Pennasen pelikirja Sveitsi-pelin perusteella:
Hyökkäysalueen hyökkäyspeli: 2-1-2, suoraviivaisesti siniviivasta kaaoskiekkoja maalille "tuplamaskia" kohden (toinen maalineduspelaaja enemmän takatolpalla). Toki H3:llekin saa päätypelikaksikko syöttää b-pisteiden väliin, jos hän löytää tyhjää jäätä one-timerille (Ruohomaa -> Pesonen 2-2 tasoitus)/jatkosyötölle painottomalta puolelta aktivoituvalle puolustajalle (Puistola -> Lehtonen 1-2 kavennus). Suoraviivaisuus kuitenkin sopii mielestäni hyvin pieneen kaukaloon kuten Vegaskin on tällä kaudella näyttänyt maalinteon tehokkuudellaan vastaavalla hyökkäysalueen hyökkäyspelitavalla ja on ylipäätään altavastaajalle pätevä tapa lisätä tuurielementtiä. Lisäksi Suomen NHL-puolustajat eivät loista siniviivatanssissa, joten valittu lähestymistapa sopii varmasti heille parhaiten, kun kiekon saa vain simppelisti heittää maalille eikä tarvitse niinkään etsiä vapaata lapaa syötölle. Ikahan on monesti ainakin U20-kisoissa todennut, että Suomen puolustajilta uupuu tiettyä yksilötaitoa hyökkäyssiniviivassa ja Pennanenkin lienee todennut saman?
Keskialueen uudelleenryhmittyminen: Kolme ylhäällä carolinamaisesti eli hyökkääjät jäävät/volttaavat keskialueelle kolmelle kaistalle ja puolustajat kääntävät kiekon heille takaisin pystyyn heti max. yhden pakki-pakkisyötön jälkeen. Edes sentteri ei tule hakemaan kiekkoa alempaa pakkien välistä. Suomi haluaa siis käyttää hyväkseen hetket, kun vastustaja on organisoimaton kiekonmenetyksen/purun jälkeen. Se päässee ainakin toisinaan tuolla tavoin nopeasti peliä kääntämällä estämään vastustajan vaihtoaikeet ja hyökkäämään samalla ketjulla vaihdon sisässä entistä väsyneempää viisikkoa vastaan, jolloin todennäköisyys hyville asioille kasvaa. Mutta onko jatkuva pelin kääntäminen Suomelle silti järkevin tapa vai pitäisikö välillä edes hieman hidastaa/rytmittää pelaten ylempiä viivelähtöjä, jolloin voisi avata sentterille lapaan, jos tämä tulisi hakemaan kiekkoa pakkien välistä ja laiturit sillä aikaa ankkuroituisivat siniviivan kulmiin? Toisaalta Suomen keskikaistan profiili on sellainen, ettei Hintzia lukuun ottamatta suoraluistelunopeutta ole erikoisesti, joten ehkä Pennasen valinta on järkevin. Barkov, Aho, Lundell ja MG ovat enemmän syöttelijöitä kuin kovavauhtisia sisäänvientivelhoja, vaikka kaksi ensin mainittua pystyisivät varmasti välillä murtamaan siniviivan oveluudellaan ja vartaloharhautuksillaan
Paineen alta lähtö: painoton laituri varastaa heti pystyyn keskialueelle. Keskialueen uudelleenryhmittymisistä poiketen sentteri ei karkaa, vaan tarjoaa syöttösuunnan keskelle melko lähellä puolustajia. Painollinen laituri pysyy laidassa ja lukee peliä. Hän voi tilanteesta riippuen JOKO karata myös keskialueelle kaistaansa pitkin, jolloin lasin kautta purkaessa keskialueella on kaksi hyökkääjää kamppailemassa juoksukiekoista (modernia NHL:ää tuollaisten kaaoshetkien luonti keskialueellekin) TAI ankkuroitua oman sinisen kulmaan jatkamaan puolustajan rännisiirron sentterille painolliselle pistelinjalle/laidan kautta vain ulos keskialueelle tehden minimin, jos vastustajan puolustaja pintsaa selkään voimakkaasti. Joka tapauksessa nopealla ristipistolla painoton laituri on mahdollista vapauttaa puolittaiseen läpiajoon. Jos ajoitukset saadaan Sveitsi-peliä parempaan kuosiin, eiköhän Suomi tuolla aika standardinomaisella lähtömallilla pääse omista ulos kohtalaisesti suorahyökkäämään
Viivelähtö: YV-haun kaltaisesti rintamana keskialueen ylitys 4-5 kaistalta. Puolustaja pyrkii löytämään vapaan lavan jostakin suunnasta. Toinen puolustaja on puoliksi varpaisillaan valmiina kääntymään takaisin omiin, jos avaussyöttö katkeaa trapiin. Marjamäen Kärpät ainakin käytti tuollaista viivelähtöä näkemissäni TPS-matseissa, heh. Kriittistä on se, että kiekollinen puolustaja uskaltaa kuljettaa tarpeeksi lähelle trapia irrottaakseen siitä pelaajan/pelaajia vastaan, jolloin syntyy tila viisikon sisään puhkovalle syötölle ja ylipäätään syöttötarkkuus on parempi etäisyyden ollessa pienempi hyökkääjiin. Mutta onko muilla kuin Heiskasella itseluottamusta ja taitoa tehdä niin? Onneksi pienessä askissa viivelähtöhetket ovat oletettavasti joka tapauksessa vähissä
YV-haku: 1+4. Puolustaja kuskaa ja hyökkääjät tarjoavat neljä syöttöoptiota voltattuaan vauhtiin rintamana. Heiskaselle räätälöity sisäänvientimalli, sillä Dallas taisi tätä käyttää toissa kaudella ainakin välillä? Kinnunen ja Lehtonen eivät oikein avauserässä löytäneet vapaata lapaata ja joutuivat dumppaamaan kumilaatan selustaan/pelaamaan seinäpelin siniviivan kulmaan jarruttamaan joutuneen hyökkääjän kanssa, joten hallitut sisäänviennit uupuivat. Mutulla sanoisin, että ehkä klassisella jättöpelillä vauhtieron saisi luotua selvemmäksi
YV: perus 1-3-1
AV: 1-1-2. Ylempi hyökkääjä paineistaa takakolmiota ja alempi tukkii tutusti slotin. Puolustajat hoitavat siipikudit
AV-trap: 1-1-2. Jos vastustaja pelaa jättöpelin ja molemmat hyökkääjät ikään kuin menevät tilanteesta ohi kohti omia puolustajia, nelikko muodostaa sitten suosiolla oman siniviivan keskelle kapean boksin/neliön, josta ei mennä läpi, vaan tila sisäänviennille jätetään laitoihin
Hyökkäys- ja keskialueen puolustuspeli eli karvaus: 1-1-3, kahdella kova paine lähekkäin ja H3 valuu tukkimaan keskialuetta. Varmaan teoriassa OK valinta neljän maan turnaustakin ajatellen, koska Suomi on altavastaaja, joten pelin alla jatkuvasti kolme pelaajaa voi olla viisasta. Sveitsiä vastaan avauserässä alakolmikko jäi ajoittain turhan etäälle, joten vihulle jäi tilaa syöttää viisikon sisään punaviivalle ohi kärkikarvauskaksikon, mutta taitotaso ei riittänyt noiden hetkien hyödyntämiseen. Niinpä vastapainona oli paljon enemmän onnistuneita 3v3-tilanteiden voittoja siniviivojen välissä/pakotettuja tippauksia selustaan silloin, kun viisikko oli tiiviimpi eivätkä SUI:n hyökkääjät päässeet kiihdyttämään vauhtiin, vaan alakolmikko puolusti ajoissa eteenpäin. Päätykiekot Suomen alakerta haki toisteisesti itselleen. Ehkä hitusen hirvittää kuitenkin se, miten Suomen jalkanopeudeltaan puutteelliset NHL-pakit pärjäävät melko seisovin jaloin, kun McTaavi tai Eichel saa kiekon lapaansa H2:n taakse tyhjään tilaan tuon alakolmikon etupuolelle viisikon sisälle taskuun. Ehtivätkö Määttä, Lindell, Ristolainen ja kumppanit puolustaa ajoissa eteenpäin iholle ottamaan tilan ja ajan pois? En nimittäin ole luottavainen, että laadukkaita pakistoja vastaan karvauskaksikko saisi paineistettua pakki-pakki -syöttelyä niin, etteivät Hedman, Makar ja Fox pääsisi avaamaan teipistä teippiin. Ja kun melko seisovin jaloin oleva alakolmikon pelaaja häviää oman 1v1-tilanteensa, omiin syntyy heti 3v2-hyökkäys, vaikkakin Sveitsiä vastaan esim. H2 ehti aika kivasti vielä takakarvaamaan tultuaan ohitetuksi ja siten auttamaan alakolmikkoa luomaan ainakin teoriassa toisinaan vielä puolittaisen 4v3-tilanteen. Toki jos kaksinkamppailut hoituvat pääosin siten kuin Sveitsiä vastaan avauserässä, sittenhän hätää ei ole, mutta jo toisessa erässä SUI:n alakerta löysi paremmin jonkun hyökkääjänsä lavan keskialueelta päästen viemään hyökkäyksen kuljettamalla vähintään pohjaan asti, jollei jopa päättämään laukaukseen. Sen mitä olen Vegasia katsomalla oppinut, 1-1-3:ta käytettäessä DeBoerin alaisuudessa ainakin Theodore valitteli rivien välistä, että keskialueen tukkiminen ja oman sinisen puolustaminen on haastavaa juurikin seisovista jaloista johtuen. 1-2-2:lla sen sijaan myös puolustajat olisivat ikään kuin enemmän liikkeessä osana muuta viisikkoa ja kiilaaminen helpottuisi
Puolustusalueen puolustuspeli: perushybridi alakolmion miesvartiointi + laiturit puolustavat aluetta valuen b-pisteiden yläkaarille. Jos alakolmio oli kulmassa painimassa, painoton laituri laskeutui keskustaan palomieheksi jättäen painottoman puolen puolustajan auki. Kyseessä on varmasti tutuin tapa suomalaisillekin ja siten se on perusteltu valinta, vaikka vegasmainen aluepuolustusvoittoinen noppavitonenkin keskustan tukkien olisi ollut yksi hyvä optio, koska edelleenkin puolustajien 1v1-puolustaminen on kysymysmerkki ja eritoten se, että pysyvätkö nämä kulmissa perässä suunnanmuutoksissa vikkelien ja saippuamaisten laatuhyökkääjien kintereillä. Saako Suomi tarpeeksi stoppeja vai joutuuko se puolustamaan pitkiä jaksoja omissa? Ovatko pelaajavaihdot hiotut vähillä yhteisillä toistoilla?
Tiivistetysti kiekollisen vaiheen pelikirja vaikuttaa ihan pätevältä pieneen kaukaloon Suomen materiaalille. Kiekottoman vaiheen osalta jury on vielä ulkona.
E: Paineen alta lähtöihin lisäyksenä painoton laituri saattaa myös tehdä ylijuoksun painolliseen laitaan vastustajan pintsaavan puolustajan selustaan syntyneeseen tilaan. Komplimentit tuosta huomiosta Aition Colosseumille. En sitä itse rekisteröinyt livenä katsoessa niissä muutamissa paineen alta lähdöissä, joihin keskityin, vaan laituri pysyi niissä painottomalla puolella, mutta Tsekkiä vastaan avauserässä huomasin nyt tuon itsekin. Vegas teki ylijuoksemista mestarillisesti toissa kesänä edeten painollista laitaa pitkin vyöryttämällä vastustajan päätyyn, joten siunaan tuon ajatuksen, koska oletettavasti varsinkin USA:n ja Kanadan pelitapa tulee olemaan sellainen, että puolustajilla on lisenssi puolustaa railakkaasti eteenpäin ja näiden selustaan jää tilaa haavoitettavaksi, jos vastuksen H3 ei huolehdi varmistamisesta.
Muutoin sitten alakolmion 1v1-puolustamisessa on ollut haparointia omissa, joten Tsekki-matsi vahvistaa uhkakuvaa sen heikkoudesta, vaikka rosteri tuleekin olemaan täysin eri.
