Jos joku on tässä ketjussa tuonut sen näkemyksensä esiin, ettei Palolan taklausta olisi pitänyt protestoida, niin voit varmaan tägätä sen tyypin ja tekstin? Mielestäni taisit itse ottaa asian ensimmäisen kerran esille. Ennen sitä kukaan ei ollut maininnut sanallakaan Palolan taklauksesta tai siitä, ettei erilaisiin kentän tapahtumiin voisi reagoida.
Jos taas puhut toisissa ketjuissa käydyistä keskusteluista, niin toivoisin, että täällä kirjoittajat olisivat sen verran fiksuja, että pitäisi asiat omissa ketjuissaan eikä lähtisi käsittelemään niitä muualla. Helpottaa keskustelua melko olennaisesti.
Vaikka täällä nyt nimimerkkien takaa kirjoitellaankin, niin toivoisin silti hieman kunnioitusta muita kirjoittajia kohtaan, eikä alettaisi asettamaan sellaisia sanoja toisen suuhun, joita ei ole edes sanottu. Enhän oikeasti sanonut, että tuomareihin vaikuttaminen aiheuttaa minussa myötähäpeää? Vai sanoinko?
Huomaan että triggeröidyit siitä, kun minä näin julkeasti kehtaan vastustaa näkemystäsi tuomareille ja vastustajan maalivahdille huutelusta, pitäen mielipidettäsi jopa hieman hölmönä.
Nyt sinulla on pakkomielteenä päästä "kostamaan" tämä julkea ulostuloni minulle edes jollain tavalla ja koitat epätoivoisesti tarttua edes johonkin asiaan, josta pääsisit kuittaamaan kuvittelemasi kalavelat minulle. Tuo on mielestäni vähän lapsellista. Varsinkin, kun näyttää siltä, että sotkeudut omiin jalkoihisi yrittäessäsi olla nokkela.
Viesti johon viittasin löytyy tästä ketjusta. Autan vielä sen verran, että se löytyy niinkin läheltä, kuin edelliseltä sivulta. Katsotaan oletko niin nokkela, että löydät sen näillä vihjeillä, vai haluatko heittäytyä avuttomaksi, kuten trendikästä on ;) Arvaan jo etukäteen, ettet millään löydä sitä sieltä :)
Lisään vielä sen verran, että käsittääkseni tässäkin ketjussa voidaan sivuta muissa ketjuissa mainittuja asioita, jos ne koskevat tämän ketjun asiaa. Sinä selvästi haluaisit olla jokin auktoriteetti ja palstapoliisi, mutta ikävä kyllä et ole sellainen. Joten älä suotta ala määrittelemään pelisääntöjä muille kirjoittajille.
Viimeisenä, tuskin vähäisimpänä, voisi ottaa esille, ei-toivotut huudot. Ymmärrän, että tunne valtaa mieltä katsomossa, mutta kyllähän nuo "Seula!", "Nuija!" ja "V*ttu mikä pelle!" -huudot enemmän herättää myötähäpeää, kuin vie kannattajatoimintaa eteenpäin.
Vaikka täällä nyt nimimerkkien takaa kirjoitellaankin, toivoisin silti sen verran kunnioitusta muita kirjoittajia kohtaan, ettei nyt sentään alettaisi väittämään ettei asiaa olla sanottu, jos kerran kuitenkin ollaan sanottu. Voit ihan vapaasti koittaa kääntää mustan valkoiseksi niin halutessasi, mutta kyllähän tuossa lukee ihan sinun kirjoittamanasi, että seulaksi ja nuijaksi nimittelyt herättävät sinussa myötähäpeää.
Haen kupposen kahvia ja jään innolla odottelemaan selityksiäsi :)