Ässien kannattajatoiminta ja -matkat kaudella 2019–2020

  • 25 104
  • 154

D.A.D

Jäsen
Tuossa mainitsemassasi ryhmässä oltiin toista mieltä. Jullen sopii tulla huudattamaan johonkin keskiviikon SaiPa peliin, mutta ei lauantain peliin, jossa pitkästä aikaa tunnelmaa oli ilmankin.

raumapojat muistaakseni mölisi joskus jonkun alkuseremonian aikana eikä sitäkään pidetty yleisesti kovinkaan fiksuna toimintana. Ässä organisaatio kukittaa vuoden kioskimyyjän tai lähettää jäälle marakatin hauskuttamaan jotain osaa yleisöstä on likimain sama juttu. Mainittu ryhmä voi lähettää terveisensä toimistolle ettei halua että kyseisen hepun sopimusta uusitaan, voin itsekkin kyseisen adressin allekirjoittaa. Täytyy myöntää että itselle tulee väkivaltaisia ajatuksia kun se huutaa touch and go:n päälle pelien alussa.
 
JV82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaiken positiivisen pössiksen keskelle hieman negaa.

Jos tuhat seisojaa pitää kohteliaasti turpansa kiinni kun rummun ympärillä 20 jantteria laulaa Fur Elise:ä omilla sanoilla, voisi sen rummun ympärillä olla hiljaa kun se maksettu pelle tulee jäälle (en minäkään siitä tyypistä tykkää, mutta joku voi tykätä) huudattamaan yleisöä. Eilinen suoritus oli selvästi mielenosoitusmielessä toteutettu, jolla ei pisteet nousseet vaan laskivat (en tiedä skenepisteistä ne saattoi nousta).

Ja ennen kuin kukaan vetää palkokasveja hengityselimiin, niin kukaan ei taaskaan ole kieltämässä lauluja päin vastoin tällä kaudella on ollut katsomossa ihan hyvä meno (perinteistä ÄSSÄT huutoa voisi olla enemmän, koska siihen lähtee mukaan suurempi massa).

Pohjimmiltaan Porilainen on mulkku, mutta kohtelias mulkku. Marginaaliryhmä voisi osoittaa omaavansa tämän porilasen ominaispiirteen.
Tuossa mainitsemassasi ryhmässä oltiin toista mieltä. Jullen sopii tulla huudattamaan johonkin keskiviikon SaiPa peliin, mutta ei lauantain peliin, jossa pitkästä aikaa tunnelmaa oli ilmankin.
raumapojat muistaakseni mölisi joskus jonkun alkuseremonian aikana eikä sitäkään pidetty yleisesti kovinkaan fiksuna toimintana. Ässä organisaatio kukittaa vuoden kioskimyyjän tai lähettää jäälle marakatin hauskuttamaan jotain osaa yleisöstä on likimain sama juttu. Mainittu ryhmä voi lähettää terveisensä toimistolle ettei halua että kyseisen hepun sopimusta uusitaan, voin itsekkin kyseisen adressin allekirjoittaa. Täytyy myöntää että itselle tulee väkivaltaisia ajatuksia kun se huutaa touch and go:n päälle pelien alussa.
Voi vittu että te näette pienistä asioista vaivaa. Antaa sen seiska julkkiksen nyt kuulutella ja luistella jäällä ku on ihan hyvä jätkä juonteleen jälkipelejä ym.
 
Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oli kyllä ansaitut pisteet Pataljoonalle, sen verran on ryhmä istunut bussissa ja palannut tyhjin käsin luoja ties mistä, usein jopa niin että Ässät on nuijittu kunnolla. Hyvää settiä välittyi telkkariin katsomosta, hyvin vedetty! Josko sitä itsekin vielä keväällä könyäisi vähän bussimatkailemaan, se on raskasta hommaa se, pitää antaa nuoremmille näytön paikkoja;)

Joo näin "vanhempana" ukkona lämmittää mieltä kun katselee näiden nuorempien touhuja. Pitkään aikanaan koitettiin saada tollasta ohjattua kannatusta aikaiseksi mutta se vaati ihan uuden sukupolven siihen. Nyt se rullaa kivasti kun meidät fossiilit saatiin siitä edestä veke.

Itseäni kiinnostaisi sellainen Old chiefs-tyylinen toiminta vähän vanhemmille ja maltillisemmille "takariviin" siirtyneille faneille. Pari kolme kertaa kaudessa voisi olla vaikka oma bussi niille joilla on kilsoja takana jo useamman vuosikymmenen verran peleissä käymistä. Olisikohan tällaiselle Veteraanit-porukalle jonkinlaista tilausta ja sopivaa roolia esimerkiksi osana Pataljoonan toimintaa? Kuulisin mielelläni kommentteja. Vanhemmilla olisi varmaan paljon annettavaa nuoremmillekin jos ne saisi houkuteltua taas mukaan. Itse voisin kuvitella myös vetäväni tällaista bussia taas. Voidaan tehdä vaikka T-paidatkin :D
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo näin "vanhempana" ukkona lämmittää mieltä kun katselee näiden nuorempien touhuja. Pitkään aikanaan koitettiin saada tollasta ohjattua kannatusta aikaiseksi mutta se vaati ihan uuden sukupolven siihen. Nyt se rullaa kivasti kun meidät fossiilit saatiin siitä edestä veke.

Kyllä se sieltä onneksi lopulta lähti kun itse kannatusmateriaalia lähdettiin monipuolistamaan. Pelkät custom-flagut, overheadit ja huivit eivät yksistään kesää tee, jos äänenkäytöllinen sarka ei kehity/monipuolistu.

Eikä missään nimessä ole syytä rajailla tällä tavoin ikähaarukoita. Ilman muuta kaikki osallistumaan ikään katsomatta, koska siten saadaan sitä massaa ja volyymiä mukaan. Jos väki varttuessaan samantien passivoituu sitä mukaa kun uudenmpaa tulee, niin ei se toiminta niin helpolla lähde kasvamaankaan. Esim. Vaasassa komeaa katsella kun varttuneemmatkin äijät vetää chänttejä siinä missä nuoremmatkin. Suomessa ylipäätään ollut pitkään ongelmana, että tämä faniclubittelu nähty lähinnä lasten ja vammaisten toimintana. Sitä mukaa kun väkeä on laajalla skaalalla mukana, niin se madaltaa tietysti entisestään osallistumiskynnystä, jonka soisi tietysti saada mahdollisimman minimiin.

Jos halutaan Suomen eliittiin absoluuttisella volyymitasolla chänttienkin osalta, niin kyllähän siihen väistämättä vaaditaan silkasti sitä massaa ja osallistuvia yksilöitä.
 
JV82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse pataljoonan matkoille aktiivisena osallistuva alle 40wee patasydän kun olen, niin ehdottomasti mielestäni matkoille olisi enemmän kuin suotavaa että näitä vähän vanhempiakin kannattajia olis matkassa mukana. Kaikki sopii mukaan ikään ja ulkonäköön katsomatta
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itseäni kiinnostaisi sellainen Old chiefs-tyylinen toiminta vähän vanhemmille ja maltillisemmille "takariviin" siirtyneille faneille.

Eihän tuo sikäli huono. Edelleen suuressa maailmassa joukkueilla voi olla useita (joskus kymmenittäinkin) virallisia ja epävirallisia kannattajaryhmiä seurojen takana, jotka tietenkin keskenään toimivat yhteistyössä eikä se ole mikään ongelma. Kuten männävuosina on nähty, niin siitä on yritetty tehdä ongelmaa muttei näin suinkaana ole. Nyt varsinkin kun suuntaus alkaa olemaan taas se, että yhtä köyttä vedetään katsomossa niin tietysti jokaisella on vapaus kokoontua ja ryhmittäytyä miten haluaa. Sitä ei kukaan mielensäpahjoittaja muuta.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse pataljoonan matkoille aktiivisena osallistuva alle 40wee patasydän kun olen, niin ehdottomasti mielestäni matkoille olisi enemmän kuin suotavaa että näitä vähän vanhempiakin kannattajia olis matkassa mukana. Kaikki sopii mukaan ikään ja ulkonäköön katsomatta

Juuri näin. En ymmärrä mikä estää vanhempanakaan niin kauan kuin jalat kannattelee ja ääni kulkee.
 
Guillermo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hauskana faktana todettakoon, että Turun reissun bussit oli karkeasti jaettu junioreihin ja senioreihin.

Joka tapauksessa juuri näin kuin näissä aiemmissa viesteissä on tullut ilmi, eli kaikki mukaan ikään tai mihinkään muuhunkaan katsomatta mukaan. Jokaista kannattajaa tarvitaan.

Ikähaarukasta vielä sen verran, että nuorin tällä kaudella Pataljoonan reissulla ollut on 4-vuotias ja vanhimmat sitten jonkun verran eläkeiän ylittäneitä. Ässät on meidän kaikkien yhteinen juttu.
 
67-Hgy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tällä kaudella pataljoonan matkoilla ollut hyvä fiilis. Tietysti kuuluukin olla, kun joukkue raapii niitä voittoja sieltä mukaan. Tällä kaudella melkein kaikilla reissuilla olen ollut mukana. Mukaan mahtuu kaikki iästä riippumatta. Vanhempi ja aiemmin reissuilla käyneiden pitäisi vaan ottaa niskasta kiinni ja hypätä vaikka muutamalle reissulle kauden aikana. Saataisiin hyvä sekoitus nuorta ja vanhempaa porukkaa katsomoon.
 
ZMiq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ihan mielenkiinnosta: mikä on Pataljoonan jäsenmäärä vs. vaikka 5-10 vuoden taakse? Eilen pitkästä aikaa pelissä ja kannattajaporukka näytti pienentyneen merkittävästi.
 
Jäsenmaksun on tälle kaudelle maksanut jonkun verran yli 200 henkeä. Siinä se on pysynyt muutamat viime vuodet. Laskua on 10 vuoden takaisista huippuvuosista. Lukuja en osaa sanoa.

Silloin ajat olivat toki erilaisia ja olen kuullut juttua, että silloin Pataljoonalla oli sellaisiakin jäseniä, jotka kävivät muutamassa pelissä ja jäsenyyden syy oli tarjoukset eräässä ravintolassa. No tiedä näistä sitten.

Vierasmatkoilla käy hieman enemmän porukkaa kuin silloin ja bussi(t) saadaan aina lähtemään. (pl. viime kausi)
 
Eipä se maksavien jäsenien määrä vielä meinaa mitään. Mutta kuten sanoit, niin ennemmin se missä määrin kannattajia mukana katsomossa ja mitä se toiminta siellä on. Osallistuminen on enemmän kuin suotavaa ilman maksettua jäsenyyttäkin.

Tietysti on totta, että maksavien jäsenien määrässä hyöty tulee sitten taas sitä kautta, että saadaan edullisempia kannattajamatkoja järjestettyä ja yhdistys pystyy boostaamaan näyttävyyttään hankintojen kautta joihin sitten taas varoja paremmin käytössä. Eli sitä kautta lähtee positiivinen kierre käyntiin ajatellen eritoten vierasmatkoja, niin onhan se kynnys aina sitä matalempi mukaan lähtemiselle, jos matkat ovat edukkaita. Sen lisäksi jos matkoilla on hyvä meininki niin onkin jo oivaillinen kokonaispaketti kyseessä.
 
Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jäsenmaksun on tälle kaudelle maksanut jonkun verran yli 200 henkeä. Siinä se on pysynyt muutamat viime vuodet. Laskua on 10 vuoden takaisista huippuvuosista. Lukuja en osaa sanoa.

Silloin ajat olivat toki erilaisia ja olen kuullut juttua, että silloin Pataljoonalla oli sellaisiakin jäseniä, jotka kävivät muutamassa pelissä ja jäsenyyden syy oli tarjoukset eräässä ravintolassa. No tiedä näistä sitten.

Vierasmatkoilla käy hieman enemmän porukkaa kuin silloin ja bussi(t) saadaan aina lähtemään. (pl. viime kausi)

10v sitten oli parhaillaan 700+ maksanutta jäsentä. Silloin oli aika paljon jäsenetuja moneen paikkaan, joten varmasti osa oli mukana niiden vuoksi. Fanejahan nekin silti oli. Ei sitä kysytty monessako pelissä aiot käydä. Ei varmaan nykyäänkään kysytä. Jäsenyyksiä myytiin kovaa ihan vaan sen takia kun rahaa ei ollut yhtään mihinkään. Hopeakauden korvilla kun ite lähdin mukaan niin tili näytti nollaa ja bussifirmaan oli jäänyt piikkiä. Siinä oli kaikenlaista epäselvyyttä.

Tuo oli tosi hyvä muutos että hengi saa maksaa netissä reissut eikä niitä rahoja kerätä missään bussissa matkapäivänä. Moni jätti silloin tulematta ja maksettuja lippuja jäi käsiin.
 
67-Hgy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihan mielenkiinnosta: mikä on Pataljoonan jäsenmäärä vs. vaikka 5-10 vuoden taakse? Eilen pitkästä aikaa pelissä ja kannattajaporukka näytti pienentyneen merkittävästi.
Keskiviikko peli pelicansia vastaan nyt ei ole oikea mittari pataljoonasta ja kannustuksen tasosta seisomakatsomossa. Kannustus oli ihan hyvää vaikka väkeä olikin vähemmän. Veikkaan, että tänään katsomossa on parempi meno ja tunnelma, kun perjantai ja kalpa ehkä herättää enemmän mielenkiintoa.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuo oli tosi hyvä muutos että hengi saa maksaa netissä reissut eikä niitä rahoja kerätä missään bussissa matkapäivänä. Moni jätti silloin tulematta ja maksettuja lippuja jäi käsiin.

Joo, tämä oli kyllä ihan ehdoton. Ja muutenkin tuo sitten semmosta selkeyttä touhuun.

Olisi hauskaa tietää statistikkaa esim. viimeisen 10 vuoden ajalta, että paljonko jengiä on käynyt Pataljoonan matkoilla. Puhumattakaan millä keinoin kokonaismääriä saataisiin taas nousuun. Kenties ainakin sille next steppille, että moniin vierasotteluihin saataisiinkin toinen bussi liikenteeseen. Tietysti aikamoisista heilahduksista puhutaan aina ottelukohtaisesti ja asettaa omat haasteensa, kuten monissa paikoissa nähtävissä. Työn takana, että saadaan edes se bussillinen kannattavasti liikenteeseen.
 
Guillermo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä ne asiat, joilla nopeita nousuja lähtijämäärään saadaan on nykypäivänäkin se miten Pata pelaa ja mitä pelissä on panoksena, kuten viikko sitten Turussa nähtiin.

Kannattajatoimintakin on pitkäjänteistä työtä ja ei tässä pikavoittoja jaeta, vaan sitoutunutta matkoille lähtevää kannattajajoukkoa kasvatetaan pikkuhiljaa. Väittäisin, että jos/kun ensi kaudella Ässät taistelee suorasta pudotuspelipaikasta meillä on enemmän kahden bussin reissuja kuin yhden.

Ps. Mulla on excel-nörttinä kolmelta viime kaudelta lähtijämäärät ylhäällä. Eipä niissä suurta muutosta näe suuntaan tai toiseen. Paitsi se viime kausi joka voitaisiin unohtaa..
 
Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olisi hauskaa tietää statistikkaa esim. viimeisen 10 vuoden ajalta, että paljonko jengiä on käynyt Pataljoonan matkoilla. Puhumattakaan millä keinoin kokonaismääriä saataisiin taas nousuun.

TV-palvelut on vieneet varmasti tosi paljon väkeä reissuilta pois. Lisäksi tässä on ollut aika paskoja kausia. Yksi hyvä tapa voisi olla se, että saisi Ässien viestinnän markkinoimaan noita reissuja uutiskirjeissään. Sinne on helppo laittaa linkki matkojen ostopalveluun Pataljoonan saitille. Jengi tykkää myös kaikenlaisesta extrasta. Fanimatkalla voisi vaikka arpoa pelipaidan per bussi. Paitoja lienee toimistolla riesaksi asti. Mun mielestä olis korkea aika seurankin osoittaa jotakin isompaa mielenkiintoa fanitoimintaa kohtaan ja jeesata enemmän. Vai tuleeko väki keskenään toimeen? Henkilökemiasta se on monesti kiinni.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyvää pohdintaa kumpaiseltakin tilanteesta. Tietysti toivotaan tosiaan, että kun kannattajakulttuuri kehittyy, niin tavallaan sitä kautta se itse toiminta tuo niin paljon monelle kipinää, ettei se kulminoituisi niin vahvasti sarjataulukkoon. Vaikka tietysti on selvää ja inhimillistä, että monien käyttäytymistä tämäkin ohjailee. Mutta kuten @Guillermo sanot, niin sen sitoutuneen ydinrungon tasainen kasvattaminen, joka luo sitä rutinoitunutta perustaa katsomoon, johon olisi sitten helppoa sitouttaa näitä kaverien kavereita ja kummin kaimoja, jotka kenties ensin lähtevät vierasmatkalle parin stoben rohkaisemana kokeilemaan äänijänteitään ja kun huomataan, ettei se sen kummoisempaa ole, niin kenties onnistuu lopulta nätisti ihan arkisessa kotipelissäkin.

@Pianisti Olet aivan oikeassa siinä, että organisaatio pystyisi omalla näkyvyydellään auttamaan tässä puolessa huomattavasti ja kaikki nämä muut mainitsemasi kilkkeet päälle. Lähinnä, että kyllä tuohon varmasti kontrastia saattaisi olevan tehtävissä kun pientä tehostusta ja näkyvyyttä tulisi sille, että tietoisuus kannattajamatkoista leviäisi vähän laajemmalle kuin vain hc-tasolla toimintaa seuraaville.

Ässät pamauttaa tänään takaisin voittojen tielle 3 pisteen muodossa ja sitä kautta jatketaan patapaistin muhimista uunissa kohti kevään kliimaksia!
 
Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Mulla on excel-nörttinä kolmelta viime kaudelta lähtijämäärät ylhäällä. Eipä niissä suurta muutosta näe suuntaan tai toiseen. Paitsi se viime kausi joka voitaisiin unohtaa..
Jaksaisitko ne tänne kirjoittaa tai laittaa linkin taulukkoon olisi todella kiinnostava nähdä Itse olen tällä kaudella ollut tuplareissuja (ikä ei riitä)lukuun ottamatta kaikilla matkoilla mukana
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Ööö, Ässät järjestää reissun Jyväskylään keskiviikkona?

_HJ_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ööö, Ässät järjestää reissun Jyväskylään keskiviikkona?

Tuo kyseinen ottelu on JYPin yhteistyökumppaneiden avulla maksuton, joten lippuja ei myydä normaalisti. Näin kaukaa ei ole järkeä lähteä ajamaan Jyväskylään ja toivoa, että ehkä saa lipun itselleen, joten Ässien kautta saanee sitten varman lipun. Eihän tuossa sen enempää mistään reissusta puhuta.
 
luukasla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kun Kivenmäen tapauksessa on kyse näin vakavasta ja ikävästä jutusta, niin olisi kannattajien puolesta hieno veto joku plakaatti, juliste, tifo tms. "Parane pian/Periksi ei anneta"- tyyliin Tappara- tai Sport-peliin.

Itsellä ei ole kyllä mitään tietoa, onko tällainen edes toteutettavissa mutta ideana musta ihan hieno.
 
Patalogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät #90 #96

Ihan hieno idea, mutta ei saa unohtaa myös Hirvostakaan, jos loukki on kovinkin vakava.
 
Guillermo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kun Kivenmäen tapauksessa on kyse näin vakavasta ja ikävästä jutusta, niin olisi kannattajien puolesta hieno veto joku plakaatti, juliste, tifo tms. "Parane pian/Periksi ei anneta"- tyyliin Tappara- tai Sport-peliin.

Itsellä ei ole kyllä mitään tietoa, onko tällainen edes toteutettavissa mutta ideana musta ihan hieno.

Käynyt täälläkin mielessä. Ei luvata mitään ettei kukaan pety. Katsotaan ensi lauantaina. ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös