Aku Ankka

[Ted Raikas]

Lapsena tuli traumoja siitä, kun meille ei tilattu Aku Ankkaa, paitsi vuonna 1975. Muistin hyvin tämän "Hirviön jalanjäljet"- sarjan ja näyttää olleen jatkosarjana vuoden 1975 numeroissa 32-34. Tekijä on kyllä Paul Murry, jonka vakiohahmoja poliisimestari Sisu, Herlokki Solmunen, Viiksi-Vallu, Sikari-Sakari ja Mustakaapu olivat.

Kas, niinpä olikin. Kiitoksia korjauksesta! Paul Murryn tarinat olivat myös hyviä, kuten tämä esillä ollut tarina osoittaa, joten näemmä Mikki Hiiri -tarinat nyt ei kaikkien käsissä ole huonojakaan olleet. Joskin Ankkatarinat nyt on ihan ylitse muiden parhaimmistakin Mikeistä.

 

[stiflat]

Hauskoja nimiväännöksiä ovat myös...

En ole ikinä löytänyt näistä Akussa esiintyneistä nimiväännöksistä mitään hauskaa. Joku Ankkalinnan Anssi Kela lähinnä vesittää koko idean, tuskin sitä nimenomaista hahmoa miksikään Kelaksi oltiin suunniteltu. Muutenkin väkisin noita pinnalla olevia nimiä tarvii tunkea sinne, mielestäni Ankkalinna on aivan erillinen maailmansa. Olisi kiva tietää alkuperäisen jutun mukaan onko nämä myös siellä keksitty "hassunhauskasti" paikallisiksi tähdiksi, vai onko vain suomalaisten typerä tapa.

Kolmisen viikkoa tuli näytetilauksena viime kuun lopussa taas akkari pitkästä aikaa ja heti toinen jatkokertomus oli vanhaa kauraa kun Milla kehittää aineen jolla henkilön naama muuttuu samaksi kuin ketä katsoo. Lukenut ainakin kolmetoista kertaa senkin tarinan (oliko jopa taskareissa) ja jos sama uusimistahti jatkuu, niin ei kiinnosta. Muutama juoneltaan aivan älytön vasurilla tehty sarjiskin oli mukana, mutta noin muuten ihan mukiin menevää keskiviikkopäivän ruokailun yhteydessä luettavaa.

 

[Vintsukka]

Ei olekaan tullut Akkaria luettua pitkään aikaan, mutta ilmoittaudun myös Rosa-faniksi. Harvemmin on tullut ääneen naurettua mitään, mutta yksi tarina (oli lehdessä ensimmäisenä), oli kyllä surrealistisuudessaan jo huikeaa settiä. Ei pysty muistamaan ihan tarkkaan mikä siinä oli juoni ja voi olla, että päässä sekoittuu useampikin juttu. Milla Magia oli siinä kehittänyt jonkun jutun, jossa Ankkojen painovoima pyörähti jotenkin niin, että joutuivat kävelemään seiniä pitkin jne. Liityikö siihen vielä jotenkin kellon pysäyttäminen vai oliko se toinen juttu...kuitenkin. Loistavaa matskua.

Millan painovoimaloitsu ja Pelle Pelottoman keksimä ajan pysäyttävä sekuntikello ovat eri tarinoista, Rosan juttuja tosin molemmat.

 

[Monte-Cristo]

Kolmisen viikkoa tuli näytetilauksena viime kuun lopussa taas akkari pitkästä aikaa ja heti toinen jatkokertomus oli vanhaa kauraa kun Milla kehittää aineen jolla henkilön naama muuttuu samaksi kuin ketä katsoo. Lukenut ainakin kolmetoista kertaa senkin tarinan (oliko jopa taskareissa) ja jos sama uusimistahti jatkuu, niin ei kiinnosta.

Tuo Barksin legendaarinen Milla-juttu ("Linnunpesistä on lyhyt matka rahasäiliöihin!") on muistaakseni julkaistu Akkarissa kolme kertaa, eikä kertaakaan Taskareissa. Olet siis vain lukenut tarinan ainakin kolmetoista kertaa. Voihan se tietty olla monessa muussakin Ankka-julkaisussa, niitähän tässä maassa riittää.

Muistaakseni vuodesta -82 tai -83 tullut Aku tähän talouteen, sitä aiempiakin lehtiä on luettua ahkerasti sukulaisilta perittyjen vuosikertojen ansiosta. Laadullinen suvantovaihe tuntui olevan 90-luvun alkupuoli, mutta nyt menee taas paremmin. Tarinoilla on nykyisin ankka(ja hiiri-)historiansa tunteva kirjoittaja- ja piirtäjäkaarti, joista suurin osa kokee hommansa muunakin kuin vain leipätyönä. Tarinoiden satunnainen modernius ei haittaa, ainahan Ankka-jutut ovat heijastelleet omaa aikaansa. Rosan ylittänyttä ei nykytaiteilijoissa tietenkään ole.

 

[Erkenholt]

Mikäli joku pitää nykyistä Aku Ankka-lehteä kehnona, niin kehoitan tutustumaan vasta julkaistuun vuoden 1965 Ankkojen näköispainokseen. Etenkin jälkimmäiseen niteeseen mahtuu aivan uskomattomia räpellyksiä, joita tuskin enää nykyään julkaistaisiin. Toivottavasti tämä kyseinen nide sisälsi ainoat Wolfgang ja Katja Schäferin tekeleet, näihin verrattuna jopa Nils Rydahl oli melkein kelpo piirtäjä.

 

[Viljuri]

En ole varsinaista AA lehteä lukenut kuin joskus lapsena ja sittemmin hyvin satunnaisesti odoteltaessa jotakin, esimerkiksi parturissa. Lehdestä ei ole jäänyt mitään mieleen viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta, valitettavasti.

Taskukirjoista sen sijaan on tullut luettua/ostettua lähes kaikki, muutamia aukkokohtia löytyy väliltä 180-240. Itseäni ehkä paljon enemmän kuin tarinoissa vastaantuleva nykyaika ottaa päähän sen, että suurin osa tarinoista on niin pliisuja aikaisemman useamman kerrontason ja piiloviestien sijaan. Kuten Hannu Taanila aikoinaan taskukirjoja analysoi (ja vaati niiden kieltämistä liian kapitalismimyönteisinä/kolonialistisina/Neuvostovastaisina tai jotain), toisinaan tarinoissa olevat "säröt" ja jopa henkilökohtaisia-, sosiaalisia- tai yhteiskunnallisia epäkohtia esiintuovat teemat (sitä ei ole muuten Roopen käytös, niin yksinkertaisista asioista ei sentään ole kyse) ja muut sen sellaiset merkitykset saattoivat puhutella mielenkiintoisella tavalla lukijaa, lapsille suunnatun "perustason" ohella.

Nykyisin monet käsikirjoittajat ja piirtäjät tekevät osaavat lähestyä työtään vain varsin infantiililla tasolla, vaikka poikkeuksiakin on... (Fleming Anderssen, Spectrum Associates jne.) Liiallisuuksiin menevä lastenluosuojelu PC-muodossaan ei myöskään erityisemmin puhuttele... (esimerkiksi vanhat kunnon "tussarit" sensuroidaan vanhojen tarinoiden uusintapainoksista, monista muista nykyisin harjoitettavista itsesensuurin muodoista puhumattakaan)

 

[Roku]

Akun eräs työpaikka, Kattivaaran margariinitehdas, on myös aika mainio ja jopa rohkeakin oivallus.

Tuo margariinitehdas taitaa olla Akulle eräänlainen suojatyöpaikka, jonne hän tavan takaa palaa käytyään välillä kokeilemassa muualla siipiään. Joku hurja senkin on laskenut, kuinka monessa eri ammatissa tämä rankka ankka on vuosien saatossa toiminut, ja kovin pieni luku se ei ole.

Vanhoista tarinoista muistan semmoisenkin, kun Akun telkkari hajosi ennen tärkeää jalkapallomatsia. Jostain syystä minua nauratti pikkupoikana aivan saatanasti se kun Aku manasi surkeana kohtaloaan: "nyt en näe säilyykö Ankkalinnan Palloseura Ä-sarjassa vai putoaako se Ö-sarjaan...".

