Aleksandr Ovetškinin kaukalon ulkopuolinen toiminta

  • 237 737
  • 1 322

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tulee toki silti jäämään historiaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista jääkiekkoilijoista. Siitähän tuossa lainaamassasi kohdassa oli nimenomaan kyse.
Ja tulee myös jäämään historiaan kansanmurhaajan tukijana("Well, he's my president." LOL). Teikäläisillä on hirveä vimma yrittää eroittaa urheilu ja politiikka toisistaan vaikka uuve on ihan itse nämä kaksi asiaa yhdistänyt(”Save Children from Fascism” ja ”I am for Putin and I am not hiding it. Putin Team”) olemalla mainoskasvo putinille.

Sen sijaan että myöntäisitte, että suluissa mainitut asiat on tapahtuneet, keksitte mitä mielenkiintoisimpia selityksiä, että miksi uuve tukee vieläkin putinia vaikka on nähnyt minkälaista tuhoa venäjä Ukrainassa harrastaa. Suosituin selitys taitaa olla, että uuven perhettä uhkaillaan venäjällä ja ei siksi uskalla irtaantua putinista. Tästähän ei siis ole mitään todisteita olemassa, ainoastaan arvailua.

Helvetin yököttävää touhua tuollainen, että teikäläiset hurraavat edelleen uuven maaleille vaikka hän on edelleen läheinen ystävä putinille. Esimerkiksi Rene Fasel saa vuorostaan paskaa niskaansa(ihan ansaitusti) olemalla putinin ystävä. Miten uuve ja rene eroavat toisistaan? Huono selitys on se, että toinen on kova uuvatti tekemään maaleja.

Kääntyykö teidän kanta uuvesta vasta sitten kun huudatte poterossa äitiä apuun kun on ampumahaava kropassa vai vieläkö silloinkin olette samaa mieltä? Eli niin kauan hurrataan kun ei sota kosketa itseä? Myötätunnosta Ukrainaa kohtaan en pysty itse hurraamaan uuven maaleille.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ja tulee myös jäämään historiaan kansanmurhaajan tukijana("Well, he's my president." LOL). Teikäläisillä on hirveä vimma yrittää eroittaa urheilu ja politiikka toisistaan vaikka uuve on ihan itse nämä kaksi asiaa yhdistänyt(”Save Children from Fascism” ja ”I am for Putin and I am not hiding it. Putin Team”) olemalla mainoskasvo putinille.

Sen sijaan että myöntäisitte, että suluissa mainitut asiat on tapahtuneet, keksitte mitä mielenkiintoisimpia selityksiä, että miksi uuve tukee vieläkin putinia vaikka on nähnyt minkälaista tuhoa venäjä Ukrainassa harrastaa. Suosituin selitys taitaa olla, että uuven perhettä uhkaillaan venäjällä ja ei siksi uskalla irtaantua putinista. Tästähän ei siis ole mitään todisteita olemassa, ainoastaan arvailua.

Helvetin yököttävää touhua tuollainen, että teikäläiset hurraavat edelleen uuven maaleille vaikka hän on edelleen läheinen ystävä putinille. Esimerkiksi Rene Fasel saa vuorostaan paskaa niskaansa(ihan ansaitusti) olemalla putinin ystävä. Miten uuve ja rene eroavat toisistaan? Huono selitys on se, että toinen on kova uuvatti tekemään maaleja.

Kääntyykö teidän kanta uuvesta vasta sitten kun huudatte poterossa äitiä apuun kun on ampumahaava kropassa vai vieläkö silloinkin olette samaa mieltä? Eli niin kauan hurrataan kun ei sota kosketa itseä? Myötätunnosta Ukrainaa kohtaan en pysty itse hurraamaan uuven maaleille.
Niin, Ovie on ihan suora itänaapurimme mafiajärjestelmästä hyötyjä, kun on jo alkujaankin ollut despoottien vankkumaton tukija ja kiiltokuvapoju. Jotkut kanssamaalaisistaan pitivät sentään turpansa kiinni ja osa urheimmista/vähiten mädätetyistä uskalsi hieman jopa kritisoida (vaikka on sittemmin peloteltu hiljaisiksi myöntyjiksi tai jopa julkiseen katumukseen vrt. Panarin), mutta tuo joidenkin yksisilmäisten ihailema maalintekijä on ollut ihan puhdas putinisti ja kansanmurhatsemppari niin aina kun on ylipäätään julkisuudessa heilunut. Kannattaa myös huomata otsikon nilkin tapauksessa että tosiaan hänen lisäkseen myös lähisukunsa on suoraan mafiajärjestön palkkalistoilla (oliko jotain kiekkoliiton huoltajaa tjsp hupivakanssia paapuskalla ja maatuskalla jne), jotka tulevat ainoastaan poliittisesti hyväksytyille.

Ihan sama kuin lähtisin tsemppaamaan että Leni Riefenstahl oli kyllä mainio elokuvaohjaaja ja etenkin 30-luvun ja 40-luvun alkupuolikkaan tuotantonsa on elokuvataiteen ehdotonta kärkeä. Eikä saa sekoittaa politiikkaa ja kulttuuria, kyllä pitää osata ihastella elokuvataidetta vaikka siinä kuvataankin mm. koukkunokkaisia leirillevietäviä siitä kulmasta että liian hyvällä selviävät kun leirille pääsevät.

Ja kyllä, naapurin paskanaamojen ja tsemppariensa tapauksessa natsikortti on täysin relevantti pelattavaksi, kun ei niissä oikein mitään muuta eroa ole, kuin naapurissa vallalla oleva pakonomainen varastelu ja siitä seuraava kansanmurhaamisessa yms. asioissa ryssiminen.
 

Lartem

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilainen lätkä ilman möyrimistä
Ennen sotaa vilpittömästi iloitsin ja toivoin 8:n rikkovan Gretzkyn ennätyksen. Nyt tervehdin suurella ilolla Jack McBainia, kun oli mukana loukkaantumisen aiheuttavassa tilanteessa ja vieläpä tarkoituksetta. Toivottavasti 8 saa loppuelämän ontua tuota jalkaansa, ja täten tuo vaivaisuus toimisi loppuelämän muistutuksena, että ennätyksen jääminen unholaan ja lievä jalkavamma ovat aivan mitättömiä asioita verrattuna siihen, että minkälaista surua hänen tukemansa paskahallinto on aiheuttanut niin Venäjällä, Euroopassa ja etenkin Ukrainassa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Varsinkin tähän ketjuun turha tulla länkyttämään siitä, että politiikka ei kuulu jääkiekkoon. Tuolla änärin puolella on oma ketjunsa, jossa voi sulkea silmänsä ja hehkuttaa uuvatin tekemisiä kaukalossa. Itse en kohteliaisuussyistä enää kirjoita sinne, kun tämä oli kai alunperin moderaattorienkin toive, että poliittinen keskustelu tänne ja kiekkokeskustelu sinne.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Änäripuolen ketjusta tulee kyllä tahallaan pysyttyä pois. Jos jäisi noiden apologistien nimimerkit mieleen, niin saattaisi mennä muu keskustelu heidän kanssaan vähän kärkkääksi. Saa nimittäin olla arvomaailma todella pahasti kierossa, että pitää jotain lätkämaaleja niin tärkeänä asiana, että niiden tekijä on totta kai hieno mies vaikka olisi ihmisenä millainen Goebbels. Suoraan sanottuna jos sattuisin itse olemaan Caps-fani niin olisi todennäköisesti koko NHL paussilla tässä kohtaa, ei tuollaisen asian ohi pystyisi katsomaan (en Capsin seuraajia, joilta ei kuitenkaan sympatiaa pelaajalle löydy, tuomitse, puhun vain omasta puolestani).

Niin hän tulee jäämään historiaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista jääkiekkoilijoista. Heitä kutsutaan legendoiksi.
Kenelle on, kenelle ei. Minulle Gretzky on jatkossakin NHL:n maalitilaston kärjessä, yläpuolellaan vain joku asteriski. Tätä nilkkiä ei voi legendaksi kutsua. Kuuluisa ja surullisenkuuluisa ovat kaksi eri asiaa.

Kansanmurhaajan tukija hän on tai sitten iso vellipöksy kun ei uskalla tuomita putinia teoistaan.
Ei tarvitsisi edes tuomita. Riittäisi kun lopettaisi aktiivisen tukemisen.

Jotkut kanssamaalaisistaan pitivät sentään turpansa kiinni ja osa urheimmista/vähiten mädätetyistä uskalsi hieman jopa kritisoida (vaikka on sittemmin peloteltu hiljaisiksi myöntyjiksi tai jopa julkiseen katumukseen vrt. Panarin)
Zadorov sentään on pitäytynyt rohkeasti kannassaan, vaikka siteet kotimaahan ovat tuon myötä pitkälti poikki. Vaikka sopimus on minusta ollut koko ajan huono eikä hän ole aloittanut kautta kaksisesti, niin silti olen helvetin ylpeä että on Bruinsissa.

#freeDino
 

Alejandro

Jäsen
Kirjoitin ketjun sankaria ajatellen oman lastenlaulun. Sävel on tietysti tuttu kaikkien tuntemasta Lenin-sedän vastaavasta. No niin:

Aleksanteri-setä asuu USA:ssa
sieltä on pitkä matka Ukrainaan,
mutta minusta vain tuntuu, että
Aleksanteri-setä ampuu yhtä lähellä kuin setä-Putinkin

Aleksanterilla on niin iso maila,
että sillä rikkoo Gretzkyn ennätyksenkin
ja Aleksanteri-sedän maaleja juhlitaan,
vaikka tukee sotaa setä-Putinin

Aleksanteri-setä asuu USA:ssa
ja minä kutsun hänet
tänne Ukrainaan
ja hän valkopesee meitä
ja meille hän on aivan yhtä syytön kun setä-Putinkin

Minä olen pikku moskoviitti
ja halpa on minun henkeni,
mutta sotarikollinen voi taistella
rodinan puolesta kuin Aleksanteri ja setä-Putinkin

---


Tätä kelpaa hyräillä ennen nukkumaanmenoa, toivoen, että Ovetskin olisi taas askeleen lähempänä ennätyksen rikkomista.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Teikäläisillä on hirveä vimma yrittää eroittaa urheilu ja politiikka toisistaan

Lainaan tätä vanhaa, mutta ansiokasta viestiä.

Musta on muutenkin suhteellisen käsittämätöntä, että siinä missä esimerkiksi Jokereiden pelaaminen KHL:ssä aivan oikeutetusti niin laajasti tällä palstalla tuomittiin, kun ko. sarjan todellinen tarkoitus oli kaikille selvä (soft power), löytyy täältä yllättävän laajalti kuitenkin Ovechkinin toiminnan puolustajia. Ja Ovechkinin kohdalla voidaan ilmeisesti politiikka ja urheilu erottaa.

Kuten @WildCore toit mainiosti esille, Ovehckin on omilla kasvoillaan tukenut Ukrainan sotaa alusta asti (eli v. 2014 asti).

Viimeksi tänään on NHL:n maaliennätysketjussa esitetty, että Ovehckin toimii esikuvana meille kaikille. Luonnollisesti tässäkin toki varmasti puhutaan jääkiekkoilija-Ovechkinista, eli erotetaan jälleen miehen kohdalla politiikka ja urheilu. Jotenkin sitä kuvittelisi jo olevan kaikille selvää, että Venäjästä puhuttaessa politiikkaa ja urheilua ei voida ikinä erottaa toisistaan. Niin syvällä tuon maan urheilussa, ja urheilijoissa, propagandavaikuttaminen on.

Esikuvaksi tästä ketjun aiheena olevasta paskaperseisestä mulkusta ei ole kenellekään. Missään asiassa.
 
Viimeksi muokattu:

sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viimeksi tänään on NHL:n maaliennätysketjussa esitetty, että Ovehckin toimii esikuvana meille kaikille. Luonnollisesti tässäkin toki varmasti puhutaan jääkiekkoilija-Ovechkinista, eli erotetaan jälleen miehen kohdalla politiikka ja urheilu. Jotenkin sitä kuvittelisi jo olevan kaikille selvää, että Venäjästä puhuttaessa politiikkaa ja urheilua ei voida ikinä erottaa toisistaan. Niin syvällä tuon maan urheilussa, ja urheilijoissa, propagandavaikuttaminen on.

Esikuvaksi tästä ketjun aiheena olevasta paskaperseisestä mulkusta ei ole kenellekään. Missään asiassa.
Eilistä WAS-NYR peliä katsoessa, niin hieno ottelu kuin maalien muodossa olikin, niin todella vastenmielistä ennätyksen pumppaamista ja hehkuttelua ihan änhooällän toimesta. Jatkuvaa lähikuvaa ja tilastoa ruutuun. Onneksi Waheeb ja Lepistö ei lähtenyt hehkutteluun. Voisi Maikkari vähän funtsia mitä pelejä näyttää, ei sillä, venäläisiä nyt on joka joukkueessa mutta tuota pää-ällötystä ei tarvitsisi ehdointahdoin näyttää.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Eilistä WAS-NYR peliä katsoessa, niin hieno ottelu kuin maalien muodossa olikin, niin todella vastenmielistä ennätyksen pumppaamista ja hehkuttelua ihan änhooällän toimesta. Jatkuvaa lähikuvaa ja tilastoa ruutuun. Onneksi Waheeb ja Lepistö ei lähtenyt hehkutteluun. Voisi Maikkari vähän funtsia mitä pelejä näyttää, ei sillä, venäläisiä nyt on joka joukkueessa mutta tuota pää-ällötystä ei tarvitsisi ehdointahdoin näyttää.
Tässä olisi myös täkäläiselle liigalle oiva markkinoinnin paikka (jos löytyisi palleja ja ei löydy). Haippijonneilun aikakautena jossa änäri ja amerikka on ainoa paikka jossa jotain osataan ja Liigasta on retoriikassa tullut joku kaljaliiga, vaikka tosiasissa puhutaan yhdestä maailman kovimmista kiekkosarjoista.
Liigaa voisi markkinoida sillä, että täälläpä ei tehdä puten propagandaa tai hehkuteta jotain vässykkää ihmispersettä sillä verukkeella ettei politiikkaa ja urheilua voi sekoittaa, minkä ihmisperse on tehnyt ihan itse.
 

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Eilistä WAS-NYR peliä katsoessa, niin hieno ottelu kuin maalien muodossa olikin, niin todella vastenmielistä ennätyksen pumppaamista ja hehkuttelua ihan änhooällän toimesta. Jatkuvaa lähikuvaa ja tilastoa ruutuun. Onneksi Waheeb ja Lepistö ei lähtenyt hehkutteluun. Voisi Maikkari vähän funtsia mitä pelejä näyttää, ei sillä, venäläisiä nyt on joka joukkueessa mutta tuota pää-ällötystä ei tarvitsisi ehdointahdoin näyttää.
Lepistö sanoi toki alkustudiossa, että toivoo ennätyksen menevän rikki tällä kaudella, kun asiasta keskustelivat.

Mun mielestä on myös hyvä, että näyttävät monipuolisesti pelejä, etenkin kun Capitals on nyt yksi sarjan parhaista joukkueista. Eikä tuota nyt tällä kaudella varmaan sen enempää todennäköisesti nähdä, joten jos se yhden kerran siellä prime time -telkkarissa komeilee, niin sen kanssa jokainen pärjännee. Muut viikonloput voi sitten taas katsoa Floridaa ja Coloradoa.
 

sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lepistö sanoi toki alkustudiossa, että toivoo ennätyksen menevän rikki tällä kaudella, kun asiasta keskustelivat.
En ehtinyt ihan ottelun alkua näkemään joten tuo meni ohi. Kyllähän Ovi tuon ennätyksen rikkoo(valitettavasti),
jos toivoa pitäisi niin eräälle Kladnon #68 olisin ennätykset suonut jossei joku finski niitä tee. Tässä maaliennätyksessä vanha ja moderni jääkiekko kohtaa.

Mun mielestä on myös hyvä, että näyttävät monipuolisesti pelejä, etenkin kun Capitals on nyt yksi sarjan parhaista joukkueista. Eikä tuota nyt tällä kaudella varmaan sen enempää todennäköisesti nähdä, joten jos se yhden kerran siellä prime time -telkkarissa komeilee, niin sen kanssa jokainen pärjännee. Muut viikonloput voi sitten taas katsoa Floridaa ja Coloradoa.
Juu toki, monipuolisuus on ehdottomasti hyvä asia, mutta kun ollaan täällä politiikkapuolella niin nämä näytettävät pelit on minusta arvovalintoja ja kaikki tietää miksi.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Harmi kun NHL:ssä ei pelaa ketään ukrainalaista pelaajaa.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei tän jätekasan tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ole yhtään mitään väliä. Gretzkyn ennätys on ja pysyy, ihan sama mitä tämä Putinin sylikoira siellä tekee. Matthews sen ennätyksen ehkä joskus rikkoo, jos joku, mutta kukaan meistä normaaleista ja moraalisista jääkiekon seuraajista ei tietenkään laske tämän kansanmurhaajan kaverin pisteitä yhtään mihinkään virallisiin tilastoihin. Gretzkyn jälkeen kakkosena on tällä hetkellä Gordie Howe, Jagr on sitten pronssilla.

Kenenkään venäläisen, joka ei aktiivisesti ole Putinin sotaa vastaan, ei tietenkään pitäisi edes päästä pelaamaan missään muussa liigassa kun siellä omassa paskasarjassaan mikä ei kiinnosta ketään normaaliälyistä ihmistä Venäjän ulkopuolella. Pohjoisamerikkalaisille Ukraina on kai sitten niin kaukainen asia että siellä ei ihan ymmärretä miten kuvottavaa tuo Oksennuschkinin pelaamisen salliminen, saati sitten tämän temppujen hehkuttaminen on. Tulevaisuudessa tätä varmasti tullaan siellä häpeämään, ja lujaa.

Tiedä vaikka Uuvatchkin vielä sitten häpeän jälkilöylyissä myös kumitetaan tilastoista pois. Lance Armstrongiltahan esim. vietiin postyymisti kaikki uransa saavutukset pois kun tajuttiin millainen doping-ukko se oli ollut. Uuvatchkinin kohdalla odotan samaa, ehkä se on liikaa toivottu että jenkkien mädäntynyt markkinointikoneisto saataisiin millään moraalisilla asioilla työntämään juuri nyt puusilmäisille lajiniiloille hypeä aiheuttava asia biojäteroskikseen kesken suurimman hypen ja siitä aiheutuvan rahanteon, mutta kunhan tuo kuvotus uransa viimein lopettaa niin eiköhän se nimi sitten sieltä kumitella pois. Meidän järkevien ihmisten ei kannata tuota jäädä odottelemaan, vaan suhtautua NHL:ään jo nyt kuin siellä ei mitään kansanmurhaajan kavereita pelaisikaan, ja paheksua kovaan ääneen eritoten tätä Uuvatchkinin seuraamista joka käänteessä.

Tämä on muuten myös sellainen asia, mitä Jatkoaikakin saa tulevaisuudessa hävetä. Eli miten helvetissä täälläkin, Suomessa, kansanmurhaa suorittavan mätäpaiseen naapurissa, ollaan jotenkin asetuttu tällaiseen vässykkämäisen suomettuneeseen poteroon jemmaan, ja annetaan niiden muutaman palikan rauhassa keskustella ja hehkuttaa tätä Uuvatchkin-syöpää omassa rauhoitetussa keskusteluketjussaan, ja ne jotka siellä käy sanomassa että te olette pässejä ja Uuvatchkin on oksettava, hiljennetään pelikielloilla. Ihan käsittämätöntä. Tämä tulee vielä tulevaisuudessa näyttämään aivan helvetin urpolta, kun kaikkialla - myös pohjois-Amerikassa - on viimein yhtä selvää että Putinin Venäjä on ollut yhtä paha tai pahempi kuin Hitler ja natsi-Saksa. Siis myös niille, joille se ei nyt jo näytä.
 

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä on muuten myös sellainen asia, mitä Jatkoaikakin saa tulevaisuudessa hävetä. Eli miten helvetissä täälläkin, Suomessa, kansanmurhaa suorittavan mätäpaiseen naapurissa, ollaan jotenkin asetuttu tällaiseen vässykkämäisen suomettuneeseen poteroon jemmaan, ja annetaan niiden muutaman palikan rauhassa keskustella ja hehkuttaa tätä Uuvatchkin-syöpää omassa rauhoitetussa keskusteluketjussaan, ja ne jotka siellä käy sanomassa että te olette pässejä ja Uuvatchkin on oksettava, hiljennetään pelikielloilla.
Tästä täysin samaa mieltä! Joku paskoi housuunsa ja päätti että:

A. Olisi hyvä idea, että politiikka ja urheilu erotettaisiin erikseen.
B. Sen ketjun nimi muutettiin.

Se uuvatti on ihan yksi ja sama henkilö oli hän sitten kaukalossa tai putinin kanssa kaverikuvassa. Miksi täällä pitäisi siis keskustelut eriyttää, kun henkilö itse kuitenkin toiminnallaan pitää ne yhdessä? ”Hyvät” ja huonot puolet uuvesta vaan samaan ketjuun, ei niin helposti unohdu, että millainen tämä henkilö oikein onkaan.

Ketjun nimikin olisi saanut pysyä alkuperäisenä, pääosin siellä uuvesta kuitenkin keskustellaan. Matthewsin ennätysseurantaa voidaan seurata herran omassa ketjussa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
A. Olisi hyvä idea, että politiikka ja urheilu erotettaisiin erikseen.
Jep, muutenhan JA:ssa on täysin järkevästi ja loogisesti tunnustettu, ettei tälläinen ole mahdollista vaan että urheilua ja politiikkaa ei kaikissa tapauksessa yksinkertaisesti pysty erottaa. Nyt sitten on vain tämä ainutlaatuinen ja häpeällinen poikkeus. Tässä asiassa toivoisi moraalista ryhdistäytymistä, @Moderaattorit @Ylläpito
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jep, muutenhan JA:ssa on täysin järkevästi ja loogisesti tunnustettu, ettei tälläinen ole mahdollista vaan että urheilua ja politiikkaa ei kaikissa tapauksessa yksinkertaisesti pysty erottaa. Nyt sitten on vain tämä ainutlaatuinen ja häpeällinen poikkeus. Tässä asiassa toivoisi moraalista ryhdistäytymistä.

Toki kyseessä ei ole ainutlaatuinen ja häpeällinen poikkeus. Jokerien KHL-aikana KHL:n tai Venäjän arvostelu Jokerien ketjuissa johti lukuisiin pelikieltoihin.

Ymmärrän sen hyvin, että sain pelikieltoa erään venäjänimimerkin löylyttämisestä (molemmat saivat), koska liika on liikaa. Mutta en sitä, että minä ja moni muu sai aivan asiallista teksteistä KHL:n ja Venäjän suhteen useita pelikieltoja. Jokerien osiossa vaikutti useita pro-KHL ja joitakin pro-Venäjä nimimerkkejä, jotka raportoivat minkä ehtivät.

Sanoisin näin, että Jatkoajan moderointi on ollut yhdistetysti jääkiekon & Venäjän osalta liian neutraalia ja paikoin Venäjän narratiivia tukevaa. Joskus mietittiin usean Jokerien kannattajien kesken, oliko syynä se, että Jatkoajan modeista joku olisi pro-Venäjä vai oliko syynä se, että Jatkoajan hallitus ja/tai omistus näki Venäjän liian positiivisena vielä 2014 jälkeen.
 

Ronikki73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Pakko oli lopettaa NHL:n seuraaminen kaikissa somekanavissa, koska ei kiinnosta nähdä tätä (lukukelvotontatekstiä) missään. Nyt sitten jo sähköpostiinkiin tulee tämän (lukukelvotontatekstiä) hehkutusta.
Jotain rajaa tuohon prkle...
 
Harmi kun NHL:ssä ei pelaa ketään ukrainalaista pelaajaa.

Pari kautta sitten pelasi muuan Alexander Chmelevski, mutta hän päätti kuopata NHL-uransa ja siirtyä takomaan ruplia KHL:ään. Kyllä, luitte aivan oikein.

Todettakoon kuitenkin, että Chmelevski on asunut koko ikänsä Amerikassa ennen tätä Venäjälle muuttoa. Hän on siis näitä Amerikan ukrainalaisia.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä hiljattain Jatkoaikakin uutisoi venäläisestä jääkiekkoilijasta, joka pelasi Puolassa ja sai vakoilutuomion siellä. Venäjä on käyttänyt myös urheilijoitaan ihan aktiivisinakin toimijoina osana järjestelmäänsä. Tämä ei tietysti ihan suoraan liity Ovetshkiniin, paitsi että Ovetshkin on toiminut ihan itse aktiivisesti Putinin markkinointikoneiston osana ja näin ollen myös poliittisena toimijana, myös Ukraina-asioihin liittyen. Siksi hänestä ei tosiaan saa mitenkään viatonta ja epäpoliittista hahmoa edes tehtyä ja näin ollen vaatimukset erottaa urheilu ja politiikka hänen kohdallaan ovat hiukkasen kyseenalaisia kun hänen oma toimintansa on ollut poliittista.

Jotkut toiset ovat hiljaa eivätkä ole ottaneet kantaa kenenkään puolesta tai vastaan vaan vastaa "no politics" ja syitähän voi olla monia. Joku on ihan putinisti mutta tajuaa ettei sitä kannata sanoa ääneen. Toinen on todella vastaan Putinin porukkaa ja sotaa muttei oman tai läheistensä takia halua sanoa sitä ääneen. Ei kai tuomita voi vaikka toivoisikin ääniä, jotka tätä vastustaa. Mutta Ovetshkin ei ole tätä hiljaista osastoa. Hän on poliittinen toimija ja vieläpä yksi Putinin näkyvimpiä tukijoita länsimaissa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Sinänsä ihan mielenkiintoista olisi nähdä että jos naapurimme erehtyy jossain vaiheessa aktiivisempiin sotatoimiin suoraan USA:ta vastaan, niin loppuisiko siinäkään vaiheessa noiden putlerin kiiltokuvapaskiaisten paapominen siellä, vai onko edelleen esimerkiksi tämän ketjun paskiainen NHL:n ykkösnaama.

Ei tosiaan kiinnosta tuon ainaisen kaksinaismoralismin ja kaikkien arvojen myymisen mitättömistä dollarimääristä takia p-amerikkalaista kiekottelua seurata juuri lainkaan ja ylipäätään hieman syljettää ja ihmetyttää porukka joka ei ainoastaan salli kaiken maailman paskiaisten osallistuminen sivistysmaailman touhuihin, vaan jopa autuaasti hehkuttaa minkälaista tahansa ihmispersettä jos se sattuu osaamaan jotain niinkin turhaa kuin tehdä maaleja pallopelissä. Toki niinhän kaikki henkilötason rikollisetkin saavat aina joltain fanilta synninpäästön vaikka olisi millaista rikollisuutta ja hirveyksiä harrastanut siviilissä, kun "eihän nuo väitteet voi olla totta kun se on niiiiiiiiiiiiiin hyvä pelaamaan ja muutenkin mukava ja komea". Tai vaikka soittamaan jotain instrumenttia tai näyttelemään tai ihan mitä tahansa.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Luultavasti NHL on "ohjeistanut" muita pelaajia - niin venäläisiä kuin muitakin - pidättäytymään Ovetškinia kritisoivista tai muista Ukrainaa puolustavista kannanotoista, jottei liigan tärkein markkinointikasvo Ovetškin ja sitä kautta koko liiga joutuisi kiusalliseen asemaan.

Muuten tuo muiden pelaajien korvia huumaava hiljaisuus ei selity oikein millään. Sillä vaikka iso osa pelaajista ei olisikaan yhteiskunnallisesti valveutuneita, niin niitäkin sarjassa riittää hyvin monia.

Kreml siis tuskin on Panarininkaan ainoa hiljentäjä.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Tämä on muuten myös sellainen asia, mitä Jatkoaikakin saa tulevaisuudessa hävetä. Eli miten helvetissä täälläkin, Suomessa, kansanmurhaa suorittavan mätäpaiseen naapurissa, ollaan jotenkin asetuttu tällaiseen vässykkämäisen suomettuneeseen poteroon jemmaan, ja annetaan niiden muutaman palikan rauhassa keskustella ja hehkuttaa tätä Uuvatchkin-syöpää omassa rauhoitetussa keskusteluketjussaan, ja ne jotka siellä käy sanomassa että te olette pässejä ja Uuvatchkin on oksettava, hiljennetään pelikielloilla. Ihan käsittämätöntä.
Kaiken huippu oli kyllä tämä viimeisin jonkun esittämä toive siitä että YLEn pitäisi näyttää tällä kaudella enemmän Capitalsin pelejä koska on mahdollista että tuo maaliennätys tulee rikkoutumaan vielä tässä kevään aikana.

Eli siis Suomessa valtion omistaman mediatahon pitäisi panostaa siihen että näytetään Putinin sotamaskotin pelaamista entistä enemmän ja mahdollisesti tuota juhlimista jahka tämä onnistuu tavoitteessaan. Uskomattominta hevonpaskaa mitä olen pitkään aikaan saanut tällä foorumilla lukea, ja se on jo aika paljon se. Pakkohan tuon on olla jo pelkkää provoilua, mutta siitäkin huolimatta huolestuttaa kuinka paljon tuo viesti on kerännyt tykkäyksiä. Eikai jengi voi oikeasti olla jo noin kujalla?

Kyllä siinä piti hetki hengitystä tasata ja malttaa näppäimistön takomista, sillä sen seurauksena ei olisi päässyt tätäkään viestiä varmaan kirjoittamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös