Ässähuhut ja mutut

  • 5 928 473
  • 28 306

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kerttulalta seuraavia kommentteja Satakunnan Kansassa:

Tilanne on parempi kuin vuosi sitten. Hedbergin sopimuksen purku toi lisää rahaa pelaajabudjettiin, jossa oli jo sitä ennen tilaa.

Joukkueen kärkiosastoa pystytään vahvistamaan, kunhan sopiva pelaaja on markkinoilla. Haapanen ja Sammalisto eivät jääne viimeisiksi hankinnoiksi, ja joukkuetta voidaan vielä vahvistaa.

Elon tilanteeseen Kerttula ei halua ottaa kantaa, koska ei halua puhua muiden joukkueiden sopimuspelaajasta.

Pelaajamarkkinoita seurataan koko ajan ja kykyä reagoitiin on. Ensisijaisena tavoitteena on hankkia koti- tai ulkomainen pelaaja, joka on jo liigassa pelannut. Jokainen mahdollinen vahvistus käsitellään kuitenkin tapauskohtaisesti. Ketä tahansa Kerttula ei lähde hankkimaan pakolla, koska silloin tuhlattaisiin seuran rahoja. Joskus on hyvä mennä "no go", mutta sitä Kerttula ei sano, onko nyt se hetki.

Haapasta on Kerttula seurannut jo useaan otteeseen ja Ässät olisi halunnut hänet Poriin jo aiemmin. Pitää Haapasta lahjakkaana pelaajana, josta tulee olemaan Ässille iloa. Viime kevään pudotuspeleissä Kärppiä vastaan Haapasen kenttä pelasi hyvin. Läpimurto oli lähellä viime kaudella, mutta tällä kaudella Ilveksessä ei oikein lähtenyt. Meskasen sopimus vapautti miehen Poriin.
 
Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kerttulalta seuraavia kommentteja Satakunnan Kansassa:

Tilanne on parempi kuin vuosi sitten. Hedbergin sopimuksen purku toi lisää rahaa pelaajabudjettiin, jossa oli jo sitä ennen tilaa.

Joukkueen kärkiosastoa pystytään vahvistamaan, kunhan sopiva pelaaja on markkinoilla. Haapanen ja Sammalisto eivät jääne viimeisiksi hankinnoiksi, ja joukkuetta voidaan vielä vahvistaa.
Nyt vaan puoli miljoonaa salkkuun ja maalintekijäkaupan kautta taitokauppaan. Ei se niin vaikeeta oo Tommi.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikäs tämä loppukauden lainapaperi on? Kerttulan piti hommata pelaaja myös tulevaisuutta ajatellen vai puretaanko Haapasen pahvi Ilvekseen kauden päätyttyä jos molemmat ovat tyytyväisiä loppukauteen?

On vaikea uskoa, että Ilveksen ajatuksissa olisi se, että Haapaselle ei ole käyttöä tulevaisuudessa. Eiköhän tässä ollut kysymys vain peliajan saamisesta kuten Jalo kertoi Jatkoajan haastattelussa.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
On vaikea uskoa, että Ilveksen ajatuksissa olisi se, että Haapaselle ei ole käyttöä tulevaisuudessa. Eiköhän tässä ollut kysymys vain peliajan saamisesta kuten Jalo kertoi Jatkoajan haastattelussa.

Eli tässä tapauksessa olisi kyse täydestä idiotismista ja farmitoiminnasta samalla tasolla kilpailevan seuran toimesta. Kehitetään pelaajaa liigan keskikastin joukkueelle, jossa Ässien itsekin pitäisi kilpailla.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
On vaikea uskoa, että Ilveksen ajatuksissa olisi se, että Haapaselle ei ole käyttöä tulevaisuudessa. Eiköhän tässä ollut kysymys vain peliajan saamisesta kuten Jalo kertoi Jatkoajan haastattelussa.

Toisaalta tämä Kerttulan lausunto antaa olettaa, että Haapasen pelit Ässissä eivät välttämättä jää tähän kauteen

"Haapasta on Kerttula seurannut jo useaan otteeseen ja Ässät olisi halunnut hänet Poriin jo aiemmin. Pitää Haapasta lahjakkaana pelaajana, josta tulee olemaan Ässille iloa. "
 
Suosikkijoukkue
Ässät, Kraken
Eli tässä tapauksessa olisi kyse täydestä idiotismista ja farmitoiminnasta samalla tasolla kilpailevan seuran toimesta. Kehitetään pelaajaa liigan keskikastin joukkueelle, jossa Ässien itsekin pitäisi kilpailla.
Ajattele vaikka näin: Haapanen vetää loppukauden ihan perseelleen -> menetys luokkaa muutama tonni-> ei paha tai Haapanen vetää tykkikauden-> Ässät menestyy halvalla -> ei paha. (->palaa ilvekseen ->ei onnistu -> takas Ässiin onnistumaan)
Mikä tässä on idiotismia?
Edit: Jos pelaajaa muutenkin ollaan tarkkailtu ja tulee tarve pelaajalle ja mahdollisuus lainalle, niin minusta on typerää jättää käyttämättä sen takia että "kehitetään pelaajaa toista joukkuetta varten"
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Ajattele vaikka näin: Haapanen vetää loppukauden ihan perseelleen -> menetys luokkaa muutama tonni-> ei paha tai Haapanen vetää tykkikauden-> Ässät menestyy halvalla -> ei paha. (->palaa ilvekseen ->ei onnistu -> takas Ässiin onnistumaan)
Mikä tässä on idiotismia?

Nyt menee jo niin kryptiseksi juonikuvioksi, että eipä lähretä sinne...

Ja kyllä, jos Haapasen pitämiseen ei ole takaporttia, niin kyse on idotismista ja kasvatustoiminnasta kilpailijalle.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kun kyseessä on loppukauden laina, jää tästä kyllä se fiilis, että Ilves on katsonut lainapestin olevan parempi vaihtoehto kuin Kooveessa pelaaminen.

Erikoista tuossa onkin, että Kerttula kertoo Ässien tarkkailleen Haapasta jo aiemmin. Tuskin lainapelaajia tarvitsee kuukausia aiemmin tarkkailla, ellei kysymys ole pidemmästä projektista eli kauden jälkeen hierotaan jatkoa (vaatii toki ensin sopimuksen purkamisen Ilveksen kanssa "hyvässä hengessä")

No nähtäväksi jää, eihän sitä tiedä onko Haapasesta edes mihinkään ennenkuin on saanut Ässissä näytönpaikat
 
Suosikkijoukkue
Ässät, Kraken
Erikoista tuossa onkin, että Kerttula kertoo Ässien tarkkailleen Haapasta jo aiemmin. Tuskin lainapelaajia tarvitsee kuukausia aiemmin tarkkailla, ellei kysymys ole pidemmästä projektista eli kauden jälkeen hierotaan jatkoa (vaatii toki ensin sopimuksen purkamisen Ilveksen kanssa "hyvässä hengessä")
Eiköhän Kerttula meinannut että Haapasta tarkkailtiin tämän kauden joukkueeseen, mutta ei sitten tullutkaan tänne vaan tarttui Ilveksen jatkosoppariin. Ja nyt joko Ilvekseltä tai pelaajalta itseltään tullut pyyntö päästä lainalle Ässiin.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pelillisesti olisi kyllä vahvistus,
Olisiko kuitenkin niin että Kurrin kontakteilla siirtyy Jokereihin. Yöt Ilya budjaa Ruutulla, kämpät kun on hesas niin tyyriitä.

Kuulemma megasopimus lähes valmiina Omskiin. Kurrin rahat eivät riitä tähän oman elämänsä sankariin, vaikka Ilja on jo parhaat päivänsä nähnyt.
 
Kit Carson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT
Palaan nyt vielä tohon Eloon hiukan.
Onko nyt niin, että Eero on vapaa etsimään itselleen uutta seuraa ? Näin olin Lukon puolelta lukevinani.
Onko myös niin, että Pata ei ole vaihtoehto koska:
A) lukko ei päästä siirtymään Ässiin
B) Eero ei halua tulla
C) Kerttulaa ei kiinnosta / ei ole rahaa Eeroon

Nopealla selaamisella en täältä löytänyt vastausta.
 
Jos Lukko ja Elo päätyvät sopimuksen purkuun, niin sen jälkeen Elo agenttinsa Haulan kanssa voi solmia sopimuksen haluamansa seuran kanssa. Silloin Lukko ei voi määrätä enää Elon seuraa, koska Elo on vapaa agentti. Vielä ainakaan sopimuksen purkua ei ole tiedotettu. Jos ja kun tiedotetaan, niin siinä vaiheessa uusi seura on useimmiten jo selvillä.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK

Erittäin hyviä kysymyksiä! B voi hyvinkin pitää paikkansa, samoin C, eli hintalappu on liikaa Ässille. Tietääkö joku oikeasti jotain?
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Enpä usko, että uransa huippuvuosia käytännössä pelaavaa Eloa nappaa hirveästi pelata liigan sijasta kymmenen.
 
Kit Carson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT
Jos Lukko ja Elo päätyvät sopimuksen purkuun, niin sen jälkeen Elo agenttinsa Haulan kanssa voi solmia sopimuksen haluamansa seuran kanssa. Silloin Lukko ei voi määrätä enää Elon seuraa, koska Elo on vapaa agentti. Vielä ainakaan sopimuksen purkua ei ole tiedotettu. Jos ja kun tiedotetaan, niin siinä vaiheessa uusi seura on useimmiten jo selvillä.
Pointti oli nyt se, että on vapaa etsimään itselleen uutta seuraa.
Tässä vaiheessa Lukko voi ilmeisesti lyödä kapuloita rattaisiin. Tarkoittaa ettei Pura sopimusta jos meinaa Pataan siirtyä
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pointti oli nyt se, että on vapaa etsimään itselleen uutta seuraa.
Tässä vaiheessa Lukko voi ilmeisesti lyödä kapuloita rattaisiin. Tarkoittaa ettei Pura sopimusta jos meinaa Pataan siirtyä

Tässä vaiheessa Lukolla on vielä valtaa, koska pelaajalla on vielä sopimus Lukon kanssa voimassa. Lukko voi kartoittaa seuroja, jotka haluavat ottaa kontolleen Elon loppukauden ja koko seuraavan kauden sopimuksen. Välttämättä näitä ei löydy montaa, koska Elon lappu on suhteellisen hintava. Lisäksi kyllä tässä pitää kysyä siirtoon suostumusta myös Elolta ja tämän agentilta, koska Suomessa pelaajia ei voi myydä minne tahansa ilman heidän suostumustaan.

Yksi vaihtoehto on lainata Elo johonkin loppukaudeksi ja sitten kauden jälkeen ehkä neuvotellaan taas uudestaan. Paitsi jos Virta ja Elo löytävät toisensa samasta kopista ja haluavat jatkaa yhdessä yhteistä projektia. Silloin ei tarvitse neuvotella. Ässäthän juuri eilen lainasi Topias Haapasen loppukaudeksi, vaikka hänellä on sopimus ensi kaudesta.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Elosta kun tässä nyt puhutaan, niin en kyllä näe häntä Ässien miehenä, ellei Lukko maksa jonkinlaista kompensaatiota rahallisesti. Ässät ei voi ottaa Elon sopimusta kokonaan omalle kontolleen nykyisillä näytöillä. Olisi todella iso riski rahallisesti, jopa isompi mitä meidän edellinen joukkueen kokoaja teki yhdenkään hankkimansa pelaajan kohdalla. Näin mä näen asian. Palkkasummaa nykyisillä näytöillä pitää Elonkin pudottaa reilusti, jos Ässiin halajaa. Turku olisi tällä hetkellä todennäköisempi osoite noilla hinnoilla, mitä hän pelaamisestaan ansaitsee.
 
Totta töriset mitä todennäköisimmin.
Tässä on nähdäkseni vain yksi oljenkorsi ja sekin äärettömän ohut
Eero purkaa nykyisen lugusopimuksen ja neuvottelee Padan kanssa uuden. Silloinkin Eero täytyisi laskea paljon arvoa sille, ettei taas tarvitse pakata kamoja muuttoautoon vaan voi käydä Porissa töissä. Todennäköistä on, että kun laskee yhteen plussat ja miinukset niin Ässät jää pois vaihtoehdoista.
Isoina miinuksina näen pienemmän palkan ja Ässien joukkueen tällä hetkellä (pitkälle ei pötkitä)
Plussaa varmaan tuo perheen paikallaan pysyvyys ja tiedossa oleva iso rooli sekä haluan uskoa myös pieneen patasydämmeen ihan historian takia.
 
Uusis85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ainoa asia miksi Elo ei tulisi Poriin on raha. Raumalaisetkaan eivät ole niin tyhmiä, että jättäsivät myymättä kun pelaaja istuu penkillä nautiskelemassa palkan lisäksi firman tarjoamia nakkimukeja. Ässät ei ole tarjoamassa Lukon pyytämää hintaa. Mitä pitemmälle homma venyy sitä ahtaammalla myyvä joukkue on. Elon kannalta pelaamattomuus Raumalla mahdollisimman pitkään on taloudellisesti kannattavampaa, mutta jossain niitä pelejä vaikka kevään puolellakin on pakko pelata, että olisi seuraavalla kaudellakin työpaikka. Varmasti Elo vaihtaa seuraa ja todennäköisesti Poriin veikkaanpa heti joulutauon jälkeen.
 
Valmetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Bruins
Isoina miinuksina näen pienemmän palkan ja Ässien joukkueen tällä hetkellä (pitkälle ei pötkitä)
Ei liity sinällään Eero Eloon, mutta kauden päättymistä runkosarjaan saattaa joku pitää ihan positiivisenakin asiana. Jotain treenintynkää varmaan pakko vähän vetää, mutta konkaripelaajat tykkäävät olla pitkällä omatoimisella jaksolla (eli lomalla)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös