Ja kirjoitan, minä toden totta kirjoitan lomassa tässä muotoutuvan kohouman 120 päivää muotokuvan. Yksinoikeudella runoilijan, runollisen vapautensa oikeudella ja mikä kiehtoo, se kiehtoo. Puoleensa kutsuen vetää ja mielleyhtymiä jos poikii tuokio se, kiinni tarttumisen välttämättömyys on pakkomielle.
Antoi kaikensa, keinutti sekä vatkasi huolella. Selät kaarelle nosti, oli loitsut ja säkeet, jotka kipristelemään sai varpaat. Yhtä kokonaisvaltaista kananlihaa ollen, oli alla ilta lähtöromanttinen ja lokeroon täysromantiikan heti tuoreeltaan sijoitimme sen, oli taianomainen ja se pesiytyi mielikuvitukseen, liihotti siivillä sen aina pilvilinnoihin etäisiin.
Paistoi läpi siintäen, Metro Jr.A!
Tokkuraisena, aivan pökerryksissä horjahtelimme ja taphtui tämä, kun Caledon community centren uumenista poistuimme. Myyttinen kohoumateatteri, olimme täysin uumenissa sen ja koimme ilmestyksiä, näimme siellä kumouksellisia näkyjä.
Oli, sykkivä paraati Hurraa-huutojen ja sitten holtititomasti toikkaroimme, sihisten sekä sähisten. Täysin ajan ja paikan tajun kadottanut olimme ja toki , oli se meille olotilan täysin lunnollinen, runollisen jokapäiväinen. Roskikseen törmäsimme, siihen olemuksellamme pökkäsimme ja mieli jo vajosi, täyttymyksen kiimakarikoihin se pohjakosketuksen otti.
Avautui sitten samassa, samassa sitten avautui roskiksesta kansi ja sieltä nouseva hahmo loihti, meille nihilistisen poikkarin haavitikullaan niskaan välittömästi antoi. Sitten kuin viikatteella niittänyt olisi, muutaman napakan huitaisun tikullaan tarjoili kera eläimellisen mylvimisen ja ytimeen porautuvan vihjeen se antoi, yksioikoisella alueella Box lacrossen olimme me.
"Se taltioi, mieleesi paina, on kohtaamisten taika, tuho kulttuurin siitää jo edessä päin!" Oli tämä viesti vahva sanallinen, se mielessä kaikkuu vieläkin ja miksi turhaa peittelemään sitä, mikä rakenteita mielen muokannut on eniten. Liekit hurmion, koskea tai katsoa uskallammeko ja annammeko tykin lähtöjen, ampua meidät verkkoihin kliimaksin.
Steve Lecoure ja on HCH, useasti kantta henkilökohtaisen lähtölippaan raoittanut ja suuria, suuren suuria tunnustuksia lähtörakkauden antaumuksella äärilaidallaan tehnyt. Esiintyjä, esiintyvä taitelija, viihdetaitelija, oli suoraan illan ensimmäisestä pudotuksesta kiekon kohdannut Shelbourne Hornetsin Paul Zedricin. Kutsukaa, kutsukaa henkisten maailmoiden vaeltajaa, höyrypäisistä höyrypäisinpää eri tasojen häilyvää luotaajaa ja saatte väreily portaikon kuolaavaa tulkintaa, itseltään selkeästi kohollaan olevien maisemankohtien gurulta.
Näin se, tiivistyisi ja kulttuurinen kompetenssi, tuntemuksien pommpumaailmassa on kaikki yhtä pullottavaa elämysmuhkuraa. Kylvyt, mitkä läpi vartalon kulkevat kylvyt ja onneksi, renkaaat ilmatäytteiset lopulta hieman vaiensivat tärinää ja kykenimme päätymään pisteeseen siihen, missä tarinankerronallisen nerokkkuuden muutamalla hörpyllä tavoitimme.
Ilmaa ympäriltämme kauhoimme, symboliikan kielen lipaisuissa taas hykertelimme ja Zedric oli iltaan tähän kaivettu mukaan Hornetsin ottelevaan, ottamaan vastaan Canadiansin mullistavan tilttipotentiaalin. Operoi, hanskatonta virtaa tajunnan kohoumasta kouhoumaan Lexin lisäksi otannassa tuossa tuotti, lisäksi vaikkapa Roger Maxwell sekä Trevor Gillies.
Zedric taas ilmaissut itseään, oli itseään hanskattomana ilmaissut Ontarion Southern Jr.D:n viemäreissä ja henki siellä oli piirtein suurin se, että otetaan kymmenen pysähdystä putkeen, soitetaan summeria ja lähdetään kotiin,on kaikki nähty. Lähtöhissi sitä kuitenkin ylös nosteli, nojalla perinteisten historiaan taottujen syiden ja vihkiytynyt kohokohtiin tai läpikotaisin hullu, ounasteltavat kohtaamiset loivat tarpeen, eli kutsumuksensa kohtasi trapetsitaiteilija jokainen
Pelaa kuin iso poika, ei mitään sellaista tylsää kuraa vaan ilmaisua taiteellista, me haluamme nauttia.
Punaviivalla, ilmoitukset, tiedustelut sekä nyökkäykset ja katsokaa, roikkuu katossa. Ellei sitä oteta pois, repii se painollaan alas koko katon ja muutama sana häiriötekijöitä, kulmista ei tulla. Kaikki sitä janoavat, sitä kaikki tahtovat ja tahtotilalla sellaisella, suoraan aloituksesta ensimmäisestä lähtee taidetta tulemaan. Paukuttaa, villisti paukuttaa ja reagoidessa kehon, se antaa villisti tikkaava neulaa ompelukoneen aivan joka paikkaan.
Runo,
sinut tunnen,
tiedän,
tapahtuu se,
tässä,
ja,
nyt,
se tapahtuu.
Elementit, aivan kaikki elementit ja nyt nykii, pyrkii väkisin esiin. Lex heittää rutinoitua kahden käden kohoumataikaa ja Zedric tarttuu heittäytyen hetkeensä, väkivaltaisesti kiinni takertuu siihen. On se elossa, on olemassa ja otellessa, on väylä aina auki. Yliset ja aliset maailmat, nimeä pyörimään huulille ja täydellistä, soturilla on verinaamio. Zedric heittää verinaamiossa tuleen oikeaa, kuin painaisivat kädet sen tonnin muutaman ja on se antanut kaikkensa, aivan kaikkensa uhrannut tilttiteatterille.
Koko halli, äärimmäisessä uskonkiihkossa ja fanatismin pauloissa. Haluan, haluan omistautua tälle ja saapuvat tunnemaailman eliittijoukot, kättelen ihmidentekijöistä heistä jokaisen. Tik Tok, tikittää lähtökello ja tiki tiki tii, suin päin magiaan. Oli, aivan kaikki kohdallaan ja hikimajassa, neuvonpidot vain jatkuvat. Se istuu syliin ja itseään keinuttaa, on voimakeskuksia ja nyt keväällä, istutellaan taas uusia omenapuita.
Aivan, alkuräjähdyksiä sekä syntysanoja, oli kohouma tuo kaudelta 1995-96 ja keväällä 1995 Canadians esiintyi Dudley Hewitt Cupissa, lähtötapahtuma tuo järjestettiin Thunder Bay´ssa. Saattoi, oli siellä paikalla varmasti monta syvänmerensukeltajaa sisältöä bongailemassa ja mietitäänpä aivan hetken kattausta; Canadians, Brampton Capitals, Thunder Bay Flyers sekä Timmins Golden Bears. Kaksi eteläistä, leikittelevästi tulvillaan kahden lajin paatoksellisesti tilttaavaa ammattijätkää ja kaksi pohjoista, oli saalistajaa pakkasen puraisemaa sekä metsuria metsien ikisynkkien. Tapahtumasta tuosta, voisi asetelmiltaan kirjoittavaa vaikkapa romaanin eeppisen, ellemme pelkistettyjen mielleyhtyminen runoilija, kohoumasta kohoumaan olisi.
Metro A, oli staged! Ja olo on kieltämättä, epäilemättä hieman anarkistinen...