Itse veikkaan, että Ortio on varavaihtoehto, jos Ruotsin kalastelut ei onnistu. Itse olisin levollisin mielin, jos Ortsa koko kaudeksi tänne päätyy, aivan riittävä ykkösvahti Ässille.Ortio täällä ens kaudella, ihan oma veikkaus edelleen.
Samaa veikkaan minäkin. Ja Rovio jatkaa.Ortio täällä ens kaudella, ihan oma veikkaus edelleen.
Ortio on tervetullut, oli Ässissä hyvä. Roviolle tekisi hyvää vuosi isolla vastuulla Mestistä, sitten takaisin Ässiin.Samaa veikkaan minäkin. Ja Rovio jatkaa.
Itse veikkaan, että Ortio on varavaihtoehto, jos Ruotsin kalastelut ei onnistu. Itse olisin levollisin mielin, jos Ortsa koko kaudeksi tänne päätyy, aivan riittävä ykkösvahti Ässille.
Eihän siinä ole muuta kuin kirous. Kun siirtyy kovalla rahalla Ässistä Lukkoon, niin yleensä kulta muuttuu paskaksi. Ei ole ensimmäinen kerta.Oli silloin kun pelasi Ässissä. Lukossa torjuntaprosentti on heikko, liian heikko selväksi ykkösvahdiksi. Onko sitten jotain loukkia vai miten taso laskenut noin nopeasti.
Ei tule Ässiin.Ortio täällä ens kaudella, ihan oma veikkaus edelleen.
Mitä nyt eilen ja Lukko matsia tuli katsottua, ihan hyvää aihiota voisi olla ja torjuntaprosentti kuitenkin juuri nyt ihan hyvä.Voisko Kärppien pitkässä Italopojassa olla aihiota ykkösveskariksi? Jaskan maineella kyllä voitaisiin saada NHL -lupaus tänne kaudeksi. Roviokin on kehittynyt vaikkei kovinkaan paljoa ole saanut peliaikaa.
Anaheimista lainalla, joten eiköhän haluta jo ensi kaudeksi sinne kehittymään.Voisko Kärppien pitkässä Italopojassa olla aihiota ykkösveskariksi? Jaskan maineella kyllä voitaisiin saada NHL -lupaus tänne kaudeksi. Roviokin on kehittynyt vaikkei kovinkaan paljoa ole saanut peliaikaa.
Siniviivavedot voisi olla ensimmäinen kehityskohde.Anaheimista lainalla, joten eiköhän haluta jo ensi kaudeksi sinne kehittymään.
Kiikarit ja -3 , onko lisättävää?Mulle sama kristallipallo, mistä näkee tulevat ottelut. Helpottaisi vedonlyöntiä.
Ei tässä vaiheessa, haluan kuitenkin loppukauden otannan ennen kuin annan lopullisen tuomion. Ei ole pisteitä kerännyt, mutta kyllä minä peli-ilmeeseen olen toistaiseksi ollut tyytyväinen.Kiikarit ja -3 , onko lisättävää?