Ässät mediassa

  • 2 311 582
  • 9 608

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Johtuu ihan siitä että kevättä 06 käytetään perusteluna milloin mihinkin ja joskus jopa lyömäaseena niin kuin tässäkin keskustelussa kun moderni kannatusmeininki nimetään säälittäväksi ininäksi sillä perusteella että meininki ei ole samanlaista kuin silloin. Mitä sitten? Ei ole tarkoituskaan olla.

Tietysti on ymmärrettävää että kun ruma miehentohelo saa kerran vuodessa pillua, pitää asiasta puhua kuukausia jälkikäteen.

Niin, itse en myöskään ole vetämässä tästä mitään yhtäläisyysmerkkejä tai suoria vertailukohtia nykypäivän kannatustoimintaan tms.

En siis yrittänyt viestiä mitään rivien välistä, vaan totesin (omasta mielestä) faktana, että kaukana ollaan nykypäivän menolla siitä, mitä parhaimmillaan on teoriassa mahdollista saavuttaa.

Voi toki olla, ettei vastaavaan ikinä päästä, eikä välttämättä tarvitsekaan.

Itse olen ollut vaikka minkälaisissa urheilukinkereissä paikalla ja ei kyllä tuon pauhun voittanutta löytynyt edes taannoisista futiksen em-skaboista, muista suomalaisista lätkätapahtumista puhumattakaan. Olin mm paikalla toissakevään Hifk- invaasiossa Espoossa viimeisessä finaalissa. Tunnelma oli fantastinen, muttei lähelläkään MOI06:sta.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Miten modernikannattajakulttuuri poissulkee koko hallin osallistumisen?

Päinvastoin. RB:n ultimaattinen tavoite ei ole, että yhteisö vaan kasvaa kasvamistaan. Tavoitteena on rakentaa Raumalle pysyvää kannattajakulttuuria. Sellaista joka ei vaadi MOI 2006:tta toimiakseen. Että puhutaan Äijänsuon yleisöstä ja tunnelmasta eikä Raumam Bojista.

Se vaatii myös yhteisöllisyyden rakentamista niin kannattajilta kuin seuraltakin.

On päivänselvää, että kaikki eivät tule olemaan koskaan mukana kannattajatoiminnassa. Katsomorakenteita muokkaamalla ja ylipäätänsä kannattajatoimintaa esille tuomalla uskottavasti voidaan pienentää osallistumisen kynnystä kannustukseen. On se sitten käsiä yhteen lyömällä tai nostamalla huivia voitetun matsin päätteeksi.

On hyvä, että joku on organisoimassa kannustamista, mutta kyllä kokonaisvaltaiseen tunnelmaan vaaditaan koko yleisöä mukaan. Ja se pitää onnistua niin ettei ensiksi vaadita finaalipaikkaa. Pitää luoda kannustamisen kulttuuria.

Ruotsissa sitä on vuosien saatossa kertynyt eikä siellä puhuta kannattajaryhmistä, vaan siitä kuinka huikeaa oli että 6000 DIF:n kannattajaa nostaa huivit ylös kiitokseksi joukkueelle. Ruotsissa on katsomokulttuuria (modernin katsomokulttuurin näkökulmasta).

Suomessa ollaan tilanteessa, jossa on vasta kannattajaryhmien toimintaa. Ja jos toiminta on sisäänpäinlämpiävää niin ei ihmekään jos viiden vuoden aikana aktiivista jengiä on tullut parikymmentä mukaan.

Kannattajaryhmiä voi syntyä ja kuolla, mutta katsomokulttuuri ei helposti kuole.

Porissakin on ollut vahva kannustamisenkulttuuri, mutta lähivuosina se on pahasti lässähtänyt. Onko lääke sitten modernikatsomotoiminta vai mikä niin se jää nähtäväksi. Iso sääli kuitenkin mikäli tunnelma on aina kiinni menestyksestä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Miten modernikannattajakulttuuri poissulkee koko hallin osallistumisen? ...

Kuten jo aiemmin kirjoitin, tässä yhteydessä ei varsinaisesti ollut tarkoitus keskustella modernista kannattajakulttuurista ollenkaan, vaan lähinnä fiilistellä Isomäen ainutlaatuista tunnelmaa muutaman vuoden takaa.

Koko keskustelu lähti liikkeelle siitä, kun joku linkitti tuon youtube- pätkän, mistä Kärpät-sarjan 4.peli löytyy kokonaisuudessaan.

Mainitsin sivuhuomiona, että kovin kaukana tuosta tasosta on nykyinen meininki, varmaankin hallissa kuin hallissa. Tämä lienee totta, mutta ilmeisesti sen tänne julkisesti kirjoittaminen oli kuitenkin harkitsematonta.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Aivan varmasti on. Eihän näillä kahdella asialla olekaan mitään tekemistä toistensa kanssa - yhden kauden playoff-sarjan tunnelmalla ja katsomokulttuurilla.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Iso sääli kuitenkin mikäli tunnelma on aina kiinni menestyksestä.

Näin se on mennyt ja tullee vastakin menemään Porissa ja on koskenut lähes kaikkia eniten katsottuja urheilulajeja.

Olen näistä nykyisistä kannattajaryhmistä pihalla kuin lumiukko joten en käytä nimiä. Mielestäni on todella positiivista että on herännyt uutta verta joka kannattaa (ihan sama millä tyylillä...) menestyksestä välittämättä. Ryhimien äänekkyyden ja koon vertailuun en näe mitään syytä, kliseisesti kaikenlainen kannattaminen varsinkin kun menee huonosti auttaa ja huomataan jäällä. Menee kyllä pahasti OT. :)
 

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Totta. Ne laula ja pompi-leikit joita esim. juuri jokerifanit ja Rauman bojat harrastaa ovat minusta aina olleet jotenkin todella teennäisiä ja muovisia. Sillä tavalla teennäisiä, että väkisin yritetään luoda tunnelmaa. Noh, onhan siinä puolensakin että saadaan otteluun edes vähän meteliä, mutta toivon ettei se kulttuuri koskaan rantaudu Isomäkeen suurissa määrin. Kuulostaa nimittäin lähinnä säälittävältä ininältä tuohon huutomyrskyyn verraten mitä tuossa semifinaalivideossakin oli. Mutta siinähän purkautui vuosikausien patoutumat, kun Ässien kannattajia ja koko seuraa ylipäätään oli potkittu päähän enemmän kuin laki sallii.

Itse ainakin mielummin kuuntelisin ottelusta toiseen esim. 500 hengen organisoitua kannattajaryhmää, jotka pitävät mekkalaa tasaisella 60 minuutin paineella, vaikkakin siitä puuttuisi MOI2006:n räiskyvät huippunsa, saati sitten tätä nykyistä meininkiä, että homma purkaantuisi kunnolla kerran 20:ssä vuodessa, mutta muuten olisi todella hiljaista ja vuodet vierisivät lähinnä sitä iskevää joukkuetta odotellessa ja sitten kun sitä ei odotuksista huolimatta tule, niin kuunnellaan samaa porua vuodesta toiseen kun joukkue ei sytytä.

1936:lta hyvää tekstiä. Faktaa vain on, että jatkossa Ässät-Lukko-ottelut tulevat olemaan pitkään raumalaisten kotiotteluita, jos Porissa jatketaan nähdynlaista meininkiä, niin se vain on.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hopea kauden muistelemisessa ei ole mitään väärää... Sehän on se nykykiekon ainoa todellinen vuosi milloin huuma tarttui kannattajiin ja seura menestyi. Sitä siis mielestäni tulee ja kuuluukin muistella. Illan synkimpinä hetkinä voi jopa takertua allekirjoittaneen tavoin vanhoihin tallenteisiin, joista edelleen kaikki nuo hegemonia pelit löytyy ja vuodattaa onnen kyyneleitä.

Ei muistelemisessa mitään väärää olekaan niin kauan kuin muistot säilyvät muistoina. Olen vaan niin montaa kertaa eri muodoissa kuullut tuon että mitään uutta tarvita, sellaisesta ei tule edes keskustella koska kevät 2006. Saattaa olla että hieman ylireagoin, koska tuo on vaan oikeasti niin kyllästyttävää.

1936 toikin erinomaisesti esiin ajatuksiaan kannatuskulttuuriin liittyen. Ajattelen itse pitkälti samoin, kannattamisen tapa on viime kädessä sivuseikka, oleellisinta olisi luoda sellainen ilmapiiri jossa joukkuetta kannustetaan aina menestyksestä, pelityylistä ym. seikoista riippumatta. Tästä näkökulmasta käsin joku kevät 06 ei ole paljon mitään. Hallissa kuin hallissa syntyy hurmos jos oma joukkue pääsee yllättäen finaaleihin. Voi olla että Porissa oli/voisi olla suurempi hurmos kuin jossakin muualla, mutta mitä sitten? Kyse oli silti gloryhunttauksesta. Voiton hetkellä on helppo huutaa "periksi ei anneta milloinkaan", mutta montako kertaa itse kukin on antanut hopeakauden jälkeen periksi?

Tämä on tosiaan ot:ta, asiasta voitaneen tarvittaessa jatkaa toisessa ketjussa.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse ainakin mielummin kuuntelisin ottelusta toiseen esim. 500 hengen organisoitua kannattajaryhmää, jotka pitävät mekkalaa tasaisella 60 minuutin paineella, vaikkakin siitä puuttuisi MOI2006:n räiskyvät huippunsa, saati sitten tätä nykyistä meininkiä, että homma purkaantuisi kunnolla kerran 20:ssä vuodessa, mutta muuten olisi todella hiljaista ja vuodet vierisivät lähinnä sitä iskevää joukkuetta odotellessa ja sitten kun sitä ei odotuksista huolimatta tule, niin kuunnellaan samaa porua vuodesta toiseen kun joukkue ei sytytä.

1936:lta hyvää tekstiä. Faktaa vain on, että jatkossa Ässät-Lukko-ottelut tulevat olemaan pitkään raumalaisten kotiotteluita, jos Porissa jatketaan nähdynlaista meininkiä, niin se vain on.

Minä en kuuntelisi mieluummin lurittelua koko pelin ajan. Se kävisi jopa hermoilleni. Omasta mielestäni näillä lauluesityksillä ei ole tunnelman kanssa mitään tekemistä, vaan se lähtee nimenomaan tunteesta. Tuo tunne laittaa ihmisen huutamaan, ei mikään edessä seisova käsiä nostava jantteri. Nämä lauluesitykset on minun mielestäni esityksiä, joista nauttivat lähinnä esiintyjät. Ihan kuin minut vietäisiin Arja Korisevan keikalle. Arjalla voisikin olla hieno fiilis, mutta oma tila olisi todella ahdistunut.
Täytyy muistaa että tuolla kaudella, joka mainitaan tunnelma oli jo ennen playoffeja todella korkealla. Ei siis vaatinut finaalipaikkaa, joka on hienosti sivuutettu monesti. Faktana voin myös kertoa, ettei Ässät-Lukko ottelut ole nyt eikä tulevaisuudessakaan Lukon kotiotteluita. Kotijoukkueen edut säilyvät emmekä ole muuttamassa Raumalle.

Äänenkäyttö näissä runkosarjan otteluissa on sitten toinen asia. Silloin kun kentällä tapahtuu ja pelissä on tunnetta, ei vieraskatsomoa kuule. Kun taas peli on samanlaista ratiritirallaa mitä lurituksissa, siitä ei jaksa edes välittää.
On hienoa että on kaikenlaisia kannattajia ja jokainen saa valita oman tyylinsä. En kuitenkaan yhdy tähän että nämä laulut olisivat se juttu mitä minä haluaisin kuulla. Toivon teille onnistumisia omassa jutussanne, mutta laitetaan kuitenkin ne faktat kuntoon.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Tässä on taas jokin ihmeellinen myytti.

Joukkueen äänekäs tukeminen tilanteesta huolimatta on jos joku tunteesta kumpuavaa kannattamista. Toki mekin eläydymme otteluissa ja reagoimme pelitapahtumiin. Ei sinne kukaan esittämään tule tai jos tulee niin erää kauemmin ei kukaan jaksa.

Häkellyttävintä mihin katsomohommissa olen törmännyt oli Fulham-QPR Pohjois-Lontoon derby. Ennen peliä Fulhamin kannattajia kolmessa sukupolvessa kantapaikassaan isoisästä lapsenlapseen nauttimassa olutta.

Yhdessä stadionille ja kaikki kimpassa yhtyivät pilkkalauluun vastustajan joukkueesta.

QPR:n kannattajat vastasivat vielä 6-0 tappiotilanteessa 8000 kannattajan voimin. Aika hyvin siinä saa esiintyä mikäli ei aidoista tunteista kumpua kannustus. Ennenkaikkea vaikutelma yhteisönä häviämisestä ja voittamisesta oli vahva.
 

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minä en kuuntelisi mieluummin lurittelua koko pelin ajan. Se kävisi jopa hermoilleni. Omasta mielestäni näillä lauluesityksillä ei ole tunnelman kanssa mitään tekemistä, vaan se lähtee nimenomaan tunteesta. Tuo tunne laittaa ihmisen huutamaan, ei mikään edessä seisova käsiä nostava jantteri. Nämä lauluesitykset on minun mielestäni esityksiä, joista nauttivat lähinnä esiintyjät. Ihan kuin minut vietäisiin Arja Korisevan keikalle. Arjalla voisikin olla hieno fiilis, mutta oma tila olisi todella ahdistunut.

Mielestäni tämä on pöyristyttävää väittää, etteikö chänttäilyt lähtisi yhtälailla tunteesta joukkuetta kohtaan. Tästä on sinällään turhaa vääntää, koska tekisi ehkä hyvää livenä nähdä näitä suuria massoja organisoidusti kannattamassa, niin voisi ehkä huomata, ettei kyse ole mistään "esiintymisestä", tai jotenkin siitä että siitä puuttuisi mahtipontisuutta. Tajuaisi samalla sen, miltä homma voisi parhaimmillaan kuulostaa kun ne massat vain tulevaisuudessa saataisiin kasvamaan riittävästi.

Täytyy muistaa että tuolla kaudella, joka mainitaan tunnelma oli jo ennen playoffeja todella korkealla. Ei siis vaatinut finaalipaikkaa, joka on hienosti sivuutettu monesti. Faktana voin myös kertoa, ettei Ässät-Lukko ottelut ole nyt eikä tulevaisuudessakaan Lukon kotiotteluita. Kotijoukkueen edut säilyvät emmekä ole muuttamassa Raumalle.

Muistelu on siltikin sinällään laiha lohtu kun mietitään kuinka pitkä aikakausi siihen väliin mahtuu vaisuutta. Hienosti sivuutettu derbyjen tunnelmapuolen ruodinta. Aika evvk etuisuuspuoli (itsestäänselvyyksiä turha nostaa pöydälle), jos edellämainitulla saralla otetaan kuokkaan kerta toisensa jälkeen.

Äänenkäyttö näissä runkosarjan otteluissa on sitten toinen asia. Silloin kun kentällä tapahtuu ja pelissä on tunnetta, ei vieraskatsomoa kuule. Kun taas peli on samanlaista ratiritirallaa mitä lurituksissa, siitä ei jaksa edes välittää.
On hienoa että on kaikenlaisia kannattajia ja jokainen saa valita oman tyylinsä. En kuitenkaan yhdy tähän että nämä laulut olisivat se juttu mitä minä haluaisin kuulla. Toivon teille onnistumisia omassa jutussanne, mutta laitetaan kuitenkin ne faktat kuntoon.

Itse ajattelen päin vastoin. Tunnelma pitää olla taattu jokaisessa ottelussa, oli lukemat, sarjasijoitus, ottelun merkitys mikä tahansa.

Nyt on faktat tosissaan kunnossa.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni tämä on pöyristyttävää väittää, etteikö chänttäilyt lähtisi yhtälailla tunteesta joukkuetta kohtaan. Tästä on sinällään turhaa vääntää, koska tekisi ehkä hyvää livenä nähdä näitä suuria massoja organisoidusti kannattamassa, niin voisi ehkä huomata, ettei kyse ole mistään "esiintymisestä", tai jotenkin siitä että siitä puuttuisi mahtipontisuutta. Tajuaisi samalla sen, miltä homma voisi parhaimmillaan kuulostaa kun ne massat vain tulevaisuudessa saataisiin kasvamaan riittävästi.

Voihan tuo olla pöyristyttävä väite, kun kerran mielipide on eri mitä nimimerkki Brosseaulla. En vaan itse löydä siitä mitään tunnetta jos joku käskee mut laulamaan ja alan siltä seisomalta laulamaan. En vain todellakaan löydä. Mieluummin reagoin kenttätapahtumiin ja elän pelin sisällä koko ajan ilman painetta viihdyttää muuta yleisöä, mutta en toki ole pyrkimässäkään jalustalle tapahtuman keskipisteeksi.
Vertailut jalkapallokatsomoihin on turhia. Se on eri maailmansa. Ja kyllä olen nähnyt niin kiekon puolella, kuin jalkapallonkin puolella hyvinkin suuria organisoituja ryhmiä. Ei ole siltikään minun juttuni. Ei edes palloilun puolella, vaikka siellä sen ymmärtääkin.

Muistelu on siltikin sinällään laiha lohtu kun mietitään kuinka pitkä aikakausi siihen väliin mahtuu vaisuutta. Hienosti sivuutettu derbyjen tunnelmapuolen ruodinta. Aika evvk etuisuuspuoli (itsestäänselvyyksiä turha nostaa pöydälle), jos edellämainitulla saralla otetaan kuokkaan kerta toisensa jälkeen.

Muistelussa on kuitenkin se hyvä puoli että tiedetään mitä on tapahtunut. Raumalaisten laulut eivät tule koskaan kuulumaan tosipeleissä ja parempi niin.

Itse ajattelen päin vastoin. Tunnelma pitää olla taattu jokaisessa ottelussa, oli lukemat, sarjasijoitus, ottelun merkitys mikä tahansa.

Nyt on faktat tosissaan kunnossa.

Minä en vieläkään näe väkisin tehtyä ääntä tunnelmana.
Nämä sinun mielipiteesi siis olivat faktoja. Itse puhun vain omista mielipiteistäni, eikä ole myöskään tarvetta niistä vääntää.
 

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Voihan tuo olla pöyristyttävä väite, kun kerran mielipide on eri mitä nimimerkki Brosseaulla. En vaan itse löydä siitä mitään tunnetta jos joku käskee mut laulamaan ja alan siltä seisomalta laulamaan. En vain todellakaan löydä. Mieluummin reagoin kenttätapahtumiin ja elän pelin sisällä koko ajan ilman painetta viihdyttää muuta yleisöä, mutta en toki ole pyrkimässäkään jalustalle tapahtuman keskipisteeksi.
Vertailut jalkapallokatsomoihin on turhia. Se on eri maailmansa. Ja kyllä olen nähnyt niin kiekon puolella, kuin jalkapallonkin puolella hyvinkin suuria organisoituja ryhmiä. Ei ole siltikään minun juttuni. Ei edes palloilun puolella, vaikka siellä sen ymmärtääkin.

Siinäpä et sitten löydä tunnetta. En ole missään vaiheessa sanonut, etteikö spontaani ja organisoimaton kannattaminen pelitilanteisiin reagoimalla omaisi vahvasti tunnetta. Vähintä mitä voimme tehdä, on ymmärtää toisiamme. Sitä tuo ei välttämättä huokunut kun olet valmiina kyseenalaistamaan koko toimintamme.


Muistelussa on kuitenkin se hyvä puoli että tiedetään mitä on tapahtunut. Raumalaisten laulut eivät tule koskaan kuulumaan tosipeleissä ja parempi niin.

Minä en enää tähän usko. Toivottavasti päästäisiin jo tänä keväänä toteamaan tämä asia.

Minä en vieläkään näe väkisin tehtyä ääntä tunnelmana.
Nämä sinun mielipiteesi siis olivat faktoja. Itse puhun vain omista mielipiteistäni, eikä ole myöskään tarvetta niistä vääntää.

Sinällään jännää, että on edes jotain merkitystä miten ääntä tuotetaan, jos kerran monilla paikkakunnilla ollaan valmiita raahaamaan lärpyttimiä ja muuta skeidaa katsomoihin. Valtaosa on kuitenkin sitä mieltä, että tärkeintä on kunhan sitä meteliä vain löytyy. Nyt tuntuu sitten ihmeelliseltä, että väkisin ääntä ei saa tuottaa, mutta pelitilannekarjuminen on vain sallittua. Muutenkin tämä äänen "väkisin tuottaminen" on hyvinkin mielenkiintoinen uusi käsite meikäläiselle näissä keskusteluissa.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tänään jo hallissa oli semmoinen meininki ettei Raumamtyttöjen laulusta olisi kuulunut mitään paitsi mainoskatkoilla. Tämä siis ilman mitään kuittailua, mutta jotenkin tuntunut turhalta nämä "modernit kannatukset on pakollisia jos meinataan pelata kotiotteluita" keskustelut.
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Dragan Umicevic Aamulehdessä

Dragan Umicevic päivän aamulehdessä: " - Olisin voinut jatkaa Ässissä, mutta sain mahdollisuuden siirtyä parempaan joukkueeseen. En ole ikinä voittanut mitään. Nyt siihen on mahdollisuus."

Niin ne ajat muuttuu parissa viikossa..
 

bläkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Saintly City & Länsirannikko
Dragan Umicevic päivän aamulehdessä: " - Olisin voinut jatkaa Ässissä, mutta sain mahdollisuuden siirtyä parempaan joukkueeseen. En ole ikinä voittanut mitään. Nyt siihen on mahdollisuus."

Niin ne ajat muuttuu parissa viikossa..

Vai on Dragan tätä mieltä. Mielestäni jos liigakartalta otetaan pois SaiPa, TPS, Pelicans ja Ilves, voi mikä tahansa muu joukkue voittaa mestaruuden. EN nyt sitten tiedä, paraniko Draganin mahdollisuudet merkittävästi voittaa Kanadamalja, sillä että siirtyi Kirvesrintoihin.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihan ymmärrettävää että Umicevic valitsi Tapparan ennen Ässiä. Voittamisesta tässä kuitenkin pelataan ja silloin kun Umicevic sopimuksen teki, näytti huomattavasti enemmän siltä että Tappara menestyy paremmin kuin Ässät.

Nyt kun tätä meidän joukkueen voittoputkea katselee niin ei haittaa ettei Dragan tullut Ässiin. Kaikkea hyvää miehelle loppukaudeksi.
 

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Ihan ymmärrettävää että Umicevic valitsi Tapparan ennen Ässiä. Voittamisesta tässä kuitenkin pelataan ja silloin kun Umicevic sopimuksen teki, näytti huomattavasti enemmän siltä että Tappara menestyy paremmin kuin Ässät.

Juuri näin. Taisi Tappara olla kakkonen tuolloin. Tosin sekin taitaa olla Toivolan vika, että näin kävi, not.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Raanta on valittu viimeviikon kuumimmaksi pelaajaksi ja Armiasta tuli kolmas pääsarjatason jääkiekkoilija Suomessa, joka on tehnyt yli 50 maalia ennen 20-vuotissyntymäpäiväänsä. Lähteenä Jääkiekon SM-liiga - SM-liiga

Jatkoajan Maanantaijäässähän ei mainittu mitään Ässien hienosta voittoputkesta, JYP ja HPK mainittiin kyllä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Jatkoajan Maanantaijäässähän ei mainittu mitään Ässien hienosta voittoputkesta, JYP ja HPK mainittiin kyllä.

Niin, voittoputkesta ei mainittu.

Tosin jakoivat kyllä jo suoria pudotuspelipaikkoja koko tämän hetkiselle top6:elle, mikä lienee vähintäänkin outoa, kun eroa mm. Ässiin&Lukkoon on muutama piste, kautta vielä aika monta kierrosta jäljellä ja luulisi nyt "asiantuntijoiden" tietävän hieman paremmin, että mitä tahansa voi vielä tapahtua.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luulisi nyt "asiantuntijoiden" tietävän hieman paremmin, että mitä tahansa voi vielä tapahtua.

Nuo "asiantuntijat" ovat jo moneen kertaan todistaneet kirjoittavansa näitä juttuja vain kirjoittamisen ilosta vailla minkäänlaista perehtymistä tai mikä pahempaa, vailla minkäänlaista osaamista.

Marginaalit ovat niin pienet ja liiga niin tasainen että kuuden sakki ei ole vielä mikään saletti. Sitäpaitsi aina parempi että on olemassa näitä Ässien dissaajia. Se antaa hyvää etulyöntiasemaa meille. Kirjoitelkoot mitä lystäävät. Homma ratkotaan kaukalossa. Tätä menoa Ässät juhlii mestaruutta ja monet kynäsepot saavat syödä hattunsa.
 

J.Ho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, voittoputkesta ei mainittu.

Tosin jakoivat kyllä jo suoria pudotuspelipaikkoja koko tämän hetkiselle top6:elle, mikä lienee vähintäänkin outoa, kun eroa mm. Ässiin&Lukkoon on muutama piste, kautta vielä aika monta kierrosta jäljellä ja luulisi nyt "asiantuntijoiden" tietävän hieman paremmin, että mitä tahansa voi vielä tapahtua.

Tämähän se ongelma juuri on, kun "fanipojista" tulee toimittajia. Mieltymykset ja antipatiat paistaa osalla läpi.

Enemmän silti pistää vihaksi ns. asiantuntijat, joista näkee että pohjatyö on olematonta ja kommentointi perustuu vanhoihin olettamuksiin tyyliin: "Ässäthän on aina ollut huono, ja ottaa paljon jäähyjä, ja on hulluja." Näillä turhuuksilla sitten nostetaan liksat ja ajellaan kotiin. Kyllä, puhun teistä Timo Peltomaa, Esa Keskinen & kumppanit. Ja Ville Klinga, ai saatana miten ärsyttää kun kulmakarvat on aina niin helvetin koholla jos Ässät esittää hyviä otteita.

Noh, kai ne mielleyhtymät sitten on niin tiukassa. Tässähän alkaa taas sopivasti kerääntyä pientä Me vs. Muut-agrea.
 

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Niin, voittoputkesta ei mainittu.

Tosin jakoivat kyllä jo suoria pudotuspelipaikkoja koko tämän hetkiselle top6:elle, mikä lienee vähintäänkin outoa, kun eroa mm. Ässiin&Lukkoon on muutama piste, kautta vielä aika monta kierrosta jäljellä ja luulisi nyt "asiantuntijoiden" tietävän hieman paremmin, että mitä tahansa voi vielä tapahtua.



No eipä tainnut tälläkään palstalla kovin moni uskoa Ässien nousuun edes kymmenen parhaan joukkoon, vaikka eroa pari viikkoa sitten oli vielä vähemmän kuin nyt kuudenteen sijaan.
Eipä ole enää paljon kuulunut näistä valittajista ja "nöpönenistä" mitään.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

DiamondDoll

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Jesse Joensuu

Olipas taas kerran ala-arvoista urheilulehden "asiantuntijoilta". Dixon on hieno pelimies joka osoitti todellista patasydäntä ja joukkueen konttausta ei voi millään lailla yksinään hänen syliinsä kataa. Jätkät olivat mukavoituneet Dixien pelistä, luulivat että hän tekee kaikki. Nyt kun Dixie jatkoi uraa venäjällä, muut jätkät päättivät alkaa pelata itsekin. Sihvonen on pelle mutta se ei taas yllätä ketään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös