Joo, tuo oli kyllä taas sen tason oksennus että voihan vittu. Minä olisin jotain kyllä kirjoittanut, vaikka kuinka on punainen nootti siellä että annetaanhan nyt poikien vaan pelata ja jääkiekko on jääkiekkoa ja eiiii sitä ikävää politiikkaa tänne - minulta tosin on tuolta oksennusketjusta otettu jo aikanaan kokonaan kirjoitusoikeudet pois, kun en pysynyt sieltä poissa kertomassa Oksennuschkinin oksettavuudesta vaikka käskettiin.Kaiken huippu oli kyllä tämä viimeisin jonkun esittämä toive siitä että YLEn pitäisi näyttää tällä kaudella enemmän Capitalsin pelejä koska on mahdollista että tuo maaliennätys tulee rikkoutumaan vielä tässä kevään aikana.
Eli siis Suomessa valtion omistaman mediatahon pitäisi panostaa siihen että näytetään Putinin sotamaskotin pelaamista entistä enemmän ja mahdollisesti tuota juhlimista jahka tämä onnistuu tavoitteessaan. Uskomattominta hevonpaskaa mitä olen pitkään aikaan saanut tällä foorumilla lukea, ja se on jo aika paljon se. Pakkohan tuon on olla jo pelkkää provoilua, mutta siitäkin huolimatta huolestuttaa kuinka paljon tuo viesti on kerännyt tykkäyksiä. Eikai jengi voi oikeasti olla jo noin kujalla?
Kyllä siinä piti hetki hengitystä tasata ja malttaa näppäimistön takomista, sillä sen seurauksena ei olisi päässyt tätäkään viestiä varmaan kirjoittamaan.
Mutta joo tosi kiva ois tosiaan jos Uuvatchkinin pelejä näytettäisiin oikein urakalla Suomen telkkarissa, samalla voitaisiin näyttää muutakin Putinin propagandaa ja yhdessä iloita miten hieno maa on Venäjä ja mahtava johtaja Uuvatchkinin paras kaveri ja idoli Putin on! Uuvatchkin ja Putin, siinä vasta pari!
Tuommoisia viestejä sitten saa kirjoitella tänne, mutta ei semmosia missä sanotaan että Uuvatchkin on Putinin tukija ja siksi oksettava ihmispaska, jonka ei pitäisi saada pelata jääkiekkoa missään muualla kuin kansanmurhaajien omassa kotoisassa paskaliigassa. Kun ei nyt hei sitä ikävää ja kiusallista politiikkaa hei sotkettaisi tähän kivaan ja huitsin jännittävään ennätysjahtiin, jota kansanmurhaajien keulakuva kivasti harrastaa.