Onneksi tässäkin asiassa on menty valtavasti eteenpäin ja yksilöllisyys otetaan ainakin Kärpissä huomioon. Eihän siinä olisi mitään järkeä, että 17-vuotias raakile vetäisi samalla ohjelmalla kuin 37-vuotias veteraani.
Jääkiekko on siinä mielessä haasteellinen laji, että kilpailukausi on niin pitkä. Yhtä kuntohuippua ei näin ollen ole tarkoituksenmukaista rakentaa. En ole aivan tarkkaan kärryillä siitä, miten joukkueet harjoitteluaan rytmittävät kauden aikana. Eroavaisuuksia tuntuu olevan aika paljon, mikäli tämän palstan nimimerkkejä on uskominen. Tuntuu, että osassa ei ole mitään järkeä. Esimerkiksi Tapparan meininki, jossa tarkoituksella pilattaisiin pelaajien runkosarja treenaamalla ylikovaa kevättä varten, kuulostaa epäuskottavalta.
Meinasin vastata jo aikaisempaan viestiisi, jossa kerroit korkeushyppykokemuksistasi. Nyt tartuit asiaan, josta meinasin aikaisemmin kirjoittaa eli kilpailukauden pituuteen ja kuntohuipun ajoittamiseen jääkiekossa. Pitkä ja tiivis kilpailukausi on mielestäni se ykkösasia, joka tekee jääkiekossa harjoittelusta haastavaa.
Jossain yksilölajissa voi olla ensin kuukausien harjoitusjakso ilman kilpailuja, jolloin voidaan harjoitella paljon ja kovaa välittämättä rasituksen aiheuttamasta tuloskunnon laskusta. Paras tuloskunto ajoitetaan kilpailukauteen ja sen tärkeimpään yksittäiseen kilpailuun. Tämä tehdään keventämällä ja vähentämällä harjoittelua, jolloin rasitus vähenee, elimistö palautuu ja suorituskyky nousee hetkellisesti huippuunsa kilpailujen ajaksi.
Harjoittelu ja kilpailu ovat kuin rahan säästäminen ja säästöillä eläminen. Harjoituskaudella rakennetaan fysiikkaa ja luodaan pohjaa (=säästetään rahaa) ja kilpailukaudella nautitaan harjoittelun tuloksista (=eletään pelkillä säästöillä). Harjoittelun keventäminen parantaa suorituskykyä ja tuloskuntoa, mutta samalla fysiikka lähtee laskuun, kun harjoitusmäärä vähenee (=säästöt alkavat hupenemaan). Pienellä viiveellä myös suorituskyky lähtee laskuun fysiikan huonontuessa (=säästöt ovat lopussa). Sitten pitää taas aloittaa harjoittelu ja uuden pohjan luominen. Se kuinka pitkälle pohjat (säästöt) kantavat, riippuu suoraan siitä, kuinka pitkään pohjia on luotu.
Keihäänheittäjä voi harjoitella monta kuukautta ja ajoittaa huippukuntonsa muutamaan kesän päätapahtumaan. Jääkiekossa harjoituskausi on käytännössä kesällä ja syksystä kevääseen kilpaillaan useita kertoja viikossa. Kesällä luotu pohja ei riitä kevääseen asti vaan myös kauden aikana on luotava uutta pohjaa. Haaste on siinä, miten saadaan yhdistettyä harjoittelu, lepo, pelit ja epäsäännöllinen otteluohjelma niin, että fysiinen pohja kestää läpi kauden eikä suorituskyky kärsi liikaa harjoittelusta. Melkoista tasapainottelua puun ja kuoren välissä.
Ahoa on syytetty liian kovasta harjoittelusta. Jari Härkälä taas aikoinaan kertoi SK:ssa miten hänen valmentamansa Ässät jätti maksimivoimaharjoittelun kokonaan pois kesäharjoittelusta, ettei vaan kukaan loukkaisi siinä. Ja maksimivoima kuitenkin on se perusominaisuus, jonka pääälle muut ominaisuudet kuten nopeus rakennetaan. Sanoisin Ahon metodien toimineen paljon paremmin kuin Härkälän.