Tarkoitin tässä ensimmäisessä kappaleessa sitä, että pelifilosofisesti ajateltuna peliä kehittää se, että peliä pyritään luomaan rakentamalla ja kiekon liikettä kontrolloimalla. Ahon pelissä pyritään rikkomaan peliä ja sitä kautta saamaan irtopaloja. Toinen yrittää rakentaa - toinen yrittää rikkoa. Peli itsessään ei kehity, jos se on flipperiä, jossa kiekko ei ole kontrollissa.
Ahon ja Dufvan kiekot ovat aivan täysin puhtaasti pystysuunnan kiekkoja - ainakin siltä osin, mitä olen niitä nähnyt. Niin JYPin aikana kuin tällä kaudella Bluesin peleissä (näkemäni neljän ottelun otannalla). Käytännössä puhdasta kontrollikiekkoa on peluuttanut ainakin Jukka Jalonen HPK-aikana, Pekka Virta KalPassa ja Marjamäki Bluesissa. Ei kontrollikiekon pelaaminenkaan tarkoita sitä, ettei saisi karata nopeaan vastaiskuun yksin läpi, jos paikka on. Nopeat käännöt kuuluvat osaltaan hyvin rytmitettyyn kontrollikiekkoon, kun niiden paikka on. Liian monesti ideaalinen pelitapa on kuitenkin liian vaikea toteutettava nykyajan valmentajalle.
Hmm, en ole varma ymmärrämmekö pelin tulkintaa liian eri tavoin, jotta keskustelua on kannattava jatkaa - ettei se mene jankkaamiseksi. Mutta mielestäni pystysuunnan kiekko (käytän nyt sinun termiäsi vaikka en, kuten et varmasti sinäkään, halua, että nimittäjästä vedetään liikaa yhtäläisyyksiä siihen miltä peli käytännössä näyttää) ei vain riko peliä. Ahon painotuksella pelityyli pyrkii korostamaan toista valintavaihtoehtoa kuin kiekkokontrolli, kun jälkimmäinen ei ole "järkevää". Tämä siis siinä kontekstissa kun pelaaja valitsee oikeanlaista reagointitapaa.
On totta, että usein tämänkaltaisessa jääkiekossa painotetaan kaksinkamppailuja ja niiden voittamista uudelleen ja uudelleen. En vain ymmärrä miksi tämä on pelifilosofisesti vähemmän eteenpäinvievää. Kiekonmenetyksen tai pelin liikeen kääntämisen sijaan pyritään viemään uusi kaksinkamppailu eteenpäin; lähemmäksi maalia.
Tätä kuvasit itse hyvin alussa:
Toinen taas ajattelee, että oma joukkue saa enemmän maalipaikkoja, jos kiekko on vastustajan kenttäpuoliskolla.
Kuitenkin jääkiekko on yhtälailla kaksinkamppailu kuin pelivälineen hallintaan perustuva laji. Itse en ainakaan uskalla lähteä arvioimaan kumpa painottamalla saa "parempia tuloksia". Mutta voin kyllä sanoa, että mielestäni pystysuunnan kiekko on yleisöystävällisempää. Tai, että mielestäni nykyiselle joukkueelle Ahon tapa painottaa peliä on parempi ratkaisu.
Toisekseen Ahon kiekko ei ole "täysin puhtaasti" pystysuunnan kiekkoa - mielestäni sellaista ei ole. Ne pelit mitä olen tällä kaudella nähnyt ovat osoittaneet, että se sallii myös kiekkokontrollin esim. hyökkäyksiin lähdöissä. Hyökkäysalueella suoraviivaisemmat elementit korostuvat, mikä ainakin kun kokoonpanoa katsoo, käy järkeen.
Paremmuuden arviointi ei ole välttämättä täysin mielipideasia. Tilastollisesti on mahdollista laskea maalintekotilanteiden määrä molemmissa päissä eri tavoitteilla. Blues on kuitenkin vuosien 2011 ja 2012 aikana keväisin voittanut ennakkoon kovempia vastuksia - 2011 sekä Ässät että JYP pelasivat pystysuunnan kiekkoa ja 2012 Blues pelasi enemmän kiekkokontrollia kuin KalPa. Ja jo tämän perusteella voisin väittää, että kontrolli luo enemmän maalipaikkoja suhteessa vastustajaan kuin nopea pystysuunnan pelaaminen.
Toki on totta, että jollakin kaudella on voitettu kiekkokontrollilla. Mutta jonakin vuonna voittava kiekko on ollut lähempänä toista päätä. Tilastollinen vertailu siitä kumpi pelitapa on menestyksekkäämpää on aika haastavaa jos miettii kuinka paljon muita muuttujia pitää ottaa mukaan. Lähimmäksi vertailukelpoista analyysiä päästäisiin jos joukkue A pelaa joukkuetta B kaksi peliä, pelifilosofiaa ääripäästä toiseen vaihtaen.
Toki voidaan työstää myös tilasto missä lasketaan eri pelityyleillä (ja kymmenillä eri painotuseroilla) aikaansaadut maalipaikat, maalit, voitot ja mestaruudet. Silti väitän, että tärkeämpää olisi arvioida miten hyvin jokin tietty painotusvalinta sopii johonkin tiettyyn joukkueeseen; osaako valmentaja painottaa oikeita asioita?