Harmittaa kovasti, kun Saarelan porukat eivät tajunneet laittaa häntä Pohjois-Amerikan junnusarjoihin. Pienessä kaukalossa, isolla vastuulla, jatkuvasti scouttien silmien alla olisi ollut miehen kehityksen ja varausnumeron kannalta huomattavasti parempi vaihtoehto kuin jäädä Suomeen ihmettelemään maailman menoa. Kaverin pelityyli vielä sopii huomattavasti paremmin pieneen kaukaloon kuin tänne lentokentille.
Nuoren miehen elämä on muutakin kuin jääkiekkoa. On, vaikka tekisi sitä ammatikseen. Hyppäys jonnekin Pohjois-Amerikan sarjaan keskelle ei mitään ilman minkäänlaista muuta sosiaalista ympäristöä, kuin oma joukkue ei ole mikään helppo taski edes aikuiskiekkoilijalle. Puhumattakaan siinä tapauksessa, kun kyse on 17-vuotiaasta pojasta. Ja se, miten elämän muut palaset ovat kohdallaan vaikuttavat suoraan motivaatioon ja sitä kautta peliesityksiin.
Välillä hämmästyttää joidenkin palstaveljien ajattelutapa, jonka mukaan kiekkoilijat ovat vain liikuteltavia Lego-ukkoja, joiden kaikki ominaisuudet ihmisenä löytyvät suoraan eliteprospectista ja joiden sopivuus johonkin tiettyyn joukkueeseen, sarjaan tai rooliin on vain ja ainoastaan riippuvaisia siitä, mitä eliteprospects tai jonkin manageripelin pelilliset ominaisuudet sanovat.