Alex Broadhurst IFK:hon

  • 155 444
  • 753

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ykkössentteri on myös ykkös YV:n sentteri. Ja kakkossentteri on kakkos YV:n sentteri. Itselleni se ei ole mitenkään makuasia.
Joka tapauksessa, nyt meillä on kovin keskikaista mitä mies muistiin ja mieshän muistaa. En usko että meillä tulee olemaan näin kovaa keskikaistaa enää jatkossa. Se, että Lundell ja Borgström pelaa meillä, että kaksi näin kovaa sentteriä saadaan samaan aikaan kehiin, on jopa onnekasta. Hurstin paikka on kolmosketjussa ja sen tontin hän hoitaa loistavasti.

Eihän se välttämättä käytännössä näin aina mene, vaikka logiikan ymmärränkin ja jätin erikoistilanteet pois arvioinnistani. Onko silläkään sitten väliä ja onko se kiveen hakattu, onko ykkös- vai kakkos-yv, jos tulosta tulee. Esim. nythän meillä kakkos-yv on mun mielestä kuumempi kuin ykkönen. Mutta itsekin olen sen kannalla, että en mä Alexille ykkössentterin viittaa paperilla kaavailisi.

Mä itse asiassa uskon, että HIFK:lla tulee jatkossa olemaan keskikaista hyvällä mallilla, kun kauteen lähdetään. Se on sitten eri asia, kuinka moni on lopulta pelikykyinen samaan aikaan.
 

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Kärkisentteri = ykkössentteri
Kärkisentterit = Ykkös-/kakkossentteri

Itse ainakin koko aika puhuin etten näe ehkä ainesta ihan kärkisentteriksi. Keskiketjuihin kyllä.

Niin, no puhutko sentterin paikoista monikossa, jos puhut yhdestä pelaajasta? Eli sanotko, että "Broadhurstilla ei välttämättä riitä kärkisentteriksi" vai "Broadhurstilla ei välttämättä riitä kärkisenttereiksi"? Lillukanvarsia, mutta kun puhutaan Broadhurstista kärkisentterinä, tarkoitetaan kahta ensimmäistä kenttää. Ja kyse ei siis ole omasta mielipiteestäni, vaan ihan suomen kielestä.
 

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Näinhän se varmaankin on, Nikin pitäminen enemmän omaa toivetta kuin minkäänlaista realismia. Ainahan sitä voi toivoa, mutta ei olisi koronakaudeksi/säästökaudeksi huono nelikko tuokaan...
Juuri näin. Ja itse näkisin Hirvosen myös sijoutuksena tulevaisuuteen, sillä P-Amerikkaan on vielä matkaa. Hirvonen voisi sitten ottaa hierarkiassa loikkaa ylöspäin, kun Koivistoinen tekee mahdollisesti Tyrväiset/Paajaset ja lähtee loistavan kauden jälkeen isompaan sarjaan. Tällöin Hirvonen ja Väänänen olisivat ihannetilanteessa kehittyneet siinä määrin, että voivat molemmat nousta pykälän ylöspäin. Tämä olisi sellaista pitkäjänteistä ja fiksua rakentamista, jota IFK mielestäni kaipaa.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Broadhurst on tasonsa osoittanut ja itse olisin halukas pitämään hänet joukkueessa, koska jokainen uusi pelaaja Liigassa on aina kysymysmerkki. Voi olla, että löytyisi joku parempi, mutta on myös mahdollista, ettei löydy. Sopeutumisen ja "tiedetään, mitä saadaan" merkityksiä ei kannata aliarvioida. Alexin hyvän ja huonon pelin ero on mun silmiini lopulta melko pieni, vaikka tehojen valossa pelaa välillä paremmin kuin toisina iltoina ja se itsessään on mun mielestäni joukkueen näkökulmasta arvokasta, kun se perustaso on riittävän korkealla.

JHag muistaakseni aikanaan lanseerasi termin 'vakaa liigapelaaja' ja ulkkarihankinnoissa tämä on erityisen huomionarvoista.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Oli kyllä hyvä peli Broadhurstilta. Hemmetti kun sen hienon harhautuksen jälkeen kuti ei painunut riman kautta maaliin. Olisi ollut todellinen highlight-maali!
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Tämä jamppa on kyllä jo ylittänyt omat odotukseni ja tuntuu vain parantavan kauden edetessä. Erittäin onnistunut haku Tobbelta. Toivottavasti jatkolappu on jo kirjoitettu, jos ei, niin nimeä vain alle.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tämä jamppa on kyllä jo ylittänyt omat odotukseni ja tuntuu vain parantavan kauden edetessä. Erittäin onnistunut haku Tobbelta. Toivottavasti jatkolappu on jo kirjoitettu, jos ei, niin nimeä vain alle.

Kyllä, hyvä ja monipuolinen pelaaja. Parin vuoden läpyskää äkkiä ennen kun muut ehtii väliin.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sellainen huomio, että aluksi ketju Tallbergin ja Dyk:n kanssa vaikutti täydelliseltä kombolta. Nyt useampi peli, niin Dyk kipuilee edelleen pelaamisensa kanssa ja kun Tallberg on aika puhdas duunari, niin ketjun kiekollinen peli ei oikein lähde tai se on liikaa Broadhurstin varassa. Näkyy etenkin YV:llä, mutta myös 5vs5 pelissä. Dyk tavallaan on myös duunari snaipperin vaatteissa, niin joku luovempi pelaaja toiseen laitaan Tallbergin tilalle toisi peliin enemmän.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Sellainen huomio, että aluksi ketju Tallbergin ja Dyk:n kanssa vaikutti täydelliseltä kombolta. Nyt useampi peli, niin Dyk kipuilee edelleen pelaamisensa kanssa ja kun Tallberg on aika puhdas duunari, niin ketjun kiekollinen peli ei oikein lähde tai se on liikaa Broadhurstin varassa. Näkyy etenkin YV:llä, mutta myös 5vs5 pelissä. Dyk tavallaan on myös duunari snaipperin vaatteissa, niin joku luovempi pelaaja toiseen laitaan Tallbergin tilalle toisi peliin enemmän.

Hyvä huomio. Jos ajatellaan että ei hyökkäyspäähän enää hankintoja täksi kaudeksi tule (joka täysin realistista) ja kun Anton takaisin niin voisiko ketjut olla vaikka näin:

Sallinen-Lundell-Dyk
Tallberg-Borgström-Leskinen
Saarinen-Broadhurst-Jääskä
Åsten-Väänänen-Heljanko/Keränen

Tai jopa "vanha kunnon" Saarinen-Lundell-Dyk takaisin yhteen ja Sallinen kolmoseen Hurstin ja Jääskän kanssa.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Hyvä huomio. Jos ajatellaan että ei hyökkäyspäähän enää hankintoja täksi kaudeksi tule (joka täysin realistista) ja kun Anton takaisin niin voisiko ketjut olla vaikka näin:

Sallinen-Lundell-Dyk
Tallberg-Borgström-Leskinen
Saarinen-Broadhurst-Jääskä
Åsten-Väänänen-Heljanko/Keränen

Tai jopa "vanha kunnon" Saarinen-Lundell-Dyk takaisin yhteen ja Sallinen kolmoseen Hurstin ja Jääskän kanssa.
Tuo jälkimmäinen vaihtoehto sopisi minulle tai vielä mieluummin:
Saarinen-Lundell-Dyk
Borgström-Sallinen-Leskinen
Heljanko-Broadhurst-Jääskä
Tallberg-Väänänen-Åsten
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mä lähden siitä, että Broadhurst ja Dyk jatkavat yhdessä ja hakisin siihen kolmatta lenkkiä. Pikkarainen on vain aika huono testailemaan. Mutta se mitä Broadhurst-Dyk kaksikko on väläytellyt, niin sille pitää antaa aikaa.

Musta parit, joita en hajottaisi ovat:

Sallinen-Lundell ( kolmanneksi Innala)

Broadhurdst-Dyk ( on väläytelty, mutta tarvitsee lisää tukea kiekolliseen peliin) kolmanneksi Saarinen.

Borgström-Leskinen (Parantaa koko ajan tämä kaksikko ja saattaa olla jopa todellinen lyömäase keväällä) kolmanneksi Jääskä.

Tämä mahdollistaisi nelosketjun jopa muotoon:

Tallberg-Väänänen-X

Tämä X jos olisi Heljanko, niin olisi nelonen, jolta voisi odottaa pisteitäkin.
 

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Sallinen kolmoseen Hurstin ja Jääskän kanssa.

Heljanko-Broadhurst-Jääskä


Hassua, kun täällä tuntuu olevan yleinen konsensus siitä, että Broadhurst-Dyk kaksikko tarvitsee rinnalleen luovemman pelaajan (josta myös itse samaa mieltä) ja sitten siihen Broadhurstin rinnalle tarjotaan Jääskää, Sallista ja Heljankoa :D kaikki loistavia pelaajia ja itselleni ja jengille todella tärkeitä, mutta istuvatko kuitenkaan ihan tuohon kuvaukseen?
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rasmus Heljanko ei varmasti mene neloseen Muulin edelle valmennuksen kokoonpanosommitelmissa. Eikä toki tee sitä munkaan kirjoissani. Joukkueen paras av-pelaaja ja kova työmyyrä vs. tulevaisuuden lupaus, joka ymmärrettävistä syistä hakee vielä omaa peliään. Muutaman vuoden päästä tilanne voi olla toinen, toki toivon itse, että Heljanko löisi itsensä läpi ylempiin ketjuihin.
 

Fränä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rasmus Heljanko ei varmasti mene neloseen Muulin edelle valmennuksen kokoonpanosommitelmissa. Eikä toki tee sitä munkaan kirjoissani. Joukkueen paras av-pelaaja ja kova työmyyrä vs. tulevaisuuden lupaus, joka ymmärrettävistä syistä hakee vielä omaa peliään.

Tämä.

Muuli on pelannut ihan todella hyvän kauden ja mielestäni nelonen toimii tällä hetkellä todella hyvin. Heljanko on nyt viime aikoina väläytellyt kiekollista taitoaan. Nelosessa Heljanko menee täysin hukkaan, varsinkin silloin, jos ajattelemme nelosen roolia ortodoksisesti hieman puolustavampaan ja rikkovampaan rooliin.

Ketjun aiheeseen viitaten Broadhurstille ehdottomasti jatkoa. Ketjusommitelmia katsellessa ei voi todeta kuin, että IFK:lla on tällä kaudella jalkeilla aika kova hyökkäys.
 

F#21

Jäsen
Kyllä tämä viiksivallu on löytänyt tiensä mun sydämmeen. Diggasin jo ensimmäisistä peleistä, mutta en osannut odottaa näin hyvää peliä.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kyllä tämä viiksivallu on löytänyt tiensä mun sydämmeen. Diggasin jo ensimmäisistä peleistä, mutta en osannut odottaa näin hyvää peliä.
En digannut ensimmäisistä peleistä yhtään mutta onhan tämä tyyppi osoittautunut pelimieheksi.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mulla on ollut koko ajan hyvät vibat tästä jäbästä ja malttia odottaa. En odottanut missään vaiheessa mitään veret seisauttavaa taituria, vaan tasaisen suorittajan. Sitä on tarjottu ja nyt vielä vähän senkin päälle.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Mulla on ollut koko ajan hyvät vibat tästä jäbästä ja malttia odottaa. En odottanut missään vaiheessa mitään veret seisauttavaa taituria, vaan tasaisen suorittajan. Sitä on tarjottu ja nyt vielä vähän senkin päälle.

Mielestäni ehkä suurin edistysaskel on tapahtunut Broadhurstin liikkumisessa. Alkukaudella hän oli vähän sellainen raipehelmismäinen. Vauhtiin päästyään nopeus oli ihan OK, mutta aika dieselmäistä meno paikoitellen oli. Nyt Broadhurst on alkanut ihan toisella tavalla käyttää nopeita suunnanmuutoksia ja on ollut niissä yllättävänkin hyvä ja juonikas. Tämä on näkynyt varsinkin laitojen läheisyydessä. Samoin laukaus on jotenkin kuin taikaiskusta parantunut. Alkukaudesta tuli usein mietittyä: "Jos Broadhurstin veto ei olisi noin tuhnu, hän olisi oikein hyvä sentteri." Nyt veto lähtee napakasti ja Broadhurst on oikein hyvä sentteri.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pakko myöntää, että Broadhurst on vetänyt tällä viikolla mielestäni entistä kovemmalla tasolla. Peli paranee koko ajan kauden edetessä ja ei voi kuin toivoa, että on jo jatkosopimus kourassa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös