Katselin eilen kaksi lehdistötilaisuutta. Toisessa esiintyi Pelicansien Tommi Niemelä ja toisessa TPS:n Raimo Helminen. Kummankin päävalmentajan joukkue oli voittanut ottelunsa. Raipe esiintyi kuitenkin kuin maansa myyneenä ja hänen kehon kielensä viestitti, että v-käyrä oli korkealla. Mahtoikohan johtua juuri eilen julkisuuteen tulleesta ”uutisesta”, ettei Raipen pesti jatku TPS:ssä enää ensi kaudella.
Tommi Niemelällä sen sijaan oli hymy herkässä, vaikka Pelicansin o4ganisaatiossa on turbulenssia ollut niin, että heikkopäistä hirvittää. Niemelä oli täydessä ”lennossa” lehdistötilaisuudessa. Mies naureskeli ja jutteli mukavia ja kertoi, että Pelicansissa on viime kauden katastrofin jälkeen laadittu pitkän tähtäimen suunnitelma, jonka mukaan mennään ja johon kaikki ovat sitoutuneet, ja aivan hyvin sen suhteen on tähän asti mennytkin. Niemelä totesi, että oma joukkue suoritti kentällä mallikelpoisesti ja toteutti valmennusryhmän laatimaa pelitaktiikkaa hienolla tavalla.
Jos ajattelen asiaa pelaajan näkökulmasta, niin sata kertaa mieluummin pelaisin Tommi Niemelän johtamassa joukkueessa kuin Raipen. Raipen joukkueessa on tuska käsin kosketeltavissa jopa voiton hetkellä. Mitähän se onkaan tappion hetkellä, kun jokainen valmennustiimin ja pelaajiston jäsen ilmeisesti katselee seinille eikä vastuun kantajia löydy mistään. Päävalmentaja jätetään todella yksin.
Jonkin verran käyttäytymistieteitä opiskelleena sanoisin, että ihmisen kehon kieli viestittää paljon asioita sellaiselle henkilölle, joka osaa tätä kieltä lukea. Siksi olen erittäin huolestunut Raipen tilanteesta, koska näyttää vahvasti siltä, että Raipen luottamus omaan ammattitaitoonsa oikaista TPS:n pelilliset ongelmat ja myös luottamus omaan valmennusryhmäänsä ja pelaajistoonsa on todella heikolla tasolla. Raipe tarvitsisi nyt vahvaa tukea apuvalmentajiltaan, muttei näytä sellaista saavan, koska esimerkiksi Salo seisoo edelleen toteemipatsaana ja Rintanen sekä Moisander touhuilevat niitä näitä eivätkä ainakaan keskustele Raipen kanssa otteluiden aikana juuri mitään. Tästä syystä todennäköisesti ketjukoostumusten kokeilut ovat jääneet hyvin vähälle, vaikka esimerkiksi jokainen jääkiekosta vähääkään ymmärtävä tajuaa, ettei Jasun paikka missään nimessä ole ykkösketjun keskushyökkääjänä, niin silti hän jatkaa siinä ottelusta toiseen. Missä on valmennustiimin rohkeus kokeilla eri variaatioita? Miten tällainen epähomogeeninen valmennusryhmä voisi onnistua tilanteessa, jossa lähes koko joukkue on vaihtunut eikä joukkueessa ole yhtään selkeää liideriä, joka ottaisi joukkueen reppuselkään vaikeissa tilanteissa.
Kun vielä vertaa esimerkiksi Pelicansien valmennustiimin työskentelyä otteluiden aikana TPS:n vastaavaan, ero on todella silmin nähtävä.
TPS:n johto on jo vuosikausia toiminut käsittämättömällä tavalla, kun ei olla ymmärretty, että joukkueen valmennustiimin pitää ajatella pelistä samalla tavalla. Yhtään vastarannan kiiskeä ei siinä voi olla. Valmennustiimissä ei koskaan saisi olla sementoituja työpaikkoja entisille pelaajille vaan jokaiseen tehtävään pitäisi valita sen alan osaaja. Siksi aina, kun valitaan päävalmentaja, päävalmentajalla pitää olla oikeus ja jopa velvollisuus kasata oma valmennustiiminsä. Silloin koko valmennustiimi toimii samaan hiileen puhaltaen ja tajuaa myös, että, jos epäonnistutaan, koko tiimille pitää antaa samaan aikaan kenkää eikä niin, että vain päävalmentaja vaihdetaan ja apuvalmentajat jatkavat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ihmeellistä, ettei tätä yksinkertaista perusasiaa tajuta.