Ässähuhut ja mutut

  • 6 160 460
  • 29 391

jukero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Urheilusanomat huhuilee Lindbohmia ensi kaudeksi Sportiin. Olisi kaveri mahtunut esim. Malkamäen korvaajaksi Pataankin.
Uskoisin, että Ässissä ajatellaan Uusitalon, Sammalkankaan, Parikan ja Marttisen riittävän peruspakeiksi. Lindbohm ei ole junnu/aikuisurallaan osoittanut merkkejä potentiaalista kiekolliseksi pakiksi SM-liigaan. Sen sijaan Myllymaan eilispelin kommenteista sai käsityksen, että Ässät (muiden mukana) on kiinnostunut Esa Lindellin hankkimisesta. Myllymaa muistutti esimerkiksi Lindellin kovista junnutehoista. Kaudelta 2011-12 näemmä 21+30=51 verrattuna Lindbohmin saman kauden 3+7=10.
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Lindell on sen verran hyvä, että voi pelata KHL-jokereissakin.

Toki kelpaa, jos tänne saataisiin. Mutta kun tarvittaisiin se ykköspakki ulkomailta ja sitten on 7 pakkia (+junnut)
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Urheilusanomat huhuilee Lindbohmia ensi kaudeksi Sportiin. Olisi kaveri mahtunut esim. Malkamäen korvaajaksi Pataankin.

Mielestäni Ässillä on jo parikin Malkamäen korvaajaa. Jos pakistoon oitää joku hankkia, niin joku selkeä liideri kiekolliseen peliin.

Lindbohmin meno Sportiin on kyllä sikäli yllätys että hänen piti olla huonoissa väleissä Valtosen kanssa. Toisaalta farmi on farmi ja Jokerit edelleen Lindbohmin kasvattajaseura. Taitaa sinne Vaasaan muutenkin siirtyä useampi kaveri Jokereista.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mulle kelpaa Lindell tai Lindbohm, tai vaikka sitten joku isohko pakki, joka osaa pelata fyysisesti. Kaivurin korvaajaksi voisi sopia Mestiksen pleijareissa pelaava Jokerien äijä, eli Matti Lamberg, luistelee hanakasti ja taklailee mielellään.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Miko Malkamäkeä huhuillaan Sporttiin ensi kaudeksi. Mielestäni ihan hyvä haku jos näin on. Luisteluvoimainen pelaaja ja ihan ok liigatasolla.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Miko Malkamäkeä huhuillaan Sporttiin ensi kaudeksi. Mielestäni ihan hyvä haku jos näin on. Luisteluvoimainen pelaaja ja ihan ok liigatasolla.
Ilvestä on aiemmin ehdoteltu, mutta Sport on varmaan osoitteena. Mikon huonona puolena on se, että mies luulee olevansa kiekollisempi kuin mihin taidot riittää.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Minusta taas Mikon huonot puolet kärjistyivät tällä kaudella, mutta ovat olleet aina olemassa eli enemmän kyllä Mondien linjoilla.

Nii i, mutta esim. Mika Niemi ei vain saanut pidettyä normaalia tasoaan, minkä osoitti viime keväänä?

Mun mielestä tuon lauseen, minkä sanoit vois sanoa tältä kaudelta kaikista muista, paitsi:
Tommi Taimi
Patrik Parkkonen
Sami Lähteenmäki
Mutanen
Sillanpää
Huhtanen
Heino

Tässä siis pelaajia, ketkä on pelannut odotuksien mukaan, tai paremmin. Jätetty pois jätkiä, keneltä ei oikeen osannut ennakkoon odottaa mitään.

Ja minä en todellakaan, todellakaan, todellakaan ole Malkamäki fani.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Malkamäki pelasi Ässissä neljä kautta ja parisen sataa ottelua. Minä näin näistä suurimman osan ja muodostan käsitykseni tällä perusteella. On totta että monella pelaajalla oli tällä kaudella ongelmia, mutta Malkamäen ominaislaatu on mielestäni aina ollut suunnilleen sama. Hyvän ja huonon Malkamäen ero on suuri ja se ei ole hyvä juttu peruspakille.
 
vero

Itse olen jonkinlainen Malkamäki fani juurikin sen aina välillä esiin pilkistävän potentiaalin takia. Valitettavasti suoritusten laatu heittelee aivan järkyttävän paljon kuten yllä todetaan, jopa yhden vaihdon aikana, ottelusta nyt puhumattakaan. Kuitenkin mielestäni Sportilta hyvä haku, edellytyksiä on olla ykköskorin pakki liigassa, mutta ensin se tasaisempi suorittaminen täytyy jostakin kaivaa esiin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Syväkurkkuillaan nyt kun kerrankin on jotain "tietoa" :)

Lievää vahvistusta tuolle Joonas Korpisalo huhulle. Elikkäs Korpisalo itse sanonut, että haluais pelata Ässissä, mutta ei voi asiaa nyt mitenkään kommentoida. Ens viikolla(ehkä tarkoittaa tätä viikkoa), pitäis tiedotella jotain.

Lähde: Joonaksen sisäpiiri.

Kun laskeskelee yhteen 1+1+1, niin omassa päässäni tämä on kääntynyt aikalailla varmaksi huhuksi. Rinne + Korpisalo kaksikolla on hyvä lähteä ens kauteen!

E: Täytyy sanoa, että hyvin huhuiltu!
Sörsselin ankka ammuttu hetkessä alas :)

E2: Oho, tuo koskikin siis tätä loppukautta, siis huhu vieläkin voimassa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Syväkurkkuillaan nyt kun kerrankin on jotain "tietoa" :)

Lievää vahvistusta tuolle Joonas Korpisalo huhulle. Elikkäs Korpisalo itse sanonut, että haluais pelata Ässissä, mutta ei voi asiaa nyt mitenkään kommentoida. Ens viikolla(ehkä tarkoittaa tätä viikkoa), pitäis tiedotella jotain.

Lähde: Joonaksen sisäpiiri.

Kun laskeskelee yhteen 1+1+1, niin omassa päässäni tämä on kääntynyt aikalailla varmaksi huhuksi. Rinne + Korpisalo kaksikolla on hyvä lähteä ens kauteen!

E: Täytyy sanoa, että hyvin huhuiltu!
Sörsselin ankka ammuttu hetkessä alas :)

E2: Oho, tuo koskikin siis tätä loppukautta, siis huhu vieläkin voimassa.

Eiköhän Korpinpoika jatka ensi kaudella Columbuksen AHL-farmiseurassa ellei ihan totaalista floppia tee tämän loppukauden näyttöpaikkansa aikana.

Toisaalta tiukkaa tekee mahtua depth-chartissa edes kuuden sakkiin. Bobrovsky ja McElhinney on lähtökohtaisesti kaksi ekaa veskaria - ja tuossa järjestyksessä. Sitten on McKenna ja Nashvillesta hankittu Jeremy Smith. Tämän jälkeen on sitten takana kärkkymässä paikkaansa Oscar Dansk, Korppi jr. ja Martin Ouellette. Dansk pelaa OHL:ssa ja Ouellette y-lipastosarjassa.
Mike Clemente tuskin tulee NHL:aan asti yltämään mutta seilaa ECHL:n ja AHL:n väliä tarvittaessa ja on siten yksi kanto lisää kierrettäväksi.
Epätodennäköisenä siis pidän että Korppiakaan ensi kaudella Ässissä nähtäisiin.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nuo pohditut Lamberg ja Hännikäinen suuntavat (iltasanomien mukaan) HIFK:n jengiin, siellä fanit ainakin ovat heidän tulemiseensa tyytyväisiä. Olis nää kelvanneet tännekin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Roope Talaja ei nähtävästi heikon kauden jälkeen jatka IFK:ssa. Potentiaalinen 15-20 maalin mies eikä mikään ihan lapanen kulmaväännöissäkään. Olisiko mahdollisuuksia Ässien kakkosketjun laitaan vai tarvitaanko vielä kovempia nimiä? Ei varmaankaan olisi hinnaltaan ihan älyttömän kallis viime kauden takia... 25v ikäisenä olisi vielä mahdollista kehittyä jos pysyy ehjänä.
 
angnus

Talaja voisi todellakin olla hyvä haku...vai onko sittenkin liiaksi Huhtasen kaltainen taklaava vauhtikone, jonka sihti ei ole ihan kohdillaan?!
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Talaja voisi todellakin olla hyvä haku...vai onko sittenkin liiaksi Huhtasen kaltainen taklaava vauhtikone, jonka sihti ei ole ihan kohdillaan?!

Rockyhan jossain haastattelussa toivoi hieman leveämpää rinkiä ensi kaudeksi. Jos ajatellaan vaikkapa, että jos ensi kauden 2-ketjun toisesta laitapaikasta (toisessa pelaisi Lähteenmäki) taistelisi tasapäin Elo, Smith ja Talaja niin eiköhän joku pojista onnistuisi siinä määrin että 2-ketjukin saataisiin kauden aikana hyvin iskukykyiseksi. Loukkaantumisiakin tapahtuu valitettavasti ja Lähteenmäki on kärsinyt loukkaantumisista viime vuosina.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Roope Talaja ei nähtävästi heikon kauden jälkeen jatka IFK:ssa. Potentiaalinen 15-20 maalin mies eikä mikään ihan lapanen kulmaväännöissäkään. Olisiko mahdollisuuksia Ässien kakkosketjun laitaan vai tarvitaanko vielä kovempia nimiä? Ei varmaankaan olisi hinnaltaan ihan älyttömän kallis viime kauden takia... 25v ikäisenä olisi vielä mahdollista kehittyä jos pysyy ehjänä.

Minä en näistä seuroja alati vaihtavista kotimaan sarjajyristä innostu. Mieluummin katselen vaikkapa valtameren takaa tulevia nälkäisiä pelimiehiä. Hyvällä skouttauksella niitä kyllä löytyy.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Minä en näistä seuroja alati vaihtavista kotimaan sarjajyristä innostu. Mieluummin katselen vaikkapa valtameren takaa tulevia nälkäisiä pelimiehiä. Hyvällä skouttauksella niitä kyllä löytyy.

Olet oikeassa mutta kolikon toinen puoli on, että riskit ovat vielä suuremmat (viime kaudelta tuoreet esimerkit Cohen & Groulx) kuin liigassa jos pelanneilla pelaajilla.

Joka tapauksessa on mielenkiintoista nähdä millaisia ylläreitä sieltä tulee jo "tiedossa" olevien Saarelan ja Kiilholman lisäksi.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toripulut kurnutti aamulla, että Ässät olisi jättänyt tarjouksen Umille. Siitä ei ollut tietoa, oliko kyse ihan vakavissaan otettavasta tarjouksesta vai "koitetaan nyt kuitenkin".
 
Minun käsittääkseni Umille on jätetty tarjous ajat sitten ja se on ihan vakavasti otettava, koska pelaaja itsekin on harkinnut tosissaan Ässissä jatkamista.

Pohjoispuiston varikset raakkuivat näin.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Toripulut kurnutti aamulla, että Ässät olisi jättänyt tarjouksen Umille. Siitä ei ollut tietoa, oliko kyse ihan vakavissaan otettavasta tarjouksesta vai "koitetaan nyt kuitenkin".

Pulut eivät muuten kurnuta, vaan kujertavat ;) mutta saivartelu saivarteluna, sehän ei toki mikään yllätys tai uutinen olisi, jos Toivola olisikin tarjouksen jättänyt. Myönsi kuitenkin lehdessä avoimesti olevasti edelleen kiinnostunut Umin palveluksista..

Talajasta: eikös häntä oltu tällä palstalla myös sovittelemassa Sportin kokoonpanoon. Siellä mies olisi kuitenkin jo "vuorenvarma" ykkösketjun pelaaja (mitä taas Porissa ei olisi), koska Talaja alkaa luultavasti edustaa sitä kärkitasoa, millaisia äijiä Sportin on realistisesti mahdollista hankkia ensimmäiselle liigakaudelleen. Ja tosiaan koska meillä on jo Zetan mainitsemaa osastoa Lähteenmäki-Smith-Elo, niin en oikein tarvetta Talajalle edes näe. Menisin itsekin Talajana näistä vaihtoehdoista ennemmin isomman ruudun peräsä Vaasaan..
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minun käsittääkseni Umille on jätetty tarjous ajat sitten ja se on ihan vakavasti otettava, koska pelaaja itsekin on harkinnut tosissaan Ässissä jatkamista.

Pohjoispuiston varikset raakkuivat näin.

Minulle taas Porin Metsän oravat ovat kertoneet, että Umi ei tee mitään päätöstä vielä hyvään aikaan ja tästä syystä Ässät ovat siirtäneet katseensa viime kaudella Ruotsissa pelanneeseen hyökkääjään. Lisäksi Toivolalla on katsottuna AHL-pakki, iso ja hyvin liikkuva kuulemma.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minulle taas Porin Metsän oravat ovat kertoneet, että Umi ei tee mitään päätöstä vielä hyvään aikaan ja tästä syystä Ässät ovat siirtäneet katseensa viime kaudella Ruotsissa pelanneeseen hyökkääjään.

Kuulostaa kyllä todennäköiseltä, pelaajia ei voi odotella loputtomiin. Epäilemättä Umi kyttää diiliä Venäjältä tjsp. Mutta ainahan tarjouksia on sisällä useampia päällekkäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös