa täysin, Slovakialla 2 paikkaa toisessa erässä ja peli yhtäkkiä tasan 2-2
     
  12. mjr Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkueet
    Hmm, pidän tuosta Leevi Aaltosesta. On vissiin vähän lyhyt vain?
     
  13. iSing Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo 1969–1975, Pre-pride TPS
    Suomen Kuljetusliike Oy. Finnish Kuningaslätty Corp.

    Pirteä alku, sitten alkoi sooloilu. Pari tyhmää jäähyä. Joukkuepeli puuttuu, yyvee pitänyt mukana.

    No, pari erää pelattu. Nuoret sällit vähän puristavat.
     
  14. Mängimies Jäsen

    Lainaus:
    En näe peliä, mutta tilastojen mukaan Slovakia laukonut kahteen erään 10 kertaa kun Suomi 29 kertaa. Onko tosiaan niin, että Suomi pysyy mukana vain ylivoiman turvin?
     
  15. Lert Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Punaiset paholaiset
    Säheltämistä on Suomen peli. Ei vakuuttavaa ollenkaan.
     
  16. DonTirri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, parisuhdepaineista johtuen HIFK
    Lundell 1+3 Tanus 0+3 Utunen 1+1 Nordgren 1+1.
    IFK ja Tappara hyvin edustettuna
     
  17. mjr Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkueet
    Lainaus:
    Turnauksen ensimmäinen peli ja pakkovoiton paikka - mikähän Suomen joukkue koskaan ikinä on loistanut näissä tilanteissa?
     
  18. Pardus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Vasta 2020 varattavissa oleva Anton Lundell tänään 1+3. Ei yhtään hassumpi startti kisoihin.
     
  19. Artturenos Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
    Nuo seuraavan draftin pelaajat olivat pirteitä Suomelta. Kotkaniemi kyllä vähän niin ja näin erottuko nyt mitenkään hyvin. Taitaa tulla seuraavasta draftista huomattavasti kovempi tasoinen Suomen osalta, ja tämä nykyinen erä ei oikein säväytä.

    edit- Lisätään nyt viellä että seuraavien draftien pelaajat monikkoon kerran tuo Lundell on vasta 2020 varattava pelaaja.
     
    Viimeksi muokattu: 19.04.2018 klo 16.00
  20. -Kantor- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Kuparia ilmeisesti vielä odotellaan mukaan? Onko muita? Ei ehkä kokonaisuutena niin nimekäs nippu kuin vuosi takaperin vaikka toki mukana on tälläkin kerralla kovia pelimiehiä (mm. Honka, Kotkaniemi, Nordgren, Ranta sekä alaikäiset Aaltonen, Kakko ja Lundell).
     
  21. iSing Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo 1969–1975, Pre-pride TPS
    Lainaus:
    Vähän ehkä liioittelin, mutta kyllä hallinta oli näennäistä eikä todellisia maalitekopaikkoja montaa ollut. SVK pelasi maalinedustan hyvin ja Hlavaj torjui kaukovedot. Lisäksi Suomi lahjoitti avausmaalin tunaroimalla hyökkäyssinisellä. Siksi nuo torjuntanumerot hieman harhauttavat.
     
  22. Pardus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Lainaus:
    2019 pitäisi olla suomalaisittain kovempi kuin tämän vuoden draft. 2020 vaikuttaa myös ihan tasokkaalta, mistä Anton Lundell antoikin tänään jo esimakua.
     
  23. Artturenos Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
    Lainaus:
    Lundellilta kyllä aika kova statment tähän vaiheeseen, ja näköjään antanut statmenttiä jo aikaisemmin urallaan. Näinköhän tästä kaverista kuullaan nyt tulevaisuudessa paljon. Harmi kun tuo Leevi Aaltonen vaikuttaisi jäävän köykäiseksi kääpiöksi, koska pelimiehen vikaa hänessä selvästi on.
     
  24. Pardus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Lainaus:
    Matias Maccelli, mutta hänen joukkueensa Dubuque selvitti jo ensimmäisen kierroksen USHL:n playoffeissa joten tuskin pääsee kisoihin.
     
  25. iSing Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo 1969–1975, Pre-pride TPS
    Lainaus:
    Tanuskin järjesteli ylivoimia tehoin 0+3. *thumb*

    Hankalahko alku ottelulle selittyy pitkälti sillä kaaheella kuskauksella. Ja starojen sumuvalopellailulla. Avausmatsien peruspiina.