1970–1980 luvun rock

[bebeto]

Tuossa pari vuotta sitten tuli YLE teemalta dokumentti jenkkibändistä nimeltä Grand Funk Railroad. Vuonna -69 Detroitin liepeillä perustettu bändi myi kotimarkkinoilla hyvin mutta jäi euroopassa vähälle huomiolle. Kymmenen peräkkäistä platinaa myynyttä albumia jenkkimarkkinoilla on aika kova saldo. Yhtyeen manageri Terry Knight kusi poikia linssiin oikein huolella. Jätkät saivat 350 dollaria viikkopalkkaa vaikka soittivat täysille stadioneille ja levyt menivät kaupaksi kuin häkä. Vain kolme kuukautta ennen managerointisopimuksen umpeutumista pojat päättivät irtisanoa sopimuksen.

Manageri haastoi orkesterin oikeuteen ja vaateena oli vaatimattomat 57 miljoonaa dollaria. Bändiltä vietiin kaikki, jopa soittimetkin soundchekin päätteeksi.
Muistan kuulleeni 70-luvulla radiosta GFR:n biisin joka löytyy seuraavan yt-linkin takaa:

http://www.youtube.com/watch?v=O7B5jXYRy3Q biisi on siis Some Kind Of wonderful

Ja tuo dokumentti löytyy tuubista osoitteella:

http://www.youtube.com/watch?v=yhOeTZIyZql

 

[The Hockey Handbook]

Kuten monessa yhteydessä aikaisemminkin niin itselleni tuon aikakauden suurin ja kaunein on tietenkin Dire Straits... Jättimäisen maailmankiertueen (1985-1986) jälkeen Knopfler kokosi 1988 yhtyeen kokoon Nelson Mandelan syntymäpäiviä varten. Tuo konsertti oli mahtava ja varsinkin siellä esitetty versio Brothers in Armsista on yksi parhaista live-vedoista kyseisestä biisistä...

Brothers in Arms (Mandela)

Itse tykkään enemmän bändin alkuajoista jolloin tyyli oli hyvinkin erilainen... Tässä upea konsertti vuodelta 1979.

Rockpalast 1979

 

[bebeto]

Kuten monessa yhteydessä aikaisemminkin niin itselleni tuon aikakauden suurin ja kaunein on tietenkin Dire Straits... Jättimäisen maailmankiertueen (1985-1986) jälkeen Knopfler kokosi 1988 yhtyeen kokoon Nelson Mandelan syntymäpäiviä varten. Tuo konsertti oli mahtava ja varsinkin siellä esitetty versio Brothers in Armsista on yksi parhaista live-vedoista kyseisestä biisistä...

Brothers in Arms (Mandela)

Itse tykkään enemmän bändin alkuajoista jolloin tyyli oli hyvinkin erilainen... Tässä upea konsertti vuodelta 1979.

Rockpalast 1979

Olin katsomassa Dire Straitsia Helsingin jäähallissa, keikka oli osa tuota 85-86 maailmankiertuetta. Oli oikein hyvä.

 

[bebeto]

Onko Nazareth lähellä sydäntä? Muistan kun kaverini osti bändin kakkosalbumin Razamanaz vuonna -73 ja sitä kuunneltiin tiiviisti. Erityisesti miellytti vokalisti Dan McCaffertyn rupinen laulusaundi. Joskus 90-luvun loppupuolella olin katsomassa bändiä Pakkahuoneella ja hyvin nuo silloinkin vetivät. Linkin takaa löytyy albumin nimiraita Razamanaz, hyvin tää rokkaa vieläkin:
http://www.youtube.com/watch?v=fpeI5Z4vO-4

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Onko Nazareth lähellä sydäntä? Muistan kun kaverini osti bändin kakkosalbumin Razamanaz vuonna -73 ja sitä kuunneltiin tiiviisti. Erityisesti miellytti vokalisti Dan McCaffertyn rupinen laulusaundi. Joskus 90-luvun loppupuolella olin katsomassa bändiä Pakkahuoneella ja hyvin nuo silloinkin vetivät. Linkin takaa löytyy albumin nimiraita Razamanaz, hyvin tää rokkaa vieläkin:
http://www.youtube.com/watch?v=fpeI5Z4vO-4

Nimimerkki Pavlikovsky on jokunen vuosi sitten avannut palstalle oman ketjunkin tätä yhtyettä koskien.

Minulle Nazareth on jäänyt aika pinnalliseksi tuttavuudeksi. En silti koe tarvetta sanoa pahaa yhtyeestä, en millään muotoa. Kyllä maailmaan meteliä mahtuu, ja Nazareth on edustamassaan musiikkilajissa kohtalaisen persoonallinen tapaus. Razamanaz on minullekin tuttu levy, ja nimikappale löysi tiensä myös monille kokoelmalevyille. Silloin tällöin tuota kuulee radiossa toivekappaleena tai menneiden vuosien musiikkia käsittelevissä ohjelmissa. Jollakin radiokanavalla tuo tuli alkuillasta juuri viikko-pari takaperin, kun ajelin töistä kotiinpäin.

 

[bebeto]

Nimimerkki Pavlikovsky on jokunen vuosi sitten avannut palstalle oman ketjunkin tätä yhtyettä koskien.

Minulle Nazareth on jäänyt aika pinnalliseksi tuttavuudeksi. En silti koe tarvetta sanoa pahaa yhtyeestä, en millään muotoa. Kyllä maailmaan meteliä mahtuu, ja Nazareth on edustamassaan musiikkilajissa kohtalaisen persoonallinen tapaus. Razamanaz on minullekin tuttu levy, ja nimikappale löysi tiensä myös monille kokoelmalevyille. Silloin tällöin tuota kuulee radiossa toivekappaleena tai menneiden vuosien musiikkia käsittelevissä ohjelmissa. Jollakin radiokanavalla tuo tuli alkuillasta juuri viikko-pari takaperin, kun ajelin töistä kotiinpäin.

Kaikki ovat varmaan kuulleet bändin coveroiman Love Hurts joka onkin erittäin hyvä versio. Samoin Bad Bad Boy lienee monelle tuttu jonka Muska levytti suomeksi nimellä Paha Paha Oon. Toinen levy minkä em. kaverini osti oli Sparksin vuonna -74 ilmestynyt Kimono My House. Albumin avausraita "This Town Ain't Big Enough For Both Of Us "oli aikanaan iso hitti briteissä ja soi täälläkin radiossa. Jos tuota jotenkin yrittäisi kuvailla niin melko avantgardistista taiderokkia tuo on.Kuuntelin albumin läpi 40:n vuoden tauon jälkeen ja avausraita onkin ainoa kuuntelemisen arvoinen.Alla linkki albumiin:

http://www.youtube.com/watch?v=eHAtv9TXEv0

 

[The Hockey Handbook]

Olin katsomassa Dire Straitsia Helsingin jäähallissa, keikka oli osa tuota 85-86 maailmankiertuetta. Oli oikein hyvä.

Itseltäni löytyy bootleg kyseisestä konsertista. Se oli toinen kerta kun Dire Straits oli Suomessa. Itse pääsin Diren näkemään vain kerran livenä vuonna 1992 Stadionilla. Sen jälkeen olen kyllä käynyt kaikki Knopflerin Suomen konsertit läpi. Oikeastaan tuon 1992 stadionkonsertin jälkeen tajusin miten upeita tapahtumia nuo stadionkonsertit ovat. Se avasi teinipojan silmät. Sen jälkeen on tullut Stadikalla käytyä useamminkin bändejä katsomassa.

 

[bebeto]

Yksi bändi joka kolahti aikanaan erittäin kovaa on Havana Black. Kuulin Lone Wolfin radiossa ja vinyyli piti hakea heti, nimeltään Indian Warrior. Elettiin vuotta -88 ja kun seuraavana kesänä kävin morjestamassa serkkuja Kandassa vein tuliaisiksi em. albumin, tykkäsivät kovasti. Kävin myös tarkistamassa bändin livenä Tulliklubilla noihin aikoihin. Vaikka Wiki väittää että Muta Manninen olisi ollut yhtyeessä vain vuonna -85 niin muistelisin että tuolla Tulliklubin keikalla kitaraa soitti Muta, voin olla väärässäkin. Alla olevista linkeistä löytyy pari näytettä orkesterilta:
http://www.youtube.com/watch?v=XOs8Ab9rzEA Lone Wolf
http://www.youtube.com/watch?v=cazMzi-mqIA Livecoveri Oh well

 

[Pavlikovsky]

Onko Nazareth lähellä sydäntä?

On se lähellä sydäntä ja Kääpiö tuossa jo ehti nakata peliin mun avaaman melko hiljaisen threadin täällä jatkoajassa. Mutta, joka tapauksessa sieltä voi mun ja muiden ajatuksia käydä lueskelemassa. Kerran on Nazareth nähty, vuonna 2008 Deep Purplen lämppärinä ja itseasiassa ajankohtaisesti 12. joulukuuta ajattelin käydä tsekkaamassa yhtyeen uudestaan kera aikalaisensa kollegan, Urian Heepin Jyväskylässä. Nazarethin kohdalla eletään tällä hetkellä täysin uutta aikakautta, sillä Nazarethin sielu ja sydän, Dan McCafferty siirtyi yhtyeestä syrjään eläkepäiville terveysasioihin nojaten, mutta bändi värväsi nuoren jampan nimeltä Linton Osborne mikin varteen, joka on youtube-klippien perusteella "niin lähellä McCaffertya kuin voi olla". Anyway, jokainen saa itse pohtia onko tuo kokoonpano enää Nazareth, koska bändi on aina Daniin henkilöitynyt. Pete Agnewin takia varmasti yhtye voi vielä Nazareth-nimeään käyttää. Mielenkiintoista nähdä miten yhtye groovaa nyttemmin, vaikka eri bändi tuo minulle on kuin se joka levytti Razamanazin tai Except No Mercyn.

Viime toukokuussa julkaistu Rock`n Roll Telephone oli McCaffertyn viimeinen musiikillinen palvelus Nazarethin kanssa, joka vielä kerran hienosti kitetty mistä hommassa on kyse tämän yhtyeen kohdalla. Ikään kuin aikamatka pakattu yhdeksi levyksi yhtyeen läpikäymiltä vuosikymmeniltä. Arvostelin sen uutuuslevyjen arvosteluketjussa ja kelpo kiekkohan se on ja kestää hyvin kuuntelua, ajatuksia siitä tuolla: http://keskustelu.jatkoaika.com/threads/uutuuslevyjen-arvosteluketju.41819/page-4

 

[Pavlikovsky]

Yksi lempibändeistäni bluesrockin genressä on Bad Company.

Nimim. Bebetolla on hieno musiikkimaku. Bad Company on aina kuulunut omiinkin suosikkeihin ja varsin virkeästä veteraaniyhtyeestä voidaan edelleen puhua mitä tulee muihin aikalaisiinsa. Bad Companyn olen aina laskenut ikään kuin Freen suoraksi johdannaiseksi, josta Rodgers ja Simon Kirke siirtyivät suoraan Bad Companyyn. Tanakkaa bluespohjaista rock-jytää Company on aina lasettanut menemään ja omat suosikkini neljä ekaa ja itseasiassa Holy Wateriin asti pidän kyllä yhtyeen tuottamasta diskografiasta. Rodgersin karisma ja ääni ei häviä yhtään kovimmille rokkikukoille, joita alalta löytyy. Rodgersin Queenin vierailusta en jotenkin pitänyt, mutta nytpä mies on palannut taas sorvin ääreen Bad Companyyn. Kyllähän Companylla nimeä edelleen on, juuri heittivät pitkän yhteiskiertueen Lynyrd Skynyrdin kanssa, jossa Bad Companya ei välttämättä voi lämmittelijäksi laskea. Alkuperäisestä yhtyeestä mukana on edelleen Paulin lisäksi Kirke, alkuperäinen basisti Boz Burrell vaihtoi hiippakuntaa 2006.

Mukavaa, että tämä ketju on suorastaan liekeissä ollut sen jälkeen, kun tämän nostin. Arvelinkin, että enemmän ja vähemmän nostalgiahuuruista tarinaa alkaa eri nimimerkeiltä tulla, kun vähän sovitellaan aluetta pystyyn, jossa sitä voi tarinoida.

 

[bebeto]

Nimim. Bebetolla on hieno musiikkimaku. Bad Company on aina kuulunut omiinkin suosikkeihin ja varsin virkeästä veteraaniyhtyeestä voidaan edelleen puhua mitä tulee muihin aikalaisiinsa. Bad Companyn olen aina laskenut ikään kuin Freen suoraksi johdannaiseksi, josta Rodgers ja Simon Kirke siirtyivät suoraan Bad Companyyn. Tanakkaa bluespohjaista rock-jytää Company on aina lasettanut menemään ja omat suosikkini neljä ekaa ja itseasiassa Holy Wateriin asti pidän kyllä yhtyeen tuottamasta diskografiasta. Rodgersin karisma ja ääni ei häviä yhtään kovimmille rokkikukoille, joita alalta löytyy. Rodgersin Queenin vierailusta en jotenkin pitänyt, mutta nytpä mies on palannut taas sorvin ääreen Bad Companyyn. Kyllähän Companylla nimeä edelleen on, juuri heittivät pitkän yhteiskiertueen Lynyrd Skynyrdin kanssa, jossa Bad Companya ei välttämättä voi lämmittelijäksi laskea. Alkuperäisestä yhtyeestä mukana on edelleen Paulin lisäksi Kirke, alkuperäinen basisti Boz Burrell vaihtoi hiippakuntaa 2006.

Mukavaa, että tämä ketju on suorastaan liekeissä ollut sen jälkeen, kun tämän nostin. Arvelinkin, että enemmän ja vähemmän nostalgiahuuruista tarinaa alkaa eri nimimerkeiltä tulla, kun vähän sovitellaan aluetta pystyyn, jossa sitä voi tarinoida.

Aiheesta vielä sen verran että Bad Company oli ensimmäinen bändi joka teki diilin Led Zeppelinin omalle levymerkille. Simon Kirke muistelee LZ-dokkarissa kuinka edesmennyt John Bonham varoitteli poikia levynjulkaisutilaisuudessa ottamasta liikaa hapanta. No kaikkihan tiedämme miten Bonzolle sittemmin kävi.

 

[bebeto]

Koska Bad Companya ei olisi ilman Freeta niin laitetaan linkit Freen kahteen suurimpaan hittiin eli Allright Now ja Wishing Well:

http://www.youtube.com/watch?v=mg2Nc178Jlo
http://www.youtube.com/watch?v=LLSAGnHNqGc

ps. vetikös Paul Kossof överit vai mihin se kuoli?

 

[bebeto]

Royals, tuo Suomen Creamiksikin tituleerattu oli aikanaan minulle hyvin tärkeä bändi. Albert Järvisen kitarointiin olin ihastunut jo Hurriganes-aikoina ja kun sana kiiri että Järvinen, Kätkä ja Maijanen ovat lyöneet bändin pystyyn niin odotukset olivat kovat. Debyyttilevy Spring 76 julkaistiin nimensä mukaisesti ja olihan se hankittava. Ja sitä kuunneltiin paljon. Levyltä löytyy muutama originaali, loput covereita, muunmuassa esikuvansa Badge. Seuraava ja viimeiseksi jäänyt studiolevy Out julkaistiin vuonna -77. Tämänkin ostin ja tykkäsin ja kuuntelin kunnes neula ei enää tahtonut urissa pysyä.

Suosikki yritti väkisin vääntää vastakkainasettelua Ganesien ja Royalsin välille järjestämällä kaiken maailman äänestyksiä. Paljoahan nuo Royalsien kaksi albumia eivät tainneet myydä, soittajat kai niitä pääasiassa ostivat. Punk ja uusi aalto veivät tämän hienon bändin mennessään. Alla pari linkkiä jos kiinnostaa, ensimmäisestä löytyy High debyytiltä Spring 76 ja toisesta Kings of Power kakkoslevyltä:
http://www.youtube.com/watch?v=58HTlRRKP0M
http://www.youtube.com/watch?v=9PsPN4a6d_4

 

[Jack of Spades]

70-80 lukujen taitteessa diggailin ala-asteella mm. brittibändi Saxonia, Crusader-paitoineni josta sain jostain syystä kuulla naljailua, W.A.S.P. oli tuolloin monella se ykkösbändi.
Saxon: Wheel of Steel Wacken live
https://www.youtube.com/watch?v=0DOBWEfH4OA

​

 

[Pavlikovsky]

ps. vetikös Paul Kossof överit vai mihin se kuoli?

Joo sydän leikkasi kiinni, Kossoff poltteli huumesekoiluillaan kynttiläänsä molemmista päistä ja Freen hajoaminen varmasti vaikutti myös terveyteen heikentävästi, vaikka mies sooloalbumeita julkaisi tämän jälkeen. Kossoffista olisi saattanut tulla todella kova kitaristi, mm. Ken Hensleyn kanssa miehellä ehti olla yhteistoimintaa ennen kuin kohtalo puuttui peliin.

 

[bebeto]

Joo sydän leikkasi kiinni, Kossoff poltteli huumesekoiluillaan kynttiläänsä molemmista päistä ja Freen hajoaminen varmasti vaikutti myös terveyteen heikentävästi, vaikka mies sooloalbumeita julkaisi tämän jälkeen. Kossoffista olisi saattanut tulla todella kova kitaristi, mm. Ken Hensleyn kanssa miehellä ehti olla yhteistoimintaa ennen kuin kohtalo puuttui peliin.

Joo, noinhan se meni. Hassu juttu mitä kaikkea tulee mieleen kun kuuntelee jotain omaan nuoruuteen sidottua kamaa. Muistan kun olin katsomassa jotain bändikisaa joko -75 tai -76, oliko SM-aluekarsintaa vai muuten nuorille bändeille tarkoitettu tapahtuma, yhtä kaikki. Siellä soitti meidän koulun lukiolaispoikien bändi myös, itse olin vielä ylä-asteella. Kitaristilla, jonka nimeä en mainitse, oli samanlainen Gibson SG doubleneck millä Jimmy Page soitti Stairwayn. Mulla valui kuola varmaan norona rinnuksille. Pöyhin tuota tuubia äsken lisää ja löysin Royalsien livetallenteen klassikosta Walking The Dog. Biisi groovaa erittäin komeasti ja vaikka moni ei tiedä tai halua tunnustaa niin Pave Maijanen on helvetin kova basisti. Kuunnelkaa jos ette usko:
http://www.youtube.com/watch?v=keDxzsh_hsk

 

[Pavlikovsky]

Mulle CCR on aina ollut tosi tärkeä yhtye eikä yhtyeen merkitystä voi millään tapaa aliarvioida, vähiten Woodstockin tuoman legendaarisuuden myötä. Fogerty bändeineen tahkosi intensiivisesti kohtuullisen lyhyessä ajassa lukuisia hittejä sisältäviä levyjä ja laatu säilyi mielestäni aina Pendulumiin asti, Mardi Gras oli jo turhan kantria ja etäälle oli tultu sieltä Bayou Country ajoilta. Alkuperäinen CCR oli mahtava bluesin, kantrin ja roots-rockin yhdistelmä, missä soittajat eivät alallaan välttämättä olleet mitään virtuooseja, mutta yhteispeli toimi kuin punakoneen ylivoima ja bändi oli enemmän kuin osiensa summa. Creedencen jälkeiset riitelyt ja bändin eri feikkiversiot ovat jo oma tarinansa, mutta eihän Fogertyn nykyinen soolomeininki ole kuin vähän raskaamman puoleinen museoajelu vanhoista hyvistä ajoista, vaikka itse maestro puikoissa edelleen onkin mikä on tärkeintä, sillä kukaan ei voi tulkita vanhoja CCR-hittejä samalla tapaa kuin Johnny. Silti, Fogertyn bändin hevillä soittotavalla viedään monista biiseistä se CCR: sielu ikään kuin pois. Vähemmän bassoa ja tuplabassoa, enemmän kitaraa ja groovea.

Silti Fogertyn soolouraa ei voi vähätellä. Kantrilevyistä en niin pidä, mutta 2007 julkaistu Revival oli sitä jotain mitä oli muutamissa CCR-levyissä. Erityismaininta Centerfieldille myös. Fogerty nähty kolmesti, pari niistä ulkona. Kaikissa homman nimi on ollut selvä; hittipotpuri pyörimään, kansa tanssii ja laulaa mukana ja kaikilla on kivaa, niin bändillä kuin yleisöllä. Legendaksi synnytään, sitä John Fogerty on.

 

[bebeto]

Mulle CCR on aina ollut tosi tärkeä yhtye eikä yhtyeen merkitystä voi millään tapaa aliarvioida, vähiten Woodstockin tuoman legendaarisuuden myötä. Fogerty bändeineen tahkosi intensiivisesti kohtuullisen lyhyessä ajassa lukuisia hittejä sisältäviä levyjä ja laatu säilyi mielestäni aina Pendulumiin asti, Mardi Gras oli jo turhan kantria ja etäälle oli tultu sieltä Bayou Country ajoilta. Alkuperäinen CCR oli mahtava bluesin, kantrin ja roots-rockin yhdistelmä, missä soittajat eivät alallaan välttämättä olleet mitään virtuooseja, mutta yhteispeli toimi kuin punakoneen ylivoima ja bändi oli enemmän kuin osiensa summa. Creedencen jälkeiset riitelyt ja bändin eri feikkiversiot ovat jo oma tarinansa, mutta eihän Fogertyn nykyinen soolomeininki ole kuin vähän raskaamman puoleinen museoajelu vanhoista hyvistä ajoista, vaikka itse maestro puikoissa edelleen onkin mikä on tärkeintä, sillä kukaan ei voi tulkita vanhoja CCR-hittejä samalla tapaa kuin Johnny. Silti, Fogertyn bändin hevillä soittotavalla viedään monista biiseistä se CCR: sielu ikään kuin pois. Vähemmän bassoa ja tuplabassoa, enemmän kitaraa ja groovea.

Silti Fogertyn soolouraa ei voi vähätellä. Kantrilevyistä en niin pidä, mutta 2007 julkaistu Revival oli sitä jotain mitä oli muutamissa CCR-levyissä. Erityismaininta Centerfieldille myös. Fogerty nähty kolmesti, pari niistä ulkona. Kaikissa homman nimi on ollut selvä; hittipotpuri pyörimään, kansa tanssii ja laulaa mukana ja kaikilla on kivaa, niin bändillä kuin yleisöllä. Legendaksi synnytään, sitä John Fogerty on.

Kyllähän CCR on minullekin sitä äidinmaitomusaa. Lähtemättömän vaikutuksen tekivät nuoreen poikaan aikanaan. Who'll stops the rain, On the bayou, I put a spell on you, Fortunate Son joka on muuten erittäin kriittinen ja sodanvastainen biisi. Oi niitä aikoja. Mutta sitten toisaalle, hyvät leidit ja hellät miehet, teidän kiusaksennekin linkitän vielä yhden Royals-biisin eli Just My Situation. Kuulostaako sävelmaailma ensinnäkään tutulta ja jos kuulostaa niin pitääkin. Sävel on nimittäin Jim Pembroken kynästä. Nauttikaa: http://www.youtube.com/watch?v=emSML_s0rwg
edit. lopussa on mukava Roadrunner-pastissi Albertilta.

 

[arvee]

Itseltäni löytyy bootleg kyseisestä konsertista. Se oli toinen kerta kun Dire Straits oli Suomessa. Itse pääsin Diren näkemään vain kerran livenä vuonna 1992 Stadionilla. Sen jälkeen olen kyllä käynyt kaikki Knopflerin Suomen konsertit läpi. Oikeastaan tuon 1992 stadionkonsertin jälkeen tajusin miten upeita tapahtumia nuo stadionkonsertit ovat. Se avasi teinipojan silmät. Sen jälkeen on tullut Stadikalla käytyä useamminkin bändejä katsomassa.

Olen kateellinen. Dire Straitsin kaksi ekaa olivat ensimmäisessä levytilauksessani, mutta livenä en ole bändiä nähnyt.
Ladyland taisi olla porilainen firma, josta tilasin Pink Floydia, CCR:ää, Claptonia, JJ Calea, Lynyrdiä, AC/DC:tä ja Little Featin Waitin For Columbusin.
Vähän myöhemmin tutustuin kavereiden hyllyjen kautta mahtavaan Bad Companyyn ja Free:hin, hienoa että Bad Company on noteerattu täällä, kuin myös Robin Trower.
Fabulous Thunderbirds pitää vielä mainita erikseen, Dr Feelgood myös. Nämä nähty ja kuultu livenä, useampi keikka.
Myös AC/DC ja Lynyrd Skynyrd pari kertaa, PFloyd ja Little Feat kerran, ja tietysti iki-ihanat suosikit Neil Young ja Emmulou Harris täytyy mainita.

Tuo Dire Straitsin, samoin kuin Knopflerin soolokeikkojen kokemattomuus harmittaa. Ja John Fogertyn keikkareissut olisi pitänyt pystyä sumplimaan...
Toivottavasti Mark ja John pysyvät kondiksessa ja kiertävät vielä tännepäin, jotta minäkin saisin nämä itselleni tärkeät hemmot bongattua.

edit: lisätään vielä Euroopan saarilta: Rory Gallagher ja 80-luvulta the Pogues ja U2.
Big Country ja the Cult ovat minulle myös mukavia muistoja.

 

[Al Dente]

70-80 lukujen taitteessa diggailin ala-asteella mm. brittibändi Saxonia
​

​

Sama täällä. AC/DC, Maiden ja Saxon oli mulle ne eniten kuunnellut noihin aikoihin. Muistan kun hommasin Saxonin Innosence is no excuse älppärin, jossa on se tyttö syömässä omppua kannessa ja mutsi kyseli innoissaan että tää tyttökö levyllä laulaa. Luuli raukka että musamakuni oli muuttunut jotenkin pehmeämpään suuntaan.

 

[bebeto]

Yksi bändi joka hurmasi hulluudellaan niin britit kuin suomalaisetkin 70-luvun puolivälissä oli Dr Feelgood. Tähänkin bändiin liittyy eräs hauska muisto. Kaverini, joka oli eri koulussa kuin minä, kertoi että hänen luokkakaverillaan on bändi ja se treenaa niiden autotallissa. No siellähän piti päästä käymään joten lähdimme. Kaverin luokkakaverilla, joka soitti rumpuja, oli kädessä jotain häikkää. Niinpä minä hyppäsin pallille je vetelimme juuri jotain Dr Feelgoodin biisiä kun löin vahingossa kapulan poikki virvelin kanttiin. Ei muuten mitään mutta sattui olemaan ainoa pari. Rumpujen omistaja oli vähän nyreissään jonka ymmärsin hyvin. Eihän rumpupalikoita puussa kasva. Alla linkki hyvään livepätkään nimeltä Live at Southend Kursaal (15 minutes of magic in the 4 songs) :
http://www.youtube.com/watch?v=GzF0AETdRF8

ps. Wilko ei koskaan käyttänyt plektraa vaan veti aina paljaalla.

 

[heavy]

Minä olen maininnut Frank Marinon Vaikutuksen tehneet albumit-ketjussa. Juggernaut iski kuin pajavasara..

Jep, kokeilin nyt hakua niin löytyihän sieltä lisäksesi pari muutakin sivistynyttä nimimerkkiä. Ja konsensus näyttää olevan senkin suhteen että Juggernaut on SE levy Marinolta.

Onko Nazareth lähellä sydäntä?

Nazarethia tuli paljon kuunneltua teini-ikäisenä, mutta sittemmin se ei enää ole enää ollut yhtä tärkeä kuin silloin ennen. Vinyylit tietysti on tallessa, mutta ei ole tullut päivitettyä ko. yhtyeen tuotantoa digitaaliseen muotoon. Jokin aika sitten kuuntelin bändin aikoinaan loistavana pitämääni 'Snaz tuplaa Spotifystä, hyvää musiikkiahan se oli edelleenkin.

Yksi bändi joka kolahti aikanaan erittäin kovaa on Havana Black..

Havana Black(s) oli silloin 80/90 taitteessa yksi tärkeimpiä bändejä ja keikoilla tuli ravattua - varmaan parikymmentä keikkaa tuli nähtyä. Hieno yhtye, jonka levyt kelpaavat soittoon hyvin nykyisinkin. Keikoille en sen sijaan ole nyt mennyt, en tiedä pitäisikö.. Mutta lienetkö ainä ollut sillä Tampereen keikalla, joka tuli aikoinaan televisiostakin, YouTuubista voit tarkistaa että kuka siellä kitaraa soittaa. Pari kertaa silloin aikoinaan tuli Crazy Heiskasen kanssa juteltuakin, hieno kitaristi ja mukava ihminen.

 

[bebeto]

Jep, kokeilin nyt hakua niin löytyihän sieltä lisäksesi pari muutakin sivistynyttä nimimerkkiä. Ja konsensus näyttää olevan senkin suhteen että Juggernaut on SE levy Marinolta.

Nazarethia tuli paljon kuunneltua teini-ikäisenä, mutta sittemmin se ei enää ole enää ollut yhtä tärkeä kuin silloin ennen. Vinyylit tietysti on tallessa, mutta ei ole tullut päivitettyä ko. yhtyeen tuotantoa digitaaliseen muotoon. Jokin aika sitten kuuntelin bändin aikoinaan loistavana pitämääni 'Snaz tuplaa Spotifystä, hyvää musiikkiahan se oli edelleenkin.

Havana Black(s) oli silloin 80/90 taitteessa yksi tärkeimpiä bändejä ja keikoilla tuli ravattua - varmaan parikymmentä keikkaa tuli nähtyä. Hieno yhtye, jonka levyt kelpaavat soittoon hyvin nykyisinkin. Keikoille en sen sijaan ole nyt mennyt, en tiedä pitäisikö.. Mutta lienetkö ainä ollut sillä Tampereen keikalla, joka tuli aikoinaan televisiostakin, YouTuubista voit tarkistaa että kuka siellä kitaraa soittaa. Pari kertaa silloin aikoinaan tuli Crazy Heiskasen kanssa juteltuakin, hieno kitaristi ja mukava ihminen.

Älä mene tsekkaamaan HB:n nykykuntoa, tulet pettymään raskaasti. Tuubissa on jotain pätkiä viime vuosilta ja on kyllä niin väsynyttä meininkiä että pois alta. Mutta heillä on oikeus soittaa ja jos joku tykkää tuosta maksaa niin miksi ei.

 

[Jack of Spades]

Taisin olla 13v. ikäinen jolloin karkasin kun ei luvan kanssa päässyt synnyinkuntani paikallisen huvipaikan nuorten kauden avaukseen, jossa oli kauden avajaisissa soittamassa Peer Gunt. Nuori kloppi oli täysin myyty. Kaverini sattui vielä saamaan kovan keikan päätteeksi Erkinharjun heittämän rumpukapulan. Seuraavana kesänä bändiä oltiinkin sitten kattomassa tuolla Provinssissa. https://www.youtube.com/watch?v=QSMuP5VG_U0

Samana talvena jäin 14-ikäisenä poliisille kiinni kortitta ajosta ainoan kerran. Ihme siihen nähden, paljonko tuota tuli harrastettua ihan valtateitäkin pitkin. Mutta mikäs kun ajoi liikennesääntöjen mukaan, kortilla ei ajeta ja maalla kun tuli isommillakin vehkeillä ajeltua 5-6 ikäisestä, heti kun jalat ylttyi polkimille. Poliisit tuli monesti vastaan, mutta muutenkin jo tuolloin suht. pitkänä meni vaan vielä vähän ylemmäksi ja nosti Kissalan poijille hymyillen kättä.. Erään kerran kyllä hirvitti kun osuivat grillille saman aikaan tilaamaan.. Totesivat vaan, jahas poikien tuli kans nälkä..

 

[bebeto]

Taisin olla 13v. ikäinen jolloin karkasin kun ei luvan kanssa päässyt synnyinkuntani paikallisen huvipaikan nuorten kauden avaukseen, jossa oli kauden avajaisissa soittamassa Peer Gunt. Nuori kloppi oli täysin myyty. Kaverini sattui vielä saamaan kovan keikan päätteeksi Erkinharjun heittämän rumpukapulan. Seuraavana kesänä bändiä oltiinkin sitten kattomassa tuolla Provinssissa. https://www.youtube.com/watch?v=QSMuP5VG_U0

Samana talvena jäin 14-ikäisenä poliisille kiinni kortitta ajosta ainoan kerran. Ihme siihen nähden, paljonko tuota tuli harrastettua ihan valtateitäkin pitkin. Mutta mikäs kun ajoi liikennesääntöjen mukaan, kortilla ei ajeta ja maalla kun tuli isommillakin vehkeillä ajeltua 5-6 ikäisestä, heti kun jalat ylttyi polkimille. Poliisit tuli monesti vastaan, mutta muutenkin jo tuolloin suht. pitkänä meni vaan vielä vähän ylemmäksi ja nosti Kissalan poijille hymyillen kättä.. Erään kerran kyllä hirvitti kun osuivat grillille saman aikaan tilaamaan.. Totesivat vaan, jahas poikien tuli kans nälkä..

Kouvolasta on mielestäni tullut kaksi kovaa eli Timo Susi ja Peer Gynt. PG voitti Rock-SM:n vuonna -84 ja siitä ura lähti nousuun. Kärkikolmikko noissa kisoissa oli muuten poikkeuksellisen kova sillä toiseksi tuli Kolmas Nainen Alavudelta ja kolmanneksi helsinkiläinen Keba. Kaikki saivat levytyssopimuksen mikä on harvinaista. Kannattaa käydä kurkkaamassa mitä Wiki asiasta tietää: http://fi.www.wikipedia.org/wiki/Rock_SM

Monesta voittajasta ei ole kuultu kisan jålkeen mitään kun taas monet jotka eivät pärjänneet ovat tehneet sittemmin komean uran. Esimerkiksi vuoden -72 voittajaa Super-Suikkis ei taida tietää kukaan, sen sijaan finaalissa ollut Tabula Rasa teki myöhemmin kaksi hienoa albumia. Käykää kurkkaamassa.