Mainos

Alexander Stubb Suomen tasavallan presidenttinä 2024–

  • 72 723
  • 425

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Alexander Stubb on valittu 11.2.2024 Suomen tasavallan 13. presidentiksi. Stubb voitti presidentinvaalien toisella kierroksella Pekka Haaviston prosentein 51,6-48,4.
Stubb astuu virallisesti virkaansa 1.3.2024, jolloin Sauli Niinistön aikakausi presidenttinä päättyy ja Stubbin aika alkaa.

Kaikki voivat todistaa, että olen esimerkiksi itsekin aika kovasanaisesti kritisoinut Stubbin toimintaa hänen toimiessaan Kokoomuksen puheenjohtajana mutta nyt kun hänet on valittu Suomen kansan päätöksellä presidentiksi, niin pulinat pois ja toivotan hänelle mitä parhainta menestystä erittäin vaativaan tehtävään!.

Tuore valittu presidentti pitää tänään klo 14 ensimmäisen lehdistötilaisuutensa. Yle TV1 näyttää suorana.
 
Hiljaa, Stubb puhuu!

Paljon on aikaa kulunut siitä, kun Stubbin tilalla oli Kekkonen. Ulkopolitiikassa ei juuri ole mikään muuttunut - venäjä, venäjä ja venäjä. Kylmä sota, sota, ydinsota… tuttuja teemoja jo 70 ja 80 luvuilta.

Stubb vaikuttaa oikein hyvältä vaihtoehdolta viemään Suomi vieläkin lähemmäksi länttä ja lopullisesti irti tuosta itärajan takaisesta maailman persereiästä, Anus Mundi.

Toivottavasti matka Washingtoniin järjestyy mahdollisimman pian!

Onnea ja kaikkea hyvää Herra Presidentti!
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Itärajan takana sotataloudessa toimiva diktatuuri, jonka isäntänä toimii suuruudenhullu pikku"mies" ja joka pyrkii kaikin tavoin levittämään sekasortoa ja epäluottamusta muissa maissa. Gazassa meneillään täysi sotatila, jossa siviilejä lahdataan sadoittain joka päivä. Maailmanlaajuinen laskusuhdanne minitsaarin järjettömän sodan johdosta sekä osittain myös koronan jälkimainingeissa. Lisäksi Mr. Orange pyrkii taas Valkoiseen taloon ja aiheuttaa sanomisillaan ja valitettavasti myös teoillaan harmaita hiuksia sekä omille kansalaisilleen että yhteistyökumppaneille.

Joo. Olisihan sitä voinut toivoa uudelle pressalle hivenen rauhallisempaa ajankohtaa aloittaa virkakausi, mutta näillä mennään. Päivän sana on johtajuus ja sitä Stubbilta kaivataan näinä turbulentteina aikoina ihan alusta alkaen.
 

Raasta&Runno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Satakuntalainen juniorikiekkoilu
Joo onnea vaan uudelle presidentille!

En tosiaan ole ikinä ollut mikään herra Stubbin suurin fani, mutta hänelle silti toisella kierroksella ääneni annoin. Tosin Niinistönkään suuri fani en ollut ennen hänen presidenttiyttään, ja nykyään olen hänestä oppinut jo pitämään, joten Presidentti Stubb; Saa suorittaa saman perässä, kiitos.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ihmiset kehä kolmosen paremmalla puolella ovat olleet varsin pettyneitä valintaan ja toisen kierroksen kaksikkoon ylipäätään. Toivottavasti Stubb kuitenkin saa jonkinlaisen mahdollisuuden toimia. Ajat ovat vaikeat, ja parempi vaikka esittää yhtenäisyyttä kuin murjottaa. Toki epäily siitä kestääkö Stubb koko kautta on ihan aiheellinen, jos Putin kovin teutaroi tai muuten tulee painetta. Onneksi kuitenkaan presidentin tehtävästä ei niin helposti luistella EU virkoihin kuin pääministerin tehtävästä. Ehkä komission PJ tehtävään, jos paine käy liian kovaksi tai ei vaan huvita.

On Stubbilla kuitenkin paremmat toimintaedellytykset kuin Haavistolla. Pakko on toivottaa onnea matkaan.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Stubb oli mielestäni paras noista kisassa mukana olleista ehdokkaista. Kovan kansainvälisen uran luonut kaveri jolta löytyy myös kokemusta kotimaan politiikasta. Virheitä toki on poliitikkona tehnyt mutta niistä on jo 10 vuotta aikaa ja varmasti jotain noista on oppinut. Onnea uudelle presidentille!
 
Viimeksi muokattu:

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Pitkin hampain äänestin, mutta plussaa, kun toivotti ("Me halutaan Jokerit takas Liigaan") Instassa Jokerit takaisin Liigaan. Koko Suomen julli (hymiö).
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Onnittelut Cai-Göran Alexander Stubb, eli Alexander Stubbille presidenttiydestä! Vaikka nyt on meneillään maailmalla vaikeampi ajanjakso (Ukrainen sota + Gazan tilanne + mahdollinen Trumpin presidenttiys ensi vuonna sitten), niin toivottavasti saa muutaman rauhallisen vuodenkin olla presidenttinä. Toivottavasti säilytään kuitenkin miltään suursodalta nyt ja jatkossakin.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Se kaikkein tärkein, eli millä koodinimellä herraan viitataan tulevat pressavuodet ja miksei jatkossa muutoinkin?

CGAS toki olisi itsestäänselvä, mutta ei niin iskevä - pelkkä GAS olisi sitten jo helpommin mieleenjäävä.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se kaikkein tärkein, eli millä koodinimellä herraan viitataan tulevat pressavuodet ja miksei jatkossa muutoinkin?
Meillähän on jo ollut mm. Sale, Mara, Manu, Urkki, niin olisiko nyt Allu...
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se kaikkein tärkein, eli millä koodinimellä herraan viitataan tulevat pressavuodet ja miksei jatkossa muutoinkin?

CGAS toki olisi itsestäänselvä, mutta ei niin iskevä - pelkkä GAS olisi sitten jo helpommin mieleenjäävä.
CG, CeeGee olisi myös hyvä. Itse aion kyllä kirjoittaa koko hienon nimen kokonaisuudessaan Alexander C. -G. Stubb. Professori-etuliite myös hieno lisä. Tasavallan presidentti, professori Alexander C. -G. Stubb fil. toht.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ihmiset kehä kolmosen paremmalla puolella ovat olleet varsin pettyneitä valintaan ja toisen kierroksen kaksikkoon ylipäätään. Toivottavasti Stubb kuitenkin saa jonkinlaisen mahdollisuuden toimia. Ajat ovat vaikeat, ja parempi vaikka esittää yhtenäisyyttä kuin murjottaa. Toki epäily siitä kestääkö Stubb koko kautta on ihan aiheellinen, jos Putin kovin teutaroi tai muuten tulee painetta. Onneksi kuitenkaan presidentin tehtävästä ei niin helposti luistella EU virkoihin kuin pääministerin tehtävästä. Ehkä komission PJ tehtävään, jos paine käy liian kovaksi tai ei vaan huvita.
"Kehä kolmosen paremmalla puolella" ensimmäisellä kierroksella vain Satakunta ja Lappi menivät kärkikaksikon ulkopuolelle (JHA ykkönen molemmissa). Lappi vieläpä aivan minierolla Haavistoon. Aikamoisia tulkintoja siis vedät.

Presidentin tehtävä on nykyisellään sellainen, että ilman jotain todella raskauttavaa tapahtumaa kansa kyllä asettuu johtajansa taakse vrt. Halonen tai Niinistö.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jossain osui silmään sellainen knoppi joka kertoo suorastaan raflaavalla tavalla, miten valtava instituutio presidentti tässä maassa on, ja miten iso juttu presidentin vaihtuminen on..

Suomessa on ollut viimeisen 24 vuoden aikana vain kaksi eri presidenttiä, ja vertailuna tuo 24 vuotta on likemmäs 60% siitä ajasta, minkä vaikkapa allekirjoittanut on ollut edes olemassa. Stubb tulee nyt olemaan maamme historian ensimmäinen presidentti, joka ei ole syntynyt jo ennen 50-lukua :D nyt hypätään presidentin syntymävuodessa suoraan vuodesta 1948 vuoteen 1968, eli tapahtuu kunnollinen sukupolvenvaihdos ja alkaa sikäli todellinen uusi aikakausi
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Nyt kun Stubbista tulee Suomen presidentti niin voisi kääntää nimensä suomen kielelle. Kyllähän Aleksanteri Sänki kuulostaisi nimenä sellaisesta, jonka kaikkein karvaperseisin osastokin hyväksyisi.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt kun Stubbista tulee Suomen presidentti niin voisi kääntää nimensä suomen kielelle. Kyllähän Aleksanteri Sänki kuulostaisi nimenä sellaisesta, jonka kaikkein karvaperseisin osastokin hyväksyisi.
Vetäisi vertoja jopa tasavallan kolmannelle presidentille Pekka Sianpäälle.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Nyt kun Stubbista tulee Suomen presidentti niin voisi kääntää nimensä suomen kielelle. Kyllähän Aleksanteri Sänki kuulostaisi nimenä sellaisesta, jonka kaikkein karvaperseisin osastokin hyväksyisi.
Olisi tuo ainakin huomattavasti tyylikkäämpi kuin puhdas foneettinen fennoväännös, kuten jokin Stupukka.

Mutta hyvää se tekee myös sisä-Suomen persuille sinnitellä Stubbin lausumista. Mielellään vielä yliartikuloiden u-äännettä hakemalla ihan pienen pientä y:n sävyä mukaan, jolloin vokaali laskeutuu kauniin elitistisesti lopun tuplabertan päälle. Stubb. Åj.
 

rpeez

Jäsen
Mutta hyvää se tekee myös sisä-Suomen persuille sinnitellä Stubbin lausumista. Mielellään vielä yliartikuloiden u-äännettä hakemalla ihan pienen pientä y:n sävyä mukaan, jolloin vokaali laskeutuu kauniin elitistisesti lopun tuplabertan päälle. Stubb. Åj.
Mainiota, tuossa tulee kaikille vielä ohjeeksi Stubbin nimen lausuminen oikein.

Mieleen muistuu kun kaksikielinen työkaverini yritti opettaa minulle halolle päähän lyöden kuinka Ulla lausutaan ruotsiksi. Se oli tuo u, johon y:n vaivihkainen sävyn saaminen teetti tuskaa.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Viimeksi muokattu:

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS


Jes. Näitä kontakteja kun Stubb alkaa presidenttinä hyödyntämään Suomen hyväksi, niin Suomi pääsee niin syvälle länteen, ettei se joudu enää koskaan yksin Venäjää vastaan.
 

Analyzer

Jäsen
Presidentin tehtävä on siinä mielessä hyvin erilainen verrattuna pääministeriin, että kansa lähtökohtaisesti toivoo, että presidentti onnistuu. Kukapa haluaisi, että ulko - ja turvallisuuspolitiikkamme johdettaisiin huonosti. En toivonut Stubbista presidenttiä, mutta sanottakoon kuitenkin että kuva hänestä parani kampanjan aikana. Hän myös osasi voittaa tyylikkäästi, joka on aina arvostettavaa. Toisella kierroksella sai ääneni, mutta enemmän taisi painaa rehellisyyden nimissä kuitenkin Haaviston taustapuolue.

Toivon, että Stubb malttaa aloittaa ihan rauhassa, eikä lähde liikaa yrittämään hurmata kaikki. Kuusi vuotta on niin pitkä aika, että siinä kyllä ehtii vaikka aloittaisi vähän rauhallisemmin ja harkitsevasti. Se on myös erittäin pitkä aika olla presidenttinä, jos homma lähtee menemään väärille urille ja ajautuisi kansan sylkykupiksi.

Malttia, viisautta ja rohkeutta toivotan.

Toivottavasti osaa myös ympäröidä itsensä sellaisilla ihmisillä, jotka uskaltavat sanoa vastaankin. Varmasti tekee mieli palkita kavereita matkan varrella, mutta pätevyys ennen kaikkea kun isänmaan asiaa hoidetaan. Kabinetin merkitys on iso, kun presidentti kuitenkin irrottautuu puolueestaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös