Mainos

Ässien juniorit

  • 1 027 184
  • 3 456

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ottamatta mitään Korpisalolta pois, niin mikäköhän osuus tähän "pohjoisen invaasioon" on B-junioreiden valmentaja Kemppaisella. Tuntuisi siltä, että aika iso. On kuitenkin noita pohjoisen poikia ja varmasti on kyselyjä ja suosituksia häneltä udeltu molemmilta puolin aitaa.

Kai tällaiset aina perustuu siihen(kin), että joku tuntee jonkun jostakin, ilmeisesti Korppi joka tapauksessa panostaa junnupuoleen enemmän kuin edeltäjänsä?

Varmasti juuri näin, voisi kuvitella junnupiirien olevan kuitenkin Suomessa hyvin pienet. Ei se varmaan sattumaa ole, että nyt 3/5 tulokkaasta on Oulun seudulta, mutta sitten esimerkiksi tuo Vilkki on pelannut koko nuoruutensa Titaaneissa. Eli ei yksittäinen kotkalainen junnu yhtäkkiä vain pelmahda toiselta puolelta valtakuntaa Poriin kuin taikaiskusta, vaan tässä tapauksessa joku kyllä tuntee jonkun jne.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Melkein jo saatiin negan puolelle tämäkin vedettyä. Yllättävää.

Mieleinen uutinen kaiken tämän kaaoksen keskellä. Jollain puolella organisaatiossa sentään tehdään jotain oikein.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ikinä en ole kaveria nähnyt, mutta tuo Riku Tuomola vaikuttaa kyllä kiinnostavalta nimeltä.
Viime kausi siis C-mestiksessä tehoilla 36ott. 34+59=93. Aika hurjaa dominointia pakin paikalta, kun joukkueen toiseksi paras pistemies keräsi tehot 36ott. 27+35=62.
Tuomolan mitoiksi ilmoitetaan 179/77. Mitat ovat ilmeisesti otettu 14 vuotiaana, eli voisi olettaa että kohtuu kookas pelaaja tulossa?
Nyt siis 15 vuotiaana suoraan hyppy C-mestiksestä A-sm:n harjoitusrinkiin.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Loistavaa. Juuri tällaista toivoin Korpisalon tekevän, kun palkattiin Toivolan seuraajaksi. Hankitaan jo nuoressa iässä ympäri Suomea lupaavia junnuja.

Totta toinen puoli. Itseä vain mietityttää kuinka pitkään kannettu vesi pysyy kaivossa vai vaihtavatko jannut maisemaa johonkin lihakkaampiin pöytiin jo vuoden kuluttua. Kohtalaisen hankalaa on Ässille viime vuosina ollut näiden muualta tulleiden pitäminen useampaa vuotta. Esim. A-junnuissa pelanneista ulkomaalaisvahvistuksista yksikään (Leksaa ei nyt lasketa) ole pelannut peliäkään Ässien edarissa. Jos A:han on sattunut joku pikkuista parempi pelimies tulemaan, niin lähes poikkeuksetta ovat sitten olleet omia tai lähiseudun kasvattajajoukkueiden kasvatteja jos ovat Liigaan asti päässeet ja siellä tehneet hyvää jälkeä (esim. Jepu, Armia, Salminen & co.). Aleksi Saarela oli sääntöä vahvistava poikkeus. Samaan aikaan omista junnuista esim. Kaski ja Lukka päätyivät vihollisen riveihin.
Suomen sisäisiin siirtoihin tarvittaisiin samanlainen kasvattajakorvaus-järjestelmä kuin on NHL-siirroissa, tai vielä mieluummin NHL-tyylinen entrydraft ja Free Agent-järjestelmä.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Tuomolan mitoiksi ilmoitetaan 179/77. Mitat ovat ilmeisesti otettu 14 vuotiaana, eli voisi olettaa että kohtuu kookas pelaaja tulossa? Nyt siis 15 vuotiaana suoraan hyppy C-mestiksestä A-sm:n harjoitusrinkiin.

Ei ihan jokapäiväistä tuollainen kehitysharppaus. Toivottavasti kaverilla on myös pelikäsityksen puolesta mahdollisuudet menestyä ja että hänet on kunnolla scoutattu. Jossain C:n mestiksessä kun voi tehdä hurjaa tulosta ihan pelkän fyysisen kokoylivoiman ansiosta (jos kohta pätee myös A-junnuihinkin).
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tuomolan mitoiksi ilmoitetaan 179/77. Mitat ovat ilmeisesti otettu 14 vuotiaana, eli voisi olettaa että kohtuu kookas pelaaja tulossa?
Nyt siis 15 vuotiaana suoraan hyppy C-mestiksestä A-sm:n harjoitusrinkiin.

Ei ihan jokapäiväistä tuollainen kehitysharppaus. Toivottavasti kaverilla on myös pelikäsityksen puolesta mahdollisuudet menestyä ja että hänet on kunnolla scoutattu. Jossain C:n mestiksessä kun voi tehdä hurjaa tulosta ihan pelkän fyysisen kokoylivoiman ansiosta (jos kohta pätee myös A-junnuihinkin).

Kirjoitinkin itse jo aiemmin samaa, eli käsittämättömien pisteiden lisäksi Tuomolan koko pistää kyllä silmään. Käsittääkseni tosiaan EP:n mittatiedot päivittyvät nimenomaan aina uuden kauden alkaessa, eli tuo Tuomolan kokotieto on luultavasti jostain viime vuoden alkusyksyltä, eli 14-vuotiaana. Ja onhan 179cm nyt aivan jättimäinen kaveri 14-vuotiaaksi, ihan knoppitietona nimittäin, että suomalaisen aikuisen miehen keskipituus on 178cm. Ja tuossa iässä kasvu on vieläpä kymmenkunta senttiä vuodessa, joten iso kaveri on tulossa..

SJS#50 on toki varmasti oikeassa siinä, että nuo aivan pöyristyttävät tehopisteet selittyvät osin varmasti sillä, että voi vain kuvitella miten fyysisesti ylivertainen tämä Forssan poika on C-junnujen Mestiksessä ollut.. mutta silti mielenkiinnolla täytyy seurata mitä tuleman pitää, oletettavasti tämän fysiikkansa takia häntä kokeillaankin A:n kesäringissä, koska hän on nyt jo keskiverto A-junnun kokoinen..
 
Mielenkintoisia tulee olemaan joukkueet. Mielenkiintoisia pelaajia muitakin Tuomolan, Määtän, Harjulan, Karnarannan perässä tuolla B2-joukkueessa ja nimenomaan 2002.syntyneitä. Vaikkakin C-mestisä pelanneet Isomäki(74 pistettä), Vilppola(81), Vilkki(72) ja Vähäsalo(99) ovat kanssa olleet joukkueidensa kantavia voimia. B2-rinki näytää nopeasti katsottuna pieneltä. B1 ihan normaali kesäringin kokoinen. Kuitenkaan nopeasti katsottuna B1 ringissä ei B2-ikäisiä montaa ole, joten B2- täydentäminen on haastavaa.
A.n ringissä 4. jotka voi käydä pelaamassa B:n pelejä. Tosin myös liigan mukana A-ikäisiä pelaajia, jotka varmasti A:ssa myös pelejä pelaavat kauden mittaan. A:n ja B:n pelaajamäärä näyttäisi hyvältä. B2 pelaajamäärä on hiukan ohut. A: mukana toki kolmekin pelaajaa, jotka voisi pelata B2 pelejä, mutta tuskin niitä heille tulee.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Otto Kivenmäki meni vikalla kiekalla Detroittiin. 3 varausta Ässiltä (kohta joku tulee ulisemaan), aika hyvin!
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mukava kokemus käydä hellettä paossa Isomäessä katsomassa A:n harkkapeliä. Pari sanaa muutamasta mielekiintoisesta pelaajasta...

Eero Niemi on kyllä tulevaisuuden isoja nimiä. Ei välttämättä tee kaukalossa mitään huikeita yksilösuorituksia, mutta pelaa suoraviivaista ja nopeaa peliä edistävää kiekkoa. Maalipaikoilla jatkuvalla syötöllä kuin huomaamatta, tänäänkin olisi ollut paikat tehdä vähintään 3-4, yksi tuli. Tulee olemaan A junnuissa runkopelaaja ja jopa tähti jo 15 vuotiaana. En yllättyisi jos on seuraava porilainen ykkökierroksen varaus 2021.

Riku Tuomola toinen 15 vuotias. Aika kova hyppy C:n mestiksestä suoraan A:n liigaan. Eipä sitä silti paljon huomannut. Luistelu ja kiekonkäsittely oli ihan kärkipäätä. Kun saa vähän kokemusta kartutettua aikaisempia vastustajia 5-6 vuotta vanhemmista pelaajista on jo tällä kaudella A:ssa kova sana. Pelaa tyylikkäästi pää ylhäällä, ja antoi 3-4 erittäin hienoa avaussyöttöä. Yhdestä niistä Joel Järvenpää viimeisteli maalin.

Valtteri Karnaranta kolmas 15 vuotias. Taitava pieni väkkärä. En usko että riittä vielä A junnuihin, on niin pieni ja köykäinen. Toivottavasti ottaisi vielä vähän kokoa. B:ssä tulee varmasti tekemään kovia tehoja.

Kalle Myllymaa on EP:n tietojen mukaan jopa Karnarantaa pienempi. Joko on ottanut kesällä kokoa, tai sitten pelaa niin että vaikuttaaa kokoaan isommalta. Voi ottaa jopa paikan A:sta.

Eemil Kuparinen teki myös vaikutuksen. Iso ja kohtuullisen nopea kaveri, joka pelaa varsin fyysisesti. Muutama tyylikäs ja kova niitti tänään. Mikäli kehitys jatkuu suotuisasti niin tästä kaverista on mahdollista saada muutaman vuoden päästä hyvä alaketjujen hyökkääjä liigaan.
 
Vaikka tiedostankin havaintojen perustuvan pieneen otantaan, niin iiiiso hatun nosto kiitoksen merkiksi!!! Itse ainakin otan ilolla vastaan kaikki nuoriso-osastoon liittyvät raportit / näkemykset.
 
Ässien A hävisi Lukolle Raumalla A-Nuorten Pitsiturnauksessa 2-0. Omaan silmään Juuso Ketola ja Antti Tuomisto vaikutti pelaavan vakuuttavasti. Ketola pelasi todella hyvin ja hänen pelaaminen vaikutti vähän samalta kuin Jani Hakanpään Liigan viime vuoden pudotuspeleissä. Todella sulavaa luistelua ja kiekollista peliä. Tuomisto isokokoisena puolustajana peitti hyvin mailallaan tilanteissa ja pyrki varmasti joka tilanteen pelaamaan. Tuosta kaksikosta voi Ässille olla vielä paljon iloa puolustuksessa.

Ässien C voitti oman pelinsä Raumalla C-Nuorten Pitsiturnauksessa 3-1 TPS vastaan.

U17 maajoukkueen mukana Eero Niemi teki 2 maalia ja Valtteri Karnaranta syötti yhden.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
A-nuorten pitsiturnauksessa Ässät voittivat tänään TPS:n 4-3 ja hävisivät Tapparalle 2-4. (Lukon nettisivut tosin väittävät Ässien voittaneen 4-2)

C-junnujen pitsiturnauksessa Ässät voittivat tänään Pelicansin 5-1 ja Ilveksen 6-3. Huomenna Ässät kohtaa välierissä Lukon.
 
Ässien B-Nuoret voitti CCM Hockey turnauksen (8 joukkuetta) Tampereella ja Ässien C-Nuoret oli Scandic kutsuturnauksen (5 joukkuetta + Kärpät B2 pelasi alkusarjan vikaa vastaan) viimeinen Oulussa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Huomenna keskiviikkona alkaa Ässien A-junioreiden osalta sarjapelit. Preseason on ollut tuloksien valossa erittäin heikko, mutta onko joku nähnyt pelejä tai muuten tietoinen missä mennään joukkueen osalta? Tällä kaudella ei taida ainakaan liigajoukkueesta tulla juuri apuja, koska heitä on vähän ja kyseisillä pelureilla lienee jo aika selkeästi roolia miehissä.
Jos muuten joku näitä pelejä käy katsomassa niin tosi kiva olisi saada raporttia, kiitos.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos muuten joku näitä pelejä käy katsomassa niin tosi kiva olisi saada raporttia, kiitos.
Tähän kohtaan voisi muistuttaa että kaikki nuorten pelit on katsottavissa Ruutu+ palvelussa. Tokihan kiekko on ehdottomasti parasta paikan päällä.

Tänään siis kausi alkaa Turussa Tuton vieraana.
Kokoonpano:
Niemi-Sammalisto-Virtanen
Laakso-Järvenpää-Rautiainen
Takala-Kuparinen-Viitala
Lehtinen-Hintsa-Karnaranta

Varttinen-Peltomäki
Keskimäki-Tuomisto
Huhtala-Kiviniemi
Sistonen

Kotkaniemi

Niemi siis ykkösessä. Twitterissä Lehkosen Ikahan jo tätä 15v lupausta tyrkytti edustuksen peleihin.
 
Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei vissiin ihan nappiin mennyt. Olikos se niin, että ekat 22min ja 4-0 takkiin. 4-2 TuTolle peli loppujen lopuksi.

Mistäs Ketola on ansainnut pelikieltoa? Satakunnan mukaan siis jäi treenaamaan edustuksen kanssa, sovittaessaan pelikieltoa.
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

En tiedä, mutta sais vaihtaa Peltomäen kans päikseen paikkaa. Ja vaikka heti.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuli katseltua ottelu itseasiassa ruudusta. Upea juttu että näitä voi katsella! Lähetyksen taso aivan riittävä mielestäni.
Mutta, mutta, Ässien taso ei kyllä taida olla riittävä tällä kaudella tässä sarjassa. Taitovaje pisti silmään todella vahvasti. TuTo oli yksinkertaisesti parempi joukkue. Ässät oli pelissä mukana vasta kolmannessa erässä kun TuTo halusi jäädyttää peliä ja varmistaa voiton. Vaikea uskoa että tuolla materiaalilla kovin montaa voittoa sarjassa otetaan, koska TuTo ei varmuudella ole kovimpia jengejä sarjassa. Toivon tietysti olevani väärässä ja Patajunnut näyttää vielä kyntensä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vaikea uskoa että tuolla materiaalilla kovin montaa voittoa sarjassa otetaan, koska TuTo ei varmuudella ole kovimpia jengejä sarjassa. Toivon tietysti olevani väärässä ja Patajunnut näyttää vielä kyntensä.

Jos edustus pysyy terveenä niin sieltä tulee vähän apuja junnuihin. Mutta jos junnujen avainpelaajat joutuvat olemaan jatkuvasti edustuksen mukana niin sitten voi tulla tiukempaa kovia jengejä vastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös