A trip down the memory lane

  • 201 894
  • 709

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Tuon Saipa-matsin aikana Rale sai kiekon päähänsä ja aivotärähdyksen. Maaliin tuli tosiaan nykyisin Aasiassa asuva Mika Korpinen, joka pelasi huiman loppupelin. Tuo Jokereiden nousu oli muistini mukaan Lindroosin ansiota, hän syötti 1-2 ja 2-2 maalit. 3-2 maalista minulla ei ole muistikuvaa.
 
Suosikkijoukkue
JOKERIT, D.I.F., Sergei Fjodorov
80-luvun vaatimattoman menestyksen vuosina edusti nimenomaan Jari Lindroos sitä vanhan ajan seurauskollisuutta. Mies sai joka kevät parempia tarjouksia paremmin menestyvistä seuroista, mutta ei taipunut vaan kantoi uskollisesti Jokereiden paitaa kunnen monen vuoden viivytystaistelun jälkeen vääjäämätön tapahtui ja divari kutsui. Huippumiehen ei sentään kannattanut divariin lähteä, onneksi lähti sitten Ouluun eikä naapuriin. Se olisi syönyt miestä kyllä ja rajusti.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Noista naapuriin aikoinaan siirtyneistä eniten on harmittanut Tony Arima ja Anssi Melametsä, jotka kuitenkin paikkasivat asiaa palaamalla takaisin kun heitä eniten tarvittiin, joten rahastusreissun jälkeen vanha Jokerisydän kuitenkin syttyi. Samoin Jussi Lepistön, Kake Laitisen ja jopa Kerhon kautta HIFK:hon menneen Teppo Kivelän näkeminen vaakunapaidoissa tuntui pahalta. Kaken ja Tepon osalta asiaa auttoi hieman heidän totaalinen floppaamisensa HIFK:ssa.

Esa Tikkasen siirto HIFK:hon ei aikanaan niin häirinnyt, koska miehelle ei juuri muuta mahdollisuutta annettu, Pappa Ruotsalaisen tiputettua hänet treeniringistä kesäharjoittelukauden jälkeen. Toki panoksensa seuraavana keväänä hatutti, mutta Esan päätöksen ymmärrän hyvin. Oltaisko me nyt jo 83-finaalimuistelojen kohdalla? Kuka aloittaa?
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
bozik kirjoitti:
Legendaariseksi mainostettu 60-luku on minulle aikakausi, johon pääsen tutustumaan vain historian kirjoista - onneksi näin ;)

No eihän Jokerit juuri 60-luvulla pelaillut. Mutta pistetään nyt naapurista inhottavasti (kun ei kukaan Jokerifani tunnusta nähneensä), että ensimmäinen muisto Jokereista on joukkueen ensimmäinen mestaruussarjapeli syksyllä 1969, vastassa Hilpara ja numerot 16-2. Päädyssä istuttiin, kun Vellun johdolla Hilparaa vietiin.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Isaksson kirjoitti:
No eihän Jokerit juuri 60-luvulla pelaillut. Mutta pistetään nyt naapurista inhottavasti, että ensimmäinen muisto Jokereista on joukkueen ensimmäinen mestaruussarjapeli, vastassa Hilpara ja numerot 16-2. Päädyssä istuttiin, kun Vellun johdolla Hilparaa vietiin.
Eikö Jokerit kuitenkin 60-luvulla pelannut ihan samoja sarjoja HIFK:n kanssa ja taistelivat noususta SM-sarjaan? HIFK taisi nousta yhtä kautta aikaisemmin, eikö?

Heh. Mulla on duunikaveri joka kertoo aina ilmeisesti tosta samasta matsista. Oli kaverin eka jääkiekkopeli ja valitsi sen takia suosikkijoukkueekseen HIFK:n kun ei halunnut gloryhuntteriksi Jokereiden voitettua niin suurinumeroisesti. Ainakin nyt on hyvä sanoa noin, mikä sitten totuus lieneekään.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Gags kirjoitti:
Eikö Jokerit kuitenkin 60-luvulla pelannut ihan samoja sarjoja HIFK:n kanssa ja taistelivat noususta SM-sarjaan? HIFK taisi nousta yhtä kautta aikaisemmin, eikö?

Jokerit taisi nousta kaudeksi 1970-71 ja HIFK muutamaa vuotta aiemmin kun Jäähalli avattiin syksyllä 1966. Oisko ollut siitä seuraava kausi eli 1967? HIFK:n ensimmäinen mestaruus on vuodelta 1969, Jokereiden 1973.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
elf kirjoitti:
Kyseisestä pelistä: Eikös Sohlman loukkaantunut kesken pelin, löi päänsä tai jotain. Maaliin taidettiin laittaa Markus Korhonen? kun oikein muistelen.

Rale sai kiekon päähänsä ja hoippui maalillaan. Muutama pelaaja kävi käskystä kysymyssä, että pystytkö jatkamaan, mutta Rale hätisti heidän matkoihinsa ja jatkoi aina 0-2 maaliin asti, joka olisi ollut torjuttavissa. Mutta ei siinä kunnossa. Sen jälkeen ehdoton kävi käsky vaihtoon.
 

Henkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
cobol kirjoitti:
Jokerit taisi nousta kaudeksi 1970-71 ja HIFK muutamaa vuotta aiemmin kun Jäähalli avattiin syksyllä 1966. Oisko ollut siitä seuraava kausi eli 1967? HIFK:n ensimmäinen mestaruus on vuodelta 1969, Jokereiden 1973.

Suunnilleen noin. IFK todellakin nousi kaudeksi 1967-68 SM-sarjaan ja Jokerien vuoro oli kaksi vuotta myöhemmin, eli kaudeksi 1969-70. Tämä 69-70 oli juuri se Isakssonin mainitsema kausi jolloin Vellu Ketola tehtaili pisteitä Hilparan kustannuksella.

Gags kirjoitti:
Esa Tikkasen siirto HIFK:hon ei aikanaan niin häirinnyt, koska miehelle ei juuri muuta mahdollisuutta annettu, Pappa Ruotsalaisen tiputettua hänet treeniringistä kesäharjoittelukauden jälkeen.

Toisaalta ei Tikkanen Jokereissakaan enää pitkään aikaan ollut pelannut ennen noita kesätreenejä.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hieno ketju! Kliffaa lueskella pidemmän linjan kannattajien juttuja. Mä voin sitten jakaa varhaisia muistoja Jokereista, kun ketjussa 80-luku vaihtuu about vuoteen 90-91 ;)

83 finaaleista olisi kyllä mukava kuulla jengin fiiliksiä. Eikös aikakone kohta ole jo siellä?
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
cobol kirjoitti:
Jokerit taisi nousta kaudeksi 1970-71 ja HIFK muutamaa vuotta aiemmin kun Jäähalli avattiin syksyllä 1966. Oisko ollut siitä seuraava kausi eli 1967? HIFK:n ensimmäinen mestaruus on vuodelta 1969, Jokereiden 1973.

IFK nousi kaudeksi 1967-1968, voitti mestaruuden 1968-1969. Ja uudestaan 1969-1970, jolloin Jokerit pelasi ensimmäisen mestaruussarjakautensa (siis 1969-1970, ei 1970-1971) ja oli hyvästä alusta huolimatta muistaakseni viides IFK:n, Ilveksen, TuTon ja TPS:n jälkeen.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kausi 1982-1983

No niin, sitten siis tämä uskomaton kausi 82-83 jolloin Jokerit pomppasi kymmenen vuoden tauon jälkeen parrasvaloihin ja aina finaaliin asti, kausi joka kuitenkin menestyksestä huolimatta oli kaataa Jokerit ehkä lopullisesti.

Aimo Mäkinen oli luopunut Jokereiden vetovastuusta ja hommaa rupesi pyörittämään Jokeri-klubin ry joka haali kokoon todellisen huippujoukkueen. Joukkue hallitsi runkosarjaa mennen tullen ja teki muistaakseni SM-liigan ennätyksiä pisteiden, voitettujen ottelujen ja hävittyjen ottelujen suhteen. Kausi huipentui finaaleihin jossa vastaan tuli HIFK, ensimmäisen ja ainoan kerran SM-liigan historiassa. HIFK oli aloittanut sarjan todella heikosti ja oli muistaakseni vielä joulutauolla ihan häntäpäässä, mutta hekin pelasivat kevään Jokereiden tahdissa, hiukan paremminkin ja nousivat sarjan päätteeksi ihan kärkeen, muistaakseni toiseksi tai kolmanneksi runkosarjassa.

Jokereiden ykköstähtenä kauden aikana loisti SM-liigan ehkä paras ulkomaalaispelaaja kautta aikojen, Otakar Janeckyn jälkeen, mies silloisen Neuvostoliiton punakoneesta, Nikolai Makarov. Valitettavasti Makarov telottiin törkeästi runkosarjan lopussa (oliko jopa vika ottelu) ottelussa Kärppiä vastaan, jossa Kärppien Pekka Tuomisto hakkasi mailalla Makarovin ranteen rikki. Urbaanilegendahan kertoo tämän kirvesiskun olleen sinetti Tuomiston seuraavan kauden sopimukselle HIFK:n kanssa. Makarovista ei ollut juuri apua, vaikka lopulta finaaleissa pelasikin, käsi erikoiskipsissä.

Finaalit alkoivat Jokereiden jatkoaikavoitolla, jossa ratkaisijana oli Jari Lindroos. Myös seuraavan ottelun Jokerit veivät ja tilanne sarjassa oli 2-0 ja Iltalehden etusivulla ei ollut muuta tekstiä kuin: Hyvää yötä HIFK!

Mutta HIFK ei mennyt goisimaan, vaan nosti A-junnuista Tupu-Hupu-Lupu ketjun Tikkanen-Högbacka-Rönkkö tuomaan lisää luisteluvoimaa ja vauhtia joukkueeseen ja onnistuivatkin tässä ja HIFK voitti kaksi seuraavaa ottelua ja lopulta viidennen ja ratkaisevan ottelunkin.

Viides finaali oli Jokereiden pienoista hallintaa aina siihen asti, kunnes Rauman suuri mies Seppo Mäkelä otti ison roolin Suomen mestaruuden kannalta. HIFK oli muistaakseni juuri tasoittanut pelin, kun Jokereiden Sakari Petäjäaho vaihdon aikana luistelu Mäkelän ohi ja huusi tälle: "vittu, etkö sä nää mitään" josta Mäkelä puhalsi pelin poikki ja antoi Sakelle 2min. käytösrangaistuksen. Kaikki odotti 10 min käytösrangaistusta, mutta niin vaan Seppo antoi kakkosen, jonka jäähyn aikana HIFK teki voittomaalin tuolla Pepe Lehtosen legendaarisella rystylerpulla siniviivalta, joka lipsahti Sohlmanin taakse.

On ehkä väärin väittää että mestaruus ratkesi tuohon jäähyyn, sillä Jokereilla oli ylivoimaa ja tilanteita sen jälkeenkin ratkaista peli, mutta hyvin kohtalokas vihellys siitä tuli ja Seppo Mäkeläkin asian muisti vielä 15 vuotta jälkikäteen. Mäkelä kertoi Petäjäahoa varoittaneensa aiemmin että jos sanankin vielä sanot, tulee penalttia. Ja tulihan sitä.

Tällaiset on mun päällimäiset muistot tuosta kaudesta, joku muu voi korjata, täydentää ja kertoa omia muistojaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Gags kirjoitti:
Valitettavasti Makarov telottiin törkeästi runkosarjan lopussa (oliko jopa vika ottelu) ottelussa Kärppiä vastaan, jossa Kärppien Pekka Tuomisto hakkasi mailalla Makarovin ranteen rikki.

Hyvin Gags muistelee :) Itselläni on sellainen muistikuva, että Nikolailta ei mennyt ranne, vaan peukalo Tuomiston täysin turhan kirvesiskun seurauksena. Taisi olla runkosarjan ei ihan viimeinen, mutta yksi viimeisimmistä otteluista ja Jokerit johti aivan loppuvaiheilla ottelua luokkaa 5-2 kun Tuomisto tekosensa suoritti. Tuon iskun jälkeen Makarovin käsi ei koskaan ollut entisensä.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gags kirjoitti:
On ehkä väärin väittää että mestaruus ratkesi tuohon jäähyyn, sillä Jokereilla oli ylivoimaa ja tilanteita sen jälkeenkin ratkaista peli,

Niin todella oli. Jopa toista minuuttia viidellä kolmea vastaan, kun oli pakko hiipiä pois katsomosta käytävän puolelle ja kurkistella sydän kurkussa verhon raosta tilannetta.
 

D. Moylan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
katkerasta finaalista

Jos nyt ruvetaan pilkkua todella viilaamaan tuon viidennen finaalin painajaismaisesta lopusta (ainoa lätkämatsi, jonka jälkeen olen itkenyt), niin Petäjäahon kakkosen aikana Pekka Rautakallio tasoitti matsin ja Pepe Lehtosen rystylepakko tuli tasakentällisin...

Muutenhan kausi oli todella hieno Jokereille, oli aivan käsittämätön tunne, kun joukkue pelasi koko kauden kuin hurmiossa ja voitti pelejä. Siihen ei oltu niinä aikoina totuttu.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
D. Moylan kirjoitti:
Jos nyt ruvetaan pilkkua todella viilaamaan tuon viidennen finaalin painajaismaisesta lopusta (ainoa lätkämatsi, jonka jälkeen olen itkenyt), niin Petäjäahon kakkosen aikana Pekka Rautakallio tasoitti matsin ja Pepe Lehtosen rystylepakko tuli tasakentällisin...
Saa ja pitääkin viilata pilkkua ja korjata minua, sillä minun muistikuvani pettää silloin tällöin, kuten aiemmin ketjusta on ilmennyt. Nämähän on hyvin dokumentoitu erinäisissä kirjoissa ja historiikeissä, mutta kun duunin lomassa fiilistelen ei ole lähdemateriaalia käytössä.
 

Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Finaaleista

Mielenkiintoinen ketju naapurinkin näkökulmasta. Toki Jokereiden varsinkin kauden 82-83 tapahtumat liittyvät paljolti myös IFK:n historiaan juuri näiden ikimuistoisten finaalien takia. IFK:n kotisivuilla on lyhyt historiikki kyseisestä kaudesta tai lähinnä finaaleista: http://www.hifk.fi/historia/mestaruus8283.php

Omat muistikuvat kyseisestä kaudesta tai finaaleista on suht hämärän peitossa, mutta jotenkin on jäänyt sellainen muistikuva, että koko kaupunki puhui niistä silloin. Jokaisella oli oma suosikki. Myös niillä, jotka eivät paljoa jääkiekkoa seuranneet.

Itselleni on myös hämäränpeitossa, miksi Jokerit romahtivat tämän kauden jälkeen, mutta ehkä Gags kirjoittaa siitä enemmän, jahka sen aika on. Mielenkiintoista tietää...
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Jake74 kirjoitti:
Itselleni on myös hämäränpeitossa, miksi Jokerit romahtivat tämän kauden jälkeen, mutta ehkä Gags kirjoittaa siitä enemmän, jahka sen aika on. Mielenkiintoista tietää...

En ole Gags enkä nyt seikkaperäistä vastausta ehdi/osaa antaa, mutta eiköhän asia selity yhdellä sanalla "raha". Eli sen puute. Jos oiken muistelen, kaudella 82-83 oli pelaajilla kaiken näköisiä bonuspalkkioita sopparissa ja kun kausi meni aivan yli odotusten, tuli melkoisesti makseltavaa. Muutenkin olivat tietysti kalliita miehiä.

Muistaakseni osittain tämän bonussysteemin takia kauden viimeiseen vierasotteluun Poriin ei lähetetty parhaita pelaajia matkaan, etteivät enää kartuttaisi henkilökohtaista pistetiliään, eli lisää bonuksia.

Seuraavalla kaudella (83-84) vielä muistaakseni kohtuullisesti pärjättiin, mutta alamäki oli vääjäämättä edessä. Jokeriklubin Tuki teki helvetisti tappiota ja divariinhan siitä tie vei lopulta.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Juu, ihan noin asia oli kuten Vakio jo ehti kertoa. Menestys ja varsinkin ylivoimaisuus runkosarjassa oli tuolloin fiksuksi kuivitellulle pistebonusjärjestelmälle yksinkertaisesti liikaa. Hommahan toimi suunnilleen niin, että jätkät saivat voitoista bonusta ja omista pisteistään myös ja summa nousi aina voitosta voittoon ja varsinkin kotivoiton jälkeinen vierasvoitto toi massia pelaajille. Jos on senkin jälkeen mestaruudet osoittautuneet kalliiksi, esim. HIFK 1998, niin tämä kausi oli todella kohtalokas, mutta nimenomaan runkosarjan voittoputkien takia. Mahtoikohan Jokerit runkosarjassa hävitä kun 2-3 matsia?
 

Kuzmin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nallipyssyketju
PHP:
Jake74 kirjoitti

Itselleni on myös hämäränpeitossa, miksi Jokerit romahtivat tämän kauden jälkeen.

Muistaakseni Pappa Ruotsalaisen aikana pelaajarinki oli valtava, ainakin kilpailijoihin verrattuna ja se osaltaan tuhosi talouden.
 
Viimeksi muokattu:

D. Moylan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Rale!

Jokerit Forever kirjoitti:
80-luvun vaatimattoman menestyksen vuosina edusti nimenomaan Jari Lindroos sitä vanhan ajan seurauskollisuutta. Mies sai joka kevät parempia tarjouksia paremmin menestyvistä seuroista, mutta ei taipunut vaan kantoi uskollisesti Jokereiden paitaa kunnen monen vuoden viivytystaistelun jälkeen vääjäämätön tapahtui ja divari kutsui. Huippumiehen ei sentään kannattanut divariin lähteä, onneksi lähti sitten Ouluun eikä naapuriin. Se olisi syönyt miestä kyllä ja rajusti.

Olet aivan oikeassa Linkin suhteen, mutta vielä enemmän haluaisin nostaa esiin 80-luvun parhaan Jokerin Rauli Sohlmanin panoksen. Mies pelasi Jokeripaidassa oikeastaan koko 80-luvun (Kooveen kasvattiko mies on?) ja tuntui muutamalla synkemmällä kaudella olevan se ainoa este Jokereiden putoamiselle. Mulla ei ole aavistustakaan yritettiinkö Ralea värvätä muihin joukkueisiin, mutta uskollisesti hän kantoi narrilogoa ja paitaa numero 1. Mies tuli takaisin vielä vakavan aivokalvontulehduksen jälkeenkin.

Maaotteluja Ralelle ei liikoja tullut, jos aivan oikein muistan nekin vähäiset päättyivät Izvestija-turnaukseen, jossa Länsi-Saksa (?) murjoi Suomen 10-1 tai sinne päin Ralen ollessa maalissa.

Kun jatkossa Areenan kattoon nostetaan ihan oikeiden ikonien paitoja, esittäisin kunnioittavasti Rauli Sohlmanin ykköspaidan jäädyttämistä. Mies on legenda!
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Minulle jäi mieleen näistä kevään -83 finaaleista, jo täällä todettujen lisäksi kolmannen pelin huima nousu 2-5 tilanteesta 5-5:een muutamassa minuutissa, mutta kohta tämän jälkeen karmea Kermisen sokkojättö hyökkäyssinisen jälkeen ja siitä Hakki poimi kiekon ja vapautti toiselta siniseltä Ariman läiajoon ja voittomaalin tekoon.

Toinen mieleen painuva tilanne oli viidennen pelin loppuhetkien painostuksen paras tilanne kun Nikolai paukutti 3-5 metristä kohtisuoraan maalin edestä lämärin tolppaan.

Ikävänä asiana muistuu mieleen Hakin syljeskely Jokeriaitioon viidennen pelin loppuhetkillä.

Kunnon maskokistinä joskus tulee katottua tätäkin ottelusarjaa nauhalta kun 3. ja 5. peli tuli sillon koosteina ylen kanavilta ja tarttui nauhalle.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
hull16 kirjoitti:
Kunnon maskokistinä joskus tulee katottua tätäkin ottelusarjaa nauhalta kun 3. ja 5. peli tuli sillon koosteina ylen kanavilta ja tarttui nauhalle.

Ei niin masokistina, jaksoin katsella vuosia pelin jälkeen nauhaa 3. ja 5. pelistä. Juha Jokinen selostaa, ah niin uskomattomalla tyylillään ratkaisevaa peliä ja kaiken kruunaa sitten pelin päätyttytä Mr Jokisen monologi, jossa hän luettelee nimi nimeltä mestarijoukkueen pelaajat ja mainitsee vielä loogisesti, kuinka HIFK:n mestaruuden tae oli juuri isonveden takaa hankitut superpelaajat Matti Hagman ja Pekka Rautakallio.

Mieleen on jäänyt kuinka The Jääkiekko otti haltuunsa Helsingin sinä keväänä. Ei ollut sitä kulmaa kaupungissa, joka ei kohissut tulevista peleistä. Silloisen Iltalehden muistan otsikoineen aina tulevat erikoispainoksensa ennen kutakin peliä ja pelin jälkeen tyyliin:Kivikylänkapina I, Kivikylänkapina II jne.

Koko kausi (poislukien finaalit) meni Jokereiden hallinnassa, joka oli piristävää silloin. Jokerit oli kontannut monta vuotta peräjälkeen ja sitten yllättën pamahti. Kaudella, jonka piti olla HIFK:n läpihuutojuttu uusine vahvistuksineen. Jokereilla uusi valmentaja Pappa Ruotsalainen, joka esim. kyykyttii HIFK:ta vaihtamalla eräässä pelissä vaihtoaitioita. Olin silloin JÄRKYTTYNYT, ei noin voi tehdä...

Runkosarjan voitti hienon kauden jälkeen Jokerit, eikä vähiten ehkä kaikkien aikojen dominoivan ulkomaalaisvahvistuksen Nikolai Makarovin avustuksella. HIFK tuli sitten viisi pistettä perässä. Välierät tamperelaisia vastaan HIFK:lla ja Jokereilla oli läpihuutojuttu. Finaalit sitten minun puolelta kuuluu teidän muisteluketjun senioreille, joten eipä niistä muuta minun puolelta...

Kuitenkin Jokerit teki siitä kaudesta ehkäpä kaikkien aikojen lätkäkauden Helsingissä ja toivoisin joskus 1982 - 1983 kauden kaltaisen vastakkainasettelun joskus palaavan Helsinkiläiseen jääkiekkoon. Silloin tunnustettiin oikeasti VÄRIÄ!!!

Muistaako joku jonottaneensa lippuja noihin finaalipeleihin Lippupalvelun jonossa ja ihmetelleen on tää hullua? Minä ainakin...
 
Viimeksi muokattu:

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Tuohon archieGn viestiin sen verran, että lippuja olin jonottamassa vuonna 83. Se mikä hiukan vaivaa, että eikö silloin tunnettu play-offs kausareita? Ko. kaudella minulla oli runkosarjan kausari, mutta jotenkin muistelen ostaneeni jokaiseen pleijarimatsiin oman lippunsa, vai muistanko väärin? Oli niin tai näin, 82-83 kaikki Jokereiden matsit tuli Nordiksella katsottua.

Tuo 82-83 jengi oli muutenkin erikoinen, koska se koostui melkoisesta palkkasoturijengistä. “Linkki” Lindgren palasi Tapparasta junioriaikaiseen kotiseuraansa, Hannu “Häpä” Oksanen pelasi edellisen kauden 2-divarissa, mutta näytti, että hidaskin luistelija voi dominoida peliä kun mailatekniikka on kohdallaan. Lukosta tuli Stranderin Pekka Makarovin pariksi ja kun Nikolai oli yleensä hyökkäyksen kärjessä, Pekka hoiti puolustuksen pitävyyden. Fopsista ongittiin “Rono” Järvelä muodostamaan toinen tehoketju Kermisen (tuliko ko. kaudelle takaisin Ruotsista?) ja Kuopion lahjan Arto Sirviön väliin. Sitten Rale, joka Kooveesta meille siirtyi Kamppuria paikaamaan, pelasi loistavan kauden, vaikka tuo Pepen rystyroikku siniviivalta pilasikin lopullisen ilon ja Sohlman näkee varmaan vieläkin asiasta painajaisia. Sitten Pappa Ruotsalainen harrasti omia tempauksiaan, mm. laittamalla HIFK-matsiin ekaan vaihtoon junioriveskarin, ennen kun Sohlman laitettiin kehiin, jne. Moberg snobistiseen tyyliin katsoi varmasti Ruotsalaista paheksuen, kun HIFK-taustajengi oli puvut siististi ojennuksessa, kun taas Pappa seisoi aitiossa vanha topparotsi niskassa.

Petäjäahon Sakke väitti jossain kivenkovaan, ettei olisi kiroillut nuorelle raumalaistuomari Mäkelälle, penalttia tuli silti ja Rocky rankaisi siniviivalta varmaan alle 10 sekunttia rangaistuksen alkamisesta.

83-84 kausi oli tosiaan selkeästi heikompi, mm. Makarov vajosi hyväksi pelaajaksi, eikä enää dominoinut samalla tavalla (kärsi tosin loukkaantumisista) Järvelä taisi jatkaa kiertoa parmmin maksaviin jengeihin, jne. Tuo kauden alku oli tosiaan hankala, koska nämä edellisen kauden kaikki bonuspalkkiot (joista suurta osaa kukaan ei uskonut maksettavan kauden 82 alkaessa) hajoittivat kassan ja aiheuttivat epävarmuutta pelaajissa.

ArchieGtä peesaten, tuo kausi oli fiilikseltään avian loistava ja kiekosta todella puhuttiin kaikkialla.
 

Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
archieG kirjoitti:
Mieleen on jäänyt kuinka The Jääkiekko otti haltuunsa Helsingin sinä keväänä. Ei ollut sitä kulmaa kaupungissa, joka ei kohissut tulevista peleistä. Silloisen Iltalehden muistan otsikoineen aina tulevat erikoispainoksensa ennen kutakin peliä ja pelin jälkeen tyyliin:Kivikylänkapina I, Kivikylänkapina II jne.
Samat ovat muistikuvat minullakin. Harmi, että kauden 02-03 Jokereiden ja IFK:n puolivälieräkohtaaminen oli niin vaisu kaikenkaikkiaan, eikä se yltänyt lähellekään tätä finaalikohtaamista. Tietysti IFK:sta ei ollut missään vaiheessa kunnon haastajaksi, mutta jo alku oli ihmeen laimea, kun muistellaan vaikka ensimmäistä Jokereiden kotiottelua, jossa taisi olla vain vähän yli 9 000 katsojaa. Jotenkin siitä puuttui joku, ja tietysti yksi syy oli, että kohdattiin jo puolivälierissä. Toivottavasti stadi pääsisi vielä joskus kokemaan samanlaisen kiekkokevään kuin -83.

Löytyykö archieG:lta vielä tänä päivänäkin nuo finaaliotteluiden koosteet nauhalta? Saisikohan niitä kopioitua jostain YLE:n arkistoista?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
82-83

Ah, mitä muistoja.
Vuoden 1982 syksyllä Jokerien nousu tapahtui melko yllättäen. Vaikka joku kirjoitti, että Jokereihin ostettiin hyvä pelaajia, niin itse asiassa muistelen joukkueen onnistuneen ylisuorittamaan vähän samaan tapaan kuin JYP tänä vuonna tai HPK monena viime kautena.
Pyhä Nikolai oli tietysti tähti vailla vertaa. Mies, jolta osattiin odottaa ja paljon saatiin.
Samoin Järvelän Rono. Tosin hänkin teki läpimurtonsa tuolloin.
Mutta Risto Kerminen, Jari Lindgren ja Arto Sirviö nostivat tuolloin Jokereissa reilusti tasoaan, samoin nuorukaiset Jari Lindroos ja Sakari Petäjäaho.

Monen vuoden rämpisen jälkeen menestys oli jotain ihan uskomatonta.
Suurin kiitos siitä pitää varmaan osoittaa Reino Ruotsalais-vainaalle. Hän toi Jokereihin mukavan rennon ilmapiirin, jossa sai epäonnistua, mutta oli myös helppo onnistua.

Onnistuisikohan sama nyt poika-Reijolta? Esimerkiksi ensi syksyä ajatellen tuolle saattaisi olla tarvetta....off topiciksi menee, mutta miltä kuulostaisi valmentaja-kaksikko Immonen-Ruotsalainen? Tai Ruotsalainen - Immonen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös