2/3 Runkosarjasta pelattu, loppusuora häämöttää

  • 42 775
  • 167

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
ultrar kirjoitti:
Nuo prosentit ovat ihan makuasioita, ovatko ne luokkaa 1 vai 4%. Itse kallistun siihen yhden suuntaan, sillä esimerkiksi Kerhoa vastaan emme oman analyysini mukaan pysty missään nimessä voittamaan pitkää sarjaa, sama lopputulos on Tapparaa ja Kärppiä vastaan. Ainoa mahdollisuus olisi, jos voittaisimme (suurin varauksin) Jokerit välierissä ja saisimme finaalissa vastaan Pelicansin, mutta tämäkään vaihtoehto ei tunnu todennäköiseltä.

HIFK:sta tulee mieleen jollain tapaa Rangers rapakon takana, rahaa palaa, mutta osaaminen puuttuu.

NHL:ssä on palkkakatto, jonka ansiosta Rangers ei voi käyttää palkkoihin enempää rahaa kuin esim. Edmonton tai Carolina.

Jos asiaa tarkastellaan todennäköisyyslaskennan kannalta, niin HIFK voi voittaa ihan minkä joukkueen hyvänsä, pitää vaan laskea prosentit ja kertoimet. Tämä on matemaattinen fakta, jota ei voi millään kiekkojargonilla kumota. Baxterin aikana HIFK on voittanut 11 peliä ja hävinnyt 5. Valitettavasti kotisaldo on 5-4 ja vieraspelien 6-1. Vieraskentällä olemme voittaneet Baxterin aikana Kärpät, TPS:n, Bluesin ja Jokerit. Kotona on kontattu Tapparaa ja HPK:ta vastaan, mutta Baxterin kokonaissaldo on edelleen, toistan edelleen, 11 voittoa ja 5 tappiota eli todella loistava. Tässä on iso kuva Baxterin ajasta.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Kyllä on kannattajakuntamme muuttunut sitten 80-luvun! Nykyään suorastaan hyväksytään että meidät raiskataan omassa kotihallissamme! Ehkä aika kultaa muistot, mutta ennen (silloin kun kaikki oli paremmin) tällainen ei olisi ollut hyväksyttävää. Pelaajat, niinkuin Jere, HIFK-ikoni olisi hävennyt silmät päästään ja pyydellyt surkeita esityksiä anteeksi, luistelee muina miehinä pois kentälle vilkuttaen iloisesti fanijoukoille! "kiitos teille kun jaksoitte kantaa rahanne hallille ja katsella munatonta esitystämme".

Mutta se siitä. Toivotaan tosiaan että eilinen johtui liiasta harjoittelusta tai väärästä aamupalasta. Muuten alkaa rantapallokausi hyvin nopeasti, sanoo optimistit mitä hyvänsä!
 
Remy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU
Meedio kirjoitti:
Toivottavasti suurimmaksi syyksi eiliselle tappiolle voisi laittaa että harjoiteltu on ja kovaa. Jalat tukossa jne.... Muuten ei kannata tehdä vielä äkkinäisiä johtopäätöksiä mistään. Seuraava ottelu narreja vastaan kertoo enemmän kuin tämä tauon jälkeinen ensimmäinen peli. Torstai toivoa täynnä.

Tuli lauantaina juteltua parin pelaajan kanssa (ei baarissa) ja he molemmat totesivat, että todella kovaa on viikko harjoiteltu. Meedion mainitsemassa jalat tukossa teoriassa voi siis olla perää. Toivottavasti jalat on auki torstaina.

Eilisestä pelistä sen verran, että ei näytä meillä olevan vieläkään minkään näköisiä hyökkäys kuvioita. Yksin yrittämiseksi meni.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Meedio kirjoitti:
Toivottavasti suurimmaksi syyksi eiliselle tappiolle voisi laittaa että harjoiteltu on ja kovaa. Jalat tukossa jne...
Joo kyllä tätä kiekkomaailmaa on tullu niin kauan seurattua, että jotain tollasta tässäkin tapauksessa on pakko olla. Tukkoiselta, todella tukkoiselta ja aneemiselta peli näytti, eikä kukaan pelannut omalla tasollaan... siksi noin rumat lukemat. Mutta se siitä pelistä.

Onneksi IFK:n ei tarvitse tulla kotiyleisön kivitettäväksi muutamaan päivään.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Johannes kirjoitti:
NHL:ssä on palkkakatto, jonka ansiosta Rangers ei voi käyttää palkkoihin enempää rahaa kuin esim. Edmonton tai Carolina.

Jos asiaa tarkastellaan todennäköisyyslaskennan kannalta, niin HIFK voi voittaa ihan minkä joukkueen hyvänsä, pitää vaan laskea prosentit ja kertoimet.

Tiedän tuon palkkakaton, tarkoitin lähinnä aikaa ennen sitä ja eiväthän nykyäänkään kaikki joukkueet käytä maksimisummaa pelaajapalkkioihin. Tuohon todennäköisyyslaskentaan, että nehän ovat ihmisten antamia spekulatiivisiä mahdollisuuksia, eikä niitä lasketa historian mukaan pelkästään. Tiedän sinun tietävän varsin hyvin tämän, mutta ettei se jäisi jollekin muulle epäselväksi. Esimerkiksi paras viidestä sarjan Kerhoa vastaan laskisin itse meille mahdollisuudet noin 15-20%, jotka pienenisivät paras seitsemästä sarjassa noin 10%:iin. Joku muu taas arvioi toisenlaiset mahdollisuudet ja siinähän sen pelaamisen mielenkiintoisuus onkin. Mikäli HIFK kohtaa väierissä HPK:n ja selättäisi sen ja finaalissa Kärpät, niin minun antamat kertoimet näiden sarjojen voitoille antavat lopputulokseksi vain sen 1-2%, mutta kuten sanoin, niin joku toinen näkee mahdollisuudet suurempina.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helppoa!

Kibe heitti Hesarin haastattelussa Bobin ajalta tutun "kaikkien pitää katsoa peiliin" -sloganin. Olisikohan jo korkea aika vuorata Nordiksen pukukopin seinät peileillä, niin ei jäisi ainakaan siitä kiinni.

HIFK on pisteiden valossa kevätkauden kovakuntoisin joukkue. Tuota faktaa varjostaa kuitenkin se seikka, että meidät on nyt pienen ajan sisällä 2 kertaa p*rsraiskattu pelillisesti ja molemilla kerroilla vieläpä kotihallissa. Ei tässä nyt kannata synkkyyteen vajota, mutta ainakin itse olen hieman huolestunut. Baxter toi tullessaan joukkueeseen tietyn uskottavuuden ja pelikurin, mutta jotenkin tuntuu siltä, että eväät tämän kauden osalta on syöty.

Voihan se tietysti olla, että eilinen koomailu johtuu siitä, että tauolla on treenattu kovaa ja pelaajat olivat väsyneitä. Aina voi tietysti miettiä, että onko järkevää piiputtaa pelaajat tässä vaiheessa kautta "old scool, peräsuoli ulkona" -tyylisillä treeneillä. Eilinen vastustajamme treenasi tauolla terävästi ja pelinomaisesti, jolloin kenttä ei ole täynnä puujalkoja.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Hifkistä on elänyt aina ajatus että joukkue ei anna koskaan periksi.Mutta taitaa olla myytti koko juttu.Hifk on oikeastaan ainoa kärkipään joukkue joka vuodesta toiseen kärsiin näitä rökäletappioita aina silloin tällöin ja koko homma menee ihan läskiksi.
Mistä mahtaa moinen johtua.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
mixu kirjoitti:
Hifkistä on elänyt aina ajatus että joukkue ei anna koskaan periksi.Mutta taitaa olla myytti koko juttu.Hifk on oikeastaan ainoa kärkipään joukkue joka vuodesta toiseen kärsiin näitä rökäletappioita aina silloin tällöin ja koko homma menee ihan läskiksi.
Mistä mahtaa moinen johtua.

Tätä sopii tosiaan ihmetellä! Ja niinkuin kirjoitin, se vielä hyväksytään kaikenlaisten selitysten saattelemana!!? Pitäisi tutkia historiaa ja katsoa löytyykö näitä paljonkin aiempina kausina. Jotenkin tuntuu että viimeisen 6 vuoden aikana rökäletappiot ovat yleistyneet kovaa vauhtia.

Remy tuossa ihmetteli hyökkäyksemme hampaattomuutta. Aivan, eihän meillä edes ole toimivaa hyökkäyspeliä! Ei ole ollut koko kaudella. En syytä Baxteria sillä Bobin alaisuudessa tämä puoli jäi hiomatta. Mutta ei me puolustamalla mestaruutta voiteta! Tosin eilen puolustuksemmekin vuoti kuin seula!
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
ultrar kirjoitti:
Tuohon todennäköisyyslaskentaan, että nehän ovat ihmisten antamia spekulatiivisiä mahdollisuuksia, eikä niitä lasketa historian mukaan pelkästään. Tiedän sinun tietävän varsin hyvin tämän, mutta ettei se jäisi jollekin muulle epäselväksi. Esimerkiksi paras viidestä sarjan Kerhoa vastaan laskisin itse meille mahdollisuudet noin 15-20%, jotka pienenisivät paras seitsemästä sarjassa noin 10%:iin. Joku muu taas arvioi toisenlaiset mahdollisuudet ja siinähän sen pelaamisen mielenkiintoisuus onkin. Mikäli HIFK kohtaa väierissä HPK:n ja selättäisi sen ja finaalissa Kärpät, niin minun antamat kertoimet näiden sarjojen voitoille antavat lopputulokseksi vain sen 1-2%, mutta kuten sanoin, niin joku toinen näkee mahdollisuudet suurempina.

Jos löydät jostain ammattimaisen vedonlyönnin välittäjän, joka antaa HIFK:n mestaruudelle yli kertoimen 45 tänään 14.2.2007, niin lähetä minulle yv tai kirjoita se tänne palstalle kaikkien ihmeteltäväksi.
 
King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Remy kirjoitti:
Tuli lauantaina juteltua parin pelaajan kanssa (ei baarissa) ja he molemmat totesivat, että todella kovaa on viikko harjoiteltu. Meedion mainitsemassa jalat tukossa teoriassa voi siis olla perää. Toivottavasti jalat on auki torstaina.

Eilisestä pelistä sen verran, että ei näytä meillä olevan vieläkään minkään näköisiä hyökkäys kuvioita. Yksin yrittämiseksi meni.

Jos ja kun tosiaan maaottelutauko on käytetty hyödyllisesti, eli kovaan treenaamiseen, eivät jalat ole huomenna hirvittävän paljon paremmassa tai sanotaanko lennokkaammassa iskussa kuin eilenkään. Hieman paremmalta ne saattaa tuntua, mutta ei mitenkään ratkaisevasti. Sen sijaan ensi viikolla odotan jo, että luistin alkaa liikkua hieman paremmin ja se paras piikki osuu sitten sinne maaliskuulle.

Hyökkäyskuvioita on helvetin vaikea toteuttaa, jos jalat eivät liiku. Tarkoitan, että kun jalat on jumissa, olet myöhässä joka tilanteesta ja silloin syötöt karkailee ja äijät on jatkuvasti väärissä paikoissa.

Odottakaa nyt, pahimmat lynkkaajat, edes ensi viikkoon. Yritän ymmärtää, että jollekin tuo eilinen HPK-matsi oli kauden tärkein tapahtuma, mutta itselleni sen arvo on hyttysen paskan tasoa, jos vain menestystä tulee myöhemmin keväällä. Ensi viikolla pitäisi alkaa tapahtumaan, mutta parastaan HIFK ei silloinkaan vielä esitä, jos tosiaan viime viikko on vedetty peräsuoli pitkällään. Kärsivällisyyttä, ihmiset!
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Johannes kirjoitti:
Jos löydät jostain ammattimaisen vedonlyönnin välittäjän, joka antaa HIFK:n mestaruudelle yli kertoimen 45 tänään 14.2.2007, niin lähetä minulle yv tai kirjoita se tänne palstalle kaikkien ihmeteltäväksi.

Et halua ymmärtää näköjään. Löydät selvästi kirjoituksestani, että kukin laskee kertoimet omalla tavallaan ja minä arvostan myös muiden laskemia lukuja ja se siitä. Omat kertoimeni menisivät suunnilleen näin, jaksamatta vatsataudissa liikaa analysoida:
- Kärpät 3-4
- HPK 4-5
- Tappara 7-8
- Jokerit 7-8
Ja sitten muut, joista ainoastan TPS omaa mielestäni mahdollisuuden voittaa mestaruuden Hurmeen intoutuessa maagiseen torjuntavireeseen. HIFK:lla on pieni marginaalinen mahdollisuus ehkä Bluesillakin, mutta muilla ei mitään mahdollisuuksia tai ainahan se promille on sinne annettava.

Peliyhtiöt minimoivat riskinsä ja heidän on elettävä toiminnallaan, joten kertoimet eivät ole mielestäni yhtä kuin joukkueiden voittomahdollisuudet, näin peliyhtiöt myös välttävät suuret tappiot niissä yllätyksissä, joita kuitenkin tapahtuu muuallakin kuin missikisoissa. Jos Suomi pelaisi seuraavissa jalkapalloilun em-kisoissa, niin kerroin Suomen voitolle olisi säädyllinen, vaikka Suomi ei omaisi niissä muuta kuin teoriassa olevat mahdollisuudet, miksi? Miksi en voi olla myös väärässä HIFK:n mahdollisuuksien suhteen? Toivottavasti olen ja Baxter olisi löytänyt hyökkäyspeliin jotain järkeä, maalivahdit saisivat pelistä toiseen loistovireen, Jere palaisi tasolleen, yksikään pakki ei loukkaantuisi, Guolla pysyisi terveenä samoin kuin muutama avainhyökkääjämme, Tibbets olisikin pelimies, Keränen ja Porthen pystyisivät nostamaan osaamisensa toiselle tasolle. Kaikkihan on ihan mahdollista ja toivon sitä, mutta olen myös realisti ja myönnän tiettyjen joukkueiden olevan meitä edellä liian monissa asioissa. Piti vastata kertoimista, mutta tuli avauduttua hiukan liikaakin.
 
seetre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ingvar Hirdwall

Esim. Tanskan voittaessa fudiksen EM-kultaa niin kertoimet olivat 500+.

Eiköhän jokainen analyytikko/ kertoimenlaskija noteraa omiin laskelmiinsa IFK:n heikoimman lenkin, lenkki joka murtuu viimeistään semeissä.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
King Jeremy kirjoitti:
Jos ja kun tosiaan maaottelutauko on käytetty hyödyllisesti, eli kovaan treenaamiseen, eivät jalat ole huomenna hirvittävän paljon paremmassa tai sanotaanko lennokkaammassa iskussa kuin eilenkään. Hieman paremmalta ne saattaa tuntua, mutta ei mitenkään ratkaisevasti. Sen sijaan ensi viikolla odotan jo, että luistin alkaa liikkua hieman paremmin ja se paras piikki osuu sitten sinne maaliskuulle.

Tuskin ne muutkaan joukkueet taukoa herkistelyyn käyttivät.Tämä selittely kovalla harjoituksella on niin vanha juttu ettei se enää oikein uppoa.
Ei tässä mitään maata olla myymässä mutta ihmetyttää kyllä tämä että rökäle tappioita tulee joka kausi ja pahimmillaan useita kuten tälläkin kaudella.
 
sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
mixu kirjoitti:
Mutta taitaa olla myytti koko juttu.Hifk on oikeastaan ainoa kärkipään joukkue joka vuodesta toiseen kärsiin näitä rökäletappioita aina silloin tällöin ja koko homma menee ihan läskiksi.

Punaista tunnustavan kaverini vastine pieneen tekstiviestiprovoon oli hyvin samankaltainen, oli juuri keskustellut toisen frendin kanssa asiasta ja tulleet lopputulokseen, että IFK on ainoa joukkue liigassa joka voi hävitä näin tärkeän pelin näin pystyyn.

Toivon mukaan huomenna näkyy Ilmalassa hiukan erinäköinen IFK, kun sitä pääsee pitkästä aikaa hallillekin pelejä katsomaan.
 
Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Eipä ole vielä mestaruuskertoimia SM-Liigaan ainakaan noilla Suomalaisille tutuimmilla vedonvälittäjillä. Kun ne ilmaantuvat niin sinun on Johannes hyvä ottaa huomioon kun arvioit vedonvälittäjien arvioita HIFK:n mestaruusmahdollisuuksista että välittäjien laskennallinnen palautusprosentti on näissä voittajavedoissa n. 80%.

Mitä tulee noihin kova harjoittelu-legendoihin, niin jos joukkue joka ei ole varmistanut vielä edes suoraa pleijaripaikkaa vetää itsensä harjoittelulla tukkoon kauden tässä vaiheessa, silloin valmentaja on kyllä jo todella pihalla.

Eri asia on näiden kärkijoukkueiden kanssa jotka ovat varmistaneet paikkansa pelaijareissa jo hyvissä ajoin. Jos katsotte näiden joukkueiden Kärpät, Jokerit, HPK tammikuuta niin siellä on niiden pelissä notkahdus näkyvissä joka johtuu pleijareita varten kovasta treenausjaksosta ja siitä johtuvasta tukkoisuudesta. Kuten on notkahdus joka vuosi tammikuussa ollut näkyvissä paikan pleijaireissa varmistaneilla joukkueilla.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Sanon vielä että, jos uskotte HIFK:n mestaruusmahdollisuuden olevan 0-3%, niin menkää ihmeessä keräämään rahat pois vedonvälittäjien toimistoista. Siellä voi myös itse asettaa kertoimia. Täällä menee tunteet ja todennäköisyyksien laskenta niin pahaan solmuun keskenään, että omalta osaltani en tällä kertaa jatka aiheesta tämän enempää.

edit. Punalippu kts. Betfair
 
Viimeksi muokattu:

#76

Jäsen
Mestaruuteen on mahdollisuus, mutta kaikilla pudotuspeleihin pääsevillä onkin mahdollisuus. Sitten, kun aletaan puhumaan joukkueista kenellä on realistininen mahdollisuus, niin HIFK valitettavasti putoaa pois joukosta. Kärkijoukkueista pidän Kärppiä vaikeimpana voitettavana, sitten HPK, Tappara ja Jokerit ovat kyseisistä joukkueista helpoiten voitettavissa, muttei HIFK missään nimessä suosikkina kyseiseen sarjaan lähtisi, eikä sarjasta helppoa tulisi.

Hyökkäyspelistä ja suunnitelman puuttumisesta on jauhettu innolla varsinkin Urheilulehden analyytikoiden toimesta. Nähtävästi k.o lehdessä ei ole enään toimittajia vain joka lajiin analyytikoita. Varsin vähälle huomioille tässä keskustelussa on jäänyt HIFK-pakiston kapeus ja kokoonpano. Murphy on maaginen ja varsinkin ylivoimalle&hyökkäyspäässä. Tämän jälkeen onkin hiljaisempaa ja Jerekin menee 98-99 MM All Stars-pakki titteleillään. Pari viime vuotta on ollut hiljaisempaa ja tällä kaudella toistuva viesti raporteissa on: haluton ja tehoton. Pakistossa on muutama potentiaalinen junnu, mutta onko heistä liigatason peliä tekeviksi pakeiksi jää nähtäväksi. Saarinen ja Kovanen eivät ole kauheasti vakuuttaneet tähän mennessä. Kovasta voi toki häiritä pakkiparin tasottomuus.

Eilinen oli mahdollisen 3-4 sijan suhteen tärkeä peli, mutta kyseiset sijat olivat jo muutenkin toivotaan toivotaan-osastoa. Mikäli pidämme sijan 5, niin voi sanoa valmentajavaihdoksen olleen todella loistava veto.
 
leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
King Jeremy kirjoitti:
Jos ja kun tosiaan maaottelutauko on käytetty hyödyllisesti, eli kovaan treenaamiseen, eivät jalat ole huomenna hirvittävän paljon paremmassa tai sanotaanko lennokkaammassa iskussa kuin eilenkään. Hieman paremmalta ne saattaa tuntua, mutta ei mitenkään ratkaisevasti. Sen sijaan ensi viikolla odotan jo, että luistin alkaa liikkua hieman paremmin ja se paras piikki osuu sitten sinne maaliskuulle.

Hyökkäyskuvioita on helvetin vaikea toteuttaa, jos jalat eivät liiku. Tarkoitan, että kun jalat on jumissa, olet myöhässä joka tilanteesta ja silloin syötöt karkailee ja äijät on jatkuvasti väärissä paikoissa.

Odottakaa nyt, pahimmat lynkkaajat, edes ensi viikkoon. Yritän ymmärtää, että jollekin tuo eilinen HPK-matsi oli kauden tärkein tapahtuma, mutta itselleni sen arvo on hyttysen paskan tasoa, jos vain menestystä tulee myöhemmin keväällä. Ensi viikolla pitäisi alkaa tapahtumaan, mutta parastaan HIFK ei silloinkaan vielä esitä, jos tosiaan viime viikko on vedetty peräsuoli pitkällään. Kärsivällisyyttä, ihmiset!

Tässä alkaa olla sitä kuuluisaa Risto Ulmala -akselin selittelyä ja itkemistä. Kibekin hokee jatkuvasti näitä ihmeellisiä mantrojaan jostain häpeämisestä ja peiliin katselusta. Katelkaa vittu sinne peiliin ennen peliä, ettei tarvitse selitellä maksavalle yleisölle töppäilyjään.

Kyllä se valitettavaa realismia on, että sijat 1-4 ovat ne, joista mitaliehdokkaat oikeasti vedetään. ei tällä IFK:n rosterilla nyt yksinkertaisesti päästä ensimmäistä kierrosta pidemmälle. Kyllä minäkin haluaisin uskoa siihen ihmeeseen, jonka puolesta useammat täälläkin jauhavat, ja uskonpuute ei johdu eilisestä Kerho-pelistä, eikä edes siitä Lahden vierailusta, vaan siitä, että kun ei taidot kokonaisuudessaan riitä.

Eräänlaisissa medioiksi itseään kutsuvissa puulaakeissa on väitetty viime aikoina IFKn kolmos-nelos -ketjuja kuuluvan samaan kastiin muiden kärkijoukkueiden kanssa, siis mitä vittua. Mistä tällainen kummajainen voi olla lähtöisin. Muilla sentään jotain saadaan aikaan mutta mitä Nordiksella, joo Pasi leikkii jäävedellä. vitun hienoa, kiitos vaan tästäkin.

Jokaisen kauden alussa on samanlainen fiilis, ei tästä tuu taaskaan mitään. Viime kaudella se oli lähellä mutta nyt se "yllätysmomentti" puuttuu kokonaan.
Valitettavasti...
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
#76 kirjoitti:
Mestaruuteen on mahdollisuus, mutta kaikilla pudotuspeleihin pääsevillä onkin mahdollisuus. Sitten, kun aletaan puhumaan joukkueista kenellä on realistininen mahdollisuus, niin HIFK valitettavasti putoaa pois joukosta. Kärkijoukkueista pidän Kärppiä vaikeimpana voitettavana, sitten HPK, Tappara ja Jokerit ovat kyseisistä joukkueista helpoiten voitettavissa, muttei HIFK missään nimessä suosikkina kyseiseen sarjaan lähtisi, eikä sarjasta helppoa tulisi.

Hyökkäyspelistä ja suunnitelman puuttumisesta on jauhettu innolla varsinkin Urheilulehden analyytikoiden toimesta. Nähtävästi k.o lehdessä ei ole enään toimittajia vain joka lajiin analyytikoita. Varsin vähälle huomioille tässä keskustelussa on jäänyt HIFK-pakiston kapeus ja kokoonpano. Murphy on maaginen ja varsinkin ylivoimalle&hyökkäyspäässä. Tämän jälkeen onkin hiljaisempaa ja Jerekin menee 98-99 MM All Stars-pakki titteleillään. Pari viime vuotta on ollut hiljaisempaa ja tällä kaudella toistuva viesti raporteissa on: haluton ja tehoton. Pakistossa on muutama potentiaalinen junnu, mutta onko heistä liigatason peliä tekeviksi pakeiksi jää nähtäväksi. Saarinen ja Kovanen eivät ole kauheasti vakuuttaneet tähän mennessä. Kovasta voi toki häiritä pakkiparin tasottomuus.

Eilinen oli mahdollisen 3-4 sijan suhteen tärkeä peli, mutta kyseiset sijat olivat jo muutenkin toivotaan toivotaan-osastoa. Mikäli pidämme sijan 5, niin voi sanoa valmentajavaihdoksen olleen todella loistava veto.

Olipa hyvä kirjoitus, toivoisin kykeneväni yhtä asialliseen rehelliseen arviointiin itsekin. Tuohon ei juuri ole varaa sanoa vastaan ja lisättävää, kuin ehkä hyökkäyksen osalta, jossa meillä on ongelma myös tiettyihin vastustajiin verrattuna.

Noista kertoimista vielä, että HIFK:lle annettaneen todennäköisesti kerroin mestaruudesta johonkin 15-30 väliin eri yhtiöillä, jolla itse en pelaisi HIFK:ta millään, mutta suuri osa pelaajista pelaakin vain tunteella ja se kerroin kelpaa varsin hyvin. Peliyhtiö taputtaa karvaisia käsiään ja on tyytyväinen, jos HIFK sitten voittaisi, niin kokonaispelit jäävät kuitenkin alikertoimen vuoksi suhteellisen pieniksi, joten mitään ongelmaa ei synny. Mitään realistista kerrointahan ei esimerkiksi HIFK:lle kuitenkaan kannata antaa, sillä HIFK:lla on kuitenkin se pieni sauma voittaa. Ketkä pelaavat muuten kuin vain huvin vuoksi hakevat sitten niitä ylikertoimia ja joskus peliyhtiötkin tekevät virheitä, vaikkakin niitä harvemmin selkeästi näkyy. Kerhon eilinen kerroin oli omasta mielestäni ylikerroin, perusteena, että vastustaja haluaa säilyttää kotiedun, parempi materiaali ja valmentaja, myös se, että HIFK häviää aina taukojen jälkeen tai näin on ainakin jäänyt vahvasti mieleeni. Eiliset kertoimet olisivat pitäneet olla niukasti Kerhon hyväksi tai ainakin tasan. Pelaaminen on muuten mielenkiintoinen laji ja kertoimien analysoiminen siinä se mielenkiintoisin juttu, omaa suosikkiasi ei kuitenkaan kannata pelata ainakaan säännöllisesti.
 
Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Punalippu kirjoitti:
Eipä ole vielä mestaruuskertoimia SM-Liigaan ainakaan noilla Suomalaisille tutuimmilla vedonvälittäjillä. Kun ne ilmaantuvat niin sinun on Johannes hyvä ottaa huomioon kun arvioit vedonvälittäjien arvioita HIFK:n mestaruusmahdollisuuksista että välittäjien laskennallinnen palautusprosentti on näissä voittajavedoissa n. 80%.

Jopas Punalipulla on huonot bookkerit! Näissä vedoissa vedonvälittäjien laskennallinen palautusprosentti on yleensä vähintään 90 %, muuten ei kannata lyödä petsiä sisään. Veikkaus on tietysti poikkeus, sillä se palauttaa vain 70 % pelaajille.

Nämä mestaruusvedot eivät ole mitenkään kannattavia vedonlyöntikohteita. Kyseessä on mielestäni "musta tuntuu ja täytyy pelata omia" vedot. Näihin sorrun itsekkin, mutta yleensä omille saa aina alikertoimen. Kannattavampaa on pelata ihan normaaleja single-vetoja pudotuspeleissä ja laskea niihin todennäköisyyksiä.

IFK saa myös ulkomaalaisilta välittäjiltä aina alikertoimen. Syynä on joukkueen laaja kannatuspohja. Joten Ultrarin esittämä 30 kerroin on täyttä utopiaa.
 
King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
leivoja kirjoitti:
Tässä alkaa olla sitä kuuluisaa Risto Ulmala -akselin selittelyä ja itkemistä. Kibekin hokee jatkuvasti näitä ihmeellisiä mantrojaan jostain häpeämisestä ja peiliin katselusta. Katelkaa vittu sinne peiliin ennen peliä, ettei tarvitse selitellä maksavalle yleisölle töppäilyjään...

Ei minun tarvitse tässä mitään selitellä, kunhan kerroin yhden vaihtoehdon sille, miksi eilen ei sitten ihan nappiin mennyt tuo matsi. Jokainen, joka on urheillut riittävästi itse, tietää, että jos on jumissa, ei hommasta tule yhtään mitään.

En tiedä, onko HIFK treenannut kovaa tauolla, koska en kuulu joukkueeseen, mutta näin ovat eri pelaajat väittäneet eri tiedotusvälineissä. Varmasti muutkin joukkueet ovat treenanneet, mutta kyllä näissä treeneissäkin on aivan varmasti eroja. Takuulla eivät liigajoukkueet vedä samoja treenejä samalla intensiteetillä.

On selvää, että pelkästä jalkojen jumittamisesta tuo eilinen tappio ei johtunut, mutta se voi olla yksi suuri syy siihen. Jos joku ei näe sitä, että fyysinen väsymys saattaa näkyä juuri 2-8 -lukemina taululla, on se hänen oma häpeänsä, enkä jaksa heille tämän enempää alkaa asiasta luennoimaan. Tyydyn vain toistamaan itseäni, että odottakaa nyt sinne ensi viikkoon ja kaivakaa terva ja höyhenet esiin vasta sitten, jos homma näyttää yhä samalta.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
mixu kirjoitti:
Hifkistä on elänyt aina ajatus että joukkue ei anna koskaan periksi.Mutta taitaa olla myytti koko juttu.Hifk on oikeastaan ainoa kärkipään joukkue joka vuodesta toiseen kärsiin näitä rökäletappioita aina silloin tällöin ja koko homma menee ihan läskiksi.
Mistä mahtaa moinen johtua.

Voit tietysti lohduttautua sillä, että katsot naapurin viime vuoden tilastoja, esim. HPK:ta vastaan taisi turpaan tulla 10-2.

Kieltämättä kummallinen juttu tällä kaudella tuo totaalinen romahtaminen IFK:n joukkueelta. Noh Baxterilla on tuohon varmaan paremmat ohjeet kuin Francisillä olisi ikinä ollut.

Itse epäilen, että IFK tänä vuonna vielä mestaruudesta taistelisi, mutta jos joukkue lainkaan pysyy kasassa ja Baxterin valmennus saman tasoisena, niin ensi vuonna pitäisi takuulla olla kolmen kärjessä Tapparan ja Kärppien kanssa.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kyllä on taas maalinteko vaikeata.Tätä menoa vielä vähän aikaa niin säälipleijarit kutsuu.
Ei noi viime hetken vahvistuksetkaan kovin hääviltä näytä.
Kovasella taitaa olla nyt 11 peliä takana eikä pisteen pistettä mieheltä jonka piti tulla kiekolliseksi pakiksi.
Tibbetskin on hyytynyt täysin.
 
McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nykytrendin mukaisesti näyttää siltä että saatamme jopa jäädä säälipleijareihin, jotka syövät joukkueen voimavaroja lisää jo tällä hetkellä väsyneestä joukkueesta. Tauon himotreenaus ei tainnutkaan olla hyvä idea. Paukut selkeästi lopussa. Härkäviikko, lomat treenattu kovaa ja nyt taas vielä pitäisi etsiä virtaa ratkaisupeleihin. Ei näin.

Lähdetään optimi-tilanteesta: Sikäli mikäli pystymme jollain ihmeellä säilyttämään sijan 5. tai 6., saisimme vastaamme jonkun joukkueista TPS, Blues, Lukko, Ilves tai Pelicans. Jokainen näistä on lyötävissä, TPS ja Blues tuottaisivat eniten päänvaivaa. Pääsisimme vaivoin jatkoon.

Sitten vastaan tulisikin joku joukkueista Kärpät, Jokerit, Tappara HPK ja jokainen näistä on kyllä tällä hetkellä liian kova pala meille.

Eli hirveällä ihmefiiliksen löytämisellä ja osasten naksahtaessa kohdalleen voimme taistella pronssipeliin pääsystä. Jos tuuri siis käy.

Uutta matoa pikkuhiljaa vaan henkisesti koukkuun kyllä ja ensi kauden varaan rakentamaan.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Vähän erilainen esitys sentään tiistaihin verrattuna. Valitettavasti ei riittäny pisteisiin asti.

Lukkoa vastaan voisi taas palauttaa taannoisen kakkosketjun:
Laakkonen-Murray-Pikkarainen yhteen... ja eiköhän Baxter bongaa tämän vinkin täältä JA:sta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös