Ässät mediassa

  • 2 325 201
  • 9 615

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos herrat olisi suitsittu Vellihousun haluamaan muottiin ei noita maalejakaan olisi välttämättä näkynyt tuossa mittakaavassa.

Niin, eihän kenenkään liika suitsiminen ole tietenkään hyväksi eikä tässä nyt kannattane muutenkaan takertua vain tiettyihin yksilöihin. Se kun on pohjaltaan ristiriitainen keskustelu jossa on suuri vaara syyllistyä oman pesän likaamiseen. Mutta tuo tunteella pelaaminen on vaan edelleen mielestäni kaksipiipuinen juttu ja useimmiten Porissa ilmentynyt juuri negatiivisella tavalla. Se mikä viimeisen kahden kauden joukkueessa on kuitenkin mielestäni ollut erittäin hyvää on juurikin ollut tunteiden kanavoiminen pääosin oikeisiin asioihin. Play offseissa tämä ei ole vielä kantanut, mutta runkosarjassa on, yhtenä esimerkkinä vaikka parantunut vieraspelipelaaminen. Jos minulle olisi vaikka vuonna 92´että Ässät olisi jonakin päivänä kaksi kautta peräjälkeen koko liigan paras vierasjoukkue ja parempi vieraissa kuin kotona, en olisi uskonut. Joskus takavuosina puolestaan tuntui (hieman kärjistäen) että Ässät osasi voittaa vain kotona. Muutos kertoo nähdäkseni (ja taas hieman yksinkertaistaen) siitä että pelejä osataan voittaa jo muutenkin kuin perkeleellisellä tunteella.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
No ottamatta enempää kantaa siihen mikä on nimimerkin kompetenssi antaa mandaatteja ylipäätään kenellekkään mihinkään, niin voi vain todeta yleisesti ihmisten tosiaan kirjoittavan täälläkin palstalla omia mielipiteitään vähintäänkin ainoana totuutena kulloinkin käsiteltävänä olevassa asiassa.

Se mitä tässä ajoin takaa Vellihousun kirjoituksiin ja niihin kritisointia aiheuttaneisiin vastakirjoituksiin on se, että tässä asiassa tuntuu Vellihousu olevan lähempänä totuutta tällä hetkellä.

Ihan samalla tavalla, kun sinä julistat Vellihousun olevan lähempänä totuutta. Sinäkö sen päätät, että mikä on totuus ?
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei 90-luku ollut riemujuhlaa muilla kuin TPS:llä ja Jokereilla. Muista nyt myös, että siellä oli vielä muita helvetin vahvoja joukkueita tappelemassa finaalipaikasta, joiden pelaajabudjetti oli lähes kaksinkertainen Ässiin verrattuna.

Kyllä, Ässät menestyi varsinkin vuosina 92-95 todella hyvin suhteessa resursseihin ja aikakauden yleiseen tasoon. Siitä en ole kuitenkaan lainkaan varma voiko tuon ajan lätkästä vetää kovin suoria yhtäläisyysviivoja siihen jääkiekkoon jota Suomessa nykyään pelataan ja väittää pokkana että Ässät pelasi silloin "ainoaa oikeaa lätkäänsä" johon palaaminen nyt olisi menestyksen edellytys. Peli on kuitenkin kehittynyt tuossa ajassa niin paljon että ajatusta brändiin palaamisesta on tulkittava erittäin väljästi. Myös sen aikaisten pelaajien palvominen on pohjimmiltaan naurettavaa. Kaikki kunnia menneisyyden sankareille kunhan pysyvät menneisyydessä.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Ihan samalla tavalla, kun sinä julistat Vellihousun olevan lähempänä totuutta. Sinäkö sen päätät, että mikä on totuus ?

En ole niin väittänyt, mutta kun kerran kysyt niin on pakko vastata. Olen kirjoittanut oman mielipiteeni, eikä minulla ole takana 4500 ihmisen antamaa oikeutusta puhua heidän suullaan toisin kuin sinulla, joten olen vähemmistönä tässä asiassa ja ainakin maksavan kansanosan mielestä suurelta osin väärässä. Onnittelut Teille. Tähänhän nämä jutut aina menevät tälläkin palstalla. Henkilökohtaiseen nokitukseen.
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Ikoneita tai ei, niin kyllä heidänkin uransa pitää kestää kritiikkiä ja mielestäni kritiiikki on po tapauksissa ansaittua.

Tunteiden paloa pitää kiekossa olla sehän on selvää, mutta ne tunteet pitää osata kanavoida oikein niin, että niistä on joukkueelle hyötyä. Kuka vain pystyy kentällä taklaamaan tai lyömään toista turpaan koska vain, mutta milloin niistä on joukkueelle hyötyä.
Tottakai pitää kestää kritiikkiä. Mutta en nyt ymmärrä sitä, miksi keskustelu on mennyt siihen suuntaan, että esim. Javanainen ja Korpisalo olisi syypäitä sille, miksi 1990 -luvulla Ässät ei voittanut mestaruutta? Tuota koko aikakautta hallitsi Jokerit ja Jursinovin TPS.
Kaudella 1992 - 1993 Ässät oli lähellä tehdä jackpotin. Harmittavasti tuomarin täydellinen munaus sai Ässien pelin niin sekaisin, että käteen jäi vain Musta Pekka.

Linkki PataHistory:
http://files.kotisivukone.com/patahistory.kotisivukone.com/Kaudet/1992-93.pdf

Vaikka Ässät ei päässyt finaalin asti, tuota kautta voi verrata melko hyvin kauteen 2005 - 2006. Ässät oli lähellä sensaatiota. Ja yksi iso palanen oli Korpisalo.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
En ole niin väittänyt, mutta kun kerran kysyt niin on pakko vastata. Olen kirjoittanut oman mielipiteeni, eikä minulla ole takana 4500 ihmisen antamaa oikeutusta puhua heidän suullaan toisin kuin sinulla, joten olen vähemmistönä tässä asiassa ja ainakin maksavan kansanosan mielestä suurelta osin väärässä. Onnittelut Teille. Tähänhän nämä jutut aina menevät tälläkin palstalla. Henkilökohtaiseen nokitukseen.

Marttyyriksi ryhtyminen on turhaa, asioista pitää pystyä keskustelemaan. Eihän tässä ole vielä ammuttu edes kovilla, mitä on vähintäänkin verbaalisesti aiemmin havaittu.

Kollektiivista totuutta ei tässä asiassa luonnollisestikaan ole, jonka varmasti jokainen palstan lukia ymmärtää. Jokainen katsoja arvostaa pelitavasta lähtien pelaajien ominaisuuksia eri tavoin.

Osittainen lähtökohta keskusteluun on ollut se, että Ässien normaalit kannattajat ja seisomakatsomo ollaan voitu todeta olevan täynnä imbesillejä, joiden kapasiteetti ei riitä muuhun kuin Ässät tap tap tap -kannatusmuotoon. Kun taas keskuudessamme on onneksi toinen ryhmittymä, joka yrittää opettaa oikein kannattamisen tavan näille pölvästeille. Tämän lisäksi jälkimmäinen ryhmä ymmärtää kiekosta huomattavasti enemmän ja paremmin kuin ensimmäinen. Kun lähtökohta keskusteluun on tämä, ei mielestäni voida muuta odottaa kuin ylilyöntejä.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
No eihän nämä kirjoitukset sovi alkuunkaan otsikon alle, mutta menköön kun keskustelu aaltoilee kuten sen tietysti pitääkin.

Minä haluan lukea Vellihousun aivoitukset niin, että nykykiekon kurinalainen ja raastava pelitapa, jolla hankitaan ne suuret saavutukset, ei kärsi kentällä sooloilevia ja pelitavan vastaisesti pelaavia henkilöitä. Nykykiekko on sen luokan urheilua, että ne yksilöt ovat vähässä, jotka yksin pystyvät pelit kääntämään omilla suorituksillaan. Muutama vuosikymmen takaisin tämä vielä oli jokseenkin mahdollista, mutta ei enää. Siltä ajalta ovat nämä suuret sankarit ja ikonit joita vielä palvotaan Messiaina.

Niinä hetkinä ja siinä ajassa he olivat erittäin kovia pelaajia, mutta samankaltainen pelitapa ei vain sovi tämänpäivän peleihin. Pelitavat ovat kehittyneet kovasti, kuten myös pelaajatkin ja aika ratkaisujen tekemiseen on vähentynyt dramaattisesti.

Kuriositetteina tähän heitän ne kymmenet maalit, jotka kolmikko Javanainen, Korpisalo sekä Heiskanen tekivät. Hienoja maaleja kaikki, mutta kovin vähän näkee enää samankaltaisia maaleja, kuin he tekivät. Kova luistelu oikeata laitaa ylös ja lämäri siniviivan alta takakulmaan. Ei mene kovin monta enää.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Legendojen "haukkumisen" jätän sillä hetkellä kun heihin lakataan vetoamasta jonakin mallikappaleina siitä millaisia Ässäpelaajien pitäisi olla. Se kun ei hyödytä yhtään mitään eikä auta voittamaan. Mitään listaa minulla ei ole suorilta käsin julkaistavaksi, mutta ainakin nostalgiassa piehtaroiminen kannattanee jatkossakin jättää minimiin. Seurajohto ei niin tee enkä suosittele sitä faneillekaan. Tulee vain paha mieli aivan turhan takia.

Ei kai seurajohto (l. Hirsimäki ja Toivola) sitä teekään, koska heillä ei ole oikeastaan mitään siteitä Karhujen/Ässien historiaan. Tulvantuomia palkkasotureita molemmat. Toivola saattaa olla (siihen suuntaan tälläerää näyttäisi tulokset viittaavan) enemmän paikallaan UTJ:na kuin oli valmentajana ja Hirsimäki on hyvä muutosjohtaja ja yrityssaneerauksen vetävä konsultti, mutta toimitusjohtajana ja sen kautta kassakirstun vartijana mies on pihi kuin Roope Ankka. Millainen mies hän sitten on löytämään tuottoisia yhteistyökumppaneita ja puhumaan heitä organisaation kannalta meheviin sopimuksiin, on sitten muiden arvioitavissa. Itselläni ei ole näppituntumaa eikä tällä erää edes oikein hyviä sisäpiirin lähteitä Porin yrityselämässä. Muutama vuosi sitten oli kyllä juttua että Ässiä ei ns. pikkukalat kiinnosta ja pienyrittäjien oli helpompi saada molempia osapuolia tyydyttäviä yhteistyösopimuksia Narukerän, SBT:n ja Kärppien kanssa.
Mitä sitten tulee noihin edellä mainittuihin legendoihin, niin kyllähän Levonen ja Korpisalo ja muutama muukin mainitsematon taistelija ovat olleet niitä Ässä-hengen ruumiillistumia. Ja kyllä - Ässien tulisi pelitavallisesti palata juurilleen ja tehdä kotikaukalosta vastustajille varsin viddumainen paikka pelata. Joskus 60-/70-lukujen vaihteessa mm. tamperelaisille pelaajille pelkkä ajatus pelaamisesta porilaisia vastaan Porissa oli sangen vastenmielinen - niiltä reissuilta kun ei ilman mustelmia selvitty. Tuohon aikaan Karhut/Ässät ja Carl Brewerin IFK olivat ainoat joukkueet, joiden saattoi sanoa pelaavan fyysisesti. Sen mikä yksilötaidoissa annettin vastustajalle eteen otettiin fyysisyydellä takaisin korkojen kera.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Jos taas kiekkokulttuurista puhutaan yksilöt sivuuttaen on tuo brändilätkästä jauhaminen varsin koomista kun moni varmasti muistaa, jos on itselleen rehellinen, ettei se 90-lukukaan pelkkää riemujuhlaa ollut. Ässät toki kampesi monet kerrat alemmilta sijoilta neljän joukkoon, mutta jostakin sekin kertoo että askel finaaliin jäi aina ottamatta ja pronssipelikin voitettiin kerran. Onhan sekin tietysti parempi kuin kahden viimeisen kauden saavutukset, toisaalta nykyjoukkue ei ole vielä sanonut viimeistä sanaansa. Ja melko hyvin tässä on kuitenkin pärjätty brändin ulkopuolellakin.

Oikeastaan se neljän joukkoon kipuaminenkin vastasi Ässien 90-luvun materiaalilla sitä mestaruutta. Sen verran etumatkaa oli mm. TPS:lla ja Jokereilla liki koko vuosikymmennen. Ja mitä sitten pronssipeliin tulee, niin ketä vittua kiinnostaa joku pronssipeli? Eihän NHL:ssakaan pelata mitään pronssipelejä. Vain mestarit muistetaan ja vain mestaruudesta taistellaan ja sitä tavoitellaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Eihän NHL:ssakaan pelata mitään pronssipelejä. Vain mestarit muistetaan ja vain mestaruudesta taistellaan ja sitä tavoitellaan.

Tästä on jo muissa ketjuissa keskusteltu, mutta miksi pitäisi apinoida ja kopioida NHL:ää tässä asiassa? Suomalaisessa urheilussa on yleisesti ottaen ollut perinteenä (varmaan toki joitain poikkeuksia löytyy) jakaa mitalit kolmelle parhaalle, oli sitten kyse yksilö- tai joukkueurheilusta. Hieno ja ennen kaikkea oma perinne.

En näe syytä muuttaa tätä Suomen mestaruudesta sekä sijoista kaksi ja kolme jaettavien erilaisten mitskujen jakamista vain siksi, että ylikansallinen, täysin muihin kuin urheilullisiin asioihin keskittyvä franchise - liikeyritys rapakon toisella puolella ei samaa harrasta.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minä haluan lukea Vellihousun aivoitukset niin, että nykykiekon kurinalainen ja raastava pelitapa, jolla hankitaan ne suuret saavutukset, ei kärsi kentällä sooloilevia ja pelitavan vastaisesti pelaavia henkilöitä. Nykykiekko on sen luokan urheilua, että ne yksilöt ovat vähässä, jotka yksin pystyvät pelit kääntämään omilla suorituksillaan. Muutama vuosikymmen takaisin tämä vielä oli jokseenkin mahdollista, mutta ei enää. Siltä ajalta ovat nämä suuret sankarit ja ikonit joita vielä palvotaan Messiaina.

Niinä hetkinä ja siinä ajassa he olivat erittäin kovia pelaajia, mutta samankaltainen pelitapa ei vain sovi tämänpäivän peleihin. Pelitavat ovat kehittyneet kovasti, kuten myös pelaajatkin ja aika ratkaisujen tekemiseen on vähentynyt dramaattisesti.

Kuriositetteina tähän heitän ne kymmenet maalit, jotka kolmikko Javanainen, Korpisalo sekä Heiskanen tekivät. Hienoja maaleja kaikki, mutta kovin vähän näkee enää samankaltaisia maaleja, kuin he tekivät. Kova luistelu oikeata laitaa ylös ja lämäri siniviivan alta takakulmaan. Ei mene kovin monta enää.

Nimenomaan ja täsmälleen näin. Pelillisiin seikkoihin lisäisin vielä henkiset tekijät josta koko tämä keskustelu lähti liikkeelle. Mikään "perusporilainen vittumainen ylimielisyys" ei vain ole kovin hyvä asenne nykypäivän lätkässä. Vauhtia on koko ajan enemmän, vaatimukset hermojen hallinnasta ja pelitavallisesta kurinalaisuudesta ovat kasvaneet vauhdin myötä. Luistelu, hermojen hallinta ja kurinalaisuus ovat olleet porilaisten perinteisiä heikkouksia vieraspelipelaamisen ohella ja siksi pidän pitkälti epäterveenä että mallia pelaamiseen ryhdyttäisiin hakemaan Ässien historiasta ja perinteistä. Ylimielisyyden ja vittumaisuuden sijasta kannatan nöyryyttä ja kunnioitusta myös muualla pelattavaa jääkiekkoa kohtaan. Myös nykyajasta voi ottaa mallia ja Porinkin ulkopuolelta kuten Ässien valmennuksessa on pitkälti tehtykin. Asenteellinen ylimielisyys kun oli Porissa pitkään sitäkin ettei lätkää uskottu osattavan pelata muualla kuin Porissa ja porilaisella tyylillä.

Mr.Bletch on kyllä minun kirjoissani Ms. Bletch, sen verran säälittävää porua isolta(?) mieheltä (?). Porilainen itsetunto oikein parhaimmillaan.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mutta en nyt ymmärrä sitä, miksi keskustelu on mennyt siihen suuntaan, että esim. Javanainen ja Korpisalo olisi syypäitä sille, miksi 1990 -luvulla Ässät ei voittanut mestaruutta?

Varmaan siksi että ko. pelaajatyyppeihin vedottiin paitsi oikean porilaisen asenteen, voitontahdon ja voittamisen, myös seuran talouden tervehdyttämisen talismaaneina.

