metsänpeikko
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ässät
Eipä olekaan minun niskaani pitkästä aikaa tullut yhtään paskaa, joten uskaltaudun sen varjolla hieman raottamaan sanaista arkkuani eilisen ottelun tiimoilta.
Ensinnäkin tämä meidän kuuluisa porilainen katsomokulttuurimme. Jos sai Hämeenlinnan sikakatsomokin minut tuntemaan lähinnä sääliä ja nauramaan kippurassa, niin samaa joudun osittain toteamaan omasta katsomonosastamme. No, kai siellä voi huudella mitä haluaa, itseäänhän siinä vain nöyryyttää, ja samalla, kuten huomaamme, leimaa kaikki porilaiset idooteiksi. Ja kehdata nyt vielä täällä ylpeänä julistaa, mitä mauttomuuksia on saanut suustaan päästettyä. Ala-astetoimintaa, mielestäni, anteeksi vaan.
Joojoo, vastustajan provosointi kuuluu asiaan, jollain tasolla, mutta rajansa kaikella.
Oman joukkueen kannustus sen sijaan oli mitä mainiointa, siihen kannattaisikin keskittyä muuta hölmöilyä enemmän.
Ottelun toinen kuuma puheenaihe, valloittava Atte Pentikäinen. Virheitä sattuu edelleen, mutta vastuun kasvun myötä on pelikin parantunut jatkuvasti. Kyllähän siinä meinasi silmät tippua sivuunkirjoittaneen päästä, kun Atte pelasi 5-3-alivoimaa todella miehekkäästi. Ja hei, kyllähän me kaikki tiedetään, että ei sitä kiekkoa ole aina helppo laittaa tyhjäänkään pömpeliin. Kolmosparissa Atte menee ihan hyvin, Saarinen samoin. Molemmat nostaneet tasoaan.
Ja Porin Matti. Loistava äijä. Mieletöntä show'ta. Taas meinattiin tulla jäähyaitiosta pleksin yli, Lumpeen Sonjaa kouluttamaan, eihän siinä voinut kuin nauraa, ja kannustaa muiden mukana. Pikkupojat jäähyaition vieressä ovat varmasti vieläkin onnesta soikeina, kun Matt Pentikäisen maalia tuulettaessaan heitti femmat heidän kanssaan. Ja lopputuuletukset, Patasydän on pojalla. Pidän. Ja niin tuntuu pitävän aika moni muukin.
AUK:n kymppiä täytyy ihmetellä, tuollaisen mitättömän nuhjauksen takia joutuu nyt huilaamaan Tappara-pelin. Olisivat nyt sitten edes tapelleet kunnolla.
Juuso oli Juuso, Mave oli Mave, mutta Joensuun Jesse tuntuu olevan ihan jäässä. Jotain tarttis ehkä tehdä, muutakin kuin huitoa sillä mailalla.
Ei mitään, Pata muljasi. Kiitos siitä.
Ensinnäkin tämä meidän kuuluisa porilainen katsomokulttuurimme. Jos sai Hämeenlinnan sikakatsomokin minut tuntemaan lähinnä sääliä ja nauramaan kippurassa, niin samaa joudun osittain toteamaan omasta katsomonosastamme. No, kai siellä voi huudella mitä haluaa, itseäänhän siinä vain nöyryyttää, ja samalla, kuten huomaamme, leimaa kaikki porilaiset idooteiksi. Ja kehdata nyt vielä täällä ylpeänä julistaa, mitä mauttomuuksia on saanut suustaan päästettyä. Ala-astetoimintaa, mielestäni, anteeksi vaan.
Joojoo, vastustajan provosointi kuuluu asiaan, jollain tasolla, mutta rajansa kaikella.
Oman joukkueen kannustus sen sijaan oli mitä mainiointa, siihen kannattaisikin keskittyä muuta hölmöilyä enemmän.
Ottelun toinen kuuma puheenaihe, valloittava Atte Pentikäinen. Virheitä sattuu edelleen, mutta vastuun kasvun myötä on pelikin parantunut jatkuvasti. Kyllähän siinä meinasi silmät tippua sivuunkirjoittaneen päästä, kun Atte pelasi 5-3-alivoimaa todella miehekkäästi. Ja hei, kyllähän me kaikki tiedetään, että ei sitä kiekkoa ole aina helppo laittaa tyhjäänkään pömpeliin. Kolmosparissa Atte menee ihan hyvin, Saarinen samoin. Molemmat nostaneet tasoaan.
Ja Porin Matti. Loistava äijä. Mieletöntä show'ta. Taas meinattiin tulla jäähyaitiosta pleksin yli, Lumpeen Sonjaa kouluttamaan, eihän siinä voinut kuin nauraa, ja kannustaa muiden mukana. Pikkupojat jäähyaition vieressä ovat varmasti vieläkin onnesta soikeina, kun Matt Pentikäisen maalia tuulettaessaan heitti femmat heidän kanssaan. Ja lopputuuletukset, Patasydän on pojalla. Pidän. Ja niin tuntuu pitävän aika moni muukin.
AUK:n kymppiä täytyy ihmetellä, tuollaisen mitättömän nuhjauksen takia joutuu nyt huilaamaan Tappara-pelin. Olisivat nyt sitten edes tapelleet kunnolla.
Juuso oli Juuso, Mave oli Mave, mutta Joensuun Jesse tuntuu olevan ihan jäässä. Jotain tarttis ehkä tehdä, muutakin kuin huitoa sillä mailalla.
Ei mitään, Pata muljasi. Kiitos siitä.