Pennasen pelikirja Sveitsi-pelin perusteella:
Hyökkäysalueen hyökkäyspeli: 2-1-2, suoraviivaisesti siniviivasta kaaoskiekkoja maalille "tuplamaskia" kohden (toinen maalineduspelaaja enemmän takatolpalla). Toki H3:llekin saa päätypelikaksikko syöttää b-pisteiden väliin, jos hän löytää tyhjää jäätä one-timerille (Ruohomaa -> Pesonen 2-2 tasoitus)/jatkosyötölle painottomalta puolelta aktivoituvalle puolustajalle (Puistola -> Lehtonen 1-2 kavennus). Suoraviivaisuus kuitenkin sopii mielestäni hyvin pieneen kaukaloon kuten Vegaskin on tällä kaudella näyttänyt maalinteon tehokkuudellaan vastaavalla hyökkäysalueen hyökkäyspelitavalla ja on ylipäätään altavastaajalle pätevä tapa lisätä tuurielementtiä. Lisäksi Suomen NHL-puolustajat eivät loista siniviivatanssissa, joten valittu lähestymistapa sopii varmasti heille parhaiten, kun kiekon saa vain simppelisti heittää maalille eikä tarvitse niinkään etsiä vapaata lapaa syötölle. Ikahan on monesti ainakin U20-kisoissa todennut, että Suomen puolustajilta uupuu tiettyä yksilötaitoa hyökkäyssiniviivassa ja Pennanenkin lienee todennut saman?
Keskialueen uudelleenryhmittyminen: Kolme ylhäällä carolinamaisesti eli hyökkääjät jäävät/volttaavat keskialueelle kolmelle kaistalle ja puolustajat kääntävät kiekon heille takaisin pystyyn heti max. yhden pakki-pakkisyötön jälkeen. Edes sentteri ei tule hakemaan kiekkoa alempaa pakkien välistä. Suomi haluaa siis käyttää hyväkseen hetket, kun vastustaja on organisoimaton kiekonmenetyksen/purun jälkeen. Se päässee ainakin toisinaan tuolla tavoin nopeasti peliä kääntämällä estämään vastustajan vaihtoaikeet ja hyökkäämään samalla ketjulla vaihdon sisässä entistä väsyneempää viisikkoa vastaan, jolloin todennäköisyys hyville asioille kasvaa. Mutta onko jatkuva pelin kääntäminen Suomelle silti järkevin tapa vai pitäisikö välillä edes hieman hidastaa/rytmittää pelaten ylempiä viivelähtöjä, jolloin voisi avata sentterille lapaan, jos tämä tulisi hakemaan kiekkoa pakkien välistä ja laiturit sillä aikaa ankkuroituisivat siniviivan kulmiin? Toisaalta Suomen keskikaistan profiili on sellainen, ettei Hintzia lukuun ottamatta suoraluistelunopeutta ole erikoisesti, joten ehkä Pennasen valinta on järkevin. Barkov, Aho, Lundell ja MG ovat enemmän syöttelijöitä kuin kovavauhtisia sisäänvientivelhoja, vaikka kaksi ensin mainittua pystyisivät varmasti välillä murtamaan siniviivan oveluudellaan ja vartaloharhautuksillaan
Paineen alta lähtö: painoton laituri varastaa heti pystyyn keskialueelle. Keskialueen uudelleenryhmittymisistä poiketen sentteri ei karkaa, vaan tarjoaa syöttösuunnan keskelle melko lähellä puolustajia. Painollinen laituri pysyy laidassa ja lukee peliä. Hän voi tilanteesta riippuen JOKO karata myös keskialueelle kaistaansa pitkin, jolloin lasin kautta purkaessa keskialueella on kaksi hyökkääjää kamppailemassa juoksukiekoista (modernia NHL:ää tuollaisten kaaoshetkien luonti keskialueellekin) TAI ankkuroitua oman sinisen kulmaan jatkamaan puolustajan rännisiirron sentterille painolliselle pistelinjalle/laidan kautta vain ulos keskialueelle tehden minimin, jos vastustajan puolustaja pintsaa selkään voimakkaasti. Joka tapauksessa nopealla ristipistolla painoton laituri on mahdollista vapauttaa puolittaiseen läpiajoon. Jos ajoitukset saadaan Sveitsi-peliä parempaan kuosiin, eiköhän Suomi tuolla aika standardinomaisella lähtömallilla pääse omista ulos kohtalaisesti suorahyökkäämään
Viivelähtö: YV-haun kaltaisesti rintamana keskialueen ylitys 4-5 kaistalta. Puolustaja pyrkii löytämään vapaan lavan jostakin suunnasta. Toinen puolustaja on puoliksi varpaisillaan valmiina kääntymään takaisin omiin, jos avaussyöttö katkeaa trapiin. Marjamäen Kärpät ainakin käytti tuollaista viivelähtöä näkemissäni TPS-matseissa, heh. Kriittistä on se, että kiekollinen puolustaja uskaltaa kuljettaa tarpeeksi lähelle trapia irrottaakseen siitä pelaajan/pelaajia vastaan, jolloin syntyy tila viisikon sisään puhkovalle syötölle ja ylipäätään syöttötarkkuus on parempi etäisyyden ollessa pienempi hyökkääjiin. Mutta onko muilla kuin Heiskasella itseluottamusta ja taitoa tehdä niin? Onneksi pienessä askissa viivelähtöhetket ovat oletettavasti joka tapauksessa vähissä
YV-haku: 1+4. Puolustaja kuskaa ja hyökkääjät tarjoavat neljä syöttöoptiota voltattuaan vauhtiin rintamana. Heiskaselle räätälöity sisäänvientimalli, sillä Dallas taisi tätä käyttää toissa kaudella ainakin välillä? Kinnunen ja Lehtonen eivät oikein avauserässä löytäneet vapaata lapaata ja joutuivat dumppaamaan kumilaatan selustaan/pelaamaan seinäpelin siniviivan kulmaan jarruttamaan joutuneen hyökkääjän kanssa, joten hallitut sisäänviennit uupuivat. Mutulla sanoisin, että ehkä klassisella jättöpelillä vauhtieron saisi luotua selvemmäksi
YV: perus 1-3-1
AV: 1-1-2. Ylempi hyökkääjä paineistaa takakolmiota ja alempi tukkii tutusti slotin. Puolustajat hoitavat siipikudit
AV-trap: 1-1-2. Jos vastustaja pelaa jättöpelin ja molemmat hyökkääjät ikään kuin menevät tilanteesta ohi kohti omia puolustajia, nelikko muodostaa sitten suosiolla oman siniviivan keskelle kapean boksin/neliön, josta ei mennä läpi, vaan tila sisäänviennille jätetään laitoihin
Hyökkäys- ja keskialueen puolustuspeli eli karvaus: 1-1-3, kahdella kova paine lähekkäin ja H3 valuu tukkimaan keskialuetta. Varmaan teoriassa OK valinta neljän maan turnaustakin ajatellen, koska Suomi on altavastaaja, joten pelin alla jatkuvasti kolme pelaajaa voi olla viisasta. Sveitsiä vastaan avauserässä alakolmikko jäi ajoittain turhan etäälle, joten vihulle jäi tilaa syöttää viisikon sisään punaviivalle ohi kärkikarvauskaksikon, mutta taitotaso ei riittänyt noiden hetkien hyödyntämiseen. Niinpä vastapainona oli paljon enemmän onnistuneita 3v3-tilanteiden voittoja siniviivojen välissä/pakotettuja tippauksia selustaan silloin, kun viisikko oli tiiviimpi eivätkä SUI:n hyökkääjät päässeet kiihdyttämään vauhtiin, vaan alakolmikko puolusti ajoissa eteenpäin. Päätykiekot Suomen alakerta haki toisteisesti itselleen. Ehkä hitusen hirvittää kuitenkin se, miten Suomen jalkanopeudeltaan puutteelliset NHL-pakit pärjäävät melko seisovin jaloin, kun McTaavi tai Eichel saa kiekon lapaansa H2:n taakse tyhjään tilaan tuon alakolmikon etupuolelle viisikon sisälle taskuun. Ehtivätkö Määttä, Lindell, Ristolainen ja kumppanit puolustaa ajoissa eteenpäin iholle ottamaan tilan ja ajan pois? En nimittäin ole luottavainen, että laadukkaita pakistoja vastaan karvauskaksikko saisi paineistettua pakki-pakki -syöttelyä niin, etteivät Hedman, Makar ja Fox pääsisi avaamaan teipistä teippiin. Ja kun melko seisovin jaloin oleva alakolmikon pelaaja häviää oman 1v1-tilanteensa, omiin syntyy heti 3v2-hyökkäys, vaikkakin Sveitsiä vastaan esim. H2 ehti aika kivasti vielä takakarvaamaan tultuaan ohitetuksi ja siten auttamaan alakolmikkoa luomaan ainakin teoriassa toisinaan vielä puolittaisen 4v3-tilanteen. Toki jos kaksinkamppailut hoituvat pääosin siten kuin Sveitsiä vastaan avauserässä, sittenhän hätää ei ole, mutta jo toisessa erässä SUI:n alakerta löysi paremmin jonkun hyökkääjänsä lavan keskialueelta päästen viemään hyökkäyksen kuljettamalla vähintään pohjaan asti, jollei jopa päättämään laukaukseen. Sen mitä olen Vegasia katsomalla oppinut, 1-1-3:ta käytettäessä DeBoerin alaisuudessa ainakin Theodore valitteli rivien välistä, että keskialueen tukkiminen ja oman sinisen puolustaminen on haastavaa juurikin seisovista jaloista johtuen. 1-2-2:lla sen sijaan myös puolustajat olisivat ikään kuin enemmän liikkeessä osana muuta viisikkoa ja kiilaaminen helpottuisi
Puolustusalueen puolustuspeli: perushybridi alakolmion miesvartiointi + laiturit puolustavat aluetta valuen b-pisteiden yläkaarille. Jos alakolmio oli kulmassa painimassa, painoton laituri laskeutui keskustaan palomieheksi jättäen painottoman puolen puolustajan auki. Kyseessä on varmasti tutuin tapa suomalaisillekin ja siten se on perusteltu valinta, vaikka vegasmainen aluepuolustusvoittoinen noppavitonenkin keskustan tukkien olisi ollut yksi hyvä optio, koska edelleenkin puolustajien 1v1-puolustaminen on kysymysmerkki ja eritoten se, että pysyvätkö nämä kulmissa perässä suunnanmuutoksissa vikkelien ja saippuamaisten laatuhyökkääjien kintereillä. Saako Suomi tarpeeksi stoppeja vai joutuuko se puolustamaan pitkiä jaksoja omissa? Ovatko pelaajavaihdot hiotut vähillä yhteisillä toistoilla?
Tiivistetysti kiekollisen vaiheen pelikirja vaikuttaa ihan pätevältä pieneen kaukaloon Suomen materiaalille. Kiekottoman vaiheen osalta jury on vielä ulkona.
E: Paineen alta lähtöihin lisäyksenä painoton laituri saattaa myös tehdä ylijuoksun painolliseen laitaan vastustajan pintsaavan puolustajan selustaan syntyneeseen tilaan. Komplimentit tuosta huomiosta Aition Colosseumille. En sitä itse rekisteröinyt livenä katsoessa niissä muutamissa paineen alta lähdöissä, joihin keskityin, vaan laituri pysyi niissä painottomalla puolella, mutta Tsekkiä vastaan avauserässä huomasin nyt tuon itsekin. Vegas teki ylijuoksemista mestarillisesti toissa kesänä edeten painollista laitaa pitkin vyöryttämällä vastustajan päätyyn, joten siunaan tuon ajatuksen, koska oletettavasti varsinkin USA:n ja Kanadan pelitapa tulee olemaan sellainen, että puolustajilla on lisenssi puolustaa railakkaasti eteenpäin ja näiden selustaan jää tilaa haavoitettavaksi, jos vastuksen H3 ei huolehdi varmistamisesta.
Muutoin sitten alakolmion 1v1-puolustamisessa on ollut haparointia omissa, joten Tsekki-matsi vahvistaa uhkakuvaa sen heikkoudesta, vaikka rosteri tuleekin olemaan täysin eri.
Laitetaanpa ennen virallista joukkueen julkistusta oma lusikka soppaan mahdollinen pelikirja takaraivossa muistaen. Roolitus, raamit ja kätisyys vaikuttavat myös erittäin paljon mielipiteisiini pelisysteemiin sopeutumisen lisäksi.
Team Salming-Suomi
Mikael Granlund - Aleksander Barkov - Mikko Rantanen
- Hyökkäyksessä on oltava jalkavuutta, jos ja kun Suomi karvaa korkealta jatkuvasti 2-3/1-1-3 muodolla häiriten vastustajan pakkiparin avauspelaamista. Kahden ketjun on oltava myös priimaa kahteen suuntaan pystyen pelaamaan vuotamatta vastustajien kahta kärkiketjua vastaan. Kolmatta ketjua voi käyttää sitten enemmänkin hyökkäysalueen starteissa vastustajan alaketjuja vastaan ja nelosketju pelaa 10 minuuttia, mutta se saisi mieluusti ottaa joitain startteja puolustusalueella vähentäen siten parhaiden yksilöiden kuormaa. Toki kaikki ketjut ovat sellaisia, että tasainen neljän ketjun jylläävä rotaatiokin on mahdollinen eikä vastinpareista tarvitse niin hirveästi välittää.
Sasha pystyy kantamaan heikommatkin laiturit, mutta tarvitsee rinnalleen maalintekijän. Siksi Rantanen on valinta reinhartmaisesti oikeaan laitaan. Alfaurokset johtavat edestä. Tuo tutkapari ei kalpene, vaan on tämän nipun Point-Kucherov, Eichel-Barbashev tai McDavid-Draisaitl. Kolmas jäsen on yleismies eli MG, joka pystyy olemaan kytkin varsinkin maajoukkueessa kuten Verhaeghe Floridassa. Tämän kolmikon luottoluokitus on parasta mahdollista luokkaa ja se pelaa 22 minuuttia illassa vastustajan parhaita vastaan plusmerkkisesti. Taitotaso riittää hyökkäysalueen hyökkäyspelissä Pennasen 2-1-2 mallin kolmiopelaamiseen kevyesti, kun he laittavat syöttöklinikan pystyyn b-pisteiden alapuolella. Kullakin riittää myös kurinalaisuutta vuorollaan painaa maalille tekemään maskia ja ohjaamaan puolustajien laukauksia sisään. Barkov ja Rantanen tarjoavat myös erittäin tärkeää painavuutta raamiensa myötä. Suomen ykkösketjua ei tönitä.
Artturi Lehkonen - Sebastian Aho - Patrik Laine
- Artturi on menestyvien nippujen kärkiketjun liimapelaaja. U20-kemia Teuvon kanssa ei unohdu, mutta ketju ei ole tarpeeksi painava, jos Teuvo on toisessa laidassa, koska Aho sentteröi kakkoslinjastoa. Lehkonen-Aho kaksikon varaan kelpaa rakentaa kuitenkin toinen koostumus. Kolmannen lenkin on oltava kookas ja siksi hampaiden purennan jälkeen valitsin Laineen. Raskasjalkainenkin peluri voi pärjätä, jos peliälyä on. Laine on kiekollisessa vaiheessa Suomen Mark Stone. Hän rakentaa peliä eikä maalaa itse. Luotan, että hän saa laitojen läheltä kaivettua kiekkoja paineen alla pistelinjalle vauhtiin nopeakinttuiselle Aholle, joka on stephensonmainen pelitapaesimerkki keskikaistalla ja luonnollisesti heillä on yhteinen U20-kokemus taustalla.
Lehkonen tekee likaiset hommat painaen maalille ohjaamaan puolustajien suoraviivaisia siniviivalaukauksia pussiin ja kiekottomana riisuu vihulaisia kiekosta hyökkäys- ja keskialueen puolustuspelissä. Omissa hän saa jatkettua kiekot keskialueelle siniviivan kulmasta. Laine pystyy hyökkäysalueellakin luomaan syvyydestä uhkaa havainnoinnillaan. Aho voi taituroida keskellä H3:na tai sitten suojata kiekkoa ulkokehällä syöttöpaikkaa etsien. Hän osaa myös tipata kiekkoja korkeasta maskista. Ketjun roolitus on siis kopio Howden-Stephenson-Stone kolmikosta Vegasin mestaruuskaudelta. Silti tämä kolmikko ei pelaa suinkaan aina vihulaisen toista kärkiketjua vastaan, vaan saa hyökkäysaluestartteja vastustajan alaketjuja vastaan. Laineen voi pudottaa penkille matsien lopuissa johtoa suojatessa ja tuoda tilalle puolustussuuntaan paremman laiturin peluutuksen tiivistyessä. Karvatessa Laineen jalka ei loista, mutta hän paikkaa sitä ulottuvuudellaan peittäen siten syöttölinjoja pitkällä mailallaan H1/H2-roolissa, joten siksi hänen ei pitäisi olla lopulta niin järisyttävän huono palanen Pennasen kiekottomaan sapluunaan. Ehkä hän saa jopa joitain katkoja aikaiseksi hyökkäyssiniviivan tuntumassa. Summa summarum, kaksi parasta optiota mielestäni Laineen rinnalle ovat Aho ja Lehkonen, koska Arsin ketjut toimivat aina ja Ahokin on aikoinaan saanut Laineen lentoon. Tätä on vaikea jättää ulos, koska Suomi tarvitsee kokoa ja ylivoimaan rightin kätisyyden.
Eetu Luostarinen - Roope Hintz - Joel Armia
- Suomen Reilly Smith eli Luostarinen tuo kokoa ja painavuutta laitojen lähelle kahden suunnan luottosoturina. Hän pystyy myös pelaamaan kiekolla kohtalaisesti eikä se kuole miehen lapaan. Hintz on William Karlsson. Hän keskittyy ensisijassa nollaamaan vastustajan toisen kärkiketjun pelaten nolla-nollaa sitä vastaan kera runsaiden puolustusalueen starttien, koska tuotanto ylöspäin ei ole ollut riittävää tänä vuonna. Kaikki puolustusvastuun päälle tulevat tehot ovat vain plussaa ja perusasioihin keskittymisen kautta Hintzista saanee parhaan irti. Uskon kuitenkin, että kun puolustaa hyvin, myös hyökkää hyvin. Ketju saa siten vastaiskusaumoja ja voi niistä jokusen maalin värkätä. Kolmas lenkki on raamiensa ja kätisyyden takia Armia eli Suomen Michael Amadio. Mailakovuus ja seinäpelaaminen ahtaassa tilassa keskialueella riittävät kokoonpanopaikkaan. Hän on hitusen herännyt Montrealissa (24gp 2+8=10) ja kotikisoissa hoiti ruutunsa. Mahdollisissa 3v2/4v3-vastaiskuissa hän pystyy jakamaan kiekkoa takamiehelle tai poikittain Luostariselle, kun Hintz avaa syöttöväylän repivällä keskikaistaluistelullaan. Ketjun laiturit sopivat myös kaaosmaiseen hyökkäysalueen hyökkäyspeliin, kun Suomi haluaa laukomalla rikkoa vastustajan viisikkoa. Armia ja Luostarinen pystyvät paremmin painimaan maalilla verrattuna maccelleihin ja hauloihin.
Eeli Tolvanen - Anton Lundell - Kaapo Kakko
- Suomen Brett Howden eli Tolvanen on sitkeä laitojen lähellä, jaksaa ennen kaikkea karvata nälkäisesti luistelunsa ansiosta ja painaa mielellään maalille hyökkäysalueen hyökkäyspelissä luomaan kaaosta. Talviklassikossa hän oli ylivertainen terrieri kasvettuaan kahden suunnan laituriksi NHL-uransa aikana. Alkukausi on ollut tehojen valossa kehno, mutten anna sille liikaa painoarvoa, koska Tolvanen tuo täydellisenä roolipelaajana taustatukea maalintekoon eli kuuluisaa
secondary scoringia englanniksi ilmaistuna. Suomella on tarpeeksi hyökkääjiä, jotka ensisijassa mieluummin syöttävät kuin laukovat. Lundell on N. Roy pelaten tasaviisikoin nelosen keskellä, mutta roolia löytyy sen lisäksi AV-rotaatiosta toisesta hyökkääjäparista ja nimellisessä kakkosylivoimassa, joka ei toki juuri vastuuta saa, mutta eiköhän Lundellille löydy jääaikaa se 13 minuuttia illassa. Tasaviisikoin pienempi vastuu tarkoittaa erittäin raikasta jalkaa alivoimalla sisäänvientien häirinnässä. Oikeassa laidassa on Rantasen kanssa yhtä painavaksi NHL:n sivuilla merkitty Kakko, joka pystyy painimaan hyökkäysalueen kulmissa kroppaansa taitavasti hyödyntäen ja kuluttamaan pitkissä hyökkäyksissä vastustajan alakertaa suojaustaidoillaan. Alkukausi Rangersissa on ollut hieno raporttien perusteella ja onhan hän on ollut maajoukkuepaidassa useimmiten kiitettävä.
Jesperi Kotkaniemi
- 13. hyökkääjäksi on ehdolla monipuolisia janttereita. Teräväiseen minulla on aika vähän luottoa, koska hän on välimallin putoaja ollen turhan pehmeä yläketjuihin ja Suomella on ilman häntäkin tarpeeksi kahden suunnan pelaajia, jotka osaavat syöttää tai pelata alivoimaa. Ykkösylivoimaan Teräväinen ei mahdu. Mielestäni hän ei ole myöskään Tolvasta parempi karvaaja nelosketjun laitaan. Tasaviisikoin hän on tehnyt Chicagossa neljä pistettä 24 ottelussa ja hitusen tuollaisen ympäristön valinta kielii siitä, että kilpaurheilu ei ole enää keskiössä, vaikkei se nyt pääsyy olekaan siihen, etten Teräväistä pidä kovinkaan olennaisena palasena Suomelle. Raamien ja rightin kätisyyden vuoksi Puljujärvi voisi olla kolesarmainen vaihtoehto nelosketjun oikeaan laitaan rymistelemään. O. Kapanen on onneksi olympiavalmis right vuoden päästä kolmosketjun oikeaan laitaan, jolloin Armian voi pudottaa neloseen.
En lopulta melkein osannut päättää Haulan ja Kotkaniemen välillä. Molemmat pystyvät pelaamaan keskellä tai laidassa. Kotkaniemi tuo kokoa ja raamikkuutta, jota arvotan melko paljon pienessä kaukalossa, mutta miehen NHL-ura on ollut melko mystinen. Tehokkuus ei riitä yläketjuihin ja alempiin vitjoihin on tarjolla tiettyjä spesialisteja, joihin Kotkaniemi ei kuulu. En esimerkiksi luota häneen nolla-nollan pelaamisessa niin paljoa kuin Luostariseen tai Armiaan. Haula ei ainakaan 8-10 vuotta sitten loistanut maajoukkueessa MM-kisoissa ja World Cupissa, mutta voisi tässä rosterissa täyttää periaatteessa Tolvasen karvausruudun, mutta tämän laukausuhka on isompi. Sopeutuuko Haula 13. hyökkääjäksi vai kiukutteleeko hän? Taidan lopulta kallistua Kotkaniemen kannalle tulevia olympialaisiakin silmällä pitäen, koska hän on kymmenisen vuotta nuorempi.
Olli Määttä - Miro Heiskanen
- Puolustuksen TOP4:ssä on kolme puolustajaa, joihin luotan kaikkein eniten eli Heiskanen, Määttä ja Mikkola. Kätisyyksien takia sitten Jokiharju on kakkosparissa. Jos Lindell olisi right, hän luonnollisesti olisi tällöin kakkosparin kamaa. Aloitetaan perkuu ykkösparista. Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja ja jo aikoinaan Sotshissa kiekollisuudellaan ihastuttanut Määttä on ollut rautaa Vegasia vastaan näkemissäni muutamissa matseissa. Hänellä on myös kokemusta leftin kanssa pelaamisesta hiljattain, kun viimeksi viikonloppuna hän uurasti Utahin ykkösparissa Sergachevin parina. Isoimman vaikutuksen Määtän toiminnassa on tehnyt hänen suoriutumisensa paineen alla. Hän ei ole päätykiekon haettuaan juuttunut karvauksen alle, vaan saanut liikutettua hyvällä varmuudella laitaa pitkin kiekon eteenpäin ohi jatkokarvauksen. Tuollaista simppeliä suoritusvarmuutta Leijonat kaipaa alakerrassa, jotta hyökkääjät saavat ruokaa hyökkäyksiinlähdöissä. Lisäksi Määtän viivatoimitukset ovat olleet yllättävän vaarallisia (vaikkei se tehopisteissä näy) ja suoraviivaisuushan hyökkäysalueen hyökkäyspelissä on osa Pennasen todennäköistä pelikirjaa pienessäkin kaukalossa, joten siksikin Määttä istuu hyvin Heiskasen rinnalle tahkoamaan isoja minuutteja. Haluan tosiaan suoritusvarmuutta ennen kaikkea ja Määttä on sitä silmätestin perusteella tarjonnut sekä oman maalin takana että hyökkäyssiniviivassa. Heiskasta ei sen kummemmin tarvinne perustella. Tämä kaksikko pelaa 24-25 minuuttia per ilta parhaita vastaan vuotamatta.
Niko Mikkola - Henri Jokiharju
- Suomen Brayden McNabb ja Zach Whitecloud ovat tässä parissa. Mikkola on tuore NHL-mestari ja laadukas puolustava puolustaja Vegas-kopionsa tapaan. Vastuuta tulee myös ykkösalivoimassa kuminsyöjänä. Vierellä nähdään Jokiharju, joka pystyy ottamaan ajan ja tilan pois kulmissa sekä puolustamaan kohtalaisen kovaa mailalla kuten mr. Whitecloud. Kiekollisena hän pystyy rytmittämään tarpeeksi peliä ylemmissä viivelähdöissä ja löytämään vapaan lavan keskialueelta nopeissa käännöissä, kun hyökkäyskolmikko jää roikkumaan keskialueelle carolinamaisen "kolme ylhäällä" sopimuksen mukaisesti. Tarpeen tullen Jokiharju nostaa itse jalalla punaviivalle dumpatakseen kiekon selustaan. Paineen alla yhden kosketuksen siirrot ränniä pitkin laitureille hoituvat niin ikään ja jalkavuus riittää ylipäätään mielestäni Ristolaista vähän paremmin ehtimään siirtokiekkojen perään. Jokiharju luonnollisesti on myös kakkosalivoimassa ja hänellä on voittavaa maajoukkuekokemusta vyöllään, joten tämänkin parin kehtaa heittää askiin kärkiketjuja vastaan.
Esa Lindell - Rasmus Ristolainen
- Lindell on ainakin Vegas-sarjoissa ollut sen verran epäluotettava aika ajoin paineen alla pudotuspeleissä, että puhtaasti siksi sijoitin hänet kolmospariin hieman helpommille minuuteille. SC-voittajat ovat hierarkiassa edellä vasemmalla puolella. Jos Lindell pelaa turnauksessa ykkösparissa Heiskasen kanssa kuten ehkä on todennäköisintä, en povaa Leijonille menestystä. Omassa hahmotelmassani pariksi tulee Ristolainen, kun Ikankin mainitsemana he ovat samaa ikäluokkaa ja löytänevät siten keskinäistä kemiaa. Esa voi kokeilla myös verestää muistojaan ja kolmosparissa ottaa vähän isompaa kiekollista ruutua hyökkäysalueella, vaikkakin päätehtävä on varmasti vain toimittaa ruokaa luukulle siniviivasta sen sijaan, että hän lähtisi haastamaan vastustajan laituria ja hyökkäämään alamäkeen. Luonnollisesti Lindell on ykkösalivoimaan tärkeä palanen ja pääsee sitä pelaamaan ehkä vähän tuoreemmilla jaloilla, kun vastuu tasaviisikoin ei ole niin suuri. Ristolaista ei puolestaan kolmosparia korkeammalle uskalla sijoittaa, vaikka edistyneet puolustustilastot sanoisivat mitä, koska hän on pelannut merkityksellistä jääkiekkoa hieman kärjistetysti kahdeksan vuotta sitten. Otteluiden lopuissa Lindellin voi heittää askiin Mikkolan kanssa suojaamaan johtoa Jokiharjun paikalle.
Jani Hakanpää
- 7. puolustajaksi vaihtoehdot ovat Vaakanainen ja Välimäki, joista jälkimmäinen on ollut todella heikko ainakin Vegas-peleissä juurikin omalla alueella. Oletan Pennasen kallistuvan Hakanpäähän ja teen samoin puhtaasti siksi, että muistissa ovat vielä Kärpät-ajat, jolloin hän oli mörkö puolustusalueen puolustuspelissä seuraten isoksi mieheksi sulavasti ja tiiviisti vastustajan hyökkääjiä alakolmion 1v1-vartioinnissa ottaen näiltä tilan ja ajan pois parhaimmillaan todella aggressiivisesti laitojen lähellä. Polvivamman jäljiltä hän ehtii hioa liikkeensä paremmaksi vielä ennen turnauksen alkua parin kuukauden ajan. Priima-Hakanpää kuitenkin pystyisi tekemään niitä kuuluisia stoppeja PAPP:ssa 1v1-puolustamisessa fysiikkansa voimin, kun tosiaan epäilin ja yhä edelleen jossain määrin epäilen, että saavatko Suomen puolustajat niitä tarpeeksi tehtyä vai venyvätkö puolustusjaksot liikaa, jolloin ei ole enää energiaa hyökätä.
Juuse Saros
- Maalivahdeista ei ole tarpeen keskustella. Saros on selviö ja muut ihailevat hänen muuriuttaan.
Kevin Lankinen
Ukko-Pekka Luukkonen
Ylivoima (1-3-1)
Laine
Aho Barkov Rantanen
Heiskanen
- Ykkösylivoima pelaa aina sata sekuntia, joten kakkosylivoimalla ei tule olemaan mitään merkitystä. On kyettävä löytämään yksi toimiva viisikko. Oletan, että yksikään maailman parhaista ylivoimista ei ole rullannut viidellä leftillä, joten Suomikaan ei sitä kokeile. Kätisyydet on saatava ainakin siten toimimaan, että slottimies pystyy ampumaan suoraan maalin kulmalla olevan pelaajan syötöstä eli noiden pelaajien on oltava joko L-R tai R-L muodossa. Onko Laineelle parempi paikka stonemaisesti maalin kulmalla vai slotissa? Mielestäni ensin mainitussa. Niinpä slottipelaaja on left. Armia tuskin on Pointin veroinen laukoja neliön keskeltä, joten täten Lehkoselle ei aukea paikkaa päätypelaajan rooliin. Villi jokeri loukkaantumissuman iskiessä Laineen paikalle voisi olla Ristolainen, joka Flyersissa pelasi jossain vaiheessa maskimiehenä, mutta toivottavasti siihen ei tarvitse kuitenkaan mennä, heh.
Ylivoima pyörii vasemman siiven kautta. Aho pystyy suojauksesta 1) jakamaan viimeiseen asti piilotettuja poikittaissyöttöjä lefteille Barkoville, Rantaselle ja Heiskaselle tai 2) passaamaan maalin vasemmalle kulmalle Laineelle, joka pyörähtää itse veskarin eteen uittaen kiekon längistä/takakulmasta sisään tai jatkaa kiekon ykkösellä keskelle Barkoville tai jopa maalialueen halki poikittain Rantaselle, joka ui takatolpalle naulaten one-timerin sisään. Lyhyessä turnauksessa yksinkertaisuus on valttia ja noiden kahden variaation varaan rakentaisin ykkösylivoiman. Ja kun kiekko on Rantasella oikeassa siivessä, tämä pystyy löytämään Laineen takatolpalta tai sitten Sasha ohjaa keskustasta Rantasen kovan jäänuoliaissyötön pussiin yläriman alle, naps.
Aho ja Barkov voivat periaatteessa olla toisinkin päin, mutta Barkov on kuitenkin kookkaampi, joten hän
romahtaa maalin eteen reboundeille hertlmaisesti Laineen seuraksi. Hertlhän johti ainakin puolitoista viikkoa sitten NHL:n YV-maalipörssiä dominoituaan kokonsa ansiosta juuri slotissa ja maalin edessä, joten Barkoville on tarjolla vastaava rooli. Tämä pystyy laukomaan ykkösellä Laineen päätypasseista ja hakkaamaan siipipelaajien laukausten jälkeen kakkoskiekkoja sisään veskareiden edestä. Laine ei ole aivan Stonen veroinen syöttäjä päätyviivalta, mutta kuitenkin tarpeeksi laadukas ja ovela löytääkseen Barkovin vapaan lavan mailaviidakon keskeltä.
Jos Suomi muuttaa YV-hakuaan ennen turnausta jättöpeliksi tuon 4-5 pelaajan rintaman asemesta, Aho ja Barkov ovat ne, jotka hakevat vauhtia pohjasta ollen ylöstuontivastuussa Heiskasen jätön jälkeen.
Alivoima 1-1-2
Hintz
Barkov
Lindell Mikkola
Lundell
Luostarinen
Määttä Jokiharju
Lehkonen
Aho
- Kaksi parasta puolustussuunnan sentteriä puurtavat ykkösalivoimaa, simppeliä. Vastustajien on oltava myös varpaillaan heidän kanssaan vastaiskujen varalta. Lindell ja Mikkola ovat puolustuksen ykkösalivoimapari, vaikka jälkimmäinen voisi kyllä periaatteessa pelata Jokiharjunkin kanssa kakkosalivoimassa, koska he ovat papereissani parina myös tasaviisikoin, joten peluutus ei sekoittuisi niin paljoa. Mutta mennään nyt näin. He jäävät askiin kahden ensimmäisen hyökkääjäparin ajaksi kellottaen noin 80 sekunnin vaihdon mielellään, jolloin Määtälle ja Jokiharjulle jää 40 sekuntia tapettavaksi jo rasittunutta vastustajan ykkösylivoimaa vastaan. Kakkosalivoimassa on Floridasta tuttu parivaljakko. Lundell raikkaalla jalalla häiritsee ylempänä hyökkääjänä takakolmiota ja Luostarinen tukkii slottia. Toki roolit vaihtuvat lennosta koko ajan, mutta lähtökohtaisesti mieluummin noin päin. Kolmas AV-pari on kakkosketjun tutkapari Lehkonen-Aho.
