Alkoi tuonne Ässät-Pelicans ottelukeskustelun alle tulemaan sen verran Ässien tulevaisuutta koskevaa juttua, että eiköhän sille voi avata ihan oman otsikkonsa.
Asiaan:
Porilaisen kiekkoilun tulevaisuudessa kaikki on mahdollista välillä menestys ja konkurssi. Jos hyvää tahtoa ja taitoa löytyy, menestystäkin vielä tulee.
Otanpa mukaan vielä yhden näkökulman, jota ei ole ainakaan ihan loppuun asti kaluttu. Nimittäin se, että pelastuakseen Ässien pitäisi itsekin haluta pelastua. Ja tässä tapauksessa tarkoitan Ässillä nimenomaan liiga-pelaajia.
Peliesitykset ovat välillä niin surkeita, että haluttomuus pelastua suorastaan paistaa läpi. Voi olla, että kyse on maksamattomista palkoista tms. Palkkahan on kiekkoilijalle ihan elämisen a ja o, sitä ei varmaan kukaan kiistä. Mutta kun yrityksellä on vaikeita aikoja, kaikkien pitäisi ottaa osaa tervehdyttämistalkoisiin. Pelaajat eivät auta tilannetta yhtään lyömällä kaiken lössiksi.
Tämäkin voidaan toisaalta johtaa hyvinkin ainakin osaltaan Ässien menneiden vuosien johtavan organisaation syyksi. Ei ole mikään ihme, että palkanmaksu vie pelihalut, jos pelaajalla ei ole patasydäntä. Patasydän ei kasva pelaajalle vain nimen rustaamiselle paperiin. Ei, vaan se vaatii usean vuoden kasvattamisen, mieluiten juniorista asti. Lisäksi se vaatii yksilön kunnioittamista ja kehitysmahdollisuuksien luomista. Ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa, että Ässät olisivat olleet missään näistä osa-alueista kovinkaan hyvä pitkään aikaan.
Mutta nyt on nyt. Lusikka on otettava kauniiseen käteen ja todella mietittävä kestävälle pohjalle rakentuva strategia. Mielenkiinnolla kannattaa seurata, mitä naapurikaupungissa tapahtuu ja mitä sieltä voisi oppia.
Asiaan:
Porilaisen kiekkoilun tulevaisuudessa kaikki on mahdollista välillä menestys ja konkurssi. Jos hyvää tahtoa ja taitoa löytyy, menestystäkin vielä tulee.
Otanpa mukaan vielä yhden näkökulman, jota ei ole ainakaan ihan loppuun asti kaluttu. Nimittäin se, että pelastuakseen Ässien pitäisi itsekin haluta pelastua. Ja tässä tapauksessa tarkoitan Ässillä nimenomaan liiga-pelaajia.
Peliesitykset ovat välillä niin surkeita, että haluttomuus pelastua suorastaan paistaa läpi. Voi olla, että kyse on maksamattomista palkoista tms. Palkkahan on kiekkoilijalle ihan elämisen a ja o, sitä ei varmaan kukaan kiistä. Mutta kun yrityksellä on vaikeita aikoja, kaikkien pitäisi ottaa osaa tervehdyttämistalkoisiin. Pelaajat eivät auta tilannetta yhtään lyömällä kaiken lössiksi.
Tämäkin voidaan toisaalta johtaa hyvinkin ainakin osaltaan Ässien menneiden vuosien johtavan organisaation syyksi. Ei ole mikään ihme, että palkanmaksu vie pelihalut, jos pelaajalla ei ole patasydäntä. Patasydän ei kasva pelaajalle vain nimen rustaamiselle paperiin. Ei, vaan se vaatii usean vuoden kasvattamisen, mieluiten juniorista asti. Lisäksi se vaatii yksilön kunnioittamista ja kehitysmahdollisuuksien luomista. Ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa, että Ässät olisivat olleet missään näistä osa-alueista kovinkaan hyvä pitkään aikaan.
Mutta nyt on nyt. Lusikka on otettava kauniiseen käteen ja todella mietittävä kestävälle pohjalle rakentuva strategia. Mielenkiinnolla kannattaa seurata, mitä naapurikaupungissa tapahtuu ja mitä sieltä voisi oppia.