Enkä minä ainakaan ole väittänyt että mestaruus olis jäänyt voittamatta kyseisten pelaajien takia. Olen kirjoittanut yksittäisistä otteluista joita on Porissa hävitty vuosien mittaan paljon ja luultavasti enemmän kuin jossakin muualla yksittäisten pelaajien kohelluksen vuoksi. Kyllähän esimerkiksi Korppi oli kaikkine kuohahteluineen usein myös rasite joukkueelle. Ylilyöntien ja muun sekoilun palvomista en ole koskaan ymmärtänyt enkä tule ymmärtämään.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nimenomaan ja täsmälleen näin. Pelillisiin seikkoihin lisäisin vielä henkiset tekijät josta koko tämä keskustelu lähti liikkeelle. Mikään "perusporilainen vittumainen ylimielisyys" ei vain ole kovin hyvä asenne nykypäivän lätkässä...

Perusporilainen vittumainen ylimielisyys on erittäin hyvä lähtökohta jääkiekko-ottelun voittamiseen. Joukkueen rakenne ja pelitapa ovat jääkiekon peruspilareita, mutta henkinen yliote ratkaisee useimiten pienten marginaalien tärkeät pelit.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Joukkueen rakenne ja pelitapa ovat jääkiekon peruspilareita, mutta henkinen yliote ratkaisee useimiten pienten marginaalien tärkeät pelit.

Kyllä, en vain usko ylimielisyydellä saavutettavan henkistä yliotetta. Pelitavalla on myös aika paljon vaikutusta siihen kuinka henkisesti vahva joukkue on. Fyysisellä pelillä ja pelottelulla on yliotetta myöskin koko ajan vaikeampi saada. Jotain Kalpaa vastaan se voi vielä toimia, muuten on hiljaisempaa.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Kyllä, en vain usko ylimielisyydellä saavutettavan henkistä yliotetta. Pelitavalla on myös aika paljon vaikutusta siihen kuinka henkisesti vahva joukkue on. Fyysisellä pelillä ja pelottelulla on yliotetta myöskin koko ajan vaikeampi saada. Jotain Kalpaa vastaan se voi vielä toimia, muuten on hiljaisempaa.

Hiukan vaikuttaa siltä että Vellihousu ei ole harrastanut koskaan joukkuelajeja porilaisessa joukkueessa. Fyysinen peli ja pelottelu ei ole ollenkaan sama asia kuin tämä myyttinen porilainen hulluus. Se porilainen hulluus kyllä saattaa pelottaa vastapuolta, mutta se ei tule uhoamisesta vaan siitä että oikeassa tunnetilassa porilainen joukkue on sellaisessa agressiivisessa flow-tilassa että roboteillakin menee paskat housuun.

Silti, sen varaan ei voi rakentaa menestyvää jääkiekkojoukkuetta, tuo on special attack, joka pitäisi kaivaa pakasta viime metreillä. Se on nyt kiistatta jäänyt käyttämättä viimeiset pari vuotta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä, en vain usko ylimielisyydellä saavutettavan henkistä yliotetta. Pelitavalla on myös aika paljon vaikutusta siihen kuinka henkisesti vahva joukkue on. Fyysisellä pelillä ja pelottelulla on yliotetta myöskin koko ajan vaikeampi saada. Jotain Kalpaa vastaan se voi vielä toimia, muuten on hiljaisempaa.

Ylimielinen vittumaisuus voi tarkoittaa esimerkiksi Jypin tai Pelicansin pelitapaa, tilanteessa toimitaan älykkäästi. Ottaisin koska vaan joukkueeseeni Hytösen, Luttisen, Wärnin, Liiviikin jne., vittumaisen ylimielisiä pelaajia jokainen.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Fyysinen peli ja pelottelu ei ole ollenkaan sama asia kuin tämä myyttinen porilainen hulluus. Se porilainen hulluus kyllä saattaa pelottaa vastapuolta, mutta se ei tule uhoamisesta vaan siitä että oikeassa tunnetilassa porilainen joukkue on sellaisessa agressiivisessa flow-tilassa että roboteillakin menee paskat housuun.

Olen paljon miettinyt näitä asioista mm. katsomokulttuuria koskeviin keskusteluihin liittyen. Niissäkin usein vedotaan perinteisiin ja myyttiseen porilaiseen hulluuteen. Mistä tämä hulluus tulee? Missä sen juuret ovat? Mistä tekijöistä syntyy tämä kollektiivinen aggressiivinen flow-tila? Itselle on joskus tullut mieleen että koko ajatus porilaisuudesta niin kentälläkin kuin katsomossakin on jossain määrin vanhentunut, koska tämä "myyttinen hulluus" palautuu sellaiseen yhteiskuntaan jota ei enää ole. Pori ei ole enää leimallisesti duunareiden kaupunki, porilaiset pelaajatkaan eivät tule köyhistä oloista kuten ennen. Sen sijaan Pori on yliopistokaupunki, kulttuurikaupunki ja kasvukeskus, jonka kaupunkikuvaa modernisoidaan kovalla vauhdilla. En sano että se olisi pelkästään hyvä asia, mutta tosiasia se on.

Tämä kaikki on tietysti hiustenhalkomista, koska allekirjoitan pitkälti Tosifanin ajatukset ylimielisestä vittumaisuudesta silloin kun siitä puhutaan ihan yleisellä tasolla. Mutta jos siihen liitetään tämä myyttinen porilaisuus, nousevat karvani helposti pystyyn. Ihmettelen mistä tämä hulluus tulee edes nuoriin porilaisiin pelaajiin jotka ovat kuitenkin kasvaneet aivan eri maailmassa kuin vaikka Vellu, Rocky tai Japa Levonen.

Edit. Pelasin futista melko tosissani 17-vuotiaaksi joten sen verran löytyy kokemusta. En kuitenkaan tunnista omista kokemuksistani mitään "myyttistä tilaa". Ylimielistä vittumaisuutta löytyi kyllä porukoista, mutta se ilmeni enemmän joukkueen sisällä kuin minkäänlaisena hyödyllisenä energiana ulospäin. Jo tuolloin aloin vihata porilaisia, koko tätä kaikkitietävää naamanvääntähjäporukkaa.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Ihmettelen mistä tämä hulluus tulee edes nuoriin porilaisiin pelaajiin jotka ovat kuitenkin kasvaneet aivan eri maailmassa kuin vaikka Vellu, Rocky tai Japa Levonen.

Näitä herroja kutsutaan esikuviksi ja porilainen hulluus on perinnettä. Mielestäni periteitä tulee kunnioitaa kaiken muutoksen keskellä, enkä ymmärrä sinun tarvetta vähätellä Ässien perinteitä. Maailma kehittyy, mutta paloja historiasta pysyy aina meidän mukana.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Näitä herroja kutsutaan esikuviksi ja porilainen hulluus on perinnettä. Mielestäni periteitä tulee kunnioitaa kaiken muutoksen keskellä, enkä ymmärrä sinun tarvetta vähätellä Ässien perinteitä. Maailma kehittyy, mutta paloja historiasta pysyy aina meidän mukana.

En minä mielestäni vähätellyt ketään, tuo oli vain yleistä teoretisointia. Sinänsä en kyllä ymmärrä sellaisen perinteen palvomista jolla ei todellista vastaavuutta nykypäivässä. Toki paljon riippuu siitäkin mitä palvonnan ja kunnioituksen kohteeksi valitaan. Jos porilainen brändi on yhtä kuin voittaminen, olen ilman muuta mukana. Porilaisen hulluutta taas pidän porilaisena tyhmyytenä.

Muutenkaan ei ole erityistä tarvetta vähätellä mitään, kyllästyttävät vain nämä samat asiat joita toistellaan vuosikymmenestä toiseen ja kun näitä arvoja vähänkin kyseenalaistetaan, ovat reaktiot kiihkouskovaisten tasoa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Muutenkaan ei ole erityistä tarvetta vähätellä mitään, kyllästyttävät vain nämä samat asiat joita toistellaan vuosikymmenestä toiseen ja kun näitä arvoja vähänkin kyseenalaistetaan, ovat reaktiot kiihkouskovaisten tasoa.

Sinä olet ainoa kenen kommentit tästä aiheesta ovat olleet kiihkouskovaista tasoa, konekiväärisarjoineen. Se, että joku kaipaa Ässien nelosketjuun voimahyökkääjää, ei ole kiihkouskovaisuutta vaan tietyn pelityylin kannattamista. Itse esimerkiksi nautin finaaleista paljolti niiden fyysisen pelitavan takia. Neljäs finaali oli yksi parhaista SM-liigaotteluista, mitä koskaan olen nähnyt ja siinä oli paljon vittumaisen ylimielisiä tilanteita.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
No niin, palataas takaisin ketjun aiheeseen.

Tälläisestä "Ässät mediassa" uutisoinnista ainakin meikäläinen tykkää! :) Ei ehkä ihan perinteinen Ässä-merkitys, mutta kaikki lasketaan...
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No niin, palataas takaisin ketjun aiheeseen.

Tälläisestä "Ässät mediassa" uutisoinnista ainakin meikäläinen tykkää! :) Ei ehkä ihan perinteinen Ässä-merkitys, mutta kaikki lasketaan...

Itsekkin törmäsin tähän samaan eilen ja heti teki mieli laittaa kiitokset Ässien markkinointiosastolle loistavasti keksitystä mainoksesta ;)
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Olen paljon miettinyt näitä asioista mm. katsomokulttuuria koskeviin keskusteluihin liittyen. Niissäkin usein vedotaan perinteisiin ja myyttiseen porilaiseen hulluuteen. Mistä tämä hulluus tulee? Missä sen juuret ovat? Mistä tekijöistä syntyy tämä kollektiivinen aggressiivinen flow-tila?

Jokainen varmaan määrittelee asian vähän eri tavalla, mutta itse koen, että se "hulluus" on tietynlainen "brändi" tai pikemminkin tapa pelata. Aivan niinkuin HIFK:n "brändi" on mahdollisuuksien mukaan pelata sitä samaa fyysistä peliä, jonka Carl Brewer toi ensimmäisenä juuri HIFK:n joukkueeseen. Ja Ässien "brändi" on ollut hyvin samanlainen aina Juha Rantasilasta ja Vellusta alkaen.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Sinä olet ainoa kenen kommentit tästä aiheesta ovat olleet kiihkouskovaista tasoa, konekiväärisarjoineen. Se, että joku kaipaa Ässien nelosketjuun voimahyökkääjää, ei ole kiihkouskovaisuutta vaan tietyn pelityylin kannattamista.

Tämä keskustelu ei alkanut siitä että joku olisi kaivannut nelosketjuun voimahyökkääjää vaan siitä kuinka Ässien pitäisi palata juurilleen "oikean" brändikiekon pariin jonka peluuttamatta jättäminen on kuulemma pahimmillaan johtanut Ässät konkurssin partaalle. Tätä "oikeaa" pelityyliä myös kuulemma kannattaa 4500 katsojaa joiden tyyli kannattaa joukkuetta on niin ikään ainoa ja oikea. Lisäksi numero nelosesta ei saa kirjoittaa mitään negatiivista. Minusta tämä kaikki täyttää jo melko hyvin uskonnollisuuden piirteet, jääkiekosta keskustelu on jo jonkin aikaa ollut sivuseikka.

Minun puolestani porilaiset saavat nussia henkisesti toisiaan perseeseen niin paljon tykkäävät "porilainen hulluus"-mantrojaan huudellen, mutta kannattaa muistaa että jopa Porin kokoiseen kaupunkiin voi mahtua useampi tapa nähdä ja arvottaa jääkiekkoa ja että nämä näkemisen ja kokemisen tavat muuttuvat ja niiden tuleekin muuttua ajan saatossa. Porissa jankutetaan liian paljon perinteistä ymmärttämättä kunnolla mitä ympärillä tapahtuu.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Minun puolestani porilaiset saavat nussia henkisesti toisiaan perseeseen niin paljon tykkäävät "porilainen hulluus"-mantrojaan huudellen, mutta kannattaa muistaa että jopa Porin kokoiseen kaupunkiin voi mahtua useampi tapa nähdä ja arvottaa jääkiekkoa ja että nämä näkemisen ja kokemisen tavat muuttuvat ja niiden tuleekin muuttua ajan saatossa. Porissa jankutetaan liian paljon perinteistä ymmärttämättä kunnolla mitä ympärillä tapahtuu.

Ainoa ketä täällä jankuttaa, olet sinä. Sinulta tulee toistuvasti tämän tyylistä, täysin ala-arvoista tekstiä, missä tuomitset eritavalla ajattelevat. Ehkä kannattaa poistaa se malka omasta silmästä, ennen kuin lähtee rikkaa etsimään naapurin silmästä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös