Ärsyttää, kun ihmiset eivät enää tunne suomen kielen ilmauksia.
Vanhoihin tuttuihin sanontoihin on ruvettu törkkäämään ylimääräisiä kirjaimia tai muuttamaan koko termiä, kun ei tajuta mistä on kyse. Alla listaa:
Voi herran Jumala! Minkä ihmeen herran Jumala? Kyseessähän on Herra isolla hoolla eli Jumalan synonyymi. Kyllä ennen vaan on sanottu Voi Herra Jumala!
Vihon viimeinen. Kyse ei todellakaan ole mistään vihosta vaan pitää olla vihoviimeinen.
Ruutikuiva vaikka pitäisi olla rutikuiva. Tässä on sama ilmiö kuin vihoviimeisessäkin. Kun ei tiedetä, mikä on viho tai ruti, niin muutetaan se sanaksi, joka tunnetaan. Ennustan, että vaaravyöhykkeessä ovat ainakin seuraavat termit: ojasta allikkoon, päästä pälkähästä, jäädä kiikkiin, joutua pinteeseen, apposen auki, sepposen selällään, typötyhjästä tulee nettimaailmassa varmaan typotyhjä jne.
Suomen kieli on täynnä sanontoja, jotka ovat niin vanhoja, ettei niiden etymologia ole enää käyttäjien tiedossa eivätkä niiden termit kosketuksissa modernin ihmisen arkipäivän elämään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niitä voi ruveta oman pään mukaan muuttelemaan. Tai totta kai voi, mutta se on kielen kannalta valitettavaa.