 

[Panzerfaust]

Kuten Hannu Taanila aikoinaan taskukirjoja analysoi (ja vaati niiden kieltämistä liian kapitalismimyönteisinä/kolonialistisina/Neuvostovastaisina tai jotain), toisinaan tarinoissa olevat "säröt" ja jopa henkilökohtaisia-, sosiaalisia- tai yhteiskunnallisia epäkohtia esiintuovat teemat (sitä ei ole muuten Roopen käytös, niin yksinkertaisista asioista ei sentään ole kyse)

Itse pidin myös pentuna enemmän taskukirjoista kuin varsinaisesta Aku Ankasta. Lopetin tosin niiden lukemisen aika pian sadannen jälkeen, mutta numerot 1-100 lienevät edelleen tallessa lapsuuden lomamökin ullakolla, jos ei broidin muksut ole hävittäneet. Jälkikäteen voi todeta, että alkuaikojen taskukirjojen akkarihahmojen särmikkäämpi käytös oli varmaan seurausta sen italialaisista(vai olikohan osa saksalaisiakin, ei muista) 70-luvun käsikirjoittajista. Vähän sama kun vertaisi Hollywoodlänkkäriä ja spaghettilänkkäriä: hahmot olivat vittumaisempia kuin esim.Barksin hahmot. Sama eroavaisuus toistuu muissakin italialaisissa ja eurooppalaisissa genreripoffeissa (kauhulefat, rikosileffat yms). Harmi, että taskukirjoissa ei ollut musaa. Joku viileä ja hämärä Goblinin tai Morriconen säveltämä syntikkasoundtrack olisi soinut taustalla perinteisen piirrosleffaorkesterin sijaan.

En ole taskukirjoja teini-iän jälkeen uudestaan lukenut, joten en kommentoi mahdollisia "yhteiskunnallisia epäkohtia", mutta Roope oli äijä. Vain disneylisenssi esti ruumiiden syntymisen kun vanhojen taskukirjojen Roope-Setä sai raivareitaan. Taisi kuitenkin hakata akun aika ajoin sairaalakuntoon. Tosin olin silloin skidinä yleensä Akun puolella kuten lienee ollut tarkoitus, mutta nyt lukiessa tilanne olisi toinen. Roope oli särmikäs kaveri, joka ymmärsi tuottavan bisneksen päälle ja piti maailmaa(nsa) pystyssä. Vastarinnan äijä murskasi tavalla tai toisella. Pitääkin joku kerta tehdä nostalginen taskukirjatrippi.

 

[lunar]

Tulee sattuneesta syystä Aku Ankka ilmaiseksi kotiin todennäköisesti koko loppuelämän ajan, joten pienestä pitäen on tullut luettua. Täytyy todeta, että joko taso on 90-luvulta laskenut rajusti tai sitten aika kultaa muistot. Harvemmin tulee enää nautittua noista nykyisistä stooreista, täytyy kaiketi kaivaa vanhat arkistot esiin ja katsoa olenko kasvanut liian aikuiseksi vai onko taso todella laskenut.

 

[axe]

Täähän olisi melkein "Asia joka avautui minulle" -ketjun asiaa, mutta kun tästä asian varsinaisesta avautumisestakin on jo niin monta vuotta, ettei sitä ny enää siihen ketjuun. En edes tiedä, miksi tää on niin jäänyt päällimmäiseksi mieleen kaikista Akuista.

Jossain hyvin hyvin vanhassa sarjassa Aku taisi ottaa vahingossa kylmän/kuuman suihkun ja availi sitten tuttuun tyyliin ääntään sen mukaisesti. Joku levymoguli kuuli huudon ja teki Akusta rocktähden nimeltä Elton Ankka. Bändäritytötkin sitten kiljuivat kuorossa "Elton, Elton, laudalta lyö Velton!" Sen takia se varmaan jäänyt jopa traumana päähän, kun enhän mää silloin ihan pikkunassikkana tiennyt mikä/kuka on Elton John ja väkisin luin tuon sanan aina eloton, ja kapinoin sitten vääryydellä sitä lehden virhettä vastaan, kun siinä hitaastikin tavaten kuitenkin luki selvästi elton eikä eloton eikä sellainen elton tarkoita mitään. Meni vuosia ja vuosia ennen kuin tajusin tämän oikean Elton-esikuvan ja sen ettei lehdessä siis mitään virhettä ollut. Ja kaupan päälle meni sitten vielä hirveän monta vuotta sen ymmärryksen päälle ennen kuin hoksasin, että ei se mitä tahansa velttoa lyönyt laudalta vaan perkele ittensä kansanedustaja-Velton, joka niihin lehden ilmestymisen aikoihin oli enemmänkin rokkitähteä.

Ei tää asiaan kuulunut. Se ehkä kuuluu, että silloin kun tuo Aku Ankka vielä kotiin ilmestyi ja niitä oli useampi vuosikerta kaapissa nipussa, niin ruokailutkin kesti todella kauan, kun ensin meni vartti meni siihen että kävi läpi sen lehtipinon ja etsi jotain numeroa, jota ei kannen perusteella ihan ulkoa muistaisi. Syödähän ei voinut ilman Akua pöydässä. Joskus 90-luvun alussa sitä jostain syystä sitten lakattiin tilaamasta. 3-4 vuotta takaperin yllätin sitten jonkun puhelinmyyjän ja otin puolivuotistilauksen, mutta olihan se iso pettymys eikä tehnyt ollenkaan mieli jatkaa tilausta. Divareista joskus tulee napsittua 70-luvun lopun numeroita mukaan, sen ajan lehdet on mun suosikkiaikaa, Touhot ja kaikki muut Velmut.

 

[floikkari]

Viljuri tuossa mainitsi Flemming Andersenin. Aikaa taskukirjojen ja lehtien lukemisesta (poislukien pari satunnaista irtolehteä) alkaa olla 5 vuotta, mutta Andersen teki kyllä tähän jätkään lähtemättömän vaikutuksen joskus vuosina 95-00 taskukirjoissa olleilla jutuillaan. Noita tuotoksia ei kyllä pystynyt naama peruslukemilla ahmimaan. Todella raikas ja anarkistinen lähestymistapa. Yksittäisistä tarinoista mieleen ovat jääneet ainakin todella levottomat Aladdin-, Sinbad Merenkulkija- sekä Jetti-jutut. Omalla mittarillani Flemming menee kyllä Don Rosan ohi. Tai ainakin tasoihin.

En tiedä olenko sitten tullut vanhaksi vai onko lehdissä ilmestyvien pätkien taso laskenut, mutta ne satunnaiset lehdet joita olen viime vuosina lukenut eivät kyllä ole antaneet juurikaan lukunautintoa. Geneeristä ja siloteltua menoa. Missä näiden piirtäjien kunnianhimo piileskelee?

 

[Brett]

V. 1988 oli omalta kohdalta käännekohta Aku Ankkojen osalta. Vielä nykyäänkin kun Akuja selailee, niin n. vuoden 1987 lopulle hyvät Aku Ankka -tarinat loppuvat. Aikanaan vielä v. 1991 numerot tulivat kotiin, mutta sitten riitti, todella surkeiksi muuttuivat tarinat jo tuolta 1980-luvun lopulta. 2000-luvun Akuista on tullut vain muutamaa vilkaistua ja pakko todeta että loppuhan ne ideat ovat, aina vaan huonompaan suuntaan menevät...

 

[Gagne]

Eipä ole tullut uunituoretta Ankkaa luettua moneen jouluun.

Kaipa se sitten on keski-ikäistymistä tai jotain muuta kalkkeutumista kun "Sunien seitsemän kaupunkia" ja "Jäyhä Jököttäjä" yhä vaan pitävät pintansa tarinoiden kärjessä. "Suo mulle hauta pohjassa synkän meren..."

Miksiköhän muuten nykynuorisolla on rotseissaan samanlaisia "Eddie"-selkälippuja kuin Gagnella aikanaan? Onko ne aivopesty vai onko nykytuotanto kestämätöntä paskaa?

 

[Ted Raikas]

Kaipa se sitten on keski-ikäistymistä tai jotain muuta kalkkeutumista kun "Sunien seitsemän kaupunkia" ja "Jäyhä Jököttäjä" yhä vaan pitävät pintansa tarinoiden kärjessä. "Suo mulle hauta pohjassa synkän meren..."

No, jos se yhtään lohduttaa, niin voin ainakin sanoa, että et ole tunteesi kanssa yksin.

 

[Bast]

Itse aloin lukea Aku Ankkoja vuodesta 1969 alkaen ja oma tilaukseni loppui joskus 80-luvun alussa. Omalle pojalleni lehti tuli 90-luvun puolivälistä tähän vuoteen asti ja onhan sitä tullut aina ajoittain lueskeltua.Kuvittelen siis omaavani aika hyvän perspektiivin Akkarin kehitykseen.

Carl Barks on ankkapiirtäjistä ja käsikirjoittajista ehdoton ykkönen. Uusista Vicarin jäki miellyttää eniten. Itse en ymmärrä oikein Rosan suosiota, sillä vaikka piirustusjälki on erittäin tarkkaa, se on myös hiukan liian täyteen tupattua. Sopii johonkin Yoko Tsunoon, mutta ankkatarinoissa menee hiukan hukkaan. Myös Rosan tarinat ovat vähän liian totisia.

Mitä tulee näihin suomenkielisiin nimiväännöksiin, itse pidän niitä loistavana kuorrutuksena muutenkin hyvin toimitetulle lehdelle. Usein on niin, että suomennokset ovat merkittävästi parempia kuin alkuperäiset ja nykyäänhän lehteä tehdään melkein pääasiassa suomalaisille, joten mitään varsinaisesta raiskauksesta ei ole kyse vaikka nimiä paikallistetaankin. Omia suosikkejani ovat Hauis Harteikko ja Clint Itäpuu, Möykkäel Jaksonen sekä rockyhtye Murriganes.

 

[Anselm Raato]

Omia suosikkejani ovat Hauis Harteikko ja Clint Itäpuu, Möykkäel Jaksonen sekä rockyhtye Murriganes.

Ei saa unohtaa Ossi Osteria & Synkkää arkipyhää

-Rosan jutut luen mielenkiinnolla = ostan ne kovakantiset.
-Mummolassa luen vanhoja akuja.

 

[sampio]

Rosan tuotannossa minua kiehtoo erityisen paljon intertekstuaaliset viittaukset. Hän tuntee Barksin tarinat läpikotaisin ja rakentaa usein varsinaiset seikkailusarjansa historiallisten tapahtumien päälle. Tarinoissa on viittauksia elokuviin, tv-sarjoihin, historian faktoihin, Rosan omaan tuotantoon jne. ja näiden bongaaminen tuo oman tyydytyksensä varsinaisen tarinan lomaan. Tosin oma Rosa-faniuteni selittyy myös sillä, etten ole ~kymmeneen vuoteen lukenut kuin satunnaisesti Ankkojen seikkailuja, ja silloinkin kyseessä on ollut Rosan tai Barksin tuotanto. Esim. tuo edellä mainittu Anderssen ei sano nimenä mulle yhtään mitään.

 

[Niilo]

Itselle tuli Aku Ankka aikoinaan yli 10 vuotta putkeen mutta sitten pidin kuutisen vuotta taukoa, jonka jälkeen tilasin n 1 ½ Akua.
Itse olen sitä mieltä että parhaimmat jutut oli tuossa 80 -luvun puolivälin paikkeilla. Etenkin 1986 vuonna oli lukuisia "kultti -jaksoja".
Yksi loistavimmista jutuista on se, jossa Karhukopla äkkiriksatuu pumppaamalla kolikoita Roopen rahasäiliöstä. Juttu taisi olla jopa 3 lehdessä.
Tarttsi suunnata johonkin antikvaria liikkeeseen ja koettaa etsiä vuoden 1986 Akut... Saisi useamman tunnin vierähtämään lehtien parissa

 

[teemu73]

Hahaa, meikäläiselle on koko elämäni ajan (melkein 22vuotta) tullut Akkari ja edelleen tulee.

6-vuotiaasta asti on tullut mulle ja sitten olen divareista ostanut taaksepäin niin, että nyt on kaapissa jokainen numero vuoden 1971 loppupuolelta tähän päivään asti, sekä yksittäisiä vielä vanhempia lehtiä. Kuulun siihen sukupolveen, jonka mielestä parhaat Aku Ankka -lehdet on julkaistu nimenomaan 70- ja 80-luvuilla.

Jossain hyvin hyvin vanhassa sarjassa Aku taisi ottaa vahingossa kylmän/kuuman suihkun ja availi sitten tuttuun tyyliin ääntään sen mukaisesti. Joku levymoguli kuuli huudon ja teki Akusta rocktähden nimeltä Elton Ankka.

1980-luvun alkupuolella. Samassa sarjassahan pojat kuuntelivat "Normaalijätkien" lp-levyä. Kertomus päättyi siihen, kun Aku heitti stereot ja levyt ovesta ulos.

Divareista joskus tulee napsittua 70-luvun lopun numeroita mukaan, sen ajan lehdet on mun suosikkiaikaa, Touhot ja kaikki muut Velmut.

Juu, suht lyhyitä yksinkertaisia kertomuksia, eikä mitään ihmeellisiä avaruusseikkailuja mitä nykyään on aivan liikaa. Touhon lisäksi samoihin aikoihin säännöllisesti oli usein mukana Takametsän asukkaita, eli Veli Nalle vaimonsa Elviiran kanssa, Mikko Repolainen, Veli Kani, Pikku Hukka, Sepe Susi ja 3 kinkkua.

Yksi hyvä asia, joka on säilynyt 70-luvulta tähän päivään asti, on Akun säännölliset yhteenotot naapuri Teppo Tulpun kanssa. Joskus tosin naapuri on ollut myös nimellä Muristo (tjsp). Parhaita kertomuksia "naapurisovusta" ovat olleet toistensa talojen töhriminen maalilla ja puun oksan kasvaminen aidan väärälle puolelle, joka johti siihen, että molemmat tuhosivat toistensa asunnot.

Mikki Hiirestä en ole koskaan tykännyt, mutta Roope-Setä on aina kuulunut suosikkeihini, ja hänen nimikkolehdestään hyllyssäni onkin kaikki ilmestyneet numerot (eli vuodesta 1978 asti).

Roopeen liittyvistä Aku -lehdissä olleista klassikko-jatkosarjoista mieleeni on jäänyt erityisesti "Kova ottelu", jossa Roope ja Kroisos Pennonen keräsivät koko omaisuutensa isoiksi rahakasoiksi. Roope voitti niukasti, juuri sen verran, mitä Kroisos käytti rahaa jonkun pienennysaineen ostamiseen.

"Meren kuningatar" -sarjassa Roopen rahat olivat meren pohjassa ja jollain imurilla niitä yritettiin saada sieltä ylös. Nyt en edes muista miten tuossa hommassa loppujen lopuksi kävi, mutta yksi meren elävä ainakin yritti ottaa Iinestä vaimokseen. Melko jännittävä seikkailu aikoinaan :)

Unohtamatta sarjaa "Takaisin klondikeen" ja kaikkia niitä kertoja kun Milla yrittää saada onnenrahan itselleen.

Nimenmuunnokset ovat ihan hauskoja: Ankallispankki - Räpylän sivukonttori, Mikkeli Arkikolan runokokoelma, Ank-Airin lennot Pallorcalle yms.

Hauskalta kuulosti myös jossain veikkausrivissä kohteena ollut Uurainen-Lopen Uupuneet 1 (Aku sai täysosuman ja 25 markkaa).

 

[Ex]

Jo nyt on pentele etten ole vielä osallistunut AA-keskusteluun!

Flemming Andersen? Onko se sama hemmo piirtänyt sen akkarinkin sivuille tulleen kuusiosasisen F1-sarjan? Hyvä piirtäjä, me like.

Barks tietty on piirtäjänä huippu, mutta sortui uransa loppupuolella jo hutilointiin sekä huonoihin tarinoihin (tosin harvemmin, mutta kuitenkin). Nobody's perfect. Juhlasarjat mulla on kaikki, samoin Ankalliskirjastot. Ei vaan voi jättää väliin.

Don Rosa on nykytaiteilijoista paras, mutta ei niinkään kynänjälkensä kuin tarinoidensa takia. Niissä on sitä jotain... imua? Kaikki kovakantiset luonnollisesti löytyy.

Vicar on kelpo johtosarjojen piirtäjä, mutta käsikirjoituksissa on suorastaan mielipuolisia tasoeroja -- mieshän ei itse kirjoita tarinoitaan.

Rodrigues ja Ferioli (?) ovat laadukkaita taiteilijoita, samoin jo mainittu Marco Rota. Romano Scarpa on piirtänyt monta unohtumatonta taskariklassikkoa niin Mikistä kuin Akustakin (Babylonian linssit mm.). Floyd Gottfredsson ja Paul Murry ovat ainoat (Scarpan lisäksi) jotka ovat saaneet Mikin mielenkiintoiseksi.


Nykypiirtäjistä potkut ansaitsevat ainakin:

- Sander Gulien
- Freddy Milton
- Bas Heumans
- Mau Heumans
- Millet
- Van Horn

Näiden pudottamisen jälkeen otetaan muita tuhertajia suurennuslasin alle...

Äh, aika loppuu. Palaan asiaan.

 

[Seppis]

Osaakos kukaan antaa minkäänlaista hintahaarukkaa Aku Ankka-lehdille vuosilta 1954-1957?
Lehdet on ok kunnos ja niitä on noin 20. Siivoskelin mummolan vinttiä ja tommosii tuli vastaan.

 

[Vteich]

Vaikka lehti on kotiin tullut tilattuna vuodesta 1989 lähtien, niin toisin kuin valtaosa muista, itse pidän nyky-Aku Ankan linjaa ihan ok:na. Toki joskus 1990-luvun alkupuoliskolla taso oli mielestäni huomattavan laadukas kauttaaltaan, nykyään saa arvosanaksi vain ok:n. Harmittaakin, kun tuon ajan lehdissä ei vielä ollut mainintaa sarjojen käsikirjoittajista ja piirtäjistä, joten ne ovat aika mysteeri itselleni.

Pahin notkahdus oli varmaan joskus vuosituhannen vaihteen paikkeilla, jolloin kyllä tuli ulos välillä aivan karmeaa kuraa. Nykyisin lehden linja tuntuukin olevan huomattavasti enemmän klassikkomyönteinen. Sen lisäksi, että mielestäni monilla tämän päivän tekijöillä (etenkin jo mainittu Vicar sekä hollantilainen Daan Jippes ja haukuista huolimatta itseäni miellyttävät van Horn ja Heumansin veljekset) on aika hyvä vanhoja klassikoita kunnioittava tatsi, niin melko useinhan noita vanhoja klassikoita julkaistaan uudestaan tasaisin väliajoin. Itselleni tämä on ihan miellyttävä asia, sillä vuotta 1989 aiempia lehtiä ei ole koskaan tullut nähtyä ja jo omistamieni vanhempien lehtienkin tarinat ovat aika hyvin päässeet jo unohtumaan. Tasaisin väliajoin Barkskin esiintyy nykyään lehden sivuilla.

Don Rosasta sen verran, että itse en hirveästi enää nykyään diggaa. Joskus 1990-luvulla oli vielä hyvä, mutta nykyään tuntuu seonneen omaan nokkeluuteensa ja jatkuvaan jonkun erikoisen "Barks-henkisyyden" ja täydellisyyden tavoitteluunsa. Rosalle joku voisi sanoa, että joskus vähempi on vaan parempi, eikä parikymmentäsivuiseen Aku Ankka -sarjakuvaan tarvitse tunkea niin helvetisti tarinallista ja kuvallista kamaa.

 

[scholl]

Itselleni Aku Ankassa käsikirjoittajat tai se taso ei ole ollut koskaan olennainen asia. Se on vain se leppoisa aika, mikä lehden lukemiseen kului, mikä oli tavallaan tärkeä. Itse lehti aina ti tai ke riippuen milloin posti toi ja taskukirjat aina sellaisena lauantaina kun uusi oli ilmestynyt. Vuodesta 1980 aina johonkin 2000 luvun alkupuolelle lehti tuli säännöllisesti itselleni. Nykyään ei tule, mutta olisihan se ihan ajateltava vaihtoehto tilatakin.

 

[Torsti]

Kyllä tätä Disneyn viikottaista lehteä on tullut luettua vuodesta -80 lähtien ja edelleen se porukoille ilmestyy. Koko lehti pitää aina lukea, vaikka edellä kirjoittaneiden tapaan myös minulle Van Hornin sarjikset ovat aivan perseestä. Sen sijaan "uusista" kirjoittajista myös minuun uppoaa parhaiten juuri Vicar. Eiköhän tuota lapsuusiän ajanvietettä tule jatkettua niin kauan, kun porukat lehteä jaksavat tilata.

 

[Bast]

Joku täällä jo mainitsikin omia suosikkitarinoitaan. Omia suosikkejani ovat mm. stoori, jossa Roope ja Junttapurin Maharadja kilpailevat rikkaudesta ja rakennuttavat toinen toistaan suurempia patsaita. Ensin Julle Ankanpäästä ja lopulta itsestään. Pilviä hipovat miehet tarina teki aikanaan niin suuren vaikutuksen, että otin otsikosta omalle bändille nimenkin. Siinä karhukopla ryövää Roopen rahat jättiläismäisiä robotteja hyväksi käyttäen. Tarina, jossa Aku taistelee jossain lepohotellissa naapurihuoneen asukkaan kanssa metelöinnissä on jäänyt sekin mieleen. Etenkin kohtaus, jossa Aku vetelee lumiketjuja ilmastointiaukossa ja soittaa äänilevyltä Tulivuori-sinfoniaa. Taistelu päättyy, kun naapurihuoneen vaari puhaltaa alppitorvella Akun puolikuuroksi.