Ilmoitukset

Nimimerkki Salama15 pääsee viikon päästä kokeilemaan uudelleen, jos Trumpin ketjuun eksyisi pelkän nimittelyn ja sisällöttömän huutelun sijasta välillä vaikka jotain asiaakin.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Nynoamous jatkoi offtopicia ja turhaa vääntöä ketjunootin jälkeenkin, joten hän saa harjoitella viikon ajan luetun ymmärtämistä.

Sulje ilmoitus

Aleksander Barkov jr. NHL:ssä

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana Schröder, 01.07.2013 klo 14.57.

  1. Toby Dammit Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    New Jersey Devils
    Lainaus:
    Yhtä hyvin voi sanoa, että helppo niitä pisteitä on alkukaudesta kerätä, jolloin parhaat pelaajat vasta käynnistelevät peliään ja yllättäjät pyörivät pistepörssin yläpäässä. Usein homma lähtee monilla joukkueilla ja pelaajilla kunnolla käyntiin vasta marraskuussa.

    Toki keväällä on helpompaa kerätä pisteitä niissä matseissa, joissa joukkue pääsee pelaamaan tankkausjoukkueita vastaan.

    Mielestäni on silti ihan turhaa höpötystä, että Barkovin pisteet olisivat jotenkin väärin hankittuja, koska ovat tulleet paineettomissa matseissa. Kuten useampi kirjoittaja aiemmin mainitsi, on Barkovin tilanteeseen vaikuttanut epäilemättä eniten se, että Trotchek on tullut loukkaantumisten jälkeen takaisin. Muutenkin pidän melko todennäköisenä, että Barkovin otteet olisivat ihan yhtä kovia keväällä, vaikka Florida taistelisi vielä vahvemmin pudotuspelipaikasta.
     
  2. teppana Jäsen

    Siellähän se Barkov jo kolkuttelee top-10 pistepörssin sijaa. Pisteen päässä sijalla 10 olevista Stamkosista ja Wheeleristä.

    Itse tykkään enemmänkin seurata miten pelaajat sijoittuvat vertaistensa kanssa, kuin pelkästään raakoja numeroita. Vaikka joku 80-luvulla paineli 95 pistettä ei se välttämättä ole yhtä hieno tulos kuin 85 pistettä tänä vuonna.

    Mutta ei siitä pääse mihinkään, että Barkov on aivan hemmetin kova pelaaja. Näin itsekkäästi en edes ole pahoillani siitä, että Panthers ei pleijareihin pääse. Jos saisin yhden pelaajan NHL:stä napata maajoukkueen käyttöön niin se olisi Sasha. Ei hänestä Leijonien kapteenia tule (pl. jos joskus joutuu aivan yksin olemaan jengissä a'la Jokinen) kun käytössä on Rantasta ja Ahoa. Mutta Leijonien pelillinen johtaja hän aivan takuulla on.
     
  3. teppana Jäsen

    Lainaus:
    Aivan ehdottomasti vaikutus on ollut Trotchekin paluulla. En sinänsä edes lähtisi arvottamaan pisteitä sen perusteella missä tilanteessa joukkue on. Kunhan vain halusin olla ystävällinen. Joku muu saattaa ajatella, että sillä on merkitystä. Itse en niinkään välitä. Ei siellä vastassa pelaa yhtään sen vähemmän motivoituneet jätkät vaikka Catsien kausi olis lopuillaan.
     
  4. Knox Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Flyers
    Lainaus:
    Mielenkiintoinen väite kapteeniudesta (Onko edes oikea sana), kun Barkov on kuitenkin ainoana oman joukkueensa kapteeni. Kaikki kolme mun silmissä voisivat olla kapteeneja, mutta en minä ainakaan kykene rajaamaan Sashaa mitenkään selkeästi pois.

    Kyllähän tässä aika vesi kielellä odottelee seuraavia turnauksia, jossa olisi kaikki parhaat mukana. Kanadalla ja jenkeillä on tietysti laittaa Jeesusta ja Moosesta kentälle, mutta kyllä meiltäkin löytyy kahteen ensimmäiseen kenttään melkoista tulivoimaa. Barkov-Aho on sellainen sentteripari ettei ennen ole nähty. Toki, kun näin hyvä on tilanne, niin seuraavat tälläiset kisat on vuonna 2040.
     
  5. adolf Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat & Haminan Palloilijat
    Lainaus:
    Aika on pitkä, mutta 2026 Olympialaiset sietäisi pelata parhailla pelaajilla. Kaikki nämä Suomen superjunnut silloin pelaajia parhaassa iässään.
     
    Alamummo tykkää tästä.
  6. teppana Jäsen

    Lainaus:
    Olisi pitänyt sanoa, että tuo kapteenius oli omalta osalta täyttä mutuilua. Näkisin itse Rantasen selkeänä Leijonakapteenina ja Barkov olisi sitten se A rinnassa. Mutta tämä nyt on vain mussutusta. Ei sillä ole paskan väliä onko se C Rantasella vai Barkovilla. Maajoukkue tekee ratkaisunsa kun sen aika tulee ja tällä kertaa kyseessä on runsaudenpula.

    Mitä tulee toiseen kappaleeseen viestistäsi, aivan samaa mieltä olen. Suomalaisittain todella herkullista aikaa eletään ja best on best turnauksessa voidaan ensimmäistä kertaa laittaa jäälle kaksi kenttää jotka eivät kalpene kenellekään. Ei olla pelkästään sen Selänteen varassa.
     
  7. jalperi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
    Itseasiassa kevään kisoissa Barkovhan voi ihan hyvin olla kapteenina. Aho, Rantanen ja Granlund(vasta syntynyt lapsi) ei todennäkösesti pelaa kevään kisoissa. Puhumattakaan Koivusta ja Kukkosesta.
     
    Viimeksi muokattu: 22.03.2019 klo 19.49
  8. Jyyd Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    ♠, Flyers, Giroux
    Lainaus:
    Pelaako? :o
     
  9. jalperi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
    Lainaus:
    Tarkotin tietysti ei todennäkösesti. Sori, jäi tärkein ajatus kirjoittamatta.
     
    Jyyd tykkää tästä.
  10. El Gordo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara
    Luin Jatkoajan keskustelupalstalta viime viikolla, että Floridalla on pakkovoiton paikka tai haaveet pudotuspelipaikasta voi haudata. Väittäisin siis, ettei Barkov ole pelannut kuin 2-3 paineetonta peliä vielä. Sitä ennen oli korkeat paineet.
     
  11. palle Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Minnesota Wild, HIFK
    Lainaus:
    Onhan Floridan mahdollisuudet pudotuspelipaikkaan olleet jo varmaan vuoden vaihteesta asti (mutua) aika epätodennäköistä, kun on katsellut miten kova meno idässä on tällä kaudella. Ja miten pahoissa ongelmissa Pantterit ovat olleet ja ovat edelleen maalivahti- ja puolustuspelaamisensa kanssa. Pointtini joka tapauksessa oli se, että henkilökohtaisesti en usko, että Barkovin pistetehtailuun vaikuttaa / on vaikuttanut joukkueen mahdollisuudet pudotuspelipaikkaan. Ainakaan niin päin, että Barkov on nostanut tasoaan, koska paineita ei enää ole. Henk. koht. en ole missään vaiheessa tätä kautta uskonut Floridan mahdollisuuksiin joukkueena.
     
  12. Esteri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    nooneoyb
    Lainaus:

    Poffeista en veikkaile mitään, mutta Pantsut on alkanut pelata käsittämättömän hyvin.

    Tuntuu ihmeelliseltä, että A. Barkov on vasta 23v. Kovin moni ei tuon ikäisenä ole taidoiltaan ja henkisiltä kyvyiltään vielä sillä tasolla, että kykenee ottamaan NHL joukkueen reppariin. Ja kehitys jatkuu. Mieletöntä.
     
    banaaninviljelijä tykkää tästä.
  13. Iker Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Ja muutenkin tuo 23 on kyllä hämmentävän vähän, kun miettii että on pelannut kuusi täyttä NHL-kautta ja parit suht täydet liigakaudet jo sitä ennen, eli sellaiset vajaa 500 peliä ammattilaisena.

    Huikea kaveri ollut aina, nyt ottanut vielä sen seuraavan askeleen ihan huipulle ettei kauan enää pysy sinä aliarvostettuna pelaajana, ja herravarjele mitä mahtaa tulevina vuosina olla vielä edessä.
     
    ADX_03, Taccutucca, Kirveellä töitä ja yksi muu tykkäävät tästä.
  14. Kruuvamies Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Et-Po 72, Oilers
    Offtopic, mutta itse näkisin seuraavana maajoukkuekapteenina astetta aiemman saapumiserän Mikael Granlundin, joka on lähestulkoon aina maajoukkueessa esiintyessään suorastaan loistava ja selkeä pelillinen johtaja. Joka tapauksessa Barkovin kevätvireelle häränkullin kokoinen peukalo.
     
  15. Henkka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
    Lainaus:
    Noista ikähommista tuli mieleen, miten ainakin meikäläistä hauskuutti tämä Kaapo Kakon U18 maaliennätys Liigassa, kun 10 maaleista syntyi 18 vuotta täytettyään. Barkov teki kaikki maalinsa 17-vuotiaana, eikä Liigassa koskaan pelannut 18-vuotiaana. Mies kun on syksyllä syntynyt ja siitä sitten suoraan änäriin.

    Tuo drafti-ikäraja (syyskuun 15.) ja eri tulkinta U18 rajalle (vuodenvaihde?) tekee näistä vähän typeriä.
     
  16. Jack DiBiase Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Montreal Habadiens
    Lainaus:
    Lähinnä tarkotin tuota, että kun joukkueen paineet vähenevät niin myös yksilön paineet vähenee. Tietenkin yksilöllistä miten tuossa tilanteessa tapahtuu.
     
  17. Rambokala Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL
    90 pistettä kasaan Barkoville. 94 pistettä on Floridan franchise ennätys. Eiköhän tuo mene rikki.
     
    Moses, Jan Koller, Naamavelli ja yksi muu tykkäävät tästä.
  18. tiilk Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL
    Onhan tuo 90 pinnaa hemmetin kova saavutus, olkoonkin että siihen on yltänyt tällä kaudella jo toistakymmentä pelaajaa. +/- vieläkin hiukan irvistää, toivottavasti ei kuitenkaan häiritse liikaa Selke-äänestyksessä.
     
  19. Naamavelli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jets & Jellonat
    Lainaus:
    Tässä vielä Panthersin TOP10:
    94 Bure 1999-00
    92 Bure 2000-01
    91 O.Jokinen 2006-07
    90 Barkov 2018-19
    89
    O.Jokinen 2005-06
    86 Huberdeau 2018-19
    78
    Barkov 2017-18
    75 Trocheck 2017-18
    71 O.Jokinen 2007-08
    71 Whitney 1999-00

    Huberdeau saattaa myös ohittaa ainakin Jokisen 91 pistettä.
     
  20. Mattiops Jäsen

    Lainaus:
    Neljä ottelua aikaa tehdä viisi pistettä. Aika tiukille menee, tosin juuri nyt Barkov on kuumassa vireessä. 95 pistettä siihen ykkössijaan tarvittaneen virallisestikin, Burella kun oli varmasti satamiljoonaa maalia.

    Sinällään en usko, että Barkovia itsessään tuo ennätys kiinnostaisi, että sikäli ei lähde höntyilemällä sitä hakemaan. Yrittää maailman tappiin voittavinta mahdollista lätkää.
     
  21. Naamavelli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jets & Jellonat
    Lainaus:
    Bruins, Capitals, Islanders, Devils... ekaan kolmeen pelin kaksi pistettä ja viimeiseen kolme. Siinä hyvä resepti. :) Itsellä toki veto menossa Trade Deadlinen jälkeisen pistepörssin voitosta ja siinä Barkov on jäänyt jo 3 pisteen päähän johtavasta McDavidista, joten tarvisin sen about 10 pistettä näistä neljästä pelistä.
     
  22. Kari Runk Jäsen

    Lainaus:
    Ja Hoffman tullee nousemaan myös listoille, kun on nyt 69 pisteessä, ja vielä 4 ottelua Panthersilla jäljellä. Myös 66 pisteen Dadonovilla on mahdollisuutensa, jos pisteitä tulee Barkovin rinnalla hyvään tahtiin.

    Olisihan se hieman karua, että 4 miestä nousisi samalla kaudella organisaation TOP10-listalle, mutta siitäkin huolimatta pudotuspelit jäävät haaveeksi. Kertooko se sitten jotain Panthersin organisaation ennätyksistäkin...
     
    Vislami, jalperi & Naamavelli tykkäävät tästä.
  23. xkouhiax Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Panthers
    Lainaus:
    Kertoo se organisaation ennätyksistäkin, mutta vielä enemmän tämän kauden Florida paskasta puolustamisesta. Maaleja Catsit on mättänyt 8.eniten koko liigassa, mutta päästäneet toiseksi eniten.
     
    Jan Koller tykkää tästä.
  24. rinne Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Sasha
    Lainaus:
    Se kertoo jotain Panthersista, että joukkue tekee tällä kaudella kaksi seurahistorian ennätystä:
    1) Eniten päästettyjä maaleja yhdellä kaudella.
    2) Eniten tehtyjä maaleja yhdellä kaudella.

    Panthersin hyökkäys on kova (8. tehdyissä maaleissa NHL:ssä), puolustus... Nojoo.

    ***
    Huikea on Barkovin kausi ollut. 90 pisteen rajapyykki ei mitenkään helppo ole saavuttaa. Kovaan seuraan suomalaisittain nousi Sasha 90 pisteen ylityksellä. Eiköhän tuosta O. Jokisen ennätys jää vielä taakse.
     
  25. Noutolokku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
    Tänään oli Barkov vs Bergeron. Molemmilla aloitukset karvan yli 50% nopeasti vilasten.

    Barkov jääaikaa +19min 0+1 +2
    Bergeron jääaikaa +15min 0+0 -3

    Barkoville siis pinna talteen ja on nyt tasoissa OJn kanssa 91pisteellä. 3pinnaa matkaa Buren top #1 sijaan ja 4pinnaa koko seurahistorian kovimpaan pistemäärään. Pelejä Floridalla 3 jäljellä. Eli ei mikään mahdottomuus. Painattaa nimensä seurahistoriaan #1.

    +/- -7 enää. Tähän jos joku jaksaisi taas kaivaa +/- eron Trocheckin kanssa + ilman häntä. Olisi kiva nähdä miten tilanne olisi.

    Ensi kaudelle toivon tosiaan, että Barkov saisi peräpäähän jengiinsä vahvistusta. Sitten että nähtäisiin Barkov playoffeissa. Että mitenkä kovasta kaverista tosiaan on kyse.
     
    teppana tykkää tästä.