Mainos

4 Nations Face-Off: Suomi

  • 52 098
  • 331

MA8

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Lehkonen-Hintz-Rantanen
Lundell-Barkov-Granlund
Teräväinen-Aho-Kakko
Luostarinen-Haula-Armia
Laine

Heiskanen-Jokiharju
Mikkola-Määttä
Lindell-Ristolainen
Välimäki

Saros
Lankinen
Luukkonen

Askartelin vaihteeksi taas kokoonpanon. Laine on edelleen mysteeri, mutta hän on nyt 13. hyökkääjänä mukana eli jossain mielessä otettu huomioon tässä vaiheessa. Pitää nähdä mies vauhdissa ennen kuin voi sanoa oikein mitään.

Hintzin viereen Lehkonen ja Rantanen, niin kuin on monesti ehdotettukin. Jos Barkovin laittaan tuohon, niin se on vähän liikaa "munat yhteen koriin". Barkovin ketjussa on Lundell ja Granlund. Siinä on melkoisesti osaamista puolustussuuntaan, mutta kyllähän nuo pisteitäkin osaavat tehdä, kuten tällä kaudella on nähty. Kakko tekee Teräväiselle ja Aholle tilaa. Haulan ketju on puolustussuuntaan hyvin tunnollinen ja mielestäni tasapainoinen ketju.

Puolustuksessa vasen laita on hyvällä mallilla. Näille kavereille pitää vaan löytää hyvät kumppanit. Jokiharju on Buffalossa pelannut Dahlinin ja Powerin vierellä varmistavaa roolia, joten hän voi tehdä sitä Heiskasen vieressäkin. Mikkolasta on tällä kaudella löytynyt hyökkäystehoja, joten hänen vierelle kokenut Määttä turvaamaan selustaa. Lindell ja Ristolainen ovat molemmat hyviä puolustussuuntaan. Lindell varmistaa, jos Ristolainen alkaa pelleilemään. Seiskapakkia arvoin Välimäen ja Hakanpään osalta. Valinta meni Välimäelle, koska hän voi tuoda enemmän kiekollista osaamista ja hänellä on todennäköisesti kisoihin mennessä parempi pelituntuma. Hakanpään osaamista löytyy jo ja hän saattaa olla liian hidas tähän turnaukseen.

Maalivahdit ovat samat kuin kaikilla muillakin.
Pelaajat on jokseenkin täysin samat kuin mitä itse ottaisin, mutta Lundellia en laittaisi laitaan. On klassinen umpisentteri, jonka pelistä häviää laidalla punainen lanka. Lisäksi laittaisin ylempiin ketjuihin edes yhden rightin laiturin, joko Laine Barkovin ja Granlundin kanssa, tai Armia siihen taikka Ahon ja Teräväisen ketjuun.

Pulju olisi myös kiva ottaa Haulan paikalle, toisi yhden rightin lisää, mutta Haulan näytöt on niin paljon kovemmat, ettei taida olla perusteita. Kakko sopii Lunkan vanhana tutkaparina kolmanneksi pyöräksi nelosketjuun, Luostarinen luonnollisesti se toinen.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights, Silver Knights
Pennasen pelikirja Sveitsi-pelin perusteella:

Hyökkäysalueen hyökkäyspeli: 2-1-2, suoraviivaisesti siniviivasta kaaoskiekkoja maalille "tuplamaskia" kohden (toinen maalineduspelaaja enemmän takatolpalla). Toki H3:llekin saa päätypelikaksikko syöttää b-pisteiden väliin, jos hän löytää tyhjää jäätä one-timerille (Ruohomaa -> Pesonen 2-2 tasoitus)/jatkosyötölle painottomalta puolelta aktivoituvalle puolustajalle (Puistola -> Lehtonen 1-2 kavennus). Suoraviivaisuus kuitenkin sopii mielestäni hyvin pieneen kaukaloon kuten Vegaskin on tällä kaudella näyttänyt maalinteon tehokkuudellaan vastaavalla hyökkäysalueen hyökkäyspelitavalla ja on ylipäätään altavastaajalle pätevä tapa lisätä tuurielementtiä. Lisäksi Suomen NHL-puolustajat eivät loista siniviivatanssissa, joten valittu lähestymistapa sopii varmasti heille parhaiten, kun kiekon saa vain simppelisti heittää maalille eikä tarvitse niinkään etsiä vapaata lapaa syötölle. Ikahan on monesti ainakin U20-kisoissa todennut, että Suomen puolustajilta uupuu tiettyä yksilötaitoa hyökkäyssiniviivassa ja Pennanenkin lienee todennut saman?

Keskialueen uudelleenryhmittyminen: Kolme ylhäällä carolinamaisesti eli hyökkääjät jäävät/volttaavat keskialueelle kolmelle kaistalle ja puolustajat kääntävät kiekon heille takaisin pystyyn heti max. yhden pakki-pakkisyötön jälkeen. Edes sentteri ei tule hakemaan kiekkoa alempaa pakkien välistä. Suomi haluaa siis käyttää hyväkseen hetket, kun vastustaja on organisoimaton kiekonmenetyksen/purun jälkeen. Se päässee ainakin toisinaan tuolla tavoin nopeasti peliä kääntämällä estämään vastustajan vaihtoaikeet ja hyökkäämään samalla ketjulla vaihdon sisässä entistä väsyneempää viisikkoa vastaan, jolloin todennäköisyys hyville asioille kasvaa. Mutta onko jatkuva pelin kääntäminen Suomelle silti järkevin tapa vai pitäisikö välillä edes hieman hidastaa/rytmittää pelaten ylempiä viivelähtöjä, jolloin voisi avata sentterille lapaan, jos tämä tulisi hakemaan kiekkoa pakkien välistä ja laiturit sillä aikaa ankkuroituisivat siniviivan kulmiin? Toisaalta Suomen keskikaistan profiili on sellainen, ettei Hintzia lukuun ottamatta suoraluistelunopeutta ole erikoisesti, joten ehkä Pennasen valinta on järkevin. Barkov, Aho, Lundell ja MG ovat enemmän syöttelijöitä kuin kovavauhtisia sisäänvientivelhoja, vaikka kaksi ensin mainittua pystyisivät varmasti välillä murtamaan siniviivan oveluudellaan ja vartaloharhautuksillaan

Paineen alta lähtö: painoton laituri varastaa heti pystyyn keskialueelle. Keskialueen uudelleenryhmittymisistä poiketen sentteri ei karkaa, vaan tarjoaa syöttösuunnan keskelle melko lähellä puolustajia. Painollinen laituri pysyy laidassa ja lukee peliä. Hän voi tilanteesta riippuen JOKO karata myös keskialueelle kaistaansa pitkin, jolloin lasin kautta purkaessa keskialueella on kaksi hyökkääjää kamppailemassa juoksukiekoista (modernia NHL:ää tuollaisten kaaoshetkien luonti keskialueellekin) TAI ankkuroitua oman sinisen kulmaan jatkamaan puolustajan rännisiirron sentterille painolliselle pistelinjalle/laidan kautta vain ulos keskialueelle tehden minimin, jos vastustajan puolustaja pintsaa selkään voimakkaasti. Joka tapauksessa nopealla ristipistolla painoton laituri on mahdollista vapauttaa puolittaiseen läpiajoon. Jos ajoitukset saadaan Sveitsi-peliä parempaan kuosiin, eiköhän Suomi tuolla aika standardinomaisella lähtömallilla pääse omista ulos kohtalaisesti suorahyökkäämään

Viivelähtö: YV-haun kaltaisesti rintamana keskialueen ylitys 4-5 kaistalta. Puolustaja pyrkii löytämään vapaan lavan jostakin suunnasta. Toinen puolustaja on puoliksi varpaisillaan valmiina kääntymään takaisin omiin, jos avaussyöttö katkeaa trapiin. Marjamäen Kärpät ainakin käytti tuollaista viivelähtöä näkemissäni TPS-matseissa, heh. Kriittistä on se, että kiekollinen puolustaja uskaltaa kuljettaa tarpeeksi lähelle trapia irrottaakseen siitä pelaajan/pelaajia vastaan, jolloin syntyy tila viisikon sisään puhkovalle syötölle ja ylipäätään syöttötarkkuus on parempi etäisyyden ollessa pienempi hyökkääjiin. Mutta onko muilla kuin Heiskasella itseluottamusta ja taitoa tehdä niin? Onneksi pienessä askissa viivelähtöhetket ovat oletettavasti joka tapauksessa vähissä

YV-haku: 1+4. Puolustaja kuskaa ja hyökkääjät tarjoavat neljä syöttöoptiota voltattuaan vauhtiin rintamana. Heiskaselle räätälöity sisäänvientimalli, sillä Dallas taisi tätä käyttää toissa kaudella ainakin välillä? Kinnunen ja Lehtonen eivät oikein avauserässä löytäneet vapaata lapaata ja joutuivat dumppaamaan kumilaatan selustaan/pelaamaan seinäpelin siniviivan kulmaan jarruttamaan joutuneen hyökkääjän kanssa, joten hallitut sisäänviennit uupuivat. Mutulla sanoisin, että ehkä klassisella jättöpelillä vauhtieron saisi luotua selvemmäksi
YV: perus 1-3-1
AV: 1-1-2. Ylempi hyökkääjä paineistaa takakolmiota ja alempi tukkii tutusti slotin. Puolustajat hoitavat siipikudit
AV-trap: 1-1-2. Jos vastustaja pelaa jättöpelin ja molemmat hyökkääjät ikään kuin menevät tilanteesta ohi kohti omia puolustajia, nelikko muodostaa sitten suosiolla oman siniviivan keskelle kapean boksin/neliön, josta ei mennä läpi, vaan tila sisäänviennille jätetään laitoihin

