Dortmund nimitti viime viikolla siis lopulta Niko Kovacin 1,5-vuotisella lapulla Sahinin korvaajaksi. Pitää kyllä todeta, että en ymmärrä, en kyllä ollenkaan. Voi toki olla, että Kovac ei olisi suostuntu pelkkään 6 kk pestiin, mutta Dortmundin kannalta se olisi ollut kaikista järkevin valinta ja lähteä kesällä metsästämään (esim. Hoeness) sitä pidempiaikaisempaa valmentajaa itselleen. Kovac 1,5.v lapulla on ehkä kaikista epäkunniahimoisin valinta, mikä tässä nykytilanteessa olisi voitu tehdä. Ei uutta projektia kesällä, ei pidemmän tähtäimen visiota, ei mitään. En oikein tiedä, että millä Dortmund pyrkii kesällä houkuttelemaan itselleen edes laatupelaajia, jotka olisivat innoissaan liittymässä tuohon mukaan.
Toki, en tiedä oliko Dortmundiin saatavilla edes ketään paremman luokan valmentajaan (Hoeness) pidemmäksi aikaa. Viime vuosien urheilullinen menestys: laimeaa ja kehnoa. Vakaa ja työrauhan takaava ympäristö? Ei. Pikemminkin päinvastoin. Hyvin rakennettu ja roolitettu joukkue? Ei todellakaan, vaan ihan yhtä lailla, jos Dortmundilla on ollut vaikeuksia viime vuosina laadukkaiden päävalmentajarekryjen kanssa, niin isoja ongelmia on myös ollut joukkueen rakentamisessa.
Viime vuosina Dortmundin 'visiottomuutta' ja päämäärätöntä joukkueen rakentamista on osuvasti kuvannut se, että joukkue on käytännössä vain hyvin sekavan oloinen random-cocktail erilaisista (joko keskinkertaisista tai max. kelpo tason) Bundesliiga-pelaajista, joilla on allaan ehkä yksi-pari ok/hyvää kautta (Brandt, Anton, Beier, Süle, Ryerson, Nmecha, Guirassy, Bensebaini, Sabitzer, Özcan, Modeste, Wolf, Hazard, Füllkrug etc.). Dortmund on tätä tahtia hyvinkin samanlaisella tiellä, missä Schalke ja HSV aikanaan olivat.
Viime kesänä Dortmund ei suostunut maksmaan Ian Maatsenista €40M sumaa, eikä loppukesästä Rayan Cherkistä - edes - vähän vajaata €20M. Tammikuussa huhuttiin, miten €35M hintalappu Sporting-toppari Ináciosta oli "liian paljon" Dortmundille. Dortmund on pelannut vuosikaudet toisteisesti Mestarien liigassa, yltänyt finaaleihinkin kaksi kertaa viimeisen 15.v aikana, seuran taloustiedot ovat vakaat ja jatkuvasti maailman top-15 joukkueiden tasolla (mm. liikevaihto), mutta siitä huolimatta Dortmund on liian pelokas investoimaan - edes €35M suuruista summaa - huippupelaajiin.
Eikä edes aloiteta puhumaan niistä lukuisista huippupelaajista, joita Dortmund on vuosien saatossa myynt ja saanut runsaasti kassaan rahaa. Puhutaan muutamista yli +/- €100M pelaajista, kuten Sancho, Bellingham, Haaland, Dembélé. Siitä huolimatta Dortmundin ennätyssiirto näitlä vuosilta on vain €35M suuruinen (Dembélé). En yhtään ihmettele, että Dortmund ei enää kykene haastamaan myöskään pelaajamateriaalin puolesta Bundesliigan kärkeä, koska se on suoraan sanottuna liian pelokas investoimaan huippupelaajiin, vaikka kassa ja seuran pitkään hyvin laadukkaasti ja vaakasti hoidettu talous sen kyllä mahdollistaisivat. Ainakin jossain määrin, vaikka jotkut €100M siirrot voivatkin olla vielä utopiaa Dortmundille, mutta että myös €35-40M hintahaarukaassa liikkuvat pelaajat myöskin, niin huhhuh...
Ymmärrä, että Kovac nähtiin nyt ehkä sellaisena "turvallisena" nimenä ja vaihtoehtona, jonka kanssa - ja jonka nihilistisellä pelitavalla - sellainen pahimman luokan farssikyykkääminen vältetään. Mutta yhtälailla ne kaikista isoimmat ja kunnianhimoisimmatkin urheilulliset tavoitteet, pytyt ja kasvu voidaan kyllä haudata Kovacin johdolla. Dortmundin hallituksen urheilusta vastaava jäsen, Lars Ricken totesi vastikään, että Dortmundin päätavoite on tulevina vuosina "jatkuvasti pelata kausi toisena jälkeen UCL:ssä ja tähdätä Bundesliigassa UCL:ään oikeuttaville sijoille". Realistinen tavoite? Kyllä. Kunnianhimoinen ja eteenpäin tähtäävä? Ei mielestäni. Dortmund on vakauttanut jo ihan tarpeeksi toimintaansa viimeisen vuosikymmenen aikana ja luonut stabiilin pohjan kasvulle ja siihen, että organisaatiossa voitaisiin tähdätä korkeammallekin.
Jatkuvan ja loputtoman "mukavuuden" ja "vakauden" etsiminen ja tavoittelu urheilussa voi nimenomaan olla vaarallista ja se kaikista pahin sudenkuoppa, johon pudota. Ja johon Dortmund näyttää viime vuosina juuri pudonneen. Urheilussa mikään kun ei ole taattua tai "pysyvää", joten jonkin pysyvän vakaan olotilan tavoittelu tässä mielessä - ilman tavoitetta kasvusta suuremmaksi - on vähän päämärätöntä. Urheilubisnes ja johtaminen laajemminkin on juuri jatkuvassa muutoksessa, 'välitilassa' ja epävarmuudessa elämistä ja toimimista.
Joku voisi jopa todeta, että Dortmund on noin iso sotku, kuin mitä se tällä hetkellä on, koska se on addiktoitunut tuohon 'mukavuuteen'. Eivät suostu käyttämään rahaa huippupelaajiin, tyytyvät vain kelpo BuLi-tason pelaajiin ja rajoittavat kasvuaan valitsemalla aina keskinkertaisen ja "turvallisen" valmentajan. Tämä vanhentunut ja jatkuvasti ns. liian pienesti ajatteleva ajattelutapa ei pidä Dortmundia vakaana, vaan pikemminkin upottaa heitä koko ajan syvemmälle. Nämä Dortmundin niin kutsutut "turvallisen valinnat" ovat muovanneet koko seurasta vain varjon siitä, miten se parhaimmillaan kykeni haastamaan muun maailman kärjen.
Nyt Dortmund ei ole pelkästään taantuntu tai pysähtynyt seurana, vaan se on jo ihan rotkon reunalla. UCL:ssä tuli vielä kohtuu hyvää menestystä viime kaudella, koska kilpailu (turnausmutoinen knockout-systeemi) mahdollistaa vähän ns. 'köpöistempienkin' joukkueiden pärjäärmisen kaudesta toiseen. Mutta Bundesliigassa - pitkässä sarjakausi -systeemissä - Dortmundin puutteet ja ongelmat seurana ovat konkretisoituneet raadollisella tavalla. Ei Dortmund ole enää haastanut mies muistiin aidosti Bundesliiga-tittelistä pitkiin aikoihin. Toissa kauden räpiköinti-skaba Bayernia vastaan oli pikemminkin, että kumpi kahdesta heikosta on vähemmän heikompi, kun kumpikin menetti pisteitä vasemmalta ja oikealta, ja lopulta heikko-Bayern veti pidemmän korren.
Dortmund on tällä jatkuvalla mukavuuden tavoittelulla antanut Leipzigin kavuta viime vuosina ihan siihen rinnalle ja samalle tasolle. Ja nyt viime vuosina Leverkusen on tehnyt saman ja on jopa kovaa vauhtia painassa ohituskaistaa pitkin karkuun. Kysymys kuuluu: kuinka monen muun seuran Dortmund antaa vielä tulevina vuosina saavuttaa itsensä? Dortmund voisi - ja sen pitäisi - olla seura, jonka kunnianhimo on paljon korkeammalla, kuin Bundesliigan ylemmässä keskikastissa Wolfsburgin yms. seurojen kanssa. Sillä olisi myös resursseja ja taloudellisia edellytyksiä olla paljon isompi.
Dortmund on myös viime vuosina luonut mieluummin koko tuon siirto-/pelaajaliikennepolitiikkansa talous ja tuollainen 'bisnesmalli' edelle, ennen urheilullista perspektiivia ja ambitioita. Eli ostetaan lupaavia nuoria halvalla, kehitetään näitä pelaajia (Haaland, Bellingham, Sancho, etc.) ja sitten myydään heidät isoilla summilla (ja voitoilla) eteenpäin, mutta näitä rahoja ei koskaan investoida uusiin (valmiisiin) huippupelaajiin. Vakaa talous on hyvästä, mutta onko Dortmund valinnut jopa liiakseltaan pelkästään noiden taloudellisten voittojen maksimoinnin, ennen urheilullisten voittojen ulosmittaamista? Ja sen sijaan, että yritettäisiin rakentaa juuri urheilullisesti kilpailukykyisin ja paras rosteri ja pitämään liki kaikki -
tai edes jotkut - noista isoilla voitoilla myydyistä huippupelaajista? Tällä hetkellä - ja jo pidemmän aikaa - Dortmund on näyttänyt enemmän joltain bisnesyritykseltä, joka on rakentanut koko liiketoimintansa tällaisen bisnesmallin ympärille, ja jonka tavoite on vain taloudellisten voittojen maksimointi. Dortmund ikään kuin haluaakin olla vain tällainen kehitys-/kasvattiseura, nimenomaan urheilullisesti. Tai siltä se mentaliteetti näyttää. Ja nämä huippupelaajien menetykset eivät ole menetyksiä vain Dortmundille, vaan koko Bundesliigalle (sarjan mielenkiinto ja kokonaistaso huomioiden).
Tai, jos Dortmundissa todella on kunnianhimoa, niin missä se kunnianhimo ja 'erinomaisuuteen pyrkiminen' näkyy tuossa nykyisessä toiminnassa? Kerta toisensa jälkeen keskinkertaisia ja mukavoituneita valmentajarekryjä, keskinkertaisia ja tuttuja pelaajarekryjä, mukavuuden ja turvallisuuden (="liiallisen vakauden") tavoittelua, ei uskalleta koskaan investoida rohkeasti isompia summia mm. huippupelaajiin (tai valmentajiinkin), joka voisi tuoda sitä lisäkasvua koko seuralle jne. Tai, että pyrittäisiin etsiä kaikkia ne mahdolliset keinot, miten voitaisiin investoida suurempia summia tulevaisuudessa esim. pelaajahankintoihin (eli miten niihin voidaan saada rahoitusta, mahdollistaa se että ne investoinnit eivät ole
liian riskialttiita tai aja koko seuraa saman tien katuojaa).
Kait seurassa nyt tuon verran pitäisi edes jossain määrin olla rohkeutta, innovatiivisuutta ja sopivaa riskinottokykyä, eikä vain aina käpertyä omaan pesäkoloon, jos tehtävässä päätöksessä on edes pikkuriikkinenki negatiivinen riski. Vakaa talous ja sen suojeleminen/ylläpitäminen mahd. hyvin on jees, mutta tämä Dortmundin touhu taasen...kun rahaa kuitenkin olisi ja Dortmundin talous ei yhdestä isosta investoinnista tai edes huonosta päätöksestä (tai edes parista huonosta päätöksestä) mene nurin.
Ja ikävä ja karu totuus kun on, ett tämä Dortmundin kunnianhimottomuus ei vain satuta pelkästään Dortmundia itseään, vaan se iskee koko Bundesliigan iskukykyyn ja tasoon. Vahva Dortmund, joka puskisi siellä huipulla mm. Bayerniakin kovempiin suorituksiin, nostaisi koko Bundesliigan mainetta ja tasoa sekä toisi mielenkiintoa koko sarjaan. Mutta sen sijaan, että Dortmund yrittäisi tavoitella tätä ja jatkuvasti korkeampaa tasoa, se tuntuu olleen jämähtäneen tuonne "mukavuusalueelle" jo ties kuinka monetta vuotta putkeen ja se on iso sääli, ihan koko liigankin kannalta.
****
Sen sijaan krediittiä voisi jakaa mm. Wolfsburgille, koska Wolfsburg on seura, jossa on jo aidosti pidemmän aikaa tehty erittäin fiksuja päätöksiä ja hyviä liikkuja. Viime kesän siirtoikkuna ei ollut myöskään poikkeus tässä (Amoura, Grabara, Koulierakis, Vavro). Eritoten Amoura oli kohtuu iso ryöstö alelaarista, kuten monet muutkin Woflsburgin hankintannat viime vuosina. Wolfsburg on seura, jonka menestymistä on jatkossa kohtuu helppo povata, koska heidän koko prosessinsa on aika mallikkaasti raiteilla.
On selvää toki, että kaikki hankinnat eivät aina koskaan osu, tietenkään. Mutta pointti onkin siinä, että pitkässä juoksussa näitä onnistumisia tulee enemmän kuin epäonnistumisia ja toimintaa voidaan tällä tavoin muovata pala kerrallaan parempaa kohti. Ihan kuten Wolfsburg on tehnyt, alkaen erityisesti vuosi sitten tulleista Kovacin potkuista, joita toki pitkitettiin jo muutenkin hieman liian pitkään. Mutta nyt heillä on hyvä koutsi Hasenhüttelissa, selkeä visio, hyvä pelaajarunko, kiinnostava projekti tarjottavana...kyllä tuossa on pohja olemassa hyvälle loppukaudella ja tuleville vuosille. Wolfsburgin prosessi on juuri nyt mallillaan ja itse odotan kyllä tällä hetkellä ehdottomasti Wolfsburgin varmistavan loppukauden aikana paikan Europeleissä ensi kaudeksi.
Pitää antaa vahvaa tunnustusta myös Frankfurtille ja eritoten loistavalle urheilujohtajalle, Markus Kröschelle. Nytkin Krösche onnistui nyhtämään liki €80M Cityltä Marmoushista ja toi tilalle huomattavasti pienemmällä summalla (€26M) lupaavan ja laadukkaan Elye Wahin tekemään seuraavana kaverin läpimurtonsa Frankfurtiin. Wahilla on kaikki ominaisuudet puhjeta kukkaan seuraavana tähtenä Ekitikén rinnalla. Kröschen magiikkaa siirtomarkkinoilla on vain pakko arvostaa. Miehen kyky myydä kavereita pois massiivisilla summilla ja tuoda täydellisiä korvaajia sisään alelaarin hinnoilla on aivan top-tasoa.
Kröschen alaisuudessa Frankfurtista on muovautunut tuollainen saksalainen RB Salzburg, tai Bundesliigan oma Brighton, joka kykenee naaraamaan talentit ale-hinnalla pois muiden nenän edestä juuri ennen näiden kukkaan puhkeamista. Kröschen strategia on myös muistuttanut osaltaan vuosien 2016-2019 Leipzigiä. Ja se on kantanut Frankfurtille viime vuosina hedelmää loistavilla nuorilla pelaajilla, kuten mm. Pacho, Ekitiké, Knauff, Chaïbi, Larsson, Marmoush...Tämä lähestymistapa on Kröschen johdolla aika erilainen, kuin mistä Frankfurt tuli tunnetuksi viimeisellä vuosikymmenellä, joka oli yksi Frankfurtin seurahistorian parhaista. Tämä uusi lähestymistyyli on myös ehkäpä vähän kestävänmpi taloudellisesti Frankfurtin kokoluokan seuralle.
Krösche on tehnyt myös hämmästyttävää työtä Frankfurtin poistuneiden 'ydinpelaajien' korvaamisessa: Marmoush paikkasi Lindströmin suoraviivaisuuden ja maalit (nyt Wahi paikkaa Marmoushin), Chaïbi korvasi Kamadan luovuun ja syöttötaidon, Skhiri otti Sow'n roolin lukkona keskikentän pohjalta jne. Ja lopuksi siihen ympärille sitten ripotellaan noita monia em. nuoria talentteja täydentämään loput aukot ja kasvamaan tähdiksi kokeneempien pelaajien (Koch, Trapp, Götze) ympäröiminä. Kuin suoraan RB Leipzigin oppikirjasta.
Oikeastaan ainoa hetki, kun en ihan ymmärtänyt Kröschen visiota, oli se hetki kun päätyivät toissa vuonna palkkaamaan Nagelsmannin apurin Bayernista, Dino Toppmöllerin päävalmentajaksi. Dinon avauskausi - vaikkain Frankfurt oli 6. - ei mitenkänä hohdokas ollut ja oma tuntumani oli, että Frankfurt olisi tarvinnut tuolloin ehkä jonkun vähän kokeneemman valmentajan tuomaan johtajuutta, koska se oli oikeastaan se, mitä koko joukkueesta uupui. Vuoden opintomatkan jälkeen myös Toppmöller on osoittautumassa hyväksi löydöksi ja on nostanut tasoaan ja hionut Frankfurtin pelillistä identiteettiä paremmaksi sitten viime kauden. Tämänkin voi lopulta laskea Kröschen ansioksi, että osasi lopulta haistaa myös sen Toppmöllerin potentiaalin, mutta ennen muuta sopivuuden tämän kokemattoman ja nuoren Frankfurtin liideriksi.
Krösche on jälleen yhtenä paraatiesimerkkinä osoittanut, miten urheilujohtajat ovat seurojen urheiluprojekteissa niitä kaikista aliarvostetuimpia henkilöitä, kun monet valmentajat (Toppmöller, Alonso, Hoeness etc.) keräävät aina usein kokonaan itse sen kaiken krediitin. Eikä Krösche ole ainoa. Isossa kuvassa Krösche on yhtä kuin Frankfurtin urheiluprojekti (= 'aivot' & mestaristrategisti siellä taustalla), samalla tavalla kuin aivan briljanttia työtä jo vuosia Leverkusenissa tehnyt Simon Rolfes on yhtä kuin Leverkusenin projekti.
Vaikka moni aina lähes yksinomaan antaa krediittiä pelkästään Alonsolle tästä Leverkusenin menestyksestä. Wohlgemuth Stuttgartissa on ollut isossa osassa, vaikka Hoeness (jonka Wohlgemuth sainasi) usein saa kaiken krediitin jne. ...Monet urheilujohtajat tässä mielessä sivuutetaan tai heidän osuuttaan seuran lyhyen aikavälin menestyksessä vähätellään, vaikka he ovat usein keskeisen kriittisessä avainasemassa seuran pidemmän aikavälin tavoitteiden ja vision saavuttamisessa.
Toisena paraatiesimerkkinä on juuri Simon Rolfes. Alonson laadukas työ valmentajana ja joukkueen potentiaalin ulosmittaamisessa ei saisi hämärtää Roflesin aivan loistavaa työtä urheilujohdossa. Briljantti strategisti ja mielestäni yksi parhaista urheilujohtajista joita tällä hetkellä jalkapallossa on. Tästä syystä en myöskään olisi yllättynyt, jos Rolfes saisi lopulta taivuteltua mm. Wirtzin solmimaan vielä jatkon. Rolfesin seuraava iso haaste on toki yrittää pitää rakentamansa palapeli kasassa ja langat käsissä, kun Alonso tod.näköisesti tulevana kesänä seurasta lähtee.
Ihan senkin (Alonson lähdön) kannalta olisi kriittisen tärkeää, jos Rolfes saisi taivuteltua vielä Wirtzin jatkamaan Leverkusenissa, edes sen yhden kauden kesään 2026 saakka. Wirtzin pitäminen seurassa vielä kauden verran petaisi vähän maata pehmeämmäksi Alonson lähdön jälkeen ja siirtymistä seuraavaan aikaan uuden valmentajan alaisuudessa. Jatko Wirtzille olisi siis erittäin valtava hauiksenäyttö Roflesilta ja toki myös fiksu peliliike olla menettämättä joukkueen kahta merkittävintä tukipilaria samanaikaisesti yhden kesän aikana. Vaikkakin sekin skenaario on olemassa ja se löisi kyllä Rolfesinkin kyvyt koville yrittää ohjata laiva tuosta myrskystä ja haasteista jälleen tyynemmille vesille.
Tämä Alonson laadukas valmennus on isolta osaltaan myös mahdollistanut sen, että Leverkusen kykenee ehkä toisintamaan sen aikanaan nähdyn Dortmundin nopean kasvun vuosina 2010-2013, mutta kiitos juuri Roflesin, Leverkusen kykenee ehkäpä jopa ylläpitämään sen myös pidemmäkin aikaa. Itse näkisin, että Leverkusenin menestys ankkuroituu jopa paljon enemmän seurassa vuodesta 2018 saakka olleeseen Rolfesiin, kuin Alonsoon. Niin kauan kuin Rolfes on puikoissa urheilupuolella, niin uskon Leverkusenin kukoistavan. Rolfes oli myös se kaveri joka - laadukkaan joukkueen rakentamisen lisäksi - myös toi aikanaan juuri Alonson isolla uhkapelillä sisään, joka kantoi hedelmään...moni tuntuu myös unohtavan sen. Alonson laadukas työnjälki ei saisi himmentää Rolfesin loistavaa työtä ison kuvan ja pitkän aikavälin strategian kanssa kulisseissa.
Jos jotakuta kiinnostaa pieni perehtyminen, niin tässä alla on syksyltä 2022 Rolfesin haastattelu Bulinews.com vieraana. Kyseessä on Petteri Sihvosta siteeraten, oikea "makupala". Haastettelussa Rofles avaa eritoten loistavasti sitä, miten hän ja Leverkusen valitsevat ne pelaajat, mitä he päättävät scoutata, millä perusteilla ja kuinka data auttaa heitä tässä prosessissa (avaa mm. Frimpongin hankintaprosessia). Rolfes myös kertoo, miksi Leverkusen ei todellakaan ole aktiivinen ihan jokaisella markkinalla ja pelaajasegmentillä, vaan he yrittävät pitää koko pelaajatarkkailuprosessin enemmän huolella kohdistettuna vain tiettyihin ennalta hyvin tarkasti valittuihin ryhmiin, ja täten paljon syvällisempänä. Tämän lukemalla pystyy ehkä ymmärtämään paremmin, miten Rolfes on muokannut ja kasannut Leverkusenista noin hyvän joukkueen.
In an interview with Bulinews.com, Bayer Leverkusen managing director for sport Simon Rolfes got into detail about the Bundesliga club’s approach to global scouting, using the case of Jeremie Frimpong as a successful example.
bulinews.com
Edit. Typot