Samun ja muiden konkarien alaketjurooleissa on kaksi puolta. Perinteisen ajattelun mukaan nelonen voisi olla puhdas junnukenttä, jossa kolme a-junnujen pistehaita opettelee liigan vauhtiin ja kipuaa sitten ketjuhierarkiassa vuosi ja ketju vauhtia ylöspäin. Näin siis periaatteessa. Koska nuorten sarjojen, kuten myös Mestiksen ja SM-liigan ero, on kasvanut vuosi vuodelta, käykin nyt hyvin helposti niin, että nelonen on koko ajan kusessa ja kauden päätteeksi kavereilla rumat miinukset tehopörssissä. Lisäksi valmentaja ei juuri uskalla kentälle pistää, koska otteluita pitää myöskin voittaa. Ässillä oli muutama vuosi sitten Mäkelä-Lipponen parivaljakko yrittämässä nelosen runkona ja silloin kävi juuri näin. Kaverit kokeilivat pari vaihtoa ekassa erässä ja ensimmäisen takaiskun jälkeen filttiin. Tästä puolestaan seuraa se, että muiden ketjujen jääaika kasvaa pitkässä juoksussa liian suureksi ja tämä edelleen korostuu Ässien tyyppisessä joukkueessa, jossa ykkösketjussakin saattaa olla konkareita tai esimerkiksi vasta loukkaantumisesta toipuvia pelaajia. Ykkönen väsyy, tulee loukkaantumisia ja syöksykierre joulun aikaan on valmis. Tämän kauden TPS:n nelonen on mielestäni malliesimerkki junnukentän arjesta SM-liigassa, omissa soi ja filtissä pelaajat eivät kehity.
Toinen vaihtoehto voisi olla, että pyritään peluuttamaan kohtuullisen konkaripitoista nelosta, jolla olisi kokemusta ja sitä kautta hyvät mahdollisuudet pitää oma pää puhtaana. Wessu esimerkiksi on fyysisesti ja ennen kaikkea pelisilmältään kuitenkin junnuja niin paljon edellä, että oman alueen puolustuspeli on ihan erinäkäköistä, jos valmennus antaa nolla-nolla tehtävän. Muistakaapa, miten pelasivat Ilveksen konkarit Peltomaa, Helminen, Kaipainen, Turunen, Tiilikainen, jne pudotuspeleissä. Ei tullut montaa ilmaista paikkaa. Tietenkin, esimerkiksi Samun palkka ei voi olla tässä tapauksessa ykkössnaipperin tasolla ja vaan saman verran kuin duunari rakennuksella saa. Samu voi sitten pohtia meneekö vasaran varteen jo nyt vai pelaako vielä muutaman kauden duunarilätkää. Tähän kuvioon liittyy sitten ollenaisena osana se, että huippulupaukset kuten Jesse ajetaan sisään liigaan varovaisesti nelosessa parin konkarin kanssa ekalla kaudella ja sitten seuraavalla kaudella rohkeasti kokeilemaan paineellista roolia ykkösessä tai kakkosessa kahden ”tähden” rinnalla. Tässä mallissa totuus on tietenkin se, että Ässien juniorimylly ei puske joka vuosi sen tason lupausta, että näin voitaisiin tehdä, mutta juuri tällä hetkellä näitä kavereita on tulossa myös Jessen takaa. Seuraavana mielestäni Joonas Kemppainen. Lisäksi pitää olla rehellisen kriittinen siitä kuka junnuista todella omaa sen potentialiin ja henkisen kyvykkyyden nousta liigaan. Ässissä on monta vuotta, osin olosuhteiden pakosta, koetettu ajaa sisään liigaan kavereita, joilla ei ole ollut siihen mitään edellytyksiä. Paha siinä sitten valmentajien on näistä koulia liigapelaajia.
