Ja sitten mennään. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Juuri näin. Iida vaikuttaa tyhmyytensä lisäksi varsin välinpitämättömältä ja vittumaiselta ihmiseltä. Se on huono yhdistelmä. Mutta niin tyhmä hän ei ole, etteikö osaisi aina tarpeen tullen eli hyvinkin usein uhriutua ja heiluttaa ikäkorttia. Itselläni ei tuota huomiohuoraa kohtaan löydy oikein mitään sympatiaa, niin kauan kuin on julkisuudessa sitä huomiota huoraamassa. Voi kyllä itse halutessaan poistua julkisuuden alttarilta milloin vain, ei kukaan jää kaipaamaan eikä Seiskan salakuvaaja tule kyttäämään kotipihalle. Niin ja ei se kuitenkaan mikään 10-vuotias lapsi ole, vaan ihan vastuussa omista toilailuistaan.Iidassa on huvittavaa tuo oman ikänsä korostaminen. Joo, nuori olet, mutta ei se nuoruus ole mikään vapaudu vankilasta kortti, jolla pääsee irti kun paska osuu tuulettimeen. Toki tämä myös osoittaa Vainion epäkypsyyden, vähän pelkään että hänen kaaressaan nähdään vielä Tuksumaisia käänteitä.
Valavuori taas hakee julkisuutta. Hänen sanomisensa eivät enää kiinnosta juuri ketään, joten se paikka auringossa on otettava kun sauma on. Toki en yllättyisi vaikka Aleksi pelaisi "Olen isompi ihminen, en siis julkaise kolumnia" kortin.
Tässä on kyllä kunnon torspojen taisto menossa.
Iidan paljastuskirjelmä löytyy hänen Instagramistaan. Eipä siinä mitään kummempaa suurta paljastusta ole, mutta sen verran kuitenkin tökkii muurahaispesää, että Valavuori laulannee itse itsensä suohon.Iida on sulkenut twitterinsä vain seuraajien nähtäville, ja Velaksilta sain perkele blokin aikanaan. Olen siis uutispimennossa. Voisiko joku palstalainen ystävällisesti päivitellä tilanteen? Onko siellä mitään mehukkaita paljastuksia Valehiihdosta tms?
Velaksin kolumnin julkistamisen piti ilmeisesti olla klo 13. Hanhinaamana koen kohtalaisen epäilyttävänä aina, kun Velaksi ilmoittaa jonkin aikamääreen mille tahansa julkistukselle. Ettei vaan kolumnin julkistaminen tapahtuisi klo 13 marraskuussa. Myöskään Iidalla tuskin on mitään mullistavaa paljastusässää hihassa, jos olisi, se olisi asian jo kertonut. ”En kyl usko et hiihdit miljoonaa metriä, saleeen menit ylämäet moottorikelkalla.” Joku tuon tyyppinen hurja ”paljastus” sieltä tulee.
Juuri näin ja tätä itsekin tarkoitan sillä, että heti heittäydytään uhriksi. Tullaan ensin julkisuuteen sellaisella röyhkeällä asenteella ja annetaan ymmärtää, että mikään ei satuta ja ollaan ihan teflonia.Iidassa on huvittavaa tuo oman ikänsä korostaminen. Joo, nuori olet, mutta ei se nuoruus ole mikään vapaudu vankilasta kortti, jolla pääsee irti kun paska osuu tuulettimeen. Toki tämä myös osoittaa Vainion epäkypsyyden, vähän pelkään että hänen kaaressaan nähdään vielä Tuksumaisia käänteitä.
Mjoo, kyllähän Velaksi narsistina tuohon syöttiin tarttuu, eikä varmasti pysty olemaan hiljaa. Jos nyt jotain mielenkiintoista tuossa oli, niin maininnat Palanderin ja Puhtimäen puheista, että on jäänyt heiltäkin rahat saamatta. Puhtimäen Valevuori Live sponssisopimus taisi olla luokkaa 4k, ja silloin jo täällä Hanhinaamat ulisivat ettei tule maksua näkymään. No, näin kävi. Sama juttu tuo Palander, nyt selvisi Kallen katoaminen lähetyksistä, eli maksamattomat maksut. Myös nuo töiden lupailut Iidalle menevät samaan sarjaan. ”Huomenna” tulee työtarjous.Iidan paljastuskirjelmä löytyy hänen Instagramistaan. Eipä siinä mitään kummempaa suurta paljastusta ole, mutta sen verran kuitenkin tökkii muurahaispesää, että Valavuori laulannee itse itsensä suohon.
Iidan paljastuskirjelmä löytyy hänen Instagramistaan. Eipä siinä mitään kummempaa suurta paljastusta ole, mutta sen verran kuitenkin tökkii muurahaispesää, että Valavuori laulannee itse itsensä suohon.
Kaikesta päätellen Palander on ihan samanlainen palikka mitä Doerikin.Erikoisinta Palanderin "paljastuksessa" on se, että jos hänelle ei maksettu livessä pyörimisestä mitään (vaikka luvattiin?) ja se Palanderia jollain tapaa vituttaisi niin miksi Han ja Palander pyörii edelleen yhdessä? Ainakin Espanjan auringon alla näyttää menevän hyvin keskenään.
Tuo twitterin sulkeminen on vissiin joku yleinen tapa hänellä, teki sen viimeisenkin kohun jälkeen, kun keskustelu alkoi saavuttaa pistettä, jossa vastaukset ajatusten tonavalta oli "mutsis oli"-tasoa. Instagraminkin saisi piiloon, mut sitten ei vois kerätä sitä saatanan hölmöä 47v. karvaperseiden ryhmää, joka tulevaisuudessa rahoittaa hänen luksuselämää OF kautta.Iida on sulkenut twitterinsä vain seuraajien nähtäville, ja Velaksilta sain perkele blokin aikanaan. Olen siis uutispimennossa. Voisiko joku palstalainen ystävällisesti päivitellä tilanteen? Onko siellä mitään mehukkaita paljastuksia Valehiihdosta tms?
Siis väitätkö, että 19v, joka kalastelee hyväuskoisia urheilijoita touhuihin, ei liittyisi urheiluun?Kauan se vain urheiluun keskittyminen taas kestikin.
Tuli törmättyä tähän kansankynttilään muutaman vuosi sitten ja pikaisen keskustelun jälkeen jäi kyllä naurattamaan kuinka aikuisen äijän joka toinen sana on "vittu". Siis kirjaimellisesti. Vaikka itselläkin joskus saattaa lipsahtaa muutama tehostava kirosana suusta, niin oli kyllä hirveätä kuunnella kun aikuinen äijä hokee alatyylin ilmauksia sukuelimistä kuin 13v tupakoiva Veeti joka on juonut liikaa eeässää.Kaikesta päätellen Palander on ihan samanlainen palikka mitä Doerikin.
Eikö tässä melkein urheiluun keskitytä, kun meritoituneet urheiluihmiset ottavat yhteen?Kauan se vain urheiluun keskittyminen taas kestikin.