HardCore Hooligan
Jäsen
Astelkaa, astelkaa ylös rappuset vain ja olette liitoksistaan ratkeilevan, esiin pursuilevan lyriikan kutupaikassa.
HCH museossa: Switching hands, toisiinsa hurahtaneina.
On runo, on elämyksenomainen, on runot tyystin seinät valloittaneet.
Kuolleen tai elävän sellaisen ikuisuustehtävä on, henkisen yltäkylläisyyden lakipisteeseen johdattaminen.
Koko kehoon iskeytyminen, tunne-osakkeiden haltuunottaminen ja euforia, lataus kaikkein kattavin.
Haalii, hamuaa ja esillä pitää, esteettisiä kielikuvia ja poikivat ne, vapaamuotoisia mielikuvia.
Olla saattaa siis siten, että kohtaa museo yleisönsä ja näyttelytilassa, vain kummitukset runoja lukevat.
Eräs heistä, näyttävän sielukkaista silmäilemään jäi kuvaa erästä ja siinä Archie Henderson sekä Phil Bourque, poseeraavat keihäät pystyssä.
Liitäähän siinä heti, luudallaan oikoseltaan sekä noita että aikamatkaaja ja kuvan tuon maagisen haamulle ojensi, kissa musta.
Ummet ja lammet, Archie Henderson!
Yksi näistä, monumentaalisista lähtöepiikan merkkihahmoista ja kertovat tarut, kuka Archien kohtasi ja miten se meni.
On se paketti, ehtymätön aitta myyttisten kohoutumien ja kolossaalinen keidas historiallisten lähtösatujen.
Soturi tämä, on mammutti varjoisten kahinapolkujen ja myöskin häijyn petomainen, saalistaja alkukantaisten kehien.
Mutta keihäät kohollaan, on ajatuskulku veistoksellinen ja äärilaidan tulkitsija kohoutumien, itsensä tulkitsee johonkin suurempaan kuin vain hullaantumiseen.
Ylösnousemukseen ja olemukseen, hypnoottiluonteiseen ja runollinen hurmos, virittää jousen kuin jousen.
Kas, Jälkiä lumessa ja hyvä, eittämättä jotain konkreettista.
Joku täällä käy, vierailee ja taidamme kaivaa tarkkailupaikkan tuohon lumihankeen, makaamme siellä silmät kiiluen.
Stick fight, jylläten sekä perinpohjaisesti mylläten ja figuuri, on säkeiden soljuvuuden siivet sekä juuri.
Olen radikaali virtauspommittaja, tämä on manifesti ihanteellisen tilan.
Itse itsensä kirjoittaen, itse itsensä kirjoittaen ja me makaamme täällä hangessa, itse itseämme tarkkaillen.
Ylös kävelemme rappuset, olemme museossa ja jokin elää minussa, se välittyy ulostuloista.
Läpi seinän iskeytyy nyrkki, se avautuu ja tupsahtaa sieltä, ilmaan taikapölyä tupsahtelee.
Karuselli ihmeiden, kevyesti tässä rallatellen ja ympyrää pyörien.
1985-86, AHL ja Henderson sekä Jim Archibald vievät luonnetta suorittamisen pari vuosikymmentä taaksepäin, on kyseessä sisällöntuottaminen kera nostalgian kultahippujen.
Kadonneet mantereet, mantereet kadonneet ja jossain tuolla, tsuudit taipaleen takaiset.
Huvilaitteessa, me teemme ympyrää tajunnallisesti laajennettua ja istumme päällä lehmän, se on yksilö alkuperäisroduista toiseksi yleisin.
Ovat nämä, kyydit hyvin perinnetietoiset ja muinoin slashing major, nyt juhlalliset kuuden illan kakut molemmille.
Valtavat, Dr Hook ja rautaliigat!
Ne ovat tunnustuksia, eeppisiä luovuuden leimahduksia ja myönteisten tuntemusten pörräävä tukeminen, kohoaa karuselli jo yötaivaalle.
Valot vilkkuen, tivoli yllä kattojen ja metsille lisäpotkua antelen, haahuilevia haikuja nakkelen.
HCH museossa: Switching hands, toisiinsa hurahtaneina.
On runo, on elämyksenomainen, on runot tyystin seinät valloittaneet.
Kuolleen tai elävän sellaisen ikuisuustehtävä on, henkisen yltäkylläisyyden lakipisteeseen johdattaminen.
Koko kehoon iskeytyminen, tunne-osakkeiden haltuunottaminen ja euforia, lataus kaikkein kattavin.
Haalii, hamuaa ja esillä pitää, esteettisiä kielikuvia ja poikivat ne, vapaamuotoisia mielikuvia.
Olla saattaa siis siten, että kohtaa museo yleisönsä ja näyttelytilassa, vain kummitukset runoja lukevat.
Eräs heistä, näyttävän sielukkaista silmäilemään jäi kuvaa erästä ja siinä Archie Henderson sekä Phil Bourque, poseeraavat keihäät pystyssä.
Liitäähän siinä heti, luudallaan oikoseltaan sekä noita että aikamatkaaja ja kuvan tuon maagisen haamulle ojensi, kissa musta.
Ummet ja lammet, Archie Henderson!
Yksi näistä, monumentaalisista lähtöepiikan merkkihahmoista ja kertovat tarut, kuka Archien kohtasi ja miten se meni.
On se paketti, ehtymätön aitta myyttisten kohoutumien ja kolossaalinen keidas historiallisten lähtösatujen.
Soturi tämä, on mammutti varjoisten kahinapolkujen ja myöskin häijyn petomainen, saalistaja alkukantaisten kehien.
Mutta keihäät kohollaan, on ajatuskulku veistoksellinen ja äärilaidan tulkitsija kohoutumien, itsensä tulkitsee johonkin suurempaan kuin vain hullaantumiseen.
Ylösnousemukseen ja olemukseen, hypnoottiluonteiseen ja runollinen hurmos, virittää jousen kuin jousen.
Kas, Jälkiä lumessa ja hyvä, eittämättä jotain konkreettista.
Joku täällä käy, vierailee ja taidamme kaivaa tarkkailupaikkan tuohon lumihankeen, makaamme siellä silmät kiiluen.
Stick fight, jylläten sekä perinpohjaisesti mylläten ja figuuri, on säkeiden soljuvuuden siivet sekä juuri.
Olen radikaali virtauspommittaja, tämä on manifesti ihanteellisen tilan.
Itse itsensä kirjoittaen, itse itsensä kirjoittaen ja me makaamme täällä hangessa, itse itseämme tarkkaillen.
Ylös kävelemme rappuset, olemme museossa ja jokin elää minussa, se välittyy ulostuloista.
Läpi seinän iskeytyy nyrkki, se avautuu ja tupsahtaa sieltä, ilmaan taikapölyä tupsahtelee.
Karuselli ihmeiden, kevyesti tässä rallatellen ja ympyrää pyörien.
1985-86, AHL ja Henderson sekä Jim Archibald vievät luonnetta suorittamisen pari vuosikymmentä taaksepäin, on kyseessä sisällöntuottaminen kera nostalgian kultahippujen.
Kadonneet mantereet, mantereet kadonneet ja jossain tuolla, tsuudit taipaleen takaiset.
Huvilaitteessa, me teemme ympyrää tajunnallisesti laajennettua ja istumme päällä lehmän, se on yksilö alkuperäisroduista toiseksi yleisin.
Ovat nämä, kyydit hyvin perinnetietoiset ja muinoin slashing major, nyt juhlalliset kuuden illan kakut molemmille.
Valtavat, Dr Hook ja rautaliigat!
Ne ovat tunnustuksia, eeppisiä luovuuden leimahduksia ja myönteisten tuntemusten pörräävä tukeminen, kohoaa karuselli jo yötaivaalle.
Valot vilkkuen, tivoli yllä kattojen ja metsille lisäpotkua antelen, haahuilevia haikuja nakkelen.
Viimeksi muokattu: