Taloyhtiö tiedottaa; syystalkoot
Kun tässä moni on ehdottanut, niin mitä jos pidettäisiin pienimuotoinen syksytapaaminen ja haravointitalkoot meidän taloyhtiömme tiloissa Hadankassa lauantaina 8.5.? Samalla jaetaan talven lumityövuorot ja tutkitaan exceltaulukolta seuranta viime talven lumitöiden suorituksista ja erityisesti asunnon 12A hra Hagia toivotaan paikalle selittämään, miksi pihalle oli tuotu piikkimatto hänen lumityöviikkonsa ajaksi liukastumisia estämään ja minne katosi samanaikaisesti asunnon 12B neiti Irma Kuivasen liukuri ja liukuvoide? Lisäksi käyttöpäällikkö Simo Holli vesilaitokselta on lupautunut luennoimaan aiheesta "veden ja lämmityskulujen säästäminen taloyhtiöissä". Holli jakaa yhtiömme osakkaille suihkusuuttimia, jotka minimoivat pesuveden määrän Warsovan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaiseksi max. 1 litra/pesukerta, jonka saatana pitää riittää aikuiselle ihmiselle! Lisäksi taloyhtiömme on investoinut lämminvesikatkaisimiin, jotka mahdollistavat lämpimän veden käytön ainoastaan 3 sekunnin sykleissä, joka niin ikään saman tutkimuksen mukaan on ihan riittävästi, vitun lutraajat. Naisväellä on mahdollisuus lisäveden käyttöön minun luonani, sillä intiimihygieniasta emme silti toivo tingittävän yleisen viihtyvyyden nimissä. Tämä erityisesti asuntoon 12C neiti Irinalle ja lisäisin vielä, että en kyllä maksa enää viittäkymppiä tollaisista suorituksista, piimätölkkikin on tiukempaa tavaraa. Toivon mukaan talkoissa on taas kunnon puhti ja puhuri ja erityisesti taloyhtiömme lehden "Piharunkkarit" toimitusta pyydetään paikalle, sillä jääkiekkokausi alkaa ja joku saattaa ajaa talomme edestä tuhoten asfalttia ja joku tolkku sillekin pitäisi saada. Asia on uutisoitava. Muisututan myös siitä, että Töölön kauneinta pihaa etsitään jälleen ja olemme monivuotisen pronssin voittaneena nyt motivoituneita loppuotteluun, eikö totta? Lämmityskulujen säästöillä ehdotan ja hyväksynkin samantien ilmatorjuntatykin hankinnan talomme katolle pelotteeksi kaikille.
parhain terveisin taloyhtiönne hallituksen puheenjohtaja Aimo Käki, eversti evp.
Mikäli Ha-dan-ka ei käy, ehdotan jotain muuta kolmitavuista paikkaa: Ga-sel-li tai sitten mi-kä tahan-sa