Hyökkäys- ja keskialueen puolustuspeli eli karvaus: 1-1-3, kahdella kova paine lähekkäin ja H3 valuu tukkimaan keskialuetta. Varmaan teoriassa OK valinta neljän maan turnaustakin ajatellen, koska Suomi on altavastaaja, joten pelin alla jatkuvasti kolme pelaajaa voi olla viisasta. Sveitsiä vastaan avauserässä alakolmikko jäi ajoittain turhan etäälle, joten vihulle jäi tilaa syöttää viisikon sisään punaviivalle ohi kärkikarvauskaksikon, mutta taitotaso ei riittänyt noiden hetkien hyödyntämiseen. Niinpä vastapainona oli paljon enemmän onnistuneita 3v3-tilanteiden voittoja siniviivojen välissä/pakotettuja tippauksia selustaan silloin, kun viisikko oli tiiviimpi eivätkä SUI:n hyökkääjät päässeet kiihdyttämään vauhtiin, vaan alakolmikko puolusti ajoissa eteenpäin. Päätykiekot Suomen alakerta haki toisteisesti itselleen. Ehkä hitusen hirvittää kuitenkin se, miten Suomen jalkanopeudeltaan puutteelliset NHL-pakit pärjäävät melko seisovin jaloin, kun McTaavi tai Eichel saa kiekon lapaansa H2:n taakse tyhjään tilaan tuon alakolmikon etupuolelle viisikon sisälle taskuun. Ehtivätkö Määttä, Lindell, Ristolainen ja kumppanit puolustaa ajoissa eteenpäin iholle ottamaan tilan ja ajan pois? En nimittäin ole luottavainen, että laadukkaita pakistoja vastaan karvauskaksikko saisi paineistettua pakki-pakki -syöttelyä niin, etteivät Hedman, Makar ja Fox pääsisi avaamaan teipistä teippiin. Ja kun melko seisovin jaloin oleva alakolmikon pelaaja häviää oman 1v1-tilanteensa, omiin syntyy heti 3v2-hyökkäys, vaikkakin Sveitsiä vastaan esim. H2 ehti aika kivasti vielä takakarvaamaan tultuaan ohitetuksi ja siten auttamaan alakolmikkoa luomaan ainakin teoriassa toisinaan vielä puolittaisen 4v3-tilanteen. Toki jos kaksinkamppailut hoituvat pääosin siten kuin Sveitsiä vastaan avauserässä, sittenhän hätää ei ole, mutta jo toisessa erässä SUI:n alakerta löysi paremmin jonkun hyökkääjänsä lavan keskialueelta päästen viemään hyökkäyksen kuljettamalla vähintään pohjaan asti, jollei jopa päättämään laukaukseen. Sen mitä olen Vegasia katsomalla oppinut, 1-1-3:ta käytettäessä DeBoerin alaisuudessa ainakin Theodore valitteli rivien välistä, että keskialueen tukkiminen ja oman sinisen puolustaminen on haastavaa juurikin seisovista jaloista johtuen. 1-2-2:lla sen sijaan myös puolustajat olisivat ikään kuin enemmän liikkeessä osana muuta viisikkoa ja kiilaaminen helpottuisi

Puolustusalueen puolustuspeli: perushybridi alakolmion miesvartiointi + laiturit puolustavat aluetta valuen b-pisteiden yläkaarille. Jos alakolmio oli kulmassa painimassa, painoton laituri laskeutui keskustaan palomieheksi jättäen painottoman puolen puolustajan auki. Kyseessä on varmasti tutuin tapa suomalaisillekin ja siten se on perusteltu valinta, vaikka vegasmainen aluepuolustusvoittoinen noppavitonenkin keskustan tukkien olisi ollut yksi hyvä optio, koska edelleenkin puolustajien 1v1-puolustaminen on kysymysmerkki ja eritoten se, että pysyvätkö nämä kulmissa perässä suunnanmuutoksissa vikkelien ja saippuamaisten laatuhyökkääjien kintereillä. Saako Suomi tarpeeksi stoppeja vai joutuuko se puolustamaan pitkiä jaksoja omissa? Ovatko pelaajavaihdot hiotut vähillä yhteisillä toistoilla?

Tiivistetysti kiekollisen vaiheen pelikirja vaikuttaa ihan pätevältä pieneen kaukaloon Suomen materiaalille. Kiekottoman vaiheen osalta jury on vielä ulkona.

E: Paineen alta lähtöihin lisäyksenä painoton laituri saattaa myös tehdä ylijuoksun painolliseen laitaan vastustajan pintsaavan puolustajan selustaan syntyneeseen tilaan. Komplimentit tuosta huomiosta Aition Colosseumille. En sitä itse rekisteröinyt livenä katsoessa niissä muutamissa paineen alta lähdöissä, joihin keskityin, vaan laituri pysyi niissä painottomalla puolella, mutta Tsekkiä vastaan avauserässä huomasin nyt tuon itsekin. Vegas teki ylijuoksemista mestarillisesti toissa kesänä edeten painollista laitaa pitkin vyöryttämällä vastustajan päätyyn, joten siunaan tuon ajatuksen, koska oletettavasti varsinkin USA:n ja Kanadan pelitapa tulee olemaan sellainen, että puolustajilla on lisenssi puolustaa railakkaasti eteenpäin ja näiden selustaan jää tilaa haavoitettavaksi, jos vastuksen H3 ei huolehdi varmistamisesta.

Muutoin sitten alakolmion 1v1-puolustamisessa on ollut haparointia omissa, joten Tsekki-matsi vahvistaa uhkakuvaa sen heikkoudesta, vaikka rosteri tuleekin olemaan täysin eri.
Laitetaanpa ennen virallista joukkueen julkistusta oma lusikka soppaan mahdollinen pelikirja takaraivossa muistaen. Roolitus, raamit ja kätisyys vaikuttavat myös erittäin paljon mielipiteisiini pelisysteemiin sopeutumisen lisäksi.

Team Salming-Suomi

Mikael Granlund - Aleksander Barkov - Mikko Rantanen

- Hyökkäyksessä on oltava jalkavuutta, jos ja kun Suomi karvaa korkealta jatkuvasti 2-3/1-1-3 muodolla häiriten vastustajan pakkiparin avauspelaamista. Kahden ketjun on oltava myös priimaa kahteen suuntaan pystyen pelaamaan vuotamatta vastustajien kahta kärkiketjua vastaan. Kolmatta ketjua voi käyttää sitten enemmänkin hyökkäysalueen starteissa vastustajan alaketjuja vastaan ja nelosketju pelaa 10 minuuttia, mutta se saisi mieluusti ottaa joitain startteja puolustusalueella vähentäen siten parhaiden yksilöiden kuormaa. Toki kaikki ketjut ovat sellaisia, että tasainen neljän ketjun jylläävä rotaatiokin on mahdollinen eikä vastinpareista tarvitse niin hirveästi välittää.

Sasha pystyy kantamaan heikommatkin laiturit, mutta tarvitsee rinnalleen maalintekijän. Siksi Rantanen on valinta reinhartmaisesti oikeaan laitaan. Alfaurokset johtavat edestä. Tuo tutkapari ei kalpene, vaan on tämän nipun Point-Kucherov, Eichel-Barbashev tai McDavid-Draisaitl. Kolmas jäsen on yleismies eli MG, joka pystyy olemaan kytkin varsinkin maajoukkueessa kuten Verhaeghe Floridassa. Tämän kolmikon luottoluokitus on parasta mahdollista luokkaa ja se pelaa 22 minuuttia illassa vastustajan parhaita vastaan plusmerkkisesti. Taitotaso riittää hyökkäysalueen hyökkäyspelissä Pennasen 2-1-2 mallin kolmiopelaamiseen kevyesti, kun he laittavat syöttöklinikan pystyyn b-pisteiden alapuolella. Kullakin riittää myös kurinalaisuutta vuorollaan painaa maalille tekemään maskia ja ohjaamaan puolustajien laukauksia sisään. Barkov ja Rantanen tarjoavat myös erittäin tärkeää painavuutta raamiensa myötä. Suomen ykkösketjua ei tönitä.

Artturi Lehkonen - Sebastian Aho - Patrik Laine
- Artturi on menestyvien nippujen kärkiketjun liimapelaaja. U20-kemia Teuvon kanssa ei unohdu, mutta ketju ei ole tarpeeksi painava, jos Teuvo on toisessa laidassa, koska Aho sentteröi kakkoslinjastoa. Lehkonen-Aho kaksikon varaan kelpaa rakentaa kuitenkin toinen koostumus. Kolmannen lenkin on oltava kookas ja siksi hampaiden purennan jälkeen valitsin Laineen. Raskasjalkainenkin peluri voi pärjätä, jos peliälyä on. Laine on kiekollisessa vaiheessa Suomen Mark Stone. Hän rakentaa peliä eikä maalaa itse. Luotan, että hän saa laitojen läheltä kaivettua kiekkoja paineen alla pistelinjalle vauhtiin nopeakinttuiselle Aholle, joka on stephensonmainen pelitapaesimerkki keskikaistalla ja luonnollisesti heillä on yhteinen U20-kokemus taustalla.

Lehkonen tekee likaiset hommat painaen maalille ohjaamaan puolustajien suoraviivaisia siniviivalaukauksia pussiin ja kiekottomana riisuu vihulaisia kiekosta hyökkäys- ja keskialueen puolustuspelissä. Omissa hän saa jatkettua kiekot keskialueelle siniviivan kulmasta. Laine pystyy hyökkäysalueellakin luomaan syvyydestä uhkaa havainnoinnillaan. Aho voi taituroida keskellä H3:na tai sitten suojata kiekkoa ulkokehällä syöttöpaikkaa etsien. Hän osaa myös tipata kiekkoja korkeasta maskista. Ketjun roolitus on siis kopio Howden-Stephenson-Stone kolmikosta Vegasin mestaruuskaudelta. Silti tämä kolmikko ei pelaa suinkaan aina vihulaisen toista kärkiketjua vastaan, vaan saa hyökkäysaluestartteja vastustajan alaketjuja vastaan. Laineen voi pudottaa penkille matsien lopuissa johtoa suojatessa ja tuoda tilalle puolustussuuntaan paremman laiturin peluutuksen tiivistyessä. Karvatessa Laineen jalka ei loista, mutta hän paikkaa sitä ulottuvuudellaan peittäen siten syöttölinjoja pitkällä mailallaan H1/H2-roolissa, joten siksi hänen ei pitäisi olla lopulta niin järisyttävän huono palanen Pennasen kiekottomaan sapluunaan. Ehkä hän saa jopa joitain katkoja aikaiseksi hyökkäyssiniviivan tuntumassa. Summa summarum, kaksi parasta optiota mielestäni Laineen rinnalle ovat Aho ja Lehkonen, koska Arsin ketjut toimivat aina ja Ahokin on aikoinaan saanut Laineen lentoon. Tätä on vaikea jättää ulos, koska Suomi tarvitsee kokoa ja ylivoimaan rightin kätisyyden.

Eetu Luostarinen - Roope Hintz - Joel Armia
- Suomen Reilly Smith eli Luostarinen tuo kokoa ja painavuutta laitojen lähelle kahden suunnan luottosoturina. Hän pystyy myös pelaamaan kiekolla kohtalaisesti eikä se kuole miehen lapaan. Hintz on William Karlsson. Hän keskittyy ensisijassa nollaamaan vastustajan toisen kärkiketjun pelaten nolla-nollaa sitä vastaan kera runsaiden puolustusalueen starttien, koska tuotanto ylöspäin ei ole ollut riittävää tänä vuonna. Kaikki puolustusvastuun päälle tulevat tehot ovat vain plussaa ja perusasioihin keskittymisen kautta Hintzista saanee parhaan irti. Uskon kuitenkin, että kun puolustaa hyvin, myös hyökkää hyvin. Ketju saa siten vastaiskusaumoja ja voi niistä jokusen maalin värkätä. Kolmas lenkki on raamiensa ja kätisyyden takia Armia eli Suomen Michael Amadio. Mailakovuus ja seinäpelaaminen ahtaassa tilassa keskialueella riittävät kokoonpanopaikkaan. Hän on hitusen herännyt Montrealissa (24gp 2+8=10) ja kotikisoissa hoiti ruutunsa. Mahdollisissa 3v2/4v3-vastaiskuissa hän pystyy jakamaan kiekkoa takamiehelle tai poikittain Luostariselle, kun Hintz avaa syöttöväylän repivällä keskikaistaluistelullaan. Ketjun laiturit sopivat myös kaaosmaiseen hyökkäysalueen hyökkäyspeliin, kun Suomi haluaa laukomalla rikkoa vastustajan viisikkoa. Armia ja Luostarinen pystyvät paremmin painimaan maalilla verrattuna maccelleihin ja hauloihin.

Eeli Tolvanen - Anton Lundell - Kaapo Kakko
- Suomen Brett Howden eli Tolvanen on sitkeä laitojen lähellä, jaksaa ennen kaikkea karvata nälkäisesti luistelunsa ansiosta ja painaa mielellään maalille hyökkäysalueen hyökkäyspelissä luomaan kaaosta. Talviklassikossa hän oli ylivertainen terrieri kasvettuaan kahden suunnan laituriksi NHL-uransa aikana. Alkukausi on ollut tehojen valossa kehno, mutten anna sille liikaa painoarvoa, koska Tolvanen tuo täydellisenä roolipelaajana taustatukea maalintekoon eli kuuluisaa secondary scoringia englanniksi ilmaistuna. Suomella on tarpeeksi hyökkääjiä, jotka ensisijassa mieluummin syöttävät kuin laukovat. Lundell on N. Roy pelaten tasaviisikoin nelosen keskellä, mutta roolia löytyy sen lisäksi AV-rotaatiosta toisesta hyökkääjäparista ja nimellisessä kakkosylivoimassa, joka ei toki juuri vastuuta saa, mutta eiköhän Lundellille löydy jääaikaa se 13 minuuttia illassa. Tasaviisikoin pienempi vastuu tarkoittaa erittäin raikasta jalkaa alivoimalla sisäänvientien häirinnässä. Oikeassa laidassa on Rantasen kanssa yhtä painavaksi NHL:n sivuilla merkitty Kakko, joka pystyy painimaan hyökkäysalueen kulmissa kroppaansa taitavasti hyödyntäen ja kuluttamaan pitkissä hyökkäyksissä vastustajan alakertaa suojaustaidoillaan. Alkukausi Rangersissa on ollut hieno raporttien perusteella ja onhan hän on ollut maajoukkuepaidassa useimmiten kiitettävä.

Jesperi Kotkaniemi
- 13. hyökkääjäksi on ehdolla monipuolisia janttereita. Teräväiseen minulla on aika vähän luottoa, koska hän on välimallin putoaja ollen turhan pehmeä yläketjuihin ja Suomella on ilman häntäkin tarpeeksi kahden suunnan pelaajia, jotka osaavat syöttää tai pelata alivoimaa. Ykkösylivoimaan Teräväinen ei mahdu. Mielestäni hän ei ole myöskään Tolvasta parempi karvaaja nelosketjun laitaan. Tasaviisikoin hän on tehnyt Chicagossa neljä pistettä 24 ottelussa ja hitusen tuollaisen ympäristön valinta kielii siitä, että kilpaurheilu ei ole enää keskiössä, vaikkei se nyt pääsyy olekaan siihen, etten Teräväistä pidä kovinkaan olennaisena palasena Suomelle. Raamien ja rightin kätisyyden vuoksi Puljujärvi voisi olla kolesarmainen vaihtoehto nelosketjun oikeaan laitaan rymistelemään. O. Kapanen on onneksi olympiavalmis right vuoden päästä kolmosketjun oikeaan laitaan, jolloin Armian voi pudottaa neloseen.

En lopulta melkein osannut päättää Haulan ja Kotkaniemen välillä. Molemmat pystyvät pelaamaan keskellä tai laidassa. Kotkaniemi tuo kokoa ja raamikkuutta, jota arvotan melko paljon pienessä kaukalossa, mutta miehen NHL-ura on ollut melko mystinen. Tehokkuus ei riitä yläketjuihin ja alempiin vitjoihin on tarjolla tiettyjä spesialisteja, joihin Kotkaniemi ei kuulu. En esimerkiksi luota häneen nolla-nollan pelaamisessa niin paljoa kuin Luostariseen tai Armiaan. Haula ei ainakaan 8-10 vuotta sitten loistanut maajoukkueessa MM-kisoissa ja World Cupissa, mutta voisi tässä rosterissa täyttää periaatteessa Tolvasen karvausruudun, mutta tämän laukausuhka on isompi. Sopeutuuko Haula 13. hyökkääjäksi vai kiukutteleeko hän? Taidan lopulta kallistua Kotkaniemen kannalle tulevia olympialaisiakin silmällä pitäen, koska hän on kymmenisen vuotta nuorempi.

Olli Määttä - Miro Heiskanen
- Puolustuksen TOP4:ssä on kolme puolustajaa, joihin luotan kaikkein eniten eli Heiskanen, Määttä ja Mikkola. Kätisyyksien takia sitten Jokiharju on kakkosparissa. Jos Lindell olisi right, hän luonnollisesti olisi tällöin kakkosparin kamaa. Aloitetaan perkuu ykkösparista. Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja ja jo aikoinaan Sotshissa kiekollisuudellaan ihastuttanut Määttä on ollut rautaa Vegasia vastaan näkemissäni muutamissa matseissa. Hänellä on myös kokemusta leftin kanssa pelaamisesta hiljattain, kun viimeksi viikonloppuna hän uurasti Utahin ykkösparissa Sergachevin parina. Isoimman vaikutuksen Määtän toiminnassa on tehnyt hänen suoriutumisensa paineen alla. Hän ei ole päätykiekon haettuaan juuttunut karvauksen alle, vaan saanut liikutettua hyvällä varmuudella laitaa pitkin kiekon eteenpäin ohi jatkokarvauksen. Tuollaista simppeliä suoritusvarmuutta Leijonat kaipaa alakerrassa, jotta hyökkääjät saavat ruokaa hyökkäyksiinlähdöissä. Lisäksi Määtän viivatoimitukset ovat olleet yllättävän vaarallisia (vaikkei se tehopisteissä näy) ja suoraviivaisuushan hyökkäysalueen hyökkäyspelissä on osa Pennasen todennäköistä pelikirjaa pienessäkin kaukalossa, joten siksikin Määttä istuu hyvin Heiskasen rinnalle tahkoamaan isoja minuutteja. Haluan tosiaan suoritusvarmuutta ennen kaikkea ja Määttä on sitä silmätestin perusteella tarjonnut sekä oman maalin takana että hyökkäyssiniviivassa. Heiskasta ei sen kummemmin tarvinne perustella. Tämä kaksikko pelaa 24-25 minuuttia per ilta parhaita vastaan vuotamatta.

Niko Mikkola - Henri Jokiharju
- Suomen Brayden McNabb ja Zach Whitecloud ovat tässä parissa. Mikkola on tuore NHL-mestari ja laadukas puolustava puolustaja Vegas-kopionsa tapaan. Vastuuta tulee myös ykkösalivoimassa kuminsyöjänä. Vierellä nähdään Jokiharju, joka pystyy ottamaan ajan ja tilan pois kulmissa sekä puolustamaan kohtalaisen kovaa mailalla kuten mr. Whitecloud. Kiekollisena hän pystyy rytmittämään tarpeeksi peliä ylemmissä viivelähdöissä ja löytämään vapaan lavan keskialueelta nopeissa käännöissä, kun hyökkäyskolmikko jää roikkumaan keskialueelle carolinamaisen "kolme ylhäällä" sopimuksen mukaisesti. Tarpeen tullen Jokiharju nostaa itse jalalla punaviivalle dumpatakseen kiekon selustaan. Paineen alla yhden kosketuksen siirrot ränniä pitkin laitureille hoituvat niin ikään ja jalkavuus riittää ylipäätään mielestäni Ristolaista vähän paremmin ehtimään siirtokiekkojen perään. Jokiharju luonnollisesti on myös kakkosalivoimassa ja hänellä on voittavaa maajoukkuekokemusta vyöllään, joten tämänkin parin kehtaa heittää askiin kärkiketjuja vastaan.

Esa Lindell - Rasmus Ristolainen
- Lindell on ainakin Vegas-sarjoissa ollut sen verran epäluotettava aika ajoin paineen alla pudotuspeleissä, että puhtaasti siksi sijoitin hänet kolmospariin hieman helpommille minuuteille. SC-voittajat ovat hierarkiassa edellä vasemmalla puolella. Jos Lindell pelaa turnauksessa ykkösparissa Heiskasen kanssa kuten ehkä on todennäköisintä, en povaa Leijonille menestystä. Omassa hahmotelmassani pariksi tulee Ristolainen, kun Ikankin mainitsemana he ovat samaa ikäluokkaa ja löytänevät siten keskinäistä kemiaa. Esa voi kokeilla myös verestää muistojaan ja kolmosparissa ottaa vähän isompaa kiekollista ruutua hyökkäysalueella, vaikkakin päätehtävä on varmasti vain toimittaa ruokaa luukulle siniviivasta sen sijaan, että hän lähtisi haastamaan vastustajan laituria ja hyökkäämään alamäkeen. Luonnollisesti Lindell on ykkösalivoimaan tärkeä palanen ja pääsee sitä pelaamaan ehkä vähän tuoreemmilla jaloilla, kun vastuu tasaviisikoin ei ole niin suuri. Ristolaista ei puolestaan kolmosparia korkeammalle uskalla sijoittaa, vaikka edistyneet puolustustilastot sanoisivat mitä, koska hän on pelannut merkityksellistä jääkiekkoa hieman kärjistetysti kahdeksan vuotta sitten. Otteluiden lopuissa Lindellin voi heittää askiin Mikkolan kanssa suojaamaan johtoa Jokiharjun paikalle.

Jani Hakanpää
- 7. puolustajaksi vaihtoehdot ovat Vaakanainen ja Välimäki, joista jälkimmäinen on ollut todella heikko ainakin Vegas-peleissä juurikin omalla alueella. Oletan Pennasen kallistuvan Hakanpäähän ja teen samoin puhtaasti siksi, että muistissa ovat vielä Kärpät-ajat, jolloin hän oli mörkö puolustusalueen puolustuspelissä seuraten isoksi mieheksi sulavasti ja tiiviisti vastustajan hyökkääjiä alakolmion 1v1-vartioinnissa ottaen näiltä tilan ja ajan pois parhaimmillaan todella aggressiivisesti laitojen lähellä. Polvivamman jäljiltä hän ehtii hioa liikkeensä paremmaksi vielä ennen turnauksen alkua parin kuukauden ajan. Priima-Hakanpää kuitenkin pystyisi tekemään niitä kuuluisia stoppeja PAPP:ssa 1v1-puolustamisessa fysiikkansa voimin, kun tosiaan epäilin ja yhä edelleen jossain määrin epäilen, että saavatko Suomen puolustajat niitä tarpeeksi tehtyä vai venyvätkö puolustusjaksot liikaa, jolloin ei ole enää energiaa hyökätä.

Juuse Saros
- Maalivahdeista ei ole tarpeen keskustella. Saros on selviö ja muut ihailevat hänen muuriuttaan.

Kevin Lankinen
Ukko-Pekka Luukkonen

Ylivoima (1-3-1)

Laine
Aho Barkov Rantanen
Heiskanen

- Ykkösylivoima pelaa aina sata sekuntia, joten kakkosylivoimalla ei tule olemaan mitään merkitystä. On kyettävä löytämään yksi toimiva viisikko. Oletan, että yksikään maailman parhaista ylivoimista ei ole rullannut viidellä leftillä, joten Suomikaan ei sitä kokeile. Kätisyydet on saatava ainakin siten toimimaan, että slottimies pystyy ampumaan suoraan maalin kulmalla olevan pelaajan syötöstä eli noiden pelaajien on oltava joko L-R tai R-L muodossa. Onko Laineelle parempi paikka stonemaisesti maalin kulmalla vai slotissa? Mielestäni ensin mainitussa. Niinpä slottipelaaja on left. Armia tuskin on Pointin veroinen laukoja neliön keskeltä, joten täten Lehkoselle ei aukea paikkaa päätypelaajan rooliin. Villi jokeri loukkaantumissuman iskiessä Laineen paikalle voisi olla Ristolainen, joka Flyersissa pelasi jossain vaiheessa maskimiehenä, mutta toivottavasti siihen ei tarvitse kuitenkaan mennä, heh.

Ylivoima pyörii vasemman siiven kautta. Aho pystyy suojauksesta 1) jakamaan viimeiseen asti piilotettuja poikittaissyöttöjä lefteille Barkoville, Rantaselle ja Heiskaselle tai 2) passaamaan maalin vasemmalle kulmalle Laineelle, joka pyörähtää itse veskarin eteen uittaen kiekon längistä/takakulmasta sisään tai jatkaa kiekon ykkösellä keskelle Barkoville tai jopa maalialueen halki poikittain Rantaselle, joka ui takatolpalle naulaten one-timerin sisään. Lyhyessä turnauksessa yksinkertaisuus on valttia ja noiden kahden variaation varaan rakentaisin ykkösylivoiman. Ja kun kiekko on Rantasella oikeassa siivessä, tämä pystyy löytämään Laineen takatolpalta tai sitten Sasha ohjaa keskustasta Rantasen kovan jäänuoliaissyötön pussiin yläriman alle, naps.

Aho ja Barkov voivat periaatteessa olla toisinkin päin, mutta Barkov on kuitenkin kookkaampi, joten hän romahtaa maalin eteen reboundeille hertlmaisesti Laineen seuraksi. Hertlhän johti ainakin puolitoista viikkoa sitten NHL:n YV-maalipörssiä dominoituaan kokonsa ansiosta juuri slotissa ja maalin edessä, joten Barkoville on tarjolla vastaava rooli. Tämä pystyy laukomaan ykkösellä Laineen päätypasseista ja hakkaamaan siipipelaajien laukausten jälkeen kakkoskiekkoja sisään veskareiden edestä. Laine ei ole aivan Stonen veroinen syöttäjä päätyviivalta, mutta kuitenkin tarpeeksi laadukas ja ovela löytääkseen Barkovin vapaan lavan mailaviidakon keskeltä.

Jos Suomi muuttaa YV-hakuaan ennen turnausta jättöpeliksi tuon 4-5 pelaajan rintaman asemesta, Aho ja Barkov ovat ne, jotka hakevat vauhtia pohjasta ollen ylöstuontivastuussa Heiskasen jätön jälkeen.

Alivoima 1-1-2

Hintz
Barkov
Lindell Mikkola

Lundell
Luostarinen
Määttä Jokiharju

Lehkonen
Aho

- Kaksi parasta puolustussuunnan sentteriä puurtavat ykkösalivoimaa, simppeliä. Vastustajien on oltava myös varpaillaan heidän kanssaan vastaiskujen varalta. Lindell ja Mikkola ovat puolustuksen ykkösalivoimapari, vaikka jälkimmäinen voisi kyllä periaatteessa pelata Jokiharjunkin kanssa kakkosalivoimassa, koska he ovat papereissani parina myös tasaviisikoin, joten peluutus ei sekoittuisi niin paljoa. Mutta mennään nyt näin. He jäävät askiin kahden ensimmäisen hyökkääjäparin ajaksi kellottaen noin 80 sekunnin vaihdon mielellään, jolloin Määtälle ja Jokiharjulle jää 40 sekuntia tapettavaksi jo rasittunutta vastustajan ykkösylivoimaa vastaan. Kakkosalivoimassa on Floridasta tuttu parivaljakko. Lundell raikkaalla jalalla häiritsee ylempänä hyökkääjänä takakolmiota ja Luostarinen tukkii slottia. Toki roolit vaihtuvat lennosta koko ajan, mutta lähtökohtaisesti mieluummin noin päin. Kolmas AV-pari on kakkosketjun tutkapari Lehkonen-Aho.
 

MA8

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Laitetaanpa ennen virallista joukkueen julkistusta oma lusikka soppaan mahdollinen pelikirja takaraivossa muistaen. Roolitus, raamit ja kätisyys vaikuttavat myös erittäin paljon mielipiteisiini pelisysteemiin sopeutumisen lisäksi.

Team Salming-Suomi

Mikael Granlund - Aleksander Barkov - Mikko Rantanen

- Hyökkäyksessä on oltava jalkavuutta, jos ja kun Suomi karvaa korkealta jatkuvasti 2-3/1-1-3 muodolla häiriten vastustajan pakkiparin avauspelaamista. Kahden ketjun on oltava myös priimaa kahteen suuntaan pystyen pelaamaan vuotamatta vastustajien kahta kärkiketjua vastaan. Kolmatta ketjua voi käyttää sitten enemmänkin hyökkäysalueen starteissa vastustajan alaketjuja vastaan ja nelosketju pelaa 10 minuuttia, mutta se saisi mieluusti ottaa joitain startteja puolustusalueella vähentäen siten parhaiden yksilöiden kuormaa. Toki kaikki ketjut ovat sellaisia, että tasainen neljän ketjun jylläävä rotaatiokin on mahdollinen eikä vastinpareista tarvitse niin hirveästi välittää.

Sasha pystyy kantamaan heikommatkin laiturit, mutta tarvitsee rinnalleen maalintekijän. Siksi Rantanen on valinta reinhartmaisesti oikeaan laitaan. Alfaurokset johtavat edestä. Tuo tutkapari ei kalpene, vaan on tämän nipun Point-Kucherov, Eichel-Barbashev tai McDavid-Draisaitl. Kolmas jäsen on yleismies eli MG, joka pystyy olemaan kytkin varsinkin maajoukkueessa kuten Verhaeghe Floridassa. Tämän kolmikon luottoluokitus on parasta mahdollista luokkaa ja se pelaa 22 minuuttia illassa vastustajan parhaita vastaan plusmerkkisesti. Taitotaso riittää hyökkäysalueen hyökkäyspelissä Pennasen 2-1-2 mallin kolmiopelaamiseen kevyesti, kun he laittavat syöttöklinikan pystyyn b-pisteiden alapuolella. Kullakin riittää myös kurinalaisuutta vuorollaan painaa maalille tekemään maskia ja ohjaamaan puolustajien laukauksia sisään. Barkov ja Rantanen tarjoavat myös erittäin tärkeää painavuutta raamiensa myötä. Suomen ykkösketjua ei tönitä.

Artturi Lehkonen - Sebastian Aho - Patrik Laine
- Artturi on menestyvien nippujen kärkiketjun liimapelaaja. U20-kemia Teuvon kanssa ei unohdu, mutta ketju ei ole tarpeeksi painava, jos Teuvo on toisessa laidassa, koska Aho sentteröi kakkoslinjastoa. Lehkonen-Aho kaksikon varaan kelpaa rakentaa kuitenkin toinen koostumus. Kolmannen lenkin on oltava kookas ja siksi hampaiden purennan jälkeen valitsin Laineen. Raskasjalkainenkin peluri voi pärjätä, jos peliälyä on. Laine on kiekollisessa vaiheessa Suomen Mark Stone. Hän rakentaa peliä eikä maalaa itse. Luotan, että hän saa laitojen läheltä kaivettua kiekkoja paineen alla pistelinjalle vauhtiin nopeakinttuiselle Aholle, joka on stephensonmainen pelitapaesimerkki keskikaistalla ja luonnollisesti heillä on yhteinen U20-kokemus taustalla.

Lehkonen tekee likaiset hommat painaen maalille ohjaamaan puolustajien suoraviivaisia siniviivalaukauksia pussiin ja kiekottomana riisuu vihulaisia kiekosta hyökkäys- ja keskialueen puolustuspelissä. Omissa hän saa jatkettua kiekot keskialueelle siniviivan kulmasta. Laine pystyy hyökkäysalueellakin luomaan syvyydestä uhkaa havainnoinnillaan. Aho voi taituroida keskellä H3:na tai sitten suojata kiekkoa ulkokehällä syöttöpaikkaa etsien. Hän osaa myös tipata kiekkoja korkeasta maskista. Ketjun roolitus on siis kopio Howden-Stephenson-Stone kolmikosta Vegasin mestaruuskaudelta. Silti tämä kolmikko ei pelaa suinkaan aina vihulaisen toista kärkiketjua vastaan, vaan saa hyökkäysaluestartteja vastustajan alaketjuja vastaan. Laineen voi pudottaa penkille matsien lopuissa johtoa suojatessa ja tuoda tilalle puolustussuuntaan paremman laiturin peluutuksen tiivistyessä. Karvatessa Laineen jalka ei loista, mutta hän paikkaa sitä ulottuvuudellaan peittäen siten syöttölinjoja pitkällä mailallaan H1/H2-roolissa, joten siksi hänen ei pitäisi olla lopulta niin järisyttävän huono palanen Pennasen kiekottomaan sapluunaan. Ehkä hän saa jopa joitain katkoja aikaiseksi hyökkäyssiniviivan tuntumassa. Summa summarum, kaksi parasta optiota mielestäni Laineen rinnalle ovat Aho ja Lehkonen, koska Arsin ketjut toimivat aina ja Ahokin on aikoinaan saanut Laineen lentoon. Tätä on vaikea jättää ulos, koska Suomi tarvitsee kokoa ja ylivoimaan rightin kätisyyden.

Eetu Luostarinen - Roope Hintz - Joel Armia
- Suomen Reilly Smith eli Luostarinen tuo kokoa ja painavuutta laitojen lähelle kahden suunnan luottosoturina. Hän pystyy myös pelaamaan kiekolla kohtalaisesti eikä se kuole miehen lapaan. Hintz on William Karlsson. Hän keskittyy ensisijassa nollaamaan vastustajan toisen kärkiketjun pelaten nolla-nollaa sitä vastaan kera runsaiden puolustusalueen starttien, koska tuotanto ylöspäin ei ole ollut riittävää tänä vuonna. Kaikki puolustusvastuun päälle tulevat tehot ovat vain plussaa ja perusasioihin keskittymisen kautta Hintzista saanee parhaan irti. Uskon kuitenkin, että kun puolustaa hyvin, myös hyökkää hyvin. Ketju saa siten vastaiskusaumoja ja voi niistä jokusen maalin värkätä. Kolmas lenkki on raamiensa ja kätisyyden takia Armia eli Suomen Michael Amadio. Mailakovuus ja seinäpelaaminen ahtaassa tilassa keskialueella riittävät kokoonpanopaikkaan. Hän on hitusen herännyt Montrealissa (24gp 2+8=10) ja kotikisoissa hoiti ruutunsa. Mahdollisissa 3v2/4v3-vastaiskuissa hän pystyy jakamaan kiekkoa takamiehelle tai poikittain Luostariselle, kun Hintz avaa syöttöväylän repivällä keskikaistaluistelullaan. Ketjun laiturit sopivat myös kaaosmaiseen hyökkäysalueen hyökkäyspeliin, kun Suomi haluaa laukomalla rikkoa vastustajan viisikkoa. Armia ja Luostarinen pystyvät paremmin painimaan maalilla verrattuna maccelleihin ja hauloihin.

Eeli Tolvanen - Anton Lundell - Kaapo Kakko
- Suomen Brett Howden eli Tolvanen on sitkeä laitojen lähellä, jaksaa ennen kaikkea karvata nälkäisesti luistelunsa ansiosta ja painaa mielellään maalille hyökkäysalueen hyökkäyspelissä luomaan kaaosta. Talviklassikossa hän oli ylivertainen terrieri kasvettuaan kahden suunnan laituriksi NHL-uransa aikana. Alkukausi on ollut tehojen valossa kehno, mutten anna sille liikaa painoarvoa, koska Tolvanen tuo täydellisenä roolipelaajana taustatukea maalintekoon eli kuuluisaa secondary scoringia englanniksi ilmaistuna. Suomella on tarpeeksi hyökkääjiä, jotka ensisijassa mieluummin syöttävät kuin laukovat. Lundell on N. Roy pelaten tasaviisikoin nelosen keskellä, mutta roolia löytyy sen lisäksi AV-rotaatiosta toisesta hyökkääjäparista ja nimellisessä kakkosylivoimassa, joka ei toki juuri vastuuta saa, mutta eiköhän Lundellille löydy jääaikaa se 13 minuuttia illassa. Tasaviisikoin pienempi vastuu tarkoittaa erittäin raikasta jalkaa alivoimalla sisäänvientien häirinnässä. Oikeassa laidassa on Rantasen kanssa yhtä painavaksi NHL:n sivuilla merkitty Kakko, joka pystyy painimaan hyökkäysalueen kulmissa kroppaansa taitavasti hyödyntäen ja kuluttamaan pitkissä hyökkäyksissä vastustajan alakertaa suojaustaidoillaan. Alkukausi Rangersissa on ollut hieno raporttien perusteella ja onhan hän on ollut maajoukkuepaidassa useimmiten kiitettävä.

Jesperi Kotkaniemi
- 13. hyökkääjäksi on ehdolla monipuolisia janttereita. Teräväiseen minulla on aika vähän luottoa, koska hän on välimallin putoaja ollen turhan pehmeä yläketjuihin ja Suomella on ilman häntäkin tarpeeksi kahden suunnan pelaajia, jotka osaavat syöttää tai pelata alivoimaa. Ykkösylivoimaan Teräväinen ei mahdu. Mielestäni hän ei ole myöskään Tolvasta parempi karvaaja nelosketjun laitaan. Tasaviisikoin hän on tehnyt Chicagossa neljä pistettä 24 ottelussa ja hitusen tuollaisen ympäristön valinta kielii siitä, että kilpaurheilu ei ole enää keskiössä, vaikkei se nyt pääsyy olekaan siihen, etten Teräväistä pidä kovinkaan olennaisena palasena Suomelle. Raamien ja rightin kätisyyden vuoksi Puljujärvi voisi olla kolesarmainen vaihtoehto nelosketjun oikeaan laitaan rymistelemään. O. Kapanen on onneksi olympiavalmis right vuoden päästä kolmosketjun oikeaan laitaan, jolloin Armian voi pudottaa neloseen.

En lopulta melkein osannut päättää Haulan ja Kotkaniemen välillä. Molemmat pystyvät pelaamaan keskellä tai laidassa. Kotkaniemi tuo kokoa ja raamikkuutta, jota arvotan melko paljon pienessä kaukalossa, mutta miehen NHL-ura on ollut melko mystinen. Tehokkuus ei riitä yläketjuihin ja alempiin vitjoihin on tarjolla tiettyjä spesialisteja, joihin Kotkaniemi ei kuulu. En esimerkiksi luota häneen nolla-nollan pelaamisessa niin paljoa kuin Luostariseen tai Armiaan. Haula ei ainakaan 8-10 vuotta sitten loistanut maajoukkueessa MM-kisoissa ja World Cupissa, mutta voisi tässä rosterissa täyttää periaatteessa Tolvasen karvausruudun, mutta tämän laukausuhka on isompi. Sopeutuuko Haula 13. hyökkääjäksi vai kiukutteleeko hän? Taidan lopulta kallistua Kotkaniemen kannalle tulevia olympialaisiakin silmällä pitäen, koska hän on kymmenisen vuotta nuorempi.

Olli Määttä - Miro Heiskanen
- Puolustuksen TOP4:ssä on kolme puolustajaa, joihin luotan kaikkein eniten eli Heiskanen, Määttä ja Mikkola. Kätisyyksien takia sitten Jokiharju on kakkosparissa. Jos Lindell olisi right, hän luonnollisesti olisi tällöin kakkosparin kamaa. Aloitetaan perkuu ykkösparista. Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja ja jo aikoinaan Sotshissa kiekollisuudellaan ihastuttanut Määttä on ollut rautaa Vegasia vastaan näkemissäni muutamissa matseissa. Hänellä on myös kokemusta leftin kanssa pelaamisesta hiljattain, kun viimeksi viikonloppuna hän uurasti Utahin ykkösparissa Sergachevin parina. Isoimman vaikutuksen Määtän toiminnassa on tehnyt hänen suoriutumisensa paineen alla. Hän ei ole päätykiekon haettuaan juuttunut karvauksen alle, vaan saanut liikutettua hyvällä varmuudella laitaa pitkin kiekon eteenpäin ohi jatkokarvauksen. Tuollaista simppeliä suoritusvarmuutta Leijonat kaipaa alakerrassa, jotta hyökkääjät saavat ruokaa hyökkäyksiinlähdöissä. Lisäksi Määtän viivatoimitukset ovat olleet yllättävän vaarallisia (vaikkei se tehopisteissä näy) ja suoraviivaisuushan hyökkäysalueen hyökkäyspelissä on osa Pennasen todennäköistä pelikirjaa pienessäkin kaukalossa, joten siksikin Määttä istuu hyvin Heiskasen rinnalle tahkoamaan isoja minuutteja. Haluan tosiaan suoritusvarmuutta ennen kaikkea ja Määttä on sitä silmätestin perusteella tarjonnut sekä oman maalin takana että hyökkäyssiniviivassa. Heiskasta ei sen kummemmin tarvinne perustella. Tämä kaksikko pelaa 24-25 minuuttia per ilta parhaita vastaan vuotamatta.

Niko Mikkola - Henri Jokiharju
- Suomen Brayden McNabb ja Zach Whitecloud ovat tässä parissa. Mikkola on tuore NHL-mestari ja laadukas puolustava puolustaja Vegas-kopionsa tapaan. Vastuuta tulee myös ykkösalivoimassa kuminsyöjänä. Vierellä nähdään Jokiharju, joka pystyy ottamaan ajan ja tilan pois kulmissa sekä puolustamaan kohtalaisen kovaa mailalla kuten mr. Whitecloud. Kiekollisena hän pystyy rytmittämään tarpeeksi peliä ylemmissä viivelähdöissä ja löytämään vapaan lavan keskialueelta nopeissa käännöissä, kun hyökkäyskolmikko jää roikkumaan keskialueelle carolinamaisen "kolme ylhäällä" sopimuksen mukaisesti. Tarpeen tullen Jokiharju nostaa itse jalalla punaviivalle dumpatakseen kiekon selustaan. Paineen alla yhden kosketuksen siirrot ränniä pitkin laitureille hoituvat niin ikään ja jalkavuus riittää ylipäätään mielestäni Ristolaista vähän paremmin ehtimään siirtokiekkojen perään. Jokiharju luonnollisesti on myös kakkosalivoimassa ja hänellä on voittavaa maajoukkuekokemusta vyöllään, joten tämänkin parin kehtaa heittää askiin kärkiketjuja vastaan.

Esa Lindell - Rasmus Ristolainen
- Lindell on ainakin Vegas-sarjoissa ollut sen verran epäluotettava aika ajoin paineen alla pudotuspeleissä, että puhtaasti siksi sijoitin hänet kolmospariin hieman helpommille minuuteille. SC-voittajat ovat hierarkiassa edellä vasemmalla puolella. Jos Lindell pelaa turnauksessa ykkösparissa Heiskasen kanssa kuten ehkä on todennäköisintä, en povaa Leijonille menestystä. Omassa hahmotelmassani pariksi tulee Ristolainen, kun Ikankin mainitsemana he ovat samaa ikäluokkaa ja löytänevät siten keskinäistä kemiaa. Esa voi kokeilla myös verestää muistojaan ja kolmosparissa ottaa vähän isompaa kiekollista ruutua hyökkäysalueella, vaikkakin päätehtävä on varmasti vain toimittaa ruokaa luukulle siniviivasta sen sijaan, että hän lähtisi haastamaan vastustajan laituria ja hyökkäämään alamäkeen. Luonnollisesti Lindell on ykkösalivoimaan tärkeä palanen ja pääsee sitä pelaamaan ehkä vähän tuoreemmilla jaloilla, kun vastuu tasaviisikoin ei ole niin suuri. Ristolaista ei puolestaan kolmosparia korkeammalle uskalla sijoittaa, vaikka edistyneet puolustustilastot sanoisivat mitä, koska hän on pelannut merkityksellistä jääkiekkoa hieman kärjistetysti kahdeksan vuotta sitten. Otteluiden lopuissa Lindellin voi heittää askiin Mikkolan kanssa suojaamaan johtoa Jokiharjun paikalle.

Jani Hakanpää
- 7. puolustajaksi vaihtoehdot ovat Vaakanainen ja Välimäki, joista jälkimmäinen on ollut todella heikko ainakin Vegas-peleissä juurikin omalla alueella. Oletan Pennasen kallistuvan Hakanpäähän ja teen samoin puhtaasti siksi, että muistissa ovat vielä Kärpät-ajat, jolloin hän oli mörkö puolustusalueen puolustuspelissä seuraten isoksi mieheksi sulavasti ja tiiviisti vastustajan hyökkääjiä alakolmion 1v1-vartioinnissa ottaen näiltä tilan ja ajan pois parhaimmillaan todella aggressiivisesti laitojen lähellä. Polvivamman jäljiltä hän ehtii hioa liikkeensä paremmaksi vielä ennen turnauksen alkua parin kuukauden ajan. Priima-Hakanpää kuitenkin pystyisi tekemään niitä kuuluisia stoppeja PAPP:ssa 1v1-puolustamisessa fysiikkansa voimin, kun tosiaan epäilin ja yhä edelleen jossain määrin epäilen, että saavatko Suomen puolustajat niitä tarpeeksi tehtyä vai venyvätkö puolustusjaksot liikaa, jolloin ei ole enää energiaa hyökätä.

Juuse Saros
- Maalivahdeista ei ole tarpeen keskustella. Saros on selviö ja muut ihailevat hänen muuriuttaan.

Kevin Lankinen
Ukko-Pekka Luukkonen

Ylivoima (1-3-1)

Laine
Aho Barkov Rantanen
Heiskanen

- Ykkösylivoima pelaa aina sata sekuntia, joten kakkosylivoimalla ei tule olemaan mitään merkitystä. On kyettävä löytämään yksi toimiva viisikko. Oletan, että yksikään maailman parhaista ylivoimista ei ole rullannut viidellä leftillä, joten Suomikaan ei sitä kokeile. Kätisyydet on saatava ainakin siten toimimaan, että slottimies pystyy ampumaan suoraan maalin kulmalla olevan pelaajan syötöstä eli noiden pelaajien on oltava joko L-R tai R-L muodossa. Onko Laineelle parempi paikka stonemaisesti maalin kulmalla vai slotissa? Mielestäni ensin mainitussa. Niinpä slottipelaaja on left. Armia tuskin on Pointin veroinen laukoja neliön keskeltä, joten täten Lehkoselle ei aukea paikkaa päätypelaajan rooliin. Villi jokeri loukkaantumissuman iskiessä Laineen paikalle voisi olla Ristolainen, joka Flyersissa pelasi jossain vaiheessa maskimiehenä, mutta toivottavasti siihen ei tarvitse kuitenkaan mennä, heh.

Ylivoima pyörii vasemman siiven kautta. Aho pystyy suojauksesta 1) jakamaan viimeiseen asti piilotettuja poikittaissyöttöjä lefteille Barkoville, Rantaselle ja Heiskaselle tai 2) passaamaan maalin vasemmalle kulmalle Laineelle, joka pyörähtää itse veskarin eteen uittaen kiekon längistä/takakulmasta sisään tai jatkaa kiekon ykkösellä keskelle Barkoville tai jopa maalialueen halki poikittain Rantaselle, joka ui takatolpalle naulaten one-timerin sisään. Lyhyessä turnauksessa yksinkertaisuus on valttia ja noiden kahden variaation varaan rakentaisin ykkösylivoiman. Ja kun kiekko on Rantasella oikeassa siivessä, tämä pystyy löytämään Laineen takatolpalta tai sitten Sasha ohjaa keskustasta Rantasen kovan jäänuoliaissyötön pussiin yläriman alle, naps.

Aho ja Barkov voivat periaatteessa olla toisinkin päin, mutta Barkov on kuitenkin kookkaampi, joten hän romahtaa maalin eteen reboundeille hertlmaisesti Laineen seuraksi. Hertlhän johti ainakin puolitoista viikkoa sitten NHL:n YV-maalipörssiä dominoituaan kokonsa ansiosta juuri slotissa ja maalin edessä, joten Barkoville on tarjolla vastaava rooli. Tämä pystyy laukomaan ykkösellä Laineen päätypasseista ja hakkaamaan siipipelaajien laukausten jälkeen kakkoskiekkoja sisään veskareiden edestä. Laine ei ole aivan Stonen veroinen syöttäjä päätyviivalta, mutta kuitenkin tarpeeksi laadukas ja ovela löytääkseen Barkovin vapaan lavan mailaviidakon keskeltä.

Jos Suomi muuttaa YV-hakuaan ennen turnausta jättöpeliksi tuon 4-5 pelaajan rintaman asemesta, Aho ja Barkov ovat ne, jotka hakevat vauhtia pohjasta ollen ylöstuontivastuussa Heiskasen jätön jälkeen.

Alivoima 1-1-2

Hintz
Barkov
Lindell Mikkola

Lundell
Luostarinen
Määttä Jokiharju

Lehkonen
Aho

- Kaksi parasta puolustussuunnan sentteriä puurtavat ykkösalivoimaa, simppeliä. Vastustajien on oltava myös varpaillaan heidän kanssaan vastaiskujen varalta. Lindell ja Mikkola ovat puolustuksen ykkösalivoimapari, vaikka jälkimmäinen voisi kyllä periaatteessa pelata Jokiharjunkin kanssa kakkosalivoimassa, koska he ovat papereissani parina myös tasaviisikoin, joten peluutus ei sekoittuisi niin paljoa. Mutta mennään nyt näin. He jäävät askiin kahden ensimmäisen hyökkääjäparin ajaksi kellottaen noin 80 sekunnin vaihdon mielellään, jolloin Määtälle ja Jokiharjulle jää 40 sekuntia tapettavaksi jo rasittunutta vastustajan ykkösylivoimaa vastaan. Kakkosalivoimassa on Floridasta tuttu parivaljakko. Lundell raikkaalla jalalla häiritsee ylempänä hyökkääjänä takakolmiota ja Luostarinen tukkii slottia. Toki roolit vaihtuvat lennosta koko ajan, mutta lähtökohtaisesti mieluummin noin päin. Kolmas AV-pari on kakkosketjun tutkapari Lehkonen-Aho.
Tässä tuli niin väkevät, vai pitäisikö sanoa painavat, perustelut valinnoille, että oli pakko peukuttaa.

Hieman epäilyttää vakiintuneiden tutkaparien hajottaminen, mutta kuten sanottu, perusteet on hyvät ja asia näin hyväksyttävissä. Samoin Teräväisen poisjättäminen on vaikea niellä, mutta hyvin perusteltu. Teräväinen kyllä mielestäni omaa jotain sellaista, jota on harvalla suomalaisella, eli ihan maailman huipputasoa olevan syöttötaidon. Vain Granlund ja Maccelli ovat mielestäni samalla viivalla.

Sen sijaan pari juttua tekisin perusteluistasi huolimatta toisin: Heiskasen paikka on vasemmalla puolella, jos hänestä halutaan jotain irti kiekollisena. Ja halutaanhan hänestä.

Ja se toinen: Suomen paras syöttäjä on Mikael Granlund ja hän kuuluu ehdottomasti ykkösyyveelle. Aho on muuten selkeästi parempi pelaaja kuin Granlund, mutta YV:n maestrona jää kakkoseksi ja näin ollen kakkosyyveelle.

Haulan näen täsmälleen samalla tavalla, ei lisättävää. Ehkä kuitenkin mieluummin katson hänen pörräämistään kuin Kotkaniemen kompurointia.
 
Itse mietin että jos Suomi haluaa turnauksen voitosta pelata, joukkuetta pitää osata peluuttaa paremmin ja tarkemmin kuin vastustajan ryhmiä. Miettiä match uppeja ja ryhmityksiä miten pelata kutakin vastustajaa vastaan. Se ei varmasti ole sitä mihin Suomessa ollaan totuttu, mutta mielestäni se on ainoa vaihtoehto piilottaa tiettyjä heikkoksia mitä rosterissa auttamatta on.

Etenkin Kanadaa ja Usa:ta vastaan rakentasin yhden ihan maailman kovimmista shut-down kentistä pelaamaan McDavidin ja Matthewsin viisikkoa vastaan, jotta Barkovia ei tarvitsisi uhrata siihen tarkoitukseen.

Niinpä ykkönen olisi:
Lehkonen - Lundell - Luostarinen

- vaikka Usalla ja Kanadalla on toki 4 superviisikkoa, on silti McDavid ja Matthews ne, joita kuormitetaan eniten ja he ovat myös ne kaksi pelaajaa joita vastaan ei ole takeita että Barkovin viisikko pystyy pelaamaan vastaan. Niinpä uhraisin Lundellin porukan pelaamaan noita ryhmiä pois ja ottamaan mahdollisimman paljon puolustuspään lähtöjä kuin mahdollista. Lehkonen periaatteessa pelaisi varmaan koko hyökkääjistöstä eniten, koska käyttäisin häntä myös Barkovin ketjussa oman pään aloituksissa niin paljon kuin mahdollista.

kakkonen sitten:
Granlund - Aho - Hintz

- tämä porukka pystyisi pelaamaan vastustajan kakkosta vastaan ja ottamaan myös paljon oman pään aloituksia. Kolme sentteriä ja mielestäni Ahon ja Hintzin vahvuudet tulisivat esille loistavasti Granlundin tapaisen pelaajan kanssa. Paljon mahdollisuuksia tehdä vastahyökkäysillä maaleja syvältä omalta alueelta jos/kun joudutaan puolustamaan paljon omissa.

ns. kolmonen:
Laine - Barkov - Rantanen

- tää on sitten ns. Sink or Swim. Kaikki mahdolliset hyökkäyspään aloitukset ja jos otetaan omasta päästä, niin tässä voidaan käyttää Laineen tilalla aina jotain toista laituria. Esim. Lehkonen voi pelata +20-22min per matsi ja ottaa vaihtoja myös tässä kolmikossa. Jos toimii niin saadaan yhden maailman parhaan pelaajan laidoille kaksi pelaajaa jotka voivat luoda eniten maaliodottamaa koko joukkueesta. Jos ei toimi, niin sitten Laine pois ja Lehkonen/Granlund tilalle.

nelonen:
Kotkaniemi - Haula - Kakko

- Monikäyttöinen, hyvin puolustava ja tarpeeksi vahva päätyalueella. Pystyy hankkimaan jäähyjä sitä kautta. Kakko antaa vaihtoehdon muihinkin viisikoihin eri roolituksiin.

13.hyökkääjä.
Teräväinen
- alisuorittanut tällä kaudella eikä koskaan ole ihan riittänyt Ahon rinnalla pleijareissa kun on ollut kovin tarve menestyä. Ja nyt se vaste ei ole ainakaan yhtään pienempi kuin noissa pudotuspelisarjoissa. Jos Laine ei pärjää, voidaan Teräväinen siirtää Ahon rinnalle ja esim. Granlund/Lehkonen Barkovin viisikkoon. Hyvä pelaaja tähän rooliin mielestäni.

Puolustajat:
Ristolainen - Lindell
- shut down pari Lundelin viisikon takana. Kaikki vaikeat oman alueen lähdöt aina kuin mahdollista.

Mikkola - Määttä
- toinen oman pään lähtöjä ottava pari jonka vaan pakko riittää kun ei parempaakaan ole.

Jokiharju - Heiskanen
- ottaa niin paljon hyök.pään lähtöjä kuin mahdollista. Heiskanen toki pelaa ainakin 10min enemmän kuin Jokiharju ja tässä Heiskasen parina esim. Lindell/Mikkola jotka voidaan ottaa aina oman alueen lähtöihin. Jokiharju pelaa 10-13min ja selkeä rooli hyök.alueen ja keskialueen kiekollisissa vaiheissa hyvän luistelun avittamana.

7. puolustaja:
Välimäki/Heinola
- Jos Jokiharju ei riitä, niin näistä toinen mukaan. Hakanpää ei taida ikävä kyllä pysyä enää kasassa.

Maalivahdit:
1.Saros 2.Lankinen 3.Luukkonen

- Saros/Lankinen tehneet pitkään töitä yhdessä ja Luukkonen mukaan Olympiaprojektia varten.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Pistetään vielä oma lottorivi vetämään.

Rantanen - Barkov - Lehkonen
Hintz - Aho - Teräväinen
Granlund - Lundell - Kakko
Luostarinen - Haula - Armia
Laine

Heiskanen - Lindell
Mikkola - Ristolainen
Määttä - Jokiharju
Hakanpää

Saros
Lankinen
Luukkonen
 

Ccrb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Laine on pelannut 18 peliä kauden 22-23 jälkeen ja viimeisin ehjä kausi 18-19. Ei noita maalejakaan ole tullut kovalla (ainakaan nykystandardeilla) tahdilla 6 vuoteen. Ymmärrän, että Laine on jonkinsortin mystinen olento vieläkin monelle, mutta helmikuussa jo pelataan. On hyvin epätodennäköistä, että olisi enemmän positiivinen kuin negatiivinen voimavara.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Näinhän sen kuuluisi mennä:

Saros - Lankinen (Luukkonen)

Määttä (A) - Heiskanen
Lindell - Ristolainen
Mikkola - Jokiharju
(Välimäki)

Lehkonen - Barkov (C) - Rantanen
Granlund (A) - Aho - Hintz
Luostarinen - Lundell - Kakko
Kotkaniemi - Haula - Armia
(Teräväinen)
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Laitetaan nyt vielä oma "viimeinen" joukkue:

MG-Barkov-Laine
Lehkonen-Aho-Rantanen
Luostarinen-Lundell-Kakko
Hintz-Haula-Armia

13. hyökkääjä Puljujärvi

Heiskanen-Lindell
Mikkola-Ristolainen
Jokiharju-Määttä
Välimäki

Saros-Lankinen-UPL

Vaikein sijoitettava mielestäni Hintz. Todella todella heikko kausi alla. Jos Hintzin laittaa tuonne Rantasen ja Lehkosen kanssa kakkoseen. Jää Aholle sitten hieman heikommat laiturit kolmoseen. Eikä Aho todellakaan ole kolmosketjun roolia ansainnut. Ellei sitten ole Kakko-Aho-Armia ja nelonen Luostarinen-Lundell-Haula. Mutta nelonen voisi tuommosenaan olla semmonen energiakenttä joka möyrii ja menee.
 

M10

Jäsen
Vaikein sijoitettava mielestäni Hintz. Todella todella heikko kausi alla.

lol. Hinellä ollut tahmeita pelejä, etenkin Tampereella, mutta on hän kuitenkin taas yli 30 maalin tahdissa ja sen tulee neljännen kerran putkeen tällä kaudella saavuttamaan (ilman loukkaantumisia).

Meikäläisen Suomi neljän maan turnaukseen:

Laine - Barkov - Rantanen
Hintz - Aho - Granlund
Lehkonen - Lundell - Teräväinen
Luostarinen - Haula - Armia
Kakko

Heiskanen - Lindell
Mikkola - Ristolainen
Määttä - Jokiharju
Välimäki

Saros
Luukkonen
Lankinen
 

jeani

Jäsen
Suomella on aika paljon kisakonetasoisia senttereitä. Ketkä heistä ovat sellaisia, joiden nimenomaan pitää pelata sentterinä:

a) Koska tuo sillä paikalla niin paljon lisäarvoa?

b) Koska laidalla ei mahtuisi edes pelaavaan kokoonpanoon?

Barkovia (a) ja Lundellia (b) muiden kommenttien perusteella veikkaan. Pitääkö paikkansa? Muita?
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Suomella on aika paljon kisakonetasoisia senttereitä. Ketkä heistä ovat sellaisia, joiden nimenomaan pitää pelata sentterinä:

a) Koska tuo sillä paikalla niin paljon lisäarvoa?

b) Koska laidalla ei mahtuisi edes pelaavaan kokoonpanoon?

Barkovia (a) ja Lundellia (b) muiden kommenttien perusteella veikkaan. Pitääkö paikkansa? Muita?

Aho.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Laine näytti viime yön laukauksellaan, miksi hänet on tärkeä saada mukaan joukkueeseen. Suomella ei ole ilman Lainetta ylivoimalle ketään rightin pelaajaa ja Laineella on kuitenkin potentiaalia olla jonkinlainen laukaisu-uhka. Itse miettisin Lainetta nimenomaan ylivoimalle isoon rooliin ja tasakentällisin laittaisin hänet siihen ketjuun, joka pelaa pienimpiä minuutteja. Pelaajaprofiili on niin uniikki tässä Suomen joukkueessa, että uskon Pennasen katsovan tämän kortin. Jos ei toimi, niin siinä tapauksessa pudotetaan Laine ylimääräiseksi hyökkääjäksi.

Lehkonen - Barkov - Rantanen
- Kova ykkösketju, joka pelaa isoimpia minuutteja tasakenttällisin. Todella monipuolinen kolmikko, jonka voi heittää kentälle tilanteessa kuin tilanteessa.

Hintz - Aho - Granlund
- Kolme sentteriä kun lyödään samaan ketjuun, niin voidaan luottaa siihen, että ei tämäkään kolmikko vuoda omiin. Granlund on tottunut pelaamaan aiemminkin laiturina ja Hintzin suoraviivaisuutta ja nopeutta voidaan todennäköisesti tässä joukkueessa hyödyntää parhaiten laiturin tontilla.

Luostarinen - Lundell - Kakko
- Luostarinen-Lundell on mielestäni ihan selvä kaksikko ja kolmanneksi lenkiksi lyödään hyvää kautta pelaava Kakko, jolla on yhteistä historiaa junnumaajoukkueista Lundellin kanssa. Tämä ketju pystyy puolustamaan laadukkasti vastustajien tähtiä vastaan ja tekemään myös tulosta hyökkäyspäässä.

Kotkaniemi - Haula - Laine
- Nelonen on se ketju, jonka vastuu tasakentällisin jää selvästi pienimmäksi. Laineen vierelle kaksi hyvää kautta pelaavaa puolustavaa sentteriä ja tehtäväksi pelata nolla-nollaa. Laine päästetään sitten ylivoimalla irti.

Teräväinen
- Ylimääräiseksi hyökkääjäksi Teräväinen, jolle ei tämän hetken vireellä löydy isompaa roolia. Jos pääsee kuitenkin hyvään vireeseen ennen kisoja, niin nostetaan Teräväinen Ahon vierelle ja sekoitetaan vähän ketjuja.

YV1:
Rantanen
Laine - Barkov - Aho
Heiskanen

Ykkösylivoima on aika selkeä. Pelataan takakolmiolla, jossa peliä pyörittää Aho oikealla. Heiskanen on viivassa ja Laine vasemmalla laukojan paikalla. Barkov ja Rantanen pelaavat maalin edessä. Barkoville voidaan hakea ohjureita neliön keskeltä ja Rantanen voi hakea oikealta lähempää maalia laukaisupaikkoja. Kakkosylivoima rakennetaan sitten Granlundin ympärille, mutta sitä pyritään käyttämään toivottavasti hyvin vähän.
 

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Suomella on aika paljon kisakonetasoisia senttereitä. Ketkä heistä ovat sellaisia, joiden nimenomaan pitää pelata sentterinä:

a) Koska tuo sillä paikalla niin paljon lisäarvoa?

b) Koska laidalla ei mahtuisi edes pelaavaan kokoonpanoon?

Barkovia (a) ja Lundellia (b) muiden kommenttien perusteella veikkaan. Pitääkö paikkansa? Muita?
Vaikka sentteripeli on muutakin kuin aloituksia ja nykypäivänä on normaalia että laituritkin ottaa aloituksia, etenkin vahvemmalta puolelta, niin heitän sentterisoppaan aloitusprosentteja tältä kaudelta. Rantasta lukuunottamatta kaikilla vähintään 200 aloitusta:
- Barkov 65,32% (NHL:n paras)
- Aho 54,39%
- Hintz 53,92%
- Haula 55,03%
- Lundell 49,45%
- Granlund 48,18%
- Kotkaniemi 48,28%
- Rantanen 53,18% (109 aloitusta)

Ei nyt siis ainakaan aloitusympyrässä pitäisi hätää olla, kyyristyy sinne kuka tahansa näistä herroista. Toki rightien puute aiheuttaa hieman haasteita oikean puolen aloituksissa.
 

Vikings

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pakisto ja maalivahdit selvät. Hyökkäyksessä on ylimääräinen paikka vielä vapaana ja riippuu roolituksesta.


Lehkonen-Barkov-Rantanen
Laine -Aho -Teräväinen
Luostarinen-Lundell- Hintz
Kakko - Haula - MG

Ylimääränen vielä ja toivon Puljua, mutta todennäkösemmin on Kotkaniemi tai Armia.

En rikkoisi ketjuja joilla vanhaa kemiaa esim. Teukka-Aho koska turnaus on lyhyt. Hintz, Kakko, Teräväinen riippuu pitkälti mikä Teräväisen kisakunto ja MG voi laittaa mihin vaan.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Mä haluaisin kanssa osallistua lottoriviin.

Aho-Barkov-Laine
Lehkonen-Hintz-Rantanen
Granlund-Lundell-Kakko
Luostarinen-Haula-Armia
(Tolvanen)

- Ykkösessä kaksi täydellistä ja meidän Pate. Jos Laine on mukana, niin ainoa paikka superketjussa.

- Colorado uudestaan. Hintz pyrkii polkemaan keskellä sen mitä MacK seurajoukkueessa.

- Ehkä täydellinen kolmosketju mitä Suomen rosterilla saa. Turnauksen suosikkiketju yleisölle.

- Klassinen 0-0 ketju ja Armia naaraa paikan kätisyyden johdosta.

Tolvanen otti niskalenkin ylimääräisenä Maccelista ja Teuvosta maalintekopotentiaalin johdosta.
 

iLUZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Julkistus tänään klo 21 kotimaista aikaa?

Kyllähän rosterin pitäisi olla aika selvä, joten kait se oikeasti seurattava asia on se, että vakuuttiko Laine yhdessä pelissä ja yhdellä maalilla valitsijat.

Veikkaan, että vakuutti vaikka edelleen olen itse sitä mieltä, että ihan hyvin voitaisiin jättää pihalle.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Vaikka sentteripeli on muutakin kuin aloituksia ja nykypäivänä on normaalia että laituritkin ottaa aloituksia, etenkin vahvemmalta puolelta, niin heitän sentterisoppaan aloitusprosentteja tältä kaudelta. Rantasta lukuunottamatta kaikilla vähintään 200 aloitusta:
- Barkov 65,32% (NHL:n paras)
- Aho 54,39%
- Hintz 53,92%
- Haula 55,03%
- Lundell 49,45%
- Granlund 48,18%
- Kotkaniemi 48,28%
- Rantanen 53,18% (109 aloitusta)

Ei nyt siis ainakaan aloitusympyrässä pitäisi hätää olla, kyyristyy sinne kuka tahansa näistä herroista. Toki rightien puute aiheuttaa hieman haasteita oikean puolen aloituksissa.

Aatu Räty ei todennäköisesti näitä kisoja näe, mutta heitetäänkin hänenkin aloitusprosentti 56,3% mukaan. Aloituksia vasta toki 158 kappaletta, mutta ei hassummin. Ihme kuinka hyvä tilanne Suomella on sentterien osalta.
 

jeani

Jäsen
Julkistus tänään klo 21 kotimaista aikaa?

Kyllähän rosterin pitäisi olla aika selvä, joten kait se oikeasti seurattava asia on se, että vakuuttiko Laine yhdessä pelissä ja yhdellä maalilla valitsijat.

Veikkaan, että vakuutti vaikka edelleen olen itse sitä mieltä, että ihan hyvin voitaisiin jättää pihalle.

Valinnat tehtiin jo ennen Laineen ottelua.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Se on pojat (ja tytöt) niin, että tänään julkaistaan Suomen joukkue jääkiekon best-on-best turnaukseen! Tätä päivää on kyllä odotettu ja pienet kylmät väreet nousee jo pelkästä ajatuksesta. Pari kuukautta niin mennään!
Täysin samat fiilikset. Tämä sukupolvi saadaan viimein pelaamaan YHTÄAIKAA maajoukkuepaita päällä. Liian monta turnausta ja vuotta tässä menetettiin. Onneksi tämä välitila päättyy nyt maaottelukiekon osalta ja pääsemme näkemään Matthewsit ja McDavidit viimein tällä areenalla.
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Miten nuo valinnat paljastetaan, onko tietoa?
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
(1)
  • Tykkää
Reactions: NIN
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös