Muistan, kun Raumam boja käynnistelivät toimintaansa. Pieni joukko nuoria miehiä. Muutama selkeä huuto.
Sitten ne meni matsiin ja alkoi kannustaa sillä pienellä porukalla, selkeästi ja välittämättä muista. Erottuivat heti.
Pian niillä oli nettisivu, jossa yksinkertaisesti chantit ja toivomus muilta osallistua. Ja kun joku osallistui, ne heti tsemppasi. Avoimesti iloisia osallistujista ja avosylin ottamassa mukaan.
Kertoivat missä tapaavat, mitä suunnittelevat. Tifoiluihin ja niiden tekemiseen sai vapaasti mennä mukaan, samoin suunnittelmaan toimintaa. Missään ei puhuttu "ydinporukasta" tai nostettu ketään jalustalle. Omalla tekemisellä ja asenteella. Toki edelleen Raumallakin ne tietyt perustajajäsenet ovat tunnettuja ja tiedossa, mutta olivat muutenkin aktiivisia ja tunnettuja, eivätkä itse itseään jalustalle nosta.
Nopeasti se kantoi hedelmää. Ihmiset puhui, kannustajia mentiin katselemaan ja kuuntelemaan, hyvä meno näkyi ja kaikki tykkäsi. Ja bojille oli täysin ok, ettei kaikki osallistu, ketään ei mollattu. Heillä oli oma juttu, johon sai tulla mukaan, ja kun tulit mukaan olit osa heitä. Ei siihen mitään yhdistyksiä tarvittu tai vänkäystä esim. Lukkofanit ry:n kanssa, kannustamaan sai tulla jäsenkirjoista huolimatta eikä mihinkään tarvinnut liittyä. Jos kannustit, olit porukassa.
Ei ihme että homma käynnistyi ja vakiintui nopeasti. Toisin kuin Porissa, jossa keskitytään vain haukkumaan omia kanssafaneja ja venyttämään pippeleitä siitä kuka teki parhaiten, vaikkei missään tehty mitään. Tai itkemään, kun paikat on huonot eikä kukaan tuu mukaan ja yhyy. Ehkä vika onkin siinä ettei ole olemassa kannustajajoukkoa jotka tietää mitä ne on tekemässä ja joiden kanssa just sitä on kiva tehdä.
Eläintarhan maalituuletus on elämään jäänyt esimerkki siitä mitä Porissakin voisi oikealla asenteella ja ilolla saada aikaan.
(Muokkasin muutamat kirjoitusvirheet ja pari lausetarkennusta)
