Mainos

Ässähuhut ja mutut

  • 6 407 547
  • 30 392

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Lindell-Stafford tulee kasvaneen hyökkäysalueen myötä olemaan jäätävän kova ylivoimapari.

Omassa päässä Lindelliä onkin sitten vähän viety, mutta jotenkin en osaa huolestua. Hyvä nuori mies se on ihan oikeasti pelaamaan tätä lajia.
 
IKIÄSSÄ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nimenomaan. Ja silti tuntuu, että puoli palstaa poraa yhden pelaajan perään. My God.

Mieluummin kaksi tai vaikka kolme pelaajaa, jotka tuovat lisäarvoa joukkueeseen.

Ensinnäkin. Tuollaista rahaa ei ollut. Toiseksi. Tässä tavoitellaan joukkueen menestymistä, ei sitä kuka on hankkinut kalleimman pelaajan.

Sama keskustelu pyöritettiin viime vuonna Hagmanin kohdalla. Ei tarvinne enää toista kertaa pyörittää.

Nimekkyys ei takaa muuta kuin muutamia hehkuttavia otsikoita ja muuta ylimääräistä mediahälyä. Taitoakin tarvitaan ja monia muita ominaisuuksia, mutta kyllä joukkueen koheesio on nähdäkseni paljon tärkeämpää kuin pelaajien nimekkyys. Zabon kohdalla olisi nähdäkseni ollut hivenen samanlainen riskikin kuin Joensuun kohdalla. Muu joukkue jäätyy ihmettelemään, jotta ratkaisisiko se taas pelin.

Ja vielä lisäksi, mielestäni Ässät tarvitsee hivenen toisenlaisen pelaajan. Maalintekoon kykenevän kaverin, jolta onnistuu myös likainen työ. Kuten toisaalla jo mainitsin, niin Ässät voisi ainakin tiedustella esim. Jarkko Ruudun hintalappua. Joskin hänenkin kohdallaan pitäisi maksaa nimestä ehkä hivenen liikaa. Ruudussa on kuitenkin niitä ominaisuuksia, joita Ässät mielestäni eniten kaipaa.

Ruudussa ei ole muita ominaisuudessa kaikki Se negatiivinen julkisuus, mitä hän on kantanut koko uransa. Ei kiitos
Ja kuka nyt roikkuu yhdessä pelaajassa:)
Juu 200 000 saa pahassa tapauksessa kamil piros, mille ei voi antaa kenkää kun on niin kallis pelaaja, vaan tarvitsee etsiä uusi seura ja kukaan ei ole kiinnostunut. Zabossa olisi ainakin tietänyt, mitä saa. Pystyy pelaa yv ja av ja erittäin hyvä maalintekiä.
Sinähän varmaan tiedät mihin ässillä on varaa ja mihin ei?
Ei se vaadi kuin laskimen ja vähän realismia
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.

Ei se vaadi kuin laskimen ja vähän realismia��

On kyllä niin vaikeaselkoista tekstiä, mutta yritetään kumminkin. Ässillä ei olisi missään nimessä ollut mahdollisuutta/järkeä lähteä huutelemaan sellaista sopimusta ulos, mitä Zapon Poriin saaminen olisi edellyttänyt. Tämän kaiketi nyt tulisi olla kaikille selvää.

Ässät on rakentanut joukkuetta juuri niinkuin tässä tilanteessa on järkevää. Hankintoihin/täydennyksiin on vielä rahkeita kun kausi alkaa rullaamaan ja niin sen pitää ollakin. Myös 400 000e voi saada pelaajan joka ei pelaa peliäkään ja ei kai herranen aika Ässät nyt lähde tuollaista summaa upottamaan tässä kohtaa kenttäpelaajaan?! Kyllä tämä IKIÄSSÄLLEKIN valkenee kun käyttää hieman sitä taskulaskinta ja realismia.
 
Järkevää rakentaa salli mun nauraa???
Tässä nykysessä joukkueessa. Ei ole mitään muita, kun kysymerkkejä?
Esim. Riksmann, Rinne, Kerälä, Lähteenmäki(pysyykö ehjänä), Kiilholma, ja omat juniorit ei jaksa koko kautta.
Että ehkä jollain muulla on syytä käyttää realismia ja mielikuvitusta, että osaa edes lukea.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata

Käyrä kuitenkin näyttää tällä hetkellä alaspäin eli mielestäni jonkinlaisesta kysymysmerkistä on kyse. Ei sieltä takuuvarmasti sitä 30 maalia tule. Vammoja sillä Zabollakin on ollut eli sama ? tähänkin. Kysyn vain, että onko meillä tai pikemminkin Ässillä varaa tämän kokoiseen kysymysmerkkiin?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Järkevää rakentaa salli mun nauraa???
Tässä nykysessä joukkueessa. Ei ole mitään muita, kun kysymerkkejä?
Esim. Riksmann, Rinne, Kerälä, Lähteenmäki(pysyykö ehjänä), Kiilholma, ja omat juniorit ei jaksa koko kautta.
Että ehkä jollain muulla on syytä käyttää realismia ja mielikuvitusta, että osaa edes lukea.

Nythän juuri katsotaan näitä kysymysmerkkejä, annetaan heille mahdollisuus. En tosin näe esim. Rinnettä, Lähteenmäkeä ja Kiilholmaa kovin suurina kysymysmerkkeinä.
 
Tuamas

Jäsen
Juu 200 000 saa pahassa tapauksessa kamil piros, mille ei voi antaa kenkää kun on niin kallis pelaaja, vaan tarvitsee etsiä uusi seura ja kukaan ei ole kiinnostunut. Zabossa olisi ainakin tietänyt, mitä saa. Pystyy pelaa yv ja av ja erittäin hyvä maalintekiä.

Kyllä, olisi ainakin tietänyt mitä saa.

Kaverin joka jätti kauden kesken jotta pääsi seuraavan kauden seuraa varten leikkaukseen, teki Ässissä pleijareissa 0+0, teki KHL:ssä viime kaudella 0,44 pistettä/peli (pleijareissa 0,14 pistettä/peli), esiintyi heikompina hetkinä melkoisena kiukuttelijana...
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kaverin joka jätti kauden kesken jotta pääsi seuraavan kauden seuraa varten leikkaukseen, teki Ässissä pleijareissa 0+0, teki KHL:ssä viime kaudella 0,44 pistettä/peli (pleijareissa 0,14 pistettä/peli), esiintyi heikompina hetkinä melkoisena kiukuttelijana...

Joo ihan paska jätkä, ei käyttöä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo ihan paska jätkä, ei käyttöä.

Näinhän se menee...

Zaborsky on luultavasti ensi kaudella yksi Liigan kärkipelaajista, mutta tässä tilanteessa hinta-laatu -suhteeltaan Ässien budjettiin saavuttamaton. Tuamas nosti tuossa esille muutamia tilastoja IKIÄSSÄ:lle, jotta keskustelu pysyy realismin puitteissa.
 
100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Ja olihan tuossa sekin, että HIFK:n oli käytännössä pakko saada kova nimi hyökkäykseen, ja siksi olivat liikkeellä tarjoamassa kovaa summaa. Ihan järkevää toimintaa Ässiltä - jos siis huhutut summat pitävät paikkansa edes osittain.
 
IKIÄSSÄ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näinhän se menee...

Zaborsky on luultavasti ensi kaudella yksi Liigan kärkipelaajista, mutta tässä tilanteessa hinta-laatu -suhteeltaan Ässien budjettiin saavuttamaton. Tuamas nosti tuossa esille muutamia tilastoja IKIÄSSÄ:lle, jotta keskustelu pysyy realismin puitteissa.

Mihin perustuu Tosifanin tieto ässien taloudessa tai mahdollisuudesta saada zabo?
Näillä mitä on kasassa. Pelataan todellista lottoa.
Ifk niittää koko positiivistä julkisuutta, ainoastaan sille että niillä on nimekäs joukkue. Ne summat mitä täällä muka asian tuntevalla sivustolla pyöritellään, ei ole missään tekemisissä todellisuuden kanssa
Tosifanilla ei ole mitään käsitystä joukkueen rakentamista tai muutenkaan.
Sen verran lukenut näitä paska juttuja vuosien, että en paljon huutelisi vieraisiin pöytiin.
Lammikosta kauhea itku, vaikka Se on vasta junnu eikä oikein mitään odotusarvoa.
Ym ym ym
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Zaborskin lisäksi muutama muukin ns. isompi kala on uinut Oravan ja Hirsimäen katiskasta ohi naureskellen. Syitä on varmasti monia: Viime kauden räpellyksen tuoma syvä notkahdus seuran houkuttelevuudessa, yleinen epäluottamus nykyistä valmennusta kohtaan (Rocky ei ole varsinaisesti onnistunut vielä kertaakaan voittamaan mitään valmentajana Liigassa) ja/tai mahdollisesti jätettyjen tarjousten viivan alla oleva rahasumma. Oli syy tai syyt sitten mitä tahansa, niin lopputulos on kuitenkin se, että Ässien on tyydyttävä lähinnä arpalipuiksi laskettaviin pelaajiin, joiden mahdolliset näytöt ovat vielä edessä päin. Joskus tällainen uhkapeli onnistuu, useinmiten ei. Mitä ilmeisemmin kausi 2014-15 on jälleen yksi välikausi jolloin jo pääsy 10:n sakkiin on ok suoritus ja paikka 6:n joukossa olisi jo mestaruuteen verrattava suoritus.
Täytyy vain pinnistää ettei päästä odotuksia karkaamaan vaan on tyytyväinen pelisuorituksiin vaikka menestystä ei olekaan luvassa juuri viime kautta enempää.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Mihin perustuu Tosifanin tieto ässien taloudessa tai mahdollisuudesta saada zabo?
Näillä mitä on kasassa. Pelataan todellista lottoa.
Ifk niittää koko positiivistä julkisuutta, ainoastaan sille että niillä on nimekäs joukkue. Ne summat mitä täällä muka asian tuntevalla sivustolla pyöritellään, ei ole missään tekemisissä todellisuuden kanssa
Tosifanilla ei ole mitään käsitystä joukkueen rakentamista tai muutenkaan.
Sen verran lukenut näitä paska juttuja vuosien, että en paljon huutelisi vieraisiin pöytiin.
Lammikosta kauhea itku, vaikka Se on vasta junnu eikä oikein mitään odotusarvoa.
Ym ym ym

Menee jo koomiseksi... Mihin perustuu IKIÄSSÄN tieto yhtään mistään? HIFK:n on syytä niittääkin positiivista julkisuutta, sen verran rajua ja epäonnistunutta on ollut viime vuosien pelaajakaruselli. Jos täällä esitetyt numerot eivät kerran vastaa todellisuutta, niin voisitko esittää näitä korjaavia ja todenmukaisia summia?

Ja mikä ihmeen vieraisiin pöytiin huutelu? Täällä Ässiä seuraavat jääkiekko-Niilot kirjoittavat Ässiin liittyvistä asioista. Kyllä Lammikollakin nyt vain odotusarvoa on vaikka junnu onkin...

yleinen epäluottamus nykyistä valmennusta kohtaan.

Ei saisi upottaa itseään näihin väsyneisiin soihin, mutta avaisitko tätä YLEISTÄ epäluottamusta hiukan? Lukisin mielelläni lisää. Lisäksi voisit listata toimihenkilöitä, jotka heittämällä korvaisivat Hirsimäen ja Toivolan niin että joka vuotinen rutinasi muuttuisi kehuiksi? En muista että olisit ollut tyytyväinen koskaan mihinkään/kehenkään. (pl. hanskan pudottajat.)
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät
Sehän on päivänselvää tuota kokoonpanoa katsoessa, että seuraavan kauden pääasiallinen tavoite ei ole mestaruus, vaan palvella mahdollisimman hyvin seuraavaa/seuraavia kausia. Tämä on se linjaus, minkä seura on tehnyt. Nyt varmaan kannattaa fanina katsoa peiliin ja kysyä itseltä, mikä on oman ajatusmaailman linjaus seuraavaan kauteen. Valittaako koko kausi, että tuolla joukkueella ei taistella mestaruudesta? Vai muuttaako omaa tarkastelujaksoa yhden kauden sijaan 2-3 kauden ajanjaksoa silmällä pitäen.

Eihän me mitään faktana tiedetäkään, mutta pakko? meidän on luottaa Toivolan sanaan, kun hän sanoi palkkapyynnön olleen niin iso, että Zaborsky oli Ässien ulottumattomissa.

Jos joka kysymysmerkki jätkä tossa joukkueessa pelaa maksimitasollaan ens kaudella, niin Ässät voi taistella mestaruudesta. Jos puolet pelaa maksimitasollaan, niin sitten varmaan ollaan sääleissä.
 
IKIÄSSÄ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Menee jo koomiseksi... Mihin perustuu IKIÄSSÄN tieto yhtään mistään? HIFK:n on syytä niittääkin positiivista julkisuutta, sen verran rajua ja epäonnistunutta on ollut viime vuosien pelaajakaruselli. Jos täällä esitetyt numerot eivät kerran vastaa todellisuutta, niin voisitko esittää näitä korjaavia ja todenmukaisia summia?

Ja mikä ihmeen vieraisiin pöytiin huutelu? Täällä Ässiä seuraavat jääkiekko-Niilot kirjoittavat Ässiin liittyvistä asioista. Kyllä Lammikollakin nyt vain odotusarvoa on vaikka junnu onkin...

Tällä ei koomisuuden kanssa tekemistä.
En vastaan yhtään mihinkään, kun ei teidän urpojen kanssa voi asiallisesti keskustella. Toinen esittää tilastoja ja toinen ei osaa lukea. Ym Ym Ym.
Mutta joukkueen rakennus on mennyt päin helvettiä.
Ja mestaruuden olisi voinut hyödyntää hyvin, mutta kaikki meni päin persettä torilta lähtien ja mitään yhtenäistä linjaa ole löytynyt.
Se on mestaruuden tuoma flow on mennyt.
Esim yöllä rosterilla ässille ei ole asiaa minkään tason pleijareihin
Toivoisin olevani väärässä, mutta valitettavasti asian on näin.
Ei yhtään selvää tähteä, joka voisi siivittää voittoputkeen Ym Ym Ym.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Iänkaikkisestiko aiotte itkeä täällä yhden miehen perään? Zaborsky pelaa muualla ensikaudella, joten hänestä on turhaa jauhaa tulevan osalta.

Maailma on pelaajia pullollaan, seurajohdon tehtävã on hankkia joukkueeseen vielä pari sellaista hyõkkääjää, jotka pystyvät Ässiä tulevalla kaudella vahvistamaan ja auttamaan pelillisesti.

Viimekaudella mielestäni oli kovanluokan joukkue kasassa, mutta kiitos ynnä muut tason valmennuksen tulos oli surkea! Josko nyt päästäisiin ensialkuun kohtalaiseen runkosarjasijoitukseen tasaisemmalla, mutta laajemmalla rosterilla ilman Umin & Hakin kaltaisia taitoniekkoja..? Mahdolliset jatkopelit ovat sitten taas oma maailmansa.

Luottavaisin mielin kuitenkin olen kauden alla ja oletan, uskon / toivon, että jokainen pelaaja tiedostaa oman merkityksensä Joukkueelle ja suorittaa omalla hyvällä tasollaan, enempää ei voi nuorehkolta ryhmältä välittõmästi vaatia. Joukkue kyllä hitsaantuu ennenpitkää tästäkin pelien ja yhteisten kokemusten myötä.

“Periksi ei anneta milloinkaan!”
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ei saisi upottaa itseään näihin väsyneisiin soihin, mutta avaisitko tätä YLEISTÄ epäluottamusta hiukan? Lukisin mielelläni lisää. Lisäksi voisit listata toimihenkilöitä, jotka heittämällä korvaisivat Hirsimäen ja Toivolan niin että joka vuotinen rutinasi muuttuisi kehuiksi? En muista että olisit ollut tyytyväinen koskaan mihinkään/kehenkään. (pl. hanskan pudottajat.)

Pelaajille merkitsee valmentajan henkilö jonkin verran - joillekin enemmän, joillekin vähemmän. Ja yleensä mitä kokeneempi/meritoituneempi pelaaja, sitä enemmän vaa'assa painaa valmennuksen ja koko organisaation uskottavuus. Uskottavuus tässä yhteydessä on synonyymi voittamisen todennäköisyydelle. Rocky on varmasti keskimääräistä pätevämpi valmentaja, mutta ei lähelläkään kärkipäätä jos sitä pätevyyttä mitataan voitettujen mestaruuksien määrällä. Kivenkin uskottavuus kohosi vähintään kolmanteen potenssiin Ässien mestaruuden ja U20 Maailmanmestaruuden myötä. Rockyn yksi NLB:n mestaruus jostain vuosien takaa ei ole mikään ihmeellinen meriitti. Toisaalta Rocky myös kuuluu siihen samaan ikäluokkaan El Joren kanssa, jonka parasta ennen päiväys alkaa olemaan kokolailla ummessa.
Sellaiset nimet kuten Kaitsu Suikkanen, Kari Jalonen, Jukka Jalonen, Antti Törmänen, Lauri Marjamäki, AP Selin ja Jukka Rautakorpi ovat varmasti huomattavasi korkeammassa huudossa pelaajien ja agenttien keskuudessa. Olkoonkin että etenkin "Rotta" Jalosen valmentama pelitapa on jopa Euroopan mittapuussa aivan järkyttävän unettavaa.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Tällä ei koomisuuden kanssa tekemistä.
On, hyvinkin paljon. Menee tosin tragikomiikan puolelle vahvasti.

En vastaan yhtään mihinkään, kun ei teidän urpojen kanssa voi asiallisesti keskustella.
Lupaatko ettei 25. viestiä kahdeksaan vuoteen tule? Tähän olisi paljon kysymyksiä ja epäilyjä mutta antaa olla kun et kuitenkaan vastaa.

Toinen esittää tilastoja ja toinen ei osaa lukea. Ym Ym Ym.
Ja kolmas ei ilmeisesti osaa kirjoittaa?

Esim yöllä rosterilla ässille ei ole asiaa minkään tason pleijareihin��
Toivoisin olevani väärässä, mutta valitettavasti asian on näin.
Ei yhtään selvää tähteä, joka voisi siivittää voittoputkeen Ym Ym Ym.

Mitä tarkoittaa yöllä rosterille? Baarin kusilaaria ilmeisesti ja viimeinen lause "ei yhtään selvää tähteä" juontaa suoraan tähän?

Onko jotain muita hyviä huhuja..

Näin viime viikolla Jopen jäähallilla ja tänään Niemen ja Elon, kaikki kovin hoikkia poikia. Ajatella, Joppe Isomäessä ja vielä pukukoppien lähellä.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Jos joka kysymysmerkki jätkä tossa joukkueessa pelaa maksimitasollaan ens kaudella, niin Ässät voi taistella mestaruudesta. Jos puolet pelaa maksimitasollaan, niin sitten varmaan ollaan sääleissä.

Sellaista joukkuetta ja kautta ei tulekaan että joka ikinen pelaaja ylisuorittaisi tai pelaisi illasta toiseen omalla maksimitasollaan. Lähtökohtaisesti 50% joukkueesta per pelaaja per peli vetää enintään 50% tasolla maksimistaan. Ja koska Ässien kokonaisosaamisen taso ei ole mitenkään huimaava, niin tuollainen suoritus ei voi riittää kovin korkealle. 10:n sakissa on ok suoritus ja kaikki siitä ylöspäin on plussaa. Joukkueen ainoa edes jollain lailla "maailmanluokan" pelaajaksi arvioitava kaveri on Stafford.
Ässien massilla ei ole mahdollista saada kahta kentällistä huippuosaamista, mutta yksi kentällinen voisi olla mahdollisuuksien rajoissa. Toinen kentällinen sitten tasoa Niemi, Kilu, Hupi, Jyry & co ja loput kaksi omista/lähialueen junnuista.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Tällä ei koomisuuden kanssa tekemistä.
En vastaan yhtään mihinkään, kun ei teidän urpojen kanssa voi asiallisesti keskustella. Toinen esittää tilastoja ja toinen ei osaa lukea. Ym Ym Ym.
Mutta joukkueen rakennus on mennyt päin helvettiä.
Ja mestaruuden olisi voinut hyödyntää hyvin, mutta kaikki meni päin persettä torilta lähtien ja mitään yhtenäistä linjaa ole löytynyt.
Se on mestaruuden tuoma flow on mennyt.
Esim yöllä rosterilla ässille ei ole asiaa minkään tason pleijareihin��
Toivoisin olevani väärässä, mutta valitettavasti asian on näin.
Ei yhtään selvää tähteä, joka voisi siivittää voittoputkeen Ym Ym Ym.
En oikein tiedä. että Kannattaako täällä haukku toisten arvailtu jos omat, "tiedot" on ihan tuulesta temmattuja. Kukaan tällä ei, tiedä mitään.
Varmaksi, mutta moni käyttäjä Osa keskustella järkevästi, mahdollisista sopimuksista tai? Niiden tekemätä jätämisistä!

Itse olen ihan Sinut zabon ohittamisella, Ässien on turha. Lähteä kilpalaulanta oletettavien, kärkijoukkueiden kanssa joukkueen kasaamisessa. Yksi Mies ei ole. Oletetun 20% arvoinen.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Maailma on pelaajia pullollaan, seurajohdon tehtävã on hankkia joukkueeseen vielä pari sellaista hyõkkääjää, jotka pystyvät Ässiä tulevalla kaudella vahvistamaan ja auttamaan pelillisesti.

"Mä oon sen verran tätä kiekkotellusta kiertänyt, että tiedän et tällaisia järjissään olevia organisaatioita on helvetin vähän. Pelaajia ja valmentajia on vittu pilvin pimein."

-Juhani Tamminen-

Joo, Zaborsky oli ja meni. Ja vähän kyllä olen siinä uskossa tuon Ayaan Hirsi Alin haastattelun perusteella, että tuo porukka on nyt tuossa ja näillä mennään. Tietysti jos Karin kytkykaupasta löytyy laarin pohjalta joku hyljittu republikaani-nuori, niin sitten voidaan kokeilla.
 
Viimeksi muokattu:

IKIÄSSÄ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En oikein tiedä. että Kannattaako täällä haukku toisten arvailtu jos omat, "tiedot" on ihan tuulesta temmattuja. Kukaan tällä ei, tiedä mitään.
Varmaksi, mutta moni käyttäjä Osa keskustella järkevästi, mahdollisista sopimuksista tai? Niiden tekemätä jätämisistä!

Itse olen ihan Sinut zabon ohittamisella, Ässien on turha. Lähteä kilpalaulanta oletettavien, kärkijoukkueiden kanssa joukkueen kasaamisessa. Yksi Mies ei ole. Oletetun 20% arvoinen.

Minä en kyllä aloittanut tuota haukkumista..
Enkä kyllä puhunut yksittäisesti zaposta.
Mutta samapa tuo
Huvittaa vain tämä, kun keskitytään kaikkeen epäolennaiseen.
Kyllä mullakin, joku käsitys pelistä yli 30 vuoden ajalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös