All staged O, those are Huge!

[HardCore Hooligan]

On lumoavaa.

Kun puree, paukkuu puissa.

Siinä on kaikki.

 

[HardCore Hooligan]

Astelkaa, astelkaa ylös rappuset vain ja olette liitoksistaan ratkeilevan, esiin pursuilevan lyriikan kutupaikassa.

HCH museossa: Switching hands, toisiinsa hurahtaneina.

On runo, on elämyksenomainen, on runot tyystin seinät valloittaneet.

Kuolleen tai elävän sellaisen ikuisuustehtävä on, henkisen yltäkylläisyyden lakipisteeseen johdattaminen.

Koko kehoon iskeytyminen, tunne-osakkeiden haltuunottaminen ja euforia, lataus kaikkein kattavin.

Haalii, hamuaa ja esillä pitää, esteettisiä kielikuvia ja poikivat ne, vapaamuotoisia mielikuvia.

Olla saattaa siis siten, että kohtaa museo yleisönsä ja näyttelytilassa, vain kummitukset runoja lukevat.

Eräs heistä, näyttävän sielukkaista silmäilemään jäi kuvaa erästä ja siinä Archie Henderson sekä Phil Bourque, poseeraavat keihäät pystyssä.

Liitäähän siinä heti, luudallaan oikoseltaan sekä noita että aikamatkaaja ja kuvan tuon maagisen haamulle ojensi, kissa musta.

Ummet ja lammet, Archie Henderson!

Yksi näistä, monumentaalisista lähtöepiikan merkkihahmoista ja kertovat tarut, kuka Archien kohtasi ja miten se meni.

On se paketti, ehtymätön aitta myyttisten kohoutumien ja kolossaalinen keidas historiallisten lähtösatujen.

Soturi tämä, on mammutti varjoisten kahinapolkujen ja myöskin häijyn petomainen, saalistaja alkukantaisten kehien.

Mutta keihäät kohollaan, on ajatuskulku veistoksellinen ja äärilaidan tulkitsija kohoutumien, itsensä tulkitsee johonkin suurempaan kuin vain hullaantumiseen.

Ylösnousemukseen ja olemukseen, hypnoottiluonteiseen ja runollinen hurmos, virittää jousen kuin jousen.

Kas, Jälkiä lumessa ja hyvä, eittämättä jotain konkreettista.

Joku täällä käy, vierailee ja taidamme kaivaa tarkkailupaikkan tuohon lumihankeen, makaamme siellä silmät kiiluen.

Stick fight, jylläten sekä perinpohjaisesti mylläten ja figuuri, on säkeiden soljuvuuden siivet sekä juuri.

Olen radikaali virtauspommittaja, tämä on manifesti ihanteellisen tilan.

Itse itsensä kirjoittaen, itse itsensä kirjoittaen ja me makaamme täällä hangessa, itse itseämme tarkkaillen.

Ylös kävelemme rappuset, olemme museossa ja jokin elää minussa, se välittyy ulostuloista.

Läpi seinän iskeytyy nyrkki, se avautuu ja tupsahtaa sieltä, ilmaan taikapölyä tupsahtelee.

Karuselli ihmeiden, kevyesti tässä rallatellen ja ympyrää pyörien.

1985-86, AHL ja Henderson sekä Jim Archibald vievät luonnetta suorittamisen pari vuosikymmentä taaksepäin, on kyseessä sisällöntuottaminen kera nostalgian kultahippujen.

Kadonneet mantereet, mantereet kadonneet ja jossain tuolla, tsuudit taipaleen takaiset.

Huvilaitteessa, me teemme ympyrää tajunnallisesti laajennettua ja istumme päällä lehmän, se on yksilö alkuperäisroduista toiseksi yleisin.

Ovat nämä, kyydit hyvin perinnetietoiset ja muinoin slashing major, nyt juhlalliset kuuden illan kakut molemmille.

Valtavat, Dr Hook ja rautaliigat!

Ne ovat tunnustuksia, eeppisiä luovuuden leimahduksia ja myönteisten tuntemusten pörräävä tukeminen, kohoaa karuselli jo yötaivaalle.

Valot vilkkuen, tivoli yllä kattojen ja metsille lisäpotkua antelen, haahuilevia haikuja nakkelen.

 

[HardCore Hooligan]

Aurinko,

paistaa matalalta,

jaksaa se,

juuri,

ja juuri,

yli radan kohota.


Henkimatkoja, olemme puolimatkassa, siinä pisteessä, mieli avautuu kuvina, pläräilemme niitä tien poskessa, oli joskus tapahtumia, oli tarinoita, oli mukaansatempaavia kohoutumia.

Maailma lepäsi, se eri tolalla vavahteli ja rannassa taivaan jytisi, kulttuuri kuin mielipuoli taikoi ja me vain, ikään kuin ulos nenästämme ne niistimme.

Maisemasta niin hyvin tuntemastamme, antaumuksella raportoimme ja sen kosken kuohuja luodatessamme, lähtöjollamme kiviin intohimon kopsahteli jatkuvasti.

Kyllä,

siinä,

maakuopassa,

kaukana,

syvällä,

piilossa,

jossain,

historiallisessa,

eriskummallisessa,

yhteenkuuluvuudessa,

tulessa,

povessa,

pivossa,

maan alla,

luolassa

suojassa,

olen poissa,

hetkessä,

tässä,

on läsnä,

mukana elämässä.


Maakuoppa tuntemuksien tuo, sen aikoinaan ratajätkät kaivoivat 1800-luvun lopussa ja on se siinä, siinä se on vieläkin. Varressa radan, palvellut on aikanaan myös pirtuvarastona ja palkeissa on kaiverrettuna, on kaiverrettuna niissä paljonpuhuvuutta.

"Tunnussana"; me huuhdahdamme, koputuksen kuultuamme ja yllätetty, ei meitä nyt varsinaisesti mistään. Vajoamista, syvälle vajoamista vain tuossa harjoitimme ja korkeintaan havahduimme, utopian kohoumasatamista hetkeen tähän.

"GongerD90"; kuuluu vastaus, takaa oven ja jos Jeff Lobman paikan olisi ottanut Houndsin ottelevasta 2009, minkälaista sädekehää ylle hahmon nyt sovittelisimme. DYG, omien lähtöjen avaaminen ja avattavaahan siinä olisi ollut, jos kulttuurin mukaiset 30 omenaa olisi lähtörupeamasta koriin poiminut. Ne kuvannut, muodosta makuun sen tehnyt ja olisi siinä saattanut into loppua, kun olisi painanut silmäkulmat mustina useamman illan putkessa. Ja juuri se on arvoituksellista, olisihan tahti vimmainen vain saattanut huomionkipeää ruokkia ja paljastaja itsensä, oli taidetta suurempaa kuin elämä suoraan aloituksesta bongailtavaksi lahjoittanut.

Staged O, uskomattomat!

Tenho kuitenkin, aina tunnussanaksi asti kantanut on, vaikka se olisi näköisesti toden muotoon LW ylhäällä pitänyt muuttaa. Tapauksessa jokaisessa, sisään saapuu Sitoutuneet Viimeiset-järjestön edustaja, se haluaa kuulakseen kohouman kuvailtavan.


"Kohtaaminen, ei armoa anna, on taivaalliset muodot sen, se vyöryy ylitse, tärylätkää sekä lekaa meille vuorotellen antaa...ja polttavia kiviä, hehkuvan kuumia kiviä se olemuksessaan kantaa, niitä yllemme kaataa."


McPolin vastaan Rob Butler, 1995-96 O, suoraan aloituksesta ja Poler vaihtaa vasempaan, armottoman paukun suoraan leukaperiin lataa. Mukaisesti tyylinsä, vasempaan vaihtaa ja isoa pommia matkaan laittaa, sitten nopeasti takaisin oikeaan sähäkästi juttelevaan palaa. Ollen näin, Butleria nyt vinhakkaasti pyörteissä tanssin viedään ja se nielee, armottomasti nielee hihkuvassa kiimateatterissa.
"Tunsin, luissa ja ytimissä asti tunsin sen ja toden totta, minä nytkähtelin ja kohouma kiihkeästi kohosi. Kyllä myös tavoittelin, se aasinsillan Lobmaniin ja olisi ainakin se, välttynyt kohtaamasti ketään kaltaista Polerin"; toteaa vieraani ja Butler, myös pohjoiseen ottelemaan päätynyt ylittäjä rajan tarinassaan oli. Vimmainen lähtijä ennen kaikkea ja loisto jätkä, erittäin viihdyttävä ja virikkeellistävä suorittaja.

 

[HardCore Hooligan]

Laantuu,

kaikki lakastuu,

liekki viimeinenkin hiljalleen sammuu.


Olkoon,

olkoon se niin,

antaa,

antaa sen olla niin.


Hiljaa,

ollaan hiljaa,

ja katsellaan, miten runo meitä kuljettaa.

 

[HardCore Hooligan]

Mikään,

tai ketään,

ei tyystin katoa,

ei,

mielessä,

on,

yllättäen mielessä,

elää,

säilyy,

sielun sopukoissa.



Huhtikuussa 2004 olemme, on tapahtumapaikkana Ontarion prospect tournament ja 1988-syntyneiden ikäluokkaa tarkkailemme, saumassa nuorimpia Midget-häkkipäitä ovat ukkelit nuo. Luonteeltaan kait lienee kekkerit nämä, scouttaustapahtuma jengeille O:n ja alueellisesti operoiden mennään, tyyppiä monta lehtereillä vihkosineen kartoittelee.
Ehkä joku, jopa potentiaalia tuottamiseen sisällön bongailee ja Southern Ontario/team 2 vastaan Team Eagle, salamat iskevät lävistäen ja näyttämön lähtöpenkissä kukkii; right off the draw and buckets off! Jordan Shine kohtaa tanssiteatterissa Murray Freen ja mielleyhtymissä vellovissa, mennään huolella nyt jälkijunassa kehäerotiikasta haikeaan.

Kaiken lisäksi, lisäksi kaiken johtaako se meidät jonkinlaiseen uudenlaiseen teemaan....Staged O, on koholla!

Murray Free ja kulttuurin tenhon vielä kantaessa, HCH kertoi tekevänsä pyhiinvaellusmatkoja Campbellfordiin jätkän tämän kunniaksi. Se oli äärilaidan runokirjon virrassa, aikaa sitä kun kohoumista vielä tuoreeltaan tuimaan aamun raportoitiin ja aina lähtökolikoita kaivoon toivomusten nakottiin, jotta soturi kyseinen ylös O:n sadistisiin valoihin nostettaisiin.

Sitten Shiner...

Hahmot, square off ja oma, verkkokalvoille taottu trademark-tyyli poseerauksessa siinä ja ollaan silloin, äärimmäisen läsnäolon äärellä ollaan silloin. Eletään, kiihkeän villiä tilttikampanjaa mukana eletään ja on se, yhteen kytkeytynyt sarja laskelmoituja kohokohtia. Ne,tipahtavat kuin runot mielikuvitusen käyttövoimaksi ja kaksi kohtaa, vilisee ahaa-elämyksiä.


Aina ikuisesti niin, tunnemaailman rumputulta ja havainnot viimeiset, 22.3.2009 ja kohtaaminen hanskaton, hanskaton kohtaaminen kera Essexin Chris Warrenin. Tapahtumapaikkana lähdön Schmalzt Cup, Ontarion Jr.C:n mestaruusturnaus ja omaisesti tajunnanvirran, äärilaidan vapaaherran toimesta vahvasti lähdöntuoksuisia näkökulmia tapahtumaan tuoreeltaan luotiin. Nostoissa olennaisissa toki, taipumuksesta sekä halukkuudesta tuottamiseen sisällön kertoo yhteydessä tässä se, että Warrenilta useamalla kesäkaudella havaittiin aktiivista panostamista kohoumien maisemalliseen luomistyöhön Ontarion sykkivästi tilttaavassa Boxlassa.



isot on, isot.

satakaksikymmentä.

päivää runoutta.



Haiku,

onko se,

Senryu,

kenties,

Kohouma,

ehkä niin,

täysin,

se on,

kirjoittajasta kiinni.

 

[HardCore Hooligan]

Mikä innostaa.

Elämän saa maistumaan.

On se Kohouma.

 

[HardCore Hooligan]

Tuntuu hyvältä.

Tätä minä haluan.

On, enemmän on.

 

[HardCore Hooligan]

Tässä hetkessä.

Latautunut tavutus.

Huikeat muodot.

 

[HardCore Hooligan]

Mielikuvia.

Kauneus kukkaan puhkeaa.

Olen valmiina.

 

[HardCore Hooligan]

Varjelen sitä.

Kaikein suurinta tulta.

Tiedän sen lumon.

 

[HardCore Hooligan]

Sitä muistelen.

Toinen toistaan kiehnaten.

Yhä vapisen.

 

[HardCore Hooligan]

Kyllä, himoitsen.

Kirjoita se todeksi.

Kynsin ja hampain.

 

[HardCore Hooligan]

Ja kirjoitan, minä toden totta kirjoitan lomassa tässä muotoutuvan kohouman 120 päivää muotokuvan. Yksinoikeudella runoilijan, runollisen vapautensa oikeudella ja mikä kiehtoo, se kiehtoo. Puoleensa kutsuen vetää ja mielleyhtymiä jos poikii tuokio se, kiinni tarttumisen välttämättömyys on pakkomielle.


Antoi kaikensa, keinutti sekä vatkasi huolella. Selät kaarelle nosti, oli loitsut ja säkeet, jotka kipristelemään sai varpaat. Yhtä kokonaisvaltaista kananlihaa ollen, oli alla ilta lähtöromanttinen ja lokeroon täysromantiikan heti tuoreeltaan sijoitimme sen, oli taianomainen ja se pesiytyi mielikuvitukseen, liihotti siivillä sen aina pilvilinnoihin etäisiin.

Paistoi läpi siintäen, Metro Jr.A!

Tokkuraisena, aivan pökerryksissä horjahtelimme ja taphtui tämä, kun Caledon community centren uumenista poistuimme. Myyttinen kohoumateatteri, olimme täysin uumenissa sen ja koimme ilmestyksiä, näimme siellä kumouksellisia näkyjä.
Oli, sykkivä paraati Hurraa-huutojen ja sitten holtititomasti toikkaroimme, sihisten sekä sähisten. Täysin ajan ja paikan tajun kadottanut olimme ja toki , oli se meille olotilan täysin lunnollinen, runollisen jokapäiväinen. Roskikseen törmäsimme, siihen olemuksellamme pökkäsimme ja mieli jo vajosi, täyttymyksen kiimakarikoihin se pohjakosketuksen otti.

Avautui sitten samassa, samassa sitten avautui roskiksesta kansi ja sieltä nouseva hahmo loihti, meille nihilistisen poikkarin haavitikullaan niskaan välittömästi antoi. Sitten kuin viikatteella niittänyt olisi, muutaman napakan huitaisun tikullaan tarjoili kera eläimellisen mylvimisen ja ytimeen porautuvan vihjeen se antoi, yksioikoisella alueella Box lacrossen olimme me.

"Se taltioi, mieleesi paina, on kohtaamisten taika, tuho kulttuurin siitää jo edessä päin!" Oli tämä viesti vahva sanallinen, se mielessä kaikkuu vieläkin ja miksi turhaa peittelemään sitä, mikä rakenteita mielen muokannut on eniten. Liekit hurmion, koskea tai katsoa uskallammeko ja annammeko tykin lähtöjen, ampua meidät verkkoihin kliimaksin.

Steve Lecoure ja on HCH, useasti kantta henkilökohtaisen lähtölippaan raoittanut ja suuria, suuren suuria tunnustuksia lähtörakkauden antaumuksella äärilaidallaan tehnyt. Esiintyjä, esiintyvä taitelija, viihdetaitelija, oli suoraan illan ensimmäisestä pudotuksesta kiekon kohdannut Shelbourne Hornetsin Paul Zedricin. Kutsukaa, kutsukaa henkisten maailmoiden vaeltajaa, höyrypäisistä höyrypäisinpää eri tasojen häilyvää luotaajaa ja saatte väreily portaikon kuolaavaa tulkintaa, itseltään selkeästi kohollaan olevien maisemankohtien gurulta.

Näin se, tiivistyisi ja kulttuurinen kompetenssi, tuntemuksien pommpumaailmassa on kaikki yhtä pullottavaa elämysmuhkuraa. Kylvyt, mitkä läpi vartalon kulkevat kylvyt ja onneksi, renkaaat ilmatäytteiset lopulta hieman vaiensivat tärinää ja kykenimme päätymään pisteeseen siihen, missä tarinankerronallisen nerokkkuuden muutamalla hörpyllä tavoitimme.
Ilmaa ympäriltämme kauhoimme, symboliikan kielen lipaisuissa taas hykertelimme ja Zedric oli iltaan tähän kaivettu mukaan Hornetsin ottelevaan, ottamaan vastaan Canadiansin mullistavan tilttipotentiaalin. Operoi, hanskatonta virtaa tajunnan kohoumasta kouhoumaan Lexin lisäksi otannassa tuossa tuotti, lisäksi vaikkapa Roger Maxwell sekä Trevor Gillies.
Zedric taas ilmaissut itseään, oli itseään hanskattomana ilmaissut Ontarion Southern Jr.D:n viemäreissä ja henki siellä oli piirtein suurin se, että otetaan kymmenen pysähdystä putkeen, soitetaan summeria ja lähdetään kotiin,on kaikki nähty. Lähtöhissi sitä kuitenkin ylös nosteli, nojalla perinteisten historiaan taottujen syiden ja vihkiytynyt kohokohtiin tai läpikotaisin hullu, ounasteltavat kohtaamiset loivat tarpeen, eli kutsumuksensa kohtasi trapetsitaiteilija jokainen

Pelaa kuin iso poika, ei mitään sellaista tylsää kuraa vaan ilmaisua taiteellista, me haluamme nauttia.

Punaviivalla, ilmoitukset, tiedustelut sekä nyökkäykset ja katsokaa, roikkuu katossa. Ellei sitä oteta pois, repii se painollaan alas koko katon ja muutama sana häiriötekijöitä, kulmista ei tulla. Kaikki sitä janoavat, sitä kaikki tahtovat ja tahtotilalla sellaisella, suoraan aloituksesta ensimmäisestä lähtee taidetta tulemaan. Paukuttaa, villisti paukuttaa ja reagoidessa kehon, se antaa villisti tikkaava neulaa ompelukoneen aivan joka paikkaan.


Runo,

sinut tunnen,

tiedän,

tapahtuu se,

tässä,

ja,

nyt,

se tapahtuu.


Elementit, aivan kaikki elementit ja nyt nykii, pyrkii väkisin esiin. Lex heittää rutinoitua kahden käden kohoumataikaa ja Zedric tarttuu heittäytyen hetkeensä, väkivaltaisesti kiinni takertuu siihen. On se elossa, on olemassa ja otellessa, on väylä aina auki. Yliset ja aliset maailmat, nimeä pyörimään huulille ja täydellistä, soturilla on verinaamio. Zedric heittää verinaamiossa tuleen oikeaa, kuin painaisivat kädet sen tonnin muutaman ja on se antanut kaikkensa, aivan kaikkensa uhrannut tilttiteatterille.
Koko halli, äärimmäisessä uskonkiihkossa ja fanatismin pauloissa. Haluan, haluan omistautua tälle ja saapuvat tunnemaailman eliittijoukot, kättelen ihmidentekijöistä heistä jokaisen. Tik Tok, tikittää lähtökello ja tiki tiki tii, suin päin magiaan. Oli, aivan kaikki kohdallaan ja hikimajassa, neuvonpidot vain jatkuvat. Se istuu syliin ja itseään keinuttaa, on voimakeskuksia ja nyt keväällä, istutellaan taas uusia omenapuita.

Aivan, alkuräjähdyksiä sekä syntysanoja, oli kohouma tuo kaudelta 1995-96 ja keväällä 1995 Canadians esiintyi Dudley Hewitt Cupissa, lähtötapahtuma tuo järjestettiin Thunder Bay´ssa. Saattoi, oli siellä paikalla varmasti monta syvänmerensukeltajaa sisältöä bongailemassa ja mietitäänpä aivan hetken kattausta; Canadians, Brampton Capitals, Thunder Bay Flyers sekä Timmins Golden Bears. Kaksi eteläistä, leikittelevästi tulvillaan kahden lajin paatoksellisesti tilttaavaa ammattijätkää ja kaksi pohjoista, oli saalistajaa pakkasen puraisemaa sekä metsuria metsien ikisynkkien. Tapahtumasta tuosta, voisi asetelmiltaan kirjoittavaa vaikkapa romaanin eeppisen, ellemme pelkistettyjen mielleyhtyminen runoilija, kohoumasta kohoumaan olisi.

Metro A, oli staged! Ja olo on kieltämättä, epäilemättä hieman anarkistinen...

 

[HardCore Hooligan]

Ei ole mikään,

kuin ennen,

kuin silloin,

kuin joskus,

oli,

muinoin,

aikanaan,

aina.


Soljuen,

sujuvasti,

kuin itsestään,

aivan luonnostaan,

uomassaan,

virtasi,

puro,

sekä joki,

ääreen,

täyttymyksen,

huomaamatta,

polku jokainen johti.


Oliko mitään,

sellaista,

sitä,

edes koskaan.


Oliko mitään,

kysyn,

tietää haluan,

kuka tuhosi minut.

 

[HardCore Hooligan]

Siinä talossa, varressa radan olevassa, talossa autiossa, hylätyssä talossa, autioituvassa talossa, autiotalossa, minä vierailin usein, siellä minä vierailen usein, näyttelytilassa, se sijaitsee talon aution toisessa huoneessa, on siinä vain kaksi huonetta, toiseen ilmestyy seinälle runoja, joku siellä käy, talossa autiossa, hylätyssä, nuokkuvassa, radan varrella olevassa, joku ylläpitää siellä näyttelyä, on tie sinne ummessa, ei ole kukaan käynyt siellä vuosiin, tuossa hylätyssä talossa, minä istun siellä öisin, istun vanhalla risaisella kangassohvalla, oman itseni ääressä, istun pimeässä, tavarajunan tärinässä, vain yksi runo seinällä, joku käy siellä, vaihtuu runo aina uuteen, muutaman viikon tai kuukauden, ehkä vuoden välein, on mennyt vuosikausia, joku käy siellä, talossa autiossa, ilmestyi juuri uusi runo, seinälle sinne ilmestyi, luin se valossa päivän, meni juuri silloinkin juna ohi, kuka se on, kuka siellä käy, kirjoittaa runot nuo, minä olen siellä aina, en koskaan ole ketään siellä nähnyt, vain runot ilmestyvät jostain, kaikki muu pysähtynyt on, unohdukseen painunut on, ohi aika kaikesta ajanut on, ohi aika meistä ajanut on, talo autiokin jo aivan notkollaan on, kadonnut kaikki elämä sen uumenista on ja runo viimeisin, teos seuraavanlainen on.


Sotatanner.


Mielleyhtymät, kysymys kuuluu avautuvatko ne välähtäen ja ne ovat, ovat ne sydän sekä sielu ilmaisun lyyrisen. Toden totta, avautuvatko ne värähtäen ja on eläimellistä, on paatoksellista sekä fanaattista, on palavaa halua. Se murtaa, murtaa se myyttejä. Nielee sekä ahmii silmillään ja valveunissa, olen elementissä. Olen ensimmäinen, olen vihonviimeinen ja minä alistan, fantasiaa ylistän.

Vain yksi sana, on vain yksi sana, keskellä sivua ja se kohoaa, on kohollaan. Sotatanner ja nousee mieleen Serge Roberge, hahmo mitä uskottavin. Soturi, soturi sotaisten lähtötantereiden ja rutinoitu maestroluokan ottelija, oli suorittaminen hiottu virrassa äärimmilleen. Leimasi sitä kärsivällisyys, koko tilanteen sykkivän metafyysinen hallinta ja koko hahmoa koristeli, aivan mutkalla oleva nenä sekä läsnäolo mammuttimainen.

Oli, oli hahmo tarinankerronnallinen ja koottu parin tunnin tape oli, kuin majesteetillisen kovuuden lausunto. Ehkä jopa, liian hallittua ilmaisua fyysistä, makuun meidän ja kirjo vastustajien, toki litania mitä tajunnanräjäyttävin.

Kiertyi teippi ranteisiin, oli vivahde taiteellinen ja kohoumiin, kiinni kohoumiin...lähtöhiippakunnan henkeen.

 

[HardCore Hooligan]

Kohokohdat, kohouman 120 päivää ja nykii, kun näkemästään nauttii.

Elävöittäkää, ennallistakaa ja hiidenkiukaat, selkeästi kohollaan maisemasta.

5-7-5 ja yksi parhaista näkemistäni, Dennis Hamden vastaan Mike DeGurse.

Western Jr.B, 1993-94 ja kuolaavan nuoleva, kiimainen toe-to-toe oikeilla.

Lähellä, niin lähellä oltiin toista ja läsnä, niin läsnä kohtaamisen taikahetkessä.

Loppumaton, ääretön ja ikuinen, tikkaava naulaaminen hamaan auringonlaskuun.

DeGurse, ei laskenut aurinko tilttitaivaan se kohdalla aivan heti vaan vaelsi se viemäreissä, viemäreissä operoiden.

Legendaksi kohosi, kautta kohoutumien ja ylistyslaulut sekä fanfaarit, lähtevät äärilaidalta suuntaan tämän lähtövirran nuhruisen paronin.

Moni ei jaksa, ei sitä kestä ja varsinkaan viemäreissä, siellä ollaan syvemmällä kuin katuojassa.

Tosin molemmissa, kuninkaita muinaisia saattaa kohdata ja virrassa kohtaamisten, kohtasi DeGurse varjoisilla kujilla kehien itsensä Craig Coxen.

Siitä viihdepitoisempaa, hahmoa ylhäisten kohoumien ei löydy keskimälläkään ja tuotettu materiaali kuuluu edelleen Show´n kirkkaimpiin, keinuttavassa elämyksenomaisuudessaan.

Se kuuluu sinne aina, on se tuotanto, lähtökulttuurin pyhä kirja.

On se, mielikuvana sekä ajatuksena, kuin vierailisi runoilija huoneessa vaaleanpunaisessa.

SunHL:ssä, luotiin tuo neuvonpito hanskaton, tuokiokuva aikamatkailuun johdattava, hahmojen essentiaa pohdiskeleva.

Jotain olennaista ja kiveäkään ei voi poistaa, tai luhistuu olemus perimmäinen.

On upottava, suo on upottava ja sinne paljon upotettu on, mutta ovatko nämä ne pitkospuut, jotka jodattavat viiden kohouman liigojen luo.

Myyttiset, viisi kohoumaa iltaan ja Western Jr.B, eittämättä oli aikanaan yksi tälläinen, äärimmäisen tarinankerronallinen.

Ja tasokas, sisältörikas ja innostaa, joten antaa sen ilahduttaa.

Tenho sekä tuntemus on terhakka, olkoon tämä, suuri seikkailu bongarin.

HCH, yhä uuteen muistelupiiriin ja historiikkiin, syvempään uurtamiseen uran.

Mielikuvituksellinen O, mielikuvituksellisen isot on ja O:n tarinat, uskaliaan kehäeroottinen klassikko on.

Onnelliseksi saattaa, hetkiä onnen tuottaa ja Hamden tarinassaan, oli Gensin varaus vuodelta 1992.

Oli siis nähtynä, läpi oteltuna parit campit Gensin ja 1994,oli se taistelemassa elinkelpoisuudesta tilttileirillä Bullsin.

Harmillisesti, paikkaa ei auennut ottelevasta jengin O:n, vaikka äärimmäisen innokas kohoumataitelija kyseinen poimija oli.

Hyvät toverit, olisi 30 otettua omppua siitänyt rannassa lähtötaivaan, kuin aivan kukkuroillaan olevat harjumuodostelmat.

Jotka syntyneet ovat, olisivat syntyneet uhkeina jäällä tapahtuneiden tanssiliikkeiden seurauksena, sulamisvesien maisemaa muokatessa.

Toki, olisi siinä ollut Bulls koutsi Mavetylla elämistä mukana ja tiedämmehän sen, että veristen kehien veteraani tämä otti penkin takana otteita sekä oli monesti ikään kuin lähdön sykkeessä mukana, oman sotilaan kohoumateatterissa otellessa.

Vaikka olisi se itse eri aikakauden gladiaattori ja kun sen kohtasi koppikäytävällä missä vaan, teki mieli hypähtää mailakaappiin piiloon.

Oli hahmossa tuhannen ja yhden kohtaamisen, bench clearing brawl ja stick fight tarinat ja toki koutsinakin 80-luvun nostalgiassa, oli se tyhjentänyt penkkiään melko sähäkästi.

Oli erittäin, erittän lähtömyönteinen ja mainittiinko polttavan latauksen taikasanat huomaamatta tuossa, viitekehyksessä lähtöepiikkaan nojaavassa.

Kyllä, sankaritarinoita ja on keihäitä sekä miekkoja. On petoja, on saalistajia, tämä on lasisilmien valtakuntaa.

Utuinen lähtinen rautaliiga WHL, 1968-69 ja Larry Mavety sekä Teddy Taylor, Stick Fight!

Se yksi tunnetuimmista, oikeaoppisista keihäsnäytöksistä ja ehkä jo johtuen siitä, että televisioitiin tuo Denver Spursin sekä Vancouver Canucksin kamppailu rautaviidakossa aikanaan.

Mielikuva, se kiihkoa nostattaa, se kiihkeäksi olemuksesta tuntemukseen saa, muotoihin haluan hurahtaa.

Nerokkuuksissa, koutsasi Mavety O:ssa jo Coxea aikanaan ja näemme sen silmin sielumme, miten se lähetti penkin takana sihisevää sekä tuhisevaa.

Kun "Cali Kid" polttopisteessä hekuman operoi, kohokohdat lailla majakan loistamaan saattoi ja eipä muuta todeta voi, nyt vain seuraamme tietäjän vajoamista transsitilaan.

 

[HardCore Hooligan]

Hiljalleen, hiljalleen, hiljalleen,

on ulappa,

on maisema mielen ,

on se tyyni,

kuin peili,

johon ei,

täällä kukaan siihen katso ei.


On olo,

levollinen.

on se,

rauhallinen.


On hyppysissä,

hyppysissä vain aikaa,

taidan,

itseni taidan patsaaksi valaa.

 

[HardCore Hooligan]

Hulluus,

hulluus kukkii pimeässä.


Se rummuttaa,

mielikuvia synnyttää,

matkaa rajan taa,

ja runot,

yhä enemmän runoja ovat.


Isoja sekä mahtipontisia vangitsijoita huomion ne silloin ovat,

vaikka olisivat vain,

unenomaisen ohuita,

höyhenen kevyitä,

pienimuotoisia ulostuloja.


Omituisia,

kiehnääviä,

vaipuvia,

kuiskauksia.



Järisyttävän,

tarunhohtoisissa mittasuhteissa,

kuin olisi henki Ilja Repinin maalannut ne siihen.

 

[HardCore Hooligan]

Muistatteko, te muistatte ja organisoitte sen mielenilmaisun, siitä on nyt vuosia. Ei, itse asiassa se oli juuri eilen ja meuhkasitte menemään, oli se maaninen kadonneen ajan etsimisen performanssi. Oli kohollaan, oli mieliala äärimäisen kohollaan ja laaja, oli aistittavasti laajentunut sisäinen avaruus. Oli ajatuksen riento kiivas, oli hetki yhtä roihuavaa metsäpaloa ja tavoititte se hyvin, estontonta se täysin aikanaan olikin.


Joskus taidetta

Oli eilen kaikkea.

tänään, ei mitään.


Haikeuden, esiinmarssinne raapivan raastavan haikeuden, muodossa runollisen mietelauseenomaisuuden tuossa ilmaisin ja Haikuna sitä tulkittaessa, puuttuva luontosana olitte te. Myrskyn silmässä olitte, silmänä myrskyn ollen ja valtoimenaan vellovaa syöksyvirtausta halun, kannoitte hahmossanne kaipuuta yltiöpäisten ylilyöntien talon. Edustitte yksin asiaanne, yksin edustitte piirtoa jokaista äärimmäisen nyrjähtäneiden mielenoikkujenne ja niin tuleekin, äärimmäisyyksiä ei tule jakaa. Väljähtävät silloin ne vain, kadottavat persoonallisen tenhonsa ja mitä tulee mielipuolisuuteen teidän, paukutitte kylttiä kuolaavalla raivolla asfalttiin. Sinkoilivat säpäleet, kuin hurahtaneet surumieliset säkeet ja kyltisssä siinä luki; Connie Madigan vs Bobby Schmautz, Stick Fight!

Oivallista, kaikki fantasiat voidaan luukulta tältä toteuttaa ja vuosia myöhemmin, pilkkoessaan, paloitellessaan sekä viipaloidessaan alaisuudessa Cherryn. "Dr Hook" esitteli mediassa tikkausarpiaan ja yhden tuikkasi niistä Madigan, lähtisen rautaliigan keihäskoitoksessa 1969-70 ja sotaisassa kohtasivat, Seattle Totems sekä Portland Buckaroos. Paistattelemme taas tarinankerronnallisessa ytimessä ja miksi nyppylät mäen eivät kohoa taivaisiin kuten ennen, me taas olimme matkalla tuollaista teemaa käsittelevään salaperäiseen konferenssiin.

Pidettiin se siellä, mihin askel johtaa ja vain kautta päämäärättömän haahuilun, voin sinne löytää. Tuntui, nyt tuntui siltä ja katsahdimme siisään ikkunasta, olimme edessä antikvariaatin. Uppotukkeja, luokse kulttuurin ja menimme sisään, livahdimme suoraan pieneen takahuoneeseen. Siellä oli ainakin parikymmentä tyyppiä ahtautuneena tilaan pieneen, aivan kylki kyljessä olimme ja tuskin mahtui, edes oma itsensä siinä ahtaudessa olemaan.

"Meursault, Camusin romaanista sivullinen"; esitteli eräs heistä itsensä, kättään samalla tungoksen tiiviin läpi ojentaen.

"HCH, olen enemmän, olen runo"; minä kättelyyn vastasin ja oli tunnelma hikinen, näin pieneen tilaan ajettu on merkityksellisyys ihmisen.

Niin, historialliset harjumuodostelmat ja oli pinta meren muinoin tuossa, siitä vain vetämään mäkivetoja. On, on uupumatonta intensiteettitasoa ja hallista, hallista valot sammuksiin sekä kansallislaulu soimaan. Toki siellä joku, hullu vielä keskellä pimeyden varmasti takoi ja stick fightista bench clearing brawliin, näin meni Mavetyn ensimmäinen ilta ammattilaiskehissä muinoin, ehkä sekin oli aivan tuokio sitten.
Löytöretkeily, lähtömaiseman kartoittaminen kautta kohoumien ja aikakausi, aktiivisen aamuraportoinnin. Missä lähti, missä lähtenyt oli ja oletteko nähneet, silloin nähneet olimme. Kädet näkemäämme ilmaan muotoili, täydellisen kevyttä ilmailua oli ja Mavety ei siinä tunnepiikissä, ollut enää ehkä se hahmo relevantein. Mitä tulee, tuottamiseen sisällön tulee ja enemmän siinä oli koutsina sävyt nostalgian, kaiut 80-luvun ja mielleyhtymät runolliset, liukuhihnalta tyhjenneet penkit.
Tietysti vertatihkuvissa kehissä, muinaisuskoisissa rautaviidakoissa ja kohdalla sen ei puhuta yksittäisistä, vaan oli se legendaarisilta leimoiltaan mahdollisesti eniten keihästaisteluita koskaan ottanut rujo mailataituri. Brutaaleissa kantaesityksissä, luotiin rajoja teatteritaiteen ja fantasian sekä toden välillä seikkailu johtaa tässä ratkaisuun, kyseessä on fetissi.

"Staged O, on isot...miten liittyy tämä tematiikkaan siihen?"; kysyy paronitar Varvara ja käärii maalauksessa samalla hihojaan ylöspäin.

"Ei mitenkään ja samalla monisyisen monitahoisesti, pitää avata tietoisuuden kanavat ja seilata, mielen sopukoissa. Toki, rautaliigoissa, ei itäisessä eikä läntisessä, ollut näytösomaisuuutta kohtaamiskulttuurissa. Joku lähti, siihen välittömästi sisään uitiin joukolla ja enemmänkin rähinäkulttuurista voinemme lainalaisuuksissa puhua, mutta kukkopoikailevissa keihästansseissa eittämättä ripaus Staged-vivahdetta mausteena oli."

"Egot ja statukset."; tavoitimme kyllä, langan punaisen siinä ja sillä, asuamme yhä punaisemmaksi nyt koristelemme.

"Tee se, katselen sinua mielelläni."


O, jumalainen jumaltar O, ja sitten olimme pisteessä, että se oli ollut läsnä iät ja ajat. Tarinoissa O:n, se oli elävä pyhäinjäännös ja sitten kerran taas, iskivät salamat radan takaa. Siinä tärinässä, siinä hökkelissä, siinä vajassa ja minä omistan, K-Towninssa helmikkuussa 2008 räjähti mielikuvituksellinen elämyspankki.

Frontsia koutsannut Mavety tulee penkiltä kentällä, riisuu takkinsa ja illan hehkussa, on valmis kohoumateatterissa kohtaamaan Whalerin Greg Stefanin. Oli, aistittavissa oli maailmankaikkeuden vavahtelua ja kyynelistä onnen, muodostui sateenkaaria.

Pyöräytän huuleen, ruokin linnut, olen kiitollinen.

 

[HardCore Hooligan]

On jotain, jotain.

Ehdottomasti, jotain.

Ainutlaatuista.

 

[HardCore Hooligan]

Se kohoaa,

se vavisuttaa,

se vaatii,

olen ihminen,

olen eläin,

nyt jysähtää,

vyöryy ylitse,

on järkäle,

sen tenho,

lumoaa,

on himokas,

mutta syvällinen,

on runollinen,

haluan,

minä haluan,

olen peto,

metsästän,

kokemuksia,

elämyksiä,

janoan,

kuolaa,

verta,

intohimoa,

kaksi kohtaa,

yhtyy,

hulluna,

tuuttaa,

välissä korvien,

täällä palaa,

on kunnon roihu,

kutsukaa palokunta.


Uumenissa ullakon,

pimeydessä vintin,

viimeisimmässä,

perimmäisimmässä,

nurkassa,

kyyhöttää joku,

se on itse taitelija.

 

[HardCore Hooligan]

Aavistuksia, aavistuksenomaista etenemistä ja tiemme löysimme ulos kammiostamme, oli vuosituhatkin huomaatta vaihtunut. Olimme, nerokkuuteen materiaalin syventyneet ja lanttua, lanttua vähän närineet. Voimalla niiden, mielikuvien, mielleyhtymien sekä lantun, ajan vuosikymmenien liekkiä kammion mystisessä ilmapiirissä ylläpitäneet.
Fight Tape-tornit, kohosivat taivasiin ja sieltä reunoilta pilvien, uutta materiaali pinoon kasattiiin. Näin ylläpitämiseen elämäntapamme kykenimme ja kaikki henget kammion siihen mukaan aivopesimme, operaation johdossa olimme, sielu sen ollen ja oli tavoitteena luovan sisältörikas erakoituminen .

Ja kun lähti, pitkin seiniä meni meistä jokainen ja lataus hetken, käyttöön otti voimat äärettömät. Väreilyt menivät läpi kehon ja tuntemus, se meitä jahtasi lailla koiran räksyttävän. Hampaansa upotti pohkeesseen, riuhtoi repien, meidät yhä syvemmälle menemään piiskasi ja tunne ravisti, meistä yhä enemmän irti puristi.
Sfääreihin inspiroiviin ja aina kun lähti, me säteilimme ylös- ja ulospäin. Oli kohtaaminen, kiihkeyden sykkivä energialähetin ja voi sitä paloa, kyltymätöntä taiteellista erotiikanjanoa. Jälkeen nousujen huikeiden, menemään rallattelimme ajan viikkokausien ja sammadimme päälle runollisten mättäiden. Unet ja uhkeudet, aivan kaikki tahtoamme noudatteli ja pieni ikivanha ukkeli, kärryjä perässään veteli, sangoissa lillui lillinki ja oli tämä, ylistys kaikkea muuta kuin raikkauden.

Teoksiin, suin päin teoksiin ja juuri ennen kuin kammioon vetäydyimme, oli taso tuotannon hyvin viriili. Oli ytimestä kohoava hurmoksellinen noste, sitä kuljettanut yhä yksiulotteisempaan erikoistumiseen ja suorittajat olivat suorittajia, koko olemuksellaan sitä olivat. Varustautuminen, se oli kohonnut lähes 80-luvun mittasuhteisiin ja toki vastaavaa arvaamattomuuspotentiaalia ei näyttämöllä enää vauhkona viilettänyt, ei velloneet askissa orgiat tyhjennyttyä taas penkkien. Ilmiönä, poissa olivat varsinaiset Gongerit ja tilalle tullut oli suoraan aloituksesta lähteminen, olennaisuuksiin pelkistetyn teatteritaiteen korkein aste.
Sitten syntymänsä, muodonmuutoksiensa ja Plymouth Whalers, kohtasi kertaan useaan kaudessa Spitsin, Knightsin sekä Houndsin. Lähtökulttuurillisesti aktiiviset toimijat, tukevan ottelevan kantajat ja sisältöä, sisältöä keinuttavan mukaansatempaavaa tulvi tarjolle vinhasti.
Näiden keskinäisissä, oli puoleensavetävää ja kuin tilatusti, sotaisaksi kääntyi ja brawl kukki, kukki kuin ilo bongarin katseessa. Ennen kaikkea, taas suoraan aloituksesta lähti ja antakaa, antakaa niiden meidät onnelliseksi saattaa. Haluamme, haluamme kokopäiväisesti suuntautua voyeurismiin ja kokea, isoja tunteita kokea.

Staged O, näkyjä!

James Ramsay, yltiöpäinen gladiaattori ja mikä, vavisuttava kunniakuja kohokohtien. Jälki käden, ylvään ylhäinen virrassa kimaltelevien tilttien ja henkilökohtaiset rituaalit, se pyöräytys kypärän pinnassa jään. Pudottua kintaiden, aina aluksi square offin ja pommittavat nyanssit, on sitä kehkeytyminen hahmoksi. Toden totta, oli heittäytyminen rooliin hallitua sekä laskelmoitua ja me HCH, siihen vastasimme; nauttimaan olemme tänne tulleet!

 

[HardCore Hooligan]

Mitä sitten,

jälkeen sen,

Ei mitään.


"Silmänruokaa, lisää silmänruokaa!"; huutaa nälkiintyneenä ääni sisäinen ja me vaiennamme sen, olemme nyt armoilla kammottavuuden.

Joskus johti kaikki tyynni, paikkoihin missä ilo lainehti, kaikki kupli, käsi sujahti ja olo oli, kertakaikkisen runollinen.

Vai onko se sitä vain, kun on epätoivoinen ja kerran toimiessamme tuntemuksien luontokartoittajana, olimme harjumaisemissa kartoitusretkellä yölaulajien ja ei kohonnut, kukaan ei tulkinnut.

Oli vain hiljaisuus, sen rikkoi oksa risahtava alla askeleen ja joku asetti kätensä olkapäällemme, käännähdimme ja ja ei ollut siinä ketään.

Haroimme käsillämme tyhjää pimeyttä ja yllättän aivan joku kolasi meidän selästä päin mäntyä metsän, hyppäsi selkään ja antoi muutaman vimmaisen takaraivoon.

Oli tähtiä, taivaalla oli tähtiä ja sirkuksessa kaikkein kirkaimmassa muinoin oli hahmoja, tämä toiminta yöllinen oli selkeästi ammennettu repertuaarista Kornin.

Toki pinnoissa tartunnan, miksi se meitä jahtasi ja vaikka lurituksia lintujen metsästelemme, emmehän ole mikään mikkihiiri. Toisaalta on mielikuvituksellisuus tiessään, karsinat tyhjillään ja ei kukaan hypi enää selkään, kerjuulle kaikki vaan.

Näin ollen, sitten itseänä linnunpelättimenä elättelin ja räkätit, ne naureskelivat vain. Nokkivat, mansikan jokaisen ja olimme näytelmässä siinä vain kuriositeetti, silkka statisti ja täydellinen sivustaseuraaja. Oli pisteeseen siihen tultu ja silti siitä palkkioksi silmäkulman mustan saimme, kun se jotakuta aivan suunnattomasti provosoi.

Se, että töllötin siinä, muka jonkinlaisena pelättimenä ollen ja kerronnallisesti tarinan, johtavat jäljet taas Korniin. Oli sillä, taipumusta pakonomaista siihen ja sitä kaavaa se toteteutti, oli yliampuvin häirikkö koskaan. Loi melskeissä mellakkaa, teki kaiken sen mitä kuvitella saattaa sekä ylikin siitä suunnisti.

Kaaoksen kutumaille ja minä taas, roolissani linnunpelättimen ja onneksi tuolla vastapäisellä pellolla seisoskelijalla on käsissään maila maalivahdin. Sillä seuraavaksi, tiedän varmasti ja seuraavaksi, ne katolleen kolataan. Emme ole nähneet kenelläkään suurempaa vimmaa tähän aktiviteettiin, yli maalivahtien ajamiseen ja pistikö sitä joskus osin näiltä ojennukseen, joka tapauksessa se touhua samaa koko uransa ylläpiti.

Häijy ja halpamainen oli, mutta siinä yksittäisessä....Myyttisessä yksittäisessä, saattoi tuhota, tuhota saattoi kenet tahansa. Siinä 80-luvun lopun maisemassa mielen, kuulimme monesti edelleen käytettävän termiä sitä ja oli tenho sen jo vaiheessa siinä nostalgista memorabiliaa, mutta vahvasti historialliseen goonismiin suuntutunut kyllä Korn oli.

Eli sitä, se yhä edelleen puki ja se vaihto, Devilsin sekä Bruinsin sarjan avausmatsin erässä ensimmäisessä. Sen äärimmäisen, sisältörikkaan, hahmopitoisen, kehäeroottisen sekä ainutlaatuisen väkivaltaisen sarjan, avausmatsin alussa ja veti sellaisella vimmalla, että kykymme rakastaa suuntausta muunlaista heti kättelyssä menetimme.

Ajoi, ajoi hulluna ja veti kuin lipunkantaja keihäs ylhäällä ja tuli ryskyen numeroihin, tuli kulmasta aivan jokaisesta. Oli vauhko, vauhkona laukaten saalisti ja poikkarit niskoihin iski, painoi menemään kuin kihahtanut veturi. Koko olemus hehkui, hehkui sitä halua ja paloa, kuningas tämän kirkkaan auringon viidakon olen.

Tajutonta ja illassa siinä, oli myös hiuskarvan varassa kohtaaminen kesken Jimmy crackin sekä LB:n. Toden totta, joskus se oli valmis, joskus ei. Me kyllä olimme, lokaletkusta tullut annostelu oli maaginen ja jos jotain tuollaista olisimme vielä nähneet, tuskin varpaamme edes koskaan maanpintaa tavoittelisi.


Kohoumat, kohollaan olette ja tavoitan kyllä teidät, tavoitan kyllä.

 

[HardCore Hooligan]

Pysähdyin,

jäin siihen,

siihen jäin,

olin siinä,

oli siinä,

juuri se,

merkitys,

mitä olen,

mitä kaivannut olen.


Kaunista,

on kätketyksi kaikki tehty.

 

[HardCore Hooligan]

Vähän on paljon.

Kun on se juuri sitä.

Rakkautta suurta.