Outous on periaatteessa hyvä asia, mutta itsetarkoituksellinen erikoisuuden tavoittelu ei niinkään.
Ai miksei. Kuka tahtoo olla tavallinen? Ja vähän löysää puhetta ja argumentointia tommonen väite "itsetarkoituksellisesta erikoisuudentavoittelusta" ja sen huonoudesta. Rimaa on hyvä korottaa! Vähän sama kuin sanois että, ööö, "Cristiano Ronaldo on hirveen vastenmielinen ja ylimielinen", silleen puhuu juntit, ja ne puhuu kuorossa. Kun on eri mieltä junttien kanssa ("Pekka Hyysalo on hirmu hyvä ihminen") niin on hyvin usein oikeassa. Juntit on massaa eikä ne tiedä mistään yhtään vitun mitään.
Erikoisuudentavoitteluhan on just hyvä asia. Se, että pyrkii omaan näkemykseen. Sama juttu elitismin kanssa, elitisti tietää asioita, mutta myös elitismi on sanana vedetty demokratia-nimisestä paskiksesta alas.
Eikä varmaan kukaan nyt ärsyynny oikeasti jostain vitun sanasta, tai no, käyhän niinkin, mutta usein ärsyyntymisessä on performanssia ja retoriikkaa. Se on hienoo kans, käsitetaidetta. Rakastan sellaista!
Sitten vähän yleisemmin. Mikä vähän ärsyttää niin on... tavallisuus ja se, että voi vittu jos luullaan että nyt mä yritän erottautua,
yritän, sillä eihän se voi onnistua koska ei erottautumiseen kukaan pysty sillä me ollaan ihan paskoja kaikki. Toi on juntin ajatusmaailmaa, koska se ei ite osaa eikä uskalla, ja toivoo ettei kukaan mukaan. Törmään tähän usein, koska teen asioita, joista muut unelmoi. Tai no, eihän mulle kukaan uskalla vittuilla, vaan mielistellään ja selän takana mökötetään. Onnee vitusti heille. Vihaan melkein kaikkia ihmisiä.