Aleksei Eremenko Jr

  • 21 341
  • 155

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
DanC kirjoitti:
Noilla perusteilla kaikki ikää, sukupuolta, asuinpaikkaa, ihonväriä, kannatettavaa joukkuetta, automerkkiä, yleisesti fyysisiä ominaisuuksia määrittävät sanat jne. (halventavat tai ei) ovat rasismia. Mutta niin kai ne ovatkin.

No eipä nyt näinkään. Sana ei itsessään ole rasistinen, paitsi jos sen katsotaan kuten "ryssän" tai "neekerin" vakiintuneen tiettyä ryhmää koskevaksi negatiivisia sävyjä sisältäväksi nimitykseksi. Huomioitavaa on, että "neekeriä" käytetään nimenä afroamerikkalaisista Suomessa vielä 1900-luvun ensimmäisen puoliskon biologian kirjoissa ja vaikka tekijät eivät takuulla ajatelleet neekereitä ihmisen mittaisina, ei tuolloin ollut olemassa tietoisuutta, joka olisi määritellyt itse sanan rasistiseksi. Myös "ryssän" merkitys pelkkänä haukkumasanana on terävöitynyt sotien jälkeen.

Toinen asia on se, että sellaista sanaa, jota ei sinällään ajatella herjaavaksi, voi yrittää käyttää halventavassa merkityksessä. Aivan kuten esimerkki "jakomäkeläisestä" osoitti.
 

65536

Jäsen
Suosikkijoukkue
Takatukat
Pietarsaaren Sanomat: Eremenkot harkitsevat oikeustoimia STT:n uutisoinnista

Hieman copypastea, että saadaan asiakeskusteluun asiantuntijan kääntämää asiaa:

verkkohesari kirjoitti:
"STT:n tekemä juttu ei vastaa sitä, mitä poikani vastasi esitettyihin kysymyksiin, vaan vastauksista on poimittu vain muutama lause ja ne vääristävät pahasti totuutta", isä-Eremenko toteaa Pietarsaaren Sanomien haastattelussa.

Maajoukkuepelaamista koskeva lausunto oli Eremenkojen mukaan tulkittu väärin. Venäläislehti kysyi, katuiko Eremenko Suomen maajoukkueessa pelaamistaan. Tähän Eremenko jr. vastasi, että hänellä oli joskus ollut sellaisia ajatuksia suomalaislehdistön julkaisemien lokajuttujen takia. Hänen mukaansa Moskovassa on helpompi kadota joukkoon.

"Pelaan Suomen maajoukkueessa ja tehty mikä tehty. En minä eikä kukaan osannut ajatella, minkälaisen uran saan aikaiseksi Veikkausliigassa pelaamisen jälkeen", kääntää vanhempi Eremenko alkuperäistä haastattelua.

Jälleen yksi hyvä syy välttää sumusaarten lehdistöä kuin ruttoa, kun ei siellä kerran osata kääntää haastattelujakaan kuin The Sun -tasolla. Epäilemättä joku YLE:n urheilutoimituksen jäsen on jo uhrautunut työmatkalle lädilandiin, että saadaan paikan päältä asiantuntijalausuntoja.
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Solomon kirjoitti:
Toinen asia on se, että sellaista sanaa, jota ei sinällään ajatella herjaavaksi, voi yrittää käyttää halventavassa merkityksessä. Aivan kuten esimerkki "jakomäkeläisestä" osoitti.

Herjaavaa se voi olla, riippuu miten henkilö sen kokee. Mutta rasismi on nimenomaan sitä, että henkilö asetetaan eriarvoiseen asemaan rotunsa perusteella. Älä sekoita rasismia ja herjaamista keskenään.

Ei multa heruisi jollekkin Jonatan Johanssonille yhtään sen enempää sympatiaa, jos ilmoittaisi haluavansa pelata Ruotsin maajoukkueessa ja pitivänsä suomalaisia vähä-älyisinä juntteina.

Ja niitä konkreettisia asioita: Baaritappelut, kännissä riehumiset ja autolla ajelut... yms.
 

Cube

Jäsen
Raibe kirjoitti:
Herjaavaa se voi olla, riippuu miten henkilö sen kokee. Mutta rasismi on nimenomaan sitä, että henkilö asetetaan eriarvoiseen asemaan rotunsa perusteella. Älä sekoita rasismia ja herjaamista keskenään.
SINUN mielestäsi rasismi tarkoittaa tuota. Herra Uusi Sivistyssanakirja (esim.) on kuitenkin asiasta eri mieltä ja määrittelee rasismin yksinkertaisesti rotukiihkoiluksi, mitä nämä kaiken maailman ryssittelyt tietysti ovat.

Raibe kirjoitti:
Ja niitä konkreettisia asioita: Baaritappelut, kännissä riehumiset ja autolla ajelut... yms.
Ja nuo liittyvät Eren venäläisiin sukujuuriin miten? Jos kaverin toiminta vituttaa, niin sitten se vituttaa. En itsekään ole suurimpia faneja. Mutta silloin sanotaan "vitun rattijuoppo" tai "vitun ylimielinen kusipää", eikä "vitun ryssä" tai edes "vitun venäläinen", joista molemmat täyttää rasismin tunnusmerkit vallan mainiosti sekä negatiivisen latauksensa, että epäolennaisuutensa (suhteessa kritisoitavaan asiaan) vuoksi.

Tietysti jos haluaa profiloitua rasistiksi, niin voi puolestani käyttää ihan mitä sanavalintoja haluaa. Sen jälkeen on kuitenkin ehkä turha alkaa viljelemään tätä "en ole rasisti, mutta.." -retoriikkaa tai amisfilosofiaa siitä, miten suvaitsevaiset eivät ole suvaitsevaisia, koska eivät suvaitse suvaitsemattomuutta. Vittu kyllä jokaisessa ihmisessä pitää sen verran selkärankaa olle, että uskaltaa seistä arvomaailmansa takana rehellisesti, oli se sitten minkälainen tahansa. Jos ei tähän pysty, niin sitten kannattaa varmaan muuttaa arvomaailmaa.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Raibe kirjoitti:
Herjaavaa se voi olla, riippuu miten henkilö sen kokee. Mutta rasismi on nimenomaan sitä, että henkilö asetetaan eriarvoiseen asemaan rotunsa perusteella. Älä sekoita rasismia ja herjaamista keskenään.

Minä olen ennen muuta puhunut rasistisesta kielestä ja todennut myös, että helpoin tapa välttää leimautumasta rasistiksi on välttää sen käyttämistä.

Toki suurimmalle osalle lienee päivänselvää, että ko. tapauksessa pyrkimys erotella toisistaan rasismi ja rasistisen käyttäminen jossakin muussa kuin rasistisessa tarkoituksessa on sinulta typerää ja avutonta käsienheiluttelua - ethän edes pyri kieltämään, ettei ryhmään viittavaa sanaa olisi käytetty nimenomaan henkilön herjaamisessa, ja kuten viimeiseksi Cubekin tähdensi, täysin epäolennaisessa kontekstissa.
 
Viimeksi muokattu:

Animal

Jäsen
Viikonlopun Iltasanomat julkaisi Eremenkon antaman haastattelun kokonaisuudessaan. Vaikka itsellä on tietty käsitys jätkästä edelleenkin, niin tämä lehtijutusta syntynyt kohu on täysin turha. Suorastaan naurettavaa skandaalinhakuista paskaa. Mitä Eremenkon väitettiin sanoneen on asiayhteyksistään irroitettuja virkkeitä.

Haastattelu oli kokonaisuudessaan varsin hyvä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös