Mitä jäi käteen Ärrä cupista (IFK)
Nyt on kauan ja hartaasti odotettu Ärrä cup ohi. Suurin positiivinen yllättäjä minulle oli entinen kapteenimme Kimmo Kuhta. Viime kauden jälkeen olin jo sijoittanut Kuhdan kokoonpanossa filttimieheksi, mutta nähdyn kahden pelin perusteella kuuluu kahteen ensimmäiseen kenttään. Henkilökohtaista taitoa on hänelle tullut llisää, ja luistelukin parantunut. Kuin kruununa hienolle turnaukselle teki tänään voittomaalin, ja IFK:n ainokaisen maalin koko viikonloppuna! Toinen positiivinen yllätys oli maalivahti Timo Laaksoharju, joka torjui nollapelin Tapparaa vastaan. Ottelussa oli Tamperelaisilla omat paikkansa, mm. läpiajo, sekä omien pakkien söhläyksistä tapahtuneita vaarallisia tilanteta. Todella kylmäpäinen esitys Timolta. Kolmas yllättäjä oli, täälläkin jo myyntilistoissa vilahtanut, Carlo Grünn. Viime kausi meni Capolta piloille osittain loukkantumisten takia, ja ehkä apukapteenin tehtäväkin toi lisää paineita. Todella nopeajalkainen hyökkääjä, jolla kiekkokin pysyi hyvin hallussa. Pena, älä myy tätä miestä, hänestä kuullaan vielä.
Miljoonamiehet, Pärä- Simi - Ruutu, olivat vielä toistaiseksi hieman kesäterässä. Maalipaikkoja tosin siunautui tukuittain, mutta maalit jäivät vielä odottamaan itseään. Ykkösketjussa mieleen jäi Ruudun tsemppi ja Simicekin kiemurat, mutta Pärssinen tuntui olevan aivan yössä, vaikka painoikin joka vaihdon täysillä. Uskoisin, että tämä ketju hajoaa, niinkuin näytti jo turnauksen lopussa hajovan, ennen liiga-avausta. Näiltä miehiltä odotetaan paljon, enkä todellakaan usko, että he vielä ovat esittäneet parasta osaamistaan. Pelimiehethän vertyvät, vasta kun tosipelit alkavat.
Kokonaisuudessa vaikuttaa hyvältä tässä vaiheessa kesää. Moni "junnu" on kehittynyt, nimenomaan taitopuolella, mutta ne hienot kiemurat olisi hyvä osata päättää. Puolustuspäässä oli välillä suuriakin ongelmia, ja taisivat turnauksen ainoat maalitkin syntyä, enemmän tai vähemmän puolustuksen merkkausvirheistä. Täytyy muistaa sekin, että kokoon panosta puuttuin 2 (+1) todella tärkeää lenkkiä IFK:lle.
Ja sitten lopuksi vielä päällimmäiset ajatukset Jokerit - Kärpät pelistä: Rumpu
Eiköhän siinä ollut kaikki tältä kertaa.