Mainos

Ässien kannattajatoiminta ja -matkat kaudella 2023–2024

  • 61 441
  • 496

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Riippuu vähän mikä tarkoitus jäsenmäärällä on. Jos haetaan vaan valtavaa jäsenmäärää jotta saadaan rahaa yhdistyksen kassaan, ei siitä ole katsomotoiminnalle mitään hyötyä.
Näinhän se on.

Jos tuosta nyt 20 henkeä menee ja pitää näyttävää mekkalaa lippuineen päivineen, niin väitän ettei sinne sekaan kukaan ulkopuolinen lähde koska vau, tuo näyttää hienolta.
Joo, ei se välttämättä tuossa vaiheessa ja tuolla väkimäärällä kovin kummoista herätä, mutta ajatus onkin enemmän siellä pidemmällä. Jostain on kuitenkin lähdettävä liikkeelle.

Yleisesti täällä hyviä huomioita siitä, että miten tärkeää olisi sitten saada asioita eteenpäin ihan yhdistysvetoisestikin. Toisaalta jälleen tullaan siihenkin, että miltä näidenkin osalta näyttävät tulevaisuuden suuntaviivat. Miten korkealle halutaan rimoja asetella ja miten se vaikuttaa myös motivaatioon itse toiminnassa. Tai sitten ollaan jo nykyiselläänkin lähellä lakipistettä toiminnan tason osalta vallitsevalla sijainnilla ja lähinnä vaatii enää pieniä viilauksia.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
-

En usko hetkeäkään, että oltaisiin lähellä lakipistettä. Kipuillaan murroksen tiellä, mutta tulevaisuudessa voi hyvin olla tilanne missä toinen puoli seisomakatsomossa hoilaa ja toinen vetää old school (kummatkin yhtä oikea tapa kannattaa).

Tällä hetkellä ulkopuolelle näyttää siltä, että sen sijaan että vedettäisiin köyttä samaan suuntaan, on köyden toisessa päässä Pataljoona ja toisessa Karhukämmen.

Miksi nämä ryhmät ovat erikseen, miksi ne myyvät erikseen fanimatkoja?
 
Tässä on hyvä kiteytys kyllä.

Tällä hetkellä ulkopuolelle näyttää siltä, että sen sijaan että vedettäisiin köyttä samaan suuntaan, on köyden toisessa päässä Pataljoona ja toisessa Karhukämmen.
Haluan uskoa ja toivoa, että eiköhän nämäkin asiat tässä hiljalleen menisivät rakentavaan suuntaan.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Toivottavasti saadaan edes joku bussi liikkeelle, tähänkin finaaliin molemmat kannattajaryhmät myyvät omia matkojaan.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Noh, eiköhän viikonloppuna saada kaksikin bussia liikkeelle.
 
Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Tätä on nyt tämä yhteistyö kun U20 finaaleihinkin omat reissut....

Ei sentään sama lähtöaika.
Joo eikä nyt kannata hengitystä pidätellen odotella mitään suurta muutosta, mitä puheita oon kuullu
 
Co.

Jäsen
En edelleenkään ymmärrä, miksi joillekin on niin vaikea hyväksyä, että toiset haluavat toteuttaa erilaista katsomokulttuuria. Kuten on aiemminkin todettu: kenenkään ei ole pakko sellaiseen osallistua, kukaan ei ole viemässä seisomakatsomoa pois tai kieltämässä sinua kannustamasta kuten olet tähänkin asti kannustanut, puhutaan paljon muustakin kuin lippujen heiluttamisesta ja "rättien kuivaamisesta".

Tämä on vähän sama kun työkaveri sanoisi, että haluaisi juoda kahvitauolla teetä ja toinen rupeaa huutamaan "MINÄ EN MITÄÄN HELVETIN ITUHIPPIPASKAA JUO! KAHVINKEITIN ON JA PYSYY PERKELE! MIHIN SUN TEEPUSSIT EDES MAHTUU, SUODATINPUSSEJA EI SIIRRETÄ ALAHYLLYLTÄ!".
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tällä hetkellä ulkopuolelle näyttää siltä, että sen sijaan että vedettäisiin köyttä samaan suuntaan, on köyden toisessa päässä Pataljoona ja toisessa Karhukämmen.

Miksi nämä ryhmät ovat erikseen, miksi ne myyvät erikseen fanimatkoja?
Minulle ulkopuolisena näyttää siltä, että ei ole mitään yhtä köyttä, jota vedetään samaan tai eri suuntaan. Vaan pikemminkin molemmilla yhdistyksillä on omat köytensä ja narunsa, joita he vetelevät. Molemmat järjestävät omia juttujansa ja tapahtumiansa. Oli sitten kyse ottelumatkasta tai jostain muusta tapahtumasta.
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Mun puolesta on ok, että tekevät omia juttujaan koska yhteistyö näyttää olevan mahdotonta. Tuntuu näin seinäjokisen jalkapallon yhdistymisen nähneenä ihmeelliseltä, mutta toisaalta kun miettii Porin ja Oulun jalkapalloa niin en ihmettele.

Mutta tuo fanimatka U20 finaaliin; toivon todella, että molemmat saavat bussit liikkeelle ja vieläpä ilman että tekevät tappiota. Jos ei onnistu niin saa kyllä laittaa kättä kasvojen eteen. Kaikki.
 
67-Hgy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Riippuu vähän mikä tarkoitus jäsenmäärällä on. Jos haetaan vaan valtavaa jäsenmäärää jotta saadaan rahaa yhdistyksen kassaan, ei siitä ole katsomotoiminnalle mitään hyötyä.

Jos tuosta nyt 20 henkeä menee ja pitää näyttävää mekkalaa lippuineen päivineen, niin väitän ettei sinne sekaan kukaan ulkopuolinen lähde koska vau, tuo näyttää hienolta.

Ongelma on joka puolella eri seuroilla ja yhdistyksillä, että miten saadaan uusia jäseniä.

Rekryä ja mainontaa. En ole nähnyt yhden yhtä mainostusta missä haettaisiin mukaan kannatustoimintaan. Se on eri asia hakea mukaan ryhmään kuin aktiiviseksi toimijaksi.

Karhukämmen on hyvä hoitamaan aktiviteetteja, ei katsomotoimintaa. Sitä hyödyntämään yhdistelemään rekrypäivää.
Muutama tempauspäivä missä esimerkillä mukaan.

Nopea esimerkki. Lauantaina pelipäivänä aamupala+kahvit, treeneissä äänenavausta ja kannatusta. Välissä aktiviteettia, makkaraa yms. hallialueella, sinne vähän mainosta pyörimään miten katsomotoimintaa halutaan kehittää ja rekryämään jengiä mukaan. Matsiin mennään sovittuun karsinaan porukalla ja siellä älytön älämölö.
Kunhan löytyy ne jotka vetävät, niin pataljoonasta ja kk:sta luulisi löytyvän väkeä mukaan hoilaamana tempauspäiviin se 50 henkeä.

Pienellä rahalla saa mainostettua tuota ja Ässät varmasti mukana.

Homma täytyy saada houkuttavaksi ja sen lisäksi kokoajan aktiivista rekryä. Suomessa harva lähtee mukaan tanssiin ilman että joku pyytää.

Edit: kysymys vielä. Miksi Ässillä tarvitsee olla kaksi eri kannattajaryhmää jotka myyvät peleihin omia reissujaan? Miksei niitä myydä yhdessä?

Hyvää pohdiskelua lauantai pelipäivän tempaukseen. Juuri näin siitä katsomotoiminnasta kiinnostuneet saadaan yhteen ja innostumaan.

Karhunkämmen, Pataljoona ja Ässät palaveri mistä mainitsin on toukokuussa. Ei johdu meistä tämä aikataulu.
Siellä käydään tätä asiaa myös läpi.

Miksi kaksi eri kannattajaryhmää myy peleihin omia ressuja? Kysyit.

Siksi myydään omia reissuja, kun olemme eri yhdistykset, kummassakin omat hallitukset jotka tekee päätöksiä minne ja milloin tehdään matkoja, kummallakin omat yhteistykumppanit, eri bussiyhtiöt, Karhunkämmen haluaa tehdä omannäköisiä ja omalla tavalla reissuja.
Siinä nyt muutamia syitä.
Tuskin muissakaan kaupungeissa faniporukat samoilla busseilla reissaa.
 
Toivottavasti tässä on dialogi siltä varalta, että toinen ei saa bussia liikeelle. Että kynnys olisi sitten matalampi hypätä "kilpailijin" bussiin.

Molemmille Ässät lienee se tärkein? Toisinaan on vaikea nähdä tätä yhtälöä.

Yhteistyössä on voimaa.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
-

Miksi kaksi eri kannattajaryhmää myy peleihin omia ressuja? Kysyit.

Siksi myydään omia reissuja, kun olemme eri yhdistykset, kummassakin omat hallitukset jotka tekee päätöksiä minne ja milloin tehdään matkoja, kummallakin omat yhteistykumppanit, eri bussiyhtiöt, Karhunkämmen haluaa tehdä omannäköisiä ja omalla tavalla reissuja.
Siinä nyt muutamia syitä.
Tuskin muissakaan kaupungeissa faniporukat samoilla busseilla reissaa.

Kummassakin omat hallitukset, omat jutut. Nyt edes spesiaalihommaan U20 finaalipeliin ei saatu yhteistyössä järjestettyä reissua.

Miten Karhukämmenen omannäköinen ja oman tavan reissu poikkeaa Pataljoonan reissusta?

Entistä enemmän tässä nyt vaan tulee ilmi se, että yhdistykset ovat aika kaukana sellaisesta yhteistyöstä jotta voitaisiin haaveilla isommin näiden yhdistyksien kautta tapahtuvaa katsomokulttuurin kehitystä.

Melkein tässä taipuu sille linjalle, että katsomotoiminnan kehitys kaipaisi poriin uutta kannattajayhdistystä jonka ensisijainen tavoite on kannustaa Porin Ässiä ja yhteisöllisyys. Ei kilpailu kanssa kannattajaryhmien kesken.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Melkein tässä taipuu sille linjalle, että katsomotoiminnan kehitys kaipaisi poriin uutta kannattajayhdistystä jonka ensisijainen tavoite on kannustaa Porin Ässiä ja yhteisöllisyys. Ei kilpailu kanssa kannattajaryhmien kesken.
Alkais löytymään takataskusta enemmän Porin Ässien kannattajayhdistysten jäsenkortteja kuin kauppojen jäsenkortteja.

Mutta toisaalta ihan loogista. Pataljoona jämähtänyt sinne kymmenen vuoden taakse ja Karhunkämmen paistelee makkaraa eri tapahtumissa, välillä toiset lajit ja joukkueet tuodaan enemmän esille kuin Ässät.

Ässien hc fanien yhdistys puuttuu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Co.

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Alkais löytymään takataskusta enemmän Porin Ässien kannattajayhdistysten jäsenkortteja kuin kauppojen jäsenkortteja.
Ajatella jos olisi vielä kaikkia kivoja etuja ja tarjouksia niin kyllä ahneella kannattajalla olisi kaikkien yhdistysten kortti.

Vartoos ny… No nyt löytyi oikea kortti lompakosta!
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiintoista pohdintaa @madeOFspade & @Raimoton.

Kieltämättä samoja asioita tullut tässä mietiskeltyä, varsinkin kun tässä kevään aikana keskusteluun tullut tätä tematiikkaa enemmän tulevaisuuden suuntaviivojen osalta. Tai miltä sitten toiminta ja visiot näyttäytyneet nykyisten ryhmien suhteen.

Toisaalta tässä on ilmennyt ehkä hieman kuitenkin makuasioissa juurikin sitten eroja, että miten vahvoja kehityksen askelia halutaan ottaa. Onko se enemmän tosiaan sitä, että sijaintiasiat nähdään olevan jo nykyisellään kunnossa ja lähinnä se on sitä pienien asioiden viilaamista valituissa olosuhteissa. Jos näin olisi, niin kuinka paljon sitten uusi järjestyminen meinaisi mitään sen kummemmin, mitä ei saataisi jo Pataljoonan kanssa hoitumaan, jos sinne saisi vaikka lisää tukea.

Tai miten sitten on lopulta Karhunkämmenen osalta, jos joltain osin on kiinnostusta myös uudemmista tuulista.

Sitten on tämä kolmas sektori, jossa osalla ajatuksena on D-päädyn seinustasijainnin kautta saada otollisemmat olosuhteet kannattajatoimintaan myös näyttävyyden suhteen läpi ottelun, eikä olisi pelkästään sidoksissa pelikatkosykleihin. Tämä tulisi sitten pitemmässä juoksussa mahdollistamaan sen, että pystyttäisiin haastamaan tosissaan Suomen kärkiryhmittymiä eikä tarvitsisi enää jossitella kompromissien kanssa, kun toiminta on suppeampaa sijainnista johtuen. Tämä voisi tuoda sysäyksen aivan uutta intoa osaksi toimintaa, kun on enemmän kaikenlaisia mahdollisuuksia vrt. itse toiminta nähdään välttämättömänä pahana. Tai sitten tosiaan lopputulemana, että rima menee liian korkealle ja parempi pitää vain vanhat asemat. ;)
 
Viimeksi muokattu:

Eetu

Jäsen
Muistan, kun Raumam boja käynnistelivät toimintaansa. Pieni joukko nuoria miehiä. Muutama selkeä huuto.

Sitten ne meni matsiin ja alkoi kannustaa sillä pienellä porukalla, selkeästi ja välittämättä muista. Erottuivat heti.

Pian niillä oli nettisivu, jossa yksinkertaisesti chantit ja toivomus muilta osallistua. Ja kun joku osallistui, ne heti tsemppasi. Avoimesti iloisia osallistujista ja avosylin ottamassa mukaan.

Kertoivat missä tapaavat, mitä suunnittelevat. Tifoiluihin ja niiden tekemiseen sai vapaasti mennä mukaan, samoin suunnittelmaan toimintaa. Missään ei puhuttu "ydinporukasta" tai nostettu ketään jalustalle. Omalla tekemisellä ja asenteella. Toki edelleen Raumallakin ne tietyt perustajajäsenet ovat tunnettuja ja tiedossa, mutta olivat muutenkin aktiivisia ja tunnettuja, eivätkä itse itseään jalustalle nosta.

Nopeasti se kantoi hedelmää. Ihmiset puhui, kannustajia mentiin katselemaan ja kuuntelemaan, hyvä meno näkyi ja kaikki tykkäsi. Ja bojille oli täysin ok, ettei kaikki osallistu, ketään ei mollattu. Heillä oli oma juttu, johon sai tulla mukaan, ja kun tulit mukaan olit osa heitä. Ei siihen mitään yhdistyksiä tarvittu tai vänkäystä esim. Lukkofanit ry:n kanssa, kannustamaan sai tulla jäsenkirjoista huolimatta eikä mihinkään tarvinnut liittyä. Jos kannustit, olit porukassa.

Ei ihme että homma käynnistyi ja vakiintui nopeasti. Toisin kuin Porissa, jossa keskitytään vain haukkumaan omia kanssafaneja ja venyttämään pippeleitä siitä kuka teki parhaiten, vaikkei missään tehty mitään. Tai itkemään, kun paikat on huonot eikä kukaan tuu mukaan ja yhyy. Ehkä vika onkin siinä ettei ole olemassa kannustajajoukkoa jotka tietää mitä ne on tekemässä ja joiden kanssa just sitä on kiva tehdä.

Eläintarhan maalituuletus on elämään jäänyt esimerkki siitä mitä Porissakin voisi oikealla asenteella ja ilolla saada aikaan.

(Muokkasin muutamat kirjoitusvirheet ja pari lausetarkennusta)
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Muistan, kun Raumam boja käynnistelivät toimintaansa. Pieni joukko nuoria miehiä. Muutama selkeä huuto.

Sitten ne meni matsiin ja alkoi kannustaa sillä pienellä porukalla, selkeästi ja välittämättä muista. Erottuivat heti.

Pian niillä oli nettisivu, jossa yksinkertaisesti chantit ja toivomus muilta osallistua. Ja kun joku osallistui, ne heti tsemppasi. Avoimesti iloisia osallistujista ja avosylin ottamassa mukaan.

Kertoivat misdä tapaavat, mitä suunnittelevat. Tifoiluihin sai mennä mukaan, samoin suunnitelmaan. Missään ei puhuttu "ydinporukasta" tai nostettu ketään jalustalle. Omalla tekemisellä ja asenteella.

Nopeasti se kantoi hedelmää. Ihmiset puhui, kannustajia mentiin katselemaan ja kuuntelemaan, hyvä meno näkyi ja kaikki tykkäsi. Ja bojille oli täysin ok, ettei kaikki osallistu, ketään ei mollattu. Heillä oli oma juttu, johon sai tulla mukaan, ja kun tulit mukaan olit osa heitä.

Ei ihme että homma käynnistyi ja vakiintui nopeasti. Toisin kuin Porissa, jossa keskitytään vain haukkumaan omia kanssafaneja ja venyttämään pippeleitä siitä kuka teki parhaiten, vaikkei missään tehty mitään. Tai itkemään, kun paikat on huonot eikä kukaan tuu mukaan ja yhyy. Ehkä vika onkin siinä ettei ole olemassa kannustajajoukkoa jotka tietää mitä ne on tekemässä ja joiden kanssa just sitä on kiva tehdä.

Eläintarhan maalituuletus on elämään jäänyt esimerkki siitä mitä Porissakin voisi oikealla asenteella ja ilolla saada aikaan.

Joskus vuosia sitten kummastelin, että miksei Ässäfanikunnasta nouse jonkin sortin podcastiä, nettisivuja tai sen tapaista pintaan. Sellasia tuotoksia löytyy kuitenkin monien seurojen tiimoilta.

Samoin kannattajatoiminta. Ihan turha zoomailla mihinkään Eurooppaan tai edes Tampereelle kun riittää ihan vaan vilkaisu muutama kymmen kilometriä etelämmäksi. Raumam Boja ja miten temppu tehtiin/tehdään. Muutamina menestyskausina meininki Porissa on ollut infernaalinen, mutta isommassa kuvassa melko epätasaista.

Siks kummastelen koska Porin Ässät -ainakin näin sormituntumalla- herättää tunteita ja merkitsee pitäjälle enemmän kuin moni muu Liigajengi. Isomäki vetää yleisöä keskinkertaisena kautena asiallisesti ja vain muutamat isommat kaupungit/suurseurat edellä.

Onko tää sitten sen porilaisen sielunmaiseman -tähän vois tyhjentää kliseepankin- kääntöpuoli, jonkinlainen jäyhyys, kyräily ja vaikeus sitoutua yhteistyö-kollektiiviin.

Karhunkämmen on Karhunkämmen, tekevät omaa juttuaan. Miks Pataljoonaa tai muita kannattajia pitäs kiinnostaa tai kytätä mitä tekevät tai eivät tee? Jos maistuu erilainen toiminta tai meininki niin toistoja sisään ja tehkää itte paremmin - omaa juttuanne. Se sitten näkyy ja kuuluu jos on näkyäkseen ja kuuluakseen.
 
Eetu

Jäsen
Minä väitän, että jo viidellä nuorella miehellä saa aktiivisen katsomotoiminnan käyntiin. Sinne vain seisomakatsomoon, selkeät chantit ja hyvä meno. Pari ekaa peliä ihan vain pokalla välittämättä muusta yleisöstä, sitten sen jälkeen herkällä korvalla kuuntelemaan mihin chantteihin yleisö tarttuu ja mihin ei, ja pohtimaan mikä niissä tarttumattomissa on vikana. Ja tadaa - toimiviin se yleisö tarttuu. Ei tarvi jäsenhankintoja, ei tarvi yhteistyötä Ässien kanssa, ei tarvi miettiä katsomopaikkoja. Toimiva homma lähtee automaattisesti liikkeelle. Ja jos Pataljoonalla kerran on jo intoa katsomotoiminnan järjestämiseen, niin sitten yhteistyötä sinnepäin ja toiveita siitä, että saako heidän kauttaan nettisivua käyttöön vaikka just tapaamis- ja suunnittelupaikkojen tiedottamiseen.

Mutta ehdottomasti ensin omalla pienellä porukalla runko valmiiksi ja toiminta käyntiin. Tyhjään on satunnaisten paljon vaikeampi heittäytyä mukaan kuin sellaiseen, jonka jo näkee toimivan. Kuten huomaa aina menestyksen tullessa, kun gloryhuntterit nousevat luolistaan. Tehkää itse itsestänne kiinnostavia! Lupaan vähintään läpsyttää käsiä tahdissa itsekin, jos homma kuulostaa hyvälle.

Mutta älkää herran tähren kutsuko massoja "suunnittelupalavereihin ja ennakkoon hallille jo alkulämpöihin pohtimaan mitä tehtäsiin ja sitä ja tätä ja tuota" ja sitten, kun joku yksittäinen randomi innostuu paikalle, niin siellä on vain vittuuntuneita aktiiveja, kun kukaan ei tullutkaan. Jättää tuo yksittäinenkin ensi kerralla tulematta. Sen massan kasvatuksen aika on vasta vähän myöhemmin, eikä se synny teennäisesti. Jos teillä ei ole muuta ideaa kuin "mennään alkujäälle" niin ei siellä alkujäällä silloin mitään muuta tapahdukaan kuin hölmöt hyrräämässä. Tätä taktiikkaa on meinaan toteutettu nyt 15 vuotta, oliskos jo aika todeta ettei toimi.

Saa toteuttaa.
 
Co.

Jäsen
Minä väitän, että jo viidellä nuorella miehellä saa aktiivisen katsomotoiminnan käyntiin. Sinne vain seisomakatsomoon, selkeät chantit ja hyvä meno.
Kuulostaa helpolta, mutta jostain syystä ei ole onnistunut. Onhan siellä tuollainen porukka ollut keskellä seisomakatsomoa jo monta vuotta.

Itse haluaisin kuulla Pataljoonan suunnalta, että onko heillä oikeasti minkäänlaisia konkreettisia tavoitteita katsomokulttuurin kehittämiseksi. Puheen tasollahan se on ollut jo varmaan ~15 vuotta pinnalla ja Pataljoonalla on olllut hyvät edellytykset toiminnan kehittämiseen, mutta mitään merkittävää kehitystä ei ole tapahtunut. Voisi olla aika siirtää toivo ihan muualle.
 
Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Itse haluaisin kuulla Pataljoonan suunnalta, että onko heillä oikeasti minkäänlaisia konkreettisia tavoitteita katsomokulttuurin kehittämiseksi. Puheen tasollahan se on ollut jo varmaan ~15 vuotta pinnalla ja Pataljoonalla on olllut hyvät edellytykset toiminnan kehittämiseen, mutta mitään merkittävää kehitystä ei ole tapahtunut. Voisi olla aika siirtää toivo ihan muualle.
En Pataljoonaa millään mittarilla edusta, mutta onhan tuota kannattajatoimintaa puolimahdoton ajaakaan eteenpäin kun seisomakatsomo ei lähde huutoihin mukaan. Hyvin siellä on mielestäni hommat hoidettu siltä osin mitä voi hallita, vierasmatkoilla on ääntä (vaikka verrattuna toiseen kannattajaryhmään) ja katsomossa on enimmäkseen hyvä meno.

Ei ole olemassakaan mitään poppaskonstia joka saisi nämä kivinaamat seisomakatsomossa ottamaan kädet taskuista ja huutamaan, pitää vain toivoa että se tapahtuu ajan kanssa. Eipä tässä oikein muitakaan ole sitä katsomotoimintaa edistämässä ja ylläpitämässä kuin Pataljoona joten muita toivoja ei taida olla
 
Co.

Jäsen
Sama juttuhan se on ihan missä tahansa; suurin osa yleisöstä ei halua lähteä mukaan erottuvaan kannattajatoimintaan. Juuri siitä syystä tästä normaalista massasta pitäisikin pystyä erottumaan ja antaa heidän toimia kuten haluavat. Yleensä tuo erottuminen tapahtuu niin, että otetaan se selkeä oma lohko katsomosta, olkoonkin vaikka pienempi palsta alkuun, ja tehdään sitä omaa juttua muista välittämättä ja muita syyttelemättä.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Nythän siellä olisi palstaa tarjolla junnujen finaaleissa. Ihan hyvä meno hallissa oli toki käsittääkseni eilen. Keskiviikkona vieraspeliin joku yksinkertainen veto mukaan jota koko bussilastillinen vetää. Ja sitten saman tuo perjantaina kotiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös