2/3 Runkosarjasta pelattu, loppusuora häämöttää

  • 42 778
  • 167

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
No niin,
2/3 runkosarjasta pelattu ja HIFK taistelee tällä hetkellä 6. tilasta runkosarjassa. Vaikka HIFK pelaisi loppukauden todella hyvin (Piste/Ottelu = n. 2,2) niin neljän sakkiin ei HIFK:lla ole käytännön mahdollisuuksia vaikka kuinka yrittäisi laskea ja olla kunnon optimisti.

HIFK:lla on 20 ottelua jäljellä ja HIFKn peli voi kääntyä melkein mihin tahansa suuntaan vaikka HIFK on voittanut uuden valmentajan alaisuudessa viidestä viimeisestä ottelusta neljä ja päästänyt vain 5 maalia viidessä ottelussa. Suunta näyttäisi olevan parempaan päin muuttumassa mutta se nähdään mielestäni vasta 10 pelatun ottelun jälkeen eli 20.1. pelatun Jokerit - HIFK matsin jälkeen.

Vaikka voittavaa joukkuetta ei kannata muuttaa mutta eiköhän jokainen myönnä että HIFK tarvitsee vielä kolmannen hyvän sentterin loppukautta ajatellen. Se onko sentteri enemmän puolustava kuin hyökkäävä on täysin Baxterin asia. Itse toki haluaisin nähdä hyvän kahden suunnan sentterin HIFKn kolmosen keskellä mutta HIFKn ulkomaalaiskiintiön ollessa täynnä on HIFK:n vaikea hankkia uutta ulkomaalaista vahvistusta sentteri-osastolle.

Itse lähden luottavaisin mielin runkosarjan loppua kohden sillä uskon että yhdellä hyvällä täsmä hankinnalla voidaan joukkuetta vahvistaa todella hyvin.


Pari hyvää linkkiä runkosarjan loppua ajatellen:
http://jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=HIFK&sivu=pelaajat
http://jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=HIFK&sivu=ottelut

- tinke.80
 

#76

Jäsen
Näkisin todennäköisenä kärkikolmikkona runkosarjan lopussa Kärpät, HPK ja Jokerit. Näiden välttäminen ekalla kierroksella olisi helpompi tie pudotuspelien toiselle kierrokselle eli sijat 4 sekä 5 olisivat toivottavat. Tietysti Jokerit kolmas ja HIFK kuudes tarjoaa mahdollisuuden toiselle kierrokselle.

Vaikka pelit Kärppiä vastaan on viimeisen kahden kohtaamisen osalta menneet hyvin, niin vastustajan rosteri on noissa peleissä kokenut kolhuja. Kerho on vain perushyvä.

Noilta kolmelta pitäisi putoamista ekalla kierroksella epäonnistumisena ja oikeastaan kaikilta muilta joukkueilta toinen kierros on jo saavutus. Viides sija on HIFK:lta 1-4 pisteen päässä, kun Blues on pelannut pelin vähemmän. Maaliero taas on pahimmilla kilpailijoilla parempi, joten HIFK kaipaa loppukaudelta pari rökälevoittoa tai mieluummin tarvittavat pisteet enemmän kuin Blues ja TPS. Joiden kanssa näkisin suurimman taiston viidennestä sijasta käytävän. Omalla voittoputkella ja vastustajien ( Tappara ) tappioputkella voi toki neljäskin sija olla otettavissa. Sääliplayoffien välttäminen olisi imagomielessä hyvä, joten sijat 5-6 tähtäimessä ja realistisia. Keskinäiset pelit kaksikkoa Blues&TPS ratkaisee paljon.
 

scholl

Jäsen
Viides sija olisi sellainen, mihin tulisi pyrkiä minimisaavutuksena. Silloin tosin vastus ei ole ekalla kierroksella kaikista kovin ja vaikka kotietua ei saavutettaisikaan niin pleijarissa se on joskus ollut muutenkin vain rasite. Jos se epäonnistuu niin kuudetta sijaa huonompi ei kertakaikkiaan saa olla. Säälipleijareista tulee liikaa duunia ja vaikka niistä selviäisi niin se seuraava urakka on turhan raju.

Tietynlainen ongelma se toki on, ettei IFK pysty pelaamaan tällä kaudella itseään kolmen parhaan joukkoon. Siis vaikka joku neljästä kärkijengistä romahtaisi lopussa niin neljäs sija ja viidennen kohtaaminen ei kuitenkaan olisi suurta herkkua. Jokerit nimittäin on aina hankala. Sitä ei koskaan tiedä miten paikallispelit päättyvät. Ja Tappara puolestaan ei tänä vuonna ole helppo ja HPK:kin on aina meille hankala. Joka tapauksessa tilanne on se, että jokainenhan pitää voittaa, mutta jos halutaan edes kohtuulliset asemat niin silloin on hankittava edes se viides sija.
 

pXi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, EPS
20 ottelusta 40 pistettä

Tinke-80 kirjoitti:
No niin,
2/3 runkosarjasta pelattu ja HIFK taistelee tällä hetkellä 6. tilasta runkosarjassa. Vaikka HIFK pelaisi loppukauden todella hyvin (Piste/Ottelu = n. 2,2) niin neljän sakkiin ei HIFK:lla ole käytännön mahdollisuuksia vaikka kuinka yrittäisi laskea ja olla kunnon optimisti.
No kunnon optimisti laskee: Tappara 64p., HIFK 57p., ja mansen porukalla ottelu enemmän pelattuna. Jäljellä on vielä yksi keskinäinen kohtaaminen ja muista pahimmista kilpailijoista Blues ja tPS kahdesti (ensi viikolla sattumalta molemmat peräkkäin). Jo viidessä ottelussa voi voittaa paljon.

Tällä hetkellä näyttäisi, ettei neljänteen sijaan tarvita välttämättä sadan pisteen rikkomista. 97 pistettä saattaisi riittää ja se vaatii 13 kolmen pisteen voittoa plus rankkaritappio päälle. Haastavaa, mutta suopeiden kiekkojumalien avustuksella täysin mahdollista. Säälipleijareista ei neuvotella.

Matematiikkaa olennaisempaa on luottamuksen takaisin voittaminen. Kuudes sija ei niin paljoa häiritse, jos joukkue keväällä raastaa, riistää, taklaa, tappelee ja vittuilee kaikille. Niin selvä muutos parempaan on jo tapahtunut, että puheet kuherruskuukaudesta loppuvat viimeistään viikon päästä.

Ennen seuraavaa taukoa on kymmenen ottelua, joista viimeiset neljä pelataan viiden päivän aikana (ma 29.01-pe 02.02.). Ja ketäs siellä luuraakaan heti alussa? Blues ja Tappara.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Lopuukauteen mennään nyt huomattavasti paremmalla fiiliksellä, kun penkin takana seisoo itse auktoriteetti. Nyt meillä on ainakin toistaiseksi kunnossa ehkä jääkiekon tärkein elementti, eli halu voittaa... halu taistella joukkueen puolesta. muutamalla hyvällä pelillä ei kuuhun mennä, mutta kyllä nämä viime pelit antavat osviittaa siitä, että oikeaan suuntaan mennään koko ajan.

Jotain työnteon asenteesta kertoo Baxterin kommentti voitollisen Kärppä-pelin jälkeen: Huomenna punttitreenit klo 9!!! :) Eli suomeksi sanottuna: Ei olla tyytyväisiä yksittäisiin hyviin suorituksiin, vaan halutaan paljon enemmän, ja sen eteen tehdään töitä. Franciksen flegmaattisuus heijastui koko jengiin, ja nyt vuorostaan Baxterin energia ja kovuus on siirtymässä/siirtynyt joukkueeseen. Hyvä niin.

Tottakai kaikki vastustajat ovat kovia tässä liigassa, mutta ikävää tässä tilanteessa on se, että heti playoffien ekalla kierroksella tulee vastus sieltä kovimmasta päästä. Vastustajissa on eroja, vaikka aina sanotaankin, että aivan sama kuka sieltä vastaan luistelee. Tämän vuoksi syyskaudenkin runkosarjapeleillä on suuri merkitys, että vältettäisiin puolivälierävaiheessa top-4 joukkueet (kotietujoukkueet). No, sille ei nyt enää voi mitään. Täytyy vaan yrittää kivuta niin korkealle kuin mahdollista viimeisen kolmanneksen aikana.

Ja vielä yksi asia... Lundell. Kaveri on päässyt niin kovaan iskuun, että mieltä lämmittää suuresti. Lundellia on haukuttu ja vähätelty (itsekin joskus siihen syyllistynyt), mutta nyt tahti on ollut toinen. Suuri kiitos hänelle siitä. Jatka samaan malliin, niin voittomahdollisuudet peleissä kasvavat valtavasti.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
pXi kirjoitti:
No kunnon optimisti laskee: Tappara 64p., HIFK 57p., ja mansen porukalla ottelu enemmän pelattuna. Jäljellä on vielä yksi keskinäinen kohtaaminen ja muista pahimmista kilpailijoista Blues ja tPS kahdesti (ensi viikolla sattumalta molemmat peräkkäin). Jo viidessä ottelussa voi voittaa paljon.

Tottakai HIFK:lla on vielä mahdollisuudet neljänteen sijaan mutta neljäs sija vaatii koko joukkueelta sen kaltaista venymistä että esim nämä kaksi ottelua pitäisi kummatkin voittaa...

20.1. klo 17.00 Jokerit - HIFK (e)
25.1. klo 18.30 HIFK - Jokerit (e)

Tottakai HIFKlla on mahdollisuudet vaikka mihin mutta realistisesti ajatellen neljäs on niin kaukana että turha siitä on enää haaveilla.

Tällä hetkellä näyttäisi, ettei neljänteen sijaan tarvita välttämättä sadan pisteen rikkomista. 97 pistettä saattaisi riittää ja se vaatii 13 kolmen pisteen voittoa plus rankkaritappio päälle. Haastavaa, mutta suopeiden kiekkojumalien avustuksella täysin mahdollista. Säälipleijareista ei neuvotella.

Kaikki on mahdollista mutta katsotaan vielä viisi-kuusi seuraava peliä. Perättäisten HIFK vs jokerit otteluiden jälkeen ollaan kaikki viisaampia HIFKn nykykunnosta. Ja säälipleijareista ei todellakaan puhuta tämän nyky-HIFKn kanssa mutta pari loukkaantumista niin HIFK on kusessa.

Matematiikkaa olennaisempaa on luottamuksen takaisin voittaminen. Kuudes sija ei niin paljoa häiritse, jos joukkue keväällä raastaa, riistää, taklaa, tappelee ja vittuilee kaikille. Niin selvä muutos parempaan on jo tapahtunut, että puheet kuherruskuukaudesta loppuvat viimeistään viikon päästä.

Viides tai kuudes sija riittää hyvin minulle sillä tärkeintä on että joukkue on iskukunnossa pleijareiden alkaessa. Runkosarjan sijoituksella (kunhan ollaan kuuden sakissa) on erittäin vähän merkitystä pleijareissa. Tärkeämpää on että joukkue on hyvässä kunnossa ja että joukkueen pelisysteemi toimii. Tämän takia on turha haaveilla neljännestä sijasta runkosarjassa.

- tinke.80
 

JJ IFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sunderland
Itse uskon, että Jokereiden kohtaaminen puolivälierässä voisi pelastaa tämän kauden. Päästäisiin siihen sarjaan huomattavasti pienemmillä paineilla kuin narrit, eikä Sheddenin luotsaama ryhmä pelota minua pudotuspelivaiheessa. Jos voittaisimme narrit, voisi syntyä viime kauden Ässäilmiön kaltainen hurmos ja ylisuorittaminen, jonka avulla pääsisimme finaaleihin asti. Materiaalilla me ei sinne asti tulla tällä kaudella pääsemään, joten oikeanlaisen hurmoksen saaminen pudotuspelivaiheessa on tärkeintä.
 

DDR

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
JJ IFK kirjoitti:
Materiaalilla me ei sinne asti tulla tällä kaudella pääsemään, joten oikeanlaisen hurmoksen saaminen pudotuspelivaiheessa on tärkeintä.

En ole vieläkään oikein ymmärtänyt, että miksi jotkut pitävät tuota IFK:n materiaalia heikkotasoisena. Viimekauden jengiin verrattuna meiltä puuttuu se kolmossentteri, mutta toisaalta meillä on nyt Murphy, jonka tasoista hyökkäävää puolustajaa meillä taas ei ollut.

Kunhan päästään kuuden joukkoon ja peli on kohdallaan, kun pleijarit alkavat, niin kyllä me voidaan voittaa tuosta ihan kenet tahansa.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Tinke-80 kirjoitti:
Tottakai HIFKlla on mahdollisuudet vaikka mihin mutta realistisesti ajatellen neljäs on niin kaukana että turha siitä on enää haaveilla.

Tuohon oli tartuttava. Miten 4. sija on muka realistisesti liian kaukana, että siitä on turha haaveilla. Yksi voitto, niin siihen on matkaa 4pistettä(!!). Miten nuo pisteet eivät ole saavutettavissa?
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nostetta ilmassa

Vaikka kovassa nosteessa tällä hetkellä tuloksien valossa mennään niin tilanne hieman rauhoittuu ja viides sija voisi olla realismia... tai neljäs sija ja kotietu Tapparaa vastaan... TPS hieman hyytynee vajaalla materiaalilla, joten Bluesin kukistaminen lienee tällä hetkellä se, jota pitää seurata. Esimakua tulossa keskiviikkona...
Kärpät-Lukko(sääleissä Ipan voittaa)
HPK-TPS(sääleissä JYP/Saipa)
Jokerit-Blues
Tappara-HIFK
Ja kun noita pareja katselee niin ei ollenkaan näytä huonolta, koska ennalta selviä pareja ei tuossa ole...
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tinke-80 kirjoitti:
No niin,
2/3 runkosarjasta pelattu ja HIFK taistelee tällä hetkellä 6. tilasta runkosarjassa. Vaikka HIFK pelaisi loppukauden todella hyvin (Piste/Ottelu = n. 2,2) niin neljän sakkiin ei HIFK:lla ole käytännön mahdollisuuksia vaikka kuinka yrittäisi laskea ja olla kunnon optimisti

- tinke.80

Itse laskin tuossa, että n. 2 pistettä per ottelu jäljellä olevista 20 pelistä riittäisi nelossijaan, etenkin kun sopivasti kaadettaisiin muita samoista sijoista taistelevia. Toki epätodennäköistä, vain Kärpät ovat pystyneet pelaamaan tähän mennessä yli 2 pisteen keskiarvolla.

TPS lienee nyt kuitenkin se todellinen päävastustaja, muita sitten Lukko, Blues ja Tappara.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Kyllähän kun ten tässä listausta runkosarjasta niin edelle sijoittuivat Kärpät, Jokerit, HPK ja Tappara. Kyllähän tässä pitäisi ihme tapahtua ja Tapparalta aika kova jäätyminen että neljäs sija saavutettaisiin. Ja minkä ihmeen takia Tapparalla alkaisi nyt yskimään? Liigan parhaat sentterit ja laaja joukkue ja Lehtokin on alkanut saamaan koppeja. Leveän rosterin joukkueella yskimistä harvoin tapahtuu, koska vastuu on useammalla pelaajalla jolloin ei haittaa jos yksi tai kaksi avainpelaajaa ei ole parhaimmillaan. Jos jollain yskii niin IFK:lla jolla kaikki on Murphyn harteilla. IFK:n joukkueessa on puutteensa, jotka estävät tämänkaltaiseen lentoon nousun, muun muuassa jarrukentän puute jota jotkut puusilmät eivät nää suureksi heikkoudeksi ja jäähyalttiuden, lisäksi vaikka vastustajat eivät ole saaneet viime peleissä maaleja paljoakaan IFK:ta vastaan niin on sanottava että esim HPK:n tai Tapparan viisikkopeli on vieläkin tiiviimpää ja hyökkäyksiinlähtö astetta kekseliäisempää ja kädellisempää. Jatkopeleissä me ei saada KOTIETUA, joka taas tarkoittaa että vastustaja voi lähettää vaihto-oikeudellaan jarrukentän aina meidän ykköstä vastaan, silloin tarvitaan onnistumisia niiltä muilta kentiltä joita meillä ei oikeastaan ole, eli ykkösen ja kakkosen vastuulla on valtavat onnistumisen paineet. Ja vaikka IFK:lla on kova ykkönen niin ei se sentään niin paljoa maagisempi ole kuin Kärppien, Tapparan ja HPK;n että IFK nämä ohittaisi tai voittaisi pudotuspeleissä.

Vielä tiivistettynä:
Jokerit: Ainoa näistä neljästä voitettavissa suurimmalla todennäköisyydellä. Ei todellakaan mikään provo naapurin suuntaan, vaan ihan vaan sen vuoksi että paikallispelit ovat aina arvoituksellisimpia eikä niiden lopputulos voi täysin ennustaa. Pelkkä parempi rosteri ei näitä klassikoita ratkaise. Lisäksi Jokereilla ei ole yksittäisiä superpelaajia kuin Rita joka dominoi jäällä. Lisäksi yksinkertainen pelityyli minimoi keskialueen kiekonmenetykset, mutta on aika köyhän yksinkertainen esim HPK:n ja Kärppien ohjauspeliä vastaan. Lisäksi Baxter on erikoistunut puolustuspeliin ja Jokereilla olisi kaikki paineet.

Tappara: Laaja sentterikaarti: kokemusta ja nuoruuden hulluutta. Kontiola ehkää sarjan parhaita senttereitä ja Ojanen ja Öhman tuovat leveyttä. Todella monipuolinen Öhman on sarjan aliarvostetuimpia pelaajia. Tapparan ainut heikkous on ollut aina maaleja tekevän laiturin puute, mutta kun Sami Venäläinenkin on syttynyt tuleen niin en nää syytä mikä estäisi Tapparan finaalipaikan tänä vuonna. Lisäksi hyvä pakisto ja kokenut Lehto, joka on ennenkin parantunut kun peleistä tiukimmat ovat edessä. Lisäksi Tapparalla on paljon rotaatioita yv:ssä, taitavien ja keksiliäiden pelaajien takia, joilla kätisyydet sopivat hyvin.

Kerho: Heikoin näistä neljästä. Tosin laaja materiaali, mutta pienistä vipeltäjistä ei ole ennustuksieni mukaan noussut niitä ratkaisijoita. Esim Vihko ei ole 30 maalin mies vaikka sitä väitti puoli-Suomea ennen kauden alkua. Viime vuoden yllätyskortti käytetty ja paineet ovat valtavat, paljon on kiinni taituri Leinossa jossa on Kivenmäen kaltaista ns.henkistä heikkoutta. HPK:lla on pari kovaa riskiä Strömbergin ja Tibbetsin muodossa. Onko Wiikman enää niin hyvä kuin viime keväänä. HPK:lla oli viime vuonna tuuriakin ratkaisupelissä Helsingissä, henkinen kantti on joskus romahtanut, purkiko mestaruus tämän patouman, saa nähdä. Tosin HPK:n vahvuus on neljä hyvää kenttää, mutta nouseeko sieltä ratkaisijoita?

Kärpät: Mestarisuosikki numero 1. Ylivoimainen rosteri on selvinnyt tästäkin kaudesta kärjessä, vaikka ykköskenttä on lasaretissä ja ykköspuolustaja on saikulla. Kärpissä on tehty se tärkein asia IFK:ta paremmin JATKUVUUS. Uutta ukkoa nousee tuhkasta ja tulee ykkösjoukkueeseen, joukkueessa on leveyttä, mutta myös niitä ratkaisijoita. Lisäksi useampi huippupelaaja: Viuhkola etunenässä ovat kuntoutumassa pudotuspeleihin. Lisäksi hyvin hoidettu talous antaa varaa hankkia vaikka uuden ykkössentterin, toisin kuin IFK:ssa jossa kolmosketjua ei pystytä täyttämään. Lisäksi Kärpissä korjataan aina virheet, nyt puolustuksessa on voimaa Boumediennen muodossa kentällä ja häntä voi kuormittaa paljon keväällä. Kaksi hyvää maalivahtia, jotka tukevat toinen toistaan ja Tarkki näyttäisi ennakkoon hyvinkin viime kevään Wiikmanilta. Laadukkaita pelaajia jarrukenttään asti ja paljon myös hyviä nuoria pelaajia.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Wiltord kirjoitti:
Itse laskin tuossa, että n. 2 pistettä per ottelu jäljellä olevista 20 pelistä riittäisi nelossijaan, etenkin kun sopivasti kaadettaisiin muita samoista sijoista taistelevia. Toki epätodennäköistä, vain Kärpät ovat pystyneet pelaamaan tähän mennessä yli 2 pisteen keskiarvolla.

Samalla tavalla itsekin tuon laskin... Keskimäärin 2 pistettä jäljellä olevista matseista niin ollaan neljänsinä runkosarjan päätyttyä. Harmi vain että siihen on niin vaikea päästä. Toki jos Tappara romahtaa loppukaudella niin sitten HIFK:lla on mahdollisuudet neljänteen sijaan mutta sen varaan on ihan turha laskea.

- tinke.80
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoiselta näyttää tuo sarjataulukko kiitos tämänpäiväisten yllätystappioiden, jotka kärkijoukkueet kokivat. Yht'äkkiä se runkosarjan nelospaikkakin on aivan sormien ulottuvilla. Tappara on seitsemän pistettä edellä, mutta matsin enemmän pelanneena. Toki välissä on samaa paikkaa kärkkymässä Blues, jolle kärsitty tappio voi vielä koitua meille aika kalliiksi.

Joka tapauksessa kaikki on vielä mahdollista, eikä kotietu pleijareihin ole vielä varmasti karannut. Tietysti tasaisuus voi kääntyä toisinpäin - pari tappiota ja keräilyerät (säälipleijarit) kutsuvat. Itse haluan luottaa kuitenkin, että jengi klaaraa loppukauden pelit kunnolla ja yltää sellaisiin urotekoihin, joilla tuo nelospaikka irtoaa. Tässä on sellaiset ruuhkaviikot tulossa joka jengille, että runsaasti yllätyksiä voidaan vielä nähdä.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Neljäs sija ei ole enää mahdottomuus

Kylläpähän pelit ovat menneet nyt mukavasti ristiin. HIFK:lla kolme tositärkeää ottelua edessä. HIFK-Jokerit, Blues-HIFK ja HIFK-Tappara. Voitot näistä tarkoittaisi jo pomminvarma viides sija, ja vain enintään kolmeen pisteen ero Tapparaan.....Kun vielä TPS kohtaa Bluesin samana päivänä kun HIFK murjoo Tapparan, on selvää, että joko TPS tai Blues jää vähän jälkeen tai molemmat tasatilanteessa hiipuvat pikkasen.

On jo lähes varmaa, että taistelu paikoista 4-6 käydään HIFK.n, Tapparan, Bluesin ja TPS.n välillä. Paikat 1-3 ollee kohtuullisen selvät, ellei joku noista kolmen kärjestä tunaroi oikein kunnolla.
 

seetre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ingvar Hirdwall
RoopeS kirjoitti:
Kylläpähän pelit ovat menneet nyt mukavasti ristiin. HIFK:lla kolme tositärkeää ottelua edessä. HIFK-Jokerit, Blues-HIFK ja HIFK-Tappara. Voitot näistä tarkoittaisi jo pomminvarma viides sija, ja vain enintään kolmeen pisteen ero Tapparaan.....Kun vielä TPS kohtaa Bluesin samana päivänä kun HIFK murjoo Tapparan, on selvää, että joko TPS tai Blues jää vähän jälkeen tai molemmat tasatilanteessa hiipuvat pikkasen.

On jo lähes varmaa, että taistelu paikoista 4-6 käydään HIFK.n, Tapparan, Bluesin ja TPS.n välillä. Paikat 1-3 ollee kohtuullisen selvät, ellei joku noista kolmen kärjestä tunaroi oikein kunnolla.

Uskaltaisin väittää että Lukko on varteenotettava ehdokas 4-6 sakkiin kun tulevana tiistaina pieksevät TPSn. Heikkilältä on jengi karannut lapasesta ja uskon että Blues on tosta porukasta matkalla säälipleijareihin.
Meillä on vähemmän pelejä alla ja kohdataan vielä kaikki avainvastustajat joten omissa käsissä on 4 sija, ei olisi uskonut joulukuussa.
 

#76

Jäsen
Tasaista on keskikastissa ja tappioputkiin ei ole kenelläkään varaa. Keskinäisiä pelejäkin on mukavasti tarjolla, joten homma voi vielä kääntyä ihan miten vain.

Sijat 1-3 lienevät Kärppien, Jokereiden ja HPK:n heiniä ja sijoittumalla runkosarjassa sijoille 4-5 välttäisi ensimmäisellä kierroksella edellämainitun kolmikon. Kolmikosta Jokerit olisi ainoa joukkue, jonka uskoisin olevan HIFK:n kaadettavissa. Säälipleikkarit olisivat imgollisesti huono juttu, joten sijat 4-6 olisivat toivottavia. Sija 6, jos Jokerit on runkosarjan kolmonen.

Mikäli pääsemme sijalle 4-5, niin kuka olisi toivottava ensimmäisen kierroksen vastustaja ja olisiko kotietu etu? 4 sijalle voivat yltää Tappara, Blues, TPS ja HIFK. Blues on ottanut jonkinlaista niskalenkkiä tällä kaudella ja menettänyt vanhaa hallikammoaankin, Turku ollut vaikea paikka voittaa viime vuosina. Tappara on kaatunut tänä vuonna kerran kotona, kerran vieraissa sekä hävitty kerran vieraissa. Keskikolmikosta Tappara on vielä ainoa, jolla on kokematon valmentaja. Pitäisi Tapparaa mieluisana ensimmäisen kierroksen vaststajana ja kotietua kivana bonuksena, mutten minään elinehtona.
 

Feenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Phoenix ja San jose
Runkosarjan kolmas paikka on kyllä vielä auki, koska Tappara on HPK:sta vain 2 pistettä. Toisaalta IFK ei kyllä sinne asti nouse ilman Tapparan ja HPK:n todellisia romahduksia. Kotietu olisi nyt se tärkein juttu saavuttaa.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappara 42 72
Blues 42 67
HIFK 41 66
--------------------
TPS 41 65

Siinäpä se meidän Sm-liiga on tällä hetkellä.

Joulutauon jälkeen joukkueet ovat pelanneet seuraavilla keskiarvoilla:

TPS: 1,8p/ottelu
IFK: 2,2p/ottelu
Blues: 0,75p/ottelu
Tappara: 1,6p/ottelu

Blues näyttää menettävän peliä. Varsinkin kun Heikkilä ilmoitti, ettei jatka. Pistekeskiarvo joulutauon jälkeisistä peleistä on Bluesilla säälittävä. Varmastikin liigan häntäpäätä. Tappara jatkanut suurin piirtein totuttua tahtia. Ehkä hieman heikommin on mennyt siellä pisteiden valossa.

TPS taas on pelannut hyvin, ainakin kun tuloksia katsotaan. Täytyy IFK:n jatkaa pistekeräilyään tahdilla, sillä TPS on vain pisteen perässä.

Kaikki joukkueet IFK kohtaa vielä kertaalleen runkosarjassa. Blues on vieraissa, Tappara ja TPS kotona. Nämä ovat äärimmäisen tärkeitä pelejä loppusijoituksia ajatellen. Ainakin kotipelit pitää hoitaa näistä.
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
#76 kirjoitti:
Mikäli pääsemme sijalle 4-5, niin kuka olisi toivottava ensimmäisen kierroksen vastustaja ja olisiko kotietu etu? 4 sijalle voivat yltää Tappara, Blues, TPS ja HIFK.

Alustetaan toisella lainauksella.

Wiltord kirjoitti:
Blues näyttää menettävän peliä. Varsinkin kun Heikkilä ilmoitti, ettei jatka. Pistekeskiarvo joulutauon jälkeisistä peleistä on Bluesilla säälittävä. Varmastikin liigan häntäpäätä.

Tappara jatkanut suurin piirtein totuttua tahtia. Ehkä hieman heikommin on mennyt siellä pisteiden valossa.

TPS taas on pelannut hyvin, ainakin kun tuloksia katsotaan. Täytyy IFK:n jatkaa pistekeräilyään tahdilla, sillä TPS on vain pisteen perässä.

Olen samaa mieltä, että näistä joukkueista HIFKille helpoin vastustaja on Blues, mutta samalla uskon, että juuri Blues on se joukkue joka joutuu säälipleijareihin.

Tappara pitänee neljännen paikkansa, jolloin TPS ja HIFK tappelevat viidennestä. Silloin HIFKin vastustaja on ensimmäisellä kieroksella, joko Jokerit tai Tappara, näistä valitsisin mielummin tänään Jokerit, mutta torstain jälkeen ehkä toisin.

Mahdollisten vastustajien playoff vaarallisuus pahimmasta helpompaan menee omissa laskelmissani näin:

TPS
Tappara - Jokerit
Blues
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei vielä uskalla sanoa että näillä mennään mutta siltä vähän näyttää ainakin hankintojen osalta. Luultavasti vielä Schnappi ja Nielikäinen ulostetaan, mikä on harmi, koska pidän heitä arvokkaina pleijaripelaajina kuitenkin. Varmasti tulisi vielä keväällä käyttöä. Mutta loistakoot muualla niinkun IFK:sta lähtijöillä on tapana.

Baxter joutuu peluuttamaan vielä tiiviimpää joukkuepuolustusta nyt kun alakerta kapenee lisää sekä duunariosasto. Se miten se tulee onnistumaan, jäänee nähtäväksi.

Odotan pleijareissa sijoja 5-6. Loput on plussaa.
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Jaaha ennustetaanpa hieman Baxterin aivoituksia... Lähtisikö HIFK Jokereita vastaan torstaina seuraavanlaisella kokoonpanolla:

Kuhta - Guolla - Tibbets
Saarinen - Murphy
Laakkonen - Murray - Pikkarainen
Karalahti - Kovanen
Salonen - Petrell - Järvinen
Laakso - Turunen
Fagerstedt - Porthen - Laine
Jouhkimainen
Korhonen

Itse antaisin Nielikäiselle vielä mahdollisuuden ja nostaisiin neloseen. Tibbets kannattaisin kokeilla kolmosen keskelle, kun on siinä kuitenkin enemän pelannut kuin Petrell, Salonen tai Järvinen...
Tosin taitaa olla taiteilijasielu tuo Tibbets, joten ehkä Salosen ja Keräsen laitaan?
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
seetre kirjoitti:
Uskaltaisin väittää että Lukko on varteenotettava ehdokas 4-6 sakkiin kun tulevana tiistaina pieksevät TPSn. Heikkilältä on jengi karannut lapasesta ja uskon että Blues on tosta porukasta matkalla säälipleijareihin.

Ekassa väittämässä olitkin oikeassa. Toisesta en ole niinkään varma.
Uskon Bluesin vielä taistelevan kotiedusta. HPK on nyt se joka tuntuu valuvan alaspäin. Menettivät Tibbettsin ja tänään turpiin Ilvekseltä....Hm....
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yht'äkkiä tämä näyttää jo melko lupaavalta. Mitä ketjukoostumuksiin tulee, saattaisi olla paikallaan yrittää rakentaa kolme ratkaisuihin pystyvää hyökkäysketjua.

Ja kun YV-saadaan toimimaan edes puolet niin hyvin kuin viime vuonna, niin tässähän on ainekset vaikka mihin.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Kolme seuraavaa ottelua (25.1. Jokerit, 29.2. Blues ja 30.1. Tappara) tulevat kertomaan erittäin paljon HIFKn nykykunnosta. Nämä ottelut kertovat paljon siitä mihin nykyisestä HIFK:sta on sillä kolme voittoa näistä olisi hieno myrskyvaroitus muille jengeille kuinka hyvä HIFK nykyisin oikeasti on. Ja tietenkin meille kannattajille olisi hienoa nähdä että joulutauon jälkeinen hyvä kausi ei ole mitään sattumaa vaan että oikeasti HIFK on tällä hetkellä sm-liigan kovakuntoisin jengi.

Mutta kaikkea voi vielä tapahtua ja monta ottelua on vielä pelaamatta. Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

- tinke.80
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös